..ihmisillä on nykyään avioliittoon instituutiona? Kuinka moni on sitä mieltä, että avioon mennään vain kerran? Tuntuu, että nykypäivänä mennään paljon lyhyemmän "harkinta-ajan" jälkeen naimisiin kuin ennen. Tosin eihän sekään ole koskaan tae että avioliitto kestää vaikka olisi vuosia seurusteltu ja oltu kihloissa. Mutta haluaisinkin tietää nykynaisten asenteista avioliittoa kohtaan! :)
G:Minkälainen suhtautuminen..
Aradiatar
33
1597
Vastaukset
- yksin kun....
En ole koskaan ollut naimisissa enkä kihloissa.Kosittu on kerran, annoin rukkaset. Yksi lapsi on avoliitosta, nyt asun lapsenkanssa kahden enkä ikinä mene naimisiin, ei vaan kiinnosta.Musta ei ole suhteeseen ei mua kiinnosta panostaa jonkun kanssa olemiseen ja siihen kaikkeen mitä se tuo tullessaan. Helpomalla pääsee kun asuu vaan lapsen kanssa, on täydellinen vapaus niin henkinen kun ruumiillinenkin, no naidakseen ei saa, kun yhdenillan juttuja en harrasta, mutta kaikkeen tottuu. Elämässä on muutakin kun nykyään niin ylikorostettu seksi.
- ajattelen niin,
että haluan vaan kerran elämässä naimisiin.Jos erotaan joskus niin uutta liittoa en varmaankaan enää solmisi vaikka kumppani löytyskin.Kihlaus merkitsee minulle lupausta avioliitosta.Olisin halunnu olla naimisissa ennen lapsen tuloa mutta mentiin vasta kihloihin lapsen tulon jälkeen,naimisiin mennään sittenkun on talonrakennus saatu päätökseen ja rahaa löytyy.Olen aina ollu vanhanaikanen ajatuksissani mutta jotenkin huomaa,että nykysin avioliiton "oikea" merkitys on kadonnut!Omat vanhemmat ovat pysyneet yhdessä ne myötä-ja vastamäet mitä ihannoin ja äitini joskus puhuukin siitä,että on papin edessä tahdon sanonut niin sitä se myös merkitsee.Jotenkin tuntuu,että nykyset avioliitto lupaukset on vaan sananhelinää ja sit ei kuitenkaan haluta ongelmia ratkoa niiden eteen astuessa vaan pistetään se puoliso sitten kierrätykseen.En tiedä miks ihmisten asenteet muuttuu ja erotaan yhtä nopeesti kun mennään naimisiinkin.Itse haluaisin elää saman ihmisen kans niinku olen luvannukkin tehdä.Hyvää kevättä kaikille :)
- Jihuuu
Minulle jo kihlaus on lupaus avioliitosta ja suuresti ärsyynnyn siitä, kun sitä on nykyään alettu tulkita jonain muuna. Kihlaus yksinkertaisesti liittyy avioliittoon, jos haluaa sitoutua ilman naimisiinmenoa niin siihen voisi keksiä jotain muuta kuin kihlauksen..! Mur!
Naimisiin aion mennä vain kerran eli jos eroaisin, en näe syytä uutta avioliittoa solmia. Koska olin jo muutaman vuoden kihloissa, en halua nyt kihlautuakaan ennen kuin vasta häitten ollessa jo ovella eli suurin piirtein hankitaan kihlasormukset samaan aikaan kun lähetellään hääkutsuja. Minulle se sormus ei tuo mitään turvallisuuden tunnetta eli pelkkä kihloissa olo, kun olen nähnyt ja itsekin kokenut, ettei se välttämättä merkitse toiselle osapuolelle yhtään mitään. Joten, olen tehnyt selväksi avomiehelle että jos joskus haluaa minua kosia, tekee sen vasta sitten kun haluaa pistää ne hääkutsut postiin.
Ja tuosta harkinta-ajasta, eikös sitä ennen vanhaan menty paljon nopeammin naimisiin, jo ennen kuin oltiin asuttu vielä avoliitossakaan - sehän olisi ollut sopimatonta. Nykyäänhän naimisiin menoa aina vetkutellaan pitemmälle ja pitemmälle.- meillä Jihuu
samanlaiset aatokset avioliitosta(vastasin tokana ketjuun) ja minun piti myös sanoa sitä,että ennen mentiin nopeemmin naimisiin kun eihän sitä saanut yöpyä edes samassa punkassa ennenku naimisiin mentiin joten kiirettähän sillon pukkas :D
Mä en myöskään ymmärrä, mikä järki noissa "kihlojen vuoksi kihloihin" -järjestelyissä on. Me mentiin aviomieheni kanssa kihloihin siinä vaiheessa, kun hääpäivä lyötiin lukkoon. Eli kihlauksemme tarkoitus oli julkistaa ja realisoida hääsuunnitelmat. Muuta hohtoa en siinä sormuksessa nähnyt. Kaikkein vähiten minua haluttaisi kihlata mies sen vuoksi, että muut näkisivät hänen olevan varattu. Ainahan haluava saa tungettua sormuksen vaikka lompakkoon, jos ei halua julkistaa statustaan.
Mutta siis meillä oli hyvin perinteinen kuvio. Mä olen niin vanhanaikainen, että halusin ensin naimisiin ja vasta sitten lapset. Olen aina käsittänyt, että avioliitto on se instituutio, jolle perhe perustetaan. Mieheni kosi minua kolmen vuoden seurustelun jälkeen. Kalliit häät, sormuksen pitämisen hankaluus, keskipisteenä olemisen vaikeus, instituution yleinen vastustaminen yms. olisivat olleet mulle vain huonoja tekosyitä. Jos avioliitossa on tärkeää nimenomaan avioliitto eikä pitsihörhelöt ja 3000 euron hääbändi, niin ainahan homman saa hoidettua pois alta maistraatissakin.
