ALVI yllättävän vaikea

asia..

Maatilat EIVÄT MAKSA arvonlisäveroa joten on saman tekevää mikä ALVI prosentti on ALVI peritään KULUTTAJALTA ELI LOPPUKÄYTTÄJÄLTÄ ja viljelijät ainoastaan välittävät sen valtiolle. Viljelijät maksavat saman ALVIN KUIN MUUTKIN ostaessaan kaupasta minkä tahansa tuotteen tai palvelun, ainoastaan TUOTANTOON käytetyt hankinnat ovat verovapaita en osaa asiaa selkeämmin sanoa. Ketä verotetaan Arvonlisävero on yleinen kulutusvero, joka kohdistuu lähes kaikkeen tavaroiden ja palvelujen kulutukseen. Vain tiettyjen arvonlisäverolaissa määriteltyjen tavaroiden ja palvelujen myynti on säädetty verottomaksi. Arvonlisäverovelvollisia ovat tavaroita ja palveluja myyvät yritykset. Tärkeintä arvonlisäverosta on ymmärtää, ettei se ole yrityksiltä vaan yksityishenkilöiltä perittävä vero, jonka yritykset ainoastaan keräävät, raportoivat ja tilittävät liiketoiminnan muodossa. Arvonlisäveron ei siis ole tarkoitettu jäävän verovelvollisten rasitukseksi, vaan vero oletetaan sisällytettävän hyödykkeiden myyntihintoihin lopullisen kuluttajan maksettavaksi. Veron kertaantuminen on estetty vähennysoikeuden avulla. Arvonlisäverovelvollinen elinkeinon- harjoittaja saa vähentää yritystoiminnan ostoihin sisältyvän arvonlisäveron verottajalle maksettavasta osuudesta. Koska yritykset eivätkä maatilat maksa arvonlisäveroa. Alv prosentin muutos ei siis vaikuta mitään yrityksen veronmaksuun. Arvonlisävero pähkinänkuoressa 1. Verovelvollisia ovat tavaroita ja palveluita myyvät yrittäjät. 2. Alle 8500 euron vuosittainen liikevaihto on alv-vapaata. 3. Mahdolliset arvonlisäveroprosentit lisättynä verottomaan hintaan ovat 22 %, 17 % ja 8 %. 4. Maksettavasta arvonlisäverosta saa vähentää yritystoiminnan ostoihin sisältyvät arvonlisäverot. 5. Arvonlisäverovelvollisen on laskuihin eroteltava veron osuus. 6. Valvontailmoitus ja maksu tehdään kuukausittain, aina puolentoista kuukauden kuluttua, kuun 15. päivään mennessä. 7. Esimerkiksi helmikuun alv. ilmoitetaan ja maksetaan huhtikuun 15. päivä.(viljelijöillä vuosiilmoitus)

31

1808

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • maatilakin maksaa

      Maatilakin maksaa arvonlisäveroa ainakin vähäsen. Arvonlisäverovelvollinen viljelijä ostaa rehua tai kasvinsiemeniä ja maksaa niistä ostohetkellä arvonlisäveron verottoman ostohinnan päälle. Myydessään viljaa tonnikaupalla tai maitoa kymmenin tuhansin litroin viljelijälle maksetaan ja hintaan lisätään alv. Näin on muodostunut arvolisä, jota verotetaan.Jos maatalous olisi pelkkää tuloa vaan ilman kustannuksia, joita ovat koneet, tarvikkeet ym. kaikenlainen pienenpi tilpehööri, maatilakin maksaisi alvia paljon. Yrittäjänä nämä selkeästi maatalouteen kuuluvat kustannukset saa vähentää verotuksessa, samoin niiden alv. Talodellisesti pärjäävä tila joutuu hieman maksamaan arvonlisäveroa, varsin vähän koko liikevaihtoon verrattuna. Kun tuloja ei jää käteen, ei jää myöskään maksettavaa alvia. Kaupasta yksityishenkilönä ruokaa itselleen tai lemmikille ostava asiakas on ruuan alvin suuri maksaja, koska ei voi vähentää veroa mistään. Samoin väliportaat viljelijän ja kaupasta ostavan välillä maksavat veroja, koska ostavat halvalla ja myyvät kalliilla.

