Typerimmät lajit

urheilussa

Mäkihyppy. Ihan hullua, rakennetaan jumalattomia kolosseja, joista vain muutama keskenkasvuinen luupää uskaltaa hypätä ja sitten vielä jotkut aikaaset miehetkin menöö niitä ihmettelemään. Suoritus kestää muutaman sekunnin ja kunto vaihtuu päivittäin - Aivan perseestä

Kuorma-autojen nopeuskisa. Aivan kahelia, mitä vitun järkee on panna kymmenen tonnin autot kisaamaan nopeudesta. Jumalattomia rautamääriä siirrellään turhaan ja diiseliä palaa niin perkeleesti. Olis vaikka kuljetuskisa tonnit, aika , taloudellisuus. Ei vittu, kuka älykääpiö tommosta keksii.

96

12317

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pelkkää

      väkivaltaa, halvaantumisia, huumeveikkoja ja kaljamainoksia.

    • ehdottomasti.

      Laji jossa on mukamas jonkinlaiset säännöt, mutta ne voi ohittaa koska "pelin luonteeseen" kuuluu hakata vastustajaa kepillä ja nyrkillä.
      Kaikki tämän "lajin yleisen luonteen" arvostelijat ovat lajikiihkoilijoiden mukaan homoja. (Mistähän tämä sitten kertoneekaan.)

      Muutenkin laji on epämääräistä koheltamista josta on vaikeaa löytää mitään harjoiteltua systematiikkaa.

      • HenkenpiättäjäPRO

        Jääkiekossa se tullee vaan ihimisten onkelmista ja tunteijen kuumentumisesta. Ota mielummin vaikka nyrkkeily, siinä tehhään sitä TARKOTUKSELLA.


      • muutakin
        HenkenpiättäjäPRO kirjoitti:

        Jääkiekossa se tullee vaan ihimisten onkelmista ja tunteijen kuumentumisesta. Ota mielummin vaikka nyrkkeily, siinä tehhään sitä TARKOTUKSELLA.

        Oon ite pelannut jääkiekkoa vuodesta -95.
        Kertaakaan en oo tapellu. Ei kai siellä ketään väkisin tappelemaan laiteta. Muuten samaa mieltä ei ne sovitut matsit oo oikeen mistään kotosin.


      • ...
        HenkenpiättäjäPRO kirjoitti:

        Jääkiekossa se tullee vaan ihimisten onkelmista ja tunteijen kuumentumisesta. Ota mielummin vaikka nyrkkeily, siinä tehhään sitä TARKOTUKSELLA.

        Mutta kysyä voi, miksi aikuinen iso mies hermostuu pienestä mustasta kumikiekosta. Onko se oikea syy?

        Lätkää pelataan ja seurataan veren maku suussa, ei iloisella mielellä. Haudanvakavaa hommaa.

        En tiedä onko surkuhupaisaa vai pelottavaa, että kaverit jotka ovat ottelun aikana ottaneet rajustikin yhteen, voivat sen ottelun jälkeen mennä kavereina kaljalle.

        Sodassa vihollinen on vihollinen niin kauan kun on sota, sen jälkeen se voi olla jo liittolainen tai ainakin ei-vihollinen. Samapa näyttää pätevän lätkässä. Turhuuksien takia kuumeneminen on minun mielestäni hullun hommaa.


      • jart-sa
        ... kirjoitti:

        Mutta kysyä voi, miksi aikuinen iso mies hermostuu pienestä mustasta kumikiekosta. Onko se oikea syy?

        Lätkää pelataan ja seurataan veren maku suussa, ei iloisella mielellä. Haudanvakavaa hommaa.

        En tiedä onko surkuhupaisaa vai pelottavaa, että kaverit jotka ovat ottelun aikana ottaneet rajustikin yhteen, voivat sen ottelun jälkeen mennä kavereina kaljalle.

        Sodassa vihollinen on vihollinen niin kauan kun on sota, sen jälkeen se voi olla jo liittolainen tai ainakin ei-vihollinen. Samapa näyttää pätevän lätkässä. Turhuuksien takia kuumeneminen on minun mielestäni hullun hommaa.

        TPS:n valmentaja Jortikka sano hyvin joskus 90-luvulla TV-haastattelussa Tepsin voitettua mestaruuden: Mitä täsä, täähän on vaan jääkiekkoa.


    • jee jee

      Joku nyt kannattaa jotain ja joku jotain toista, mitä helvetin välii kuka siellä voittaa tai häviää
      Naurettavaa toutuu aikuisilta miehiltä

      • jotta tulisi

        jatkoaikoja ja kaljaa saataisiin myytyä maksimimäärät. Ja suomalaiset menee tohon halpaan vuosi toisensa jälkeen, "jännitetään"playoffseja, hah. Mitä väliä kuka tuuri- ja sopupelit voittaa, kunpa tv:stä tulisi kunnon tulosurheilua, (esim. yleisurheilu, uinti) jossa PARAS aina voittaa.


      • muussa tulosurheilussa
        jotta tulisi kirjoitti:

        jatkoaikoja ja kaljaa saataisiin myytyä maksimimäärät. Ja suomalaiset menee tohon halpaan vuosi toisensa jälkeen, "jännitetään"playoffseja, hah. Mitä väliä kuka tuuri- ja sopupelit voittaa, kunpa tv:stä tulisi kunnon tulosurheilua, (esim. yleisurheilu, uinti) jossa PARAS aina voittaa.

        eivät huumeveikot ole maajoukkueeseen tyrkyllä! Yleisurheilussa pitää urheilijan olla kovassa kunnossa ja tehdä tulosta. Juopottelu ja nenän puuterointi ei oikeassa urheilussa onnistu! Ja jos yleisurheilukisassa pahoinpitelet toisen, ura loppuu siihen... jääkiekko on varmastikin persoonallisuushäiriöisille ihan hyvä laji; juopot psykopaatit saavat teloa toisiaan, kun laki ei ulotu "kaukaloon". Sikoja tosiaan.


