Olen tullut itse nuorena äidiksi ja nuorena mummoksi. Oma rooli on vain ollut vähän hakusessa, sillä nykyään elämä on täysin toisenlaista kuin ennen. Lasten odotukset ovat kuitenkin olleet niitä kliseisiä, millainen anopin ja mummon tulisi olla. Olen saanut vähän puolustaakin omaa "erilaisuuttani".
Haluaisin muuttaa mummouttakin uudenlaiseksi. Olenhan edelleen aktiivisesti työelämässä ja opiskelen säännöllisesti.
Onko kellään muilla on mietittävää siitä omasta roolistaan? Aloin todella miettiä tätä, kun poikani avioitui ulkomaalaisen kanssa, joka tulee ihan toisenlaisesta kulttuurista. Miniäni on välillä ihan ihmeissään ja haluaisin kovasti saada hänet ymmärtämään.
uudenlainen isovanhemmuus
mummomuori
16
1887
Vastaukset
- kiinnostaisi tietää
Kertoisitko tarkemmin, millä tavalla olet erilainen kuin muut mummot ja anopit. Mitä sinussa on sellaista jota miniäsi ihmettelee?
Minä olen vasta anoppi mutta varmaan tulen vielä mummuksikin. Nuortemme kumppanit on otettu perheeseen samaan asemaan kuin omatkin lapset. Yhtä perhettä ja sukua ollaan kaikki, vaikka kukin pari hoitaa omat huushollinsa. Myös aikuisia ollaan kaikki, ja ikäerolla tai sukupolvierolla ei ole merkitystä. Vietetään yhdessäoloa mielestäni tasa-arvoisesti ikään katsomatta, seurustellaan samaan tapaan kuin ystäviemmekin kanssa, joita myös on monen ikäisiä.
Vastaavanlaista on ollut yhteydenpito omiin vanhempiinikin, aikuisten keskistä surustelua. En oikein tiedä millainen anopin tai mummun pitäisi olla, verrattuna muihin ihmisiin.... kertokaa- mummomuori
tuli erilainen muori. Eli olen kasvanut 70 luvulla, jolloin tapahtui paljon. Oli poliittista toimintaa, nuorisokulttuuria, musiikkia ja elokuvaa, niin ja seksivallakumous, e-pillerit ja vapaa seksi.. Enkä ole niistä ajoista nyt niin paljon muuttunut.
Arkiesimerkkinä on vaikka musiikkimaku. En edelleenkään kuuntele iskelmää jne. Olen vanhan liiton "hevari", proge, blues ihminen. En pihisytä streoita vaan tykitän kuin pitääkin. En edelleenkään voi sietää ns. rouva pukeutumista, pitkää kolttua ja värejä löytyy.
En arvosta kovin tätä kilpailuyhteiskuntaa. Töissä en ole kiipimässä paremalle pallille vaikka tyrkitään, otan enemmin pitkät.
Rakastan opiskelua, rahani menee miltei kaikki siihen. Rakastan väittelyitä, maalaamista ja hulluttelua. Otan iltapäiväkaljaa enkä voi sietää varsinaisia tanssiravitoloita (ruotsinlaivat ovat kauhistus). Olen valmis edelleenkin taistelemaan oikeudenmukaisen yhteiskunnan puolesta. En ole pätkääkään kiinnostunut päivän juoruista, enkä kyllä muidenkaan. En vaatteista, kampauksista, meikeistä, leipomisesta jne.
No, koira ei karvoistaan pääse.
Olen ollut aina itsenäinen, määrätietoinen ja toimeenpaneva. Olen kahdesti eronnut, elänyt villiä aikaa välissä ja nyt avoliitossa. Asunut monella paikkakunnalla ja on monta ammattia.
Ainoa mikä on ollut tärkeää, on lapset. Lapsetkin ovat kasvaneet tähän kultturiperintöön ja pärjäävät hyvin. Yhtä opinjanoisia kuin minä.
Lapsenlapseni oli saanut koulussa tehtävän haastetella isovanhempiaan. Millaista oli "ennen vanhaan". Voin kertoa että tulihan vähän erilainen kertomus!
Miniäni on vaikeaa ymmärtää sitä, että en ole niin konservatiivinen mitä hän on tottunut. Tokihän ei pidä sitä pahana, mutta on hämmentynyt. Olen yrittänyt kertoa hänelle suomen lähistoriaa etenkin kultturin osalta.
Minulla on myös tuttavia, jotka ovat samanlaisia. Olemme jutelleet joitakin kertoja siitä, kuinka erilaisia olemme kuin meidän mummot aikoinaan. Mutta minkälaisia mummoja?!!! - omasta äidistäni
mummomuori kirjoitti:
tuli erilainen muori. Eli olen kasvanut 70 luvulla, jolloin tapahtui paljon. Oli poliittista toimintaa, nuorisokulttuuria, musiikkia ja elokuvaa, niin ja seksivallakumous, e-pillerit ja vapaa seksi.. Enkä ole niistä ajoista nyt niin paljon muuttunut.
