Pajunen on täysin oikeassa.Miksi Mamuloiset kuormittavatpääosin vain Helsingin kaupunginkassaa,sosiaalihuoltoa ja yhteiskuntarakenteita?
Maahanänkeävät Mamuloiset tulisi pakkosiirtää ja hajasijoittaa Haukiputaan kautta muuttotappiokuntiin. Keskeisessä Suomessa on runsaasti varteenotettavia sijoituspaikkoja. Muuttotappiokunnista löytynee Suomalaisten työperäisen pakkomuuton aiheuttama runsas valikoima kunta/valtiorahoitteista tyhjää Arava-rakennuskantaa,joiden nyt tyhjinä rapistuviin kerros ja rivitaloihin Mamuloiset pakkoasutettaisiin halvalla.
Haukiputaa,joka on Oulun yläpuolella,mutta silti sopivan lähellä Oulunsalon lentokenttää,voisi toimia paikkana josta yhteiskuntaan sopeutumattomat voitaisiin pikakäännyttää takaisin lähtömaahansa.
Vetoaminen kylärakenteen säilymiseen ei ole muuton esteenä.Miksi siis koko "mamukylää" ei voitaisi muuttaa kerralla esim.Vuosaarelaisesta kerrostalosta Alajärvelle tai Kurikkaan?
Miksi Kehäkolmosen ulkopuoli ei kelpaa mamuille?
Savimajoista tulevien mamujen ei tarvitse olla Suomen paraatipaikoilla roppailemassa kukkoina tunkiolla.Miksi Mamuloisille ei kelpaa asuinpaikaksi pohojanmaalta Alajärvi ja Kurikka?
Miksi pohjois-suomesta Mamuloisille ei käyne Haukipudas tai Siikalatva?
Mitä vikaa on Lappeenrannan naapurissa Lemissä ?
Miksei Mamuloisten keinotekoiseen tarpeeseen yhteiskunnan varoilla järjestettyjä asuntoja voida edes varustaa ja sisustaa käytetyin huonekaluin ja kierrätyskeskustavaroilla?
Kun kehäteiden ulkopuolinen Suomi ei mamuloisille automaattisesti kelpaa,ylentävät he itsensä Suomalaiseen nähden...
Tässä mamujahyysäävälle Persueliitille todellinen pähkinä purtavaksi?
Pakkomuutetaan Mamut
10
266
Vastaukset
- en tykkää persuista
Haukiputaalla ynnämuilla syrjäseudun kunnissa asuvat persujen peruskannattajat,tämmöset ajatukset tulee saattaa heille tiedoksi
Jussi Pajuselle ja muilla taivastelijoille tiedoksi, että esimerkiksi Kajaaniin on tullut yksin tänä vuonna lokakuun loppuun mennessä 174 maahanmuuttajaa. Se on väestöpohja huomioiden mielestäni melko suuri määrä.
Alueella asuvien maahanmuuttajien yhteismäärästä minulla ei ole tietoa, mutta tämän vuoden muuttolukujen valossa uskoisin puhuttavan mieluummin ainakin tuhannesta kuin sadoista henkilöistä.
Te siellä kehäkolmosen sivistyspiirissä luulette olevanne yksinänne maahanmuuttajien kanssa. Kyllä heitä on täälläkin, jokaisella kauppareissulla keskustan kaupoissa kuulee puhuttavan vieraita kieliä ja joistakin ulkomaisen syntyperän näkee jo päältä.
Kaikki kirjoituksessa mainitsemasi asiat esimarkiksi asuntokannasta ovat jo käytössä. Aivan naapurustossani asuu rivitaloissa jotka muuten olisivat tyhjinä kongolaisia, myanmarilaisia, nepalilaisia ja vanhan Jugoslavian alueelta aikanaan muuttaneita ihmisiä.
Tuoreimmat muuttajat ovat muutama kuukausi sitten Kongon pakolaisleireiltä tulleita. Tilanne Kongossahan on täysin ei kenenkään hallinnassa oleva, kun ihmisiä tapetaan jopa pakolaisleireihin.
Mitä vähemmän maahanmuuttajien taustoista tietää ja asioita itselleen selvittää, sitä naurettavammaksi itsensä mielipiteineen tekee.- Kemijärvel
myös.
Kummatissa madallettiin kerrostaloja.Antinkangas kumisee tyhjyyttään.Kemijärvellä ja Suomussalmella puretaan aravataloja...
Kajaani ei ole maailman napa. - mikä ettei
Kemijärvel kirjoitti:
myös.
Kummatissa madallettiin kerrostaloja.Antinkangas kumisee tyhjyyttään.Kemijärvellä ja Suomussalmella puretaan aravataloja...
