6 metristä

Toivon ja rukoilen teidän puolesta,että saisitte voimia kipujen keskellä, ja että paranisitte mahdollisimman hyvin. Kiitos herralle!!

Voi kuudesta metristäkin käydä pahasti mutta sinulla oli hyvä tuuri. Toisaalta henki voi lähteä vaikka kaatuisi seisaaltaan maahan vaikka pää edellä.

Kaikki ylimääräinen koheltaminen vaikka alkon vaikutuksen alaisena on typerää kun seurauksena voi lähteä henki tai jäädä vaikeasti vammautuneeksi loppuiäksi.

En kuitenkaan tarkoita että helluntai seurakunta olisi ainoa oikea paikka, mihin kuulua, tärkeintä on uskoa Jeesukseen kristukseen, häntä minäkin huusin siinä maassa maatessani kun ilmat oli pihalla,olin melko varma että kuolen varmaan kohta mutta kuten tuttu lääkäri sanoi, sun aikas ei ollut vielä. Mulla tuli kyllä ajatuksia,vähän aikaa harmittelin,kyllä mä kaipasin herran huomaan, mutta nyt kun aikaa on kulunut, olen havainnut että mulla on vielä käyttöä,ja onhan mulla vielä tyttöystäväkin.

"Liittyisköhän mitenkään siihen, että 3 vuotta sitten lähdin seuraamaan Jeesusta.?"

No ei sitä jeesusta nyt katolle tarvi seurata... Onneksi olet vielä hengissä.

Siskoni hyppäsi myös jostain 5-6metrin korkeudesta parvekkeelta ja meni tajuttomaksi ja pidettiin nukutettuna yli viikon kohonneen aivopaineen takia, jonka takia jouduttiin myös tekemään heti tippumis yönä suuri leikkaus, jossa poistettiin pala pääkallosta (hänelle oli siis todettu vakava aivovamma) eikä selviytymistä uskaltanut kukaan luvata ja vammautumisen riski oli sekin suuri. pari viikkoa hän oli teho-osastolla hengityskoneissa, sieltä siirrettiin tehostettuun valvontaan, missä vasta tuli tajuihinsa, mutta ei vielä ymmärtänyt tästä maailmasta mitään eikä puhunut. sormissa ja selässä oli murtumia ja solisluu oli poikki. kaikki ruokakin tuli siinä vaiheessa vielä letkuilla. sieltä sitten muutaman päivän päästä siirrettiin kirurgian vuodeosastolle, missä alkoi jo syömään pieniä annoksia ruokaa itse ja missä aloitettiin fysioterapia, ensin vain parin sekunnin istumisella ja siitä pikkuhiljaa jo seisomaan nousemiseen. Siellä aluksi tuli joitain sanoja ja sitten jo lauseitakin. Jutut olivat kuitenkin aivan sekavia (haukkui hoitajia ankoiksi ja luuli pehmolelua pikkuveljekseen ym..). kuitenkin koko ajan huomasi ajatusten ja toimintojen selkeytymisen ja muuten paranemisen. sieltä hänet siirrettiin taas parin viikon päästä vielä neurologian vuodeosastolle, missä oli myös pari viikkoa ja oppi taas kävelemään, ensin tuettuna ja sitten ilmankin. Jututkin alkoivat olemaan jo suurelta osin järkeviä, vaikkakin vielä tuli välillä jotain aivan kummallista. sieltä oli vielä siirrettävä eri sairaalaan kuntoutukseen, missä hän oli vielä n. 2 kuukautta, ennen kun voitiin kotiuttaa. Siinä ajassa parannus oli huomattava ja liikkuminen sekä puhuminen kävi paljon paremmin. tästä kaikesta on vasta puolisen vuotta ja nyt siskoni kuin ihmeen kaupalla puhuu selkeästi ja liikkuu hyvin ja tajunnan taso on lähes normaali, eikä ulkopuolinen huomaa mitään eroa "normaalin" ihmisen ja siskoni valillä(paitsi tietenkin suuresta arvesta päässä voi arvata hänen olleen leikkauksessa, mutta hiuksetkin kasvavat takaisin). Muistikatkoksia menneestä elämästä on jonkin verran, mutta ei häiritse arki elämää kovinkaan paljoa. Yksi huolestuttava asia vain on se, että kaikki lääkärit ja psykologit sun muut ovat sanoneet siskolleni alkoholin käytön riskeistä sen verran, että aivojen paraneminen ei tapahdu normaalisti, jos juo itsensä humalatilaan ja epilepsia riski on silloni todella suuri ja parantumisessa saattaa jopa tapahtua taantumia, mutta silti viime viikonloppuna siskoni meni ja joi kahden päivän putken ja oli todella humalassa. Hän sai kun saikin jonkin moisen kohtauksen, kun joutui ambulanssikin käymään paikalla (itse en ollut siellä, joten en tiedä sen tarkemmin), mutta hän ei suostu uskomaan, että aivovammalla olisi mitään tekemistä sen kanssa, vaikka omasta mielestäni se on melko ilmeistä. ja minulla on sellainen tunne, että kun hän nyt ensimmäisen kerran onnettomuuden jälkeen uskalsi juoda, hän kuvittelee mielessään sen menneen hyvin ja alkaa juomaan useammin, mikä pelottaa minua. mutta mitä sille voi? siskoni on jo täysi-ikäinen, eikä kukaan voi jatkuvasti juosta hänen perässään. En tiedä, eikö hän sitten itse ymmärrä samalla tavalla oman tilansa vakavuutta, vai eikö hän vain halua ymmärtää (sillä hän ei kuulemma muista sairaala ajasta edes puolia), mutta luulisi ihmisen sen verran välittävän omasta terveydestään (varsinkin kun ei hänellä enää ole minkäänlaisia itsemurha ajatuksia eikä ole ilmennyt masennusta, ja hän ei edes muista hypänneensä ikinä mistään ja on itsekin ihmetellyt miten joku voi sellaista tehdä), että ei joisi niin hirveää humalatilaa, kun on kerrottu moneen kertaan kaikki riskit ja on selvinnyt noin vakavasta vammasta noin hyvin. tämä alkaa tuntumaan toivottomalta yrittää selittää hänelle mitään, sillä me kaikki perheenjäsenet sekä psykologit ja terapeutit olemme kyllä jo puhuneet asiasta moneen kertaan ja aina silloin siskoni esittää olevansa samaa mieltä ja myöntelee jatkuvasti, mutta kuitenkin käyttäytyy aivan erilailla. mutta en voi kuin toivoa hänen pian jo tulevan järkiinsä. En tiedä jaksaako kukaan tätä edes lukea, mutta olo oli sellainen, että oli hyvä saada tänne(tai ylipäätään jonnekkin)kirjoitettua ja purkaa huolia ja ajatuksia.