Suomen autovero estää tehokkasti tavaroiden vapaan liikkumisen, joka EU:ssa on yksi peruspilareita.
Suomeen tuodun auton hintaan lisätään autovero (ja muita veroluonteisia maksuja). Näin verotetun auton vienti Suomesta on mahdotonta, koska tuotteen hinnassa on ylimääräisiä veroja, jotka nostavat auton hintaa kohtuuttomasti. Jotta tavaroiden vapaa liikkuvuus EU:ssa toteutuisi, pitäisi autoja (käytettyjäkin) pystyä myös viemään Suomesta.
Tavaroiden vapaa liikkuvuus (2)
26
633
Vastaukset
Autovero on puhdasoppinen laiton kaupan este. Sen takia komissio jaksaa jatkuvasti vetää Suomen valtion oikeuteen ja yrittää ohjata valtiota kaidalle tielle. Tuomioita Suomelle tulee tasalta ja puolelta.
Ikävä piirre tässä verossa on, että se taloudellisesti vahingollinen sekä Suomelle että EU:lle. Muuta järkevää syytä, kuin VM:n kasvojen menetys, ei ole sen ylläpitoon.- jauhaminen
esitä nyt edes se mainostamasi laillinen verotussysteemi vaihteeksi!
jauhaminen kirjoitti:
esitä nyt edes se mainostamasi laillinen verotussysteemi vaihteeksi!
Näitä on esitetty jo vuosia. Olisko Vatanen ja Korhola, joiden mukaan kannattaisi pitää nykyiset Suomessa olevat autot nykyisellä ajoneuvoverolla, ja lisätä vuosittaista veroa niihin uusiin jotka myydään ilman autoveroa. Tietty joku neropatti sanoisi, että tämä on syrjintää.
Niinpä on päädytty nykymenoon, jossa autokauppa ja koko maa ajetaan ensin konkurssiin. Sen jälkeen mietitään, olisiko 1958 jälkeen - ja varsinkin 1995 alkaen - voitu toimia toisin. Käytetty Saab Ruotsista lohkeaa ehkä 1/4 hintaan Suomen hinnasta. Perhana kun ei kukaan tajua mitään. Itsekin joudun kulkemaan julkisilla useasti auton ollessa korjaamolla, kun en periaatteesta suostu vaihtamaan autoa TÄNÄ VUONNA. Rahasta ei olisi kiinni. Kyseessä on järjestelmän henkinen köyhyys, joka kostautuu kansan elämässä jatkuvasti. Kohta kuitenkin romahtaa, ensin romahti automyynti, sitten verotuotto, seuraavaksi päädytään siihen että vuosittainen vero on sittenkin parempi.
Auto on Tullin pääjohtaja Erlingin mukaan tavara, jonka tulee kulkea vapaasti. Kaveri on silti itse tehnyt käytännössä hartiavoimin töitä, että näin ei ainakaan tapahdu. Monien meistä auto on ostettu halvalla, mutta hinta on rajalla tuplaantunut (MAHTI-hinnoittelu!). Ottakoon Herra E. loparit, jos on mennyt usko työpaikkaan...IngmarB kirjoitti:
Näitä on esitetty jo vuosia. Olisko Vatanen ja Korhola, joiden mukaan kannattaisi pitää nykyiset Suomessa olevat autot nykyisellä ajoneuvoverolla, ja lisätä vuosittaista veroa niihin uusiin jotka myydään ilman autoveroa. Tietty joku neropatti sanoisi, että tämä on syrjintää.
Niinpä on päädytty nykymenoon, jossa autokauppa ja koko maa ajetaan ensin konkurssiin. Sen jälkeen mietitään, olisiko 1958 jälkeen - ja varsinkin 1995 alkaen - voitu toimia toisin. Käytetty Saab Ruotsista lohkeaa ehkä 1/4 hintaan Suomen hinnasta. Perhana kun ei kukaan tajua mitään. Itsekin joudun kulkemaan julkisilla useasti auton ollessa korjaamolla, kun en periaatteesta suostu vaihtamaan autoa TÄNÄ VUONNA. Rahasta ei olisi kiinni. Kyseessä on järjestelmän henkinen köyhyys, joka kostautuu kansan elämässä jatkuvasti. Kohta kuitenkin romahtaa, ensin romahti automyynti, sitten verotuotto, seuraavaksi päädytään siihen että vuosittainen vero on sittenkin parempi.