Tuota mä en myöskään ymmärrä, mitä tällä palstalla näkee usein, että a) ihmetellään, miksei mies kihlaudu tai b) odotellaan kosintaa viisi vuotta vanha kihlasormus sormessa. Eikö noista haaveista kannattaisi keskustella ennen lapsen pyöräyttämistä? Ja ylipäätään muistakin haaveista. Kun tässä kysyttiin, että mitä mieltä ollaan avioliitosta, niin tilastojen uhallakin haluan uskoa sen iänkaikkisuuteen. Minusta on jotenkin surullista, että ihmiset perustavat perheen ja tekevät isoja ratkaisuja ilman, että tietävät, mitä ennen kaikkea itse haluavat. Toinen ihminen voi aina tuottaa yllätyksiä matkan varrella, mutta uskoisin avioerojen vähenevän huomattavasti, jos ihmiset tutustuisivat itseensä ennen sitoutumista. Itse en ainakaan tahtoisi löytää itseäni 4-kymppisenä haihattelemasta perheen kustannuksella, kun vihdoinkin olen tajunnut mitä MINÄ haluan, ja mikä se "mun oma juttuni" onkaan. Yksi kriteeri avioliittoni solmimiselle oli se, että halusin "ottaa" miehen, jonka kanssa voi elää todeksi omia unelmiani. Toistaiseksi olemme siinä onnistuneetkin - toivottavasti voimme paeta tilastoja tulevaisuudessakin! :)- Jihuuu
annette28 kirjoitti:
Mä en myöskään ymmärrä, mikä järki noissa "kihlojen vuoksi kihloihin" -järjestelyissä on. Me mentiin aviomieheni kanssa kihloihin siinä vaiheessa, kun hääpäivä lyötiin lukkoon. Eli kihlauksemme tarkoitus oli julkistaa ja realisoida hääsuunnitelmat. Muuta hohtoa en siinä sormuksessa nähnyt. Kaikkein vähiten minua haluttaisi kihlata mies sen vuoksi, että muut näkisivät hänen olevan varattu. Ainahan haluava saa tungettua sormuksen vaikka lompakkoon, jos ei halua julkistaa statustaan.
Mutta siis meillä oli hyvin perinteinen kuvio. Mä olen niin vanhanaikainen, että halusin ensin naimisiin ja vasta sitten lapset. Olen aina käsittänyt, että avioliitto on se instituutio, jolle perhe perustetaan. Mieheni kosi minua kolmen vuoden seurustelun jälkeen. Kalliit häät, sormuksen pitämisen hankaluus, keskipisteenä olemisen vaikeus, instituution yleinen vastustaminen yms. olisivat olleet mulle vain huonoja tekosyitä. Jos avioliitossa on tärkeää nimenomaan avioliitto eikä pitsihörhelöt ja 3000 euron hääbändi, niin ainahan homman saa hoidettua pois alta maistraatissakin.
Tuota mä en myöskään ymmärrä, mitä tällä palstalla näkee usein, että a) ihmetellään, miksei mies kihlaudu tai b) odotellaan kosintaa viisi vuotta vanha kihlasormus sormessa. Eikö noista haaveista kannattaisi keskustella ennen lapsen pyöräyttämistä? Ja ylipäätään muistakin haaveista. Kun tässä kysyttiin, että mitä mieltä ollaan avioliitosta, niin tilastojen uhallakin haluan uskoa sen iänkaikkisuuteen. Minusta on jotenkin surullista, että ihmiset perustavat perheen ja tekevät isoja ratkaisuja ilman, että tietävät, mitä ennen kaikkea itse haluavat. Toinen ihminen voi aina tuottaa yllätyksiä matkan varrella, mutta uskoisin avioerojen vähenevän huomattavasti, jos ihmiset tutustuisivat itseensä ennen sitoutumista. Itse en ainakaan tahtoisi löytää itseäni 4-kymppisenä haihattelemasta perheen kustannuksella, kun vihdoinkin olen tajunnut mitä MINÄ haluan, ja mikä se "mun oma juttuni" onkaan. Yksi kriteeri avioliittoni solmimiselle oli se, että halusin "ottaa" miehen, jonka kanssa voi elää todeksi omia unelmiani. Toistaiseksi olemme siinä onnistuneetkin - toivottavasti voimme paeta tilastoja tulevaisuudessakin! :)Luulin otsikostasi ensin, että kritisoit minun maailman vanhanaikaisinta asennettani x)
Itse haluan myös uskoa siihen, että avioliitto kestää. Itse tiedän myös, että jos se minun puoleltani hajoaisi niin syinä olisivat miehen käytöksestä jokin hyvin suuri asia kuten pettäminen, väkivalta tai juopoksi ryhtyminen tms. Ihmettelen, miksi jotkut menevät naimisiin vaikka tietävät jopa etukäteen (aiempaa pettämistä) ettei pysty siihen yhteen ihmiseen sitoutumaan.. minusta olisi tosi kivaa joskus 30 vuoden kuluttua olla vielä saman ihmisen kanssa, muistella näitä päiviä kun lapset olivat pieniä ja nauttia siitä elämästä kuten siihenkin asti :)
Olisihan se minustakin ihanteellista olla naimisissa kun on jo lapsia, tällä hetkellä tilanne on kuitenkin tämä mutta toivon että ne häät vielä kohdallemme osuvat.. Jihuuu kirjoitti:
Luulin otsikostasi ensin, että kritisoit minun maailman vanhanaikaisinta asennettani x)
Itse haluan myös uskoa siihen, että avioliitto kestää. Itse tiedän myös, että jos se minun puoleltani hajoaisi niin syinä olisivat miehen käytöksestä jokin hyvin suuri asia kuten pettäminen, väkivalta tai juopoksi ryhtyminen tms. Ihmettelen, miksi jotkut menevät naimisiin vaikka tietävät jopa etukäteen (aiempaa pettämistä) ettei pysty siihen yhteen ihmiseen sitoutumaan.. minusta olisi tosi kivaa joskus 30 vuoden kuluttua olla vielä saman ihmisen kanssa, muistella näitä päiviä kun lapset olivat pieniä ja nauttia siitä elämästä kuten siihenkin asti :)
Olisihan se minustakin ihanteellista olla naimisissa kun on jo lapsia, tällä hetkellä tilanne on kuitenkin tämä mutta toivon että ne häät vielä kohdallemme osuvat..Aika hauska tuo otsikkojuttu! Mikähän olisi semmoinen asia, jossa joku olisi vanhanaikaisempi kuin minä. Taitaa käydä aiheet vähiin! ;)
Kylläpä te ehditte vielä vihille mennä, ja tärkeintähän on että olette asiasta samaa mieltä. Ei tarvitse alkaa kinata sitten kolmen lapsen jälkeen, että mikset sä haluakaan mua oikeesti. Vaikka monen mielestä on jotenkin "noloa" mennä vihille masu pystyssä, niin mun mielestä se näyttää tosi somalta. Tulee semmoinen 70-luvun fiilis.
