Rakas Palsta!

Steelmann

Tuon vähän kummallise avauspyynnön tein ja vastaanotto oli yllättävän myönteinen.

Aurinko kuultaa valollaan koivujen runkoja, harakkaparvi pyrähti siihen istuskelemaan. Onko harakkakin muuttolintu?

Harakka on tyylikäs musta-valkoisissaan mutta sen "laulu" on kuin pilkallista räkätystä. Muistan lapsuudessa sanotun, "aijai, harakka nauroi" kun jotakin tärkeää oli tekeillä. Pidettiin pahana enteenä.

Kirkon ympärillä eläneet naakat taas toivat kuolinennusteen jos ilmestyivät jonkin kodin lähelle.

Nyt haistamaan kevätilmaa korva tarkkana. Miksikö tarkkana? Sanotaan lintujen visetävän nykyään tityy, yksi ti on kiireessä jätetty pois.

Hyvää aurinkoista päivää kevättuulen tuiverruksessa!

15

728

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Maalaismies*

      Vast' ikään lenkiltä tultuani, voin antaa tuoreen raportin meidän kylämme harakoista. Ne edustavat sivistynyttä linnustoa. Ovat oppineet pienestä pitäen ettei kannata huutaa eikä reuhata, muuten käy kalpaten. Hienovaraisesti siirtyi tänäänkin eräs frakkiniekka syrjään astellessani lenkkipolkuani. Pieni oravan poikanen, varsinainen pesärosvon alku seurasi sen sijaan räkyttäen jotakin. Mokomakin!

      • Katicat2

        Muistattehan ajan, kun kottaraiset kuuluivat runsaslukuisina maalaismaisemaan. Nyt on tuo lintulaji dramaattisesti vähentynyt. Jottei kottaraisen laulu unohtuisi, laitan tähän linkin josta sitä saa kuunnella.
        Kottarainen on myös hyvä matkija. Osaa matkia paitsi toisten lintujen ääntä niin myös ympäristön ääniä. Radiosta kuulin kerran kuinka se matki hyvin ambulanssin ujellusta. Näin kottarainen voi huijata meitä. Löytäisikö joku netistä sen amb.matkimisen.
        http://www.hytti.uku.fi/~mtturune/tao/kottarai.htm

      • vasta viisas on.
        Tuolla moottoritiellä, kun jokin jää auton runnomaksi ja siitä varis lounaan ottaa, niin harvoinpa varista kuitenkaan raatona näet.
        Ei se sen lentoonlähtönopudesta johdu vaan tilanteen hallinnasta.
        Joskus, kun tuo lounasraato on ohituskaistalla, niin varis saattaa ihan rauhassa aterioida vaikka sillä varsinaisella kaistalla olisi kuinka vilkas liikenne, mutta kyllä se ajoissa pois hyppää jos joku kaahari tulee vasenta kaistaa.

      • Jopel kirjoitti:

        vasta viisas on.

        Varislinnut lienevät lintukunnan älykköjä: Korppi ja osin variskin oppii hiukan puhettakin, ymmärrys on ainakin hyvä.

        Tuttavapariskunnan pihalle oli ilmestynyt variksenpoika. "Poika" otettiin hoidokiksi ja vartuttuaan rupesi vetämään talon kissaa hännästä. Eihän kissa muuta voinut kuin kärsiä

        Harakkamainen kiinnostus kiiltäviin sai variksen varastamaan lusikoita. Talon emäntä piti ankaran puhuttelun varikselle ja sanoi lopuksi.

        Hae heti ne viemäsi lusikat takaisin!

        Nöyrästi varis haki lusikat takaisin emännälleen ullakolta.

      • Katicat2
        Ruuneperi kirjoitti:

        Vaikka olen ennenkin tämän kertonut. Tyttären koulun pihaan tuli lasten seuraksi naapurista kesytetty varis. Pihalla oli pieni mäen töyräs, jossa lapset välitunnilla liukuivat. Varis oli mukana leikissä. Tunnilla lapset saivat nähdä ikkunasta kuinka varis, pihalle yksin jäätyään, laski pyrstöllään sitä liukumäkeä aina uudelleen ja uudelleen.Aika veitikka.

      • Fanni
        Ruuneperi kirjoitti:

        Varislinnut lienevät lintukunnan älykköjä: Korppi ja osin variskin oppii hiukan puhettakin, ymmärrys on ainakin hyvä.

        Tuttavapariskunnan pihalle oli ilmestynyt variksenpoika. "Poika" otettiin hoidokiksi ja vartuttuaan rupesi vetämään talon kissaa hännästä. Eihän kissa muuta voinut kuin kärsiä

        Harakkamainen kiinnostus kiiltäviin sai variksen varastamaan lusikoita. Talon emäntä piti ankaran puhuttelun varikselle ja sanoi lopuksi.

