Heittäkää lääkkeet helvettiin

Entinen huippumalli Arja Töyrylä, joka asunut ranskassa kertoi, että kaikki hänen tuttavansa, menestyvät ihmiset siellä syövät mielialalääkkeitä ja sanovat etteivät voisi enää kuvittellakaan elämää ilman niitä lääkkeitä.

Eikö tämä kuulosta vähintäänkin oudolle?

Minulle ei ole liian helposti lääkkeitä mihinkään vaivaan annettu. Satun opiskelemaan luonnontieteitä, ja otan aina selville, mitä molekyylejä syön ja millä mekanismeilla ne vaikuttavat. Minun tapauksessani keskustelu ts. yksilöterapia ei ole aikoihin ollut hyödyllistä.

Siinä olet varmaan oikeassa, että "lievään" masennukseen ei lääkkeitä tarvita, tai kyse saattaa olla jostain muusta kuin masennuksesta. Jos paha olo johtuu jostain tietystä syystä, asia kannattaa korjata mikäli mahdollista.

Ihan oikeessa olet tietyssä mielessä.Joskus on vaan määrättävä lääkkeitä vaikka siksi aikaa että potilas pääse vaikeimman kriisin yli eikä vaikka tapa itseään.Joitakin asioita on niin kipeä käsitellä että ihminen ei välttämättä kestä kun vaikka tietyt menneisyyden tapahtumat revitään auki uudestaan terapiassa.Kun asiat alkavat aukeentumaan niin voidaan lääkkeetkin pikku hiljaa jättää pois.On olemassa myös ihmisiä joiden aivojen välittäjä aineet ovat häiriintyneet ilman mitään syytä ja silloin on kyse fyysisestä sairaudesta eikä tällöin mikään terapia tai elämän muutos auta.

Ja tämän välittäjäaineen lääkkeet korvaa.

Usko tai älä, mutta näin on!

siellä kehitysmaissakin ole se hyvinvointi??? Kyllähän sinne nyt viedään jo ehkäisyvälineitäkin, eihän sekään luonnollista ole (pidättäytyminen on luonnollista, mutta varmaan liian vaikeaa ja ahdistavaa että kukaan viitisi) mutta edistää hyvinvointia.

Kun lopetat pillreiden syönnin niin kas! ongelmat palaavat, tottakait.



Oikea Masennus on myös fyysinen sairaus, johon liittyy epätasapaino ja puutteet välittäjaaineissa aivoissa. Keskustelut ja vastaavat ovat siihen yksinään aivan tyhjän kanssa. Aivot säätelevät elintoimintoja ja kun kemiat on siellä sekaisin, niin koko fyysinen keho sekoaa toiminnaltaan monella tavalla. Esimerkiksi nukahtaminen on mahdotonta vaikka olisi kuinka väsynyt, kiihtynyt olo, pakonomainen kävely... Näihin ei keskustelut auta, eikä siinä kunnossa edes jaksa keskustella. Tarvitaan lääkkeitä jotka korjaa aivojen kemiaa. Masennushan voidaan nykyisin myös kuvata aivoista jollain menetelmällä.

Masennuksella on riski uusiutua ja tömä peloittaakin monia. Itse pelkäsin 2 vuotta sairastamisen jälkeen, mutta nyt olen alkanut uskoa ettei se enää tule. Se kuuluu sairauden luonteeseen ja voi olla perinnöllistä. Sille ei mahdeta mitään ja se voi uusiutua ilman syytä tai mitään ongelmia. Silloin täytyy käyttää estolääkitystä.

Itse sain masennuksen hoidettua pelkillä lääkkeillä. Päivääkään en käynyt terapiassa tai missään keskusteluissa, koska tiesin että ne on mun kohdalla yhtä tyhjän kanssa. Kun mulla ei ollut óikeastaan henkisiä ongelmia mitä pohtia vaikka masennus oli helvetin paha. Kyse oli selvästi enempi fyysisestä jutusta. Neljättä vuotta olen nyt terveenä ilman lääkkeitä.
En mä niillä tunteita hoitanut vaan fyysistä oireistoa joka sai alkunsa aivojen kemian sekoittumisesta.