Auto on Tullin pääjohtaja Erlingin mukaan tavara, jonka tulee kulkea vapaasti. Kaveri on silti itse tehnyt käytännössä hartiavoimin töitä, että näin ei ainakaan tapahdu. Monien meistä auto on ostettu halvalla, mutta hinta on rajalla tuplaantunut (MAHTI-hinnoittelu!). Ottakoon Herra E. loparit, jos on mennyt usko työpaikkaan...Liikenteen verotus tulee muodostumaan tulevaisuudessa seuraavasti:
- ostoon kohdistuvat verot pl. alv poistuvat,
- omistamiseen kohdistuvat verot pysyvät, mutta hieman nykyistä matalammalla tasolla ja niiden tarkoitus on ohjata uuden auton ostoon sekä
- polttoaineverotus tulee jonkin verran laskemaan nykyisestä.
Oleellista siis on, että välillinen verotus yhtenäistyy EU-alueella ja se tehdään onneksi suurten valtioiden tahdon mukaan. Suomalaiset verosekoilijat eivät enää pääse vaikuttamaan.
Suuri kysymys ollee autojen alv-taso. Se voi nykymenolla pudota reippaasti nykyisestä, mikä Suomen kannalta ei ole hyvä asia.- asiamies!
KPy kirjoitti:
Liikenteen verotus tulee muodostumaan tulevaisuudessa seuraavasti:
- ostoon kohdistuvat verot pl. alv poistuvat,
- omistamiseen kohdistuvat verot pysyvät, mutta hieman nykyistä matalammalla tasolla ja niiden tarkoitus on ohjata uuden auton ostoon sekä
- polttoaineverotus tulee jonkin verran laskemaan nykyisestä.
Oleellista siis on, että välillinen verotus yhtenäistyy EU-alueella ja se tehdään onneksi suurten valtioiden tahdon mukaan. Suomalaiset verosekoilijat eivät enää pääse vaikuttamaan.
Suuri kysymys ollee autojen alv-taso. Se voi nykymenolla pudota reippaasti nykyisestä, mikä Suomen kannalta ei ole hyvä asia.taas vauhdissa!
-Toive että autoilun verorasitus kokonaisuutena laskisi on märkää päiväunta ja sitäpaitsi jos niin kävisi niin se olisi kansakunnan kokonaisedun vastaista
-Miksi helevetissä pitäisi ohjata uuden auton ostoon? Jos taloudellisesti ajatellan niin kerran ostetut vehkeet kannattaa ajaa loppun ja uusintainvestoinnit hoitaa ostamalla käytettyjä niistä autoteollisuuden vasallivaltioista joissa kansalaiset kannustetaan/pakotetaan vaihtamaan autoja vähän väliä
-Mistä ihmeen mielensyövereistä olet saanut tuon pakkomielteen että EU:ssa haluttaisiin yhtenäistää välillistä verotusta?
-ALVn taso? Tuskinpa autoille omaa ALV-kantaa koskaan määrätään ja yleinen ALV todennäköisemmin nousee kuin laskee
Kun et vieläkään saa kakaistua ulos miten autoverotus olisi mielestäsi laillisesti hoidettu niin miltä kuulostaisi: maahantuodessa X euroa Yeuroa/kg omapainosta. Pelkkä kilohinta taitaisi suosia liikaa pikkuautoja. Käytetyistä sitten ikäkertoimella pienemmäksi asiamies! kirjoitti:
taas vauhdissa!
