tullut esille sanat luonnottomuus, normaali ja tottakai synti, unohtamatta tietenkään moraalia.
Normaali suomalainen lienee Gaussin käyrän mukaan sellainen, joka uskoo noin suurinpiirtein jumalaan, ÄO on sadan pintaan, on heteroseksuaali ja on keskituloinen. Lieneekö oikein, mutta suurinpiirtein näin. Ja sukunimi on kaiketi Virtanen.
Kaikki muu on poikkeamaa normaalista. Jonkun sukunimi saattaa olla vaikkapa von Tötterström. Ja sehän on epänormaalia. Jos jonkun ÄO hipoo 160:tä, niin auts, epänormaaliahan tuollainen on. Entä jos on homoseksuaali. Ei sovi millään normaalin käsitteeseen. Listaa voi jatkaa vaikka kuinka paljon. Vasenkätisetkin ovat epänormaaleja.
Entä sitten moraali. Onko moraalisesti oikein, että jostain uskonnollisesta yhteisöstä ja sen uskonnosta luopunut ihminen hylätään täysin. Jopa omaiset hylkäävät. Minun mielestäni ei, mutta näiden ihmisten moraalikäsityksen mukaan he toimivat oikein.
Entä luonnottomuus. Täällä Telluksella on kaikenlaista eliöstöä. On erilaisia lisääntymistapoja ja erilaisia parisuhteita. On lintuja, jotka elävät saman kumppanin kanssa koko ikänsä ja sitten on niitä, jotka vaan valitsevat aina uuden tyypin pelkästään lisääntymistä varten.
Kaikki mikä luonnossa esiintyy, on siis luonnollista. Vai onko joku eri mieltä?
Synti on käsite, joka liittyy uskontoon, eikä ole mitään järjellistä perustetta väittää, että se olisi totuus, tai jonkun tahto. Kun siitä tahtojastakaan ei ole ainuttakaan todistetta.
Täällä on tänäänkin
12
481
Vastaukset
Olen vasenkätinen, joten olen siis paranormaali luonnonoikku! Ai niin, en myöskään usko jesseen, joulupukkiin tai saunatonttuihin... byhyy, minusta ei siis koskaan voi tulla oikeaa kristittyä(tm)!?!
- --GG---
ilman oikeata ja väärää ei ikinä johda mihinkään hyvään. Jonkun mielestä on moraalisesti oikein vetää turpaan ihmisiä, joilla on erilainen ihonväri. Mitäs tulevat tänne Suomeen.
Se on ihan hyvä, että jokainen ymmärtää, että moraali yksinään ei takaa yhteiskuntaan mitään hyvää...varmaan Jokelan murhaajan mielestä oli moraalisesti oikein listiä nämä muut. Siinä ei paljoa Herran pelko painanut nuorta miestä.
Niin...raamatussa sanotaan tästä asiasta todellakin jotain kun moraalista puhetta ollut
11. Sillä Jumala ei katso henkilöön.
12. Sillä kaikki, jotka ilman lakia ovat syntiä tehneet, ne myös ilman lakia hukkuvat, ja kaikki, jotka lain alaisina ovat syntiä tehneet, ne lain mukaan tuomitaan;
13. sillä eivät lain kuulijat ole vanhurskaita Jumalan edessä, vaan lain noudattajat vanhurskautetaan.
14. Sillä kun pakanat, joilla ei lakia ole, luonnostansa tekevät, mitä laki vaatii, niin he, vaikka heillä ei lakia ole, ovat itse itsellensä laki
15. ja osoittavat, että lain teot ovat kirjoitetut heidän sydämiinsä, kun heidän omatuntonsa myötä-todistaa ja heidän ajatuksensa keskenään syyttävät tai myös puolustavat heitä -
16. sinä päivänä, jona Jumala on tuomitseva ihmisten salaisuudet Kristuksen Jeesuksen kautta, minun evankeliumini mukaan.
