Olenko ainoa jonka mielestä terapian parantava voima tuntuu keksityltä ja epäuskottavalta? Miksi juuri terapia parantaisi ihmisen pysyvästi (eikä esim. masennuslääkkeet, bloggaus, seurustelusuhde jne. tms. )? Olen siinä käsityksessä ettei ole mitään varsinaisia tuloksia, jotka osoittaisivat pitkäkestoisten terapioiden olevan yhtään tuloksellisempia kuin mitä yleinen hoitovaikutus antaa tulokseksi. Tiedän terapiassa käyneitä ihmisiä netissä sekä tosielämässä eikä kenenkään terapian käyneen elämä vaikuta minusta parantuneen merkittävästi sillä terapian loputtua nämä henkilöt kärsivät yhä samoista ongelmista joiden vuoksi hakeutuivatkin terapiaan eli päihdeongelmista, masennuksesta, keskeytyneistä opinnoista ja työttömyydestä. Tai vaikkapa v-mäisestä jänkkäämisestä.
Terapian - varsinkin psykoanalyyttisen - asetelma tuntuu jotenkin vinksahtaneelta. Koulutettu ja (toivottavasti) tasapainoisempi yksilö alistuu ikäänkuin sairaamman peilikuvaksi - riisuu itseltään normaalin kriittisyyden ja neuvomiskyvyn ja pitäytyy reflektiivisyyden suhteen tuon sairaamman tasolla. Älykkään ja reflektiivisen yksilön terapia voi edetä nopeastikin kun terapeutin ei tarvitse riisua itseään liikaa mutta reflektiivisyydessä kyvyttömämmän terapia taas luultavasti hitaammin ja saattaisipa hän hyötyä enemmän jos terapeutti saisi antaa hyviä konkreettisia neuvoja ja opastaa hieman enemmän. Kummatkin ovat kuitenkin terapiassaan oman reflektiokykynsä armoilla eli mikseivät voisi saavuttaa samaa tulosta vaikka blogin tai oikeiden ihmissuhteiden avulla?
Arvostan Sigmund Freudia suuresti filosofina ja tutkijana mutta tuntuu oudolta että tämän keksintö jonka toimivuutta ei ole edes missään tutkimuksessa validoitu ohjaa noin ammattilaisten käsitystä Parantumisen - ainoan ja oikean - mahdollisuudesta. Ajatuksia? (Ja antakaakin hyviä sillä en voi postata samoja aloituksia tukarille ja valitsin tämän paikan tälle!)
Uskotko terapiaan?
22
309
Vastaukset
- trisse
Tiedän Kellastuneen tarttuvan noihin viimeisiin sulkuihin ja kysyvän minulta kuudennen kerran "Miksi koet oikeudeksesi rikkoa bänniäsi?" vai mitä se oli niin että saisimme tämän asian pois päiväjärjestyksestä voin kertoa etten ole erityisen kiinnostunut sääntöjen noudattamisesta ja noudatan niitä ainoastaan jos minua huvittaa tai hyödyn sääntöjen noudattamisesta. Tässä tapauksessa kyse on säännöstä jota noudattamalla en saisi mitään hupia tai hyötyä itselleni (kokeiltu - tiedän) joten ei ole aikomustakaan noudattaa sitä. Toivon että asia on siis loppuunkäsitelty tällä selityksellä. En muuten käytä pilkkujakaan.
- trisse
tunnelukko http://www.mentores.fi/index_tiedostot/Page2265.htm .
Toisaalta taas halutessani noudatan hyvin:
Muiden antama palaute käyttäjälle ***
(Pistearvo: 437, positiivisia 99%)
Palautteita kaikkiaan:
526 kappaletta
Seuraavat palautteet
Positiivisia: 520 (99%)
Neutraaleja: 5 (1%)
Negatiivisia: 1 (0%) trisse kirjoitti:
tunnelukko http://www.mentores.fi/index_tiedostot/Page2265.htm .
