Olen seurustellut miehen kanssa pitemmän aikaa, mutta joskus kärsivällisyyteni on koetuksella hänen puhuessaan raha-asioista. Jatkuvasti korostaa sitä, että hänen täytyy tehdä töitä, jotta pystyisi maksamaan kämppämme vuokran. Tämän takia myös kaikessa muussa täytyy olla todella säästäväinen, esimerkiksi juuri ruokaostoksissa. Kauppareissut ovat painajaisia, koska hänelle rahan säästöstä on tullut melkeinpä pakkomielle.
Hän ostaa mahdollisimman vähän, ja vielä kaikista halvimpia tuotteita. Tämän takia joudun tavallaan ahdinkoon, koska en pysty harrastamaan rakastamaani asiaa, kokkausta. Hän pitää ruuistani, mutta sitten kun sanon haluavani ostaa jotain erikoisempaa, niin heti tulee vyörynä päälle: liian kallista.
Arvostan miestäni, kun hän säästää rahaa, mutta minusta se menee joskus vähän liian pitkälle. Bensan hintaa hän kauhisteli niin paljon, että vaikutti siltä kuin olisi saanut sydänkohtauksen.
Itselleni raha ei ole kaikista tärkeintä, minusta sen avulla saava mielihyvä on tärkein. Ainahan sitä rahaa saa, joten miksi kokoajan panikoida rahan loppumista? mieheni on siis hyvin tienaava, tavallinen suomalainen mies.
Saita mies
10
1404
Vastaukset
- yhteinen pussi?
Säästäväisyys ei toki ole pahitteeksi, mutta kuulostaa tosiaan siltä, että hän menee liian pitkälle. Lisäksi kuulostaa siltä, että elätte aika symbioottisessa suhteessa.
Miksi et hoitaisi ruoka-ostoksia yksin, jos hän kerran maksaa vuokran ja bensat? - Kyseenalaistaja
Viestistäsi sai sen käsityksen, että mies maksaa kaiken.. Onko todella näin ja jos on niin miksi? Jos toinen maksaa kaiken, minusta hänellä on myös syytä saada päättää mihin rahansa käyttää. Jos olet esimerkiksi äitiyslomalla, niin siinä tapauksessa tilanne on eri, mutta muuten olen sitä mieltä, että se kuka tienaa, saa rahansa tunkea mihin tykkää.
- ärsyttää
Teette omia johtopäätöksenne teksistäni, mutta sehän on ymmärrettävää kun ette tiedä mieheni todellista luonnetta. Käyn kaupassa ja asioin omilla rahoillani. Välillä ostan hänelle kaljaa ja vaatteita. Hän tuskin ostaa minulle siideriä, vaikka itse tietää että pidän siideristä.
Missä siis vastapalvelus? erikseen pitää tästä miehelle sanoa. - ..o..
ärsyttää kirjoitti:
Teette omia johtopäätöksenne teksistäni, mutta sehän on ymmärrettävää kun ette tiedä mieheni todellista luonnetta. Käyn kaupassa ja asioin omilla rahoillani. Välillä ostan hänelle kaljaa ja vaatteita. Hän tuskin ostaa minulle siideriä, vaikka itse tietää että pidän siideristä.
Missä siis vastapalvelus? erikseen pitää tästä miehelle sanoa.Tekstistä käy ilmi että hän maksaa vuokran ja bensat autoon, osan kauppa reissuista sekä henkilökohtaiset menot, sinä maksat kauppaostoksia sekä ostat välillä vaatteita ja siideriä hänelle. Mietippä hiukan mikä voisi olla syy rahan niukkaan käyttöön, mielestäni vuokra ja auton käyttökustannukset ovat sellainen vastapalvelus missä jäät reippaasti plussan puolelle.
- ärsyttää
..o.. kirjoitti:
Tekstistä käy ilmi että hän maksaa vuokran ja bensat autoon, osan kauppa reissuista sekä henkilökohtaiset menot, sinä maksat kauppaostoksia sekä ostat välillä vaatteita ja siideriä hänelle. Mietippä hiukan mikä voisi olla syy rahan niukkaan käyttöön, mielestäni vuokra ja auton käyttökustannukset ovat sellainen vastapalvelus missä jäät reippaasti plussan puolelle.
olen itse työtön, tällä paikkakunnalla on vaikeaa löytää töitä, etenkin kun minulla on erikoinen ammattitutkinto. Emme omista lapsia.
