taas rokotuksista

Minulle tulee 12.3. nöffipentu, se saa ensimmäisen rokotuksensa 11.3. kun se on siis 8vko:n ikäinen, eli koskas se sitten tulisi rokottaa seuraavan kerran?

14

602

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • koiraa

      rokoteta ensimmäisen kerran 8-viikkoisena. Ekat rokotukset tulee 12-viikkoisena, seuraavat 16-viikkoisena ja sitten vuoden ikäisenä. Eläinlääkärit eivät suosittele pentua rokotettavan ennen tuota 12-viikkoa.

      • mitään suojaa siitä.

        pennun emonmaidosta pentu saanut immuniteetin,ja siksi rokotetaan vasta 12vko:na jotta pennun emolta saatu on hävinnyt.Sitten 16 viikkosena ja siitä viikon parin päästä suojaus vasta on kunnollinen.

      • niksu

        ei rokoteta 8 vko ikäistä, muualla maailmassa kyllä. Saksassa ei edes saa rekkareita, jos pentua ei ole rokotettu "jalostustarkastajan" käydessä katsomassa pentuja viimeisen kerran. Pennut on silloin 8 vko ikäisiä. Ihan samoja rokotteita käyttävät kuin Suomessakin. Ei ne nyt ihan väärässä voi olla, kun vuosikausia on sellaiset säännöt ollut.
        Viimeksi, kun kävin kaverillani Saksassa viime kesänä, pennuilla laitettiin samalla myös rabies rokotus 8 vko iässä.

        Aussituontini on rokotettu ekaa kertaa parvoa vastaan 6 vko iässä.

    • jo silloin....

      pentu rokotetaan?
      Tuleeko se maanrajojen ulkopuolelta?
      Eihän lääkärit yleensä edes rokota noin nuorta pentua, ilman pakottavaa syytä.

      • Niin samaa olen ihmetellytkin, mutta kasvattaja sanoi, että hän on varannut rokotusajan jo pennuille ja se on 11.3. ja 12.3. pennut luovutetaan ja ovat silloin 8viikkoisia, että en tiedä miksi näin... mutta kun se nyt sitten kasvattajan toimesta rokotetaan ensimmäisen kerran tuolloin, niin koskas sitten seuraava rokotus?

      • Telpet
        trueshine kirjoitti:

        Niin samaa olen ihmetellytkin, mutta kasvattaja sanoi, että hän on varannut rokotusajan jo pennuille ja se on 11.3. ja 12.3. pennut luovutetaan ja ovat silloin 8viikkoisia, että en tiedä miksi näin... mutta kun se nyt sitten kasvattajan toimesta rokotetaan ensimmäisen kerran tuolloin, niin koskas sitten seuraava rokotus?

        4 viikkoa se väli normaalisti, mutta sinun kyllä kannattaa soittaa lääkärillr ja kysyä asiaa.
        Minä olen aina rokotuttanut 12 vk. ja 16 vk. ikäisenä pennut. Ja tuon toisen rokotteen kanssa yhtaikaa annetaan rabies.
        En ole kuullut,että pentuja rokotetaan noin nuorena, muuta kuin parvoa vastaa.

      • ....
        trueshine kirjoitti:

        Niin samaa olen ihmetellytkin, mutta kasvattaja sanoi, että hän on varannut rokotusajan jo pennuille ja se on 11.3. ja 12.3. pennut luovutetaan ja ovat silloin 8viikkoisia, että en tiedä miksi näin... mutta kun se nyt sitten kasvattajan toimesta rokotetaan ensimmäisen kerran tuolloin, niin koskas sitten seuraava rokotus?

        Yksiselitteisesti: Jos koiran pentu rokotetaan ensimmäisen kerran kahdeksan viikkoisena (mistä ei ole minkään valtakunan hyötyä), niin se rokotetaan seuraavan kerran 12 viikkoisena ja sen jäkeen kolmannen kerran 16 viikkoisena, jolloin tulee ne 12vkon ja 16vkon rokutukset voimaan.

        Koiran pennulla on emolta saatu vastustuskyky voimassa siihen 12 vkoon asti, ja tätä ennen annettu rokotus hyödyttää yhtä paljon kun lusikallinen vettä pennulle suuhun annettuna....

