Maitosuklaa

Ns. tavallisissa suklaissa on usein lehmän maitoa, joka on eläinkunnan tuote, joten niitä eivät syö vegaanit. Eivätkä niitä käytä esim. maitoallergiset. On siis ihan hyvä myös allergikoille, että on vaihtoehtoja, kuin vegaaneille myös sekä muillekin.

Siihen, että miksi pitää olla vegaanista. Jos vegaanikuluttajat haluavat vegaanisia tuotteita, on ihan hyvä ja järkevää, että teollisuus valmistaa heitä varten vegaanisia tuotteita. Niistä saa joskus jopa paremman katteen. Ja firmalle on iso asia se, että pystyy palvelemaan asiakkaita myös erityisryhmistä. Hyvä, että tämä hoksataan myös Suomessa, maailmalla, mm. Englannissa ja USA:ssa, on hoksattu jo kauan sitten.

lehmänmaitosuklaa kirjoitti:

Ns. tavallisissa suklaissa on usein lehmän maitoa, joka on eläinkunnan tuote, joten niitä eivät syö vegaanit. Eivätkä niitä käytä esim. maitoallergiset. On siis ihan hyvä myös allergikoille, että on vaihtoehtoja, kuin vegaaneille myös sekä muillekin.

Siihen, että miksi pitää olla vegaanista. Jos vegaanikuluttajat haluavat vegaanisia tuotteita, on ihan hyvä ja järkevää, että teollisuus valmistaa heitä varten vegaanisia tuotteita. Niistä saa joskus jopa paremman katteen. Ja firmalle on iso asia se, että pystyy palvelemaan asiakkaita myös erityisryhmistä. Hyvä, että tämä hoksataan myös Suomessa, maailmalla, mm. Englannissa ja USA:ssa, on hoksattu jo kauan sitten.

Lue lisää

...nyt kovin kadehtivasti katselisi USA:n ja Englannin yleistä ruokakulttuuria. Juuri näissä kyseisissä maissa suuri osa ihmisistä on kokkaustaidottomia, lihavia, ja lisäksi lähes pakkomielteisiä ruoan ekologisuuden ja terveellisyyden kannalta täysin toissijaisten, markkinakoneiston ajamien asioiden suhteen.

Vegaanius ekologisista syistä on mielestäni oikein kannattavaa, mutta liika on liikaa. Reilusti kasvispainotteinen, epäkaupallinen, mahdollisimman vähän pakattu, luomu-tuotteista ja lähellä tuotetuista raaka-aineista valmistettu sekaruokavalio on mielestäni ekologisesti ja sosiaalisesti kestävin tapa elää. (Vrt. maapallon toiselta puolelta kuljetettu bataatti, sopiva vegaanille vs. mökkijärvestä itse ongittu ahven, ei sovellu vegaanille - kumpi onkaan kestävämpi ratkaisu?) Itse en ainakaan ostaisi kaukaa kuljetettua suklaata sen takia, ettei siinä ole lehmänmaitoa, vaan mieluummin jättäisin kokonaan syömättä ja korvaisin jollain muulla herkulla.

Bonvita on valmistajan nimi, makuja on monia (Ruohonjuuressa ainakin tavallinen maitosuklaa, kahvimaitosuklaa, valkoinen suklaa ja valkoinen suklaa puolukan palasilla) ja tässä vielä linkki siihen miltä tuote näyttää:

http://crueltyfreeshop.com.au/index.php?main_page=product_info&products_id=566


Itse oon nyt maistanut kahvisuklaata joka oli ihanaa, pieniä kahvinpavun palasia seassa, ja perus maitosuklaa oli myös tosi hyvää. Valkoinen suklaa aavistuksen verran turhan makeaa/rasvaista mun makuun, mutta niinhän se on yleensäkin. Tuota puolukkaista valkosuklaata en ole vielä maistanut.

Tuo on tosiaankin vain mielipide. Objektiivisesti ottaenhan herkku on vain meidän antamamme nimitys ruuille, jotka aiheuttavat mielihyvää. Ja tuo mielihyvä tulee siitä, että ruuan nauttiminen kohtottaa nopeasti veren sokeripitoisuutta eli sisältää runsaasti sokeria (helppoja hiilihydraatteja) ja rasvaa. Herkku on siis sellainen ruoka, jota ei saa tai voi syödä niin paljon kuin huvittaa. Lisäksi herkku on opittu, jälkiruokaa tai tuote, johon on liitetty nautinnolisia tai muita positiivisia mielikuvia (vaikkapa ruskeaksi värjätty sokerivesi, jota myydään nuoruuden ja voiman antajana nimellä Co...

