veneen merikelpoisuudesta

puoshaka

Täällä on muutamat kirjoittaneet veneen merikelpoisuudesta.On esitetty erilaisia kannanottoja merikelpoisuuteen vaikuttavista tekijöistä.
Yleisesti ottaen kaikki Suomessa valmistetut ja julkisesti myynnissä olet alukset ovat hyvinkin merikelpoisia sillä vesi-, merialueella jossa ne on tarkoitettu toimivaksi. On tietenkin täysin selvää että alus joka on tarkoitettu avomerelle on siellä turvallisempi kuin alus joka on tarkoitettu esim järville, olkoon aluksen koko sitten mikä tahansa. Aluksien leikkaavuudesta on esitetty kannanottoja. Totuus lienee se että kaikki alukset ovat leikkaavia aina jollakin nopeusalueella. Esim puoliliukuvat ollessaan vauhdissa
eivät juurikaan siedä henkilöstön siirtymistä sivusuunnassa etteikö aluksen suunta muuttuisi. Näin tapahtuu varmasti. Toisilla eli kevyemmillä alle 5 tn aluksilla se ilmenee jo yhden ihmisen siirtymisessä ja painavilla yli 10 tn aluksilla siihen tarvitaan 2-3 henkilöä. Aluksilla on sekin ero että toista kuljetetaan 300-500hv:lla ja toista 40-100 hv. Merikelpoisuutta voidaan kuitenkin näissä kaikissa aluksissa ulosmitata aluksen varustelutasolla ja miehistön sekä kuljettajan omalla osaamistasolla. Sanotaanko: taitava kuljettaja selviää vaikeistakin tilanteista,viisas ei niihin joudu.

10

2366

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • .Mikä

      Asijantuntija!

    • Fittamainen

      Muutama oikaisu vuodatukseesi:
      Aluksen moottoriteho ei tee siitä merikelpoista. Sen tekee vain rakenteet, materiaalit ja kunto. Sekaan voi laittaa turvallisuusvälineet ja navigointitaidon.
      Vaikka siellä perässä huutaisi mikä kehnokeksintö, niin sellainen vene opsaamattomien käsissä tuottaa onnettomuuden.
      Ihminen, etenkin rannikkoihminen, on osannut kolme tuhatta vuotta rakentaa Itämerelle ja vaikka nyt suurille sisäjärville sopivan veneen. Sen muoto on periytynyt polvesta polveen.
      Nyt on eletty yksi sukupolvi joka lässyttää plaaneista ja evistä ja muovirasioistaaan. Sellaisella ei ole mitään tekemistä Utöön ulkopuolella kun etelästä on tuullut pari päivää yli 15 m/s.
      Uppoumarunkoisella sinne voi ajaa ja saada vielä jotenkin miellyttävän matkan.
      Tässä on on se tiedon ja tyhmyyden ero.

      • kulkevan taitoihin ja

        ennen kaikkea järjenkäyttöön. Valtaosiltaan kaikilla veneillä pärjää kun kipparilla on järki ja taidot sillä liikkumiseen.


      • on...

        Olen täysin samaa mieltä, ns.huviveneet on tosiaan huvikäyttöön, turha niillä on pullistella!!!


      • merikelpoisuus

    • kannanotto

      Ja tämänkun sais näille ns.asiantuntijoille päähän imettyä niin voisi kuvitella venekeskustelutkin olevan hiukan asiallisempaa. Eikös se yksi porukka mennyt soutuveneellä saksaan asti? Siis olen samaa mieltä, kaikki suomessa valmistetut tehdastekoset veneet ovat meri ja järvikelpoisia. Kyse on vain siitä missä olosuhteissa niitä käytetään, ja kipparin älykkyydestä. Joka ymmärtää että vesi on märkää, ja sinne voi taitamaton hukkua.

    • messumies

      Asiantuntevaa ja järkevää kannonttoa.

    • varoa ensikesänä tuota lausahdusta.........

      Esim puoliliukuvat ollessaan vauhdissa
      eivät juurikaan siedä henkilöstön siirtymistä sivusuunnassa etteikö aluksen suunta muuttuisi. Näin tapahtuu varmasti.

      ...sillä en ole tuota ehtinyt varoa 11 vuoden aikana kun olen Marino 9000:llani ajellut.
      Tuon kun on voinut hyvinkin jättää ohjaamatta kun käynyt jotain hakemassa toiselta laidalta takanurkasta, edellyttäen että joku on sillä välin hoitanut tähystyksen. Se kun menne pitkiäkin matkoja suoraan mihinkään koskematta. Hyvä siis että kerroit, en varmaan uskalla likkuua veneessä enää laidalta toiselle.

      Vai olisiko kuitenkin kysessä peräsimen muoto, olen kyllä kuullut että akselivetoisessa, missä on "litteä" ohut peräsin, ei uskalla edes ruorista päästää ettei heti ole pokittain.

      • siiiis

        älä osta pientä venettä - se ei kannata.
        osta iso vene - se kannattaa


    • käyttöä

      Hae aiempia keskusteluja hakusanalla törmäyslista.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen

      Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.
      Maailman menoa
      656
      4740
    2. Harmi että

      Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o
      Ikävä
      20
      2245
    3. Ajattele miten

      Paljon ottajia sinulla olisi
      Ikävä
      103
      1414
    4. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      22
      1314
    5. Tekisitkö jotain toisin

      Kaivattusi kanssa alusta alkaen? 😍
      Ikävä
      86
      1289
    6. Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!

      Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia
      Kajaani
      126
      1084
    7. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      67
      1026
    8. Jos saan sinut elämääni

      niin minun täytyy nukkua ihan ensimmäiseksi 2vk putkeen. Sopiiko se sinulle? Väsynyt olen ollut ja niin levollinen olo
      Ikävä
      75
      945
    9. Kun Zele jenkeissä kävi

      Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi
      Kitee
      252
      935
    10. Tulee ikävä

      Ja toivon että saan anteeksi ❤️
      Ikävä
      65
      906
    Aihe