-Toive että autoilun verorasitus kokonaisuutena laskisi on märkää päiväunta ja sitäpaitsi jos niin kävisi niin se olisi kansakunnan kokonaisedun vastaista
-Miksi helevetissä pitäisi ohjata uuden auton ostoon? Jos taloudellisesti ajatellan niin kerran ostetut vehkeet kannattaa ajaa loppun ja uusintainvestoinnit hoitaa ostamalla käytettyjä niistä autoteollisuuden vasallivaltioista joissa kansalaiset kannustetaan/pakotetaan vaihtamaan autoja vähän väliä
-Mistä ihmeen mielensyövereistä olet saanut tuon pakkomielteen että EU:ssa haluttaisiin yhtenäistää välillistä verotusta?
-ALVn taso? Tuskinpa autoille omaa ALV-kantaa koskaan määrätään ja yleinen ALV todennäköisemmin nousee kuin laskee
Kun et vieläkään saa kakaistua ulos miten autoverotus olisi mielestäsi laillisesti hoidettu niin miltä kuulostaisi: maahantuodessa X euroa Yeuroa/kg omapainosta. Pelkkä kilohinta taitaisi suosia liikaa pikkuautoja. Käytetyistä sitten ikäkertoimella pienemmäksiTiedot verotuksen tulevaisuudesta ovat saatavissa mm. eräiden asiaa hoitavien VM:n virkamiesten ja autokauppaa lähellä olevien tahojen esityksistä. Se, ettei niitä ole ryhmitelty juuri tällä tavalla, on toinen juttu. :D
"Miksi helevetissä pitäisi ohjata uuden auton ostoon..."
Autoteollisuus on Euroopassa niin suuri työllistäjä, että kaikki toimenpiteet toiseen suuntaan ovat taloudellisesti vahingollisia EU:lle. Suomen autoverossa ei ole järjen hiventäkään, kun saman aikaisesti Saksassa tuetaan uusien autojen ostamista.
Se, että uudempi autokanta on turvallisempaa ja ympäristöystävällisempää, on täysin toissijaista. Kyse on puhtaasti taloudellisista intresseistä ja Suomen nykyinen politiikka on taloudellisesti vahingollista.
"...EU:ssa haluttaisiin yhtenäistää välillistä verotusta..."
EU on polkupyörä. Joko se etenee tai se kaatuu. Välilliseen verotukseen liittyvä rikollisuus on niin suuri tekijä, että se tullaan yhtenäistämään. Jääkö jokin pieni kansallinen liikkumavara, on mahdollista.
"...Tuskinpa autoille omaa ALV-kantaa koskaan määrätään..."
Tyttö Kulta, koita seurata edes hieman keskustelua siellä, missä päätökset tehdään. Mm. Saksassa keskusteltiin talvella vakavasti henkilöautojen alv-kannan melkein nollaamisesta! Samalla kun Suomessa yritetään pitää epätpivoisesti kiinni laittomasta autoverosta, niin kehitys on oikeasti täysin toisen suuntainen.
Yhteiskunta pyörii kumipyörillä. Liiekenteen verottaminen on hölmön hommaa, joka vain leikkaa kasvua. Kasvun leikkautuminen taas laskee suoraan elintasoamme.- kuulimme..
KPy kirjoitti:
Tiedot verotuksen tulevaisuudesta ovat saatavissa mm. eräiden asiaa hoitavien VM:n virkamiesten ja autokauppaa lähellä olevien tahojen esityksistä. Se, ettei niitä ole ryhmitelty juuri tällä tavalla, on toinen juttu. :D
"Miksi helevetissä pitäisi ohjata uuden auton ostoon..."
Autoteollisuus on Euroopassa niin suuri työllistäjä, että kaikki toimenpiteet toiseen suuntaan ovat taloudellisesti vahingollisia EU:lle. Suomen autoverossa ei ole järjen hiventäkään, kun saman aikaisesti Saksassa tuetaan uusien autojen ostamista.
Se, että uudempi autokanta on turvallisempaa ja ympäristöystävällisempää, on täysin toissijaista. Kyse on puhtaasti taloudellisista intresseistä ja Suomen nykyinen politiikka on taloudellisesti vahingollista.
