Päiväkahvit

saludo-sekoitus

Mihin aikaan nautitte päiväkahvin?

22

781

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Earlybirth

      Hyvässä seurassa kahvikupponen piristää mihin aikaan tahansa.

      Kunhan tässä aamukahvista selviän alan valmistautumaan vierailulle löhtöön, ja siellä tarjotaan kahvin lisäksi lounas.

      Saa asettautua mukavasti istumaan ja keskustella ystävien kanssa asioista joita meillä jokaisella on mielessämme. Aiheista ei ole pulaa. Jutut rönsyilevät ja olenpa huomannut aiemmilla istunnoilla, että juoruilulta ei voi missään välttyä!

      Onneksi tuossa seurassa puhutaan vain kivoja juoruja, kenen lapset ovat saaneet lapsia ja kuka on löytänyt orkidean kasvatuksen myötä ihan uuden harrastuksen.

      Jospahan sieltä tarttuisi kiva uusi harrastuskin joilla onkin tapana levitä kuin kevät flunssalla, pienien pisaroiden kautta joita toiset levittävät ympäristöönsä.

      Kivaa kahvihetkeä ja hyvää seuraa Sinullekin!

      Niin, pä

    • Vierailija

      Expresso piristää iltapäivän helteellä.

    • Yksin70

      Päiväkahvilla katselen ikkunasta ulos ja toivon edes linnun lentävän.
      Ikkunan sisäpuolella ei ole muita kuin minä aatoksissani.
      Vapaaehtoisia päiväkahviseuralaisia ei löydy ja rahaa maksulliseen seuraan ei ole.
      Tosin en rahojani maksullisiin käyttäisi vaikka ylimääräistä tuohta olisikin.
      Siispä täytyy tyytä lintuihin ja joskus oraviin.

      • Katicat2

        Uskaltaisiko vielä kahvia ottaa näin myöhään. Se voi viedä unet siispä teetä vaan. Mikä ettei tähän ketjuun voisi kirjoitella, kun ei tuo iirislilja1:kään enää tarjonnut lisää kahvia.

        Lueskelin Iltalehdestä tuota Jokelan ampumisdraamaa. Voi vain miettiä, miten nuori ihminen muuttuu noin pahaan suuntaan. Uppoutuu nettimaailman sairaimpiin uumeniin ja täyttä sillä ajatusmaailmansa. Mutta sairaus on taatusti taustalla ollut.

      • 60män

        Päiväkahvia join, mutta se ei historiaa tehnyt.
        Sen sijaan minulle tuli historian merkki kalenteriin, kun kaadoin ensimmäisen kerran eläessäni olutta viemäriin.
        Sitä oli jäänyt tuonne varastoon melkein täysi mäyräkoira, kun lopetin noin 15 kuukautta ja 17 päivää sitten sen lipittämisen.
        Olihan se tietysti vanhentunutta, mutta kuitenkin.

        Voitto se oli sekin, tai ainakin yhden kynnyksen ylitys.

      • Atolfia
        60män kirjoitti:

        Kaljan lipittämisestä ei saa muuta kuin ison mahan. Tuolla matkan varrella näkee monta kertaa niin mahdottomia mahoja niin miehillä kuin naisillakin.

        Nyt taitaa olla hieman myöhä kahviakin juoda, joten kuivin suin tässä nyt naputtelen.

        Täällä ei ole vielä syntynyt kiistanalaisia asioita, joten ihan mukava on leppoisasti pistäytyä näin ennen nukahtamista täällä kahvipalstalla.

        Huomenna on taas uusi päivä ja jos ennustukset pitävät paikkansa, niin aurinkoinen päivä on tulossa. Nauttikaamme keväästä!!!!!

      • Katicat2
        60män kirjoitti:

        Päiväkahvia join, mutta se ei historiaa tehnyt.
        Sen sijaan minulle tuli historian merkki kalenteriin, kun kaadoin ensimmäisen kerran eläessäni olutta viemäriin.
        Sitä oli jäänyt tuonne varastoon melkein täysi mäyräkoira, kun lopetin noin 15 kuukautta ja 17 päivää sitten sen lipittämisen.
        Olihan se tietysti vanhentunutta, mutta kuitenkin.

        Voitto se oli sekin, tai ainakin yhden kynnyksen ylitys.

        Onnea valitsemallasi tiellä. Kirkkain ajatuksin eteenpäin kohti kevättä. On mukava laittaa itselleen haasteita.

