Teit syvän haavan
sanat terävimmät
kuin miekan
maailmalle vuotava
taivaan sinen purppuroi
avoimen myrskyn tulla
sieluni auki
jonka avasit suvituulelle
mukaasi viedä
ellet nyt haavojani sido
ja sisääni tule
maailmani sirpaleita täynnä
alastonna eksyä
kirjoittamattomille sivuille
sinne jäädä
tunnemyrskyn kanjoneihin
joissa tuuli ikäväänsä ulvoo
Teit syvän pohjattoman
vuotavan haavan
- juuri Sinä !
Teit syvän haavan
12
275
Vastaukset
Sydän sirpaleita
on vaikea ehjätä
uudestaan
runosi sai mietteisiin...Kiitos jasnina - todellisen luotettavan ystävän
menettäminen tunteena on varmaan hyvin
vaikeaa,sillä sen merkitystä ei voi kyllin tarpeeksi
korottaa.
Hyvästä sellaisesta on apu niin iloon kuin surunkin
kohdatessa,jonka läsnäolo voi olla jopa korvaamaton.
Sellaisen kun löytää niin on hyvä vaalia ja ylläpitää,
eikä ole itsestään selvyys.
Toivon että tämän runon kautta voit löytää
myös jotain myönteistä,vaikka tuntuisi kuinka
vaikealta...muistan Sinut hyvä Ystävä.
Hyvää oloa Sinulle
viikonloppuusi.
- Minanoita
Mie laitan postiluualla tulemaan
sinulle kaks kiloo laastaria ja muutaman
lohkeilleen sinisen rakennekynnen!Kyllä
niillä muutaman haavan saa paikattua ja
jonkusen sirpaleen noukittua....
Runo oli hyvä=)Sinä himskatin noita,ettäs kehtaat kadota jälkiä
jättämättä etkä noottia ole laittanut minulle,
vaikka niin lupasit... - hän hymyilee ja ilahtuu.
Kiitos - Sinä tuot nuo laastarisi minulle
postiluukkuun,sillä noidanluudan kyydilläsi.
Uskoen - että huumorisi on vielä OK.
- tiiger-66
*
sanat terävät
salamat iskee
kuin tikarin pistot
suoraan sydämeen
sinuun sattuu
sattuu,,,
tigru lohdutuksen lempeällä siivellä
läsnä aamussasi,
mutta vain hän
tai itse voi kirjoittaa
sydämeen sen jonkin,
mikä parantaa
ja se ois,
se tuntuu siltä,
kun ois tullu kotiin~~Kirjoitat tuttuun tyyliisi korkealentoisia
sanoja suoraan sydämeeni ja toivon
että lennollasi näät yli ihmiselämän
ja maailman yli.
Sylillinen Kiitoksia Sinulle.
- lindalinda1
todella vahvaa jälkeä on tämä runosi.
Kuinka usein olemmekaan elämässä sirpaleina
ja tarvitsisimme toista ihmistä kokoamaan ne
niin, että jaksaisimme taas huomisiin. Aina ei
ole kuitenkaan lähimmäistä, joka auttaisi siinä.
Mielen syvyyttä ja ihmisen pienuutta,
siitä runosi kertoo.
Joku on jättänyt haavoja Sinuun,
toivottavasti ne umpeutuvat ja jaksat jatkaa.Hei linda ja hyvältä tuntuu Sinut näin
kohdata.
Tämä on kirjoitus luotettavan hyvää mieltä
tuottavan Ystävän kohtaamisesta kuin
tunteesta jos tuon menettää ja toivon
mukaan kun hänet kohtaa ettei koskaan
menettäisi.
Tämä on päivien ns."tuumauksen" kuin
ajatuksieni harras runo - Tunteella kirjoitettu,
joka on itselleni myös erityisen tärkeä.
Joskus tulee tuolta syviltä uumenista ulos
kuin kaikesta siitä mitä tunne toista kohtaan
voi tuntea kuin samalla myös jokaiselle jolla
tämä tunteena toisen kohtaa.
Toiveruno joka jäisi hyvällä jokaiselle
mieleen elämään : Ystävyydelle !
Runo runoina ja elämä elämänä
mutta niin lähellä toisiaan...että
voisi koskettaa ja hyväillä.
Roppakaupalla Sinulle sinne
hyvää mieltä ja Kiitos !
- Kauris-62
Kirjoitit sydämeen käyvän runon.
Rauhallisen kaunista viikonloppua ja lisää runoja..ehkä?Hei Kauris ja lämmin : Kiitokseni.
Harvoin ehkä juuri tällä tunteella tulee
runon kirjoitettua jopa päivien mietteillä
etsien sopivia sanoja.
Toivot runojani...en haluaisi paljastaa
mutta kun "silmäyksiä" on myös toisaalle,
jotta päivittäisin tänne kirjoittaisin...
...syntyy niitä ja katse jo seuraavaan.
Myös Sinulle herttaisen lämmintä
oloa viikonloppuusi että hyvää mieltä.
- valohelmi
Mieleni itkee
terävien sanojen alttarilla
Huulet vavisten nyyhkytän
Ei ole rintaa, mitä vasten painautuisin
Ei lohduttavaa lempeää kättä silittämässä
Itken yksinäisyyden tuskaaTervehdys valohelmi ja siitä viimeisestä on
jo tovi aikaa.
Olin tarrautua erääseen runoosi taannoin
mutta en oikein arvannut kun tuntui tunteena,
ettei ehkä ole sopivaa mutta hartaudella luin.
En osaa tähän nyt vastata kun en tiedä,
että miten ja mitä kenties vaiko.... ?
Puristavan lämmin Kiitos Sinulle
että sydämen kuin mielen avoimmuutta
kun sen aika on,jolloin purettava se mitä
täytyy että voi taas jatkaa eteenpäin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6564740Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o202245- 1031414
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos221314- 861289
Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia1261084Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel671026Jos saan sinut elämääni
niin minun täytyy nukkua ihan ensimmäiseksi 2vk putkeen. Sopiiko se sinulle? Väsynyt olen ollut ja niin levollinen olo75945Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi252935- 65906