"...EU:ssa haluttaisiin yhtenäistää välillistä verotusta..."
EU on polkupyörä. Joko se etenee tai se kaatuu. Välilliseen verotukseen liittyvä rikollisuus on niin suuri tekijä, että se tullaan yhtenäistämään. Jääkö jokin pieni kansallinen liikkumavara, on mahdollista.
"...Tuskinpa autoille omaa ALV-kantaa koskaan määrätään..."
Tyttö Kulta, koita seurata edes hieman keskustelua siellä, missä päätökset tehdään. Mm. Saksassa keskusteltiin talvella vakavasti henkilöautojen alv-kannan melkein nollaamisesta! Samalla kun Suomessa yritetään pitää epätpivoisesti kiinni laittomasta autoverosta, niin kehitys on oikeasti täysin toisen suuntainen.
Yhteiskunta pyörii kumipyörillä. Liiekenteen verottaminen on hölmön hommaa, joka vain leikkaa kasvua. Kasvun leikkautuminen taas laskee suoraan elintasoamme.pääministerin suusta verotuksen todellisen suuntauksen tulevaisuudessa. Kas kun Suomessa, kuten muissakin jäsenvaltioissa verotus on, nyt ja tulevaisuudessa, valtion sisäinen asia. Suuret tai pienet Eu-maat eivät päätä suomalaisen yhteiskunnan verovarojen keruutavasta.
kuulimme.. kirjoitti:
pääministerin suusta verotuksen todellisen suuntauksen tulevaisuudessa. Kas kun Suomessa, kuten muissakin jäsenvaltioissa verotus on, nyt ja tulevaisuudessa, valtion sisäinen asia. Suuret tai pienet Eu-maat eivät päätä suomalaisen yhteiskunnan verovarojen keruutavasta.
Otatko Vanhasen jutut oikeasti tosissaan? :D
- valinnanvaraa
KPy kirjoitti:
Otatko Vanhasen jutut oikeasti tosissaan? :D
Sinun juttusiko sitten pitäisi ottaa tosissaan? Onhan niistä tietysti hupia asioista enemmän ymmärtäville!!
Vanhasen jutut ovat sikäli merkittäviä, että niiden pohjalta tehdään päätöksiä - oikeasti! - oleellisin asia
asiamies! kirjoitti:
taas vauhdissa!
-Toive että autoilun verorasitus kokonaisuutena laskisi on märkää päiväunta ja sitäpaitsi jos niin kävisi niin se olisi kansakunnan kokonaisedun vastaista
-Miksi helevetissä pitäisi ohjata uuden auton ostoon? Jos taloudellisesti ajatellan niin kerran ostetut vehkeet kannattaa ajaa loppun ja uusintainvestoinnit hoitaa ostamalla käytettyjä niistä autoteollisuuden vasallivaltioista joissa kansalaiset kannustetaan/pakotetaan vaihtamaan autoja vähän väliä
-Mistä ihmeen mielensyövereistä olet saanut tuon pakkomielteen että EU:ssa haluttaisiin yhtenäistää välillistä verotusta?
-ALVn taso? Tuskinpa autoille omaa ALV-kantaa koskaan määrätään ja yleinen ALV todennäköisemmin nousee kuin laskee
Kun et vieläkään saa kakaistua ulos miten autoverotus olisi mielestäsi laillisesti hoidettu niin miltä kuulostaisi: maahantuodessa X euroa Yeuroa/kg omapainosta. Pelkkä kilohinta taitaisi suosia liikaa pikkuautoja. Käytetyistä sitten ikäkertoimella pienemmäksiMeillä on omat verot, mutta niiden tulisi olla KAIKILLE maahantuojille, jopa yksityisille, SAMANSUURUISET! Tuo kun saadaan kohdalleen, siis lailliselle tolalle, niin 99 prossan varmuudella myös nykyinen autonOSTOvero on eilispäivää!
