Seurustelu kokemuksesta

Jos olet viihtynyt murrosiästä tuohon ikään asti yksin, miten ihmeessä osaisit alkaa elää toisen kanssa ja ottaa häntä huomioon? Se kertoo ihmissuhdetaidoista, jollei ole about kolmikymppiseksi mennessä ollut pysyvää parisuhdetta. Aivan yhtä "huono" vastaus on, jos on ollut ne 20 lyhyttä, muutamien viikkojen tai kuukausien yritystä, sekin kertoo tunnepuolen "vammoista". Normaaliin kehitykseen kuuluu hakeutua ekaan suhteeseen siinä teini-iässä ja sen jälkeen, noin parikymppisenä.

..missään tietyssä iässä pariutua vakavasti! Herättää kyllä vähän ihmetystä, jos on jotain periaatteellista estettä seurustelulle eikä ole enää teini. Kannattaisikohan sinun puhua enempi siitä, ettei ole osunut kohdalle sitä oikeaa. Se oikea kun tulee, sitä ei nimittäin sitten kyllä vastusta - ei edes periaate.

Päinvastoin! Mielestäni kokemattomuutesi osoittaa kunnioitusta sitoutumista kohtaan. Itse saatan kysyä aikaisemmasta suhteesta, koska haluan tietää missä toisen tunne-elämä menee. Onko ex jo pois kuvioista? Onko aikaa kulunut erosta tarpeeksi, että toinen on todella valmis uuteen suhteeseen?
Onnea etsintään :)

valehtele entisestä piiitkästä suhteesta tai iske niin nuori nainen, ettei se tuommoisista asioista välitä!

Samaa mieltä olen kanssasi siitä että juuri tuo kokemattomuus saa naiset kääntämään pään. Itsekkin muutaman nettitutun kanssa kirjoittaneena huomasin heti tämän seikan, ajattelin ensin etteivät kaikki voi ajatella samoin mutta niin vain oli ainakin minun tapauksessa. Kaikilla oli tämä seurustelemattomuus kynnyskysmyksenä, olisi ilmeisesti pitänyt olla useita irtosuhteita/seurusteluita koska näillä naisilla niitä oli, itsellä on ikävä kyllä kynnyksenä se etten ala seurustelemaan sellaisen kanssa jonka kanssa en viihdy ihan vain pelkästään seurustelemisen vuoksi niinkuin valitettavan moni kaveri niin on tehnyt. Sitten on eroja katkeria ihmissuhdekiemuroita, exiä jne jne.. Ja kun olen tähän 27v asti pysynyt yksinäisenä niin se on kasvattanut minua tosi paljon, osaan tehdä asiat ja olla yksin jota moni seurusteleva pari ei osaa, eli tulevat riippuvaiseksi toisesta varsinkin jos ollaan jo teinivuosista asti oltu käsikynkkää. Siis ei osata tehdä asioita yksin. Itse hoidan talouteni ihan yksin, laitan ruuat, pesen pyykit, siivoan, hoidan pihaa, maksan kaikki elämiseni, ihan tällaiset perusasiat joita moni parisuhteessa oleva mies ei tee. Esimerkkinä on kaveri joka suomeksi sanottuna käyttäytyy niinkuin renttu mutta muija vaan jaksaa tätä tyyppiä ja rakastaa häntä kovin, mutta no parinsa valitkoon ken haluaa. Just tässä pari viikkoa sitten sain itse kuulla naapurinrouvilta kommenttia että miten sä olet vielä yksin tässä? No mitä tuohon sanomaan, minä kun en ole kovin sosiaalinen enkä käy juuri missään hurvittelemassa niin se kumppanin löytyminen on tosi hankalaa niinkin, toisinaan taas tuntuu vaikka netistä etsisi niin moni nainen ei vaan tässä maassa osaa arvostaa tällaista miestä vaan ottavat mielummin rentun kun tavallisen työssä käyvän kiltin raittiin miehen.

Vai että ihmissuhdetaidoista johtuu se, ettei vielä ole vakavaan suhteeseen ryhtynyt... Ei kyllä taida ihan kaikkien ihmisten kohdalla pitää paikkaansa.

