jotakin alan koulutusta,vai tulevatko he kaikki aivan pystymetsästä.Näin ainakin voisi päätellä esiintymisen tasosta.
Onko Adventtipastoreilla
3
110
Vastaukset
- tiettävästi
ole teologian tohtoreitakin. Kai ne sillon jonkinlaista koulutusta on saanu. Miten niin, aiotko pastoriksi??? Mene ammatinvalinnan ohjaajan puheille. Eihän ne yhtä kiihkolla puhu kun joku Ylivainio, mutta kyllä normaalisti asioista kiinnostunut ihminen pysyy hereillä vaikka pastori puhuu rauhallisesti ja asiallisesti.
- toisilla ei
joten kenestä puhut?
- adventisti pastori
Olen suorittanut mm. TK eli teologian kanditaatin tutkinnon Suomessa ja sen lisäksi väitellyt Ruotsissa teologian tohtoriksi (tutkijakoulutus Upsalan yliopistossa ja väitös Lundin yliopistossa eli TD eli meillä Suomessa TT). Olen toiminut kutsuttuna luennoitsijana Helsingin yliopiston käytännöllisen teologian laitoksella. Minulle on myös annettu lupa opettaa luterilaista uskontoa maamme kouluissa. Mainittujen tutkintojen lisäksi minulla on myös aiemmin suoritettuina B.A. ja M.A. -tutkinnot. Edelleen toimin adventtiseurakunnan parissa. Noin tunti sitten palasin kotiin paikallisen seurakunnan johtokunnan kokouksesta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6564710Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o202235- 1031414
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos221304- 851264
Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia1261074Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel661018Jos saan sinut elämääni
niin minun täytyy nukkua ihan ensimmäiseksi 2vk putkeen. Sopiiko se sinulle? Väsynyt olen ollut ja niin levollinen olo75945Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi252935- 65906