      • Katicat2
        Katicat2 kirjoitti:

        En huomannut tuossa äsken kysyä, että kuinka sinä tuohon päätökseen olet tullut. Jotakin voisi kiinnostaa.

      • Olut aiheuttaa vain
        60män kirjoitti:

        Päiväkahvia join, mutta se ei historiaa tehnyt.
        Sen sijaan minulle tuli historian merkki kalenteriin, kun kaadoin ensimmäisen kerran eläessäni olutta viemäriin.
        Sitä oli jäänyt tuonne varastoon melkein täysi mäyräkoira, kun lopetin noin 15 kuukautta ja 17 päivää sitten sen lipittämisen.
        Olihan se tietysti vanhentunutta, mutta kuitenkin.

        Voitto se oli sekin, tai ainakin yhden kynnyksen ylitys.

        hiipivää hölmöyttä.
        Meillä ei käytetä ollenkaan.

      • 60män
        Katicat2 kirjoitti:

        En huomannut tuossa äsken kysyä, että kuinka sinä tuohon päätökseen olet tullut. Jotakin voisi kiinnostaa.

        Jokaisen täytyy tuo päätös tehdä itse.
        Kun nyt aloin miettimään, mikä lopulta vaikutti eniten, niin enpä osaa sanoa.
        Monien vaikuttajien summa kai.
        Ehkä näin ympärilläni liikaa reppanoita, joillaiseksi en halunnut tulla.

        On paljon helpompi sanoa selvänä kiitos en ota, kuin kiitos ihan vähäsen ja pitää päätös sen ihan vähäsen jälkeen.

        En tiedä, onko sinulla alkoholi ollut edes paha ongelma, mutta omassa kokemuksessani alkoholistiläheinen on raitistunut ja hoitanut itsensä kuntoon. Ei sen parempaa lahjaa ole ikinä saanut.

      • 60män kirjoitti:

        Päiväkahvia join, mutta se ei historiaa tehnyt.
        Sen sijaan minulle tuli historian merkki kalenteriin, kun kaadoin ensimmäisen kerran eläessäni olutta viemäriin.
        Sitä oli jäänyt tuonne varastoon melkein täysi mäyräkoira, kun lopetin noin 15 kuukautta ja 17 päivää sitten sen lipittämisen.
        Olihan se tietysti vanhentunutta, mutta kuitenkin.

        Voitto se oli sekin, tai ainakin yhden kynnyksen ylitys.

        meidän kerhoon.

        Mitä tarkoittaa, kun sanotaan
        raivoraitis?
        Mistä tuo raivo juontuu?

        Tämä oli siis todella kysymys, kun en itse tiedä, mutta usein sen kuulen.

      • Katicat2
        Jopel kirjoitti:

        Tuota minäkin olen pähkäillyt joskus, sillä eläminen ilman alkoholia ei minua rivoon saa. Näyttää että raivoiksi tulevat humaltuneet ja tekevät järjettömiä väkivallan tekoja, ovat raivohulluja.

        Googlettamalla netistä löytyi Pastorin blogi, jossa myös ihmeteltiin sanaa raivoraitis. Blogissa kerrottiin myös, että suomalaisista vain 5% on absolutisteja - raivoraittiita.

        Suomalaisesta alkoholikeskeisyydestä kertoo myös sana "raivoraitis." Miten niin "raivo"? Miksi raittiuteen, joka on positiivinen asia on liitetty sana raivo? Olisi hauska tietää onko muissa kielissä ilmausta "raivoraitis" yleisessä käytössä vai onko kyse vain suomalaisesta tavasta ajatella raittiudesta? Entä tietääköhän kukaan raivoraitis-sanan etymologiasta? Onko alkoholipaineet Suomessa niin suuria että vaatii raivoa olla erilainen?

      • Katicat2 kirjoitti:

        Mehän tiedetään, että joidenkin uskonlahkojen lähettiläiden asenteet ovat olleet joissakin asioissa hyvinkin ahdistelevia, jopa raivokkaita.

        Otetaan nyt esimerkiksi vaikka Lestadius, joka oli absolutisti alkoholin suhteen, mutta ankara piippumies.
        Hänen saarnojensa sanotaan olleen hyvin raivoisia.
        Lestadiolaisuushan kieltää edelleen alkoholin käytön.
        Sanotaan, että jos Laestadius ei olisi polttanut piippua, niin terveystilanne lestadiolaisten keskuudessa olisi varmaan vieläkin parempi.

      • Jopel kirjoitti:

        Kyllä viinin kanssa voi syödä, ja vaikka ottaa iltanapsut verenkierron vilkastuttamiseksi, ei sitä synniksi katsota.
        Liikakäyttö, humalahakuinen juominen aivan eri asia.