Arkiesimerkkinä on vaikka musiikkimaku. En edelleenkään kuuntele iskelmää jne. Olen vanhan liiton "hevari", proge, blues ihminen. En pihisytä streoita vaan tykitän kuin pitääkin. En edelleenkään voi sietää ns. rouva pukeutumista, pitkää kolttua ja värejä löytyy.
En arvosta kovin tätä kilpailuyhteiskuntaa. Töissä en ole kiipimässä paremalle pallille vaikka tyrkitään, otan enemmin pitkät.
Rakastan opiskelua, rahani menee miltei kaikki siihen. Rakastan väittelyitä, maalaamista ja hulluttelua. Otan iltapäiväkaljaa enkä voi sietää varsinaisia tanssiravitoloita (ruotsinlaivat ovat kauhistus). Olen valmis edelleenkin taistelemaan oikeudenmukaisen yhteiskunnan puolesta. En ole pätkääkään kiinnostunut päivän juoruista, enkä kyllä muidenkaan. En vaatteista, kampauksista, meikeistä, leipomisesta jne.
No, koira ei karvoistaan pääse.
Olen ollut aina itsenäinen, määrätietoinen ja toimeenpaneva. Olen kahdesti eronnut, elänyt villiä aikaa välissä ja nyt avoliitossa. Asunut monella paikkakunnalla ja on monta ammattia.
Ainoa mikä on ollut tärkeää, on lapset. Lapsetkin ovat kasvaneet tähän kultturiperintöön ja pärjäävät hyvin. Yhtä opinjanoisia kuin minä.
Lapsenlapseni oli saanut koulussa tehtävän haastetella isovanhempiaan. Millaista oli "ennen vanhaan". Voin kertoa että tulihan vähän erilainen kertomus!
Miniäni on vaikeaa ymmärtää sitä, että en ole niin konservatiivinen mitä hän on tottunut. Tokihän ei pidä sitä pahana, mutta on hämmentynyt. Olen yrittänyt kertoa hänelle suomen lähistoriaa etenkin kultturin osalta.
Minulla on myös tuttavia, jotka ovat samanlaisia. Olemme jutelleet joitakin kertoja siitä, kuinka erilaisia olemme kuin meidän mummot aikoinaan. Mutta minkälaisia mummoja?!!!Joka on tullut nuorena äidiksi ja mummoksi...
Melkein olisi luullut sinun kirjoittavan hänestä, paitsi että hän ei pidä kauheemmin opiskelusta eikä ole paikkakuntaakaan pahemmin vaihtanut ym.
Mutta hän on nuorekas, pukeutuu myös vähän toisin kuin muut saman ikäiset, hän kertoo mielipiteensä suoraan, kuuntelee radioRockkia, laulaa karaokee ja tissuttelee viiniä, ei kuitenkaan känniin asti.ym ym.
Mutta hän on paras mummo lapsilleni, vaikka siksikin että sanoo asiat suoraan!
Kun taas vertaa anoppiini, hän on vähän vanhempi, mutta ei paljoo ja on niin kiero kun olla voi, manipuloiva, aivopesijä, pukeutuu mummo vaatteisiin, ei kuuntele ollenkaan musiikkia, valittaa kiireitään, luettelee töitään, eikä varsinkaan sano asioita suoraan!
Ja sinne en lapsiani edes lapsiani hoitoon päästä!
Keromasi mukaan kaltaisesi mummot ovat parhaita, verraten esim. anoppiini! - naishenkilö
mummomuori kirjoitti:
tuli erilainen muori. Eli olen kasvanut 70 luvulla, jolloin tapahtui paljon. Oli poliittista toimintaa, nuorisokulttuuria, musiikkia ja elokuvaa, niin ja seksivallakumous, e-pillerit ja vapaa seksi.. Enkä ole niistä ajoista nyt niin paljon muuttunut.
Arkiesimerkkinä on vaikka musiikkimaku. En edelleenkään kuuntele iskelmää jne. Olen vanhan liiton "hevari", proge, blues ihminen. En pihisytä streoita vaan tykitän kuin pitääkin. En edelleenkään voi sietää ns. rouva pukeutumista, pitkää kolttua ja värejä löytyy.
En arvosta kovin tätä kilpailuyhteiskuntaa. Töissä en ole kiipimässä paremalle pallille vaikka tyrkitään, otan enemmin pitkät.
Rakastan opiskelua, rahani menee miltei kaikki siihen. Rakastan väittelyitä, maalaamista ja hulluttelua. Otan iltapäiväkaljaa enkä voi sietää varsinaisia tanssiravitoloita (ruotsinlaivat ovat kauhistus). Olen valmis edelleenkin taistelemaan oikeudenmukaisen yhteiskunnan puolesta. En ole pätkääkään kiinnostunut päivän juoruista, enkä kyllä muidenkaan. En vaatteista, kampauksista, meikeistä, leipomisesta jne.