- puolesta
valinnanvaraa kirjoitti:
Sinun juttusiko sitten pitäisi ottaa tosissaan? Onhan niistä tietysti hupia asioista enemmän ymmärtäville!!
Vanhasen jutut ovat sikäli merkittäviä, että niiden pohjalta tehdään päätöksiä - oikeasti!Toivottavasti Vanhanen vain puhuu virkansa puolesta, eikä oikeasti usko moiseen. Kunnes toisin todistetaan, juttu on tasoa "Suomi ei devalvoi". Toivottavasti se sellaiseksi jääkin.
- ei yhtenäisty
KPy kirjoitti:
Otatko Vanhasen jutut oikeasti tosissaan? :D
Tuo verotuksen yhtenäistäminen oli joitakin vuosia sitten EU-agendalla, mutta siitähän julkisesti luovuttiin EU-ulkoministereiden yhteisessä kokouksessa. Todettiin yksinkertaisesti, että verotus on niin eri pohjilla jäsenmaissa, ettei sen yhtenäistäminen ole järkevässä ajassa mahdollista.
Tämä verotuksen yhtenäistämistavoite on haudattu juttu EU:ssa.
Suomalaisen yhteiskuntarakenteen yhteiset palvelut on toteutettu verovaroin ja kuten viime aikoina on useammankin päättäjän taholta kuultu, verotuksen taso tulee nousemaan meillä jo lähitulevaisuudessa. ei yhtenäisty kirjoitti:
Tuo verotuksen yhtenäistäminen oli joitakin vuosia sitten EU-agendalla, mutta siitähän julkisesti luovuttiin EU-ulkoministereiden yhteisessä kokouksessa. Todettiin yksinkertaisesti, että verotus on niin eri pohjilla jäsenmaissa, ettei sen yhtenäistäminen ole järkevässä ajassa mahdollista.
Tämä verotuksen yhtenäistämistavoite on haudattu juttu EU:ssa.
Suomalaisen yhteiskuntarakenteen yhteiset palvelut on toteutettu verovaroin ja kuten viime aikoina on useammankin päättäjän taholta kuultu, verotuksen taso tulee nousemaan meillä jo lähitulevaisuudessa.Toiveajattelua, että verotus olisi vain kansallinen kysymys. Jo nyt EU säätelee merkittävästi eräitä välillisen verotuksen osa-alueita ja kehitys tulee kiihtymään. Välilliseen vertukseen saattaa jäädä jokin kansallienn liikkumavara, mutta se on aivan varmasti niin pieni, ettei se haittaa markkinoiden toimintaa.
Päomaveron osalta verokilpailu hoitaa yhtenäistämisen. Jos yleensä haluamme ylläpitää suomalaista omistusta, emme voi lläpitää nykyistä yli 40%:n pääomatulon veroastetta. Toinen vaihtoehto on sitten siirtää muualle EU-alueelle loputkin suomalaiset pääomat.
Tuloveroon jäänee eniten kansallista liikkumavaraa. Kuinka järkevää sitten on yläpitää kovin korkeaa tuloveroastetta, on kyseenalaista.
Tuolla viittaamallasi valtiovarainministerien päätöksellä tarkoitettiin aikaa ennen EU:n hallinnon uudistamista. Juuri nyt kannattaa yrittää kitkeä vain kaikkein räikeimpiä epäkohtia, kuten Suomen autovero. Kun EU:n hallintorakenne saadaan virtaviivaistettua, palataan taas verotuksen epäkohtien kimppuun.- löytää jyvän...
KPy kirjoitti:
Toiveajattelua, että verotus olisi vain kansallinen kysymys. Jo nyt EU säätelee merkittävästi eräitä välillisen verotuksen osa-alueita ja kehitys tulee kiihtymään. Välilliseen vertukseen saattaa jäädä jokin kansallienn liikkumavara, mutta se on aivan varmasti niin pieni, ettei se haittaa markkinoiden toimintaa.
