Metri todiste luomisesta!

Jumalan lapsi

Maailmassa on paljon ihmeen tarkasti ja hienosti sattuvia asioita. Mikään muu ei voi olla selityksenä, kuin Jumalan käsiala! On kultaista leikkausta ja vaikka mitä. Kaikki käy yksiin.

Yksi hienoimmista esimerkeistä ja todisteita luomiselle on metri. Ajatelkaa että 1 metri on tasan 100 cm. Siis ei 99 cm, eikä 101 cm, vaan tasan 100 cm! 1 cm on taas jännästi 10 mm. Lisäksi metri käy ihmeen hyvin myös tilavuusmittoihin ja painoihin yksiin. Esim ominaispainoltaan 1 oleva aine, vaikkapa vesi... jos vettä on 1 kuutiometri, painaa se tasan 1000 kg. Niin ja se että vesi on tasan 1 on sekin selvää Jumalan käsialaa ja älykästä suunnittelua. Tämä jos mikä on hienoa ja kellontarkkaa! Lisäksi jos aine painaa enemmän, kuin 1 saadaan silloinkin helposti tietoon aineen paino kilogrammoina per kuutiometri... tai vaikkapa kuutiosenttimetri! 1 kilometri on taas tasan 1000 metriä. Aina vain loogista ja yksiinkäypää.

Se että on mahdollista noin hieno ja tasan menevä mittajärjestelmä ei voi kertoa muusta kuin Jumalan luomisesta. Satunnaisessa tieteen kuvaamassa synnyssä ei voi syntyä tarkkoja mittoja ja lakeja, vaan kaikki olisi sekavaa ja sattumanvaraista.

55

544

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sinä

      että metri oli tasan 100 cm ennenkuin ihminen kehitti matemaattisen järjestelmän?

      • Jumalan lapsi

        Metri on Jumalan käsialaa siinä kuin muutkin luonnon täsmällisyydet. Jumala loi harmoonisen ja tarkan maailman, jonka suoraa seurausta metri on. Jumala antoi ihmiselle vain ymmärryksen huomata Hänen suunnittelemansa asiat ajallaan. Vihjeksi hän antoi Ihmiselle kymmenen sormea ja kymmenen varvasta. Kymmenen, ei yhdekää, ei yhtätoista! Metrin huomannut ihminen huomasi metrin Jumalan johdatuksella ja Jumalan antamalla armolahjalla.

      • Toinen Lapsi

        Metri on aina ollut metri ja juuri 100 cm! Luomisessa Jumala teki tämän ihmeteon tekemällä metristä juuri 100 sentin pituisen. Jo yksin tämä yksityiskohta kumoaa koko ateistisen evoluutioteorian.

        Samoin 1 kilo on aina ollut 1000 grammaa. Luomisesta asti näin on ollut. Ajattele kuinka hienoa on se, että 1000 grammassa, joka on myös 1 kilo, on vain yksi nolla enemmän kuin 100 sentissä, joka on myöskin 1 metri!

        Tätäkin kun mietin, niin Jumalan luomistyö puhuttelee minua entistä enemmän.

        Olen saanut kuulla, että kauhean hyvä ihminen ja fantastisen loistava lääkäri Pekka Reinikainen tekisi kirjaa juuri sadasta sentistä luomistyön parhaimpana todisteena.

        Useat evoluutioteoriaan uskoneet tiedemiehet merkittävistä yliopistoista ovat hylänneet evoluution, sillä tämä hieno esimerkki Jumalasta on avannut heidän silmänsä.

        Samoin kuin 1 litra on 10 desiä. Ajattele, että 10 desiin laittaa yhden nollan lisää, niin siitä tulee 100, joka on juuri senteissä metri. Ja kun 100 lisää yhden nollan, tulee siitä 1000, joka on sama kuin kilo on grammoissa.

        Vain Jumala voi saada yksinkertaisiin asioihin näin selvän symmetrian. Ajattele. Kymmeneen kun lisää nollan, niin siitä tulee sata.