No, koira ei karvoistaan pääse.
Olen ollut aina itsenäinen, määrätietoinen ja toimeenpaneva. Olen kahdesti eronnut, elänyt villiä aikaa välissä ja nyt avoliitossa. Asunut monella paikkakunnalla ja on monta ammattia.
Ainoa mikä on ollut tärkeää, on lapset. Lapsetkin ovat kasvaneet tähän kultturiperintöön ja pärjäävät hyvin. Yhtä opinjanoisia kuin minä.
Lapsenlapseni oli saanut koulussa tehtävän haastetella isovanhempiaan. Millaista oli "ennen vanhaan". Voin kertoa että tulihan vähän erilainen kertomus!
Miniäni on vaikeaa ymmärtää sitä, että en ole niin konservatiivinen mitä hän on tottunut. Tokihän ei pidä sitä pahana, mutta on hämmentynyt. Olen yrittänyt kertoa hänelle suomen lähistoriaa etenkin kultturin osalta.
Minulla on myös tuttavia, jotka ovat samanlaisia. Olemme jutelleet joitakin kertoja siitä, kuinka erilaisia olemme kuin meidän mummot aikoinaan. Mutta minkälaisia mummoja?!!!Taitaa vaan olla niin, etteivät nuo neljä poikaani ole lainkaan perheenperustajatyyppiä, johtuneeko sitten siitä, että äiti on ollut erilainen jo äitinä ja pojat ovat valinneet saman polun..
- siis erilainen
naishenkilö kirjoitti:
Taitaa vaan olla niin, etteivät nuo neljä poikaani ole lainkaan perheenperustajatyyppiä, johtuneeko sitten siitä, että äiti on ollut erilainen jo äitinä ja pojat ovat valinneet saman polun..
Meissä 70-luvulla nuoruutemme viettäneissä on paljon täällä esitetyn kaltaisia.
Lyömme kaikki stereotypiat sirpaleiksi. Olemme edelleen (melkein) yhtä iskussa kuin vuosikymmeniä sitten. Eli täällä on kirjoitettu jo moneen kertaan minunkin tilanteeni.
Ja minuakin on nyt haastatellut kaksi lukioikäistä lastenlasta teemalla "Erilainen mummuni".
Tehkää perässä, nuoret naiset! - mummomuori
siis erilainen kirjoitti:
Meissä 70-luvulla nuoruutemme viettäneissä on paljon täällä esitetyn kaltaisia.
Lyömme kaikki stereotypiat sirpaleiksi. Olemme edelleen (melkein) yhtä iskussa kuin vuosikymmeniä sitten. Eli täällä on kirjoitettu jo moneen kertaan minunkin tilanteeni.
Ja minuakin on nyt haastatellut kaksi lukioikäistä lastenlasta teemalla "Erilainen mummuni".
Tehkää perässä, nuoret naiset!havaita, että meitä "erilaisia muoreja" on useampia. Tulin jotenkin hyvälle päälle :)
Mietin sitä, minkälaisen kuvan nuoremme saa keski-iästä ja "vanhuudesta" sekä isonvanhemmuudesta meidän kauttamme? Toivottavasti ainakin sen, että elämä jatkuu 30 v ikäisestä eteenpäin ja eikun paranee!! - hmmmm
mummomuori kirjoitti:
tuli erilainen muori. Eli olen kasvanut 70 luvulla, jolloin tapahtui paljon. Oli poliittista toimintaa, nuorisokulttuuria, musiikkia ja elokuvaa, niin ja seksivallakumous, e-pillerit ja vapaa seksi.. Enkä ole niistä ajoista nyt niin paljon muuttunut.
Arkiesimerkkinä on vaikka musiikkimaku. En edelleenkään kuuntele iskelmää jne. Olen vanhan liiton "hevari", proge, blues ihminen. En pihisytä streoita vaan tykitän kuin pitääkin. En edelleenkään voi sietää ns. rouva pukeutumista, pitkää kolttua ja värejä löytyy.
En arvosta kovin tätä kilpailuyhteiskuntaa. Töissä en ole kiipimässä paremalle pallille vaikka tyrkitään, otan enemmin pitkät.
Rakastan opiskelua, rahani menee miltei kaikki siihen. Rakastan väittelyitä, maalaamista ja hulluttelua. Otan iltapäiväkaljaa enkä voi sietää varsinaisia tanssiravitoloita (ruotsinlaivat ovat kauhistus). Olen valmis edelleenkin taistelemaan oikeudenmukaisen yhteiskunnan puolesta. En ole pätkääkään kiinnostunut päivän juoruista, enkä kyllä muidenkaan. En vaatteista, kampauksista, meikeistä, leipomisesta jne.
No, koira ei karvoistaan pääse.
Olen ollut aina itsenäinen, määrätietoinen ja toimeenpaneva. Olen kahdesti eronnut, elänyt villiä aikaa välissä ja nyt avoliitossa. Asunut monella paikkakunnalla ja on monta ammattia.