Itse en n. 10 vuoden veganismin jälkeen tunne jääneeni mitenkään paitsioon mistään herkuttelusta tai ruuan aiheuttamasta mielihyvästä. Pikemminkin päin vastoin. Sekasyöjänä syöminen oli minulle usein välttämätöntä tankkausta, hiukomisen hoitamista. Nykyään se, tai paremminkin syömisen suunnittelu ja syötävän hankkiminen, on mieluisa harrastus. Olen sen myötä tutustunut kymmeniin uusiin ruokalajeihin ja maailman eri ruokakulttuureihin sekä oppinut tuntemaan ravitsemusta sekä ruoka-aineiden ominaisuuksia käytännössä. No, vika on varmasti minussa, minä kun en ole koskaan syönyt kuvaamaasi "askeettista perusvegaanisafkaa" enkä näe mitään syytä, miksi suostuisin sellaisella elämäänkään. Mitä ikinä se sitten onkaan: kupillinen ituja ja raaka porkkana varmaan :D Enkä ole koskaan jäänyt odottelemaan, että mitähän vegaanisia tuotteita ne lähikauppaan sattuvat hankkimaan, vaan osaan tehdä itse, kokeilen, tutkin ja kehittelen. Ja käsi sydämellä voin sanoa, että kyllä tulos on useimmiten "aidosti hyvälle maistuvaa herkkua". Mitä tuo aidosti hyvälle maistuminen taas sitten lieneekään? Opittua varmaan jostain isoäidin agraariyhteiskunnasta, jolloin kasvisravinto oli sitä jokapäiväistä leipää ja perunaa, ja liha harvinaista herkkua. Se, mikä on kallista ja mitä harvoin saa, se on yksi asia, joka määrittää jonkin herkuksi.

Joten ei millään pahalla, mutta minä luokittelen sinut mielessäni uusavuttomaksi nirppanokaksi, jolle ruoka on vain sitä, mitä voi tilata mäkkäriltä tai ostaa marketin valmisruokaosastolta. Muuten on kantaasi hyvin vaikea ymmärtää.

Itseasiassa olen samaa mieltä tavallaan siitä että kyllä vegaani jää paitsi joistain sellaisista herkuista, joiden vegaaniset versiot eivät mitenkään vastaa aitoa ja oikeaa, esim. juustoissa ollaan vielä hyvin kaukana oikean hyvänmakuisen juuston makua. Sen sijaan jotkut vegaaneille sopivat tuotteet ovat jopa parempia kuin mistä ovat "kopioita" esim. soijamaito päihittää omasta mielestäni lehmänmaidon mennen tullen, mutta se johtuu siitä että olen perso makealle :)

Sitten taas se, että minä jään paitsi lempiruoastani lehtipihvistä, se on mielestäni pieni uhraus sille että omalta osaltani en tue eläinten lihoiksi pistämistä.

Pitää laittaa vaakakuppiin ne kulinaristiset nautinnot ja toisaalta sitten se oma moraali ja kyllä mulla ainakin moraali painaa miljoona kertaa enemmän. En mä pystyisi elämään itseni kanssa, jos koko ajan tekisin asioita joita pidän vääränä. Se on niin suuri asia, että kulinaristisista nautinnoista luopuminen ei paljon paina.

herkutteleva vegaani kirjoitti:

Tuo on tosiaankin vain mielipide. Objektiivisesti ottaenhan herkku on vain meidän antamamme nimitys ruuille, jotka aiheuttavat mielihyvää. Ja tuo mielihyvä tulee siitä, että ruuan nauttiminen kohtottaa nopeasti veren sokeripitoisuutta eli sisältää runsaasti sokeria (helppoja hiilihydraatteja) ja rasvaa. Herkku on siis sellainen ruoka, jota ei saa tai voi syödä niin paljon kuin huvittaa. Lisäksi herkku on opittu, jälkiruokaa tai tuote, johon on liitetty nautinnolisia tai muita positiivisia mielikuvia (vaikkapa ruskeaksi värjätty sokerivesi, jota myydään nuoruuden ja voiman antajana nimellä Co...

