Mikä kappale kuvastaa sinua, oli Suomi24 etusivulla. Musiikki on aina liittynyt mielenterveystyöhön, jo Raamatun ajoista, jolloin Daavid soitti Saulille harppua.
Itseä kuvaa kappape jonka esittää Johnny Cash:
Give Me Love To Rose.
Mikä on persoonasi musiikkia?
11
717
Vastaukset
- ritalin
En osaa sanoa, mikä minua kuvastaa. Helpompi olisi sanoa, mistä tykkää.
- The-Puu
Vaimoni sanoo laulusta joka laitoin,
että juuri minä tulen siitä aina mieleen. - ritalin
The-Puu kirjoitti:
Vaimoni sanoo laulusta joka laitoin,
että juuri minä tulen siitä aina mieleen.Olen varmaan sen verran nuori, että musiikkimakuni on vähemmän syvällistä: dance ja (ulkomainen)rap varmaan lähinnä yleensä kuunneltuna.
On myös muutamia erittäin hyviä lauluntekijöitä mm. rock puolelta, joiden tarkoituksena on tehdä hyvä kappale(ei vain myyvä).
- in a forbidden paradise
eipä taida mennä jakeluun.
- muisti pettää
ja sitten vielä mogasin.
Kyllä musiikki kuvastaa harrastajaansa. Itse pidän klassillisesta musiikista. Vaikea asettaa musiikkia jonoon, koska musiikista löytää aina uutta, joka sillä hetkellä tuntuu tärkeältä.
Kävin katsomassa Helsingissä Wagnerin oopperaa "Niebelungen sormus". Musiikki yhdessä esityksen kanssa muodosti nautittavan taideteoksen. Luulen, että en olisi muuten hyväksynyt Wagneria. Olen klassillisen musiikin suhteen ilmeisesti kaikkiruokainen
Olen joskus ajatellut, että "Taide (musiikki) ja mielenterveys" olisi hyvä aihe palstalle". Sinun kannattaisi laittaa se. Olen ollut täällä liikaa esillä.- The-Puu
"Olen joskus ajatellut, että "Taide (musiikki) ja mielenterveys" olisi hyvä aihe palstalle". Sinun kannattaisi laittaa se. Olen ollut täällä liikaa esillä."
Idea on hyvä, mutta antaa jonkun toisen laittaa se.
Mitäs sanot, soittelen musiikkia korvakuulolta, niin olen oppinut klassistakin aika helposti? - miksi et
Ei kannata tuomita (tai olla hyväksymättä) Wagneria sen takia että joku hirviö on myös Wagnerista tykännyt. Wagnerin musiikki on sellaista, että siitä on helppo imeä itseensä voittamattomuuden tunnetta, ja kohtuudella nautittuna se voi olla hyvinkin terapeuttista.
The-Puu kirjoitti:
"Olen joskus ajatellut, että "Taide (musiikki) ja mielenterveys" olisi hyvä aihe palstalle". Sinun kannattaisi laittaa se. Olen ollut täällä liikaa esillä."
Idea on hyvä, mutta antaa jonkun toisen laittaa se.
Mitäs sanot, soittelen musiikkia korvakuulolta, niin olen oppinut klassistakin aika helposti?"Mitäs sanot, soittelen musiikkia korvakuulolta, niin olen oppinut klassistakin aika helposti"
Se on lahja sinulle, tarkoitettu käytettäväksi.
Musiikin eri muodot jakautuvat usein epätasaisesti samallakin ihmisellä. Luokakktoverillani oli oli hyvä lauluääni, mutta ei rytmikorvaa niin, että tahdissa marssiminen voimistelutunnilla tuotti vaikeuksia.- The-Puu
Lette kirjoitti:
"Mitäs sanot, soittelen musiikkia korvakuulolta, niin olen oppinut klassistakin aika helposti"
Se on lahja sinulle, tarkoitettu käytettäväksi.
Musiikin eri muodot jakautuvat usein epätasaisesti samallakin ihmisellä. Luokakktoverillani oli oli hyvä lauluääni, mutta ei rytmikorvaa niin, että tahdissa marssiminen voimistelutunnilla tuotti vaikeuksia.Itsellä taas on hyvä rytmikorva, mutta ei lauluääntä. Siksi sellaisen säestäminen, jolla ei ole rytmitajua on mahdottomuus säestää. Jos sakkia säestää, täytyy olla ainakin yksi laulaja, jolla on kuuluva ja hyvä rytmitaju.
- Psykopatologia
-
on aivan oma palstansa. Onko vallesmanni nukahtanut?
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa1203287- 122116
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos371905Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin4061826Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly211671Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681487- 1221353
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul101241- 141216
Se oli siinä sitten
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo4421116