Kajaani ei ole maailman napa.Tuo pääkaupunkiseudun porukka virkamiehiä myöten vaan kirjoittelee niinkuin missään muualla ei olisi maahanmuuttajia. On niitä Oulussa, Rovaniemellä jne. Tietenkin on syytä kysyä, että kannattaako niitä reservaatteja joka kylään perustaa, vapaan muuton maassa he kuitenkin hakeutuu ennen pitkää sinne mistä työtä löytyy ihan niinkuin pitääkin.
Koulutus ja kotoutuspaikkoina tuollaiset hiljaisemmat paikkakunnat ovat varmaan ihan hyviä, koska asuminen ja muutkin kulut ovat pienemmät kuin jossain pääkaupunkiseudulla sekä kouluissa on lapsille paremmin tilaa. - antaa kuvan
Kemijärvel kirjoitti:
myös.
Kummatissa madallettiin kerrostaloja.Antinkangas kumisee tyhjyyttään.Kemijärvellä ja Suomussalmella puretaan aravataloja...
Kajaani ei ole maailman napa.että he ovat maailman napa. Kun pitää kerjätä rahaa valtiolta niin silloin on kaikki maailman ongelmat joitten ratkaisuun tarvitaan tukea mutta heti perään uhotaan landepaukuille metropolista.
- stadilaisten
antaa kuvan kirjoitti:
että he ovat maailman napa. Kun pitää kerjätä rahaa valtiolta niin silloin on kaikki maailman ongelmat joitten ratkaisuun tarvitaan tukea mutta heti perään uhotaan landepaukuille metropolista.
yhteisöverorahoilla elätetään useampi landepaikkakunta, joten suuta soukemmalle. Tosiasiahan on että stadi on yhteiskunnan veturi, mutta juupajoki ei ole edes hiilivaunu.
- hoitamaan
stadilaisten kirjoitti:
yhteisöverorahoilla elätetään useampi landepaikkakunta, joten suuta soukemmalle. Tosiasiahan on että stadi on yhteiskunnan veturi, mutta juupajoki ei ole edes hiilivaunu.
omia asioitaan kuntoon kun pitää virkamiesjohdon valittaa. Käärisi sekin Pajunen ne hihat kuten Mr. Katainen on opettanut ja alkaisi töihin palkkansa eteen eikä rustaisi valituskirjoituksia.
Valtionveroa sekä kaikkia välillisiä veroja kerätään kyllä koko maasta joten tiedä tuosta veturista, kait niistä kerätyistä varoista kuuluu jotain takaisin maakuntiinkin tulla eikä jäädä pelkästään jonkin stadieliitin oopperatalon ylläpitoon. - en tykkä persuista
stadilaisten kirjoitti:
yhteisöverorahoilla elätetään useampi landepaikkakunta, joten suuta soukemmalle. Tosiasiahan on että stadi on yhteiskunnan veturi, mutta juupajoki ei ole edes hiilivaunu.
Mitä merkittävää iloa Suomelle on helsinkistä,minusta se voitaisiin vuokrata venäläisille,se toisi niihin vähän nöyryyttä
- culliaccus
hoitamaan kirjoitti:
omia asioitaan kuntoon kun pitää virkamiesjohdon valittaa. Käärisi sekin Pajunen ne hihat kuten Mr. Katainen on opettanut ja alkaisi töihin palkkansa eteen eikä rustaisi valituskirjoituksia.
Valtionveroa sekä kaikkia välillisiä veroja kerätään kyllä koko maasta joten tiedä tuosta veturista, kait niistä kerätyistä varoista kuuluu jotain takaisin maakuntiinkin tulla eikä jäädä pelkästään jonkin stadieliitin oopperatalon ylläpitoon.ei tarvitsisi,vetää puolta Suomea perässään,joten hihat ylös siellä provinsissa. Okei tämä on provo,mutta tässä paljastuu se ajatus-virhe että,jossakin on rahaa/infrastuktuuria rajattomasti.
Jos Helsingissä nämä em.loppuvat ei muu suomi niitä pysty pitkään tyydyttämään (lue pakolaiset) - miten voit
hoitamaan kirjoitti:
omia asioitaan kuntoon kun pitää virkamiesjohdon valittaa. Käärisi sekin Pajunen ne hihat kuten Mr. Katainen on opettanut ja alkaisi töihin palkkansa eteen eikä rustaisi valituskirjoituksia.
Valtionveroa sekä kaikkia välillisiä veroja kerätään kyllä koko maasta joten tiedä tuosta veturista, kait niistä kerätyistä varoista kuuluu jotain takaisin maakuntiinkin tulla eikä jäädä pelkästään jonkin stadieliitin oopperatalon ylläpitoon.ajatella että stadista kerätyt yhteisöverot pitäisi saada "takaisin" maakuntiin? Miten sellaisen voi palauttaa takaisin, jota ei ole koskaa palautusta vaativilta kerättykkään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6565660Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o222477Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia2691822- 1141717
- 941556
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos251484Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly121301Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3361270Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi3441261Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa371255