Tietty laki on todellakin kirjoitettu ihmisten sydämmeen siitä mikä on oikein ja mikä väärin...- Kössönöm
on nimenomaan käsite, jolla erotetaan oikea ja väärä. Se, mikä se kullekin ihmiselle on, vaihtelee suuresti.
- osoittaa että
lakia ei olisi tarvittu ensinkään, jos se jo oli kirjoitettu pakanoiden "sydämiin".
Toisaalta, kuinka esim. ihmissyöjät voivat tietää että ihmissyönti on raamatun lain mukaan väärin, jos eivät ole siitä koskaan kuulleet, ei ihmissyönti ole heidän mukaansa väärin vaan heidän omaa kulttuuriaan?
Eli, tyhjää sanahelinää tuo kohta, satukirja mikä satukirja. Ihmisyhteisöissä ei sovelleta universaalia jumalamoraalia (koska sellaista ei ole) sen paremmin kuin henkilökohtaista moraalia. Yhteisöllä on sellainen kollektiivinen yhteismoraali joka noin keskimäärin vastaa kansan syvien rivien moraalikäsityksiä. Tämä käsitys on alati muuttuva ja liikkuva asia jota päivitetään sitä mukaan kun uusia sukupolvia syntyy pohtimaan moraaliasioita. Meillä Suomessa tämä yleinen moraalikäsitys on kirjattu lakikirjaan, ja säännöllisin väliajoin joukko ihmisiä kokoontuu eduskuntaan pohtimaan tulisiko jotain lainkohtaa muuttaa. Edustajat äänestävät siitä kuinka lain tulisi olla, tässä tapahtuu se yleisen mielipiteen keskiarvon ottaminen. 200 henkilön mielipiteet eivät luonnollisestikaan ole riittävän hyvä otanta kuvastamaan koko kansan käsityksiä, mutta hyväksymme tämän. On siis eräänlainen "yhteisömoraali" joka meillä tunnetaan lainsäädäntönä. Kun meillä on yhteisömoraali eli laki, ja virkavalta joka valvoo yhteisömoraalin noudattamista ja oikeuslaitos joka tarvittaessa rankaisee yleismoraalin rikkojia, yhteiskunta pysyy aisoissa, vaikka eräiden yksilöiden henkilökohtainen moraalikäsitys ei vastaisikaan yhteisömoraalia. Sillä tapaa se yhteiskunta pyörii.
Pidä aina mielessäsi että ihminen on laumaeläin joka toimii ihmisyhteisössä. Elämä on joukkuelaji. Yhteisö hyötyy yksilöstä ja yksilö yhteisöstä. Ihmisen suhde muihin ihmisiin on symbioottinen. Jos yksilöstä on enemmän haittaa kuin hyötyä, hänet eristetään yhteisöstä, sillä yhteisö suojelee jäseniään.
Huomannet että näin yhteiskunta oikeasti toimii. Raamatun anteeksiantomalli sen sijaan ei toimi. Jos murhaajille annettaisiin pahat teot anteeksi, he jatkaisivat murhaamistaan, mutta sille ei voisi mitään koska raamattu pakottaa antamaan anteeksi, ja kieltää tuomitsemasta "jottei teitä tuomittaisi". Meillä on esivalta jota totellaan ja vankilat niitä varten jotka eivät tottele. Yhteiskuntamme tuomitsee surutta, eikä anna anteeksi rikollisille vaan tuomitsee heidät vankeuteen. Voidaan huomata että yhteiskunta ei voisi toimia raamatun ohjeiden mukaan koska anteeksiannon varaan rakennettu yhteiskunta ei kestäisi rikollisuutta.- Uskovat yrittävät
Whitewash kirjoitti:
