on taas aika valita kuukauden hihhuli eli tuttavallisesti hihu.
Ehdotuksia kuka vajakeista on viihdyttävimmällä tai hassunkurisella tavallaan eniten sekaisin omasta taikasukostaan.
Kuukauden hihu-äänestys
53
1871
Vastaukset
- ertert
Hänellä kyllä taitaa olla aika monta pystiä.
- Harvemmin pysyy aiheessa vaan selittelee jotain aiheen vierestä
- Huonot vitsit(?)
Kadun*nainen
Ei nyt tule muita esimerkkejä mieleen, mutta logiikasta ei tietoakaan, kuten ei useimmilla muillakaan tämän palstan hihhuleilla. Lienee jonkinlaista Raamatun soveltavaan tulkintaan liittyvää, jota sitten käytetään ihan kaikkeen muuhunkin. Ymmärrän hyvin, miksi aikoinaan vain tarpeeksi ylhäällä hierarkiassa olevilla oli oikeus esittää tulkintoja. Eihän noin vapaamielisellä touhulla saada aikaiseksi kuin sekavaa sylttyä. Taitoa vaatii, että Raamattuun saisi edes jonkinlaista tulkintajärkeä. Ehkäpä jonkinlainen epäloogisuuden kunniamaininta olisi paikallaan.- Kadun*Nainen
Rivit ovat ainakin suorassa ? vaikka logiikka heittääkin
- vastaaja x
kysyjäähän ei siis ..
saa äänestää.. ?
ei samasta maailmasta kuitenkaan.. Nimimerkki Ristinkantaja on tehnyt muutamia merkittäviä keskustelunavauksia tuolla kreationismipalstalla.
Tässä mainiota pohdiskelua ja yritys selittää homidifossiilit jättiläisinä ja/tai demoni-ihminen-sekasikiöinä. Spekuloipa kirjoittaja silläkin, että nuo sekasikiöt olivat mahdollisesti jumalan syy hukuttaa maailma:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1500000000000073&posting=22000000036570983
Traagista, niin traagista. Jatkona edelliseen lisää painavaa tekstiä: ”Mary Baxter ja helvetin voimamiehet”.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1500000000000073&posting=22000000036618613
Vetää aika sanattomaksi.- Kössönöm
Tuo siitä tulee, kun pienessä päässään fundeeraa liian vaikeita asioita.
Rakas ateisti !!!
Tiesitkö että sinäkin lähestyt tuomiopäivä sun elämässä?
Jeesus voi sua auttaa !!!- AeroJones
Äänestyksessä ratkeaa se keneltä ateistit ovat saaneet pahimmat löylytykset. Luvassa on katkeransuloisia vuodatuksia.
Ei vissiin hihellä tällä palstalla mutta kressulismi%älysuunnitteluosastolla vonkaa huomiota nimellä outsider_!
- Olly
Nyt kun näitä lueskelin, niin se joku "Vanhauskispappa" tai jotain osasi kyllä esittää aika hyvää ymmärtämättömyyttä.
- Nunyabeezwax
Kultaa: pehmopappa- hihu joka on todella ymmärtänyt uskontonsa väärin.
Hopeaa: kadun*nainen-huvittava newagehihu, joka jaksaa yrittää.
Pronssia: jumalanhullu-väsymätön uskonnottoman jeesustelun edustaja.
Yhdistetyt metallit: H.H. kestohihu- Kadun*Nainen
Hieno juttu. että tekstejä luetaan. Jos muuttaisin linjaa ja siteeraisin Raamattua, pääsisin
1. tilalle. Ateistit hylkivät Raamattua, koska
eivät halua, että kukaan komentelee heitä. Etsintä päättyy aina psykologiseen ilmiöön, missä eivät polvet taivu.
Tämäkin aloitus on osoitus samasta asiasta. Täytyy luoda illuusio omasta asemasta Jumalan yläpuolella
asettamalla vajakkeja paremmuusjärjestykseen.