Ainoa mikä on ollut tärkeää, on lapset. Lapsetkin ovat kasvaneet tähän kultturiperintöön ja pärjäävät hyvin. Yhtä opinjanoisia kuin minä.
Lapsenlapseni oli saanut koulussa tehtävän haastetella isovanhempiaan. Millaista oli "ennen vanhaan". Voin kertoa että tulihan vähän erilainen kertomus!
Miniäni on vaikeaa ymmärtää sitä, että en ole niin konservatiivinen mitä hän on tottunut. Tokihän ei pidä sitä pahana, mutta on hämmentynyt. Olen yrittänyt kertoa hänelle suomen lähistoriaa etenkin kultturin osalta.
Minulla on myös tuttavia, jotka ovat samanlaisia. Olemme jutelleet joitakin kertoja siitä, kuinka erilaisia olemme kuin meidän mummot aikoinaan. Mutta minkälaisia mummoja?!!!Hm, minusta kuvauksesi vastaa juuri tavallista tämän päivän mummua ja anoppia, joita vilisee joka puolella. Tämmösiähän me 60-70 luvun nuoret nyt ollaan! Useimmilla musiikkimaku seuraa aikaa, muoti- ja vaatemaku samoin. Harrastukset tulevat ja menevät, jotkut opiskelevat, toiset muuttavat maailmaa. Arvomaailmoita on myös joka lähtöön. Huvitellakin osaamme siinä missä nuorempanakin, mihinkäs se taito olisi hävinnyt...
En ole pitänyt itseäni mitenkään erityisenä, vaikka olen viisi-kuusikymppisenä nuoren näköinen ja nuorekas, niinhän toisetkin ovat. Sen sijaan stereotypioihin kangistumista ON kuvitella, että mummut olisivat jotain harmaita hyssyköitä!
Aikaisemmat mummut, 1900-luvun alussa syntyneet, elivät tietysi toisenlaisessa maailmassa, mutta ei kai kukaan tosissaan kuvittele että semmosia mummoja enää nykyään löytyisi mistään? Heidän nuoruutensa ja aikuisikänsäkin oli erilaista kuin meidän - määää
hmmmm kirjoitti:
Hm, minusta kuvauksesi vastaa juuri tavallista tämän päivän mummua ja anoppia, joita vilisee joka puolella. Tämmösiähän me 60-70 luvun nuoret nyt ollaan! Useimmilla musiikkimaku seuraa aikaa, muoti- ja vaatemaku samoin. Harrastukset tulevat ja menevät, jotkut opiskelevat, toiset muuttavat maailmaa. Arvomaailmoita on myös joka lähtöön. Huvitellakin osaamme siinä missä nuorempanakin, mihinkäs se taito olisi hävinnyt...
En ole pitänyt itseäni mitenkään erityisenä, vaikka olen viisi-kuusikymppisenä nuoren näköinen ja nuorekas, niinhän toisetkin ovat. Sen sijaan stereotypioihin kangistumista ON kuvitella, että mummut olisivat jotain harmaita hyssyköitä!
Aikaisemmat mummut, 1900-luvun alussa syntyneet, elivät tietysi toisenlaisessa maailmassa, mutta ei kai kukaan tosissaan kuvittele että semmosia mummoja enää nykyään löytyisi mistään? Heidän nuoruutensa ja aikuisikänsäkin oli erilaista kuin meidänSamaa mieltä. Minäkin ajattelin, että missä ihmeen tynnyrissä aloittaja ja hänen nuorensa elävät.
Useimmat kuusikymppiset ovat isovanhempia, monet viisikymppiset myös ja ovatpa jotkut nelikymppisetkin jo saaneet lapsenlapsia. Harva meistä kuitenkaan istuksii ruutuesiliinaan ja huiviin sonnustautuneena kiikkustuolissa, jos se on se perinteinen ja "oikea" kuva mummeleista. - mummomuori
hmmmm kirjoitti:
Hm, minusta kuvauksesi vastaa juuri tavallista tämän päivän mummua ja anoppia, joita vilisee joka puolella. Tämmösiähän me 60-70 luvun nuoret nyt ollaan! Useimmilla musiikkimaku seuraa aikaa, muoti- ja vaatemaku samoin. Harrastukset tulevat ja menevät, jotkut opiskelevat, toiset muuttavat maailmaa. Arvomaailmoita on myös joka lähtöön. Huvitellakin osaamme siinä missä nuorempanakin, mihinkäs se taito olisi hävinnyt...
En ole pitänyt itseäni mitenkään erityisenä, vaikka olen viisi-kuusikymppisenä nuoren näköinen ja nuorekas, niinhän toisetkin ovat. Sen sijaan stereotypioihin kangistumista ON kuvitella, että mummut olisivat jotain harmaita hyssyköitä!