Ihmisyhteisöissä ei sovelleta universaalia jumalamoraalia (koska sellaista ei ole) sen paremmin kuin henkilökohtaista moraalia. Yhteisöllä on sellainen kollektiivinen yhteismoraali joka noin keskimäärin vastaa kansan syvien rivien moraalikäsityksiä. Tämä käsitys on alati muuttuva ja liikkuva asia jota päivitetään sitä mukaan kun uusia sukupolvia syntyy pohtimaan moraaliasioita. Meillä Suomessa tämä yleinen moraalikäsitys on kirjattu lakikirjaan, ja säännöllisin väliajoin joukko ihmisiä kokoontuu eduskuntaan pohtimaan tulisiko jotain lainkohtaa muuttaa. Edustajat äänestävät siitä kuinka lain tulisi olla, tässä tapahtuu se yleisen mielipiteen keskiarvon ottaminen. 200 henkilön mielipiteet eivät luonnollisestikaan ole riittävän hyvä otanta kuvastamaan koko kansan käsityksiä, mutta hyväksymme tämän. On siis eräänlainen "yhteisömoraali" joka meillä tunnetaan lainsäädäntönä. Kun meillä on yhteisömoraali eli laki, ja virkavalta joka valvoo yhteisömoraalin noudattamista ja oikeuslaitos joka tarvittaessa rankaisee yleismoraalin rikkojia, yhteiskunta pysyy aisoissa, vaikka eräiden yksilöiden henkilökohtainen moraalikäsitys ei vastaisikaan yhteisömoraalia. Sillä tapaa se yhteiskunta pyörii.
Pidä aina mielessäsi että ihminen on laumaeläin joka toimii ihmisyhteisössä. Elämä on joukkuelaji. Yhteisö hyötyy yksilöstä ja yksilö yhteisöstä. Ihmisen suhde muihin ihmisiin on symbioottinen. Jos yksilöstä on enemmän haittaa kuin hyötyä, hänet eristetään yhteisöstä, sillä yhteisö suojelee jäseniään.
Huomannet että näin yhteiskunta oikeasti toimii. Raamatun anteeksiantomalli sen sijaan ei toimi. Jos murhaajille annettaisiin pahat teot anteeksi, he jatkaisivat murhaamistaan, mutta sille ei voisi mitään koska raamattu pakottaa antamaan anteeksi, ja kieltää tuomitsemasta "jottei teitä tuomittaisi". Meillä on esivalta jota totellaan ja vankilat niitä varten jotka eivät tottele. Yhteiskuntamme tuomitsee surutta, eikä anna anteeksi rikollisille vaan tuomitsee heidät vankeuteen. Voidaan huomata että yhteiskunta ei voisi toimia raamatun ohjeiden mukaan koska anteeksiannon varaan rakennettu yhteiskunta ei kestäisi rikollisuutta.sekoittaa "jumalan moraalin" maallisen moraalin kanssa vaikkeivät ne sovi yhteen. Maallinen moraali perustuu järjen käyttöön, kun taas raamatun jumalan oma moraali on maallisen moraalin kannalta osaksi äärimmäisen kyseenalaista ja osaksi niin utopistista että sitä on mahdotonta saavuttaa, joten UT:n mukaan ei tarvikaan. Melko skitsofreenista - jumala on.
- Kössönöm
Whitewash kirjoitti:
Ihmisyhteisöissä ei sovelleta universaalia jumalamoraalia (koska sellaista ei ole) sen paremmin kuin henkilökohtaista moraalia. Yhteisöllä on sellainen kollektiivinen yhteismoraali joka noin keskimäärin vastaa kansan syvien rivien moraalikäsityksiä. Tämä käsitys on alati muuttuva ja liikkuva asia jota päivitetään sitä mukaan kun uusia sukupolvia syntyy pohtimaan moraaliasioita. Meillä Suomessa tämä yleinen moraalikäsitys on kirjattu lakikirjaan, ja säännöllisin väliajoin joukko ihmisiä kokoontuu eduskuntaan pohtimaan tulisiko jotain lainkohtaa muuttaa. Edustajat äänestävät siitä kuinka lain tulisi olla, tässä tapahtuu se yleisen mielipiteen keskiarvon ottaminen. 200 henkilön mielipiteet eivät luonnollisestikaan ole riittävän hyvä otanta kuvastamaan koko kansan käsityksiä, mutta hyväksymme tämän. On siis eräänlainen "yhteisömoraali" joka meillä tunnetaan lainsäädäntönä. Kun meillä on yhteisömoraali eli laki, ja virkavalta joka valvoo yhteisömoraalin noudattamista ja oikeuslaitos joka tarvittaessa rankaisee yleismoraalin rikkojia, yhteiskunta pysyy aisoissa, vaikka eräiden yksilöiden henkilökohtainen moraalikäsitys ei vastaisikaan yhteisömoraalia. Sillä tapaa se yhteiskunta pyörii.