      • pitää vaan
        muussa tulosurheilussa kirjoitti:

        eivät huumeveikot ole maajoukkueeseen tyrkyllä! Yleisurheilussa pitää urheilijan olla kovassa kunnossa ja tehdä tulosta. Juopottelu ja nenän puuterointi ei oikeassa urheilussa onnistu! Ja jos yleisurheilukisassa pahoinpitelet toisen, ura loppuu siihen... jääkiekko on varmastikin persoonallisuushäiriöisille ihan hyvä laji; juopot psykopaatit saavat teloa toisiaan, kun laki ei ulotu "kaukaloon". Sikoja tosiaan.

        käyttää dopingia niin paljon kuin uskaltaa jos meinaa pärjätä. joukkuelajeissa voi pärjätä taidollakin. ja se tappeleminen ei kyllä tosiaan kuulu sinne kaukaloon - valitettavaa ettei tuollaisille 'pelaajille' saada elinikäistä pelikieltoa heti. dopingista pitäisi olla sama, mutta minkäs teet kun testit tulevat perässä - en usko että kukaan maailman huipuista on putipuhdas. sikoja tosiaan.


      • doobi doo
        jotta tulisi kirjoitti:

        jatkoaikoja ja kaljaa saataisiin myytyä maksimimäärät. Ja suomalaiset menee tohon halpaan vuosi toisensa jälkeen, "jännitetään"playoffseja, hah. Mitä väliä kuka tuuri- ja sopupelit voittaa, kunpa tv:stä tulisi kunnon tulosurheilua, (esim. yleisurheilu, uinti) jossa PARAS aina voittaa.

        Rugby.

        Hirveet steroidikolossit on etukenossa ja sitten ne hyökkää päin vastapuolen steroidikolosseja ja ja yks hullu saa epäkeskon pallon ja juoksee se kainalossa kahen kepin väliin ja usein vielä kaatuu lopuksi.
        sitten ne saa palkinnoksi jotain puol millii dollarii per kolossi.


      • ...on....

        ...aivan perseestä.äijät vaa juoksee pallon perässä ja möhömahaukot kattoo kotona telkkarista.


      • Kolossi, ei miljonääri
        doobi doo kirjoitti:

        Rugby.

        Hirveet steroidikolossit on etukenossa ja sitten ne hyökkää päin vastapuolen steroidikolosseja ja ja yks hullu saa epäkeskon pallon ja juoksee se kainalossa kahen kepin väliin ja usein vielä kaatuu lopuksi.
        sitten ne saa palkinnoksi jotain puol millii dollarii per kolossi.

        Hienoa, edellisen kirjoittaja osoitti samalla oman tietämättömyytensä. Ihan vain vinkiksi, rugby ja amerikkalainen jalkapallo ovat toisistaan täysin erilaisia pelejä! Eikä kummassakaan tarvitse juosta minkään keppien välistä tehdäkseen maalin. Katsoppa joskus vaikka telkkarista kyseisiä lajeja, niin huomaat.


      • diibadaapa
        doobi doo kirjoitti:

        Rugby.

        Hirveet steroidikolossit on etukenossa ja sitten ne hyökkää päin vastapuolen steroidikolosseja ja ja yks hullu saa epäkeskon pallon ja juoksee se kainalossa kahen kepin väliin ja usein vielä kaatuu lopuksi.
        sitten ne saa palkinnoksi jotain puol millii dollarii per kolossi.

        Aina yhtä hauska aihe suomalaisille, AM-jalkapallo ei ole urheilua kun siellä doupataan.
        En kehtaa enää ulkomailla olla ylpeä Suomalaisuudestani kiitos kotimaan puhtaiden hiihtäjien, ja miten ihmeessä NHL:n menevät kiekkoilijat kasvaa ensimmäisen kauden aikana 5-10kg lihaksia.
        Ehkä ne vaan treenaa niin kovaa!


      • kotimainen -
        muussa tulosurheilussa kirjoitti:

        eivät huumeveikot ole maajoukkueeseen tyrkyllä! Yleisurheilussa pitää urheilijan olla kovassa kunnossa ja tehdä tulosta. Juopottelu ja nenän puuterointi ei oikeassa urheilussa onnistu! Ja jos yleisurheilukisassa pahoinpitelet toisen, ura loppuu siihen... jääkiekko on varmastikin persoonallisuushäiriöisille ihan hyvä laji; juopot psykopaatit saavat teloa toisiaan, kun laki ei ulotu "kaukaloon". Sikoja tosiaan.

        yleisurheilija ainakin seivästi ulkomaanpellen melkein hengiltä. harvemmin tollasta väkivaltaa näkee jääkiakossa


      • kotimainen - kirjoitti:

        yleisurheilija ainakin seivästi ulkomaanpellen melkein hengiltä. harvemmin tollasta väkivaltaa näkee jääkiakossa

        sitä tapausta, jota oletan hänen tarkoittavan, niin - eiköhän kyseessä ollut onnettomuus! Onnettomuuksia taas valitettavasti sattuu toimintojemme yhteydessä, ja niitä voidaan toki vähentää järkevin turvatoimin mutta ei tyystin eliminoida.
        Onpa moukari joskus lentänyt katsomoonkin, joten edes penkkiurheilija ei ole sataprosenttisen turvassa kentältä kantautuvalta väkivallalta. Penkkiurheilijan lajiin liittyvät tyyppivammat ja -sairaudet toki yleensä aiheutuvat muusta kuin suoranaisesti suorituspaikoilta uhoavista uhkista.