Toisaalta taas halutessani noudatan hyvin:
Muiden antama palaute käyttäjälle ***
(Pistearvo: 437, positiivisia 99%)
Palautteita kaikkiaan:
526 kappaletta
Seuraavat palautteet
Positiivisia: 520 (99%)
Neutraaleja: 5 (1%)
Negatiivisia: 1 (0%)-
En ymmärrä miten Huutonetin (?) palautteet tähän asiaan liittyvät, mutta
ilmeisesti osaat ja kykenet käyttäytymään ns. normaalisti aina kun haluat niin tehdä.- trisse
kellastunut kirjoitti:
-
En ymmärrä miten Huutonetin (?) palautteet tähän asiaan liittyvät, mutta
ilmeisesti osaat ja kykenet käyttäytymään ns. normaalisti aina kun haluat niin tehdä.Näin juuri.
- puuttuva tukiverkko
Terapeutitkin ovat ihmisiä. Ja kaiken sen keskellä nuorenkin pitöisi heti alussa huomata se asia ettei terapeutin kanssa kemiat pelaa tai terapeutti on huono. Itde nuorempana ärsyynnyin terapeuttini ominaisuuksista. Esim kun yritin kertoa jotain juttua jossa jokin juttu painoi mieltä tai halusin mielipiteen tarttui hän yksityiskohtaan. Kuka se matti on jos sanoin yks tuttavaa niin silti hän keskittyi henkilöhahmoihin eikä siihen mitä olin sanomassa. Kävelin vuosia myöhemmin ovet paukkuen ulos ja takaisin en mennyt. Kun henkilö ei natsaa niin se ei natsaa.
Osalla mielenterveyspotilasita jää lopulta se muu tukiverkko rakentamatta. Ja joskus hullujen huoneella puhuttiin siitä, miten helppo on itseäkin huija ta ja näytellä pirteämpää kuin. Pääsee kotiin ja asiat on jo 2 viikossa sekaisin. Minä olen ainakin saanut enemän noista vertaistuki keskusteluista muiden potilaiden kanssa enemän irti, kuin ikinä terapiasta. Sekään ei välttämättä toimi kaikille.
Mut minulla on hyvä olo ja elämä ok. Ei masenna eikä ahdista enään. Se vaati vain paljon tekemistä itsensä kanssa, keskusteluita ja maallikkotason kirjallisuuteen perehtymistä.
Terapeuttini kanssa käyty ainoa mielenkiintoinen keskustelu ja samalla ainoa kunnon keskustelu käsitteli sitä. miten media ja yhteiskunta on muuttunut minun elämäni aikana. En tiedä mutta tuossa kohtaa hän ei jyrännyt minua kyselemällä yksityiskohtia tutun tutuista.- psykoterapia
Psykoterapia on lääkkeitä parempi vaihtoehto koska lääkkeitä pitäisi käyttää aina ja niillä on pahoja sivuvaikutuksia. Kuitenkin asiat saa kerralla kuntoon kun puhuu oikean ihmisen kanssa tarpeeksi paljon (en väitä että terapeutti olisi aina oikea henkilö)
- trisse
Noista inhimillisistä puutteista että terapeutti saattaa olla sokea tai kyvytön vaan siitä että terapiaprosessi on sellaista muotoa ettei se voi auttaa yksilöä enempää kuin tämä on valmis ottamaan vastaan. Ja jos se kerran on siitä kiinni kuinka valmis yksilö on ottamaan asioita vastaan niin miksei tämä voisi oppia samoja asioita muissa tilanteissa. Terapiatilanne on tietenkin turvallinen, kontroloitu ja vaaraton mutta muuten...
- psykoterapiasta:
http://www.antipsychiatry.org/psychoth.htm
Mitä mieltä olette?- anti-skientologi
Se on silti totta.
Mutta skientologien omat uskomukset on silti täyttä paskaa. - perusteella
se olisi skientologien juttu?
- kuin Kristittyjen,
anti-skientologi kirjoitti:
Se on silti totta.
Mutta skientologien omat uskomukset on silti täyttä paskaa.Juutalaisten ja Hindujen.
- kunnioita
terapiaa eikä lääkkeitäkään. Puhun omasta kokemuksesta.
- mieltä
olet ystävän tuesta henkisissä ongelmissa?
