Lähes koko Suomen historian ajan on valtiolta pimitetty veroja melkein ilman rangaistusta.
Kuitenkin verojen pimityskin on varkaus.
Verokavalluksen todistaminenkin on ollut joskus vaikeaa ja jos jäljet ovat menneet liian lähelle isokenkäisiä, niin tutkijat on äkkiä vaihdettu ja homma aloitettu alusta, kunnes asia on vanhentunut ja tutkinta lopetettu.
Lähes jokainen suomalainen on joskus saanut pimeää tuloa.
Eikä sitä katsottu edes rikokseksi lähipiireissä.
Toisaalta itseään asiantuntijoiksi sanovat verojen laatijat ovat jättäneet varolakiin porsaanreikiä, joita sitten toiset viisaat ovat osanneet käyttää hyväkseen.
On onni, että nyt ollaan viimeinkin alettu etsiä ja rangaista noita tositarkoituksella verokavalluksia tekeviä ja osakekeinottelijoita myös.
Ehkä vankilan pelko lisää suomalaisten liikemiesten rehellisyyttä…. Toivottavasti.
Taas muutama kiinni
9
183
Vastaukset
- Edes asiaa
Puhuit paljon muttei mikään asia selvinnyt o|o
- Atolfia
kavallus lienee tapahtunut Vaasan keskussairaalassa, jossa talouspäällikkö yhdessä jonkun tai joittenkin firmojen kanssa junailivat valetositteita ja sairaalan menetys yli 2milj. euroa.
Edellinen suuri juttu oli kai nämä Destian toimet.
Onhan näitä. Milloinkahan nuo rötöstelijät oppivat, että valheella on lyhyet jäljet.
Harva sieltä kömpii kuivin jaloin.
Oli aikoinaan Valtion veroviraston pomon sukulaisten firma, jota syytettiin verokikkailusta, mutta se painettiin villaisella. Taisi olla kyse demarista, en nyt varmasti muista. - Uutisia kuuntelin
Atolfia kirjoitti:
kavallus lienee tapahtunut Vaasan keskussairaalassa, jossa talouspäällikkö yhdessä jonkun tai joittenkin firmojen kanssa junailivat valetositteita ja sairaalan menetys yli 2milj. euroa.
Edellinen suuri juttu oli kai nämä Destian toimet.
Onhan näitä. Milloinkahan nuo rötöstelijät oppivat, että valheella on lyhyet jäljet.
Harva sieltä kömpii kuivin jaloin.
Oli aikoinaan Valtion veroviraston pomon sukulaisten firma, jota syytettiin verokikkailusta, mutta se painettiin villaisella. Taisi olla kyse demarista, en nyt varmasti muista.Taitaa löytyä lisää Kepun vaalirahoitussotkujakin.
Hyvin ovat yrittäneet piilotella, mutta hyvä kun selviää.
- Tähtisilmänen
Kenellekähän tuo Nova Group on velkaa, kun se menee konkurssiin?
Jos sen velkojen takaajana on kunnat ja valtio, niin veronmaksajathan ovat silloin maksamassa Keskustan vaalitukia puoluekannasta riippumatta.
Ainakin verorästit tulevat kaiken kansan piikkiin.- hankkimia
meidän maksettavaksemme juuri äsken:460 000 euroo sekä 33 000 000 euroo.
- Jopel+nk
hankkimia kirjoitti:
meidän maksettavaksemme juuri äsken:460 000 euroo sekä 33 000 000 euroo.
Mistä sait nuo luvut?
Saiko sossut ne?
33,5 Milj. € Yli200 000 000 mummonmarkkaa.
Jos tuo pitää paikkansa, niin
tämä valtalkuntahan on täynnä rosmoja. - rahojen
hankkimia kirjoitti:
meidän maksettavaksemme juuri äsken:460 000 euroo sekä 33 000 000 euroo.
kähminnästä,sillon vasemmisto het tukkii suusa.Hiljaa ko keltane neste sukassa.
- Kiikitön
rahojen kirjoitti:
kähminnästä,sillon vasemmisto het tukkii suusa.Hiljaa ko keltane neste sukassa.
Jotkut vaan vetää kotiin päin toisia selvemmin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa391659En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos271578Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly131373Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3411329Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681265- 121028
- 7991
- 20939
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul7921- 71836