    • Lissu

      Täysin turhanpäiväisiä. Siis mitä hemmetin urheilua on autossa istuminen? Eipä mun kunto ainakaan nouse autossa istumisesta! Kamalan kallista tuo "urheilu" on ja aina joku loukkaantuu tai kuolee... Niin ja siis miksei kukaan puhu siitä, miten voitaisiin säästää luontoa kun lopetetaan nuo auto"urheilut"?! Tavallisia tallaajia kehoitetaan vähentämään autoilua ja käyttämään julkisia kulkuneuvoja, sitäkö varten että joku hemmetin Räikkönen voisi ajella pikku ferrarillaan (tai mikä sillä nyt sitten onkaan) ympyrää 300km/h?! Aivan hyödytöntä.


      Toiseksi en ymmärrä noita jalkapallo- enkä jääkiekkopelejä. Siis miksi aikuiset miehet taistelee siitä yhestä muovikappaleesta? Ottaisivat jokainen itellensä oman ja leikkisi nyt sen kanssa jos nyt niin kovasti mielei tekee. Mutta ei, kun täytyy siitä yhestä tapella... Noh, siinäpä ainakin kunto kasvaa...

      • Nimetön

        Eikö teistä ihmisten elämässä saisi olla mitään hauskuutta? Syökää oikeesti päänne. Käy sääliksi jos elämässä ei ole muita huvituksia kuin ainainen valittaminen. Mistä te oikein sitten nautitte?

        T: Topi, 14v


      • aina mielessä

        paskaa


      • Make60

        Puhut ihan puutaheinaa kun et tiedä asiasta mitään. Meneppä kokeilemaan vaikka mikroautolla ajoa ja ajat puolituntia autoa niin lijaa kun pystyt niin takaan että olet ihan poikki jos ei ole kuntopohjaa. Formila 1 kisat kestävät noin 90 minuutia ja kuskien pulssi on kisan aikana 120-180 vililla minuutissa ja jos ei kunto ole kohdillaan niin sitä ei jaksa. Toiseksi kaikilla ei kantti riitä ajaa rataa tai ralliautolla niin lujaa kun mm-osakilapiluissa ajetaa. Jos menisit rallikuljetajan kyytiin suljetulle pikataivalpätkälle niin varmasti pelkäisit kyydissä ja rupeaisit arvostamaan asiaa. Ajamiseen tarvitaa taitoa ja keskittymiskykyä ja se tulee vain harjoittelemalla ja jollakin luonnon lahjoja siihen. Kolmanneksi on hallittava pelko että ajaa metsää tai johonkin muuhun esteeseen.


      • hamppi0

        verrattaisiin vaikkapa yleisurheilua ja autourheilua: kummasta siis todella on hyötyä? Mitä hyötyä saadaan keihäänheitolla, pikajuoksulla, kuulantyönnöllä..........edes yleensä millään yleisurheilulajilla? Ei tasan mitään. Useimmat autoihin tulleet innovaatiot, esim. lukkiutumattomat jarrut, luistonesto, ajonhallinta ja lukemattomat muut, on otettu käyttöön ja testattu autourheilulajeissa ja otettu senjälkeen siviiliautoissa. Onkohan tavallisissa lenkkareissa nykyisin oleva pohja testattu juoksijoilla? Mikähän noista hyödyttää tavallista ihmistä eniten?


      • Make60 kirjoitti:

        Puhut ihan puutaheinaa kun et tiedä asiasta mitään. Meneppä kokeilemaan vaikka mikroautolla ajoa ja ajat puolituntia autoa niin lijaa kun pystyt niin takaan että olet ihan poikki jos ei ole kuntopohjaa. Formila 1 kisat kestävät noin 90 minuutia ja kuskien pulssi on kisan aikana 120-180 vililla minuutissa ja jos ei kunto ole kohdillaan niin sitä ei jaksa. Toiseksi kaikilla ei kantti riitä ajaa rataa tai ralliautolla niin lujaa kun mm-osakilapiluissa ajetaa. Jos menisit rallikuljetajan kyytiin suljetulle pikataivalpätkälle niin varmasti pelkäisit kyydissä ja rupeaisit arvostamaan asiaa. Ajamiseen tarvitaa taitoa ja keskittymiskykyä ja se tulee vain harjoittelemalla ja jollakin luonnon lahjoja siihen. Kolmanneksi on hallittava pelko että ajaa metsää tai johonkin muuhun esteeseen.

        hiihto ON typerintä,isot ihmiset panee syrän kurkussa menee kahrel lankulla noi suuripiirtei luistelle pitki mäkiä ja osa reppanoista painaa uraa umpihankee toiset seuraa urissa.sit nää samat jannut ei saa pihassaa lumitöitä tehtyä ja autoillessa ovat kusisukassa kovähänki on uraa kilpasarjoissa kustaa haponkestävästä mukista pohja pois.


      • jimi22

        >> ""Täysin turhanpäiväisiä. Siis mitä hemmetin urheilua on autossa istuminen? Eipä mun kunto ainakaan nouse autossa istumisesta!""

        :DDDDD IDIOOTTI!

        Voi kuinka toivon että pääsisit vaikka Kimin tahi Heikin kyytiin siihen F1 autoon, parin kierroksen jälkeen niskanikamasi irtoaisivat. Et vissii iha ymmärrä millaset fyysiset vaatimukset sillä lajilla on.


      • taaloja

        Mitä järkeä maksaa mielettömiä summia koska kimit ja teemut ,jannet,tekisivät tuota ruokapalkallakin.Tigerkin kolopallolla tienaa tsiljoonia.


