Dembski

Kreationist

Tiedemies William Dembski on maineikas tutkija - ja harras kristitty sekä huomattava älykkään suunnittelun teorian kannattaja.

Voiko tällainen ihminen olla väärässä? No ei voi. Jos jopa korkeasti koulutettu tiedemies myöntää Jumalan olemassaolon, kyllä se silloin on totta.

10

372

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ovat kuin sun pierut, eli yli puolet niistä on täyttä paskaa!

    • Tiedemies William Dembski on maineikas tutkija, samalla tavalla kuin Josef Mengele oli maineikas lääkäri. ;)

    • Ihan mielenkiinnosta pakko kysyä että kuka on luonut luojan? Jos mielestäsi on mahdollista että maaginen taikamötkäle nimeltään esimerkiksi jahve on ollut esimerkiksi aina olemassa ja ikäänkuin tupsahtanut olemaan ihan itsekseen, miksi se olisi loogisempaa, kuin että tämä maailmankaikkeus olisi saanut itse alkunsa tai ollut aina olemassa? Miksi itsesyntymä pätisi jumalaan, mutta ei maailmankaikkeuteen? Miksi jumala olisi voinut olla aina olemassa, mutta ei maailmankaikkeus? Miksi jumala on voinut syntyä ilman syytä, mutta ei maailmankaikkeus?

      • Kreationist

        Olen itse kokenut Jumalan avun elämässäni. Olen myös päässyt omin silmin todistamaan niin ihmeellisiä ja suuria asioita, ettei mitkään luonnolliset selitykset niihin pätisi. Kaiken lisäksi puhun kielillä.


      • Kreationist kirjoitti:

        Olen itse kokenut Jumalan avun elämässäni. Olen myös päässyt omin silmin todistamaan niin ihmeellisiä ja suuria asioita, ettei mitkään luonnolliset selitykset niihin pätisi. Kaiken lisäksi puhun kielillä.

        Ei sitten huvittanut vastata yhteenkänä kysymykseen? Oliko kysymykset oikeasti niin vaikeita vastata että päätit sen sijaan höpistä joutavia? Joo, en kuule ihmettele yhtään. Oman itsesi takia olisit edes voinut MIETTIÄ asioita kun nyt ylipäänsä lähdit ateisteja haastamaan. Jos et halua kyseenalaistaa omia näkemyksiäsi niin ei varmaan kannattaisi tulla ateismipalstalle mussuttamaan kreationismistä, mitä? Huspois, jos ei keskustelu kiinnosta.


    • maailman biologeista uskoo jumalan olemassa oloon. 96 biologia sadasta on sitä mieltä, että koko biologian perusta on evoluutiossa. Mitä siinä yhden Demskin mielipiteet painavat?

    • -DW-

      Tarkoitatko sitä samaa Dempskiä joka ei suostunut todistamaan oikeudessa valan alla älykkään suunnittelun puolesta?

      Tuossa oikeudenkäynnissä taidettiin sanoa että: Älykäs suunnittelu ei ole tiedettä vaan kreationismia uudella nimellä.

    • albigilla

      Kyllä tämän maailman on joku luonut mutta älykkyydestä en kyllä menisi puhumaan. Täällähän lähes jokainen eläin syö toisia eläimiä. Ei sattunut tälle ns.jumalalle mieleen että miltä se tuntuu tulla syödyksi.
      Ja kun ajattelee vaikkapa eri eläinlajeja esim. alligaattorit,leijonat,skorpionit,käärmeet,tarantellat ja muut hämähäkit jne. niin kyllä niiden luojan täytyy olla lähinnä mielenvikainen.
      Ja voihan luetteloa jatkaakin. Villisika, sarvikuono, virtahepo jne.jne. lienevät sieltä upeimmasta päästä.
      Joskus ihmetyttää kun puhutaan paratiisista niin mitäköhän eläinlajeja siellä saattoi olla mikäli se oli paratiisi. Käyvät vaihtoehdot kovin vähiin.

    • Kössönöm

      ja raamattu on totta, koska raamatussa sanotaan sen olevan totta. Heh.

      Älä viitsi pelleillä. Ei mennyt pläjäyksesi läpi.

    • Olly

      Näköjään kuka tahansa vähänkin järkevä ihminen nostetaan täällä tiedemiesten huipuksi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      172
      4726
    2. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      12
      3296
    3. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      40
      2213
    4. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      26
      1984
    5. Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?

      Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?
      Ikävä
      47
      1906
    6. Se oli siinä sitten

      Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo
      NATO
      664
      1837
    7. Mikä sinua ja kaivattuasi

      Yhdistää?
      Ikävä
      116
      1806
    8. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      137
      1737
    9. Ajelen varmaan siellä suunnalla

      taas yöllä, vahingossa käyn sun pihalla. 😏 m
      Ikävä
      45
      1485
    10. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      10
      1421
    Aihe