Pilleri vain turruttaa ja siirtää ongelmat eteenpäin, ei se poista niitä

-Miten niin eteenpäin? Ei pilleri siirrä ongelmia mihinkään, mutta se tekee oman osansa mihin keskustelut eivät auta.

olen masentunut vaikean elämän vuoksi, mutta en koske kepilläkään niihin pillereihin,

Et ole koskaan pohjalla edes käynyt. Silloin rukoilet ja teet mitä tahansa jos se vähänkin auttaa. Sulla on ollut rankkaa, mutta se ei ole samaa kuin masennus. Jos sairastuisit oikeasti ja pahasti, niin sulla ei olisi muuta vaihtoehtoa kuin hakea lääkkeet.

Pitää vain oppia pärjäämään itsensä ja elämänsä kanssa, pilleri ei ole vastaus mihinkään

Mitä tuo tarkoittaa? Hankalat masennukset nimenomaan vievät ihmiseltä toimintakyvyn kokonaan.Miten pärjäät, jos et pääse sängystä kuin vessaan tai nopeasti kauppaan vaikka kuinka yrittäisit? Miten pärjäät, jos pienet ponnistuksen jälkeen olet niin lopussa että makaat sängyssä puolikuolleena loppupäivän? Näin masennus sekoittaa kehon toiminnan. Mulla loppu voimat niin pahasti, etten pystynyt lähtemään minnekään kun oli pian tultava taksilla kotiin täysin uupuneena. Ei ollut kyse mistään henkisestä jutusta vaan fyysinen keho yksinkertaisesti petti niin pahasti. Kun toimintakyky lähtee, niin ei ole mahdollisuutta pärjätä elämänsä kanssa mitenkään ja kaikki asiat jäävät tekemättä kun ei pysty.
Samaten kyky tuntea joitain tunteita häviää. Tuo kommenttisi on niin asiantuntematon, kuin olla ja voi, ettei sinulle ole selvästikään mitään käsitystä asioista.

-Tämäkin aloitus oli aivan selvästi maallikon kirjoittama, jolla ei ole minkäänlaista hoitoalan koulutusta. Uskomatonta miten paljon tietämättömyyttä, asenteellisuutta ja perusteetonta varmuutta ihmisten kirjoituksiin liittyy. Harva on niin tyhmä että kehoittaa toista jättämään lääkkeet syömättä, mutta masennuslääkkeiden kohdalla niin tehdään jatkuvasti ja kyseessä ovat lisäksi osaamattomat ja tietämättömät ihmiset.

-Mun täytyy sanoa alkuperäisin puolustukseksi, että itse olen ollut aikoinani aivan yhtä tyhmä. Ennen omaa sairastumistani juttelin ja ajattelin ihan samalla lailla.Mulla oli masentuneita kavereita enkä koskaan kyennyt ymmärtämään oikein heitä.
Kun itse sairastuin, niin minut tavallaan pakotettiin hyväksymään asiat niin kuin ne on. Kun se tauti iski omalle kohdalle rajuna, niin siinä ei enää auttaneet asenteet tai mielikuvat, kun koko homma oli omakohtaisesti koettava ja nähtävä kuinka väärässä on ollut.

-Jotenkin sitä toivoisi, että saisi siirrettyä sen tiedon ja kokemuksen sairaudesta niille ihmisille jotka ovat mielipiteineen väärässä eikätkä ymmärrä. Ilmeisesti se on vasta omakohtaisesti koettava että käsittää.

ahdistus ja paniikit on hyväksyttävä elämäänkuuluvina asioina, koska ne tulevat jokaiselle joskus


Sairaus on asia erikseen kuin tilapäiset masennukset, ahdistukset ym. Silloin ei vielä ole kyse sairaudesta.Myöskään hieman vaikeammat ajat ja siihen liittyvät masentuneisuuden tunteet eivät ole sairautta. Masennus on alun perin selkeä diagnoosi, mutta on päässyt karkaamaan arkikieleen. Monet puhuvat sujuvasti masentuneisuudesta,ahdistuksesta ym mutta he eivät ole kuin tilapäisesti masentuneita. He ovat vain väsyneitä tai väliaikaisesti mieli maassa. Mieli maassa -olotila EI OLE sama kuin masennus.
Myöskään nopeasti vaihtuvat mielentilat eivät ole masennusta.

onnistunut pääsemään masennuksesta ja vaikeasta olostasi ilman lääkkeitä. Kaikilla se ei vain mene niin. Se mahdollisuus, että pahaa oloa saa lievennettyä psyykenlääkkeillä on oltava olemassa, toisinaan se on ainoa keino. Energiaa ei välttämättä ole niin paljon, että jaksaisi kestää tuntemattoman ajan pahaa oloaan.