      • viksumpi
        Toinen Lapsi kirjoitti:

        hauskuuteen osallistua tuon avaajaevotrollin kanssa.
        Metrin sijasta miettikää äänen matemaattisen tarkkoja taajuuksia, tai vaikkapa alkuaineiden jaksollisuutta, nämä kertovat oikeasti älyllisestäluomisesta, vai mitä! Joten ei avaaja ihan metsässä ollut periaatteensa kanssa.

      • Memi Nirkki
        Jumalan lapsi kirjoitti:

        Metri on Jumalan käsialaa siinä kuin muutkin luonnon täsmällisyydet. Jumala loi harmoonisen ja tarkan maailman, jonka suoraa seurausta metri on. Jumala antoi ihmiselle vain ymmärryksen huomata Hänen suunnittelemansa asiat ajallaan. Vihjeksi hän antoi Ihmiselle kymmenen sormea ja kymmenen varvasta. Kymmenen, ei yhdekää, ei yhtätoista! Metrin huomannut ihminen huomasi metrin Jumalan johdatuksella ja Jumalan antamalla armolahjalla.

        binaari-, heksadesimaali- ja oktaalijärjestelmät? Kyllä ihminen on viisas kun on kehittänyt binaarijärjestelmän jotta tietokoneet voivat toimia!

      • Toinen lapsi
        viksumpi kirjoitti:

        hauskuuteen osallistua tuon avaajaevotrollin kanssa.
        Metrin sijasta miettikää äänen matemaattisen tarkkoja taajuuksia, tai vaikkapa alkuaineiden jaksollisuutta, nämä kertovat oikeasti älyllisestäluomisesta, vai mitä! Joten ei avaaja ihan metsässä ollut periaatteensa kanssa.

        Taajuudet puhuttelevat myös minua.

        Mietin juuri äsken, että esimerkiksi YleX kuuluu taajuudella 94.4 MHz. Se on tarkka ja täsmällinen taajuus. 94.4! Ajatelkaas sitä. Siitä puolet on 47.2. Täysin tarkka ja täsmällinen taajuus tämäkin, joka on täydellisessä harmoniassa taajuuden 94.4 MHz kanssa, koska se on tasan puolet siitä. Ei yhtään enempää, eikä yhtään vähempää.

        Mikäli alkuperäinen taajuus ei olisi juuri 94.4, niin puolet siitä ei enää olisikaan 47.2, vaan aivan jotain muuta. Jos se olisi hertsinkin pielessä, niin tämä ei täsmäisi. Joten tämäkin todistaa luomisen puolesta mitä vahvimmin ja evoluutiota vastaan.

        Ajatelkaas nyt tätä edes hetki. Mikäli taajuus olisi pienenkin verran pielessä Luojan päättämästä taajuudesta, niin kanava ei kuuluisi ja puolet siitä olisi jotain muuta kuin symmetrinen 47.2. Neljä on symmetrinen, koska se on jaettavissa kahdella ja seitsemän on symmetrinen, koska Jumala lepäsi seitsemännen päivän. Ja kaksi on symmetrinen juuri Aatamin ja Eevan vuoksi.

        Mikäli nämä ateistiset evouskovat pysähtyisivät edes hetkeksi meidän kanssamme ajattelemaan kaikkia Jumalan luomia merkkejä, he hylkäisivät oitis evoluution ja alkaisivat sinun ja minun kanssani uskomaan Jumalaan.

        Viksumpi on minun apostolini ja avannut silmäni niin edessä kuin takanakin huomaamaan kaikki Luojan merkit. Jopa ateistisen, syntistä rokkia soittavan radiokanavan taajuus osoittaa kiistatta Luojan suuruuden, niin pakkohan sen on olla totta. Jos evoluutio olisi totta, saisi radiota räpälätä koko ajan kun taajuudet vaihtuisivat sattumalta minne milloinkin.

