Ruoka on Suomessa todella kallista ja se kallistui viime vuonna ennätyksellisesti yli kymmenen prosenttia.
Eurostatin ja Tilastokeskuksen tietojen mukaan hintojen nousu oli meillä vielä tammikuussakin yli seitsemän prosenttia, kun hinnat muissa EU-maissa ovat jo laskeneet.
Kaupan ja kilpailun asiantuntijat sanovat, että kuluttaja saa maistaa omaa lääkettään, kun ei suvaitse tuontiruokaa. Korkea kotimaisuuden arvostaminen pitää hinnat ylhäällä.
Eniten ovat kallistuneet jauhot, liha, kala, maitotuotteet ja vihannekset. Vuoden aikana jauhojen hinta kohosi lähes 60 prosenttia, pastojen noin 30 ja riisin noin 20 prosenttia.
Ulkomailta tuodulla ruualla on monta etua puolellaan: raaka-aine-, tuotanto- ja työvoimakustannukset ovat edullisemmat kuin Suomessa ja tuotteet voidaan valmistaa suurissa sarjoissa halvasti.
Ruokalaskua voisi pienentää kasvattamalla kaupan omien merkkien käyttöä. Esimerkiksi Keskon Euroshopper on sellainen.
KEPU ja Vanhanen ovat nostaneet ruuan hintaa. KEPUn olo hallituksessa on todella tuhoisaa suomalaisille.
KEPU ja Vanhanen nostivat ruuan hintaa
0
65
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa1233500- 122316
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos371945Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin4141899Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly211701Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681527Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?
Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?301463- 1241418
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul101291- 141236