Totta sekin, että elämään kuuluu vaikeita asioita ja kaikki ei ole aina helppoa. Mutta ihmiset ovat erilaisia, toiset ovat herkempiä ja toiset sietävät stressaavia tilanteita tms paremmin kuin toiset. Juuri tämä erilaisuus tekee sen, että asiat eivät ole niin yksioikoisia, kuin kerrot. Sinun kohdallasi ne toimivat, toisten muidenkin, mutta ei kaikkien. Siitä olen samaa mieltä, että psyykenlääkkeet yksi eivät auta pahaan masennukseen, vaan yhteispelillä terapian kanssa ja läheisten tuella masennuksesta on helpompi toipua. En usko, että lääkkeet ovat masennuksen hoidossa itse tarkoitus, vaan ne ovat ikään kuin kävelykeppi tai rullatuoli, asia, josta uupunut mieli voi ottaa tukea. Masennuslääkkeiden osa tarkoitus on käsittääkseni ( ja myös kokemuspohjalta) tarkoituskin turrutttaa voimakkaimmat mielenailahdukset, ja tasoittaa mieltä. Masennus, lievä, keskivaikea, mikä tahansa on reaktio asioihin, jotak vaivaavat mieltä.

Minusta tuntuu, että sinulla on jokin pelko lääkkeitä kohtaan, ja tunnut tuntevat aikamoista ylemmyyttä siitä, että olet pärjännyt ilman lääkkeitä. Ole siitä vapaasti iloinen, mutta halveksuva asenne ei ole mitenkään mukavaa edes anonyymin nimimerkin takaa, näin avun ja turvanm helpotuksen lääkkeen, terapian ja itsetutkiskelun kautta saaneena. Kaikkeen on mennyt aikaa, mutta sen sanon, että ilman lääkettä en olisi pahinta aikaa yli päässyt, kun mieli oli niin maassa, että pelkäsin jo satuttavani itseäni.

Lääkkeiden tarkoitus ei ole myöskään päästää masentunutta helpolla, mutta toisaalta,mikä vika siinä sitten onkaan, että olo olisi välillä siedettävä.

En usko loppujen lopuksi, että tiedät oikeasti, mitä masennus on. Ja olet näköjään meso-provonnut useammalla palstalla, että olisiko sitten loppujen lopuksi näin, että läheiselläsi on tarve käyttää näitä lääkkeitä, ja se vihastuttaa sinua, kun et voi olla hänelle tukena. ... vähän kyllä pistää suupieltä nykimään kun lukee mesoamisiasi,rivien välistä kuulta "tohkee kaveri" ...

jolla ei ole tarpeksi ollut vastoinkäymisiä...niin taisin minäkin ajatella joskus nuorempana kun asiat oli vielä mallillaan jollain tapaa, erosta selvis ja äidin kuolemasta ja konkurssista ja vaikka mistä, nyt kun olen melkein viiskymppinen ja menetyksiä ja taloudellista ahdinkoa ja sairautta ja kuolemaa on riittänyt niin nyt tarvitsen mielialalääkkeen koska se jaksaminen vain loppui,tuntui pelottavalta olla itselleenkin vieras....tuntematon persoona..olen aina ollut huumorintajuinen ja empaattinen, ystävät alko huolestua omituisesta käytöksestäni. Nyt olen palannut taas elävien kirjoihin ja lääkkeen avulla jaksan olla melkein se entinen oma itseni, jotain kuitenkin jäi pois....