Luettelit muuten samat kolme, jotka mä olen aina mieltänyt avioliiton purkamisen syyksi omalta kohdallani: viina, lyöminen ja vieraissa käyminen. Mä en ole koskaan ymmärtänyt, mitä tarkoittaa tunteiden riittämättömyys tai se, ettei tulla enää juttuun keskenään. Toivottavasti ei koskaan tarvitsekaan ymmärtää...- ja valehtelu...
annette28 kirjoitti:
Aika hauska tuo otsikkojuttu! Mikähän olisi semmoinen asia, jossa joku olisi vanhanaikaisempi kuin minä. Taitaa käydä aiheet vähiin! ;)
Kylläpä te ehditte vielä vihille mennä, ja tärkeintähän on että olette asiasta samaa mieltä. Ei tarvitse alkaa kinata sitten kolmen lapsen jälkeen, että mikset sä haluakaan mua oikeesti. Vaikka monen mielestä on jotenkin "noloa" mennä vihille masu pystyssä, niin mun mielestä se näyttää tosi somalta. Tulee semmoinen 70-luvun fiilis.
Luettelit muuten samat kolme, jotka mä olen aina mieltänyt avioliiton purkamisen syyksi omalta kohdallani: viina, lyöminen ja vieraissa käyminen. Mä en ole koskaan ymmärtänyt, mitä tarkoittaa tunteiden riittämättömyys tai se, ettei tulla enää juttuun keskenään. Toivottavasti ei koskaan tarvitsekaan ymmärtää...Se liittyy kyllä noihin kaikkiin, mutta sitä voi myös esiintyä vaikkapa näin:"En mä tiedä mihin ne rahat meni?" "En ole ikinä varastanut mitään" jne...;)
ja valehtelu... kirjoitti:
Se liittyy kyllä noihin kaikkiin, mutta sitä voi myös esiintyä vaikkapa näin:"En mä tiedä mihin ne rahat meni?" "En ole ikinä varastanut mitään" jne...;)
Toihan on vakavampaa pettämistä kuin joku yhden illan söhäisy kännipäissään laivalla. Mieheni vaikuttaa niin läpeensä rehelliseltä ja suoralta tyypiltä, ettei toi tullut edes mieleeni. Ja sairaan pihi hän on! Sen päivän kun näkisi, että hänen tarvitsisi valehdella mulle rahankäytöstään. ;)
- hmhm
Minulla on asenne, että kerran naimisiin ja jos erotaan niin kuoleman kautta... Paitsi jos mies olisi väkivaltainen, eri asia (onneksi ei ole). Kihloihin mentiin puoli vuotta ennen naimisiinmenoa. Aikaisemminkin olen ollut kihloissa, ja sen purkaantumisen jälkeen päätin, että toista kertaa en mene kihloihin ennen kuin hääpäivä on sovittu.
- vain kerran
Me menimme kihloihin reilu 5 vuotta ennen vihkimistä. Kihlaus on minullekkin ehdottomasti lupaus avioliitosta eikä mikään leikin asia joka voidaan mennen tullen perua. Häitä suunnittelimme kun vauvantekopuuhat tuottivatkin tulosta odotettua nopeammin :) Häiden suunnittelu sai siis jäädä. Onneksi olivat suunnitelmat sen verran alkutekijöissä, että ei oltu ehditty niistä suuremmissa mittakaavoissa keskustelemaan ulkopuolisten kanssa eikä kutsuja oltu lähetetty :) Kakki varattu oli vielä helppo perua... Kun lapsemme syntyi "havahduimme", että eihän mitkään perinteiset häät ole edes meidän juttu- sellaisia olimme vain suunnitelleet kuin yleensä on tapana pitää... Menimme sitten vihille joitakin kuukausia lapsen syntymän jälkeen niin että vihkitilaisuudessa olivat läsnä ainoastaan minä, puolisoni, pappi sekä kaksi todistajaa seurakunnan puolesta. Tilaisuus oli kaunis ja juuri sellainen kuin toivoimme. Ihana muisto jäi. Ja tässä tosiaan aiotaan pysyä! Se on tahdon asia, haluaako avioliitossa onnistua... Liian heppoisin perustein nykyään solmitaan avioliittoja ja niin ikään liian heppoisin perustein niitä myös puretaan. Surullista. Lapsellakin on mielestäni ehdottomasti oikeus kasvaa rakastavassa perheessä ja luottaa siihen, että vanhemmat pysyvät yhdessä vaikka välillä olisikin alamäkiä matkan varrella.
- meppe
niitä nyky ajan äkkipikoja tosin pienellä erolla.