- tosiystävä
mieltä kirjoitti:
olet ystävän tuesta henkisissä ongelmissa?
Se on ainoa toimiva tuki
- aivan oikeassa.
tosiystävä kirjoitti:
Se on ainoa toimiva tuki
Siinä on taas yksi hyvä syy minkä takia psykiatria pitäisi erottaa valtiosta.
Psykiatria maksaa yhteiskunnalle 1,7 miljardia euroa vuodessa. aivan oikeassa. kirjoitti:
Siinä on taas yksi hyvä syy minkä takia psykiatria pitäisi erottaa valtiosta.
Psykiatria maksaa yhteiskunnalle 1,7 miljardia euroa vuodessa.-
Kertakäyttönimimerkki "aivan oikeassa" väitti:
"... Psykiatria maksaa yhteiskunnalle 1,7 miljardia euroa vuodessa."
Voitko esittää jonkinlaisen selvityksen siitä mistä olet tuon summan saanut kokoon?- summa on
kellastunut kirjoitti:
-
Kertakäyttönimimerkki "aivan oikeassa" väitti:
"... Psykiatria maksaa yhteiskunnalle 1,7 miljardia euroa vuodessa."
Voitko esittää jonkinlaisen selvityksen siitä mistä olet tuon summan saanut kokoon? summa on kirjoitti:
-
Hurja summa rahaa, mitähän kaikkea siihen on sisällytetty.
Luulisi, että tuolla summalla pystyttäisiin parempaankin kuin mitä hoito nykyisellään on.
En kuitenkaan ole vielä nähnyt mitään ehdotusta psykiatrian korvaajaksi, kalliiksi varmaan tulisi sekin.- ei tarvitse
kellastunut kirjoitti:
-
Hurja summa rahaa, mitähän kaikkea siihen on sisällytetty.
Luulisi, että tuolla summalla pystyttäisiin parempaankin kuin mitä hoito nykyisellään on.
En kuitenkaan ole vielä nähnyt mitään ehdotusta psykiatrian korvaajaksi, kalliiksi varmaan tulisi sekin.korvata millään koska ei ole olemassa mielisairauksia.
Henkisten ongelmien ratkomiseen tarvitaan hengellistä apua, ei lääketieteellistä.
Niille jotka painivat liian suurten ongelmien kanssa, paikka jonne voisi mennä lepäämään voisi olla paikallaan.
- Jokelamaniac
Terapian toimivuutta on tutktittu erittäin runsaasti. Ei se ihmeitä tuota, mutta ei lääkityskään.
Tää aloitus kuulostaa nyt tältä että olen itse pettynyt johonkin - siis kiellän sen kaiken arvon. Mistähän ne puheet terapiarahojen huutavasta puutteesta on lähtöisin?
Viimeisen Elämässä (ent. Kelan sanomat) mukaan osa Tsunamin, Jokelan ja Kauhajoen jälkihoitoon varatuista rahoista on yhä käyttämättä, vaikka terapiaa voisi saada ihmisryhmä joka on varsin väljästi rajattu."Olenko ainoa jonka mielestä terapian parantava voima tuntuu keksityltä ja epäuskottavalta? Miksi juuri terapia parantaisi ihmisen pysyvästi (eikä esim. masennuslääkkeet, bloggaus, seurustelusuhde jne. tms. "
Terapia ei paranna. terapeutti on instrumentti ja esim. psykoanalyysi on pelkkä menetelmä. Ihmisen voi parantaa vain ihminen itse.
Paljon riippuu siitä miten suvaitsevainen ihminen on hyväksymään tietoisuutta virheistään tai virheasenteistaan. Se ei ole helppo asia, helpompi on syyttä vanhempiaan, olosuhteita jne.
Jos ihmisellä on tarve auttaa itseänsä ja kehittyä kypsemmäksi ihmiseksi, niin parantuminen on mahdollista, mutta se voi kestää koko elämän ajan.
Ketjusta on poistettu 14 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6565360Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o212367- 1141607
Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia2321564- 931477
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231416Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681175Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly91153Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi3101116- 721047