Tulipa tuossa aamusella vastaan nainen, joka ulkoilutti pientä perhoskoiraa.
Tuli sitä rääpälettä katsoessa mieleen, että koiraroduthan polveutuvat kuulemma kaikki alunperin sudesta. Lopputuloksen nähdessä vaikea uskoa.
Kreothan ovat siinä tiukkoja, että lajit eivät voi muuttua toiseksi, kissasta ei tule koiraa eikä apinasta ihmistä.
Mutta loiko heidän mukaansa Luojajumala myös esim. koirarodut?
Luotiinko rodutkin?
6
162
Vastaukset
Minua myös itseäni koiraharrastajana kiinnostaisi tässä kysymyksessä eräs tietty rotu. Olen aimminkin yrittänyt kreationisteilta vastausta tivata, mutta hiljaista on ollut. Koitetaanpa taas kerran uudelleen.
Kyse on lunnikoirasta. Lunnikoiralla on sellaisia fyysisiä ominaisuuksia, joita miltään muulta koiraeläimeltä ei löydy. Sillä on kaikissa raajoissaan kuusi varvasta, se pystyy taittamaan eturaajansa suoraan sivuille "poikittaisspagaattiin", sen niskanikamat ovat sellaiset, että se pystyyy taivuttamalla päätään taaksepäin melkein kuonollaan koskemaan omaa selkärankaansa. Lisäksi se pystyy fyysisesti sulkemaan korvakäytävänsä.
Onko geneettinen informaatio vähentynyt kun lunnikoiralle on tullut tälläisiä ominaisuuksia? Ovatko sittenkin kaikki maailman muut koiraeläimet rappeutuneet lunnikoirasta, kun niiltä puuttuvat nämä ominaisuudet? Kuka nyt rappeutui ja kenestä?- Mr.K.A.T.
..mielenkiintoista. Uutta minulle. (Ja koska se on uutta minulle, joka luuli tietävänsä kaiken, sen täytyy olla luonnossakin ennennäkemättömän uutta ;)
Aina sitä oppii sanoi Hakalan vaari kun A-kirjaimen oppi.
- piplian tulkinnan
mukaan mikroevoluutio, eli rotujen kehittyminen on luonnollinen ilmiö. Mutta luomiseen verrattava maaginen tekijä estää jollain taikuudella rotujen lajiutumisen. Ja vaikka rotuja myönnetäänkin muodostuvan, se silti vähentää muuntelua? Ota nyt sitten selkoa nuosta kreationisteista.
Mutta, joku lienee joskus sanoneen, että evoluutioteoria on nykyaikaisen biologian perusteemoja, luomiskertomus on uskonnolinen näkemys. Eli koska toinen on luonnontiede, toinen käsittelee henkimaailmaa, ollen fantasiakirjallisuudesta kotoosin oleva näkemys, koko ristiriita on tyystin absurdi.- Anteeksi että ajattelen
"piplian tulkinnan ...mukaan mikroevoluutio, eli rotujen kehittyminen on luonnollinen ilmiö."
Raamattuahan voi tulkita miten vaan, mutta missään Raamatussa ei puhuta rotujen kehittymisestä yhtään mitään. Raamatussa puhutaan vain pysyvistä lajeista, jotka Jumala on kerralla luonut sellaiseksi kuin ne on.
Eli jauhat omiasi. - se jauhaminen menee
Anteeksi että ajattelen kirjoitti:
"piplian tulkinnan ...mukaan mikroevoluutio, eli rotujen kehittyminen on luonnollinen ilmiö."
Raamattuahan voi tulkita miten vaan, mutta missään Raamatussa ei puhuta rotujen kehittymisestä yhtään mitään. Raamatussa puhutaan vain pysyvistä lajeista, jotka Jumala on kerralla luonut sellaiseksi kuin ne on.
Eli jauhat omiasi.Eli se on sitten tyhjän jauhamista, kun esittää kreationismista yksinkertaisen sisäisen ristiriidan?
Eli onko rotujen muodostuminen, lajin sisäinen muntelu raamattusi mukaan mahdollista?
Ja mikä on se voima, mikä estää mikroevoluution kumuloitumisen makroevoluutioksi?
Ja heti alkuun myönnät että raamattua voi tulkitan miten vaan, joten millätavalla se on ristiriidassa yhtään minkään kanssa, ja miten sitä voi pitää luotettavana lähteenä yhtään mistään?
- pakkohan
pakkohan siihen koirarotuun on sekottunut kissaakin, kyllähän sen näkee
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa1724726- 123296
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos402213Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly261984Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?
Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?471906Se oli siinä sitten
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo6641837- 1161806
- 1371737
- 451485
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul101421