Syksyllä 2003 tavattiin ukon kanssa ekaa kertaa. pääsiäisenä 2004 alettiin seurustelemaan. 2004 lokakuussa kihloihin ja 2005 toukokussa oli häät. poika syntyi 2006 jouluna.
Ideana tosin on pysyä naimisissa eikä se tähänkään mennessä mitään ihanan auvoista ole ollut mutta väitän että joka tappelun arvoista on olla perhe koko pakettina.
Ennen naimisiin menoa käytiin naimisiin meneville tarkoiettu muutaman illan kurssikin.
Että oikeastaan sinne perinteisen puolelle meikäläisetkin menee. Sitoutuminen on turvallinen perusta ja niin se on että jos ei ole itse valmis kompromisseihin niin parempihan sitä on pysytellä yksinään. Mikään helppo ja ruusunen ratkasu tämä ei ole mutta ei se ole kauhean ruususta repiä itseään rikki suhteessa jos toisessa.
- Sone
Mutta ei pahalla tavalla! Parempi vaan ettei enää oteta ekaa vastaan tulijaa ja mennä naimisiin, sitten pakolla olla yhdessä hautaan asti.
Nykyään seurustellaan pitempiä aikoja, sitten erotaan jos ei hyvältä tunnu, ja mikäs siinä. Turhaan sitä kituttaa ja elää sellaista elämää mikä ei tyydytä. Tosin nykyään ehkä luovutetaankin helpommalla, mutta onko se hyvä vai huono juttu?
Me mentiin kihloihin puolen vuoden seurustelun jälkeen, ja naimisiin mennään vaiheessa x . ;) Yhteinen koti ostettiin viikko sitten. Elämä on mukavaa :) - Joku vaan...
Minäkin ajattelen, että naimisiin mennään vain kerran ja se kestää sitten "kunnes kuolema meidät erottaa". Erona vain se, että tältä neidiltä karisi sinisilmäisyys jo vuosia sitten ja IKINÄ en tule sitä vertaa johonkin mieheen luottamaan, että naimisiin menisin. Vierestä olen nähnyt useita näitä tapauksia kun "ei minun mieheni", mutta ei sitä koskaan voi toista täysin tuntea.
Olen kylläkin parisuhteessa ja meillä on lapsiakin. Ei kihloja, ei avioliittoa. Ei ikinä.Kuinka uskallat tehdä lapsia, jos et uskalla avioitua? Itselläni on sellainen käsitys, että avioliitosta voi lähteä milloin vaan, mutta lapsesi isän kanssa olet "naimisissa" loppuelämäsi. Halusit tai et.
En voi itsekään olla varma liittoni kestävyydestä, vaikka tunnen olevani naimisissa hienon miehen kanssa ja luottamus pelaa. Silti minusta on outoa ryhtyä lapsentekoon henkilön kanssa, johon ei voi luottaa sen vertaa, että voisi kävellä vihille. Mitenhän miehesi kokee tuon sinun luottamattomuutesi. Jos minun mieheni julistaisi jollekin, ettei luota kehenkään naiseen etc. niin olisin tosi loukkaantunut.- ..............................
annette28 kirjoitti:
Kuinka uskallat tehdä lapsia, jos et uskalla avioitua? Itselläni on sellainen käsitys, että avioliitosta voi lähteä milloin vaan, mutta lapsesi isän kanssa olet "naimisissa" loppuelämäsi. Halusit tai et.
En voi itsekään olla varma liittoni kestävyydestä, vaikka tunnen olevani naimisissa hienon miehen kanssa ja luottamus pelaa. Silti minusta on outoa ryhtyä lapsentekoon henkilön kanssa, johon ei voi luottaa sen vertaa, että voisi kävellä vihille. Mitenhän miehesi kokee tuon sinun luottamattomuutesi. Jos minun mieheni julistaisi jollekin, ettei luota kehenkään naiseen etc. niin olisin tosi loukkaantunut.Ne lapset pysyvät elämässäni AINA. Se mies ei välttämättä pysy. En nyt ymmärrä koko pointtiasi. Ja josko olisimme naimisissa ja se ero tulisi niin olisivathan ne lapset silti siinä ja olisin sen miehen kanssa "naimisissa" loppuikäni???
Mun mielestäni se on erittäin järkevää ajatella, että kehenkään ei voi luottaa. Se nyt vaan on tosiasia. Niinkuin itse sanoit: et voi olla varma sinäkään. Koskaan ei voi tietää, vaikka sinunkin miehelläsi olisi se toinen nainen jossain. Ja älä sano minulle, että "ei minun mieheni". .............................. kirjoitti:
Ne lapset pysyvät elämässäni AINA. Se mies ei välttämättä pysy. En nyt ymmärrä koko pointtiasi. Ja josko olisimme naimisissa ja se ero tulisi niin olisivathan ne lapset silti siinä ja olisin sen miehen kanssa "naimisissa" loppuikäni???
Mun mielestäni se on erittäin järkevää ajatella, että kehenkään ei voi luottaa. Se nyt vaan on tosiasia. Niinkuin itse sanoit: et voi olla varma sinäkään. Koskaan ei voi tietää, vaikka sinunkin miehelläsi olisi se toinen nainen jossain. Ja älä sano minulle, että "ei minun mieheni".Tarkoitan lasten isän kanssa solmitulla ikuisella avioliitolla sitä, että jos hankit lapsen jonkun kanssa, tulette olemaan jollakin tavalla tekemisissä loppuelämänne. Ainakin keskimäärin kerran pari vuodessa kakkukahvien merkeissä, kun joku lapsista pääsee ripille, valmistuu, menee naimisiin, saa oman lapsen. Sen sijaan jos on pelkästään naimisissa eikä pariskunnalla ole yhteisiä lapsia, avioliitosta voi lähteä kävelemään milloin vain kuulematta toisesta enää ikinä. Tähän perustan teesini, että mikseipä samalla naimisiin, jos lapsiakin meinataan hankkia.
