Tilanne: suora tie mutta vasemmalle kääntyy myös tie, eli kyseessä risteys. Vasemmalle kääntyvän tien lähes välittömässä yhdeytessä(noin 10m risteyksestä) on tasoristeys. Ruuhkaa syntyy kun molempiin suuntiin ja tuonne vasemmalle(vastaantulijoista oikealle) kääntyvät autot joutuvat junan tullessa odottamaan ja blokkaavat koko risteyksen. Kun tulen risteykseen, huomaan että penkereen kautta pääsee edellisen auton ohi, ja auton ja penkereen ojan reunan väliin jää noin 3m, ajoväylää noin 1,5m. Hyvin mahtuu, mutta saako mennä? Muistaakseni risteysalueella ei saa ohittaa jos sille ei ole omaa kaistaa olemassa? Tässä risteyksessä ei ole valoja ja ainoa kolmio on tasoristeyksestä tuleville. Arvelisin että tälläisä paikkoja on monia Suomessa. Olen monasti mennyt penkereen kautta ohi jonon, koska jono voi odottaa junan ohittamista "jopa" pari minuuttia ja sivusta mahtuu hyvin ohi vaikka omaa kaistaa ei sille ole.
ohitustilanne
saako mennä ohi
1
358
Vastaukset
Vasemmalle kääntyvän saa ohittaa oikealta puolelta vaikka pientareen kautta. Kunhan ei aiheuta haittaa tai vaaraa muille.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6564790Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o202255- 1031424
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231336- 881332
Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia1271111Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681055Jos saan sinut elämääni
niin minun täytyy nukkua ihan ensimmäiseksi 2vk putkeen. Sopiiko se sinulle? Väsynyt olen ollut ja niin levollinen olo75955Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi253950- 71942