Itse en n. 10 vuoden veganismin jälkeen tunne jääneeni mitenkään paitsioon mistään herkuttelusta tai ruuan aiheuttamasta mielihyvästä. Pikemminkin päin vastoin. Sekasyöjänä syöminen oli minulle usein välttämätöntä tankkausta, hiukomisen hoitamista. Nykyään se, tai paremminkin syömisen suunnittelu ja syötävän hankkiminen, on mieluisa harrastus. Olen sen myötä tutustunut kymmeniin uusiin ruokalajeihin ja maailman eri ruokakulttuureihin sekä oppinut tuntemaan ravitsemusta sekä ruoka-aineiden ominaisuuksia käytännössä. No, vika on varmasti minussa, minä kun en ole koskaan syönyt kuvaamaasi "askeettista perusvegaanisafkaa" enkä näe mitään syytä, miksi suostuisin sellaisella elämäänkään. Mitä ikinä se sitten onkaan: kupillinen ituja ja raaka porkkana varmaan :D Enkä ole koskaan jäänyt odottelemaan, että mitähän vegaanisia tuotteita ne lähikauppaan sattuvat hankkimaan, vaan osaan tehdä itse, kokeilen, tutkin ja kehittelen. Ja käsi sydämellä voin sanoa, että kyllä tulos on useimmiten "aidosti hyvälle maistuvaa herkkua". Mitä tuo aidosti hyvälle maistuminen taas sitten lieneekään? Opittua varmaan jostain isoäidin agraariyhteiskunnasta, jolloin kasvisravinto oli sitä jokapäiväistä leipää ja perunaa, ja liha harvinaista herkkua. Se, mikä on kallista ja mitä harvoin saa, se on yksi asia, joka määrittää jonkin herkuksi.

Joten ei millään pahalla, mutta minä luokittelen sinut mielessäni uusavuttomaksi nirppanokaksi, jolle ruoka on vain sitä, mitä voi tilata mäkkäriltä tai ostaa marketin valmisruokaosastolta. Muuten on kantaasi hyvin vaikea ymmärtää.

Lue lisää

En ole edellinen vastaaja mutta kommentoin tätä viestiäsi kuitenkin. Herkkuhan on ennenkaikkea subjektiivinen ja henkilökohtainen käsite. Jos jonkun mielestä esimerkiksi kunnon oikea sinihomejuusto maistuu herkulliselta, niin hänhän ei silloin mahda tälle tunteelleen mitään. Ei siinä ole välttämättä kyse nirppanokkaisuudesta tai uusavuttomuudesta vaan on oikeasti ruoka-aineita joita ei vielä ainakaan pystytä tuottamaan vegaanisesti, et edes sinä pysty taikomaan vegaanisista aineksista oikean sinihomejuuston makuista juustoa. Jos se olisi mahdollista, se olisi nyt jo kaupan hyllyillä, on sitä yritettykin mutta ei ole päästy lähimaillekaan.

Minä esimerkiksi olen kasvissyöjä ja yksi lempiruokani on lehtipihvi. Tottakai nautin ja saan nautintoa vegaanisista ruoista, rakastan ylipäätään melkein kaikkea hyvää ruokaa, mutta se ei poista sitä tosiasiaa että koko sekasyöjämenneisyyteni ajan lehtipihvi maistui suussani hyvältä ja edelleen jos joku syö lehtipihviä, sen haju tuntuu mielestäni ihanalta. Ei se makukokemus katoa minnekään sillä että osaan nyt valmistaa seitan-pihvejä joissa ehkä koostumus on lehtipihvimäinen mutta maku ei ole sama. Seitan pihvit on hyviä, mutta maultaan erilaisia. Lehtipihvin makua tuskin tulen koskaan enää maistamaan ja siinä mielessä koen jääväni eräästä pitämästäni mausta paitsi. Vaikka söisin koko maailman vegaaniset gourmet herkut, ei se poista sitä että lehtipihvin makua en tule koskaan maistamaan...


...ennenkuin se labraliha tulee myyntiin.

vähän on... kirjoitti:

Itseasiassa olen samaa mieltä tavallaan siitä että kyllä vegaani jää paitsi joistain sellaisista herkuista, joiden vegaaniset versiot eivät mitenkään vastaa aitoa ja oikeaa, esim. juustoissa ollaan vielä hyvin kaukana oikean hyvänmakuisen juuston makua. Sen sijaan jotkut vegaaneille sopivat tuotteet ovat jopa parempia kuin mistä ovat "kopioita" esim. soijamaito päihittää omasta mielestäni lehmänmaidon mennen tullen, mutta se johtuu siitä että olen perso makealle :)

Sitten taas se, että minä jään paitsi lempiruoastani lehtipihvistä, se on mielestäni pieni uhraus sille että omalta osaltani en tue eläinten lihoiksi pistämistä.

