Kofeiini ja lihasvauriot

Paniikkipalvelu

Kofeiini aiheuttaa runsaasti terveyshaittoja kiertoteitse, muuttamalla aivojen tärkeiden välittäjäaineiden tasapainoa. Rabdomyolyysin kautta kofeiini aiheuttaa myös lisääntynyttä munuaisvaurioiden ja maksasyövän riskiä, joiden tiedetään kohoavan merkittävästi porfyriinien toksisuuden vuoksi. Tämä koskee varmasti eniten nuoria, joiden keskuudessa kofeiininkäyttö laajenee kaiken aikaa uusien tuotteiden myötä. Tässä yhteydessä ei sovi unohtaa, että kofeiinin tiedetään tuhoavan aivosoluja ja estävän niiden uusiutumista.

Lisäksi kofeiini tietysti altistaa kaikille psykosomaattisille, stressiperäisille sairauksille kohottamalla kortisolitasoa, kroonisen stressin tuottamaa kiihdyttävää hormonia. Kortisoli on koholla erityisesti depressiossa, jonka kautta syntyy kofeiinin yhteys itsemurhiin. Kofeiini tulee kalliiksi uhreilleen, joita on tutkimustietojen ja eri arvioiden perusteella noin 10% Suomen kaltaisen maan väestöstä. Se tulee myös kalliiksi yhteiskunnalle, koska sen aiheuttamat sairaudet ovat kroonisia, eikä niitä diagnosoida ja hoideta oikein.

Haitat lihaksille on jo huomattu maailmalla, aiheutumismekanismia vain ei ole ymmärretty, eikä siksi myöskään lihasvaurioiden seurauksia terveydelle laajemmin, hajonneiden lihassolujen sisältämien myrkkyjen vuotaessa verenkiertoon. Kaliumin puute syntyy samanlaisten pumppujen toiminnasta, jotka aiheuttavat natriumin kautta solun hajoamisen, ne siirtävät kaliumia verestä lihassolun sisälle. Strutsifarmarin “keuhkohalvaus” on hengityshalvaus, jota porfyriinien tiedetään aiheuttavan, minulle niitä tuli nukkuessa vieroituksen alkuvaiheessa siten, että olin tukehtua useamman kerran. Hengityshalvaus oli aiemmin yleinen kuolinsyy perinnöllistä porfyriaa sairastavilla. Hengityshalvauksen heikkoja oireita ilmenee masennuksen, ahdistuneisuuden ja paniikkihäiriön yhteydessä varsin yleisesti, samoin kuin lihasjäykkyydesta kertovia muita neuropaattisia oireita. Vaikea hengityshalvaus voi jäädä pysyväksi, loppuelämä saattaa kulua sairaalassa rautakeuhkossa.

————————————————————————-

Ylenmääräinen colajuomien litkiminen voi heikentää lihasvoimaa, uutisoi BBC. Tiedot perustuvat The International Journal of Clinical Practice -julkaisun raporttiin.

Tutkimuksen mukaan colajuoma saattaa saada aikaan oireita lievästä lihasheikkoudesta aina lihasten halvaantumiseen saakka. Raportissa kerrotaan tapauksesta, jossa yhdysvaltalainen strutsifarmari sai keuhkohalvauksen juotuaan 4-10 litraa colajuomaa päivässä.

Lihasten heikkenemisen syynä pidetään sitä, että colajuomien runsas juominen saattaa laskea kehon kaliumtason jopa vaarallisen alas.

Kaliumtason laskuun syypäinä pidetään juomien sisältämiä sokereita ja erityisesti kofeiinia. Kaliumtason on nimittäin todettu laskevan myös sokerittomia juomia nautittaessa.

Tutkimuksessa kuitenkin todetaan, että kohtuullinen cola-juomien nauttiminen on täysin turvallista. Silti tutkijoiden mukaan on syytä epäillä, että moni nauttii liikaa cola-juomia. Tutkijoiden käsityksen mukaan kymmenet miljoonat teollisuusmaiden ihmiset juovat vähintään 2-3 litraa colajuomaa päivässä.