Siitä huolimatta me rakastamme teitä. !! - Nasse.
Kadun*Nainen kirjoitti:
Hieno juttu. että tekstejä luetaan. Jos muuttaisin linjaa ja siteeraisin Raamattua, pääsisin
1. tilalle. Ateistit hylkivät Raamattua, koska
eivät halua, että kukaan komentelee heitä. Etsintä päättyy aina psykologiseen ilmiöön, missä eivät polvet taivu.
Tämäkin aloitus on osoitus samasta asiasta. Täytyy luoda illuusio omasta asemasta Jumalan yläpuolella
asettamalla vajakkeja paremmuusjärjestykseen.
Siitä huolimatta me rakastamme teitä. !!"Täytyy luoda illuusio omasta asemasta Jumalan yläpuolella
asettamalla vajakkeja paremmuusjärjestykseen. "
PS: kyllä tässä teitä asetetaan huonommuusjärjestykseen, jos jäi taas kerran tajuamatta missä mennään. - e.k.v
Kadun*Nainen kirjoitti:
Hieno juttu. että tekstejä luetaan. Jos muuttaisin linjaa ja siteeraisin Raamattua, pääsisin
1. tilalle. Ateistit hylkivät Raamattua, koska
eivät halua, että kukaan komentelee heitä. Etsintä päättyy aina psykologiseen ilmiöön, missä eivät polvet taivu.
Tämäkin aloitus on osoitus samasta asiasta. Täytyy luoda illuusio omasta asemasta Jumalan yläpuolella
asettamalla vajakkeja paremmuusjärjestykseen.
Siitä huolimatta me rakastamme teitä. !!Kyllä sinun nyt tarvitsee keksiä jotain uutta ja erilaista. Pari henkilöä jo lähes elämäntyöksensä raamattua tänne siteeraa, joten sillä ei oikein enää kultamitalia saada.
Sorry, life and religion can be hard.
- Nisupulla
Aika tasasta on ollut. Osa hihuista on ilmeisesti päässyt sisähoitoon mutta uutta verta on tullut tilalle. Nostetaan nyt nämä esille:
Vastaaja x
HH
Lintumies, Retron fani, joka nousi listalle sullomalla ennätys ison herneen nenuun. - Kössönöm
Ei epäilystäkään.
Mukavin taas on jumalanhullu, vaikka kaikesta muusta, kuin musiikista ja ruokaresepteistä olenkin hänen kanssaan eri mieltä. Mutta hän ei ärjy. - puusilimä
tämä nimimerkitön kiihkohihhuli joka veti banaanin nenäänsä ilman vaseliinia ja hyppi silmille useamman viikon ihan pelkkien aloitustenkin muodossa. varsinkin retrohetero sai tyyppiin ns. lähtemättömän vaikutuksen :)
loput on sitten kaikki yhtä hulluja, joten ei niitä oikein voi järjestellä.- Retrohetero (ei kirj.)
Nyt ei sytytä yhtään... Noi kaikki hihhulit
tuntuu ottavan banaanitertun kuivana kakkoseen
mun jutuista... - puusilimä
Retrohetero (ei kirj.) kirjoitti:
Nyt ei sytytä yhtään... Noi kaikki hihhulit
tuntuu ottavan banaanitertun kuivana kakkoseen
mun jutuista...joka esiintyi aina erinikillä ja alkoi minunkin silimille hyppiä :)
se vissiin luovutti kun tarpeeksi aukoi päätään, kun ei ole enää näkynyt.
pitää koittaa jatkossa saada ne vetämään ananas tai kaksi kakkoseen, tietenkin kuivana *rähärähä*
- Retrohetero (ei kirj.)
Ehdottomasti nm."H.H"...
Molopäisillä kommenteilla julistanut itsensä
tyhmän kiven tasoiseksi debiiliksi runkkariksi... vastaaja x. Mä en ymmärrä sen sepustuksista yhtään mitään. Sen kirjoittamat lauseet eivät muodosta mitään ehjää kokonaisuutta.