Päomaveron osalta verokilpailu hoitaa yhtenäistämisen. Jos yleensä haluamme ylläpitää suomalaista omistusta, emme voi lläpitää nykyistä yli 40%:n pääomatulon veroastetta. Toinen vaihtoehto on sitten siirtää muualle EU-alueelle loputkin suomalaiset pääomat.
Tuloveroon jäänee eniten kansallista liikkumavaraa. Kuinka järkevää sitten on yläpitää kovin korkeaa tuloveroastetta, on kyseenalaista.
Tuolla viittaamallasi valtiovarainministerien päätöksellä tarkoitettiin aikaa ennen EU:n hallinnon uudistamista. Juuri nyt kannattaa yrittää kitkeä vain kaikkein räikeimpiä epäkohtia, kuten Suomen autovero. Kun EU:n hallintorakenne saadaan virtaviivaistettua, palataan taas verotuksen epäkohtien kimppuun."Päomaveron osalta verokilpailu hoitaa yhtenäistämisen. Jos yleensä haluamme ylläpitää suomalaista omistusta, emme voi lläpitää nykyistä yli 40%:n pääomatulon veroastetta. Toinen vaihtoehto on sitten siirtää muualle EU-alueelle loputkin suomalaiset pääomat."
Juuri näin, vapaa kilpailu ja pääomien liikkuvuus hoitaa pääomaverotuksen tason, johon Suomenkin on sopeuduttava.
Tuloverotus ja välillinen verotus ovat aivan eri asemassa. Toki voi mennä ulkomaille töihin, mutta kuinka moni lähtee. Jos haluaa asua Suomessa, niinkuin suomalaiset haluavat, silloin maksaa suomalaista tuloverotusta - kilpailua ei ole.
Jos asuu Suomessa ja rekisteröi käyttöönsä auton, tuodun tai täältä ostetun, niin maksaa sen verokannan mukaan joka Suomessa on - kilpailua ei ole.
Suomalaisen yhteiskunnan tarjoamat palvelut maksetaan verovaroin ja verotuksen taso määräytyy kansan valitsemien päättäjien mukaan - EU:lla siinä ei ole muuta roolia kuin, että työvoiman liikkuvuus on vapaa - valinta on sinun.
"Tuolla viittaamallasi valtiovarainministerien päätöksellä tarkoitettiin aikaa ennen EU:n hallinnon uudistamista. Juuri nyt kannattaa yrittää kitkeä vain kaikkein räikeimpiä epäkohtia, kuten Suomen autovero. Kun EU:n hallintorakenne saadaan virtaviivaistettua, palataan taas verotuksen epäkohtien kimppuun."
Hyvin oivallettu! Kun EU:n hallintorakenne saadaan virtaviivaistettua... eli suomeksi sanottuna: ei koskaan!!
Ja näin nimenomaan verotuksen suhteen! - sitten
löytää jyvän... kirjoitti:
"Päomaveron osalta verokilpailu hoitaa yhtenäistämisen. Jos yleensä haluamme ylläpitää suomalaista omistusta, emme voi lläpitää nykyistä yli 40%:n pääomatulon veroastetta. Toinen vaihtoehto on sitten siirtää muualle EU-alueelle loputkin suomalaiset pääomat."

Ja näin nimenomaan verotuksen suhteen!taas omaaan kirjoitukseesi.....ei paranisi pitkässäniemessäkään peruusteettomasti päästää potilaita koneelle......
löytää jyvän... kirjoitti:
"Päomaveron osalta verokilpailu hoitaa yhtenäistämisen. Jos yleensä haluamme ylläpitää suomalaista omistusta, emme voi lläpitää nykyistä yli 40%:n pääomatulon veroastetta. Toinen vaihtoehto on sitten siirtää muualle EU-alueelle loputkin suomalaiset pääomat."
Juuri näin, vapaa kilpailu ja pääomien liikkuvuus hoitaa pääomaverotuksen tason, johon Suomenkin on sopeuduttava.