      • Ottonalle kirjoitti:

        hiihto ON typerintä,isot ihmiset panee syrän kurkussa menee kahrel lankulla noi suuripiirtei luistelle pitki mäkiä ja osa reppanoista painaa uraa umpihankee toiset seuraa urissa.sit nää samat jannut ei saa pihassaa lumitöitä tehtyä ja autoillessa ovat kusisukassa kovähänki on uraa kilpasarjoissa kustaa haponkestävästä mukista pohja pois.

        täällä tuntuu jo osa kommenteista aivan naurettavilta, kun ajattelin tämän aloituksen nähdessäni että kyse on urheiluista joita EI pidetä urheiluna, ja esim.jääkiekko, salibandy, pesis ja eritoten hiihto ovat kyllä juuri sitä kunnon itseään. Miksi tyypit vetävät täällä jotkut tyhmät huumeammattilaiset mukaan, eritoten jääkiekkossa? ymmärtäisin jos puhuttaisiin yleisurheilusta mutta lätkästä? anna mun kaikki kestää (älkääkä mainitko jereä, se ei tähän asiaan liity koska tyyppi ei käyttänyt huumeita parantaakseen pelisuoritustaan).

        Mikäs laji ottonallelle sitten menee? jos nimittäin rupean täällä vastanneiden tavoin pilkunviilaajaksi voisin samantien tuomita kaikki urheilulajit! :D esim. pesis,lätkä,golf,koris,salibandy,pingpong,tennis,sulkapallo,lentopallo, kuula, moukari, keihäs, kiekko,jääpallo,baseball..jne. Huomaatko mikä noissa kaikissa yhteistä? kaikkiin liittyy jokin paiskottava esine johon liitetään hitonmoista elämöintiä, hirmunen treenaaminen sen edellytyksenä ja sitten lehdissä komeillaan "atleettina" ja osaan voi vanha kansa mutista "isot miehet juoksee tommosen pikku jutun perssä ku mitkäkin lapset, voi hyvänen aika!" :D

        Ja kun joku täällä mainitsi että salibandykin semmoista ettei siinä ole mitään päätä eikä häntää, kauheeta räpeltämistä ilman kunnon kuvioita jne. Noh samaahan voisimme sitten sanoa vaikka lentopallosta, koriksesta, ja miksei jalkapallostakin kun puhutaan suomenkokoisista kentistä xD

        Pointtini; jos ei paljoa kiinnosta itsensä rasittaminen fyysisesti saati niiden ihmisten ymmärrys jotka siitä suorastaan nauttivat, pitäkää kuononne kiinni. Aloittavatko urheilijat foorumeillaan keskusteluita aiheina "laiskat keppikävelijät" tai "ei ne jaksa edes HÖLKÄTÄ kilsaa"? Eivät.


      • jussi 02460

        olet, formuloissa tarvitaan oikeasti kovaa fyysistä kuntoa. et taida tajuta miten paljon formula1 kisat säästää polttoainetta maailmassa kun kymmenet miljoonat autot ovat kisojen takia pois liikenteestä. tyypillinen lyhyt näköinen naisen mielipide!!


      • KOllllIi

        Älä tuomitse urheilulajia, jota et ole edes nähnyt.
        Jääkiekko ei ole tehty muovista, eikä ole jalkapallokaan.

        Ja jääkiekon säännöt ovat selvät. Ei siitä "muovikappaleesta" tapella. Kiekko yritetään mailalla saada vastustajan maaliin, kun tämä onnistuu, saa pisteen. Se joukkue voittaa, kummalla on pelin lopussa enemmän pisteitä.

        Ja ei kunto varmaan autossa istuessa kohoakaan, kun köröttelet mökkitietä 20km/h.
        Kyllä siinä kuntoa vaaditaan, mutta ei se minunkaan mielestäni kunnon urheilua ole.

        Taidat olla vaan jostain Afrikasta kun et kestä jäähallin kylmyyttä.


    • valoholisti

      täytyy myöntää, että ei mäkihyppyä kauaa viitsi katsella.sen verran tylsää on, mutta varmasti jännä kokemus hyppääjille.itse en ole koskaan edes kokeillut, mutta olen varma että se ilmalento olisi jännä kokemus.ennen luiden ja niskojen taittamista eli saapumista maan kamaralle:D tosta rekkahommasta en osaa sanoa.ei ole tullut tutuksi...

    • Aikuiset miehet seisoskelevat keskellä aukeeta peltoa tyyriin näköisenä ja koettavat lyödä kalliilla tikulla pientä palloa vähän isompaan reikään.

      Sen jälkeen kallis reppu selässä tai rattailla siirrytään seuraavalle pellolle.

      Telkkarista moisen katsominen on aivan viheriöpeliä lukuunottamatta yleensä pilvien ja puunlatvojen taivastelua.

      Ja tästä vielä maksetaan maltaita...

    • lajit.

      jääkiekko,jääpallo,hiihto,mäkihyppy,luistelu,pesäpallo,maraton,10 000 metrin juoksu,gurling,siinähän niitä olikin jo älyttömiä lajeja,jotka vois poistaa täysin mediasta.

      • tähti

        Ihan curling vaan. Ja se on kyllä aika mälsä laji.


      • tyhmää

        isot ihmiset juoksee pienen pallon perässä 2x45 minuuttia ja sitten jos sinä aikana yksi tai kaksi maalia tulee niin mieletöntä!!!!!!!!!!!!!


    • Virya

      Ne niitä keksii, ja ne niistä tykkää. Ai miksikö? Riippuu keneltä kysyy. Freud varmaan selittäisi tämänkin libidolla. Mutta kaikki ei olekaan freudilaisia...

    • HenkenpiättäjäPRO

      Varmaanki kaksintaisteleminen, semmonen jossa rettelöijään kuolemmaan asti... luulisin että semmostaki on jossain. Tosin luulenpa että se on harvemmin SEN päätös joka sitä harrastaa.

    • on täysin

      mitään sanomaton laji. Siinä kun ei tapahdu kerrassaan mitään. No mitä nyt katsomossa ulvovat.