Myös se Eräs nainen on ihan pihalla sen pikakompostorinsa kanssa!- Kössönöm
näin on. Mutta eihän sitä tiedä, vaikka olisivat yksi ja sama henkilö.
- Nunyabeezwax
vastaaja x ja eräs nainen edustavat synnynnäisistä henkisistä ja fyysisistä rajoitteista kärsiviä hihuja. Heillä on oma sarjansa, niinkuin vammaisolympialaisetkin ovat.
- Eräs nainen
nyt Elämä maistuu, taasen.
ONKO TÄMÄ TOTTA!? Olenko päässyt listoille! HipHurraa ja Halleluja!
Ps. Ai niin kun ateistin aivot on siellä narikassa, niin hän ei vieläkään ymmärrä mikä pikakompostori on! - Eräs nainen
Kössönöm kirjoitti:
näin on. Mutta eihän sitä tiedä, vaikka olisivat yksi ja sama henkilö.
Etkö Sinä ymmärrä, että Eräs nainen (tuleva Tähdenlento) on ihminen ja pikakompostori on esine!?
- Eräs nainen
Nunyabeezwax kirjoitti:
vastaaja x ja eräs nainen edustavat synnynnäisistä henkisistä ja fyysisistä rajoitteista kärsiviä hihuja. Heillä on oma sarjansa, niinkuin vammaisolympialaisetkin ovat.
nyt ensimmäiseksi hieman kohentaa tuota kirjoitustaitoasi: Eräs nainen kirjoitetaan ISOLLA ei pienellä! Ymmärsitkö?
En tunne hra/rva x:ää, mutta todennäköisesti me kuitenkin olemme/'painimme' eri sarjassa, vaikka 'vammaisia' olisimmekin!!! Eräs nainen kirjoitti:
nyt Elämä maistuu, taasen.
ONKO TÄMÄ TOTTA!? Olenko päässyt listoille! HipHurraa ja Halleluja!
Ps. Ai niin kun ateistin aivot on siellä narikassa, niin hän ei vieläkään ymmärrä mikä pikakompostori on!vielä tietää, että mikä on auto?
- Eräs nainen
keiky3 kirjoitti:
vielä tietää, että mikä on auto?
nainen olenkin, niin en minä suinkaan mikään poropeukalo ole! Minulla on aivoissani (kun en ehtinyt jättämään niin tuonne narikkaan) tarkka mielikuva auton ulkokuoresta, sisustuksesta, lisävarusteista ja 'tavaroista', jotka on asennettu konepellin alle eli tekniikkakin on täysin hallinnassa!
Kuinka tarkan selvityksen Sinä haluat? Eräs nainen kirjoitti:
nainen olenkin, niin en minä suinkaan mikään poropeukalo ole! Minulla on aivoissani (kun en ehtinyt jättämään niin tuonne narikkaan) tarkka mielikuva auton ulkokuoresta, sisustuksesta, lisävarusteista ja 'tavaroista', jotka on asennettu konepellin alle eli tekniikkakin on täysin hallinnassa!
Kuinka tarkan selvityksen Sinä haluat?selittäisit sen pikakompostorin toimintaperiaatteen ja eri prosessit vaiheineen.
- Eräs nainen
keiky3 kirjoitti:
selittäisit sen pikakompostorin toimintaperiaatteen ja eri prosessit vaiheineen.
ihan oikeesti tietää?.
Siinä tapauksessa minun täytynee ensin käydä jättämässä nämä aivoni sinne narikkaan, sinne yksityisloossiini! Eräs nainen kirjoitti:
ihan oikeesti tietää?.
