Onko Jumala hyvä?

Leme

En ole suerannut tätä palstaa, joten aihetta on saatettu käsitellä aikaisemminkin.
Onko Jumala hyvä?
Tuo hyvä termikin saattaa vaihdella hieman eri ihmisten välillä. Olen leikkinyt tällaisella ajatusmaailmalla niin pienestä kuin muistan. Jos ajatellaan, että ensin oli Jumala. Niin mikä oli tämän Jumalan luonne? Sitä ei mikään laki sido. Yleisesti ajatellaan, että hän on hyvyyden perikuva. Mutta miksi? Ei hänen tarvitse olla sitä. Hän voi olla mitä vain. Onko hän ihmisen perikuva? Siinä tapauksessa hänellä on heikkoutensa. Mm. Ahneus, kateus, ylpeys yms. Sen verran mitä raamattua tunnen, niin hänhän pyytää ihmisiä palvelemaan vain itseään. Tuo on mielestäni melko kornia. Miksi joku haluaisi että häntä halutaan palvellaan? Jos hän olisi hyvä, eikö hänelle kelpaisi ihmiset, jotka ovat hyviä? Kunnioittavat toisia ihmisiä, auttavat heitä ja elävät muutenkin tunnollisesti. No miksei Jumala voisi olla paha? Saatanahan oli alunperin enkeli, joka sittemmin kapinoi Jumalaa vastaan. Kukaan ei oikeasti tiedä syytä kapinaan, mutta miten Jumalan läheisestä liittolaista voisi tulla pahuuden perikuva, Saatana. Voisiko raamatun Saatana olla Jumalan kilpailija, jonka raamatun kirjoittajat muuttivat pahaksi. Kapinoivia enkeleitähän oli käsittääkseni enemmänkin, mitä jos he kapinoivat Jumalan ylimielisyyttä ja itsekkyyttä vastaan? Kai jokainen kuitenkin tajuaa ettei Jumalan läheisestä ystävästä enkelistä tule yhtäkkiä Saatanaa, joka kiduttaa ihmissieluja ikuisesti. Voisiko Saatana olla oikeasti se demokraattinen Jumala, joka antaa ihmisten sieluille valinnanvapauden, miten he haluavat viettää iäisyyden?
No joku varmaan vetoaa raamattuun. Miten voit olla varma ettei se ole vain puolueelliisten tahojen aikaansaama teos? Minkälaisia teoksia esim. nykyiset johtajat kannattajineen saisivat itsestään aikaan? Varmaan aika koreita. Jopa Stalinit ja Hitlerit.
Noh, joku haluaa vedota tuntemuksiin, joita tuntee Jumalan läsnäolosta ja hyvyydestä.
Tähän merkkauttaisin, että on todistettu että ihmisen aivot luovat itse kuvia monista aiheista. Tietty osa aivoista aiheuttaa ihmiselle yliluonnollisia tuntemuksi. Tutkimuksessa selvisi myös, että uskovat kokivat ne Jumalan läsnäoloksi, kun taas ateistit kokivat vain jotain henkien tai voimien läsnäoloa tai ei mitään. Kaikki tietää, että aivot kykenevät uskomattomiin asioihin. Oma tahto ja mielikuvat ohjailevat niitä voimakkaasti.
Eli kertokaas miksi tämä Jumala, joka oli ennen kaikkea, olisi täydellisen hyvän perikuva? Miksi Saatana olisi pahan perikuva? Miksi maailma on tällainen? Miksi minä olen pohtinut näitä asioita jo peruskoulu ajoista lähtien?

13

391

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • On se ihme

      Jos Jumala on luonut kaiken, niin hän on luonut myös pahan. "Käärme oli kavalin Jumalan luomista" sanotaan Raamatussa. Ei edes että käärme oli ainoa kavala elikko mitä oli tullut luotua.

      Ja voiko kokonaan hyvä olento luoda jotain pahaa ja kavalaa?

      Tässä ollaan muuten ateismin historian kannalta oleellisessa oivalluksessa. Kreikan filosofit päätyivät hyvän ja täydellisen jumalan mahdottomuuteen juuri siksi että se oli ristiriidassa maailmassa olevan pahan kanssa. Jos jumalat sallivat pahan he eivät ole täydellisiä eli määritelmän mukaan jumalia.