Aikaisemmat mummut, 1900-luvun alussa syntyneet, elivät tietysi toisenlaisessa maailmassa, mutta ei kai kukaan tosissaan kuvittele että semmosia mummoja enää nykyään löytyisi mistään? Heidän nuoruutensa ja aikuisikänsäkin oli erilaista kuin meidänkyllä kertovat toista. Omassa lähiympäristössä ikäiseni sekä myös nuoremmatkin ovat kyllä enemmän "tavallisia". Olen heidän mielestään liian epäsovinnainen. Sen huomaa esim. siitä, että yhteisiä puheenaiheita tai tekemisiä ei niin herkästi löydy. Ei edes lapsenlapsista, jotenkin vain onnistumme puhumaan eri kieltä. Toki kuuntelen heitä ja osallistun jotenkin, sillä pidän ihmisistä. Kaipaan kuitenkin samanhenkistä seuraa, sillä ei se niin kivaa olla hiljaa.
Verkostoni on aika laaja, asun kaupungissa, liikun paljon ja työni on ihmisten kanssa olemista. Tunnen ehkä noin kymmenkunta sellaista, joilla on vähän samantapainen arvomaailma ja elämäntavat.
Vierastan sanaa nuorekas. En pidä siitä että minua kutsutaan niin, sillä olen ihan oikeasti ylpeä iästäni ja mummoudestani, eikä minulla ole tarve olla muuta kuin olen. Nuorekas kuulostaa jotenkin teennäiseltä, yrittää näyttää nuorelta vaikka ei ole, asenteet ovat kuitenkin patavanhoilliset.
Työssäni joudun mm. pukeutumaan normien mukaan ainakin välillä. Silloin en erotu massasta. "Siivilissä" erotun, ihan niinkuin silloin nuorena, kuljen oman "muodin" mukaan.
Stereotypiat ovat nykyään vähän toisenlaisia, nimeomaan on oltava "nuorekas", laitetava itseään, seurattava muotia. Käytävä lenkillä ja oltava kotona puunaamassa paikkoja. Shoppailtava ja harrastettava kylpylämatkoja. Seurattava saippuasarjoja ja tiedettävä joka tähdenlento iskelmätaivaalla. Luettava ns. naistenlehtiä ja osattava ottaa kantaa politiikkojen toilailuihin yksityiselämässä. Ikävä kyllä - nämä ovat minulle vierasta. - Mutta silti
mummomuori kirjoitti:
kyllä kertovat toista. Omassa lähiympäristössä ikäiseni sekä myös nuoremmatkin ovat kyllä enemmän "tavallisia". Olen heidän mielestään liian epäsovinnainen. Sen huomaa esim. siitä, että yhteisiä puheenaiheita tai tekemisiä ei niin herkästi löydy. Ei edes lapsenlapsista, jotenkin vain onnistumme puhumaan eri kieltä. Toki kuuntelen heitä ja osallistun jotenkin, sillä pidän ihmisistä. Kaipaan kuitenkin samanhenkistä seuraa, sillä ei se niin kivaa olla hiljaa.
Verkostoni on aika laaja, asun kaupungissa, liikun paljon ja työni on ihmisten kanssa olemista. Tunnen ehkä noin kymmenkunta sellaista, joilla on vähän samantapainen arvomaailma ja elämäntavat.
Vierastan sanaa nuorekas. En pidä siitä että minua kutsutaan niin, sillä olen ihan oikeasti ylpeä iästäni ja mummoudestani, eikä minulla ole tarve olla muuta kuin olen. Nuorekas kuulostaa jotenkin teennäiseltä, yrittää näyttää nuorelta vaikka ei ole, asenteet ovat kuitenkin patavanhoilliset.
Työssäni joudun mm. pukeutumaan normien mukaan ainakin välillä. Silloin en erotu massasta. "Siivilissä" erotun, ihan niinkuin silloin nuorena, kuljen oman "muodin" mukaan.
Stereotypiat ovat nykyään vähän toisenlaisia, nimeomaan on oltava "nuorekas", laitetava itseään, seurattava muotia. Käytävä lenkillä ja oltava kotona puunaamassa paikkoja. Shoppailtava ja harrastettava kylpylämatkoja. Seurattava saippuasarjoja ja tiedettävä joka tähdenlento iskelmätaivaalla. Luettava ns. naistenlehtiä ja osattava ottaa kantaa politiikkojen toilailuihin yksityiselämässä. Ikävä kyllä - nämä ovat minulle vierasta.olen mielelläni mummi tai mummu, istun kiikkustuolissa ja viihdyn kotonani.
Hyväksyn ikäni enkä yritä näyttää nuoremmalta kuin olen - pukeudun kyllä juuri niin kuin haluan.
En kuuntele nykymusiikkia. Olen lasteni mielestä varmaan jäänne menneiltä ajoilta, mutta se ei haittaa! Minä en käy samoissa paikoissa kuin he.