Siinä tapauksessa minun täytynee ensin käydä jättämässä nämä aivoni sinne narikkaan, sinne yksityisloossiini!tiedän siitä ihan tarpeeksi:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kompostointi
Mutta, jos löydät raamatusta jotain kompostoinnista, niin sen haluaisin kyllä tietää.- puusilimä
Eräs nainen kirjoitti:
Etkö Sinä ymmärrä, että Eräs nainen (tuleva Tähdenlento) on ihminen ja pikakompostori on esine!?
siltikään mitään eroa?
- Eräs nainen
puusilimä kirjoitti:
siltikään mitään eroa?
Samaa paskaa kumpikin täynnä!
- vastaaja x
jollet ymmärrä raamatusta mitään, niin et ymmärrä kyllä jutuistanikaan mitään.
Se mikä vaikuttaa mystiseltä sadunkaltaiselta ateisteille, on joillekin toisille aivan selvää ajatonta tekstiä, jota aika eikä materiaalinen
halu runtele säätilan armoilla ollessamme olevaisien muodossa. Toivottavasti ymmärrät joskus, ennen kuin on liian myöhäistä maapallon itsensä kannalta, olemmehan loppujen lopuksi sitä samaa..
ps. en väitä että olisin lukenut raamatun kannesta kanteen, vain oleelliset ja tarkoituksenmukaiset osat siitä, jotka jokainen muukin tajuaa ilman "hölmöjä" kysymyksiä, ystävällisesti tietysti. - vastaaja x
Nunyabeezwax kirjoitti:
vastaaja x ja eräs nainen edustavat synnynnäisistä henkisistä ja fyysisistä rajoitteista kärsiviä hihuja. Heillä on oma sarjansa, niinkuin vammaisolympialaisetkin ovat.
omassa valehtelumaestro-sarjassa antamasi iän perusteella - miksi ?
Sanon nynnymehiläisvahaksi aiemmasta muunneltuasi nimmariasi tukevahko naisihminen
aivan syystäkin. En ilkeyttäni vaan siksi että kaikki lihavat ihmiset ovat jumalan luoman
ravintoaineiden väärinkäyttäjiä syöpötellessään itsensä aivan ähkyksi ja lonkkavikaisiksi taapertelijoiksi, työnvieroksunnasta puhumattakaan, auts, osuiko oikeaan, tuhti tyllerö ?
- e.k.v
1. Jumalanhullu
2. Jumalanhullu
3. Jumalanhullu
Kuten nikkinsäkin jo kertoo, mies on yksinkertaisesti hullu. Eikö meillä ole lait tuollaisten lukitsemiseksi?- Kössönöm
ole kuitenkaan niin häijy, kuin monet muut.
Täällä on monia sellaisia, jotka ihan vaan tulevat vittuilemaan. Eräs nainen, H.H., vastaaja x, vain muutamia mainitakseni.
Mutta joo, onhan niissä kestämistä, tosin sekin on tietysti vapaaehtoista.
Minä lähden kohta kuuntelemaan jokirantaan unkarilaista musiikkia ja syömään unkarilaista ruokaa. Täytyy palatessa sitten katsoa, miten äänestys on edennyt. - elettyä
kaikki pois täältä, niin pääsisitte itsenne kehumisen kerhoon, jossa kunniaa ei olisi kenelläkään. Olisi vain minä, minä, MINÄ. Tämän kuvan itsestänne annatte.
- e.k.v_
elettyä kirjoitti:
kaikki pois täältä, niin pääsisitte itsenne kehumisen kerhoon, jossa kunniaa ei olisi kenelläkään. Olisi vain minä, minä, MINÄ. Tämän kuvan itsestänne annatte.
Minulla ei ole mitään uskovia vastaan kunhan he eivät tule tänne...