      • Jumalan lapsi
        Memi Nirkki kirjoitti:

        binaari-, heksadesimaali- ja oktaalijärjestelmät? Kyllä ihminen on viisas kun on kehittänyt binaarijärjestelmän jotta tietokoneet voivat toimia!

        toimii ykkösillä ja nollilla. Siinäkin on Jumalan hyväksi katsoma numerokaksikko edustettuna ja vain siksi tietokoneet voivat toimia, koska siinä on oivallettu ottaa käyttöön Jumalan luoma symmetrinen ja tarkka systeemi!

        Jumalan luomien lakien hyväksikäyttöä vain Jumalan ohjauksella ja suopeudella.

      • Kolmas kersa
        Toinen lapsi kirjoitti:

        Taajuudet puhuttelevat myös minua.

        Mietin juuri äsken, että esimerkiksi YleX kuuluu taajuudella 94.4 MHz. Se on tarkka ja täsmällinen taajuus. 94.4! Ajatelkaas sitä. Siitä puolet on 47.2. Täysin tarkka ja täsmällinen taajuus tämäkin, joka on täydellisessä harmoniassa taajuuden 94.4 MHz kanssa, koska se on tasan puolet siitä. Ei yhtään enempää, eikä yhtään vähempää.

        Mikäli alkuperäinen taajuus ei olisi juuri 94.4, niin puolet siitä ei enää olisikaan 47.2, vaan aivan jotain muuta. Jos se olisi hertsinkin pielessä, niin tämä ei täsmäisi. Joten tämäkin todistaa luomisen puolesta mitä vahvimmin ja evoluutiota vastaan.

        Ajatelkaas nyt tätä edes hetki. Mikäli taajuus olisi pienenkin verran pielessä Luojan päättämästä taajuudesta, niin kanava ei kuuluisi ja puolet siitä olisi jotain muuta kuin symmetrinen 47.2. Neljä on symmetrinen, koska se on jaettavissa kahdella ja seitsemän on symmetrinen, koska Jumala lepäsi seitsemännen päivän. Ja kaksi on symmetrinen juuri Aatamin ja Eevan vuoksi.

        Mikäli nämä ateistiset evouskovat pysähtyisivät edes hetkeksi meidän kanssamme ajattelemaan kaikkia Jumalan luomia merkkejä, he hylkäisivät oitis evoluution ja alkaisivat sinun ja minun kanssani uskomaan Jumalaan.

        Viksumpi on minun apostolini ja avannut silmäni niin edessä kuin takanakin huomaamaan kaikki Luojan merkit. Jopa ateistisen, syntistä rokkia soittavan radiokanavan taajuus osoittaa kiistatta Luojan suuruuden, niin pakkohan sen on olla totta. Jos evoluutio olisi totta, saisi radiota räpälätä koko ajan kun taajuudet vaihtuisivat sattumalta minne milloinkin.

        Älä unohda RadioDein taajuutta, joka 96.0. Tälle kanavalle Jumala onkin säätänyt oikein erikoisen tarkan taajuuden. Myös tuo numeroiden symmetria on selvä todiste luomisesta ja tarkoituksen mukaisuudesta. Siinä on nuo numerot vielä niin kauniisti selät vastakkainkin. Ja kun tuon 96 jakaa 4:llä, saadaan 24. Minun ei varmaankaan tarvitse kertoa sinulle mitä tuo luku edustaa. Sehän on se aika tunneissa mikä auringolta menee kiertäessään kerran maan ympäri.

      • Toinen Lapsi kirjoitti:

        Metri on aina ollut metri ja juuri 100 cm! Luomisessa Jumala teki tämän ihmeteon tekemällä metristä juuri 100 sentin pituisen. Jo yksin tämä yksityiskohta kumoaa koko ateistisen evoluutioteorian.

        Samoin 1 kilo on aina ollut 1000 grammaa. Luomisesta asti näin on ollut. Ajattele kuinka hienoa on se, että 1000 grammassa, joka on myös 1 kilo, on vain yksi nolla enemmän kuin 100 sentissä, joka on myöskin 1 metri!