Mielestäni on vissi ero, luottaako toiseen terveellä tavalla vai rakentaako koko elämänsä toisen varaan. Jos luottaisin mieheeni "tyhmästi", jäisin kotiäidiksi elelemään hänen tuloillaan, omistaisin koko elämäni kodille, en kouluttautuisi enkä pitäisi puoliani raha-asioissa. Esimerkiksi koska haluan olla lasteni kanssa kotona toistaiseksi, avioliitto (yhteinen omaisuus) ja erinäiset järjestelyt takaavat sen, että mahdollisen eron tullen minä saan osani asunnosta, joka on hankittu mieheni maksamilla tuloilla. Työtä se on kotonakin tehty työ, josta ei vain valitettavasti saa palkkaa! Se, että huolehdin muutenkin itsestäni ja omasta elämästäni, takaa sen, että selviydyn tarpeen tullen elämästä aivan itse. Kuitenkaan se ei sulje pois sitä, ettenkö pystyisi sitoutumaan mieheeni loppuelämäksi. Mielestäni yhteiselämän lähtökohtana ei voi olla se, että toiseen ei voi luottaa. Ja miten kukaan naisihminen voi kieltäytyä, jos maailman hurmaavin mies kosii sinua ihanan kihlasormuksen ja kukkakimpun kanssa ravintolaillallisella keväisenä iltana. Se on rakkautta se! :)
En todellakaan väitä, ettei minun mieheni voisi joskus hairahtua vieraisiin naimisiin. Hän on komea, hauska, seurallinen ja symppis: Tyhmiähän ne toiset naiset ovat, jos he eivät miestäni vonkaisi! Mutta jos mies todella menee vieraisiin niin omapa on mokansa, kun riskeeraa suhteen näin hienon vaimon kanssa. :)
P.S. Yksi tärkeä motiivi avioliiton solmimiselle on myöskin leskeneläke. Kuten taas nähtiin Malagan bussiturman myötä, koskaan ei tiedä, milloin noutaja tulee. Haluan siis avioitumisella taata myös sen, että jos puolisolleni tai minulle tapahtuu jotakin, lapseni saavat yhteiskunnalta vähän parempaa taloudellista tukea, kun toisen tulot menevän mullan alle.annette28 kirjoitti:
Tarkoitan lasten isän kanssa solmitulla ikuisella avioliitolla sitä, että jos hankit lapsen jonkun kanssa, tulette olemaan jollakin tavalla tekemisissä loppuelämänne. Ainakin keskimäärin kerran pari vuodessa kakkukahvien merkeissä, kun joku lapsista pääsee ripille, valmistuu, menee naimisiin, saa oman lapsen. Sen sijaan jos on pelkästään naimisissa eikä pariskunnalla ole yhteisiä lapsia, avioliitosta voi lähteä kävelemään milloin vain kuulematta toisesta enää ikinä. Tähän perustan teesini, että mikseipä samalla naimisiin, jos lapsiakin meinataan hankkia.
Mielestäni on vissi ero, luottaako toiseen terveellä tavalla vai rakentaako koko elämänsä toisen varaan. Jos luottaisin mieheeni "tyhmästi", jäisin kotiäidiksi elelemään hänen tuloillaan, omistaisin koko elämäni kodille, en kouluttautuisi enkä pitäisi puoliani raha-asioissa. Esimerkiksi koska haluan olla lasteni kanssa kotona toistaiseksi, avioliitto (yhteinen omaisuus) ja erinäiset järjestelyt takaavat sen, että mahdollisen eron tullen minä saan osani asunnosta, joka on hankittu mieheni maksamilla tuloilla. Työtä se on kotonakin tehty työ, josta ei vain valitettavasti saa palkkaa! Se, että huolehdin muutenkin itsestäni ja omasta elämästäni, takaa sen, että selviydyn tarpeen tullen elämästä aivan itse. Kuitenkaan se ei sulje pois sitä, ettenkö pystyisi sitoutumaan mieheeni loppuelämäksi. Mielestäni yhteiselämän lähtökohtana ei voi olla se, että toiseen ei voi luottaa. Ja miten kukaan naisihminen voi kieltäytyä, jos maailman hurmaavin mies kosii sinua ihanan kihlasormuksen ja kukkakimpun kanssa ravintolaillallisella keväisenä iltana. Se on rakkautta se! :)
En todellakaan väitä, ettei minun mieheni voisi joskus hairahtua vieraisiin naimisiin. Hän on komea, hauska, seurallinen ja symppis: Tyhmiähän ne toiset naiset ovat, jos he eivät miestäni vonkaisi! Mutta jos mies todella menee vieraisiin niin omapa on mokansa, kun riskeeraa suhteen näin hienon vaimon kanssa. :)
P.S. Yksi tärkeä motiivi avioliiton solmimiselle on myöskin leskeneläke. Kuten taas nähtiin Malagan bussiturman myötä, koskaan ei tiedä, milloin noutaja tulee. Haluan siis avioitumisella taata myös sen, että jos puolisolleni tai minulle tapahtuu jotakin, lapseni saavat yhteiskunnalta vähän parempaa taloudellista tukea, kun toisen tulot menevän mullan alle.Etteikö mieheni voisi hairahtaa vieraisiin NAISIIN. :D
- tarja 2
annette28 kirjoitti:
Tarkoitan lasten isän kanssa solmitulla ikuisella avioliitolla sitä, että jos hankit lapsen jonkun kanssa, tulette olemaan jollakin tavalla tekemisissä loppuelämänne. Ainakin keskimäärin kerran pari vuodessa kakkukahvien merkeissä, kun joku lapsista pääsee ripille, valmistuu, menee naimisiin, saa oman lapsen. Sen sijaan jos on pelkästään naimisissa eikä pariskunnalla ole yhteisiä lapsia, avioliitosta voi lähteä kävelemään milloin vain kuulematta toisesta enää ikinä. Tähän perustan teesini, että mikseipä samalla naimisiin, jos lapsiakin meinataan hankkia.