Minä olen ihmissuhdetaidoiltani kyllä vähintään normaali, ellen keskimääräistä parempikin, sillä toimin tähän liittyvällä alallakin pian. Minulla on hyvät suhteet perheeseeni ja paljon ystäviä. Mutta olen kykenemätön seurustelusuhteeseen sen vuoksi ettei minulla ole ollu poikaystäviä teinistä saakka??

Minulla on ollut useita mahdollisuuksia ryhtyä suhteeseen, mutta koska olen tiennyt nuoresta pitäen mitä haluan, ja koska olen todella itsenäinen nuori nainen, en ole näihin tilaisuuksiin tarttunut. Aika ja ihminen eivät ole olleet sopivia. Mielestäni se on paljon huolestuttavampaa ihmissuhdetaitojen kannalta, jos seurustelee aina jonkun kanssa lähinnä vain tavan vuoksi. Ja tätä tapaa todella paljon.

Nyt kun sitten viimein aloitin todennäköisesti pitemmän suhteen miehen kanssa, joka on minua ennen ollut todella pitkässä suhteessa, emme kyllä ole toistemme sitoutumisessa ja muissa parisuhdetaidoissa mitään eroa huomanneet.

Siitä syystä, etten ikinä ole seurustellut pitkää aikaa tätä ennen, en koskaan hyljeksinyt nettitreffeillä kohtalotovereitani. Heillähän voi olla tälle ihan järkeviä selityksiä. Toisinaan ei edes aika ei riitä seurusteluun, esim. tosissaan urheilevilla tai muuten vaan aktiivisilla ihmisillä...

Olen juuri niitä naisia, jotka kysyvät seurustelusta ensitapaamisella.

En halua ensikertalaisia, koska itselläni on jo takana muutama vakava suhde. Olemme niin sanotusti eri elämäntilanteessa. Esimerkiksi; en jaksa uskoa, että ensikertalainen on aivan niin kiinnostunut perheen perustamisesta kuin itse kuvittelisin olevani muutaman vuoden seurustelun jälkeen jälkeen.

Lisäksi, elävässä elämässä tähän mennessä tapaamani hyvin vähän seurustelleet ihmiset ovat olleet tavalla tai toisella tunnevammaisia. Poikkeuksia varmasti löytyy, mutta en vain ole niitä vielä tavannut.

Ketjun aloittajan ei kannata kuitenkaan ottaa nokkiinsa, vaan nostaa reippaasti häntänsä pystyyn ja lähtee etsimään kaltaistaan:).

olin laivalla menos stadist tallinnaan,laival oli tylsää kunnes menin yhteen yö kerhoon ja siellä oli lähes saman ikäinen kaunis tyttö menin istumaan viereiseen pöytään missä hän istui olin jo siinä vaiheessa aika väsynyt joten vaikutin varmaan aikast ääliöltä mutta sit lähin hyttiin päin olin menos nukkuu nii silloin tapahtu mun elämäni tähän asti onnellisin päivä sillä hän tuli pyytämään mun meseä no annoin sen tietenkin kirjoitin sen hänen kännyy vaik kui hitaast ko olin sika väsyny ja (yllättyny et noin kaunis tyttö tulee kysyy mesee)silloin rakastuin todellisesti sitten kun tulin laivalta menin heti ko pääsin himaa ni koneel kattoo mesee et onkse lisänny mun mesen se ei ollu olin pettynyt koska sen yön laivalla olin vaa miettin sitä tyttöä mut sitte se lisäs mun mesen ja alettiin tutustuu paremmin ja sit seurustelee kaikki oli ihan ok kunnes tuli ongelmaks et milloin nähää koska asutaan eripaikkakunnil molemmat aika kaukanakin vielä sit jossain vaihees en pystyny puhuu hänen kanssaan edes txtareil tai mesel en tiedä mistä se johtu mutta se koitu sen jutun kohtaloks nyt ollaan vaan kavereita)=

Sellainen että toiselta henkilöltä "evätään" oikeus omaan historiaansa, on tosi herjaavaa,kunnialoukkaavaa. Exien jäljittäminen puolestaan on näiden ihmisten vainoa,ja aina kun naisuhrista on kyse, mies mielletään päävastuulliseksi.
Olisin ylpeä ratsutus-duunistani, jos pålle kelpaisi seuraajilleni.Mitaleille ;>