On kevät ojentannu kättä kesälle, ja jo monelle pienelle linnun pesälle. Saapuu herkin askelin aistein kuulevin, esiin herätteli - elämän kevättä - kutsuu esiin unohduksen kukkaa. Uskollisuus läsnä asettelee, tien umpeutuneenki herättää, uuden syntymisen näkee. Pihapiiriin hiljaiseen hiipii, kulkee etsii eloon, siirtyy ovi saranoillaan. Kaksi kauan rakastanutta, kädestä toisiaan tukien, kokee - elämän kevään - Kaivolle vievällä tiellä, sielä leikkii auringon lapset, pihapiiri herää elämän kevääseen. Keinu kesään heilahtaa, käsi kaulalle kietoutuu, viiniä hedelmäistä, sen maun yhdessä yhdeks. -elämän kevättä -
Elämän kevättä
8
300
Vastaukset
- Minanoita
Sinun elämän kevät oli todella ihanaa luettavaa=) Minä kun kuljen tuolla pitkin ja poikin kuvailemassa vanhaa mennyttä aikaa sinä puit sanoiksi yhden pihapiirin tarinan, todella kauniisti!
Aamuun heräs eräs pihapiiri ja jossa asui kauan toisiaan rakastannu pari. Heillä oli kiireet taakse jääneet ja kuinka kauniisti he yhteen soi. Minua on aina itseäki suunnattomasti lämmittänny, käden puhe sen sanoma menee niin syvälle. Heidät aina näin käsikädessä torillekki ja tiellä sielä heidät eroitti jo kaukaa. Käsikädessä - huokaan - se tunne on läsnä, kuumina kuumina kyynelinä - tiedän käsi lämmin ei enää koske. Minänoita Sinä wauu voin vain nauttia, kuvaat löydät elämän havinaa. Minua myös kiehtoo ja vie, sielä koen , miten rakkaus on asunu ja puhuu - Tekee pieneks ja nöyräks, kun saa olla läsnä, senkin umpeutuneen tien, mi aitalle sen ovelle vie. Anteeks - minä viestistäs noin riemastuin. Sinulle antoisia retkiä - löytöjen äärellä. Rakkauden siipien havinassa, on hyvä olla...Liisa
ne voimaa antaa kaipuu kuljettaa, elämäämme saa menneen kultarantaa. Pieninä kiteinä elämän siteinä. Kiitos lukuhetkestä Liisa.
Näkee sitten joskus, kun kiireen vaunut pysähtyy. Miten ne esiin nousee ja tulee niittenki vuoro. On hyvä olla läsnä, tulee niin lähelle - eläväks. halausm elämän kevät - sen viinin aitous on monien sateitten ja tuulien summa. Lämmin käden ojennus päivääs ja kiitos.
- tomppa2006
...yhdistää luonnon kauneus ihmiselämän kauneuteen on ihailtavaa... Pidin runostasi Elämän kevät.
Sinulla näkemisen taito , kiitos tulit ja kuin käden ojennus, kiitos rohkasevista sanoistas - aidoista Sinulle tielles kesäistä päivää.
- palanaavaa
Se persoonallisuus näissä on. Ensin mminulle oli kauhean vaikea lukea murrettasi, mutta siihen vuosien saatossa tottunut. Ja sitä elämän kevättä sinne, lastu :)
Katos murteenikos ollukki vaikeaa, jospa vaikka itsekki opit sitä, heh mietin. Samoin elämän kevättä Sinullekki ja suuri kiitos sylis kokonen..*hymyä*..Liisa
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa1774814- 123376
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos402223Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly261994Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?
Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?471936Se oli siinä sitten
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo6791903- 1171831
- 1381747
- 451515
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul101431