Mielestäni on vissi ero, luottaako toiseen terveellä tavalla vai rakentaako koko elämänsä toisen varaan. Jos luottaisin mieheeni "tyhmästi", jäisin kotiäidiksi elelemään hänen tuloillaan, omistaisin koko elämäni kodille, en kouluttautuisi enkä pitäisi puoliani raha-asioissa. Esimerkiksi koska haluan olla lasteni kanssa kotona toistaiseksi, avioliitto (yhteinen omaisuus) ja erinäiset järjestelyt takaavat sen, että mahdollisen eron tullen minä saan osani asunnosta, joka on hankittu mieheni maksamilla tuloilla. Työtä se on kotonakin tehty työ, josta ei vain valitettavasti saa palkkaa! Se, että huolehdin muutenkin itsestäni ja omasta elämästäni, takaa sen, että selviydyn tarpeen tullen elämästä aivan itse. Kuitenkaan se ei sulje pois sitä, ettenkö pystyisi sitoutumaan mieheeni loppuelämäksi. Mielestäni yhteiselämän lähtökohtana ei voi olla se, että toiseen ei voi luottaa. Ja miten kukaan naisihminen voi kieltäytyä, jos maailman hurmaavin mies kosii sinua ihanan kihlasormuksen ja kukkakimpun kanssa ravintolaillallisella keväisenä iltana. Se on rakkautta se! :)
En todellakaan väitä, ettei minun mieheni voisi joskus hairahtua vieraisiin naimisiin. Hän on komea, hauska, seurallinen ja symppis: Tyhmiähän ne toiset naiset ovat, jos he eivät miestäni vonkaisi! Mutta jos mies todella menee vieraisiin niin omapa on mokansa, kun riskeeraa suhteen näin hienon vaimon kanssa. :)
P.S. Yksi tärkeä motiivi avioliiton solmimiselle on myöskin leskeneläke. Kuten taas nähtiin Malagan bussiturman myötä, koskaan ei tiedä, milloin noutaja tulee. Haluan siis avioitumisella taata myös sen, että jos puolisolleni tai minulle tapahtuu jotakin, lapseni saavat yhteiskunnalta vähän parempaa taloudellista tukea, kun toisen tulot menevän mullan alle.taloudellisesti vaikkei naimississa ollakkaan.
Meillä naimisiinmeno "on vaan jäänyt",jos sen voisi tehdä näin vaikkapa netissä lomakkeen täyttämällä sen varmasti tekisimme,mutta se vaan ei ole tuntunut meidän jutulta.
Ja nyt tässä vaiheessa lopettaa lukemisen ne jotka vihaavat sormuksien pitoa,ilman naimisiinmenoa.Meillä on ollut sormukset n.21 vuotta.Ehkä ne olis ollut silloin aikoinaan "teinikihlat" jos oltais oltu teinejä,muttei nyt parikymppisiä ihan teineiksi voi lukea:):)ja aika vaan on vierähtänyt.
Mulle tuo rahakaan ei oo ongelma sillä lailla että panikoisin sen takia että jos miehell sattuu jotain,lapset on turvattu rahastoilla ja vakuutuksilla jne.
Minä en enää näiden vuosien jälkeen usko että luottamustamme tai rakkauttamme tai mitään muuta vastaava pystyisi avioliitto lujittamaan. tarja 2 kirjoitti:
taloudellisesti vaikkei naimississa ollakkaan.
Meillä naimisiinmeno "on vaan jäänyt",jos sen voisi tehdä näin vaikkapa netissä lomakkeen täyttämällä sen varmasti tekisimme,mutta se vaan ei ole tuntunut meidän jutulta.
Ja nyt tässä vaiheessa lopettaa lukemisen ne jotka vihaavat sormuksien pitoa,ilman naimisiinmenoa.Meillä on ollut sormukset n.21 vuotta.Ehkä ne olis ollut silloin aikoinaan "teinikihlat" jos oltais oltu teinejä,muttei nyt parikymppisiä ihan teineiksi voi lukea:):)ja aika vaan on vierähtänyt.
Mulle tuo rahakaan ei oo ongelma sillä lailla että panikoisin sen takia että jos miehell sattuu jotain,lapset on turvattu rahastoilla ja vakuutuksilla jne.
Minä en enää näiden vuosien jälkeen usko että luottamustamme tai rakkauttamme tai mitään muuta vastaava pystyisi avioliitto lujittamaan.Avioliitossa oleva pariskunta lapsineen on kuolintapauksen sattuessa paremmassa asemassa kuin avoliittolaiset. Muistan, kun menin naimisiin, niin eräs päiväkotilapseni leskiäiti kehui, että teetpä viisaan valinnan. Hän oli menettänyt miehensä, kun lapsi oli tosi pieni eikä vihille oltu keritty. Hän oli laskenut, että perhe sai kymmenesosan niistä tuloista, jotka hän olisi saanut eläkkeen muodossa valtiolta aviopuolisona.
Mutta kuten sanottua, en halua missään tapauksessa tuomita niitä, jotka eivät halua mennä naimisiin. Tärkeintä on perheessä vallitseva tasapaino. Se mikä sopii minulle, ei sovi kaikille ja päinvastoin.