Aamulehti”

8

1300

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • että tulee

      tulee oireita jos tuollaisia määriä juo. Onhan limskat nuorison keskuudessa kovassa huudossa mutta täällä ei tosin juoda "jenkkityylillä" monta litraa päivässä 7 päivää viikossa.

      Muistaako kukaan mitkä muut tekijät laskevat kaliumia
      (varmaan samantyyppiset vaikutusket näilläkin)?

      • Paniikkipalvelu

        Jos nautit kupillisen kahvia (125ml), saat noin 100mg kofeiinia vatsaasi. 35mg sitoutuu kehon proteiineihin ja loppuosa jakautuu koko kehon vesitilaan, koska kofeiini on vesiliukoinen molekyyli. Tunnin kuluttua nauttimisesta, veressäsi on kofeiinia noin 2-3mg / litra verta. Tämä pitoisuus alkaa hitaasti laskea kun maksa muuntaa kofeiinin yksinkertaisemmiksi metyyliksantiineiksi, joista ensimmäisen vaiheen dimetyyliksantiinit ovat aktiivisia, kuten kofeiini itsekin. Pitoisuus laskee lineaarisesti, eli sen lasku hidastuu sitä mukaa kun aine vähenee vesitilasta. Laskennallisesti puhdistumisaika on 5-6 kertaa puoliintumisaika, eli keskimäärin noin 30 tuntia annoksen nauttimisesta. Todellisuudessa puhdistumisaikaan vaikuttavat monet tekijät, tupakka nopeuttaa sitä 30-50%, lääkkeet, tulehdukset, alkoholi, kirroosi ym. tekijät hidastavat maksasytokromi p450 toimintaa, joka on kofeiinin biotransformaatioväylä maksassa.

        Ei ole kyse pelkästään siitä, paljonko käyttää, vaan myös siitä, kuinka herkkä stressihormonien säätelyjärjestelmäsi on ja millainen on maksasi kyky käsitellä kofeiinia. Vaikka sinulla olisi keskivertoaineenvaihdunta, on veressäsi kofeiinia ja sen aineenvaihduntatuotteita kaiken aikaa, vaikka joisit vain kupillisen päivässä. Jos stressihormonisi ovat herkässä, se voi riittää aiheuttamaan mitä tahansa kofeiinimyrkytyksen oireita aina ms-tautiin ja skitsofreniaan saakka muiden stressihormonitasoihin vaikuttavien tekijöiden kanssa. Vaikka et tunne mitään oireita, adrenaliinitasosi on koholla ja tuhoaa hitaasti lihassoluja, joiden sisältämät myrkyt vapautuvat verenkiertoon raiskaten munuaisiasi ja maksaasi, hivuttavat aivokemiaasi hitaasti kohti psykoosia, munuaisia dialyysiin ja maksaasi kohti syöpäosastoa.

      • Paniikkipalvelu kirjoitti:

        eikö sitten hyödytä mitään,jos vähentää kofeiinin käyttöään?Aluksi vaikka puolittaisi.Juon neljä mukia päivässä kahvia= n. 8 taviskuppia.Muuta kofeiinia sisältäviä tuotteita en enää käytä,suklaanmässyttämisen lopeti vuodenvaihteessa.

      • Paniikkipalvelu
        minttupuu kirjoitti:

        se vähentää elimistölle aiheutuvaa vahinkoa ja jos sitä kautta on aikomus lopettaa kofeiininkäyttö, se helpottaa vieroitusoireita. Itse vähensin 4-5 mukillisesta vuorokaudessa 2 pieneen kupilliseen, se ei vaikuttanut oireisiin millään tavalla, vasta viikko totaalisen lopettamisen jälkeen oireet helpottivat siten, että pääsin kävelemään ilman kävelykeppiä.

