Paperin sopimus

Xjäsen

Aikani lueskeltua ja pureskeltua tuota uutta paperin sopimusta selkisi, että nyt tehty sopimus on surkein, mitä paperiliitto on ikinä allekirjoittanut.
Pykälä 11 purkaus antaa työnantajapuolelle täyden vapauden päättää asioista neuvottelematta työntekijäpuolen kanssa.
Tulihan mukana n 4% palkankorotus.
Inflaatioennuste 3,9% ja kirsikkana kakunpäällä paperiliitto korottaa jäsenmaksua. Eli työnantaja sai kaiken mitä tahtoi ja paperiliittolaisille reaalipalkka todennäköisesti laskee.
Hyvästi, paperiliitto, sinua en enää tarvitse.

10

2182

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tyytyväisiä, kun saavat pitää vielä työpaikat. Eivät enää uskalla vastaan panna.

    • menee näin

      Se soppari et siinä on paljon hyvää.
      Vrt kemiansopimukseen mikä oli koko kierroksen surkein.Siinä ei ollut mitään hyvää.

      Paperin ongelma ja mikä ei sovi enää nykyaikaan on ollut jäykkyys.
      Esim. minä teen työssäni kaiken eli on oltava monen alan ammattitaito ja pystyttävä myös tekemään ja myös tehtävä kaikki paska työtkin.Ei sinne oteta ulkoa muita miehiä aukaisemaan tai tekemään tuo ja tuo vaan sinä itse teet kaiken eli se vakanssi paikat on todella jäykkää ja kallista touhua.

      • gdfgd

        Surkeimman sopimuksen teki kylläkin metalli. Metalli myi sairaslomat ja ylityöt


    • ...

      Paperiliiton tapuksessa säästää 1,22% (jatkossa sinun mukaasi enemmän), jos sitä ei maksa. Maksamalla vain kassamaksu edullisimpaan kassaan säästää rutosti. Ennakonpidätys tippuu keskituloisella (3 000 eur/kk) 37 eur/kk, eli 457,5 eur/v. Jos maksaa kassamaksun esim. YTK:lle, säästöä syntyy tollaset 385 eur/v - eikä edut muutu miksikään. Voit myös maksaa kassamaksun toiseen kassaan ja olla silti Paperiliiton jäsen. Säästöä ei silloin tulisi, 3 000 eur/kk tuloilla kuin n. 10 eur/v.

      • Xjäsen

        Tämän sopimuksen jälkeen äänestän jaloillani, tai tässä tapauksessa maksuillani.
        Siirrän mieluummin työttömyyskassamaksuni YTK:lle, kiitoksia vinkistä.


    • paperrimies

      Uudistettu sisältö tarkoittaa sitä, että kussakin tehtaassa työnantaja määrää miehityksen ja toimintatavat, eivätkä ne enää ole sopimuskysymyksiä.

      Sopimus korottaa alan palkkoja 16,5 kuukauden aikajaksolla 5,33 prosenttia, mikäli korotusvaikutukseen huomioidaan myös 300 euron kertakorvaus. Mikäli korotuksiin huomioidaan vain ne korotukset, jotka jäävät palkkoihin, niin kokonaisvaikutus on 4,7 prosenttia. Tästä laskettu keskimääräinen korotusvaikutus on vuositasolla 3,41 prosenttia. Kaikille tuleva senttimääräinen korotus 16,5 kuukauden jaksolla on 38 senttiä.

      • ilmankos

        Ilmankos ensimmäiset 50 sivua käsittelevät vain luottojen ja pääluottojen asemaa ja niiden turvaamista.
        Liiton ja edustajiensa selusta turvattu ja jäsenmaksujen maksajat saa selvitä miten kukin pystyy.
        Palkankorotus 3,41% vuodessa? JEE! Yletettiin lähes inflaation tasolle!


      • en löydä,

      • minäkään!

      • .........
        minäkään! kirjoitti:

        Luin sen pari kertaa läpi, mutta ei vaan sattunut silmään? Saivat kuitenkin sairastamisen omalla ilmoituksella ja saas nähdä mitä tuo uusi osaamiseen perustuva palkkasysteemi tuo tullessan.

        Eikös palkan korotus simarahaa lukuun ottamatta ole sidottuna osaamiseen perustuvaan palkkasysteemiin... eli jos sitä ei tule niin jäädään ilman palkan korotusta............?


    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen

      Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.
      Maailman menoa
      656
      4850
    2. Harmi että

      Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o
      Ikävä
      20
      2255
    3. Ajattele miten

      Paljon ottajia sinulla olisi
      Ikävä
      103
      1434
    4. Tekisitkö jotain toisin

      Kaivattusi kanssa alusta alkaen? 😍
      Ikävä
      88
      1352
    5. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      23
      1346
    6. Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!

      Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia
      Kajaani
      130
      1141
    7. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1075
    8. Kun Zele jenkeissä kävi

      Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi
      Maailman menoa
      261
      980
    9. Tulee ikävä

      Ja toivon että saan anteeksi ❤️
      Ikävä
      72
      967
    10. Jos saan sinut elämääni

      niin minun täytyy nukkua ihan ensimmäiseksi 2vk putkeen. Sopiiko se sinulle? Väsynyt olen ollut ja niin levollinen olo
      Ikävä
      75
      955
    Aihe