Toisaalta mietin, että eivätkö miehet kosi enää vaimojaan. Tai eivätkö vaimot sellaista mieheltänsä odota. Esimerkiksi mulla kantti ei kestäisi kosia miestä, mutta mähän olenkin vanhanaikainen! Ja vaativa prinsessa, jonka patjan alla ei saa olla herneitä. ;)- lukea
annette28 kirjoitti:
Avioliitossa oleva pariskunta lapsineen on kuolintapauksen sattuessa paremmassa asemassa kuin avoliittolaiset. Muistan, kun menin naimisiin, niin eräs päiväkotilapseni leskiäiti kehui, että teetpä viisaan valinnan. Hän oli menettänyt miehensä, kun lapsi oli tosi pieni eikä vihille oltu keritty. Hän oli laskenut, että perhe sai kymmenesosan niistä tuloista, jotka hän olisi saanut eläkkeen muodossa valtiolta aviopuolisona.
Mutta kuten sanottua, en halua missään tapauksessa tuomita niitä, jotka eivät halua mennä naimisiin. Tärkeintä on perheessä vallitseva tasapaino. Se mikä sopii minulle, ei sovi kaikille ja päinvastoin.
Toisaalta mietin, että eivätkö miehet kosi enää vaimojaan. Tai eivätkö vaimot sellaista mieheltänsä odota. Esimerkiksi mulla kantti ei kestäisi kosia miestä, mutta mähän olenkin vanhanaikainen! Ja vaativa prinsessa, jonka patjan alla ei saa olla herneitä. ;)sinun ajatuksia kun itselläni on ihan samanlaiset ajatukset avioliitosta, lapsista, leskeneläkkestä...
Harvat avoliittolaiset haluaa ajatella, että kyllä se avioliitto on eri asia edelleenkin verrattuna avoliittoon. Mutta jokainen tyyllillään. - samoja ajatuksia
lukea kirjoitti:
sinun ajatuksia kun itselläni on ihan samanlaiset ajatukset avioliitosta, lapsista, leskeneläkkestä...
Harvat avoliittolaiset haluaa ajatella, että kyllä se avioliitto on eri asia edelleenkin verrattuna avoliittoon. Mutta jokainen tyyllillään.myös täällä. Ajatellaanpa vaikka ilman niitä lapsiakin, niin jos on avoliitossa eikä ole testamenttia, niin kuolemantapauksessa avopuoliso ei peri mitään, vaan vainajan lähiomaiset (esim. sisarukset, vanhemmat; keitä nyt sattuu olemaankaan). Ja jos on röyhkeitä omaisia, eivät avokille mitään anna... Avioliitto on minulle eräänlainen turvallisuuden elementtikin :)
- Sitoutumiskammoinen?
lukea kirjoitti:
sinun ajatuksia kun itselläni on ihan samanlaiset ajatukset avioliitosta, lapsista, leskeneläkkestä...
Harvat avoliittolaiset haluaa ajatella, että kyllä se avioliitto on eri asia edelleenkin verrattuna avoliittoon. Mutta jokainen tyyllillään.Ole edes avoliittoa. Yksi elämä. En jaa sitä kenenkään kanssa.
- Tristar
Minulle aviolitto on juridinen tae yhteisistä velvollisuuksista, vastuusta ja sitoutumisesta. Vaikka suurempaa sitoutumista on kyllä yhteinen asuntolaina :D se takaa koko porukalle perimysjärjestyksen ilman eri sopimuksia ja paperisotaa, yhteisen sukunimen niin halutessa ja elatusvelvollisuuden lapsia kohden. Onko voimassa vieä aviopuolison elatusvelvollisuus? En tiedä. Joskus oli.
Uskon että valtaosalla naimisiin menijöistä on vakaa aikomus tehdä se vain kerran. Elämä vain on siitä tylsä että se heittää eteen yhtä sun toista ennakoimatonta...
Omakin harkinta-aikamme oli hyvin lyhyt. Pian kuuden vuoden liiton itsevarmuudella (kuka tietää kaikesta kaiken paremmin kuin kuusivuotias? :D) sanon että tähän ihmiseen aion kasvaa kiinni loppuelämäkseni. Toivon vain että se on samaa mieltä! Eli aikomus minullakin on tämän liiton jäämisestä ensimmäiseksi ja ainokaiseksi.
*** - lastensa äiti
Vanhanaikaisena yksinkertaista arkea rakastavana yhden miehen naisena, oli jotenkin vaan itsestään selvää, että ensin mennään naimisiin ja sitten perustetaan se perhe, joka sitten lasten myötä sitoi meidät lopullisesti yhteen. 17 yhteistä vuotta on jo takana ja se tunne, että me ollaan yhdessä aina niin vaan vahvistuu päivä päivältä.
- mammariini81
Toivon että menin naimisiin vain kerran ja että liito kestäisi läpi elämän..
Nyt aviossa oltu pari vuotta ja yhdessä oloa 10 vuotta!Lapsia on sopivasti ;) - myssypyssy
Minulle avioliitto on pyhä asia. Avioliitto on kertaluonteinen. Jos erehdyn menemään naimisiin niin en todellakaan suostu eroon tai mene uudelleen naimisiin jos on alunperin pakko erota. Toisinsanoen en pysty kuvittelemaan itselleni avioliittoa. Mulle riittää avoliitto ja ehkä elinikäset kihlat. Sitäpaitten naimisiin meno ei ole ollenkaan köyhien ihmisten puuhaa =D
Kihlat taassen ei oikeen merkkaa rinkulaa sormessa kummempaa. Oma tossusankari sano että hän ei mene kihloihin jos ei samalla päätetä hääpäivää. Mä taas en tahdo naimisiin. No sen tietysti näkee sitten ehkä 10- vuoden päästä. Ei oikein ajankohtasta meillä vielä. Voihan munkin mieli muuttua joskus, mut nyt tuntuu että avioliitto on liian suuri sitoutumus toiseen ihmiseen. - Elfarran
kuinka monet tässä ketjussa tuntuvat kannattavan "perinteisiä" arvoja.
Minä ajattelen, että kihlat ovat lupaus naimisiinmenosta, mieluiten silloin on jo sovittu/suunniteltu häiden ajankohta.
