Waltterinpuiston terassi

Fundeeraaja

Pitkään tältä foorumilta poissa olleena huomaan hälyn olevan entisellään :-) Muutama kommentti tuohon kaupunginvaltuutettu Koikkalaisen nostamaan terassikeskusteluun:

1) Olisi mielenkiintoista tietää, ketä RK:n taustaryhmissä pyörii, kun yksityisen yrittäjän tukianomus on noin tiukasti hänen hampaissaan. Jotenkin tilanne mielestäni haisee, kun tuonne kaupungin laitamille koilisen suuntaan keskustasta ollaan tukea kippaamassa mutta muille - yhtä poikkeusta lukuunottamatta ei kaupungin tukea voisi herua.

2) Kuka toimi kaupunginhallituksen puheenjohtajana, kun päätettiin matkailupalvelujen ulkoistamisesta toiselle yrittäjälle ja Warkaus Salin toimintojen uudelleenjärjestämisestä. Nyt kyseessä olevassa casessa lienee kyse hieman pienemmästä tukemisesta

3) Käsittääkseni kaupunki on ajanut RK:n valtakaudella yksityisen yrittäjän matkailuyrityksen alas lopettamalla maanvuokrasopimuksen ja tehnyt nykyistä matkailutoimijaa tyydyttävän sopimuksen vuosimaksuineen ja antanut oikeuden käyttää termiä "kaupungin virallinen leirintäalue". Toinen kysymys tietenkin olisi mitä tuo "kaupungin virallinen leirntäalue" -termi tarkoittaa. En ole törmännyt siihen missään muussa suomalaisessa kaupungissa

4) Käsittääkseni nyt tukea hakenut yrittäjä on lehtitietojen mukaan uvannut maksaa kaupungin avustuksen takaisin kunhan hanke on valmistunut.

5) On myönnettävä, että kyseinen anomus voi herättää pahaa verta tässä vaiheessa, kun kaupungin talous on kuralla ja entistä syvemmälle rapakkoon mennään. PK ja EK eivät ehkä olleet tuossa mielessä ajoituksen mestareita.

10

445

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • terassille

      Minusta ei kenekään kannattaisi laittaa rahaa likoon tehtaan viereen. Se haisee aina ja kuka siellä sitten terassilla haluaa istuskella. Ei siellä Walterrin puistoss nytkään näy ketään istuskelevan, vaikka komeeta kuulemma on.

      On parempia paikkoja Varkaudessa, jos kaupunki haluaa lainata liikoja rahojaan. Yrittäjän vaimona tiedän, että yrittäjä kantakoon omat riskinsä itse...myös velat ja rahan hankinnan. Meidän veronmaksajien tehtävä se ei ole. - Tai sitten kaikille sama laki ja hupsista vaan, sitten olisi kaupungin kassassa vielä vähemmän rahaa tosi tarkoitukseen ja tarpeeseen.

    • tuulet

      Kirjoituksesi haisee aikapahasti kirkonmäeltä. Eikös nyt pitänyt jättää vanhojen muistelu. Tämä kirjoitus haissee korvelle jos vaarallekkin.

      • Fundeeraaja

        Sinun hajuaistissasi saattaa olla jotain vikaa. Kirkonmäen hajua tekstissäni tuskin on, sillä Korvet ja Vaarat ovat toisaalla. KD:n kanssa minulla ei ole ollut, ei ole nyt eikä tuskin tulekaan olemaan tekemistä. Viiteryhmäni löydän tarvittaessa ihan jostain muualta.

        Kirjoitukseni oli vain yksitysen toisella paikkakunnalla töissä käyvän veronmaksajan pohdintoja tapahtumista, niiden syistä ja sepistä.