        Tätäkin kun mietin, niin Jumalan luomistyö puhuttelee minua entistä enemmän.

        Olen saanut kuulla, että kauhean hyvä ihminen ja fantastisen loistava lääkäri Pekka Reinikainen tekisi kirjaa juuri sadasta sentistä luomistyön parhaimpana todisteena.

        Useat evoluutioteoriaan uskoneet tiedemiehet merkittävistä yliopistoista ovat hylänneet evoluution, sillä tämä hieno esimerkki Jumalasta on avannut heidän silmänsä.

        Samoin kuin 1 litra on 10 desiä. Ajattele, että 10 desiin laittaa yhden nollan lisää, niin siitä tulee 100, joka on juuri senteissä metri. Ja kun 100 lisää yhden nollan, tulee siitä 1000, joka on sama kuin kilo on grammoissa.

        Vain Jumala voi saada yksinkertaisiin asioihin näin selvän symmetrian. Ajattele. Kymmeneen kun lisää nollan, niin siitä tulee sata.

        Luulin, että kreationistien ajatuksenjuoksusta ei voi tehdä mitenkään parodiaa.

        Olin väärässä. Tässähän on jopa aforismin ainekset:
        "Samoin 1 kilo on aina ollut 1000 grammaa. Luomisesta asti näin on ollut. Ajattele kuinka hienoa on se, että 1000 grammassa, joka on myös 1 kilo, on vain yksi nolla enemmän kuin 100 sentissä, joka on myöskin 1 metri!"

        Halleluja!

      • Toinen lapsi
        Kolmas kersa kirjoitti:

        Älä unohda RadioDein taajuutta, joka 96.0. Tälle kanavalle Jumala onkin säätänyt oikein erikoisen tarkan taajuuden. Myös tuo numeroiden symmetria on selvä todiste luomisesta ja tarkoituksen mukaisuudesta. Siinä on nuo numerot vielä niin kauniisti selät vastakkainkin. Ja kun tuon 96 jakaa 4:llä, saadaan 24. Minun ei varmaankaan tarvitse kertoa sinulle mitä tuo luku edustaa. Sehän on se aika tunneissa mikä auringolta menee kiertäessään kerran maan ympäri.

        Otin esimerkin syntisestä rokkikanavasta, koska silloin evouskovat näkevät tämän suunnitellun tarkoitusmukaisuuden Luojamme tekosista.

        Pelkkä kristillinen kanava esimerkkinä saisi heidät hokemaan vain "sattuma, sattuma, sattuma" -mantraansa.

        Mutta koska sekä YleX ja Dei osoittavat tämän suunnitelmallisuuden, kyse ei ole sattumasta, vaan älykkäästä suunnittelijasta nimeltään Jumala.

        Ja huomasitteko kaikki suurimman todisteen. Kanavan taajuus 96 pitää jakaa juuri neljällä, jotta saamme 24, joka on sama kuin tunnit vuorokaudessa.

        Neljällä siksi, koska evankeliumeita on neljä!! Jos evoluutio olisi totta, joutuisimme jakamaan taajuuden vaikkapa 5.7:llä tai jollain muulla satunnaisesti valitulla luvulla ja vastaus olisi aivan muuta kuin 24.

        Todennäköisyys tälle olisi niin häviävän pieni, että en edes vaivaudu laskemaan sitä, mutta luku on sellainen jossa on ainakin sata miljoonaa triljoonaa nollaa.

        Ja kun katsomme tarkasti Dein taajuutta 96, niin huomaamme symmetrian siinäkin, että vaikka katsomme lukua pää alaspäin, luku on edelleen 96. Tässä ei voi olla kyse sattumasta, vaan suunnittelusta. Jos kyse olisi evoluutiosta, pää alaspäin näkisimme luultavasti 82 tai jotain täysin sattuman varaista.