Voisin mennä naimisiin useampaan otteeseen (no en nyt kovin monesti), mutta suuret juhlat, kirkkohäät yms. saisivat jäädä siihen eka kertaan.
Eli hyväksyn myös ajatuksen, että miehelläni ja minulla tulisi ero ja että sen jälkeen saattaisin löytää jonkun toisen, jonka kanssa haluaisin naimisiin. Toivottavasti syytä eroon ei koskaan tule, koska olisi ihanan turvallista vanheta mieheni rinnalla.
Toisaalta ajattelen, että avioliitolla ei ole parisuhteen todellisen luonteen tai vahvuuden kanssa mitään tekemistä. Välillä tuntuu, että minullekin kihlat, häät, sukunimen vaihto ja muut olivat semmoinen jännä juttu, mikä oli muka tehtävä. Että tuntui että elämässä todellakin tapahtui jotain mullistavaa... Eipä se parisuhde sen kummempi olisi varmaan ilman avioliitossaoloakin.- tarja 2
että ainakin minun tuttavapariskunnat ovat menneet naimisiin vain sen takia että näin on tehtävä.En usko että kellään heistä on ollut taustalla mitään ajatuksia leskeneläkkeistä,liiton paremmasta kestävyydestä,luottamuksesta,uskaltamisesta saatikka mitään uskonnollista.Niin vaan kuuluu tehdä.
Ja voin kertoa että otannassani jos on vaikka kolme läheisintä tuttavapariskuntaa niin yhdelläkään heistä olot niin parisuhteessa kuin muutenkin eivät ole yhtään sen kummemmat,jos ei vähän enemmän huonommatkin kuin meillä,synnissä susiparina elävillä:):)
Eli pyörittelenpä asiaa mistä suunnasta tahansa niin minulle ei löydy siitä avioliitosta juurikaan mitään niin positiivista että se tulisi minulle tärkeäksi...turvallisuus,rakkaus,luottamus,läheisyys ne ovat olemassa ilman sitäkin....
- avioliittoon
instituutiona. Sunnuntaisin katselen usein vihittyjen parien kuvia sanomalehdestä ja arvailen, kuinka moni niistäkin kuitenkin eroaa jonkun vuoden kuluttua. Jos itse vielä joskus todella rakastuisin ja löytäisin ihmisen, jonka kanssa voisin vanheta, niin en ainakaan missään tapauksessa järjestäisi suureellisia hääjuhlia. Sehän on kuin kerjäisi verta nenästään...Olen kertaalleen avoeronnut jo yli kymmenen vuotta sitten ja olen ihan tyytyväinen elämääni.
- Äiti.....
Naimisiin mennään vaan kerran...
Tai sitten ei ollenkaan, en vähättele kihloja ollenkaan..
Ja jos rakkaus loppuu.. Niin kai se on erottava.. Ja jos uusi rakkaus löytyy.. Niin kai se on mentävä uudestaan naimisiin..
Itselleni toivottavasti riittää tämä yksi kerta. - pitkä...
seurustelu/avoliitossa eläminen ennen naimisiinmenoa ei todellakaan takaa pitkää avioliittoa, kuten tavallaan kirjoititkin: "Tosin eihän sekään ole koskaan tae että avioliitto kestää vaikka olisi vuosia seurusteltu ja oltu kihloissa. "
Oikeastaan kirjoituksestasi sai kuitenkin sellaisen käsityksen, että mielestäsi on parempi, mitä pidempään odotetaan ennen avioliittoa. Ainakin Jenkeissä tehtiin lähivuosina tutkimus, jonka mukaan useita vuosia yhdessä asuminen ennen avioliittoa itse asiassa ennusti lyhyttä liittoa. Eli tavallaan jos avioliittoon astumista venytetään, siinä on silloin jokin syy, joka laittaa puolisot itsekin epäilemään suhdettaan. Jos suhde on hyvä, kyllä parissa-kolmessa vuodessa jo pitäisi pystyä sitoutumaan. Mitä siinä vielä oikein odotetaan? Että tuntisi toisen kunnolla? Sitä kun ei koskaan tule tapahtumaan, koska ihminen muuttuu ja kasvaa matkan varrella. Asia erikseen on tietysti se, jos päräytetään naimisiin heti muutaman kuukauden sisällä tapaamisesta.
Mutta varsinaiseen kysymykseesi: Itse ainakin ajattelen, että naimisiin mennään vain kerran. Fakta on kuitenkin se, ettei KOSKAAN voi tietää mitä tulee käymään. Toinen voi vaikka sairastua loppuelämäkseen esim. skitsofreniaan, jolloin ehkä ero on ainoa vaihtoehto kaikkien parhaaksi.
Itse olen menossa vuoden päästä naimisiin miehen kanssa, jonka olen nyt tuntenut 2,5v. Töitä meinataan kyllä tehdä suhteen eteen. Ollaankin molemmat sitä mieltä, että rakastaminen ja yhdessä pysyminen on valinta- eikä tunneasia pidemmän päälle. Oon ollukin jo naimisissa mutta se oli lähinnä käytännön olosuhteiden "pakosta" menty (ulkomaalainen opiskelija), maistraatissa.
Ehkä ne kirkkohäätkin vois joskus olla edessä, vaikka oon kyllä aika laiska järjestään mitään ja ujo sellaseen :P
Kihloihin mentiin nykysen kans 2kk näkemisestä ja kyllä mulle sekin on jo yhtä vakava lupaus loppuelämästä. Kaikki vaikeudet on ajan kans vaan lopulta vahvistanu suhdetta, enkä yleensäkään näkis muuta syytä erota kun jokkut pettäminen tai väkivalta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6565390Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o212367- 1141617
Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia2341576- 931477
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231416Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681175Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly91153Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi3141127Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3061058