    • ehdottomasti

      turhin "urheilu". Tuhansia tonneja kalustoa lennätetään ympäri maapalloa, jotta jokainen maanosa saisi osuutensa niistä autonkuljetuskilpailuiden saasteista. Rahvas hurraa, kisajärjestäjät ja kuljettajat rikastuu. Ja täällä Suomessakin kohkataan suomalaisten autonkuljettajien menestystä... hoh hoijaa. Naurettavin osuus on kärkikolmikon loppuselvitykset medialle kisan päätteeksi. Jannut istuu lippikset silmillä ja sönköttää "vell pat tö lääst läp vas veri fääst". ARGH.

      • jimi22

        Taidat olla yks niistä, ketkä ei ymmärrä että Kimi on Suomen kovakuntoisin jäbä ja monipuolisin lahjakkuus.


      • nikki91

        Kuljettajan fyysinen kunto vaikuttaa yhtä paljon kuin missä muussa tahansa huippu-urheilussa - ellei enemmänkin. Kuskit ajavat yli 300:aa puolitoista tuntia joskus erittäinkin kuumissa olosuhteissa. Pieneenkään lipeämiseen ei ole varaa, mutten lähtee lapasesta - ja jos ei ole kunnossa, keskittyminen kärsii. Esim. Räikkösen fyysiset testitulokset olivat vuosi sitten NHL-pelaajan tasoa. Heikki Kovalaisen keskisyke kilpailun aikana puolestaan on noin 175. Ja Heikki kuitenkin juoksee maratonin kolmeen ja puoleen tuntiin. Jos vielä epäilyttää, että F1 ei ole urheilua: käykää itse urheilemassa 175 KESKIsykkeellä puolitoista tuntia. Jos haluatte simuloida Malesian olosuhteita, tehkää se saunassa.


    • sdfghjk

      Pitäähän niitä lajeja olla kuin on ihmisiäkin täällä jonkin verran. Kaikki eivät tykkää samasta lajista.

      • remuesteri

        pingistä eli pöytätennistä ei jaksa jännittää,mutta onhan pelaajilla taitoa, kaiken maailman kännykänheittokisat ja löylynlyömät...


    • nyt sitten

      joku järkevä laji?

    • Eppo

      Oikeastaan kaikki lajit on ihan järkeviä ja kehittäviä. Kunnon ylläpito on järkevää ja mitä enenmmän siihen on keinoja, sen parempi. Mutta että joka asiasta pitää kilpailla. Eikä sekään nyt vielä, mutta että joku viitsii katsella sitä! Kyllä hiihtäminen hienoa on, mutta en kyllä ymmärrä mitä hienoa on KATSOA kun joku hiihtää.

      No, täytyy kyllä myöntää että jos kanavapujottelussa sattuu kohdalle taitoluistelua, niin sitä jään kyllä katsomaan. Ainakin hetkeksi. Se on vain jotenkin niin kaunista. Se musiikin ja sulavien liikkeiden saumaton yhteen sulautuminen. Siinä on jotakin tavattoman esteettistä. Ehkä joku löytää sitä samaa muista lajeista. Tai sitten se on testosteroni joka pyöritää kilpaurheilumaailmaa.

      • gug_gug

        Kyllä se typeryys löytyy yleisöstä (TV- ja live-katsojista, tulosten seuraajista, faneista ym. mölyapinoista).

        Se on sama, miten kuntoansa kasvattaa, pääasia että saa jotakin liikuntaa ja/tai ulkoilmaa. Mutta toisten liikkumisen tuijottaminen tai itsetarkoituksellinen kilpaileminen ei sovi samaan joukkoon.


    • Mäkihyppyä

      Oon kanssa joskus pohtinu tota hyppäämistä (varsinkin isot mäet), tai lähinnä just paljonko ne tulee maksaa per harrastaja ja kuka maksaa. Aika vaikea on uskoa että jos ne tänne sen lentomäenkin rakentaa että sitä ihan pääsylipuilla rahotetaan, eikä siellä kuitenkaan saa hypätä kun jo alle kymmenen suomalaista.
      Oon ite joskus suunnitellut koittaa lajia vähän mutta pääkaupunkiseudulla ei kai oo siihen kovin hyvät mahdollisuudet.

    • minähei

      typerin urheilulaji on ehdottomasti kyllä nyrkkeily! siinä ei oo mitään järkeä! isot miehet menee ihan omasta tahdostaan hakattavaks. idiootteja.

    • voiko typerämpää olla

      Kyllä se on sähly/salibandy tai mikä ikinä onkaan.Uskomattoman typerä pelata ja vielä tyhmempää jos sitä joutuu kattomaan.Toisena tuleekin jalkapallo,mitä en vaan kertakaikkiaan siedä,tylsä laji,ei voi mitään.Curling näyttää tyhmälle,mutta olis kyllä ihan hauska joskus kokeilla.

      • Howling wolf

        Älä nyt sentään noin lajia morkkaa. Onhan se senverran hauska laji ettei voi nauramatta katsoa jos niin alas vajoaa


      • samalta kuin minä aina kun totean että koripallo on perseestä ja syynä siihen oma lyhyyteni ja alituinen juokseminen edestakaisin. ELI taidat itse olla aika surkia salibandyssa? ;) Kyllä se on fyysisesti paljon verottava laji (itse olen maalivahti) ja piru VIE ne ukot juoksee ja LUJAA! Lämärit on kovia ja välillä meinaa ristikon takana mennä simmut solmuun kun jotkut osaavat kieputella palloa niin pirusti ilmassa mailoillaan! xD Niin nyt on siis kyse MIESpelaajista, naisten puoli on täysin perseestä muttei sentään niin paljon kuin naisten LÄTKÄ!