Ystävieni kanssa keskustelen mielelläni muusta kuin lastenlapsista - eihä kaikilla edes ole lastenlapsia! Lastenlapset ovat tietenkin tärkeitä, mutta ymmärrän, etteivät he ole kiinnostavia vieraiden mielestä kuten eivät omatkaan lapseni.
Lisäksi vielä semmoinen asia, että varmaan jokainen isovanhempi tai yleensä jokainen ihminen on mielestään aivan erilainen kuin "tavikset"! Missä niitä "taviksia" oikein on? Tavalla tai toisella me kaikki eroamme toisistamme ja olemme ainutkertaisia yksilöitä.
Ja olemme tärkeitä juuri sellaisina kuin olemme! - mummomuori
Mutta silti kirjoitti:
olen mielelläni mummi tai mummu, istun kiikkustuolissa ja viihdyn kotonani.
Hyväksyn ikäni enkä yritä näyttää nuoremmalta kuin olen - pukeudun kyllä juuri niin kuin haluan.
En kuuntele nykymusiikkia. Olen lasteni mielestä varmaan jäänne menneiltä ajoilta, mutta se ei haittaa! Minä en käy samoissa paikoissa kuin he.
Ystävieni kanssa keskustelen mielelläni muusta kuin lastenlapsista - eihä kaikilla edes ole lastenlapsia! Lastenlapset ovat tietenkin tärkeitä, mutta ymmärrän, etteivät he ole kiinnostavia vieraiden mielestä kuten eivät omatkaan lapseni.
Lisäksi vielä semmoinen asia, että varmaan jokainen isovanhempi tai yleensä jokainen ihminen on mielestään aivan erilainen kuin "tavikset"! Missä niitä "taviksia" oikein on? Tavalla tai toisella me kaikki eroamme toisistamme ja olemme ainutkertaisia yksilöitä.
Ja olemme tärkeitä juuri sellaisina kuin olemme!Kyllä, haluan ajatella samoin, että olemme tärkeitä sellaisina kuin olemme.
Toki, kaikki ovat ainutkertaisia, sehän on selvää. Tavallinen tarkoittaa että sellaisia "tyyppejä" löytyy joka paikasta. On joku yhteinen nimittäjä, samankaltaisuus joissakin asioissa, eli useammissa.
Erilaisuus ei ole mikään kiva asia, ainakaan useimmiten. Samalla aaltopituudella olevia ihmisiä ei niin vain tapaa. Joskus on vähän orpo olo. Aina täytyy jotenkin puolustautua vaikkei halua.
Riippuu aika paljon, millaisessa ympäristössä asuu. Me vertaillemme omaa erilaisuutta tai samanlaisuutta ympärillä oleviin ihmisiin. Olen elänyt nuorena ympäristössä, jossa jouduin olemaan erilainen. Löysin kuitenkin n. 18 vuotta sitten muuttaessani kaupunkia, juuri sen oman paikan, jossa olin "tavallinen".
No. tapasin miehen, jonka kanssa nyt kuitenkin elän varsin tavanomaisessa ympäristössä. Täällä on omakotitaloja,kerrostaloja, rivitaloja ja vain muutama vuokratalo, joissa me asumme, mutta ei tänne pääse se reuhasakki. Ihmiset ovat hyvin toimeen tulevia, mutta heitä ei kiinnosta esim. yhteiskunnalliset asiat. Täällä olen jälleen poikkeava - ikävä kyllä.
Omalle miniälleni on ollut vähän hankalaa kertoa että eivät kaikki suomalaiset ole eläneet samanlaista nuoruutta, vaan on monenlaista elämänkaarta.
Olisi vain kiva tietää, kuinka mummous nykynuorille näyttäytyy. Miten he sen hahmottavat. Onko kokemuksia!
Minulla on kolme tytärtä, vanhin on nyt tehnyt minusta kaksinkertaisen isoisän. Ensimmäinen lapsenlapsi täytti juuri 2 v. ja tämä nuorin peikko on nyt n. 5 vikkoa vanha.
Minulle oli jo alunpitäenkin selvää, ettei minusta vielä tule mitään klishee-vaaria! Itse asiassa en pidä edes vaari-/ukki-/pappa-nimityksistäkään. Ensimmäinen lapsenlapsi kutsuu minua äijäksi, tarkoituksellisesti. En ole Äijä samassa merkityksessä kuin Hynynen/Nikula sen telkkarissa esittivät. Olen vaan äijä (vanha karjalainen nimitys yleensä suvun vanhimmalle miespuoliselle).
Kuuntelen mieleistäni musiikkia (metallia, rokkia, bluesia), jätän vanhan tanssimusiikin ja iskelmät niille jotka niistä pitävät.