        Kuten kuten edellä kerroin, Kristillisdemokraatteihin minua on vaikea yhdistää, se kun taitaa tällä paikkakunnalla olla yhtä kristillinen kuin on demokraattinen :-)

    • En ole käynyt kyseisessä ravintolassa koskaan syömässä koska tehtaan hajut on siinä niin suuret saati sitten terassilla. Mulla on vaikeuksia kulkea ohitse siitä niin miten voin pysähtyä siihen ja vielä ulos. Ihmiset jotka ei ole asuneet sellukaupungin ulkopuolella eivät voi ymmärtää sitä asiaa. Jos kaupunki välttämättä haluaa terassin mihin turistit pysähtyy on Joutenlahden pohjois ranta tai kaupungin talolta pirtinvirran rantaan upea paikka.

      • Laulava talkkari

        sitten sinne Kämärin matkailualueelle, joka suurella rahalla rakennetaan! Siellä arkkitehdit nyt kiivaasti vääntävät suunnitelmia rahankiilto silmissä ja sitä rahaahan täällä näyttää riittävän! Huihais - 75000 euroa Kämärin suunnittelukilpailuun ja nyt sitten 80000 euroa terassiin, joka on kuollut idea jo syntyessään! Ensiksikin: paikka on syrjässä kaupunkilaisten näkökulmasta katsottuna, paikka on myös tehtaan vieressä, mikä ei ainakaan paranna kahvihetkeä, ravintola on huonossa paikassa myös turistin näkökulmasta katsottuna. Toiseksi: kuinka kannattavaa on rakentaa terassia kahvittelua varten, kun siitä kerran ei tule kaljaterassia? Onkohan kaikki suunnitelmat loppuun asti harkittuja?

      • on ja paljon
        Laulava talkkari kirjoitti:

        miten saadaan kaupungin ja yhteiskunnan rahoilla itselle lisää omaisuutta.

      • omaisuuden keräämiseltä
        on ja paljon kirjoitti:

        miten saadaan kaupungin ja yhteiskunnan rahoilla itselle lisää omaisuutta.

        .. itselleen toisten kustannuksella, kuten paikkakin. Tapasin tänään yhden matkailualanyrittäjän (kai ainoan täällä) ja kyselin milloin hän laittaa hakemukset menemään. Hän on KaksRuusun kannattamisen puolella, koska eräs kauempana rannalla oleva tosi ja todellinen matkailuyritys saa muka niin paljon kaupungilta...ilmaista tv-mainosta jne.

        Mutta käsi sydämmelle: siellähän on oikeita turisteja ... joten saakoon.
        Ravintola ei ole matkailua - eikä sitä tartte meidän toisten kustantaa.

      • vastaa kuin
        omaisuuden keräämiseltä kirjoitti:

        vaara huutaa! Eihän tämä yrittäjä puhunut mitään palkitsemisesta? Mannermainen vaalityöhän keskitiityi tähän paikkaan ministeritasolla.

      • mikä vaan
        vastaa kuin kirjoitti:

        vaara huutaa! Eihän tämä yrittäjä puhunut mitään palkitsemisesta? Mannermainen vaalityöhän keskitiityi tähän paikkaan ministeritasolla.

        mutta on väärin, että kaupunki maksaa muutamien Varkautelais yritysten televisio mainokset. Nämä muutamat yritykset kuuluvat siihen hyväveli rinkiin. Miksi en saisi minäkin, no joo en kuulu siihen rinkiin.

      • Leidi D
        on ja paljon kirjoitti:

        miten saadaan kaupungin ja yhteiskunnan rahoilla itselle lisää omaisuutta.

        kaupunki on muutenkin kuralla ja just tällaisten edellisten hankkeiden takia.Surutta on laitettu aina rahaa menemään.Ei hullu ole se joka pyytää,vaan se joka maksaa.Vanha sanonta kuuluu.Pidettäköön ennallaan waltterin puisto ja kaupunki rahansa ,niin on parempi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      97
      2821
    2. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      36
      1839
    3. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      10
      1804
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      382
      1670
    5. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      21
      1611
    6. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1447
    7. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      119
      1257
    8. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      13
      1176
    9. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      9
      1146
    10. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      1039
    Aihe