Pitää laittaa vaakakuppiin ne kulinaristiset nautinnot ja toisaalta sitten se oma moraali ja kyllä mulla ainakin moraali painaa miljoona kertaa enemmän. En mä pystyisi elämään itseni kanssa, jos koko ajan tekisin asioita joita pidän vääränä. Se on niin suuri asia, että kulinaristisista nautinnoista luopuminen ei paljon paina.

Lue lisää

Omaa siirtymistäni täysin vegaaniselle ruualle viivytti usealla vuodella se, että pidin niin kovasti juustoista, etten katsonut voivani luopua niistä. Sinihomejuusto oli suurinta herkkuani, ja lihisaikoinani sitä oli salami-aurajuustopitsa. Ensimmäinen askel vegeksi siirtymisessä oli se, että tein päätöksen "väkisin" eli miettien eläinten kärsimyksiä, katsellen PETA:n videoita, lukien alan kirjallisutta (en asiatietoja vaan sitä "propagandaa"), yritin välttää houkuttelevaa syntiä. Olin kuin körttiläinen mummoni, joka virsiä veisaten piehtaroi kristuksen veressä vain sillä erotuksella, että kristuksen sijaan minulla kärsijänä olivat eläimet. Ja täytyypä sanoa, että ainakin ne vegeporukat, joissa silloin pyörin, tukivat tätä "körttiläisyyttäni": sellaista aneemista, mustanpuhuvaa, mutrusuista porukkaa, joka kokoontumisissa etupäässä kaiveli syntejä toisten teoista. En oikein niissä viihtynyt, ja mietin jo, että jätänkö porukan mukana koko veganismin. No, sen ismin ehkä jätinkin, mutta silti en edelleenkään halua syödä eläinkunnan tuotteita. Noin vuoden juustottoman kauden jälkeen päätin antaa itselleni yhden kokeilutilaisuuden eli käydä syömässä salami-aurajuustopitsan. Kävin, enkä saanut siitä edes oluen avulla alas kuin reilun kolmanneksen. Eivät ne salami ja aurajuusto enää maistuneet kuin suolalta ja rasvalta, ja niistä tuli paha olo. Siihen loppui salamisuru ja siihen loppui juustosuru. Ne jäivät mielestä ikään kuin automaattisesti, ja lopetin sen ajattelemisen, mitä en voi tai "saa" syödä (saisin jos itse haluaisin), ja aloin miettiä, että mitä kaikkia uusia kasvisruokia ja ruoka-aineita maailmassa on, joita en ole koskaan maistanut tai joista en ole edes tiennyt. Tätä kokeilua edesauttoi se, että muutin maahan, jossa aasialaiset ruokakulttuurit olivat kehittyneitä ja voimakkaasti esillä. Kuten jo aiemmin kerroin, nykyään veganismini on, on ollut jo vuosia, iloista löytämistä ja kokeilua eikä menneen haikailua. Samanlaisia vegeystäviä olen löytänyt sekä tosielämässä että netistä. En tosiaan enää mieti sitä, että miten saisin takaisin ne menneisyydestä tutut maut, ainakaan tismalleen samanlaisina. Minulle riittää jokin lähellä oleva maku. Jos tekee mieli aurajuustopitsaa, juustoksi sekoitan pehmeää tofua ja misotahnaa, ja "salamia" teen kuivatuista mustista pavuista ja siitakesienistä liottamalla. Tulos menee riittävän lähelle tyydyttämään salamipitsanälän. Lehtipihvistä minulla ei valitettavasti ole muistikuvaa, mutta kaipa sitäkin pääsee jotenkin lähelle, ehkä seitan-sieni-pihvillä?

Voisi olla minusta ihan hyödyllistä korostaa aloittelijoille tai aisaa harkitseville myös tätä positiivista puolta, eli että veganismi voi tuoda aidosti jotain lisää ruokavalioon myös kulinaristiselta kannalta, eikä jatkuvasti puhua vajeista ja rippeistä, ja siitä miten vegaanin elämä on ilman jäämistä ja uhrautumista hyvän asian puolesta. Ei se sitä ole kaikille, eikä alun jälkeen varmaan kuin erittäin harvoille. Totta kai olisi erittäin hienoa, ettei tarvitsisi jäädä paitsi yhtään mistään, eli elintarviketeollisuus satsaisi kunnolla tuotekehittelyyn niin, että saataisiin kunnon korvikkeita, joita muutkin kuin vegaanit söisivät mielellään. Eihän se mikään mahdottomuus, kysymyshän varmasti on vain resursseista ja niiden ohjaamisesta kysynnän mukaisesti. Tässä voisi kyllä valtioiden lainsäädäntö pikkuisen tulla vastaan esim. säätmällä maitoveron, eläinrasvaveron, gelatiiniveron ...