Mainiosti nukutun yön jälkeen pohdiskelin aamulla, miksi me ihmiset tarvitsemme noin pitkän ajan vuorokaudessa unta ja lepoa?
Itse asiassa olemme 1/3 koko elämästämme tajuttomia.
Aherramme päivät pitkät vuosikymmeniä. Eläkeläisinä hidastamme vauhtia ja otamme iisimmin, mutta yöunta kaipaamme silti. Se hankitaan lääkkein, jos ei uni muuten tule silmään.
Onko se vain tottumuksen voimaa? Tarvitsmmeko vielä unta samalla tavoin?
Ja mihin unta siis tarvitsemme?
Hyvät unet
5
319
Vastaukset
- Maalaismies*
Uni on mielelle niin kuin ravinto keholle. Molempien hyvä laatu takaa terveen elämän. Päivän askareet kuluttavat akun. Se on ladattava uudelleen - vähän niin kuin kännykän akku. Niin ja eikö hyvä unennäkö voita huonon TV-leffan? Ilmaista ohjelmaa pitkin yötä.
- sunnuntailapsi
Näin unta , että olin Mika Häkkisen kanssa jossain tilaisuudessa. Istuimme vierekkäin ja kerroimme toisillemme asioita kuin oikein hyvät ystävät keskenään.Jäi hyvä olo pitkäksi aikaa.
Todellisuudessa en pidä hänen tempauksistaa, mutta se ei tunnu uniin vaikuttavan ollenkaan.
Harmi ettei hän kertonut tämän hetken tilanteestaan totuutta. Olisin voinut vuotaa sen lehdistölle. Ja saanut isot rahat. Enhän todellisuudessa ole hänen ystävänsä. Oliko se Ruususen unta tuo uneni?
Minä en nuku paljon, vain noin 5-6 tuntia yössä.
Tosin sallin itselleni ne kultaiset 5-10 min. päivätorkut.
Olen niitä, jotka eivät pelänneet edes työtä ja uskalsivat ...... jne.
Nukkuessa toimii meidän oma CCleaner ja siivoaa turhat rasitteet tuolta persoonallisesta compuuterista.- main-eko
Ihmeellinen asia todella on tuo uni tai sen puute.Minä kärsin unen puutteesta vuosikymmeniä,nukkuen vain 4-5h yössä.
Välillä käytin nukahtamislääkkeitä,lopuksi luopuen niistä kokonaan.
Noin kk sitten lääkärini tarjosi minulle lääkettä jota kaätetään unirytmin tasaamiseen.Ihme! Sen nauttimisen jälkeen olen nukkunut 7-8h yössä.
Kivut ja kolotuksetkin lähti,muutenkin olo on autuaallinen.Unella on ihmeitä tekevä voima.Eri asia on sitten kuinka kauan voin tätäkään lääkettä "nauttia",se kun ei ole tarkoitettu jatkuvaan käyttöön. - Atolfia
main-eko kirjoitti:
Ihmeellinen asia todella on tuo uni tai sen puute.Minä kärsin unen puutteesta vuosikymmeniä,nukkuen vain 4-5h yössä.
Välillä käytin nukahtamislääkkeitä,lopuksi luopuen niistä kokonaan.
Noin kk sitten lääkärini tarjosi minulle lääkettä jota kaätetään unirytmin tasaamiseen.Ihme! Sen nauttimisen jälkeen olen nukkunut 7-8h yössä.
Kivut ja kolotuksetkin lähti,muutenkin olo on autuaallinen.Unella on ihmeitä tekevä voima.Eri asia on sitten kuinka kauan voin tätäkään lääkettä "nauttia",se kun ei ole tarkoitettu jatkuvaan käyttöön.osallistun tähän unijuttuun. Kuuntelin Kansanradiota sivumennen sunnutaina ja sinne soitti joku naisihminen oman konstinsa unen saantiin.
Hän laittaa kylmän hauteen ylävatsan päälle ja uni tulla tupshtaa oitis.
Kokeilin tuota yhtenä iltana, kun alkoivat kaikenlaiset mietteet häiritä unen saantia. Otin pakastimesta märkänä jäädytetyn, muovipussiin pakatun pyyheliinan ja laitoin vatsani päälle ja kas kummaa, ensinnäkin se rentoutti mukavasti ja unikin tuli. Nukuin tosi pitkän yöunen.
Auttaneeko konsti muille, mutta minä aion tarpeen tullen tuon toistaa. Minulla on tuo jäädytetty pyyheliina aina pakastimessa. Se auttaa moneen muuhunkin vaivaan.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa1273565- 122366
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos371945Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin4141899Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly211711Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681527Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?
Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?301473- 1241438
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul101301- 141246