Miksi Jeesus

paransi sairaita?

Jumala oli näille sairaille leprat yms. muut ihanuudet antanut (tai ainakin sallinut annettavan), ja sitten Jeesus meni ja paransi ne.

Voisiko joku selittää minulle tämän epäloogisuuden?

13

447

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Apostoli_Tz

      Jumalan valkunnan tulon ja sen eron maailmaan. Syntiinlangenneessa maailmassa olemme sairauksien kohteena, mutta Jumalan valtakunnassa (siis tulevassa) niitä ei ole.

      Ei Jumala niitä aiheuttanut, vaan sairaudet ovat syntiinlankeumuksen seurausta, eikä edes välttämättä ihmisen synnin seurausta, kuten Jeesus sanoikin.

      Missä siis on epäloogisuus? Jeesus osoitti, että tällaista on maailmassa ja sitten paransi sairaan osoittaakseen, millaista on Jumalan valtakunnassa.

      • uutta.

        Jumalasi on siis sadisti. Toivoin jotain uutta näkökulmaa mutta ei.

      • Nunyabeezwax

        että perisynti oli epileptisen unennäkijän, paavalin älynväläys, eikä siis missään nimessä totta.

      • M@k3

        Heitätkö vitsillä noita vanhoja juttuja vai etkö todellakaan huomaa tuossa synti teoriassa mitään erikoista? Jumalan kuuluisi olla oikeudenmukainen joten miksi jotkut ihmiset syntyvät vammaisina ja sairaina?

      • Apostoli_Tz
        M@k3 kirjoitti:

        Philip Yanceyn kirjan:"Usko kriisissä". Siinä pohditaan näitä asioita.

        Näköjään peitto on vahvasti silmillä, kun sanoin Jeesuksen osoittaneen, millainen on maailma ja millainen on Jumalan valtakunta, eikä yksikään ymmärtänyt. Tämä liittyy myös kysymykseesi.

        Kun kukaan ei enää synny vammaisena eikä sairaana, elämme Jumalan valtakunnassa. Nyt emme elä, vaan maailmassa, joka on syntiinlangennut ja synnin alainen.

        Elämä täällä on epäoikeudenmukaista ja myös uskovat joutuvat kärsimään siitä. Tämä on kuitenkin vain lyhyt välivaihe, ennenkuin Jumala tulee palauttamaan kaiken ennalleen luomalla uuden maan ja taivaan.

      • Apostoli_Tz
        uutta. kirjoitti:

        Jumalasi on siis sadisti. Toivoin jotain uutta näkökulmaa mutta ei.

        Voisitko perustella?

      • Apostoli_Tz
        Nunyabeezwax kirjoitti:

        että perisynti oli epileptisen unennäkijän, paavalin älynväläys, eikä siis missään nimessä totta.

        Paavaliko kirjoitti 1. Mooseksen kirjan? En puhunut perisynnistä, (jota ei Paavalikaan mainitse), vaan syntiinlankeemuksesta ja sen seurauksista. Osa mainitaan jo 1. Mooseksen kirjassa ja seuraukset myös alkavat näkymään heti paratiisista karkoituksen jälkeen.

        Paavali itseasiassa kuvaa Roomalaiskirjeessä Aadamin ja Kristuksen rooleja maailmanhistoriassa, mutta aika harva on ymmärtänyt tätä. Ristintyön merkitys on aivan selkosanaisesti kerrottuna siellä.

        Mitä Paavalin epilepsiaan tulee, niin väitehän koskee Paavalin kokemaa ilmestystä Damaskoksen tiellä. Epilepsia tosin on sairaus, joka ei aiheuta vain yhtä isoa kohtausta, vaan niitä on säännöllisesti ja ilman lääkitystä se ei lakkaa. Mikään ei viittaa siihen, että Paavali olisi saanut epileptisiä kohtauksia, eikä itseasiassa Apostolien tekojen kuvauskaan vastaa epilepsiakohtauksen kuvausta. Lähinnä evankeliumien kuvaukset riivaajan vaivaamasta pojasta vastaavat epilepsiaa.

        "eikä siis missään nimessä totta. " Tämä pitää paikkansa, koskien tosin Paavalin epilepsiaa:)

      • Apostoli_Tz kirjoitti:

        saada epileptisen kohtauksen ilman epilepsiaa! Esim. kova isku päähän voi sen aiheuttaa.

        "Epilepsia tosin on sairaus, joka ei aiheuta vain yhtä isoa kohtausta, vaan niitä on säännöllisesti ja ilman lääkitystä se ei lakkaa."

      • "Ei Jumala niitä aiheuttanut, vaan sairaudet ovat syntiinlankeumuksen seurausta, eikä edes välttämättä ihmisen synnin seurausta, kuten Jeesus sanoikin."

        Eli ennen syntiinlankeemusta ei ollut bakteereja, viruksia, loisia, sieniä, prioneita ja viroideja.