...haukkumaan minua homoksi
...siteeraamaan raamattua niin että se on 99.9% koko viestistä
...kehoittamaan minua lukemaan raamattua
...siteeraamaan raamattua niin että se on 99.9% koko viestistä
...haukkumaan minua moraalittomaksi
...väittämään että kristinusko on totuus (sitä varten on oma palstansa)
...kehoittamaan minua lukemaan raamattua
...siteeraamaan raamattua niin että se on 99.9% koko viestistä
...väittämään että maailman pahuus on nimenomaan ateisteista johtuvaa
Mainitsinko jo liiallisen raamatun siteeraamisen ja kehoitukset lukea raamattua koska se on totuus?
Minun puolestani ihminen saa uskoa vaikka suureen kurpitsaan, kunhan ei tule sitä tänne minulle tunkemaan. Enhän minäkään ole kristinuskonpalstalla omia uskomuksia ja uskonnottomuuksiani tyrkyttämässä? - Eräs nainen
Kössönöm kirjoitti:
ole kuitenkaan niin häijy, kuin monet muut.
Täällä on monia sellaisia, jotka ihan vaan tulevat vittuilemaan. Eräs nainen, H.H., vastaaja x, vain muutamia mainitakseni.
Mutta joo, onhan niissä kestämistä, tosin sekin on tietysti vapaaehtoista.
Minä lähden kohta kuuntelemaan jokirantaan unkarilaista musiikkia ja syömään unkarilaista ruokaa. Täytyy palatessa sitten katsoa, miten äänestys on edennyt.atethan eivät sietäneet 'arvostelua' eivätkä totuuksia. Hehän ovat itse Ukko Jumalia!
- vastaaja x
Kössönöm kirjoitti:
ole kuitenkaan niin häijy, kuin monet muut.
Täällä on monia sellaisia, jotka ihan vaan tulevat vittuilemaan. Eräs nainen, H.H., vastaaja x, vain muutamia mainitakseni.
Mutta joo, onhan niissä kestämistä, tosin sekin on tietysti vapaaehtoista.
Minä lähden kohta kuuntelemaan jokirantaan unkarilaista musiikkia ja syömään unkarilaista ruokaa. Täytyy palatessa sitten katsoa, miten äänestys on edennyt.monet ihmiset kirjoittavat rehellisesti sen mitä ajattelevat, on olotila aivan mikä hyvänsä.
Tarkoitushan on se että kaikki löydämme totuuden
on se aivan mikä hyvänsä minkä vuoksi hengailemme
täällä olevaisuudessa ihmisien ajattelevien muodossa. Tajuathan sen varmaan itsekin, tunnemaailma on sivusekka täällä kirjoitellessamme. Totuuden löytyminen voittaa, on ihmiset aivan millaisia hyvänsä vapaa-ajalla ollessaan. Tilanne on tietysti mutkikas kun työpaikallakin on nettiyhteys, mutta sehän luetaan vapaa-ajaksi, näin ajattelen. - Kössönöm
Eräs nainen kirjoitti:
atethan eivät sietäneet 'arvostelua' eivätkä totuuksia. Hehän ovat itse Ukko Jumalia!
sinä olet sanonut. Ehkä muisti tekee tepposet, mutta en muista kyllä ainuttakaan.
- ykx vain
ei mitään rakentavaa, yhtenän piruilua.
Tulee päiväunien aika, kun sinua lukee... - Huhhahhei
palstalta harva yltää seuraavanlaiseen menoon. Kirjoittajana nimimerkki "Ylkä tulee", vaikuttaa pääasiassa Profetiat-palstalla:
"Jumala varoittaa homoliitoista
Tässä on selvä Pyhän Hengen ilmoitus:
Käsi pystyyn, joka sanoo että Jumala varoittaa tällä tavalla homoliittoumista. Ruotsalaiset ovat perinteisesti homosuvaitsevaisia ja huvipuisto viittaa selvästi orkesteriin Titanicin kannella, eli tuhoon tuomitusta huvista. Saastaisesta lihanhimosta. Saattaa siis olla että piankin tapahtuu sateenkaariporukalle jotain vakavaa. Tiedä häntä sitten, se on sallimus, ei teko.