Tuloverotus ja välillinen verotus ovat aivan eri asemassa. Toki voi mennä ulkomaille töihin, mutta kuinka moni lähtee. Jos haluaa asua Suomessa, niinkuin suomalaiset haluavat, silloin maksaa suomalaista tuloverotusta - kilpailua ei ole.
Jos asuu Suomessa ja rekisteröi käyttöönsä auton, tuodun tai täältä ostetun, niin maksaa sen verokannan mukaan joka Suomessa on - kilpailua ei ole.
Suomalaisen yhteiskunnan tarjoamat palvelut maksetaan verovaroin ja verotuksen taso määräytyy kansan valitsemien päättäjien mukaan - EU:lla siinä ei ole muuta roolia kuin, että työvoiman liikkuvuus on vapaa - valinta on sinun.
"Tuolla viittaamallasi valtiovarainministerien päätöksellä tarkoitettiin aikaa ennen EU:n hallinnon uudistamista. Juuri nyt kannattaa yrittää kitkeä vain kaikkein räikeimpiä epäkohtia, kuten Suomen autovero. Kun EU:n hallintorakenne saadaan virtaviivaistettua, palataan taas verotuksen epäkohtien kimppuun."
Hyvin oivallettu! Kun EU:n hallintorakenne saadaan virtaviivaistettua... eli suomeksi sanottuna: ei koskaan!!
Ja näin nimenomaan verotuksen suhteen!"...Kun EU:n hallintorakenne saadaan virtaviivaistettua... eli suomeksi sanottuna: ei koskaan..."
Olet selvästi pessimisti. Kun ottaa huomioon jo nyt tehdyt päätökset, vaikka itse uusi "perustuslaki" menikin nurin, niin muutoksen mahdollisuudet ovat hyvät.
Keskeiset osat Lissabonin sopimusta saadaan voimaan, vaikka itse sopimus jäisikin ratifioimatta joissakin jäsenmaissa. Tämän jälkeen EU:n on huomattavasti helpompi toimia.- sitä ....
KPy kirjoitti:
"...Kun EU:n hallintorakenne saadaan virtaviivaistettua... eli suomeksi sanottuna: ei koskaan..."
Olet selvästi pessimisti. Kun ottaa huomioon jo nyt tehdyt päätökset, vaikka itse uusi "perustuslaki" menikin nurin, niin muutoksen mahdollisuudet ovat hyvät.
Keskeiset osat Lissabonin sopimusta saadaan voimaan, vaikka itse sopimus jäisikin ratifioimatta joissakin jäsenmaissa. Tämän jälkeen EU:n on huomattavasti helpompi toimia.tosiasiaa, että verotuksen yhtenäistäminen on EU:ssa mahdotonta toteuttaa. Sen tietää jokainen realisti!
- on pakko yhtenäistää
sitä .... kirjoitti:
tosiasiaa, että verotuksen yhtenäistäminen on EU:ssa mahdotonta toteuttaa. Sen tietää jokainen realisti!
EU:ssa on pakko yhtenäistää välillinen verotus rikollisuuden kitkemiseksi, verokilpailun hillitsemiseksi ja talouden tehostamiseksi. Suuret jyräävät ja yhteisillä pelisäännöillä turvataan pienten valtioiden, kuten Suomen edut. Yhtenäistäminen tapahtuu kuitenkin suurten ehdoilla - liikenteen verotuksen osalta onneksi.
- harhateillä...
on pakko yhtenäistää kirjoitti:
EU:ssa on pakko yhtenäistää välillinen verotus rikollisuuden kitkemiseksi, verokilpailun hillitsemiseksi ja talouden tehostamiseksi. Suuret jyräävät ja yhteisillä pelisäännöillä turvataan pienten valtioiden, kuten Suomen edut. Yhtenäistäminen tapahtuu kuitenkin suurten ehdoilla - liikenteen verotuksen osalta onneksi.
Rikollisuuden kitkeminen liittyy nimenomaan alv:n maksamiseen ja sen palautuksiin, ei muuhun.
