Koira pelastaa

Kössönöm

kun ihminen hylkää. Koskettava tarina.

"Koira vei hylätyn tyttövauvan omien pentujensa joukkoon
Hylätty vastasyntynyt sai yllättävän pelastajan torstaina La Platassa Argentiinassa. Narttukoira löysi tyttövauvan ja vei tämän mukanaan omien pentujensa joukkoon."

http://www.kaleva.fi/plus/juttu746035_page0.htm

13

373

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Bubastis.tm

      ovat tosi voimakkaita, muistan lapsuudesta mökillä ollessa, naapurin koira oli menettänyt pentunsa ja pölli navettakissan poikaset. Tämän lisäksi hän houkutteli meidän uroskoiran isukiksi perheelleen. Koko poppoo löytyi parin päivän kuluttua pusikosta leikkimästä onnellista perhettä.

      • Kössönöm

        Onhan niitä lemmikeissä sellaisia, jotka hyvinkin vaikka jakavat ruokakuppinsa sisällön, mutta että luonnosta pelastaa jonkun, niin se on (kai) erikoista.

        Minä taas pelastin kerran yhden hiiren, jota katti leipoi. Semmoinen pienenpieni otus se oli ja silmät levällään pelästyksestä, kun sen sain pelastettua tuon petoni kynsistä. Rapsuttelin sitä korvan takaa ja juttelin nätisti ja tuuppasin sitten menemään toiseen suuntaan.

        Olen kyllä sellaisenkin videon nähnyt jossa kesy hiiri ja kissa olivat sulassa sovussa. Vai oliko se koira?

        Millä ne navettakissan poikaset sitten elivät? Kävikö emo ruokkimassa? Vai imettikö koira?

      • Bubastis.tm
        Kössönöm kirjoitti:

        koira oli imettänyt. Pennut palautettiin kyllä lopuksi tuohtuneelle kissalle :D

      • Kössönöm
        Bubastis.tm kirjoitti:

        koira oli imettänyt. Pennut palautettiin kyllä lopuksi tuohtuneelle kissalle :D

        että kissaemo oli kiukuissaan nisät maitoa täynnä.

        Minusta on hienoa seurata eläimiä. Täällä meidän pihallakin on jos jonkinmoista otusta kulkemassa. Kissoja on monessa huushollista, mutta ei niitä niin paljon pihalla näy, kuin koiria. Kaikki ovat omanlaisiaan.

        Näin eilen aivan upean koiran, semmoisen ison ruskean löllykän, joka antoi suosiollisesti rapsutella, mutta ei muuten piitannut minusta pätkääkään.

        Onneksi tuo naapurin kaveri ei ole sitä boaansa tuonut ulkoilemaan. Miten joku voi pitää käärmettä lemmikkinä? Ja jopa ottaa sen yöksi viereensä!

      • Kössönöm kirjoitti:

        Eräs boan omistaja oli käynyt kysymässä eläinlääkäriltä apua, kun käärme oli pötköttänyt sängyllä liikkumatta ja jäykkänä kuin tönkkösuolattu silli. Eläinlääkäri oli ehdottanut sille omistajalle, että antaisi boalle vähän useammin ruokaa... sillä käärme oli makoilullaan mittaillut sitä, että mahtuuko omistaja sen sisuksiin!

        Kuulema sen jälkeen sillä käärmeellä ei ollut mitään asiaa sängylle! ;o)

      • Kössönöm
        keiky3 kirjoitti:

        Koira sentään yleensä tykkää ihmisistä, joiden luona se asuu ja kissakin silloin, kun sille antaa ruokaa ja luovuttaa sylinsä petipaikaksi just silloin se kissan mielestä on tarpeellista.

        Mutta boa siis vaan laskeskelee kauanko tuon kuorsailevan tursaan syötyään voisi köllötellä maha pömpöllään! Ei kiva.

      • e.k.v_

        En kanssa oikein ymmärrä tuollaista boa-käärmettä. Tosin on niitä paljon muutakin.

        Eikös lemmikki ole sellainen jonka kanssa siis voi tehdäkin jotain? Koira, kissa, hevonen...Mikä lemmikki muka jokin käärme on? Lemmikki ja koriste-esine ovat kuitenkin aivan eri asioita.

      • Kössönöm
        e.k.v_ kirjoitti:

        on ihan eri mieltä. Näytti innoissaan minulle kuvia tuosta otuksesta. Yhdessäkin kuvassa se naiskenteli toisen boan kanssa hänen kirjahyllyssään!