        En edes aio ottaa puheeksi perinnöllisiä sairauksia, koska sinä varmasti uskot myyttiseen "täydelliseen genomiin". Josta päästäänkin endogeenisiin retroviruksiin [1] - miksi esim. ihmisillä ja simpanseilla on kyseisen viruksen DNA:ta just samoissa kohdissa? Laittoiko jumala ne sinne ihan huvin vuoksi?

        "Missä siis on epäloogisuus? Jeesus osoitti, että tällaista on maailmassa ja sitten paransi sairaan osoittaakseen, millaista on Jumalan valtakunnassa."

        Jeesuksen aikaan sairauksien uskottiin johtuvan kirouksista tai pahoista hengistä.

        [1] http://en.wikipedia.org/wiki/Endogenous_retrovirus
        Joudun antamaan englanninkielisen sivun, koska suomenkielistä ei ole vielä tehty.

    • cybo-ceronimo-cabriel-61

      Näennäinen epä-loogisuus korostaa olevaisuuden luojan ja todellisen Korkeimman [jota Nasaretilaisessa vaikuttanut Boweri edusti] eroa.

      Lisäksi Nasaretilaisen tempaukset olivat media-temppuja [tosin parannetuillle SE juttu], joilla saatiin ihmiset kokoontumaan ja kuulemaan siinä ohessa tärkeintä, eli [raamatusta paljolti poistettuja] pelastavaa Tietoa.

      • epäloogisuus

        Jeesus teki tyhjäksi Jumalan salliman sairauden. Tai sitten niin oli jo Jumalan toimesta päätetty, että Jeesus tulisi näin tekemään. Edelleenkin yhdellä sanalla sanottuna sadistista, mutta hyvä jos ei teitä häiritse. Ave Mariaa toistellen ne katoliset papitkin varmaan pikkupoikia raiskasivat, ja mielen raiskaus jatkuu yhä täällä koto-Suomessammekin.

      • cybo-ceronimo-cabriel-61
        epäloogisuus kirjoitti:

        Jeesus teki tyhjäksi Jumalan salliman sairauden. Tai sitten niin oli jo Jumalan toimesta päätetty, että Jeesus tulisi näin tekemään. Edelleenkin yhdellä sanalla sanottuna sadistista, mutta hyvä jos ei teitä häiritse. Ave Mariaa toistellen ne katoliset papitkin varmaan pikkupoikia raiskasivat, ja mielen raiskaus jatkuu yhä täällä koto-Suomessammekin.

        //Jeesus teki tyhjäksi Jumalan salliman sairauden.//

        - Jeesus oli vain ihminen, ihminen, jonka kautta asioita tapahtui, hän ei tehnyt omassa voimassaan yhtään mitään merkittävää.

        Tuo mainitsemasi "Jumala", jonka aiheuttaman sairauden Nasarettilainen Nasiiri teki tyhjäksi K-o-r-k-e-i-m-m-a-n voimin on raamattu kontekstissa itse Perkele ja Saatana vielä siihen päälle kaupan'tekijäisiksi.

        //Tai sitten niin oli jo Jumalan toimesta päätetty, että Jeesus tulisi näin tekemään.//

        - Koko hommahan on pelkää esitelmää ja näytelmää, miksi, siksi että ne joilla ymmärrys jo on, mutta se edelleen uinuu heissä, heräisivät unestaan.

        //Edelleenkin yhdellä sanalla sanottuna sadistista, mutta hyvä jos ei teitä häiritse.//

        - No hei,mitä muuta luulisit helvetin "esitys ja toiminta suunnitelman" sisältävän kuin mm. sadismia, pikku-poikien perse-panoja, sotia ja paljon muuta helvetillisen "kivaa"?

        //Ave Mariaa toistellen ne katoliset papitkin varmaan pikkupoikia raiskasivat, ja mielen raiskaus jatkuu yhä täällä koto-Suomessammekin.//

        - Kyllä varmaan, parhaimman nautinnon lihasta saa, kun ajattelee "pyhää" ja tekee niin perkeleesti pahaa.

    • (ja nyt hyvin suurella varauksella) Jeesus paransi sairaita (syntisiä), jotta pääsisivät taivasten valtakuntaan (jonne syntisillä ei ole asiaa).

      Se, miksi Jumala sallii ihmisten kärsimyksen...
      ai, että. Nyt päästäisiin taas kivasti teodikean ongelmaan, aiheeseen, jota kaikki turbouskikset rakastavat.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      172
      4726
    2. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      12
      3296
    3. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      40
      2213
    4. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      26
      1984
    5. Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?

      Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?
      Ikävä
      47
      1906
    6. Se oli siinä sitten

      Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo
      NATO
      664
      1837
    7. Mikä sinua ja kaivattuasi

      Yhdistää?
      Ikävä
      116
      1806
    8. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      137
      1737
    9. Ajelen varmaan siellä suunnalla

      taas yöllä, vahingossa käyn sun pihalla. 😏 m
      Ikävä
      45
      1485
    10. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      10
      1421
    Aihe