        Hae heti ne viemäsi lusikat takaisin!

        Nöyrästi varis haki lusikat takaisin emännälleen ullakolta.

        Kerran kesähelteellä ajelimme Reisjärveä, Kaustista kohti. Kun osui kohdalle synkeä, vankka kuusikko, poikkesimme sen varjoon viileään eväskahveja juomaan.
        Hyvin valittu paikka, sillä lähellä metsässä kaikui melkoinen korppien konsertti. Ehkä puolen tusinaa korppia siellä karjui.
        Meillä kylmät väreet selkäpiissä. Hieno näytelmäkin se oli, kun osa yönmustista korpeista lensi tien vastakkaiselta puolen.
        Saattoi syvemmällä metsässä olla raato, josta kovin innostuivat.
        Korpin vahva nokka mielessä korjasimme luumme ja lähdimme ajoon. Poikkesimme hautausmaalla Reisjärven kauniissa kirkonkylässä.

    • Katicat2

      Vieläkö muistatte sen suuren kohukevään, jolloin pelättiin tosissaan lintuinfluenssaa. Turussa on Kupittaan puisto, jossa on lintulammikot ja aidatut alueet erilaisille linnuille. Pari vuotta sinne ei ole lintuja tuotu, ne on pidetty sisätiloissa. Nyt tänä kesänä ne sinne palautetaan.

      Eihän lintuinfluenssa ole maailmasta hävinnyt, mutta kohu on häipynyt olemattomiin. Asia on jo vanhentunut uutinen.

      • uzma-m

        lintuinfulenssa on todellisuus,tuhansia kanoja lopetettiin kun todettiin tapauksesksi,ihmiseen lflunssa ei ole tarttunut mutta varovaisia ollaan,kananliha on halpaa nyt mutta ilmojen lammetessa vaara on ohi ja hinta nousee.

      • uzma-m kirjoitti:

        Kuinkahan paljon maailman lääketehtaat tekivätkään rahaa niillä rokotevarauksilla?

      • Fanni
        uzma-m kirjoitti:

        lintuinfulenssa on todellisuus,tuhansia kanoja lopetettiin kun todettiin tapauksesksi,ihmiseen lflunssa ei ole tarttunut mutta varovaisia ollaan,kananliha on halpaa nyt mutta ilmojen lammetessa vaara on ohi ja hinta nousee.

        Eipä taitaisi olla maailmanlaajuiseen lintuinfluenssaan riittävästi tehokkaita lääkkeitä. Vaara on olemassa, vaikkei sillä jatkuvasti ihmisiä pelotella. Saapuu ilmojen teitä muuttolinnuissa. Varotoimenpiteitä emme halveksi.

        Myyräkuumeen varotoimenpide esimerkiksi juuri tällä hetkellä, mökkikauden alkaessa, on vetää hanskat käteen ennen sauna- ja takkapuiden tai lastukon käsittelyä. Siellä ne myyrät ovat koko talven saastuttaneet.
        Terveys on kultaakin kalliimpi !

      • Steelmann
        Fanni kirjoitti:

        Varautumisella pitää olla tolkku. Lintuinfluenssan vaara oli mitätön. Kuitenkin Suomessa (Ministeri Hyppölä) varauduttiin kuin se olisi ovella kaikkiin kohdistuvana.

        Ihmisen, varsinkin meidän vanhojen, on oltava valmiita kuolemaankin. Eikö?

        Mahdolliset kulkutaudit kohdistuvat tuhoisimin meihin. Luonto valitsee ja osaakin sen tehdä.

    • Ulukoiska

      vai veikö saapuva viikonloppu vai huomiset puutarhamessut ?

      • Ajavainen

        Millainen elintavoiltaan on pikku-KAJAVA ? JOKO SELLAISTA ON NÄHTY TÄNÄ KEVÄÄNÄ?

      • Katicat2
        Ajavainen kirjoitti:

        Millainen elintavoiltaan on pikku-KAJAVA ? JOKO SELLAISTA ON NÄHTY TÄNÄ KEVÄÄNÄ?

        Hain Wikipediasta ja sieltähän lintu löytyi. Sanovat sen laulavan "mää putoan mää putoan"
        http://fi.wikipedia.org/wiki/Pikkukajava

      • VEI

        kirjoitusinnon tältä palstalta !

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      127
      3565
    2. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      12
      2366
    3. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      37
      1945
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      414
      1899
    5. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      21
      1711
    6. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1527
    7. Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?

      Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?
      Ikävä
      30
      1473
    8. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      124
      1438
    9. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      10
      1301
    10. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      14
      1246
    Aihe