Pakkausten merkinnät

Pyörittelen käsissäni sellaisen kylppärivalaisimen loisteputken suojuskoteloa.
Koteloon kylkeen on kirjoitettu 10 vuotta ja sitten 10000 tuntia.

Minun merkintäni kotelossa on 7.1.06.
Nyt lamppu ei enää syty.

Loisteputken ikä oli siis 2 vuotta ja 1 kuukausi 7 päivää.

Esimerkiksi noin 2 tunnin päivittäisellä polttamisella tulee käyttöiäksi vain pari tuhatta tuntia.

Noissa energiansäästölampuissa on samanlainen tauti.
Pakkauksessa luvataan huimia käyttöikä, mutta minun kokemus kyllä kertoo toista.

Takuuseenko uutta hakemaan?
Tuskin kannattaa, eikä minulla ole sitä kuittiakaan, eikä siinä enää mitään lukisi. Pelkkä blankko paperin pala vain.
Nekään ei kestää takuuaikaa.

Tämäkö on markkinatalouden toinen puoli.
Kehua saa kunhan ei kiinni jää.

Kuitin tallennukseen keksin mielestäni oivan keinon.
Otan takuukuitista digikameralla kuvan ja tallennan sen tänne tietokoneeseen.

9

432

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Maalaismies*

      Uusin viime vuonna kaikki hehkulamppumme energiansäästölamppuihin. Jouduin monia palauttamaan vaihtoon tuoreeltaan. Luulen laadun epätasaisuuden johtuvan myös siitä mistä tuote on kotoisin. Hankala niitä on vaihtoon viedä vuosien kuluttua, vaikka olisi kuittikin tallessa.

      • Made in Holland

      • Katicat2

        Ei ne oikeasti mitään takuuta anna niihin energiasäästölamppuihin, vaikka niissä se pitkä käyttöikä muka on. Kysyin Olssonin rautakaupasta sitä ja vastaus oli ettei takuuta ole.

      • Maalaismies*
        Katicat2 kirjoitti:

        Ei ne oikeasti mitään takuuta anna niihin energiasäästölamppuihin, vaikka niissä se pitkä käyttöikä muka on. Kysyin Olssonin rautakaupasta sitä ja vastaus oli ettei takuuta ole.

        Laitoin myös vuosi sitten ilmalämpöpumpun ja liityin osuuskuntaan ja ties mihin, joiden piti laskea sähkön hintaa. Hintojen nousu ts. inflaatio syö kaiken. Pitänee ruveta harjoittelemaan pimeässä ja kylmässä elämistä.

      • Maalaismies* kirjoitti:

        Laitoin myös vuosi sitten ilmalämpöpumpun ja liityin osuuskuntaan ja ties mihin, joiden piti laskea sähkön hintaa. Hintojen nousu ts. inflaatio syö kaiken. Pitänee ruveta harjoittelemaan pimeässä ja kylmässä elämistä.

        Jatkosodan aikana ja sen jälkeen, kun ei ollut mitään, kansalaiset oppivat varsin omatomisiksi.

        Äidilläni oli tapana sanoa.
        "Paikka paikan päällä, markka markan päällä."

        Nyt vanhemmaksi tullessani olen huvittuneena pannut merkille itsessäni tuollaisia piirteitä.

        Jos jokin laite tai kalu menee rikki, en ensin heitä sitä pois ja osta uutta, vaan tutkin onko se korjattavissa kotikonstein.
        Valitettavan usein on kuitenkin todettava, että nykyiset laitteet ovat kertakäyttötavaraa, tai varaosia ei ole saatavana tai ne ovat lähes uuden laitteen hintaisia.
        Kyllä tosin korjattavaakin löytyy.
        Tuo edellä kerrottu markka vaihtuu tietysti euroksi.

      • Jopel kirjoitti:

        meilläkin energiansäästölamppuja. Hykerreltiin käsiä,,nyt säästyy euroja,kun nämä kestävät
        piiiitkäään.
        Mitä vielä, nopeammin paloivat,kuin normaalit lamput. Kallitakin olivat,mokomat!

        Kun liikkeestä kysyttiin,siellä vaan leviteltiin käsiä,ei voi mitään.........

        Nykyisin monesta asiasta tehdään "kertakäyttöisiä".
        Jos 5 v. jokin kodinkone kestää,se on jo huippuhyvä! Liikkeessä niin sanottiin.
        Jossain on 10 vuoden takuu. Saattaa olla. Jos ennen sitä hajoaa ,löytyy jokin pykälä,joka kumoaa sen takuun!
        En ole pessimisti, ompahan vaan sattunut joskus.

        Oletteko huomanneet, monessa paperissa tai takuutodistuksissa lukee jossain reunalla
        neljännesmillin kokoisin kirjaimin lisäselvityksiä,eihän niitä edes näe ilman suurennuslasia,,,,,,,

      • Koneet
        meri-kukka98 kirjoitti:

        Ennen sanottiin, että siperia opettaa. Nyt olen todennut, että paras sanoa: Kyllä Kiina opettaa.
        On vaikka minkälaista halpahallia ja ne heikkoa roinaa täynnä.
        Kotivakuutuksessa on kodinkoneille määritelty ikä, jota vanhempia ei vakuutus korvaa.

      • Nykyisin saa
        Maalaismies* kirjoitti:

        Laitoin myös vuosi sitten ilmalämpöpumpun ja liityin osuuskuntaan ja ties mihin, joiden piti laskea sähkön hintaa. Hintojen nousu ts. inflaatio syö kaiken. Pitänee ruveta harjoittelemaan pimeässä ja kylmässä elämistä.

        kirjastosta kirjoja pistekirjoituksella. Monet ovat alkaneet opiskelemaan pistekirjoitusta kansalaisopistossa. Niitä voi lukea vaikka peiton alla.

    • Kun tuo pakkaus sattui olemaan tallella, niin laitoin sen viiva- ym- tiedot valmistajalle ja kysyin, mitä ne kestoa kehuvat merkinnät tarkoittavat?
      Automaattinen vastaaja lupasi oikean vastauksen neljän työpäivän aikana.
      Perästä kuuluu.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen

      Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.
      Maailman menoa
      656
      4850
    2. Harmi että

      Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o
      Ikävä
      20
      2255
    3. Ajattele miten

      Paljon ottajia sinulla olisi
      Ikävä
      103
      1434
    4. Tekisitkö jotain toisin

      Kaivattusi kanssa alusta alkaen? 😍
      Ikävä
      88
      1352
    5. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      23
      1346
    6. Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!

      Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia
      Kajaani
      130
      1141
    7. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1075
    8. Kun Zele jenkeissä kävi

      Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi
      Maailman menoa
      261
      980
    9. Tulee ikävä

      Ja toivon että saan anteeksi ❤️
      Ikävä
      72
      967
    10. Jos saan sinut elämääni

      niin minun täytyy nukkua ihan ensimmäiseksi 2vk putkeen. Sopiiko se sinulle? Väsynyt olen ollut ja niin levollinen olo
      Ikävä
      75
      955
    Aihe