En juurikaan lepertele lapsenlapsille, minulle he ovat tavallisia pieniä ihmisiä jotka ansaitsevat tavallista ja kunnollista puhetta. Touhuan lapsenlasten kanssa (.. no, nuorimman kanssa ei vielä ole pahemmin mahdollisuuksia) kaikenlaista. Käydään leikkipuistossa, jätskillä, työntelemässä likan uusia nukenvaunuja tai retkellä lähimetsässä. Mutta ihan samalla tavalla katsellaan sammakoiden kuvia tietokoneelta (neiti on suunnattoman ihastunut sammakoihin jostain syystä), piirrellään ja maalaillaan vesiväreillä tai soitetaan porukalla conga-rumpuja. Kun tarkemmin asiaa mietin, teen lapsenlapsen kanssa ihan samoja asioita kuin tein omien lasteni kanssa, silloin kun he olivat pieniä. Ja sen linja aion pitää jatkossakin.
Otan tarvittaessa pikkulikan luokseni yöksi, yleensä meillä on ollut aika kivoja iltoja tuolloin. Saunotaan, syödään saunamakkaraa ja höpötellään niitä näitä. Ja etsitään uusia sammakko-kuvia netistä :-). Meillä ei ole, eikä tule, perinteistä "ukki-antaa-karkkii" -perinnettä. Lapsella on sovittu karkkipäivä, eikä se siitä miksikään muutu, vaikka äijä paikalla olisikin. En halua lahjoa lapsenlapsiani, muuten kuin korkeintaan henkisesti.
Otan halutessani lasillisen viiniä vaikka pikkuihmiset olisivatkin paikalla. Jos olen "hoitovastuussa" jätän sen viini ottamatta.
Ylpeänä nautin isovanhemmuudestani, tietoisena siitä, ettei minulla ole enää 100 % hoito- tai kasvatusvastuuta, olen oman osuuteni tehnyt. Vanhemmat vastaavat, minä vietän laatuaikaa. Lapsenlasten kanssa ja ilmankin :-).
Silti on pakahduttava tunne, kun pienenpieni käsi hakeutuu omaani, kun ollaan tietä ylittämässä, tai pään kopsahdettua pöydän nurkkaan, pieni itkuinen ääni sanoo "äijä sylliin". Lapset on vain lainassa, lapsenlapset on lainan jatkoaikaa :-)
Mav- = hauskanpidon ykkösketju
Tätä palstaa lukiessa vain alkaa miettiä, mistä nuoret miniät oikein saavat nämä kamala anoppi -esimerkkinsä.
Me olemme Suomen kouluttunein ja tervein ikäluokka koskaan. Meillä on takana tai vielä menossa kiireinen työelämä. Ja meillä on varaa ja aikaa viettää harrastuksissa, matkoilla ja ennen kaikkea lastenlasten kanssa vaikka minkälaista laatuaikaa. - mukava anoppi
= hauskanpidon ykkösketju kirjoitti:
Tätä palstaa lukiessa vain alkaa miettiä, mistä nuoret miniät oikein saavat nämä kamala anoppi -esimerkkinsä.
Me olemme Suomen kouluttunein ja tervein ikäluokka koskaan. Meillä on takana tai vielä menossa kiireinen työelämä. Ja meillä on varaa ja aikaa viettää harrastuksissa, matkoilla ja ennen kaikkea lastenlasten kanssa vaikka minkälaista laatuaikaa.Sitä minäkin olen ihmetellyt, missä ne kauheat ja mummonharmaat anopit ja apet oikein ovat. Koko lähipiirissäni on vain reippaita ja mieleltään nuoria isovanhempia, jotka elää täysillä omaa elämää ja rakastaa lastensa perheitä yli kaiken. Kuusikymppisenä ja myöhemminkin eletään vielä täyttä elämää. Osataan myös huvitella, rakastua, opiskella, ja vieläpä vapautuneempana kuin joskus nuorena.
Neljäkymmentäluvun vanhat olivat erilaisia kuin nyt, mutta siihen verrattuna erilainen ikäihminen ei ole mikään poikkeus tänään. Nelkyttluvun nuoretkin olivat erilaisia kuin tänään, mutta emme ajattele että kukaan pitäisikään nykyaikaisia nuoria minään 'ihmeenä'
Tämä on hyvä keskustelunaihe, on hyvä kiinnittää huomiota siihen että iän lisääntyminen tai sukupolvien väliset erot ei olekaan enää sitä mitä joskus ennen. - mummomuori
mukava anoppi kirjoitti:
Sitä minäkin olen ihmetellyt, missä ne kauheat ja mummonharmaat anopit ja apet oikein ovat. Koko lähipiirissäni on vain reippaita ja mieleltään nuoria isovanhempia, jotka elää täysillä omaa elämää ja rakastaa lastensa perheitä yli kaiken. Kuusikymppisenä ja myöhemminkin eletään vielä täyttä elämää. Osataan myös huvitella, rakastua, opiskella, ja vieläpä vapautuneempana kuin joskus nuorena.