    • äölkjhgfds

      Typerää katsoa kun autot kiertää rataa peräkkäin eikä ohi pääse jos ei joltain kone hajoa.
      Sitten vielä joku huutaa kurkku suorana selostamassa että missä on JJ!

      • superkymppi

        Täysin samaa mieltä.


    • ...

      Päätarkoituksena vastustajan runttaaminen, rajoittavia sääntöjä todella vähän. Millä ihmeen varjolla katutappelusta tehtiin urheilulaji?

      • nhbWarrior

        no hei vertaappa vapaaottelua nyrkkeilyyn... laskeppa kuinka paljon päähän tulee lyöntejä molemmissa. esim matseissa


      • ...
        nhbWarrior kirjoitti:

        no hei vertaappa vapaaottelua nyrkkeilyyn... laskeppa kuinka paljon päähän tulee lyöntejä molemmissa. esim matseissa

        Voisitko itse perustella, miksi säännöistä karsittu turpaanvetokisa olisi muka urheilua?

        Tietysti se vaatii todella kovaa kuntoa ja kipukynnystä mutta toisaalta niin vaati sotiminenkin, mutta ei kukaan siitäkään ole urheilulajia tehnyt.

        Urheilulaji on mielestäni jokin sellainen missä on tavoitteen lisäksi säännöt. Lätkässäkin on. Osa niistä voidaan kokea turhinakin, kuten joku paitsio. Niiden tehtävänä on rajoittaa mittelö jonkinlaisiin puitteisiin.

        Vapaaotteluita taas rajoitetaan todella vähän. Muutama juttu on kielletty, muuten saa tehdä mitä haluaa, ja tavoite on edelleenkin se vastustajan rusikoiminen.

        Totta toki on että nyrkkeilyssä saattaa tulla enemmän tälliä päähän, mutta ei se mun mielestäni tee lajista sen jalompaa, että siinä saa lyömisen lisäksi myös potkia.


      • Tarke66
        ... kirjoitti:

        Voisitko itse perustella, miksi säännöistä karsittu turpaanvetokisa olisi muka urheilua?

        Tietysti se vaatii todella kovaa kuntoa ja kipukynnystä mutta toisaalta niin vaati sotiminenkin, mutta ei kukaan siitäkään ole urheilulajia tehnyt.

        Urheilulaji on mielestäni jokin sellainen missä on tavoitteen lisäksi säännöt. Lätkässäkin on. Osa niistä voidaan kokea turhinakin, kuten joku paitsio. Niiden tehtävänä on rajoittaa mittelö jonkinlaisiin puitteisiin.

        Vapaaotteluita taas rajoitetaan todella vähän. Muutama juttu on kielletty, muuten saa tehdä mitä haluaa, ja tavoite on edelleenkin se vastustajan rusikoiminen.

        Totta toki on että nyrkkeilyssä saattaa tulla enemmän tälliä päähän, mutta ei se mun mielestäni tee lajista sen jalompaa, että siinä saa lyömisen lisäksi myös potkia.

        on 95%:sti showta ja 5 prosenttia sitten jotain muuta. Luuletko todella että ne hakkaavat ja potkivat oikeasti? Jos vapaapaini olisi täyttä tappelua niin kaikilla ottelijoilla olisi kokoajan naama kirjavana ja ottelut eivät rajoittuisi kehään. Saippuaoopperaa.


      • Show-paini
        Tarke66 kirjoitti:

        on 95%:sti showta ja 5 prosenttia sitten jotain muuta. Luuletko todella että ne hakkaavat ja potkivat oikeasti? Jos vapaapaini olisi täyttä tappelua niin kaikilla ottelijoilla olisi kokoajan naama kirjavana ja ottelut eivät rajoittuisi kehään. Saippuaoopperaa.

        Ei vapaapaini, vaan show-paini.


    • Kukkuu!

      Shakkia on kiva perlata ja se on upea, ajattelua vaativa peli. Ei siitä kyllä silti urheilua saa.
      Jos se lasketaan urheiluksi sen vuoksi, että sen pelaaminen vaatii kovaa kuntoa, jotta jaksaa istua pari vuorokautta paikallaan ja siirtää nappuloita, sitten nukuminenkin on sitä.

    • MILES

      on tietysti "autourheilu" ja siinä tietysti FORMULA 1 jota ei typeryydessään voi sanoin kuvata! Mut hullut Suomalaiset vaan palvoo jotain pelle Räikköstä niinkun hän olis muka joku jumala!Ja tämmösestä paskasta nämä tyypit saa vielä tähtitieteellistä palkkaa.

    • mielestä

      typerä urheilulaji on kouluratsastus. Toinen tosi hölmö laji on aivan uusi tuttavuus. Vajaa viikko sitten näin ihan ekan kerran sitä Eurosportilla. Siinä oli kaksi äijää, jotka vuoron perään vieritti sellaisia ehkä 15cm halkasijaltaan olevia palloja tarkoituksena saada ne mahdollisimman lähelle pienempiä palloja, jotka olivat max 15 metrin päässä. Myös se laji on aika hölmö, mitä Sari Multala harrastaa ja vielä olympialaji...heh, heh.

    • Jaapokki

      Pesäpallo, voiko mitään typerämpää lajia olla?
      Pelaajat ja yleisö aivan raivohullua väkeä, hyvä etteivät tapa toisiaan.
      Kun koulussa pelattiin pesäpalloa, niin yksi löi palloa ja muut katsoi kylmissään, kun lyöjä yritti juosta pesältä toiselle.
      Ääliöiden laji.

      • Ei järki...