      • Ei luonut. Kristinuskon mukaan rakkaus on alkuperäinen ihmisen perusolemus. Ihminen kääntää (invertoi) hyvää pahaksi koko ajan. Paholainen (saatana) on ihmisen luomus, ihmisen negatiivinen kuva hyvästä.


    • Maru-anne

      Mistä sen tietää, että Jumala on hyvä?

      Jeesus tuli näyttämään tänne maan päälle, millainen luonne Jumalalla on. Hän paransi kaikki sairaat. Hän herätti kuolleita, kun omaiset tulivat tuskissaan pyytämään Jeesukselta, voisiko Jeesus auttaa. Hän saarnasi ihmisille Jumalan oikeaa luonnetta. Hän tuli kitkemään pois niitä raskaita taakkoja, joita fariseukset olivat "kaataneet" ihmisten harteille. Hän tuli kertomaan, että hän tulee hakemaan omiaan taivaaseen. Kaiken aikansa, minkä hän eli kasteensa jälkeen tehden palvelustyötään täällä maan päällä, hän uhrasi ihmisten hyväksi, piittaamatta edes omasta levostaan. Lopuksi Jeesus teki sen suurimman palveluksen rakkaudesta, eli antoi henkensä meidän tähtemme, kuoli puolestamme sen toisen kuoleman. Jos ihmiset oikein ymmärtäisivät Jeesuksen uhrin.... mutta synninsumu on silmillä. Se todellinen arvo selviää vasta taivaassa. Sitten vasta me oikein ymmärrämme, mistä me pelastuimme ja mihin pelastuimme.

      Kyllä voimme tosiaan sanoa, että Jumala on hyvä!

      Hyvyyden todistamiseen löytyy kyllä muitakin syitä. Kaikki se hyvä, mitä meillä on: se terveyden määrä, mikä meillä on, rakkaamme, ystävämme, kotimme - kaikki on Häneltä lahjaksi saatu. Luonto ympärillämme on Hänen luomaansa.

      Jumala on todellakin hyvä.

      Lucifer oli enkeli, joka nousi kapinaan taivaassa. Mikä oli kapinan syy? Se oli kateus. Lucifer kadehti Jumalaa, kun Jumala sai taivaassa kaiken kunnian. Tämä sama kateus on niin usein meidän ihmisten välissäkin se kaiken pahan alku ja juuri. Kateus saa paljon pahaa aikaa. Voi, kun ihmiset muistaisivat sen, että elämän ristiriitoja riittää kyllä jokaiselle, aivan turha toistaan kadehtia - jokaisella on oma ristinsä kannettavanaan.

      Jumala on siis hyvä, mutta Hän ei jaa kunniaansa muiden kanssa! Siksi Lucifer enkeleineen heitettiin maan päälle. Täällä Hän yrittää voittaa puolelleen niin paljon ihmisiä kuin mahdollista. Mutta Hän tietää, että on jo hävinnyt 2000 vuotta sitten kamppailun. Nyt Hänellä on aikaa enää vähän.

      Taistelu hyvän ja pahan välillä on jo käyty, mutta sitä käydään ihmisten sydämissä vielä joka päivä.

      Mistä sitten tietää, kumman kannattaa valita?

      Jos valitset Luciferin joukot, voi olla, että asia näyttää kauniilta ja hyvältä ensin jonkin aikaa. Jonkin ajan kuluttua on suussasi karvas maku ja olet pettynyt. Olet rauhaton, et saa rauhaa missään, edes huumeet ja viina ei auta unohtamaan. Mutta se on pientä, verrattuna siihen, kun joutuu pettymään kerran lopullisesti eli joutuu iankaikkiseen kadotukseen tuon jengin kanssa.

      Jos valitset Jeesuksen, voi olla, että tie näyttää kapealta, on kieltäymyksiä, et saa ihan kaikkea, mikä muka näyttää hohdokkaalta. Mutta saat sydämeesi sisäisen rauhan ja ilon, jota mikään ei voi viedä pois. Jeesus antaa sinulle paljon sellaista, mikä on oikeaa. Jumalalle ei ole mikään mahdotonta, Hän voi antaa elämääsi onnea yltäkyllin jo nyt, ja mikä parasta, sinua odottaa uusi maa ja uusi taivas, iankaikkinen elämä Jeesuksen kanssa.