Neljäkymmentäluvun vanhat olivat erilaisia kuin nyt, mutta siihen verrattuna erilainen ikäihminen ei ole mikään poikkeus tänään. Nelkyttluvun nuoretkin olivat erilaisia kuin tänään, mutta emme ajattele että kukaan pitäisikään nykyaikaisia nuoria minään 'ihmeenä'
Tämä on hyvä keskustelunaihe, on hyvä kiinnittää huomiota siihen että iän lisääntyminen tai sukupolvien väliset erot ei olekaan enää sitä mitä joskus ennen.ja pienellä huumorilla.
Kun aikoinaan vanhemmat huomattelivat liian kovasta musiikista, omituisista kirjoista, pukeutumisesta ja pitkäksi venähtäneistä iltapäivistä, niin sitten omat lapset alkoivat huomatella ihan samoista seikoista murkkuikäisinä.
Muista kuinka he joutuivat joskus selittelemään niin opettajille kuin kavereille, että NUO olivat minun VANHEMPIANI eivätkä sisaruksia (silloinen mies oli samaa henkeä). Joskus lasten kaverit tulivat ihan vain katsomaan ihmettä, äitiä joka kuuntelee heviä ja ymmärtää musiikkista jotain.
NO, nyt aikuisina he nauravat makeasti ja sanovat ole vain ihan omanlaisesi. Että kyllä sukupolvien erot ovat todella toisenlaiset. Olen myös huomannut että nykyään nuoret on paljon konservatiivisempia. Oliskohan se vastavaikutus "villille ja vapaalle" 70 luvun meiningille? Jotenkinhan nuorten on kapinoitava edellistä sukupolvea vastaan. :) - en muista nimimerkkiäni enää
mummomuori kirjoitti:
ja pienellä huumorilla.
Kun aikoinaan vanhemmat huomattelivat liian kovasta musiikista, omituisista kirjoista, pukeutumisesta ja pitkäksi venähtäneistä iltapäivistä, niin sitten omat lapset alkoivat huomatella ihan samoista seikoista murkkuikäisinä.
Muista kuinka he joutuivat joskus selittelemään niin opettajille kuin kavereille, että NUO olivat minun VANHEMPIANI eivätkä sisaruksia (silloinen mies oli samaa henkeä). Joskus lasten kaverit tulivat ihan vain katsomaan ihmettä, äitiä joka kuuntelee heviä ja ymmärtää musiikkista jotain.
NO, nyt aikuisina he nauravat makeasti ja sanovat ole vain ihan omanlaisesi. Että kyllä sukupolvien erot ovat todella toisenlaiset. Olen myös huomannut että nykyään nuoret on paljon konservatiivisempia. Oliskohan se vastavaikutus "villille ja vapaalle" 70 luvun meiningille? Jotenkinhan nuorten on kapinoitava edellistä sukupolvea vastaan. :)Joo monien nuorten konservatiivisuus hirvittää minua aika usein. On kuin olisi menty suurin askelin taaksepäin. Nuoret äidit ovat niin äitiä niin äitiä ja niin vaimoja, että tällainen ikänsä opiskellut, töitä tehnyt ja lapsensa silti hoitanut ei aina voi käsittää.
Liiallinen sitoutuminen vain yhteen rooliin on minusta kamalaa. Ja nuorten naisten periksiantaminen vanhoille myyttisille uskomuksillekin toisinaan naurattaa ja kauhistuttaa.
Osa miehistäkin on kamalan sovinistisia - toisin kuin minun nuoruuteni ja ympäristöni miehet vuosikymmeniä sitten.
Puhun tietysti siitä osasta elämää, jota pääsen työssäni ja ympäristössäni näkemään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
En voi jutella kanssasi
tietenkään, mutta täällä voin sanoa sinulle, että se sinun hiljaisuutesi ja herkkyytesi eivät ole heikkoutta. Ne ovat ih577270Trump ja Vance murskasivat ja nolasivat Zelenskyn tiedotusvälineiden edessä Valkoisessa talossa.
Jopa oli uskomaton tilaisuus Valkoisessa talossa. Zelensky jäi täydelliseksi lehdellä soittelijaksi suhteessa Trumpiin j7273479Mikä on kaivattusi ärsyttävin piirre?
Mun kaivattu on erittäin vastahakoinen puhumaan itsestä. Kääntää puheenaiheen aina muuhun kun hänestä tulee puhetta.1621758Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.3411757- 841395
Kokoomus haluaa hoitaa flussat yksityisellä, jotta säästettäisiin rahaa ja aikaa
Mies hakeutui Terveystalo Kamppiin flunssaoireiden takia helmikuisena sunnuntai-iltana. Diagnoosiksi kirjattiin influens841361- 911270
Anteeksi Pekka -vedätys
Apuna Ry:n somessa levinnyt Anteeksi Pakka -kampanja saa aina vaan kummallisempia piirteitä. ”Mä pyydän anteeksi. Mä631237Rakkaus ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee yhdessä TOTUUDEN kanssa.
Tajuatteko, että jotkut ihmiset pitävät siitä, kun toiset kaatuvat? He nauttivat siitä, kun toiset mokaavat tai käyttävä2611235- 811144