        ..siinä lajissa paljon päätä pakota. Hullun touhua. Yök, vieläkin menee kylmänväreet kun muistelee koulun liikkatunteja. . . :o


      • mutta tylsä kattoa vierestä. Mielestäni tosi kiva laji tosiaan kun itse juoksemassa ja mailan kanssa heilumassa ja iso TILAVA kenttä jossa harrastaa kaaaaaaukana autojen ja talojen akkunoista :D


    • lokikoik

      GOLF, autourheilut, jääkiekko, kurlinki, hevosten kiusaaminen (ravit ja taitokilvat), ampumahiihdot, kaikki pyssykisat, jousiammunta..huh huh..nekin rahat vaan köyhille, etenkin autourheilusta.

    • totta, totta,

      mäkihyppy luonnon mäesä ok, jos siihen lisätää mäkisuksilla 15km hiihto perään. jääkiekkokin turhaa haaskausta. Urheilu dopingilla.

    • naurattaa

      typeräää katsella kun lihavat nakkisormet kuokkii palloa reijästä jonne sen on monelle lyönnillä mahdollisesti saanut vieritettyä

    • ensin pitää

      lihottaa itsensä miltei sairaalakuntoon, ja sitten törmätä toiseen samanlaiseen juntturaan!?
      Sitäpaitsi matsi kestää ehkä muutaman sekunnin

    • heebo123

      ehdottomasti NASCAR-kisat. Oikeasti siinä ei ole mitään järkee, ajetaan ympäri ovaalia puolet kierrosta kaasu pohjassa ja puolet kaasu puolillaan ja viimein kun jonkun lavat hirttää ja ajaa seinään niin 10 seuraavaa ajaa päälle. Tottakai se on fyysisesti raskasta, sitä en väitä mutta katselu on turhauttavaa. Rehellinen rata-autoilu on jotain aivan muuta!

    • jekus

      ihmiset saisi juosta ja hevoset olla kyydissä

      • kattoo perseenreikää

        Mitä urheilua se on että istuu rattailla ja katsoo hevosen perseenreikää?


      • MILES
        kattoo perseenreikää kirjoitti:

        Mitä urheilua se on että istuu rattailla ja katsoo hevosen perseenreikää?

        HYVÄ KOMMENTTI!OLEN TÄYSIN SAMAA MIELTÄ! HAH HAH HAAA.....


    • lkrnglkgh

      Autourheilu on mun mielestä ihan hienoa mutta ei sitä voi verrata oikeisiin urheilijoihin. Aivan erillaisia lajeja. Nykyään muutenkin koko urheilu on vain välinevalmistajien kilpailua. Jos sulla ei oo niitä parhaita suksia tai kenkiä niin altavastaajana lähdet. Mun mielestä painonnosto on reiluinta urheilua yleisurheilun ohella. Oletpa pitkä tai lyhyt, laiha tai lihava niin painot on saatava ylös pään päälle tekniikan ja voiman avulla. Ja tottakai ruumiinrakenteella on merkitystä siinä lajissa niinkuin muissakin. Mutta pään päälle esimerkiksi 150 kiloa on aika kova homma ja eipä siinä voi paljon apuvälineitä käyttää. Valitettavasti tämäkin laji saanut huonon maineen dopingin takia. Missäpä niitä aineita ei käytettäisi nykyään. Motskarikilpailijatkin vetivät nappeja että uskalsivat ajaa tarpeeksi lujaa. Mutta kun doping-testaukset tulivat siihenkin lajiin niin puolet porukasta lopettivat. Mutta silleen.....se oli mun mielipide.

    • ehdottomasti

      Aivan älytöntä touhua, hakata nyt toista nyrkeillä järjettömästi.

      • jappiiiii

        on hommaa joka perustuu toisen tekemään virheeseen ja siinä ei voi syyttää muuta kuin itseään!


    • diibadaapa

      Kun on nähnyt mäkihyppääjän loikkaavan tasajalkaa intin yläpunkalle.

      Tai yrittänyt minuutin verran lyödä nyrkkeilijää osumatta tämän vain hymyillessä.

      Katsonut vierestä kun lätkäjätkä ravaa rinteessä ohi autonrengas perässään.

      Ajanut vartin kartinkia ja saanut ranteet ja niskat kipeiksi... jne jne

      Ihmiset ei vaan tajuu miten paljon urheilijat uhraa lajilleen vaikka olis miten "humpuukki" laji omasta mielestään.

    • dieselin käry

      Entäs traktor-pulley??Täysiä kahjoja.Idiootteja.Jotkut idiootit sponsaavat noita kahjoja.

      • taistoklo

        Joo. Tää on ihan käsittämätön amerikkalainen laji. Maissipeltojen päällikkö-valkoparrat saa varmaan miehuutensa esiteltyä näillä vempeleillä.
        Sitten kisan jälkeen mennään kirkkoon sanaa kuuntelemaan varmistaen että naapuri näkee, että ollaan uskovaisia.


    • silkkaa eläinrääkkäystä puettuna urheilun ja kulttuurin valeasuun ihmisineen jotka sanoo "joo tottakai me ollaan kokeiltu sitä 6000 voltin laitetta itteemme hei HalooOOoO eikä tunnu missään Ne on hei isoja elukoita!" Rest my case O_O

    • hujiko

      Kaikki ne lajit ovat typeriä, joita joku suu vaahdossa selosta radiossa. Olkoon jääkiekkoo, yleisurheilua, autourheilua, mitä vaan mutta radiossa selostettuna laji on ...stä

    • Formulat ja kaikki muutkin rallikisat ovat mielestäni typerintä mitä tiedän.
      Pelkästään pakokaasujen yms ympäristö tekijöiden kannalta, ei voi edes urheiluksi mainita.Turhuuksien turhuutta.
      Härkätaistelu on eläinrääkkäystä siksi ihan peestä.

      • minimakke

        auto urheilu on oikee urheilu


    • JOO,JOO

      Maratoonihan se vast typerä laji on!!!!