Tunnen itseni arvottomaksi, kun asiamme ovat tällä tavalla. Haluaisin ostaa hänelle vaikka mitä, jos minulla olisi vain varaa. Auto ei ole yhteisessä käytössä, hän käyttää sitä töihin mennessään. Hän käyttää rahaa myös kalliiseen harrastukseensa.
Hän saa siis elää mukavasti, mutta minä taas vaatimattomasti, koska en tienaa. Aivan kuin eläisimme omaa elämäämme. - ..o..
ärsyttää kirjoitti:
olen itse työtön, tällä paikkakunnalla on vaikeaa löytää töitä, etenkin kun minulla on erikoinen ammattitutkinto. Emme omista lapsia.
Tunnen itseni arvottomaksi, kun asiamme ovat tällä tavalla. Haluaisin ostaa hänelle vaikka mitä, jos minulla olisi vain varaa. Auto ei ole yhteisessä käytössä, hän käyttää sitä töihin mennessään. Hän käyttää rahaa myös kalliiseen harrastukseensa.
Hän saa siis elää mukavasti, mutta minä taas vaatimattomasti, koska en tienaa. Aivan kuin eläisimme omaa elämäämme.Olisit maininnut työttömyyden aloituksessa, se muuttaa asioita huomattavasti. Elin itse jonkun aikaa vastaavassa tilanteessa sillä erolla että exällä ei ollut aikomustakaan hakea töitä, mikä ikävä kyllä selvisi vasta vuoden päästä. Tilanne on varmasti turhauttava kummallekin, tiedät oman tilanteesi mutta ajattele asia myös miehesi kannalta. Oletko kertonut hänelle miltä tilanne saa sinut tuntemaan.
- ärsyttää
..o.. kirjoitti:
Olisit maininnut työttömyyden aloituksessa, se muuttaa asioita huomattavasti. Elin itse jonkun aikaa vastaavassa tilanteessa sillä erolla että exällä ei ollut aikomustakaan hakea töitä, mikä ikävä kyllä selvisi vasta vuoden päästä. Tilanne on varmasti turhauttava kummallekin, tiedät oman tilanteesi mutta ajattele asia myös miehesi kannalta. Oletko kertonut hänelle miltä tilanne saa sinut tuntemaan.
Olemme puhuneet asiasta, se pitää vain käydä monta kertaa läpi, että minua itseäni helpottaisi tämä tilanne. Yritän kuitenkin pysyä positiivisenä kaikesta huolimatta, varmaan muuttokin meillä edessä että jos se auttaisi tilannetta.
- Jadaa
Tuliko mieleesi, että ostat itse ne hienommat raaka-aineet ja kokkaa ruokaa niistä sitten. Jos miehesi niitä tulee syömään sano, että osta ite aineksesi. Eiköhän seuraavalla kerralla osta mitä haluat.
- stadin kundi kannelmäestä
Meillä on yhteinen tili, joka vain minä hallinnoin. Annan vaimolle viikkorahan (25 euroa), jonka voi käyttää mielensä mukaan. Sitten annan käteistä kauppaostoksiin ja tarkistan kuitista, että rahat ovat todellakin käytetty ruokaostoksiin. Ylimääräisen rahan luonnollisesti perin pois.
100 euron kuukausirahalla voi ostaa sitten mitä haluaa, yleensä se tosin kuluu lasten vaatteisiin, sukkahousuihin ja mulle ostettuihin pikku yllätyksiin.
Mutta homma toimii ja kenellekkään ei ole epäselvää kuka kantaa vastuun perheen raha-asioista.
Sillon on hyvä nuukailla jos tilillä on alle 10e mutta muuten pitää hemmotella itseä ja lähimmäisiäkin jos mahdollista. Ei niitä rahoja mukaan voi ottaa ku täältä lähdetään
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos271558Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa391549Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly131353Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3411319Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681255- 121008
- 7971
- 20929
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul7901- 71826