Olen sinun kanssa täsmälleen samaa mieltä, minulle on myös kirjoitettu kymmeniä masennusreseptejä, ei olisi tullut koskaan mieleenkään syödä niitä. Olen masennuksesta osatyökyvyttömyyseläkkeellä ja lääkäri olisi hallunnut tänä kesänä kirjoittaa B-lausunnon ja
pitkän sairausloman, ja tietenkin masennuslääkkeitä, ei käy, jatkan vielä töissä, ja kun sitten haluan kokonaan eläkkeelle, niin sitten jään, mutta lääkkeet jää purkkeihin ja apteekkiin. On se hienoa, että kirjoitit ihan minun ajatuksillani. Haluan elää tässä tunteessa, en pää "puskassa" kyllä se ajatus vielä paranee ja varsinkin kun ja jos uskallan tehdä niitä elämänratkaisuja joita olen tässä miettinyt.

Sinä et kouluttamattomana maalliikona missään tapauksessa ole pätevä ottamaan kantaa mielenterveysongelmiin ja niiden hoitoon.

Kainalosaivoihin voisi lääkitystä oikein käytettynä verrata. - Itse olin työkyvyön masennuksen-ahdistuksen yms. neuroottisuuteni takia, en olisi mitenkään uskatanut edes yrittää työelämään. Mutta lääkitys lievitti ja sananmukaisesti rauhoitti oloani sen verran, että uskalsin yrittää ja sain kuin sainkin työelämän alkuun, mistä sitten muodostui ns. ura minulle. Nyt vuosikymmenten päästä olen elämääni suht. tyytyväinen.

Siis tässäkin tapauksessa tarvitsemastani lääkityksestä sain apua alkaa pärjätä normaaleissa asioissa, ja SITTEN, ne normaalit asiat (esim. työ) alkoi sinänsä kantaa minua; antoi itseluottamusta, rohkeutta ja elämisen tuntua, siis se työ varsinaisesti. Mutta siihen tarvittiin ensin lääkitystä tikapuuksi että pääsin tuohon asti.

Jotenkin näin se menee lääke muu asioista tuleva apu yhdessä voi viedä ihmiste eteenpäin jopa suhteellisen terveeseenkin tilaan ja ihmissuhteisiin.

Tsemppiä kaikille. Eikä tästä asiasta kannata kiistellä, siis tästä mitä aloittaja on mieltä. Ei se kaikilla mene noin. Ei aina ole mitään vaihtoehtoja lääkkeille. Psyyken sairaudet ovat ihan samantasoisia kuin muutkin, hyväksytyt, sairaudet!

Ennen kuin tajusin oikeasti, että olin masentunut, kesti monta vuotta asian oikean laidan tunnustaminen itselleni. Olinhan toki ollut masentunut elämässäni usein, juuri kuten tuo aloittaja kirjoittaa. Noussut aina parin päivän tai viikon alamaista, kunnes taas tuli joku elämäntilanne (häpeä jostain sanomisesta tai tekemisestä, erokriisi, hankaluuksia milloin töissä tai kavereiden, opiskelujen kanssa), joka veti alas. Varmasti ainoat syyt, miksi en vuosikausia sitten tarttunut pilleripurkkiin, oli pelko lääkkeistä kun niistä ei mitään tiennyt, sekä uskomattoman ihana kumppani, joka jaksoi ja pystyi aina omalla käytöksellään ja luonteellaan minut nostamaan ja minua tukemaan. Voi mikä vaikutus sillä huumorilla olikaan minuun.

No sitten tyhmyyksissäni menin ajattelemaan, että jotain parempaahan sitä pitäisi vielä kohdalle sattua ja aloin etsiä uutta kumppania. Samaan aikaan kun eroa tehtiin, ja uusi oli kuvioissa, sairastuin ihan oikeasti masennukseen, mutta en osannut sitä itselleni myöntää ja sitä tunnistaa. Siitä alkoi syvä kausi, joka on kestänyt jotakuinkin tähän päivään. Kolmisen vuotta. Masennus on aikalailla kroonistunut. Lopulta oli pakko ottaa lääkkeitä ja mennä terapiaan, kun tilanne oli se, etten kyennyt töihin pitkän työttömyyskauden ja toimettomuuden jälkeen. Kertakaikkinen lamaantuminen, niin ihmissuhteessa kuin oman elämän hallinnassa. Vieraassa kulttuurissa, huonossa ihmissuhteessa, ero entisestä kumppanista tuntuu aika ajoin vieläkin kalvavan mieltä.