      • arvon lisääntymisetä

        maksetaan veroa myös jokaisessa portaassa. en tiedä kannattaako tätä edes laittaa tähän, kun osalla tuntuu olevan niin suuria vaikeuksia tajuta edes perusteita, mutta laitan kuitenkin. kotitehtävä: hyötyykö teurastamo ruuan alv:n alentamiseta, kun nyt se maksaa teuraista 22% alv ja myy ruuan 17% alv?

      • perille..

        jos nyt kuitenkin sovittaisiin ettei maatila maksa pennyäkään ALVia. Myydessään maitoa, viljaa tai mitä tahansa tilalta tulevaa tuotetta hinnan päälle maksetaan alvi, tämän alvin viljelijä tilittää valtiolle. Ostaessaan rehua, polttoainetta tai mitä tahansa tuotantoon käytettävää tuotetta viljelijä maksaa tuotteen päälle alvin jonka hän saa valtiolta takaisin eli viljelijä ei saa eikä maksa alvia. Alvilla ja verotettavalla tulolla ei ole mitään yhteyttä, tuloista menee normaali tulovero samalla taulukolla kuin muiltakin tulon saajilta.

      • alavia
        arvon lisääntymisetä kirjoitti:

        maksetaan veroa myös jokaisessa portaassa. en tiedä kannattaako tätä edes laittaa tähän, kun osalla tuntuu olevan niin suuria vaikeuksia tajuta edes perusteita, mutta laitan kuitenkin. kotitehtävä: hyötyykö teurastamo ruuan alv:n alentamiseta, kun nyt se maksaa teuraista 22% alv ja myy ruuan 17% alv?

        ei mitään vaikutusta!
        rahaa vaan siirretään tililtä toiselle!

      • perille.. kirjoitti:

        jos nyt kuitenkin sovittaisiin ettei maatila maksa pennyäkään ALVia. Myydessään maitoa, viljaa tai mitä tahansa tilalta tulevaa tuotetta hinnan päälle maksetaan alvi, tämän alvin viljelijä tilittää valtiolle. Ostaessaan rehua, polttoainetta tai mitä tahansa tuotantoon käytettävää tuotetta viljelijä maksaa tuotteen päälle alvin jonka hän saa valtiolta takaisin eli viljelijä ei saa eikä maksa alvia. Alvilla ja verotettavalla tulolla ei ole mitään yhteyttä, tuloista menee normaali tulovero samalla taulukolla kuin muiltakin tulon saajilta.

        Kiinnitän huomion yhteen seikkaan, joka osoittaa sen ,millä tavalla alkutuottaja maksaa alvin kustannuksia.

        Se on selvää , että kuluttaja maksaa loppukädessä alvin ostaessaan tuotteen. MUTTA, koska vähittäiskaupan yksityiskuluttaja ei saa vähentää alvin menoja , täytyy tuote hinnoitella siten, että hän pystyy ostamaan sen.

        Ts. hinnan sisällä oleva alvi ei saa nostaa tuotteen (ruoka) hintaa niin paljon, että se tulisi kuluttajalle liian kalliiksi. Mikä tässä yhtälössä joustaa alaspäin ? Se on tuottajalle maksettava hinta. Se on pidettävä niin matalana, että kuluttajalle tuleva alvillinen hinta ei muodostu liian korkeaksi.

        Tuottajan toimeentuloon vaikuttaa myydyn tuotannon perushinta, ei alv.

      • periaatteessa,
        Akkre kirjoitti:

        mutta koska ruuan hintajousto on hyvin matala, niin kuluttaja kyllä maksaa lähes mukisematta, mitä kauppias siitä tohtii pyytää. Eli ruoka on verottajalle oiva verotuskohde, koska sen veron lisääminen ei juurikaan laske ruuan kulutusta. Kuluttajan kannalta ruuan alvi kohdistuu ylisuhteellisesti pienituloisiin, minkä takia ruokaa ei yleensä veroteta kuin korkeintaan hyvin lievästi (Suomea lukunottamatta).