YLE uutiset: Ruotsalaisen Lisebergin huvipuiston Sateenkaari-laitteen onnettomuuden aiheutti tehdasvika, kertovat ruotsalaiset viestimet. Viime viikolla sattuneessa turmassa loukkaantui 30 ihmistä, joista kaksi sai vakavia vammoja.
Olenko oikeassa? Tai oikeastaan ihan samantekevää, koska täältä ei yleensä löydy kuin muutama ihminen, joka ei tarvitse silmävoidetta nähdäkseen ja korvia kuullakseen. Anteeksi jo valmiiksi niille, jotka tietävät olevansa siinä ryhmässä, joka ei näe. Sääli!"
Sama nimimerkki jatkaa pari riviä alempana:
"Jumala varjelee kaikkea. Ilman Jumalaa ei olisi mikään kunnossa. Planeetat sinkoilisivat minne sattuu ja ei edes atomit pysyisi koossa. Jumala pitää kaikkea yllä ja sallii, jos ihminen niin haluaa.
Jumala siis sallii, eikä toteuta. Ihmisten synti on syy ja nälänhätä seuraus.
Ihmisten sairaat seksualiset himot ovat syy ja Jumala varoittaa seurauksesta ensin.
Nälänhätä on jumalattomuuden seurausta, koska afrikkalaiset palvovat pääosin ihan mitä tahansa ja syövät jopa ihmisiä, joten nälänhätä on hyvä seuraus syylle.
Homoliitoille on tullut jo eräs kammottava vitsaus, AIDS, joka sekin on Afrikasta, jossa on se sinun nälänhätäsi. Mistä AIDS alkoi, sekin on hieno summa seuraukselle. San Fransisco."
Tuotahan voisi luulla huumoriprovoksi, mutta ilmeisen vakavissaan mies on...
Saa minun ääneni.
Tulossa on pian lisää vitsasuksia homoille. Ilmeisesti jokin suuri onnettomuus, joka kohtaa pelkästään seksuaalivähemmistöjä.
Yksioikoon näin: Jumala on totista totta, niin kuin äitisi on.
-jarmo- Ensimmäiselle sijalle H.H. Hän ei pelkästään osoita aivan uskomatonta tietämättömyyttä, vaan myös todellisuudentajun puutetta.
Vika ei ole siinä, ettei hänellä olisi tietoa - häneltä puuttuu kyky olla kriittinen tietoa kohtaan. Hänelle tarut ja myytit ovat faktaa, mutta tosiasiat esim. tieteen taholta ovat huuhaata. Esimerkkinä olkoot hänen viestinsä, jossa hän käyttää Raamatun Sodomaa ja Gomorraa esimerkkinä, jonka pohjalta hän olisi rajoittamassa homojen oikeuksia. Tilanne olisi sama kuin minä yrittäisin kieltää omenoiden myynnin vetoamalla Lumikki-satuun.
Hän on myös tehnyt selväksi asenteellisuutensa ateisteja kohtaan - hän nimittäin vihaa ja halveksuu ateisteja ylikaiken.
Kadun*Nainen on toinen ehdokas. Toisin kuin H.H., hän ei ole tyhmä, vaan tietämätön. Hän ei muunmuassa tiedä mitään maanjäristysten syntymekanismista, vaan selittää ne jumalan rangaistuksena. Tämä on asia opetetaan peruskoulussa!- H.H.
"H.H. Hän ei pelkästään osoita aivan uskomatonta tietämättömyyttä, vaan myös todellisuudentajun puutetta.
Vika ei ole siinä, ettei hänellä olisi tietoa"
Olen mykistynyt;)
- ......
Ehkäpä tämä isänsä hyväksikäyttämä Tuska festivaali-pentagrammi-hiheltäjä.
- kiltti täti
... hän on todella tehnyt minuun lähtemättömän vaikutuksen: diagnosoinut LH-persoonaksi, ehdottanut sylkemistä päälleni, vihjaillut liiallisesta alkoholinkäytöstä (?) ja todennut, etten sovi mihinkään ihmissuhdetyöhän, joka sisältää arviointia: olen siis ammattitaidoton.