      • juomisesta
        Paniikkipalvelu kirjoitti:

        Jos nautit kupillisen kahvia (125ml), saat noin 100mg kofeiinia vatsaasi. 35mg sitoutuu kehon proteiineihin ja loppuosa jakautuu koko kehon vesitilaan, koska kofeiini on vesiliukoinen molekyyli. Tunnin kuluttua nauttimisesta, veressäsi on kofeiinia noin 2-3mg / litra verta. Tämä pitoisuus alkaa hitaasti laskea kun maksa muuntaa kofeiinin yksinkertaisemmiksi metyyliksantiineiksi, joista ensimmäisen vaiheen dimetyyliksantiinit ovat aktiivisia, kuten kofeiini itsekin. Pitoisuus laskee lineaarisesti, eli sen lasku hidastuu sitä mukaa kun aine vähenee vesitilasta. Laskennallisesti puhdistumisaika on 5-6 kertaa puoliintumisaika, eli keskimäärin noin 30 tuntia annoksen nauttimisesta. Todellisuudessa puhdistumisaikaan vaikuttavat monet tekijät, tupakka nopeuttaa sitä 30-50%, lääkkeet, tulehdukset, alkoholi, kirroosi ym. tekijät hidastavat maksasytokromi p450 toimintaa, joka on kofeiinin biotransformaatioväylä maksassa.

        Ei ole kyse pelkästään siitä, paljonko käyttää, vaan myös siitä, kuinka herkkä stressihormonien säätelyjärjestelmäsi on ja millainen on maksasi kyky käsitellä kofeiinia. Vaikka sinulla olisi keskivertoaineenvaihdunta, on veressäsi kofeiinia ja sen aineenvaihduntatuotteita kaiken aikaa, vaikka joisit vain kupillisen päivässä. Jos stressihormonisi ovat herkässä, se voi riittää aiheuttamaan mitä tahansa kofeiinimyrkytyksen oireita aina ms-tautiin ja skitsofreniaan saakka muiden stressihormonitasoihin vaikuttavien tekijöiden kanssa. Vaikka et tunne mitään oireita, adrenaliinitasosi on koholla ja tuhoaa hitaasti lihassoluja, joiden sisältämät myrkyt vapautuvat verenkiertoon raiskaten munuaisiasi ja maksaasi, hivuttavat aivokemiaasi hitaasti kohti psykoosia, munuaisia dialyysiin ja maksaasi kohti syöpäosastoa.

        jossa kofeiiniä vähäinen määrä verrattuna kahviin.
        Tutkimustulosten mukaan kyse oli nimenomaan määrästä - tämä oli vähäisessä
        määrin turvallista. Kaliumtaso oli piirre jota tässä tutkittiin.

        Kaikilla ei ole ne stressihormonit niin
        herkässä - se on aina vaikea pala jos sinulle tulee
        tuollaiset oireet. Varsinkin jos mielessäsi ajattelet
        tuollaisia raiskauksia ja psykoosijuttuja...
        kuulostaa kuin sinulla olisi fiksaatio asiasta etkä pysty
        siitä keskustelemaan. koita pärjätä!

      • Paniikkipalvelu
        juomisesta kirjoitti:

        http://www.evira.fi/portal/fi/elintarvikkeet/elintarviketietoa/kofeiini/

    • että tulee

      tulee oireita jos tuollaisia määriä juo. Onhan limskat nuorison keskuudessa kovassa huudossa mutta täällä ei tosin juoda "jenkkityylillä" monta litraa päivässä 7 päivää viikossa.

      Muistaako kukaan mitkä muut tekijät laskevat kaliumia
      (varmaan samantyyppiset vaikutusket näilläkin)?

      • Kofeinisti

        Täällä ei juoda limua vaan energiajuomaa, joka on sitten jo kahvia pahempaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen

      Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.
      Maailman menoa
      656
      4710
    2. Harmi että

      Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o
      Ikävä
      20
      2235
    3. Ajattele miten

      Paljon ottajia sinulla olisi
      Ikävä
      103
      1414
    4. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      22
      1304
    5. Tekisitkö jotain toisin

      Kaivattusi kanssa alusta alkaen? 😍
      Ikävä
      85
      1264
    6. Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!

      Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia
      Kajaani
      126
      1074
    7. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      66
      1018
    8. Jos saan sinut elämääni

      niin minun täytyy nukkua ihan ensimmäiseksi 2vk putkeen. Sopiiko se sinulle? Väsynyt olen ollut ja niin levollinen olo
      Ikävä
      75
      945
    9. Kun Zele jenkeissä kävi

      Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi
      Kitee
      252
      935
    10. Tulee ikävä

      Ja toivon että saan anteeksi ❤️
      Ikävä
      65
      906
    Aihe