    • ja leijonasta

      Olipa kerran veljekset Arvo ja Alvi, joille isä lainasi 100 kummallekin. Arvo osti sillä polkupyörän. Alvi rekisteröityi alv-verovelvolliseksi ja osti koko satasella kuusen siemeniä. Arvo huolsi pyöränsä ja myi sen kahdella sadalla. Alvi kasteli siemeniänsä ja myi taimet kahdella sadalla. Kumpikin maksoi velkansa isälleen ja vertasivat omia satasiaan todeten ne ihan saman näköisiksi. Alvi oli lukenut Suomi24:sta, että alv on yritykselle pelkkä läpikulkuerä ja sen maksaa vain loppukäyttäjä. Niinpä hän täytti alv-ilmoituksen luottavaisin mielin. Myynnin alv 36,06 ostojen alv 18,03 Maksettava 18,03 Hän tilitti 18,03 valtiolle ja meni veljensä luo 81,97 taskussaan. Tämä satu ei voi olla totta, koska a) arvonlisää ei veroteta b) kukaan ei anna pojilleen tuollaisia nimiä c) Alvi on pelkkä katkeroitunut paska, jonka pitäisi mennä positiivisen ajattelun kurssille.

      • mutkainen

        satu, laskitko vahinkossa väärin vai kokeiletko vai meidän huomio kykyä. "Hän tilitti 18,03 valtiolle ja meni veljensä luo 100 taskussaan."

      • rahantekokoneen
        mutkainen kirjoitti:

        satu, laskitko vahinkossa väärin vai kokeiletko vai meidän huomio kykyä. "Hän tilitti 18,03 valtiolle ja meni veljensä luo 100 taskussaan."

        jos tilitettyäsi 18,03 euroa satasesta sinulla on yhä satanen.

      • sellainen.
        rahantekokoneen kirjoitti:

        jos tilitettyäsi 18,03 euroa satasesta sinulla on yhä satanen.

        olisi laiton eikä sitä voisi käyttää. Asiasta sen verran että itsehän kirjoitit että myydessään sait kaksisataa jonka päälle tulee luonnollisesti alvi josta toisen satasen alvilla kuitataan osto alvi ja toisen satasen alvi tilitetään valtiolle nyt on taskussa kaksisataa ja lopun sitten tiedätkin. Jos tarkoitit että siementen ostohinta sisälsi alvin ja myyntihinta samoin niin ei taskuun kuulukkaan jäädä kuin tuo 81,97 sillä hinnallahan siemenet myit.

      • laiton ole
        sellainen. kirjoitti:

        Mene vaikka mihin (maatalous)kauppaan, katso tavaran hinta hyllyn reunasta ja kävele tuote mukana kassalle. Pomppaako hinta matkalla? Ei, sillä hinta voidaan ilmoittaa verollisena tai verottomana, kunhan siitä käy kumpi se on. Tämä satu on tietysti satu, mutta sen tarkoituksena oli kertoa se, että ALV ei automaattisesti tule loppukäyttäjän maksettavaksi, vaan väliportaan pitää saada kerättyä vero markkinoiden seuraavalta portaalta. Ja kauppa syntyy sillä hinnalla, jolla myyjä myy ja ostaja ostaa. Tosielämässä sadun kaltainen tilanne syntyy esim halkokaupassa, jossa pienet ALV-vapaat kauppiaat toimivat samoilla markkinoilla ALV-verollisten kanssa. Kun ostajana on yksityistalous, alvin lisääminen hintaan voi olla vaikeaa. Ihan oma lukunsa on sitten pimeät kauppiaat, jotka ei maksa mitään veroa...

      • avlaaa
        laiton ole kirjoitti:

        alv

      • seuraavassa tilanteessa
        avlaaa kirjoitti:

        alv

        leskirouva myy puita pystykaupalla 10000€.n edestä ja makselee siitä metsäveron alvin n. 50%. myös maanviljelijä myy puita samalla rahalla mutta ostaa metsäkäyttöön (=lapsille leluksi) traktorimönkijän joka sisältää alvia ja vähentelee sekä mönkiää että alvia verotuksessa, kuka hyötyy,,,,,,,

      • hyötyy. hän
        seuraavassa tilanteessa kirjoitti:

        saa sen ennakkoverotetun summan kokonaan hyppysiinsä - maanviljelijälle jää vielä maksettavaa siitä mönkkäristä. Verotushan kohtelee molempia aivan samoin ehdoin, eli hankintojen alv:n voi vähentää myyntien alv:stä!

      • voihan--

        se leskirouvakin sen mönkkärin ostaa metsätalouden kalustoksi. Jos rahoistaan päästä haluaa.

