Oletteko kahden puoliskon kokonaisuuksia?

Yksipuoliskoinen

Aluksi ihmiset olivat hermafrodiiteja, kaksineuvoisia, jokaisessa yksilössä oli sekä mies että nainen. Eräänä päivänä jumalat suuttuivat ja halkaisivat kaikki kahtia. Siitä lähtien ovat puoliskot etsineet toisiaan tullakseen kokonaisiksi.

(Platon: Pidot.)

6

346

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kolmaskertakin meni suteen

      taidan olla muotopuoli kun luullut oikeat puoliskot ovatkin sännänneet tiehensä.

    • O - O

      Sain elää pitkään sen toisen, paremman puoliskoni kanssa, joten tiedän millaista se voi parhaimmillaan olla. (Olen ehtinyt vähän tutustua toisenlaiseenkin tilanteeseen.)

      Nykyään pärjään ihan hyvin itseksenikin, kunhan hyviä ystäviä ja rakkaita lähimmäisiä säilyisi ainakin muutama ihan lähimaisemissa loppuun asti. - Odotan mielenkiinnolla, mitä elämä tulee tarjoamaan jatkossa. En koe koskaan tarvinneeni toista puoliskoa tullakseni ehjäksi, vaikka niin kävikin. En vanno mitään, koska olen aina löytänyt vannomani asiat edestäni. Nyt osaan tunnistaa milloin 1 1 on enemmän kuin kaksi. En kuitenkaan kuvittele enää sellaista puoliskoa kohtaavani, jonka kanssa olisimme valmiita kaiken jakamaan. Hyvät ystävät suojelevat hölmöilemiseltä.;))

    • pessi-misti

      väittää että puoliskot eivät voi koskaan tulla onnellisiksi koska se erossaolo on tuonut liikaa muutosta kumpaankin. Unelmat tuhoutuvat särkyen haavoittaviksi sirpaleiksi kummankin sydämeen ja niin he elävät onnettomina koko iäisyyden.

    • toivoin löytäväni rauhallisemman puolen itsestäni.

      Viimein löysin "tasoituksen" rakkaan ihmisen avulla :)

    • haiden pulaaja

      toivossa olen elänyt, ja mielenkiintoista sekä hauskaa on ollut; joskus tosin hieman surullistakin siinä vaiheessa, kun erkaantuminen on tullut. Välillä olen puoliskoni luullut löytyneen, välillä taas en. Joku on luullut minuakin puoliskokseen... tiedättehän nämä samanaikaisuusongelmat.

    • löysin puoliskoni. Tiedä häntä onko oikeat palaset liitetty yhteen. Sen verran on otettu yhteen. Mutta yhdes ollaan oltu jo kohta 33 vuotta. Eikä enää tässä viidenkymmenen kunnioitettavassa iässä jaksa tsekkailla josko joku muu puolisko sopisi paremmin. Tuskimpa vaan. Vaan taisi tää hermafrodiitti olla hiukan skitsofreeninen josta meidä erotettiin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      172
      4726
    2. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      12
      3296
    3. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      40
      2213
    4. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      26
      1984
    5. Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?

      Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?
      Ikävä
      47
      1906
    6. Se oli siinä sitten

      Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo
      NATO
      664
      1837
    7. Mikä sinua ja kaivattuasi

      Yhdistää?
      Ikävä
      116
      1806
    8. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      137
      1737
    9. Ajelen varmaan siellä suunnalla

      taas yöllä, vahingossa käyn sun pihalla. 😏 m
      Ikävä
      45
      1485
    10. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      10
      1421
    Aihe