Onko teillä kokemuksia itseään toistavasta ns. ohjaavasta koulutuksesta, joita työkkärit tehtailevat? Niissä on aina sama sisältö: tehdään CV, työhakemus, opetellaan wordin alkeet sekä internet otetaan käyttöön. Työsuhteeni ovat aina olleet määräaikaisia ja siitä on seurannut käsky ja määräys hakeutua ohjaavaan koulutukseen. Valitettavasti minut valitaan sinne joka kerta. Olen kuitenkin systeemiä täysi ja kyllästynyt perusteisiin, joita siellä opetetaan, kun osaan ne jo. Pätevöittäviä koulutuksia minulla on nykyään kaksikin, kun tuo ohjaavien harppiympyrä tuntuu muuten ympärilläni loputtomasti kiertävän.
Ohjaavat koulutukset
3
306
Vastaukset
olen itekin niitä käynyt jo 4kpl ja aina pitää käydä kuulemani mukaan jossei työllisty koulutuksen jälkeen on hakeuduttava uudelleen ohjaavaan koulutukseen niin kauan kunnes työllistyy ja jossei sittenkään työllisty ovat vaihtoehdot lopussa.Näin minulle ilmoitettiin kun viimeksi kävin ohjaavan koulutuksen.
- On käyty..
On käyty näillä kursseilla missä on erilaista "aktivoimista" jne. Taitaa olla melkolailla pelkkiä jonkun aivoriihen kokeiluja vain nämä kurssit. "Ei kait siitä haittaakaan ole".
- Ohjattu
on työkkärin edustaja ja ohjaavan koulutuksen opettaja kuin yhdestä suusta sanoneet, että minun pitäisi olla kiitollinen, kun saan osallistua näin arvokkaaseen ja kalliiseen, kalliisti ostettuun koulutukseen. Kaksi tuttavaani ovat tahoillaan kieltäytyneet tällaisesta "simputuskoulutuksesta" ja saaneet karenssin. Fiksuina ihmisinä heille ei kuitenkaan tullut taloudellista katastrofia. Arveluttaa se ajattelumaailma, että tässä maassa ei hyväksytä sitä työttömän kokemusta, että näistä koulutuksista ei ole hyötyä. Taantuman aikana on varmasti vielä vähemmän. Kurssin loppusuunnitelmaan on tehtävä sitoumus hakea tiettyyn työpaikkaan ja nimettyyn koulutukseen. Minäkin tein nämä käsketyt. Työpaikkaan en päässyt, mutta pätevöittävään koulutukseen pääsin. Seuraavaksi otin useasti yhteyttä työkkäriin, että olen vaaditut prosessit suorittanut ja pätevöittävän koulutuksen pyydän saada suorittaa yksilöllisenä työllisyyskoulutuksena peruspäivärahoilla, sillä opintotuki on lainapainotteinen. Hakemukseni peruste (ja ohjaavan koulutuksen opettajan suosittelu liitteenä!) oli se, että olen toiminut vaaditun suunnitelman mukaan työvoimapoliittisessa, ohjaavassa koulutuksessa ja saanut koulutuspaikan. Loppujen lopuksi on päätös ollut se, että koulutusalani (painoviestintä) ei ole riittävän työllistävä. Sitten vielä perusteltiin, että minulla on jo koulutus: merkonomin iltakoulutus. Lainapainotteisesti on opiskeltava. Voin hakea tällaista etua ja tukea mukamas myöhemmin, seuraavana vuonna, kun en opiskele muuta. Totuus on, että ohjaavan koulutuksen aikana en saanut lainkaan käyttää niitä tunteja merkonomiopintojen hyväksi, esim. harjoitella tietokoneella laskentaa. Toisinaan olen yhtä kysymysmerkkiä tämän maan toimintatavoissa ja johdonmukaisuudessa. Asioita tehdään muodon vuoksi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa391659En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos271578Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly131373Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3411329Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681265- 121028
- 7991
- 20939
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul7921- 71836