Verokilpailun hillitsemisessä taas on kysymys vain siitä, että EU voi vaatia tietyn verotuksen minimitason (case Viro), ettei liian alhaisella verotuksella saada muihin nähden kilpailuetua. EU ei kiellä jäsenmaata pitämään muita korkeampaa verotasoa.
Talouden tehostaminen taas on täysin kunkin jäsenmaan sisäinen asia, johon EU:lla ei ole mitään sanomista.
Verotuksen yhtenäisminen ei ole millään EU-agendalla, puhumattakaan siitä, että jotkut jäsenmaat, suuret tai pienet, voisivat nyt tai tulevaisuudessa, sanella muille kuinka itsenäisessä jäsenmaassa sisäinen verotus tapahtuu.
- jo päätetty
EU-tuomioistuin on jo vuosia sitten katsonut Tansakan autoverosta ettei se ole korkesata tasostaan huolimatta mikään kaupan este. Se siitä.
- pyöräilkööt
Siispä tanskalaiset ajatkoot polkupyörällä. Ja kuinkahan Saksasta tuotua autoa verotetaan Tanskassa? Lyödäänkö sielläkin 100 % kotimaisen kaupan "suojeluraha" rajalla maksettavaksi niin kuin tässä m*fiamaassa, häh?
Lapissa pyöräily on pitkien etäisyyksien vuoksi hankalampaa, ja Pohjois-Karjalassakinin on monia vaaroja (heh heh). Mutta Tanskassa on hyvät pyörätiet. - mm,.m.mm,..,
pyöräilkööt kirjoitti:
Siispä tanskalaiset ajatkoot polkupyörällä. Ja kuinkahan Saksasta tuotua autoa verotetaan Tanskassa? Lyödäänkö sielläkin 100 % kotimaisen kaupan "suojeluraha" rajalla maksettavaksi niin kuin tässä m*fiamaassa, häh?
Lapissa pyöräily on pitkien etäisyyksien vuoksi hankalampaa, ja Pohjois-Karjalassakinin on monia vaaroja (heh heh). Mutta Tanskassa on hyvät pyörätiet.Tanskassa kannetaan käytettynä tuodusta autosta se määrä autoveroa, joka sisältyy samanlaisen auton arvoon Tanskan markkinoilla. Ihan sama periaate kuin Suomessa. Heh heh vaan.
- Suomen Tullia
mm,.m.mm,.., kirjoitti:
Tanskassa kannetaan käytettynä tuodusta autosta se määrä autoveroa, joka sisältyy samanlaisen auton arvoon Tanskan markkinoilla. Ihan sama periaate kuin Suomessa. Heh heh vaan.
eikä Mahteja määrittelemässä "taivaallisen" korkeaa ja diskriminoivaa perustetta mätkäistävälle verolle. Hehhheh, hee! Tuossa se keskeisin ja LAITTOMALLA tolalla oleva asia!
- äänestäkää
Nyt on vaalit tulossa, äänestäkää! Ja älkää menkö vanhojen vuosikausia teille valehdelleiden vipuun, tiedätte kyllä keillä olisi ollut aikaa hoitaa autoverotuksen asiat kuntoon. Muistakaa myös vaalimatematiikan vaikutus ettei äänenne mene vanhalle jarrulle.
Minä tiedän jo ketä ja minkä puolueen ehdokasta äänestän.- Jormanen02
Niin mikä puolue/ehdokas ajaa tavaroiden vapaata liikkuvuutta ja suojatullien ja kartellien alasajoa?
Vatasella on hyviä pointteja, onko muita?
http://www.arivatanen.com/FI/politiikka/liikennepolitiikka.html
- SSahti
Tavara tais liikkua paremmin ennen suomen EU-jäsenyyttä :p
http://www.youtube.com/watch?v=fTaON7HWsPw
"räägin neile kirbutori seiklustest vaid
ja surnud autod laeva lükkan taas "
"Eihän saatana toi ole minu syy että
nõukkujen ruplilla kauppa ei kay "
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6565680Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o222477Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia2691832- 1141727
- 941556
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos261502Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly121311Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa381286Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3391281Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi3471271