    • SUSKU-95

      Olem samaa mieltä. Mäkihyppy on hullujen hommaa ja toi kuorma-auto homma on myös ihan järjetöntä. Myös golf ei ole mitään urheilua ja se maksaa ihan hemmetisti. Siinä vaa lyödää palloa ja nykyään aika moni käyttää siinä lajissa golf autoa...

    • epähyöty

      Tehdään järkevästä työstä turhuutta, eli urheilua.

      Vaikka tiskaamisesta.
      Rakennetaan kilpailuastiaston likaamiskone.
      Tai apuhenkilöstö likaa kilpailijoille normin mukaiset astiat.
      Urheilusuorituksessa pestään astiat.
      Aika ja tyyli(puhtaus)pisteet ratkaisevat.

      Ja matkustellaan sponsorirahoilla kehittämään alaa.
      Työllisyys ja talouselämä virkistyy, jalosta urheilusta.

      • mukavin

        Kattoa.On naurussa pitelemistä,miksei
        sitä
        näytetä suomessa.
        Äijät yltäpältä kurassa yrittää
        tavoittaa palloa ja kaatuvat kun
        jalka uppoaa tai jää kiinni.


      • ko 7
        mukavin kirjoitti:

        Kattoa.On naurussa pitelemistä,miksei
        sitä
        näytetä suomessa.
        Äijät yltäpältä kurassa yrittää
        tavoittaa palloa ja kaatuvat kun
        jalka uppoaa tai jää kiinni.

        Missä ne autot yrittää mennä
        mitä vaikeemmissa paikoissa akselit vääränä.


    • KJ9

      Olympialaisten aikaan naureskelin muutamalle vakiintuneelle yleisurheilulajille: kolmiloikka, miksei kaksiloikka tai vaikkapa seitsenloikka? Seiväshyppy - jos lajia yritettäisiin lanseerata nyt, se naurettaisiin ulos. Aita- ja estejuoksut, miksei samantien voltinheitto- tai pussijuoksu. Uintilajeissa huvittavat rinta-, selkä- ja perhosuinti - mm. huikaiseva kylkiuinti puuttuu.

    • TUKSU TAKIAINEN

      TYHMIEN LAJI.IHAN PERSEESTÄ,,ÖÄK:

    • hakataan ja lyödään

      hakataan toisia verissä päin, silmäkulmat auki ja aivovauriot loppuiäksi. Todellista urheilua?

      Paini kanssa vähän naurattaa, isot äijät vetelee toisiaan trikoista. Monesti mietityttää, miten pahalta ne mahtaa haista, peirivät ja rasvaavat kroppansa ettei toiset saa otetta peffasta.

      Kaikki kilpaurheilu on anyway yhtä douppausta, vain harvat vaan jää kiinni. Show must go on!

      • Painijan vaimo

        1. Painijoiden hygienia on huipputasoa. Mikäli näin ei olisi, painijoilla olisi joka ikisten treenien jälkeen uusi ihottuma.

        2. Painissa ei vedellä trikoista. Trikoita käytetään juuri siksi, ettei mistään vaatteesta repimällä voi avustaa liikkeitä. Lisäksi trikoiden käyttö vähentää nirhaumia. Mikä taas vähentää tulehduksia.

        3. Ihon rasvaaminen on kielletty ennen ottelua. Otteluiden ulkopuolella ihon rasvaaminen on jopa suotavaa. Tämä taas liittyy kohtaan 1, hygienia.

        Yleisesti ottaen tuntemani pahimmalta haisevat urheilijat ovat kyllä löytyneet jääkiekosta. parhaimmat tapaukset eivät käy edes treenien jälkeen suihkussa.


    • täällä taas

      Autosuunnistus - sopii vain invalideille

      Isoilla monsterimallin maastoautoilla metsässä möyriminen - idioottitouhua, menkää kaivamaan ojaa

      Ketunmetsästys ratsain ja koirien avulla - voiko raukkamaisempaa olla? Vastaavaa kotimaassa on luontokappaleiden jahtaaminen kuoliaaksi moottorikelkalla. :(((((

    • Tylsääborea

      Kaljamahaiset miehet luistelevat kumikiekon perässä. Ensin oikeaan... Sitten vasempaan... Ja sitten taas oikeaan...

    • yäk yäk!

      Poikien pipomaisen kivaa tekrua....

    • yäk yäk!

      Poikien pipomaisen kivaa tekrua....

    • yyyyyyyyyyyyyyyyy

      Jääkiekkko ehdottomasti on kaikkein paskin laji

    • trhtrhht

      idioottimaisin laji! Miksei voi luututa vaikka omaa lattiaa? Olis hyödyllisempää..

      • fsafsf

        Kyllä se tuo jääkiekko on. Harva lukiolainen edes pelaa, kyllä ne on tyhmimmät amisjätkät ketkä siihen ryhtyy.


      • Jeppe12111
        fsafsf kirjoitti:

        Kyllä se tuo jääkiekko on. Harva lukiolainen edes pelaa, kyllä ne on tyhmimmät amisjätkät ketkä siihen ryhtyy.

        Sama kuin pitäisi kuiskata kovimpaa, kuten Tahko Pihkala jo aikoinaa sanoi. Golf on toinen ääliölaji, jota vielä jotkut jaksaa ihaillakin, käsittämätöntä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen

      Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.
      Maailman menoa
      656
      5660
    2. Harmi että

      Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o
      Ikävä
      22
      2477
    3. Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!

      Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia
      Kajaani
      269
      1822
    4. Ajattele miten

      Paljon ottajia sinulla olisi
      Ikävä
      114
      1717
    5. Tekisitkö jotain toisin

      Kaivattusi kanssa alusta alkaen? 😍
      Ikävä
      94
      1556
    6. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      25
      1484
    7. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      12
      1301
    8. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      336
      1270
    9. Kun Zele jenkeissä kävi

      Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi
      Maailman menoa
      344
      1261
    10. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      37
      1255
    Aihe