      • tarkalla
        hyötyy. hän kirjoitti:

        saa sen ennakkoverotetun summan kokonaan hyppysiinsä - maanviljelijälle jää vielä maksettavaa siitä mönkkäristä. Verotushan kohtelee molempia aivan samoin ehdoin, eli hankintojen alv:n voi vähentää myyntien alv:stä!

        rouvalla ei ole mitään järkevää alvillista ostettavaa hän on maksanut alvia eikä saa sitä mistään takaisin. maatilan isäntä voi vaikkapa ostaa henkilöautoonsa renkaat ja rengasliike kirjoittaa kuittiin vain että metsärengas

      • jos takkoja
        tarkalla kirjoitti:

        rouvalla ei ole mitään järkevää alvillista ostettavaa hän on maksanut alvia eikä saa sitä mistään takaisin. maatilan isäntä voi vaikkapa ostaa henkilöautoonsa renkaat ja rengasliike kirjoittaa kuittiin vain että metsärengas

        halutaan olla, niin tää leskirouva ei ole maksanut (siitä puukaupasta) pätkääkään alv:tä, vaan on tilittänyt verottajalle puun ostajan maksaman alv:n. Eli sen puukaupan hinta on se, mikä ostajan ja myyjän kesken sovitaan ja tän arvonlisäveron ostaja maksaa myyjälle ns. "ylmääräistä", vaikkakin myyjän on joskus vaikeata käsittää, ettei se ylimäärä ole hänen rahaansa!

      • pehmosias
        jos takkoja kirjoitti:

        etteikö leskirouvan maksama alvi olis muka hänen maksamaa ja kenes rahoista se maajussi sitte muka vähentelis tuota edellä mainittua mönkiää, ei oo ihme jos ei jää tuntipalkois ko 4 euroo vaikka tukea maksellaan miljardeja euroja

      • minä kyllä maksoin
        pehmosias kirjoitti:

        etteikö leskirouvan maksama alvi olis muka hänen maksamaa ja kenes rahoista se maajussi sitte muka vähentelis tuota edellä mainittua mönkiää, ei oo ihme jos ei jää tuntipalkois ko 4 euroo vaikka tukea maksellaan miljardeja euroja

        alvin itse muistaakseni alle jonkun tietyn summan (oisko ollu n7500€) ostaja maksaa alvin ja kun summa ylittää tuon niin myyjä maksaa alvin. elikkä jos ymmärsin oikein niin pikkukaupoissa ei tuota "metsämönkijän" alvia voi vähentää kun ei ole alvia maksettukkaan

      • ALV-velvollinen,
        minä kyllä maksoin kirjoitti:

        alvin itse muistaakseni alle jonkun tietyn summan (oisko ollu n7500€) ostaja maksaa alvin ja kun summa ylittää tuon niin myyjä maksaa alvin. elikkä jos ymmärsin oikein niin pikkukaupoissa ei tuota "metsämönkijän" alvia voi vähentää kun ei ole alvia maksettukkaan

        niin joudut pienistäkin kaupoista sen alvin tilittämään eteenpäin, mutta mikäli et ole ALV-velvollinen, niin voit myydä tiettyyn rajaan asti, ettei alvia sulle makseta, etkä sitten voi siitä mitään vähentääkään. Mutta jos ylität tuon myyntimäärän (onko nyt sitten tuo 7500 ekeä/v), niin verottaja automaattisesti tekee sinusta alv-velvollisen!

      • hyötyy alvista
        ALV-velvollinen, kirjoitti:

        niin joudut pienistäkin kaupoista sen alvin tilittämään eteenpäin, mutta mikäli et ole ALV-velvollinen, niin voit myydä tiettyyn rajaan asti, ettei alvia sulle makseta, etkä sitten voi siitä mitään vähentääkään. Mutta jos ylität tuon myyntimäärän (onko nyt sitten tuo 7500 ekeä/v), niin verottaja automaattisesti tekee sinusta alv-velvollisen!

        enempi kuin kaupunkilainen jos katsotaan näitä metsätalouden alveja. maatilalla kun löytyy noita alvillisia kuitteja jotka voi vähentää.... elikkä ainaki tässä mielessä ölvökki on oikeassa kun sanoo ettei tonkat veroo maksele, ehkäpä monessa muussaki asiassa, kaverihan täytyy ottaa vakavasti