Pidä aina mielessäsi että ihminen on laumaeläin joka toimii ihmisyhteisössä. Elämä on joukkuelaji. Yhteisö hyötyy yksilöstä ja yksilö yhteisöstä. Ihmisen suhde muihin ihmisiin on symbioottinen. Jos yksilöstä on enemmän haittaa kuin hyötyä, hänet eristetään yhteisöstä, sillä yhteisö suojelee jäseniään.
Huomannet että näin yhteiskunta oikeasti toimii. Raamatun anteeksiantomalli sen sijaan ei toimi. Jos murhaajille annettaisiin pahat teot anteeksi, he jatkaisivat murhaamistaan, mutta sille ei voisi mitään koska raamattu pakottaa antamaan anteeksi, ja kieltää tuomitsemasta "jottei teitä tuomittaisi". Meillä on esivalta jota totellaan ja vankilat niitä varten jotka eivät tottele. Yhteiskuntamme tuomitsee surutta, eikä anna anteeksi rikollisille vaan tuomitsee heidät vankeuteen. Voidaan huomata että yhteiskunta ei voisi toimia raamatun ohjeiden mukaan koska anteeksiannon varaan rakennettu yhteiskunta ei kestäisi rikollisuutta.nyt sitten laittaa tämä ympärileikkauksen salliva lakiehdotus. Minkälaista moraalia edustavat ne kansanedustajat, jotka tästä laista äänestettäessä painavat JAA-nappulaa?
Kössönöm kirjoitti:
nyt sitten laittaa tämä ympärileikkauksen salliva lakiehdotus. Minkälaista moraalia edustavat ne kansanedustajat, jotka tästä laista äänestettäessä painavat JAA-nappulaa?
Se voipi olla laskelmointia ja tasapainottelua sen välillä että kumman näkemyksen omaksuminen miellyttää suurempaa äänestäjäkuntaa. Toivottavasti mahdollisimman moni edustaja nyt ymmärtää kumpaa nappia kuuluu painaa. Onhan tuota asiaa julkisuudessa pohdiskeltu melko runsaasti.
- --GG---
Whitewash kirjoitti:
Ihmisyhteisöissä ei sovelleta universaalia jumalamoraalia (koska sellaista ei ole) sen paremmin kuin henkilökohtaista moraalia. Yhteisöllä on sellainen kollektiivinen yhteismoraali joka noin keskimäärin vastaa kansan syvien rivien moraalikäsityksiä. Tämä käsitys on alati muuttuva ja liikkuva asia jota päivitetään sitä mukaan kun uusia sukupolvia syntyy pohtimaan moraaliasioita. Meillä Suomessa tämä yleinen moraalikäsitys on kirjattu lakikirjaan, ja säännöllisin väliajoin joukko ihmisiä kokoontuu eduskuntaan pohtimaan tulisiko jotain lainkohtaa muuttaa. Edustajat äänestävät siitä kuinka lain tulisi olla, tässä tapahtuu se yleisen mielipiteen keskiarvon ottaminen. 200 henkilön mielipiteet eivät luonnollisestikaan ole riittävän hyvä otanta kuvastamaan koko kansan käsityksiä, mutta hyväksymme tämän. On siis eräänlainen "yhteisömoraali" joka meillä tunnetaan lainsäädäntönä. Kun meillä on yhteisömoraali eli laki, ja virkavalta joka valvoo yhteisömoraalin noudattamista ja oikeuslaitos joka tarvittaessa rankaisee yleismoraalin rikkojia, yhteiskunta pysyy aisoissa, vaikka eräiden yksilöiden henkilökohtainen moraalikäsitys ei vastaisikaan yhteisömoraalia. Sillä tapaa se yhteiskunta pyörii.