        Täällä on siis naapurustossa kaksi boaa, jotka seurustelevat keskenään ja kohta niitä on varmaan tusina tai jotain!

        Kyllä tuo heppu sanoi, että hän sitä käärmettä silittelee ja rapsuttelee. Ja se kuulemma tuntee hänet ja köllöttelee siinä peiton alla hänen kyljessään öisin.

        En minä sillä, että siinä mitään omituista olisi (ööö), mutta ei minusta vaan olisi tuohon.

      • Astronomi
        Kössönöm kirjoitti:

        Onhan niitä lemmikeissä sellaisia, jotka hyvinkin vaikka jakavat ruokakuppinsa sisällön, mutta että luonnosta pelastaa jonkun, niin se on (kai) erikoista.

        Minä taas pelastin kerran yhden hiiren, jota katti leipoi. Semmoinen pienenpieni otus se oli ja silmät levällään pelästyksestä, kun sen sain pelastettua tuon petoni kynsistä. Rapsuttelin sitä korvan takaa ja juttelin nätisti ja tuuppasin sitten menemään toiseen suuntaan.

        Olen kyllä sellaisenkin videon nähnyt jossa kesy hiiri ja kissa olivat sulassa sovussa. Vai oliko se koira?

        Millä ne navettakissan poikaset sitten elivät? Kävikö emo ruokkimassa? Vai imettikö koira?

        ei sitte välitä edes omista lapsistaan jos ne penskat ei ala kunnon jeesushihhuleiksi.
        eläimet on paljon fiksumpia ja inhimillisempiä ku uskovaiset.

      • Kössönöm
        Astronomi kirjoitti:

        ei sitte välitä edes omista lapsistaan jos ne penskat ei ala kunnon jeesushihhuleiksi.
        eläimet on paljon fiksumpia ja inhimillisempiä ku uskovaiset.

        ei jumalista piittaa, mutta emonvaistot ovat isot.

        Näin kerran dokkarin leijonasta, joka otti antiloopinvasan hoitaakseen. Sillä jäi itseltään saalistukset kokonaan pois, kun se sitä vasaa hoiti. Tietäähän sen kuinka siinä kävi. Leijona kuoli nälkään ja vasa joutui toisen leijonan ruoaksi. Aika koskettava juttu.

      • Kössönöm kirjoitti:

        on ihan eri mieltä. Näytti innoissaan minulle kuvia tuosta otuksesta. Yhdessäkin kuvassa se naiskenteli toisen boan kanssa hänen kirjahyllyssään!

        Täällä on siis naapurustossa kaksi boaa, jotka seurustelevat keskenään ja kohta niitä on varmaan tusina tai jotain!

        Kyllä tuo heppu sanoi, että hän sitä käärmettä silittelee ja rapsuttelee. Ja se kuulemma tuntee hänet ja köllöttelee siinä peiton alla hänen kyljessään öisin.

        En minä sillä, että siinä mitään omituista olisi (ööö), mutta ei minusta vaan olisi tuohon.

        varottaa sitä naapuria, ettei se käärme ala mittailemaan öisin häntä! ;o)

        Olen itsekin pitänyt pientä kuristajakäärmettä sylissäni, eikä se ollut kovin auvoista. Minulle tarjottiin myös tarantellaa kädelleni, mutta siitä kieltäydyin ihan suosiolla (en voi sietää hämähäkkejä).

        kuolevaa tarantellaa kädessäni. En tiedä mikä sillä oli, mutta emäntänsä mukaan sillä oli joku tauti, eikä lääkärikään tiennyt sen tarkemmin. Kuoli se sitten. Melko silkkisen oloinen otus.

        Olitko kännissä kun sen käärmeen syliisi otit? Tai no, minulle ei niin paljon saa edes viinaa juotettua, että siihen ryhtyisin.

        Ajattele nyt, että aamulla kankkusessa, kun aukaiset silmäsi, niin siinä on joku käärme kieltään lipomassa nenäsi edessä!

        sitä muutama keiky (kolmos olut) tullut otettua. Emmä sitä selvinpäin olisi syliin ottanut.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      123
      3500
    2. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      12
      2316
    3. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      37
      1945
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      414
      1899
    5. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      21
      1701
    6. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1527
    7. Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?

      Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?
      Ikävä
      30
      1463
    8. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      124
      1418
    9. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      10
      1291
    10. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      14
      1236
    Aihe