      • Leme

        Mietteesi ovat paljon johdatuksia raamatusta. Mielestäni yksi ongelma on, miten voin luottaa raamatun kirjoittajiin. He eivät varmasti ole riippumattomia kannoissaan, mutta vaikuttaako se heidän teksteihinsä. Jokaisesta ihmisestä maailmassa saataisiin tosi kaunista tekstiä aikaan, kunhan kirjoittajat olisivat hänen lumoissaan. Nykyään media hoitaa sen, että asioita voi tarkastella eri kanteilta, mutta tuolloin ei ehkä ollut Jeesuksesta kuin tuo raamatunlaatijoiden tarina. Mikseivät he voisi olla vain uskoonsa kilahtaneita? Nykyäänkin erilaisia lahkoja on satoja, jotka kaikki saavat ympärilleen joukon kannattajia.


      • Maru-anne
        Leme kirjoitti:

        Mietteesi ovat paljon johdatuksia raamatusta. Mielestäni yksi ongelma on, miten voin luottaa raamatun kirjoittajiin. He eivät varmasti ole riippumattomia kannoissaan, mutta vaikuttaako se heidän teksteihinsä. Jokaisesta ihmisestä maailmassa saataisiin tosi kaunista tekstiä aikaan, kunhan kirjoittajat olisivat hänen lumoissaan. Nykyään media hoitaa sen, että asioita voi tarkastella eri kanteilta, mutta tuolloin ei ehkä ollut Jeesuksesta kuin tuo raamatunlaatijoiden tarina. Mikseivät he voisi olla vain uskoonsa kilahtaneita? Nykyäänkin erilaisia lahkoja on satoja, jotka kaikki saavat ympärilleen joukon kannattajia.

        Kannattaa itse ruveta tutkimaan Raamattua. Ensin on hyvä pitää pieni rukous, että Pyhä Henki tulee mukaan tuohon hetkeen kun tutkit Raamattuasi.

        Aloita vaikka evankeliumeista. Ajattele vaikka siten, että "syöt sitä kuin leipää" palan kerrallaan maistellen. Jos itse aloittaisin lukemaan, aloittaisin kyllä ensimmäisestä evankeliumista, Matteuksesta, ihan järjestyksessä kahlaten kaikki läpi.

        Ensin rukous, sitten muutama Raamatun jae, ja vaikka päälle vielä rukous. Siitä se alkaa.

        Jumalan Sanassa on Pyhä Henki ja Elämä. Sillä on muuttava voima, uudistava voima. Saa uuden elämänidun sydämeen. Kiinnitä katseesi Jeesukseen ja Sanaan. Olet nyt etsijän paikalla. Etsi siis. Kaiva Raamattu esiin, siellä se on hyllyssä. Sieltä löydät sen, mitä maailmasta et voi löytää: Jumalan, Jeesuksen.


      • Maru-anne
        Leme kirjoitti:

        Mietteesi ovat paljon johdatuksia raamatusta. Mielestäni yksi ongelma on, miten voin luottaa raamatun kirjoittajiin. He eivät varmasti ole riippumattomia kannoissaan, mutta vaikuttaako se heidän teksteihinsä. Jokaisesta ihmisestä maailmassa saataisiin tosi kaunista tekstiä aikaan, kunhan kirjoittajat olisivat hänen lumoissaan. Nykyään media hoitaa sen, että asioita voi tarkastella eri kanteilta, mutta tuolloin ei ehkä ollut Jeesuksesta kuin tuo raamatunlaatijoiden tarina. Mikseivät he voisi olla vain uskoonsa kilahtaneita? Nykyäänkin erilaisia lahkoja on satoja, jotka kaikki saavat ympärilleen joukon kannattajia.

        onko oppi Jumalasta.

        Jos joku tahtoo tehdä hänen tahtonsa, tulee hän tuntemaan, onko tämä oppi Jumalasta, vai puhunko minä omiani (Joh.7:17).


      • no huh huh!!!

        voi uskoa tohon itekkään!!


      • Uskovaiset hoitoon
        no huh huh!!! kirjoitti:

        voi uskoa tohon itekkään!!