      • vielä uudestaan,
        hyötyy alvista kirjoitti:

        enempi kuin kaupunkilainen jos katsotaan näitä metsätalouden alveja. maatilalla kun löytyy noita alvillisia kuitteja jotka voi vähentää.... elikkä ainaki tässä mielessä ölvökki on oikeassa kun sanoo ettei tonkat veroo maksele, ehkäpä monessa muussaki asiassa, kaverihan täytyy ottaa vakavasti

        Jokainen ALV-velvollinen vähentää myyntiensä alvista ostojensa alvin ja tilittää tuon erotuksen verottajalle. En tiedä, miten se voi olla maalaiselle edullisempi, kuin kaupunkilaiselle, jolla myös voi olla vähennettävää arvonlisäveroa. Ei maalaiset ole ainoita, joilla on niitä "kuitteja", voisithan sinäkin ilmoittaa verottajalle ostaneesi metsäkärryysi 4kpl Nokian nastoitettuja talvirenkaita. Olin aikoinani töissä tilitoimistossa ja maatalousihmiset toivat kuittinsa kenkälaatikossa - ei siinä paljoa ole voinut harastaa verosuunnittelua, saati sitten vilunkia, kun ei tarkalleen ole tiennyt miten on mennyt!

      • P.Ölvästi

        kuusentaimia 100 eurolla alv 0% vai sisältikö hinta alvin?

        Ja entäs sitten, miksi ei myynyt niitä kuusentaimia hintaan 200 euroa alv. Silloin olis alvin tilityksen jälkeen jäänyt edelleen se satanen. Mutta jos vähensi taimien hankinnasta (100 eur sis alv) sen alvin, ei tarvinnut myydä niin kalliilla, koska -merkkistä alviahan hänellä jo oli.

        Eli asialla ei siis ole mitään merkitystä yrittäjän kannalta! Jos alvin takia tekee tappiota, se on silkaa omaa tyhmyyttään!

        Yrittäjä maksaa alvia vain siitä osuudesta, mikä on hänelle toiminnassaan syntynyttä arvonlisää (erotus myynnistä tilitettävät-ostojen vähennettävät), ja senkin lisän hän tietysti laittaa myyntihintaan, koska se kuuluu loppukäyttäjän maksettavaksi.

        Kyseessä on siis erittäin vaikea järjestelmä yksinkertaisesta asiasta, eli kulutusvero. Se voitaisiin periä yksinkertaisellakin järjestelmällä suoraan loppukäyttäjältä, mutta siitä syntyisi poliittinen poru tietyissä piireissä....

      • satusetä Alvi
        P.Ölvästi kirjoitti:

        "...sen tarkoituksena oli kertoa se, että ALV ei automaattisesti tule loppukäyttäjän maksettavaksi, vaan väliportaan pitää saada kerättyä vero markkinoiden seuraavalta portaalta. Ja kauppa syntyy sillä hinnalla, jolla myyjä myy ja ostaja ostaa. Tosielämässä sadun kaltainen tilanne syntyy esim halkokaupassa, jossa pienet ALV-vapaat kauppiaat toimivat samoilla markkinoilla ALV-verollisten kanssa. Kun ostajana on yksityistalous, alvin lisääminen hintaan voi olla vaikeaa."

        kuten aiemmin sanoin, satuhan tämä on. mutta kuten oikeissakin saduissa, tässäkin on ajattelemisen aihetta. ja se aihe sitaatissa tuossa ylhäällä.

    • maksaa<

      Jokseenkin kaikissa ostoissa..Se ei ehkä olisi pakollista jos kaikki ostokuitit tulisi kirjanpidon piiriin mutta näin ei todellakaan ole.

    • kertaus

      paikallaan

    • -

      -

    • -

      -

    • -

      -

    • -

      -

    • -

      -

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      177
      4834
    2. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      12
      3416
    3. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      40
      2233
    4. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      26
      2004
    5. Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?

      Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?
      Ikävä
      47
      1946
    6. Se oli siinä sitten

      Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo
      NATO
      680
      1906
    7. Mikä sinua ja kaivattuasi

      Yhdistää?
      Ikävä
      117
      1841
    8. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      138
      1767
    9. Ajelen varmaan siellä suunnalla

      taas yöllä, vahingossa käyn sun pihalla. 😏 m
      Ikävä
      45
      1525
    10. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      10
      1431
    Aihe