      • iirislilja1 kirjoitti:

        Kyllä viinin kanssa voi syödä, ja vaikka ottaa iltanapsut verenkierron vilkastuttamiseksi, ei sitä synniksi katsota.
        Liikakäyttö, humalahakuinen juominen aivan eri asia.

        Tunnen lääkärin, joka sanoi, että kyllä yömyssyä voisi suositella, jos tietäisi sen siihen jäävän, mutta .......

        Itse käytti kuitenkin aika reippaasti.
        Ts. tehkää niin kuin neuvon, alkää ottako mallia minusta.

        Apostoleita löytyy joka lähtöön.

      • Maalaismies*

        Alkoholistia (heitä on paljon), joka on jättänyt viinan juonnin, voi hyvällä syyllä kutsua raivoraittiiksi. Hänen kun ei kärsi saada päihteitä missään muodossa tippaakaan. Alkoholia sisältävät lääkkeet ja karkit on väistettävä, psyyken- ja unilääkkeitä ei kärsi käyttää jne.

        Jyrkkä rajan veto on yhden yömyssyn käyttäjän ja alkoholistin välillä. Viimeksi mainittu potee sairautta. Otettuaan yhden ryypyn, hän ei pysty lopettamaan. Se ei ole kenenkään syy sen enempää kuin diabetes tai syöpä. Sen kanssa tulee toimeen vain olemalla raivoraitis.

      • Hintriika*
        Maalaismies* kirjoitti:

        Tämä on pelkkää "mutu"-tekstiä, mitään tutkittua tietoa minulla ei asiasta ole.

        Kuvittelisin, että sana "raivoraitis" on syntynyt raittiusaatteen myötä. Aatten puolestapuhujat taistelivat raivokkaasti viinaa vastaan ja saarnasivat Turmiolan Tommin varoittavasta esimerkistä.

        Sanoisin raittiiksi sellaista absolutistia, joka sallii toisten alkoholinkäytön, vaikka ei itse syystä tai toisesta käytäkään. Raivoraitis on mielestäni sellainen, joka paheksuu jokaista kohtuukäyttäjänkin ryyppyä.

      • Maalaismies*
        Hintriika* kirjoitti:

        Alkoholismista juomattomuuteen selvinnyt tietää, että muut voivat "huoletta" ottaa ryypyn kaksi joutumatta niiden vangiksi. Mielestäni ei voi yleistää, että he kyttäisivät toisten juomista. Tuntemani juomattomat alkoholistit ovat vaiteliasta väkeä muihin nähden. He ovat vähän niin kuin sodasta ehjin nahoin selvinneet - eivät kyttää muita eivätkä juuri kersku saavutuksillaan.

        En kai minä ole mitään kyttäämisestä kirjoittanut! Yritin vain selvittää mielessäni sanojen raitis ja raivoraitis (historiallista) eroa.

        Tunnen monta alkoholismista juomattomuuteen selvinnyttä, enkä ole ikinä huomannut heidän kyttäävän. Eivät vain ota itse, mitä minä puolestani kunnioitan.

        Tunnen myös sellaisia, jotka eivät ole eläissään viinan tippaakaan suuhunsa panneet, mutta ovat verrattomia seuraihmisiä selvin päinkin.

        Ikäviä ovat ne, jotka niuhottavat, ettei muutkaan saisi ottaa, koska hekään eivät ota.

        Luin uudestaan, joo, syytän Euro-jääkiekko-ottelua, jota seurasin lukiessani viestiäsi. Onneksi löysin syntipukin (saamarin jääkiekko), toivottavasti hyväksyt vedenpitävän selitykseni.

      • On ihminen joka
        Maalaismies* kirjoitti:

        Luin uudestaan, joo, syytän Euro-jääkiekko-ottelua, jota seurasin lukiessani viestiäsi. Onneksi löysin syntipukin (saamarin jääkiekko), toivottavasti hyväksyt vedenpitävän selitykseni.

        Alkaa raivoamaankun aviopuoliso erehtyy otaan muutaman ryypyn.

        Eikö tämä ole ihan selvä asia.

        Näin se sana minun mielipuolisen ajatteluni mukaan on.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      127
      3565
    2. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      12
      2366
    3. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      37
      1945
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      414
      1899
    5. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      21
      1711
    6. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1527
    7. Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?

      Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?
      Ikävä
      30
      1473
    8. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      124
      1438
    9. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      10
      1301
    10. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      14
      1246
    Aihe