        Se on hyvin mielenkiintoista mikä saa ihmisen sairastumaan henkisesti niin paljon että hänestä tulee aivopesty, sokeasti kaikkeen uskova ihmisraunio.
        Olen aina hyvin pahoillani kun huomaan että joku ihmispolo on sairastunut. Onko huono itsetunto, kuolemanpelko, kotona lapsena annettu aivopesu vai mikä? Ihminen lopettaa omilla aivoilla ajattelun TÄYSIN sairastuttuaan. Sehän on kaikkien tiedossa, että samaa asiaa kun jankutetaan tarpeeksi se jää takaraivoon. Voi kun saisitte apua ja heräisitte. Olette pilvessä, oma ajattelunne on pysähtynyt. VOI VOI.


    • Jumala on

      hyvä koskapa on antanut meille pelastuksen Jeesuksessa Kristuksessa.

      • No ohhoh.

        Niin minkä pelastuksen? Minun on aina pitänyt tulla ihan omillani toimeen. Minua ei ole koskaa pelastanut mitkään taruhahmot. Hienosti olen pärjännyt maailmassa ilman tätä höpöhöpöä.


      • ...,.
        No ohhoh. kirjoitti:

        Niin minkä pelastuksen? Minun on aina pitänyt tulla ihan omillani toimeen. Minua ei ole koskaa pelastanut mitkään taruhahmot. Hienosti olen pärjännyt maailmassa ilman tätä höpöhöpöä.

        1. Samuelin kirjassa (15:3) Jumala sanoo Saulille näin: "Mene siis nyt ja kukista amalekilaiset. Julista heidät ja heidän omaisuutensa Herralle kuuluvaksi uhriksi. Älä sääli heitä vaan tapa kaikki, miehet ja naiset, lapset ja imeväiset, härät ja lampaat, kamelit ja aasit."
        En voi ymmärtää, miten HYVÄ jumala voi käskeä tappamaan esim. lapsia. Tähän toivoisin selityksiä.


      • yksvaann
        ...,. kirjoitti:

        1. Samuelin kirjassa (15:3) Jumala sanoo Saulille näin: "Mene siis nyt ja kukista amalekilaiset. Julista heidät ja heidän omaisuutensa Herralle kuuluvaksi uhriksi. Älä sääli heitä vaan tapa kaikki, miehet ja naiset, lapset ja imeväiset, härät ja lampaat, kamelit ja aasit."
        En voi ymmärtää, miten HYVÄ jumala voi käskeä tappamaan esim. lapsia. Tähän toivoisin selityksiä.

        ehkä mun vastaus on jonkin arvonne.

        Amalekilaiset oli ryhtyneet vastustaa israelaisia.
        He olivat jpa menestyneet sodassa heitä vastaan.

        Jumala päätti pelastaa kansansa.
        Ties mitä olisi tapahtunut jos amalekilaiset olisivat saaneet voiton.

        Miksi sitten lapsetkin tapettiin?
        Varmaan siitä syystä ettei uhka kasvais uudestaan.

        Mutta entäs sen jälkeen?
        Eivät tapetut lapset helvettiin joudu.
        Kyllä Jumala pitää kuoleman jälkeen meistä huolta.

        Vaikka kauhea sota käytiin niin Taivaassa voidaan olla ja ollaankin ystäviä ja yhtä perhettä.

        Jumalalla on suunnitelma meille kaikille.
        Kaikki pelastuu kunhan tarttuu pelastukseen.


    • Jumala on rakkaus. Saatana on ihmisen luomus.

      Tarinat saatanasta ovat vallanpitäjien negatiivinen kuva hyvästä, koska heidän oli vaikea katsoa Jumalan rakkautta, he käänsivät hyvän pahaksi. Tätähän ihminen tekee koko ajan.

      Ihminen etsii myös syntipukkia omille virheilleen henkimaailmasta, siksi saatana on hyvä ratkaisu.

      Ihmistä ei petä mikään muu kuin ihminen itse.
      Helvetti on myös ihmisen luomus. Ei rakkauteen kuulu helvettiä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      120
      3257
    2. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      12
      2096
    3. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      37
      1905
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      406
      1816
    5. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      21
      1671
    6. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1477
    7. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      120
      1341
    8. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      10
      1231
    9. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      14
      1216
    10. Se oli siinä sitten

      Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo
      NATO
      435
      1088
    Aihe