Pidä aina mielessäsi että ihminen on laumaeläin joka toimii ihmisyhteisössä. Elämä on joukkuelaji. Yhteisö hyötyy yksilöstä ja yksilö yhteisöstä. Ihmisen suhde muihin ihmisiin on symbioottinen. Jos yksilöstä on enemmän haittaa kuin hyötyä, hänet eristetään yhteisöstä, sillä yhteisö suojelee jäseniään.
Huomannet että näin yhteiskunta oikeasti toimii. Raamatun anteeksiantomalli sen sijaan ei toimi. Jos murhaajille annettaisiin pahat teot anteeksi, he jatkaisivat murhaamistaan, mutta sille ei voisi mitään koska raamattu pakottaa antamaan anteeksi, ja kieltää tuomitsemasta "jottei teitä tuomittaisi". Meillä on esivalta jota totellaan ja vankilat niitä varten jotka eivät tottele. Yhteiskuntamme tuomitsee surutta, eikä anna anteeksi rikollisille vaan tuomitsee heidät vankeuteen. Voidaan huomata että yhteiskunta ei voisi toimia raamatun ohjeiden mukaan koska anteeksiannon varaan rakennettu yhteiskunta ei kestäisi rikollisuutta."Meillä on esivalta jota totellaan ja vankilat niitä varten jotka eivät tottele. Yhteiskuntamme tuomitsee surutta, eikä anna anteeksi rikollisille vaan tuomitsee heidät vankeuteen."
Todella surullisen pieniä tuomioita tulee esimerkiksi lasten hyväksikäyttäjille sun muille raiskaajille. Ehdollinen vankeustuomio on aika pieni tuomio kun ottaa huomioon uhrin ikuiset arvet tapahtumasta. Raamatussa sanotaan, että, joka viettelee yhden näistä pienimmistä niin hänelle olisi parempi jos hänet viskataan myllynkivi kaulassa jorpakkoon.
Koulusurmaajilla Suomessa ja USAssa on ollut aika helppo keino välttää ainakin maallinen tuomio tästä teosta, jossa ei ole mitään järkeä. Tekemällä itsemurha teon jälkeen.
No ei se kuule kovin kauheaa ole nykyään joutua kiven sisään btw. täys ylläpito ja paremmat ruuat kuin kouluissa. Sitten istut vaikka murhasta tyyliin 6 vuotta ja et ole kuin tappanut toisen...tosi kova tuomio ottaen huomioon monta ihmistä jää kaiholla muistelemaan rakasta ja menetettyä ihmistä. - Kössönöm
Whitewash kirjoitti:
Se voipi olla laskelmointia ja tasapainottelua sen välillä että kumman näkemyksen omaksuminen miellyttää suurempaa äänestäjäkuntaa. Toivottavasti mahdollisimman moni edustaja nyt ymmärtää kumpaa nappia kuuluu painaa. Onhan tuota asiaa julkisuudessa pohdiskeltu melko runsaasti.
vaan kansanedustajien pitäisi seistä sanojensa takana.
On se kummallista, että jos minä äänestäjänä haluan tietää, mitä mieltä he ovat asioista, niin he eivät sitä kerro.
- jeesusteleva kiihkohihhuli ...
"Kaikki mikä luonnossa esiintyy, on siis luonnollista. Vai onko joku eri mieltä?"
Luonnollista on se, mikä on luontevaa. Esim. on luontevaa, eli tarkoituksenmukiasta kulkea pää ylöspäin.- Kössönöm
Luonnollista on se, mikä esiintyy luonnossa. Ihan sama miten päin se pää on.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa1233500- 122316
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos371945Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin4141899Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly211701Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681527Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?
Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?301463- 1241418
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul101291- 141236