sdfhfhdh

shdfhdshd

Mitäs sanotte tästä?
Olette suojelleet näitä eläimiä niin tarmokkaasti että nyt on susikanta kasvanut liian isoksi.
Meillä on tässä ihan passelin kokoinen maalaiskylä, ja ikinä ei ole ollut ongelmaa petoeläinten kanssa. Läpset saavat aamuisin kävellä linja-autopysäkille ja koiria voi ulkoiluttaa metsässä.
Nyt kuitenkin eilen oli lauma susia repinyt kappaleiksi naapurustosta koiran.
Isäntä oli lähtenyt koiran kanssa kävelylle ja koira oli sitten ottanut jäniksen ajolle, löytänyt tuoreen jäljen.
Koira oli nuori ja isäntä oli sitä mieltä että hieno homma kun koira saa harjoitusta.
15min tätä ajoa kesti kunnes koira hiljeni ja kun isäntä pääsi paikalle ihmettelemään mikä koiran tuli niin lauma susia oli syömässä tätä lemmikkiä.
Sudet tottakai pakenivat paikalta kun ei isännällä ollut asetta mukana vaikka metsämies olikin.
Myöhemmin samana yönä oli hevosia laitumella muutamien kilometrien päässä ja yksi näistä oli raadeltu.
Paikanpäällä ei ole tätä kirjoittaessani vielä käynyt eläinlääkäri toteamassa tekijää mutta vaiekako tuota on päätellä?
Jos molempien tapahtumien ympärille piirrettäisiin kilometrin ympyrä kartalla niin taloja alueilla olisi yhteensä noin 40.
Että näin kaukana nämä teidän susihukkaset nyt ovat asutuksesta.
Itse laitoin juuri vyölleni susipaukkuja kaksi kappaletta, sen verran tunnen koiran omistajana sympatiaa kumppaninsa menettäneelle metsämiehelle että jos eteeni susia sattuu kun juuri näillä alueilla metsästän niin ammun aivan varmasti.
Että kiitoksia vain tästä suojelusta, hyvin toimii eikä sudesta mitään haittaa ole, ottakaa se pää pois perseestänne ja tulkaa tänne katsomaan minkänäköinen ihmisen paras ystävä on kun susi sen raatelee ja kieltäkää meitä sen jälkeen rajoittamasta tätä susikantaa.
Sukupuuttoon en minäkään susia ole tappamassa mutta jos jumaliste sudet menevät omasta talostani 2km päästä ohi laumana niin sitten on jo jossain vikaa.

7

147

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • En oikeen jaksanut lukea ruikutustasi kunnolla läpi, mutta ruokahaluni pikkusen heräsi. Saiko susi tosiaan maistaa koiraa taikka hevosta?

      Tämä on hieno juttu. Nam nam, kyllä mulle nyt taas maistuu liha. Tietysti puoliraakana, jotta pystyn eläytymään tähän susien ajatusmaailmaan, heh heh.

      Itke sinä vaan apina susien vaarallisuutta, fiksu itkee muita asioita.

      • kuulla,

        montako sutta juuri mielipiteelläsi "suojelit"?


      • paskamunkki
        kuulla, kirjoitti:

        montako sutta juuri mielipiteelläsi "suojelit"?

        itse olin juuri lähdössä susijahtiin mutta sitten huomasin tämän susianalyytikon kirjoituksen ja pidättäydyin siitä.
        susiperheellä ei siis käynytkään paskamunkki


      • Saa.

        Maistaa lyijyä 1.10.-31.3. välisenä aikana.


      • Poijaat,
        Saa. kirjoitti:

        Maistaa lyijyä 1.10.-31.3. välisenä aikana.

        Pitää huolta susikannoista omankäden oikeudella ilman aikarajoituksia


      • saat haistaa paskan

        tuollaisesta sonnasta ei saa fiksua vaikka kuinka
        yrittäisi vääntää.


      • paskamunkki
        saat haistaa paskan kirjoitti:

        tuollaisesta sonnasta ei saa fiksua vaikka kuinka
        yrittäisi vääntää.

        koska olet niin yksinkertainen ettet pysty mitään käsittämään ... paskamunkki


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen

      Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.
      Maailman menoa
      656
      5660
    2. Harmi että

      Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o
      Ikävä
      22
      2477
    3. Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!

      Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia
      Kajaani
      269
      1822
    4. Ajattele miten

      Paljon ottajia sinulla olisi
      Ikävä
      114
      1717
    5. Tekisitkö jotain toisin

      Kaivattusi kanssa alusta alkaen? 😍
      Ikävä
      94
      1556
    6. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      25
      1484
    7. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      12
      1301
    8. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      336
      1270
    9. Kun Zele jenkeissä kävi

      Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi
      Maailman menoa
      344
      1261
    10. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      37
      1255
    Aihe