Jollain kumman tavalla olen tullut uteliaaksi hänen suhteensa. Melkein petyn, jos häneltä ei olekaan tullut uutta kommenttia. Minulle tulee hänen kirjoituksistaan mieleen, kun lapsena oli mustikkasoppaa ja maitoa samalla lautasella: kun niitä sekoitti, tuli semmoinen sekava, liila ja violetti pyörre, ja lopulta kaikki oli yhtä muhjua.- adfadf
KUUNTLELELELLLLE HÄNTääähh KOska hän on wicked one sheel decewe you with her fancy gowns and her fancy heers and her MISHFIEF MIshief BEADLE WERE ARE YOU BEADLE BEADLE beadle beadle diilo dppan diilo dippan
How 'bout a little hush dear, a little jig jig, a little bounce around the bush, would you like to push me into parsley, it looks like ya' got plenty there to push - H.H.
"olen siis ammattitaidoton"
Et toki. Olet vain sisällyttänyt persoonaasi niin ikäviä piirteitä, että ne saavat ympäristössä aikaan sairauden tuntemuksia. - Kössönöm
H.H. kirjoitti:
"olen siis ammattitaidoton"
Et toki. Olet vain sisällyttänyt persoonaasi niin ikäviä piirteitä, että ne saavat ympäristössä aikaan sairauden tuntemuksia.Olet vaan valitettavan harmittava osa ympäristöä.
Sairauden tuntemuksesi johtuvat jostain muusta, kuin kiltistä tädistä. Veikkaan raamattua. - H.H.
"Jollain kumman tavalla olen tullut uteliaaksi hänen suhteensa. Melkein petyn, jos häneltä ei olekaan tullut uutta kommenttia."
Minäkin petyn, jos Häneltä ei ole.
- konna
jonka jälkeen maa on ikuisen roudan alla, eikä mikään kukka siellä enää kuki, on tietenkin H.H. alias Dhimmi (oikea). Ei kylläkään vastaa oikein noita edellytyksiäsi "kuka vajakeista on viihdyttävimmällä tai hassunkurisella tavallaan eniten sekaisin omasta taikasukostaan."
Ei kovin viihdyttävä, vaikka pakastaan onkin ihan mukavasti sekaisin. Taktiikkana sumutus, asian vieminen sivuraiteille, henkilöön käyminen, jne. Virtuaaliräkiminen naishenkilöä kohti antaa tällä kertaa kiistattoman kärkisijan omassa reittauksessani.
H.H. edustaa muutenkin arrogansissaan kaikkea sitä, mitä kristinuskon ei oppiensa mukaan pitäisi edustaa.
Kunniamaininnan saa Kadun*nainen näistä Kiinan maanjäristyspuheistaan. Täytyy omata suunnatonta hihuenergiaa ja antihumanismia nähdä jossain kehittymättömissä oloissa tapahtunut maanjäristys, jossa ihmisiltä jouduttiin amputoimaan raajoja lapion avulla, kuten uutiskuvat osoittivat, jonain kristittyjen jumalan rangaistuksena.
Jos minä palvoisin Kadun*naisen jumalaa, olisin de facto saatananpalvoja. Mutta sitähän hihu ei ikinä tunnu ymmärtävän.
Niin, hänelle nyt vielä tiedoksi, että tiede on kyllä jo pääpiirteissään selvittänyt syyt maanjäristyksiin ja moniin sairauksiinkin. Huutelet kuolleen jumalan perään. - C.Porosus
Uskomattomia kudelmiahan se on ihan tosissaan bygaillut. Viihteellisyydestä en sano mitään, mutta hassunkurinen on kumminkin.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa1233460- 122286
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos371935Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin4141889Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly211701Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681517Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?
Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?301423- 1241418
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul101281- 141236