      • Telpet
        trueshine kirjoitti:

        Niin samaa olen ihmetellytkin, mutta kasvattaja sanoi, että hän on varannut rokotusajan jo pennuille ja se on 11.3. ja 12.3. pennut luovutetaan ja ovat silloin 8viikkoisia, että en tiedä miksi näin... mutta kun se nyt sitten kasvattajan toimesta rokotetaan ensimmäisen kerran tuolloin, niin koskas sitten seuraava rokotus?

        tuli esille tuo pennun emän rokotesuoja.
        Kai sillä on rokotteet voimassa? Kun onhan niitä
        sellaisiakin tapauksia, että emä onkin rokottamaton. Tänäpäivänä tosin kai aika harvinaista.

      • dippadiiduudaa
        trueshine kirjoitti:

        Niin samaa olen ihmetellytkin, mutta kasvattaja sanoi, että hän on varannut rokotusajan jo pennuille ja se on 11.3. ja 12.3. pennut luovutetaan ja ovat silloin 8viikkoisia, että en tiedä miksi näin... mutta kun se nyt sitten kasvattajan toimesta rokotetaan ensimmäisen kerran tuolloin, niin koskas sitten seuraava rokotus?

        Parvovirusrokotuksen voi antaa 6-9 viikkoisena, joten eipä siinä mitään ihmeellistä ole, jos kasvattaja varannut rokotusajan.
        Seuraavan kerran rokotukset 12 viikkoisena, tehosteet 16 viikkoisena ja tehosteista aikaisintaan kahden viikon ja mielellään kuukauden päästä vasta rabies, ei suositella ottamaan yhtäaikaa tehosteiden kanssa

      • noin aikasin annettuna
        dippadiiduudaa kirjoitti:

        Parvovirusrokotuksen voi antaa 6-9 viikkoisena, joten eipä siinä mitään ihmeellistä ole, jos kasvattaja varannut rokotusajan.
        Seuraavan kerran rokotukset 12 viikkoisena, tehosteet 16 viikkoisena ja tehosteista aikaisintaan kahden viikon ja mielellään kuukauden päästä vasta rabies, ei suositella ottamaan yhtäaikaa tehosteiden kanssa

        emon suoja jos rokotettu.eikä se 12vko:rokotus oli mikään tehoste jaan 16 viikon rokotus ja kyllä meillä aina annettu rabies samalla kertaa aina.

      • on ne
        noin aikasin annettuna kirjoitti:

        emon suoja jos rokotettu.eikä se 12vko:rokotus oli mikään tehoste jaan 16 viikon rokotus ja kyllä meillä aina annettu rabies samalla kertaa aina.

        jotka annetaan sitten 16 viikkoisena.

      • ei minua
        noin aikasin annettuna kirjoitti:

        emon suoja jos rokotettu.eikä se 12vko:rokotus oli mikään tehoste jaan 16 viikon rokotus ja kyllä meillä aina annettu rabies samalla kertaa aina.

        kiinnosta milloin teidän koiranne saavat rabiesrokotteen, sanoin vain mitä eläinlääkäri sanoi minulle ja niin teen itse, uskon lääkäriä.

      • annettu
        ei minua kirjoitti:

        kiinnosta milloin teidän koiranne saavat rabiesrokotteen, sanoin vain mitä eläinlääkäri sanoi minulle ja niin teen itse, uskon lääkäriä.

        tehosterokotteiden kanssa yhtaikaa rabies aina kaikille pennuille.
        Niin annettin nytkin kuukausi sitten.
        Parvon oli pennut saaneet 6 vk.n ikäisenä kasvattajalla ollessaan, lääkärintarkastuksen yhteydessä.

      • annettu kirjoitti:

        Kiitoksia paljon asiallisista vastauksista nyt olen taas PALJON viksumpi :) eli 12vko:n iässä rokotutan pennun ihan normisti hyvähyvä ja sit taas 16vko:n iässä, kiitoksia todella paljon!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen

      Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.
      Maailman menoa
      656
      4810
    2. Harmi että

      Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o
      Ikävä
      20
      2255
    3. Ajattele miten

      Paljon ottajia sinulla olisi
      Ikävä
      103
      1424
    4. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      23
      1336
    5. Tekisitkö jotain toisin

      Kaivattusi kanssa alusta alkaen? 😍
      Ikävä
      88
      1332
    6. Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!

      Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia
      Kajaani
      130
      1131
    7. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1065
    8. Jos saan sinut elämääni

      niin minun täytyy nukkua ihan ensimmäiseksi 2vk putkeen. Sopiiko se sinulle? Väsynyt olen ollut ja niin levollinen olo
      Ikävä
      75
      955
    9. Kun Zele jenkeissä kävi

      Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi
      Maailman menoa
      253
      950
    10. Tulee ikävä

      Ja toivon että saan anteeksi ❤️
      Ikävä
      72
      947
    Aihe