Saatan joutua syömään lopunikääni masennuslääkettä. Tähän mennessä se yksi ja sama on tehonnut hyvin ja pienellä annoksella. Siksi taas kerran päätin, että kokeillaan olla ilman. Meni kolme viikkoa, kunnes lääke lakkasi vaikuttamasta ja ongelmat palautuivat. Nyt olen yrittänyt taas miettiä josko on aloitettava lääke uudestaan. Olen taas toimintakyvytön. En tiedä onko kyseessä psyykkinen riippuvuus, vai olenko oikeasti kroonisesti masentunut. En tiedä, onko tämä toimimaton parisuhde se syy, miksi masennun aina vain uudestaan kun lääkkeen lopettaa. Kun syön lääkettä, pystyn normaaliin elämään, ja ns. elämään tässä suhteessa. Kun en syö lääkettä, voin pahoin tässä nykyisessä elämässäni.

Tässä mielessä uskon, että masennus johtuu elämäntilanteesta. Elän suhteessa, jossa minun ei ole hyvä olla ja reagoin tähän kaikkeen masentumalla. Kovasti pohdin sitä milloin olisi aika lähteä viettämään ihan omaa elämää, yksin. Pelkään, että olen väärässä ja että olen yksin vielä masentuneempi. En haluaisi joutua syömään lääkettä. Haluaisin olla onnellisessa suhteessa onnellisena, olla työelämässä, ottaa vähemmän paineita asioista jne.

Joten osittain olen samaa mieltä aloittajan kanssa. En usko ihan täysin tuohon aivokemia-asiaan. Masennuslääke on tehonnut pienellä annoksella parhaiten. Siinä vaiheessa ainoa huono puoli on se, että se siltikin vie vähän seksuaalisia tunteita pois. Vaikka täytyy sanoa, että paremmin ne asiat on kun syö lääkettä, silloin haluttaa edes joskus! Masentuneena ei huvita oikein mikään.

Paras lääke masennukseen on mielestäni hyvä parisuhde. Kaiken A ja O on suhde, jossa voi hyvin, jossa kumppani kannustaa, ymmärtää, antaa olla masentunut jos siltä tuntuu, piristää sopivasti ja antaa uskoa elämään, suhteeseen ja siihen että kaikki vielä joskus järjestyy. Ette usko kuinka olen katunut, oli elämäni huonoin päätös laskea sellainen aarre menemään. Masennusta ei tietenkään auta paranemaan se, että syytän itseäni huonosta päätöksestä :)

Terapia auttaisi toisaalta purkamaan näitä kuvioita, mutta siihen ei ole varaa. Valitettavasti keskusteluapu on aika vähäistä, kun ystävätkään eivät ole lähellä. Siinä mielessä se on ihan totta, mitä aloittaja sanoo, että lääke vain siirtää ongelmia, se ei poista niitä. Voi silti olla, että kroonistunut masennus tarvitsee lopunikää lääkkeitä, jotta pystyy elämään edes jotakuinkin normaalia elämää.

Rakkaus parantaa monia haavoja. Mitä kaikkea sitä sitten kestääkään niin sanotun rakkauden nimissä..

Vaikeassa masennuksessa ihminen ei pysty nostamaan itseään enää ylös ajatuksen voimalla. On pakko ottaa lääkkeitä, jotta pystyy tekemään ne ratkaisevat päätökset ja muutokset elämässä, kuten joku täällä taisi jo mainita. Kyllähän se ajatus houkuttelee, että ilman parisuhdetta elämä olisi paljon helpompaa, kun ei voisi ainakaan syyttää ketään muuta omasta masennuksesta ;) eikä olisi niitä parisuhdeongelmia jotka masentaa..

Kun en halua jäädä töistä pois ja sosiaalipummiksi niin pakko syödä lääkkeitä kun masentaa. Töissä en voi itkeskellä vaan on oltava draivia päällä ja saatava aikaan. Muuten käy huonosti. Ei siellä voi omista murheistaan ja väsymyksestä puhua.
Todetaan nyt sen verran kuitenkin että kärsin vain lievästä masennuksesta ja pimeän alakulosta.