        Kaikki nämä asiat ovat niin merkittäviä, että kukaan itseään uskovana pitävä ei voi olla sivuuttamatta näitä kiistattomia todisteita. Ja pakanoidenkin pitäisi miettiä kahdesti pakanuuttaan, ennen kuin muuttuvat itse apinoiksi, joka päivä voi evoluutioteoriaan uskovilla olla hyvinkin lähellä.

      • chris_hitchens

        Hyvä hyvä. Tässä päästään juuri kristinuskon (miksei muidenkin) ytimeen :)

        Eipä täällä sitä muutaman viikon takaista evosalaliittoketjua lukuunottamatta ollutkaan tällaista huumoria :)

      • Apo-Calypso

        Entäs tuumat ja jalat, jotka olivat olemassa jo kauan ennen metrin keksimistä?

      • Toinen lapsi
        Apo-Calypso kirjoitti:

        Ainoastaan evouskovalle voi olla vaikeaa käsittää tuumat ja jalat mittoina. Me luomiseen uskovat kykenemme ratkaisemaan kaikki ongelmat, mihin evouskovat ikinä joutuvatkin.

        Ajattele suurta peltoa, johon on laitettu yksi iso tukki ja yksi pieni tulitikku. Kumman sinä löydät aikaisemmin?

        No tietenkin suuren tukin, sillä näin on suunniteltu tapahtuvaksi.

        Samoin Luojamme loi meidän löydettäväksi ensin suuremman, eli jalan ja vasta sen löytymisen jälkeen oli helppoa havaita varpaat, sormet ja muut pienemmät asiat. Siksi siirryimme jaloista kymmenjärjestelmään.

        Ja kun katsomme syvemmälle kysymykseesi, alkaa koko Luojan vaikutus vahvistua entisestään.

        Nimittäin yksi jalka on kaksitoista tuumaa. Montakos niitä opetuslapsia taas olikaan? No KAKSITOISTA! Jumala halusi meidän huomaavan, että jalka todellakin on kaksitoista tuumaa, niin hän piilotti sinne opetuslasten lukumäärän. Eipäs ole jalka vaikkapa kolmeatoista tuumaa, vaan juuri KAKSITOISTA!!!

        Ja kun me tiedämme myöskin, että yksi tuuma on 2,54 senttiä, niin koko kauneus puhkeaa kukkaan.

        Kaksi mitä, kysyy epätoivoinen evouskova? No kaksi ensimmäistä ihmistä, Aatami ja Eeva!

        Viisi mitä, kysyy evouskova? Viisi on Mooseksen kirjojen lukumäärä.

        Neljä mitä, kysyy evouskova jälleen? Neljä on evankeliumia Raamatussa.

        Joten tähänkin Jumala on laittanut omat merkkinsä. Siksi yksi tuuma on 2.54 senttiä, eikä esimerkiksi 3.98 senttiä.

        Kaikkeen löydämme vastauksen Raamatusta, mutta se vaatii uskoa Jumalaan ja luomiseen.

        Onko jotain vielä mielesi sopukoissa, johon haluaisit Raamatusta vastauksen?

        Kysy vain rohkeasti, niin haluan sinunkin jo aukaisevan silmäsi Jumalan suuruudelle.

        Shalom aleikum!

      • Jaakko51

        Meikäläinen evouskovana, ei tietenkään kykene ymmärtämään. Miten 1 sentti ja 1 tuuma, voivat kummatkin olla 1, vaikka ovat eri pituisia?

        Ethän lähetä minua ikuiseen helvetin tuleen, tietämättömänä tämän suuren kysymyksen edessä, pohtimaan tätä kysymystä aina ja ikuisesti. Sillä helvetissähän on vain evoja, jotka eivät tiedä vastausta tähän kysymykseen.

      • Toinen lapsi
        Jaakko51 kirjoitti:

        Kyllä yksi tuuma on yksi tuuma.

        Ja yksi sentti on yksi sentti.

        Ne ovat molemmat yksi, mutta toki ne ovat eri pituisia. Merkitystä ei olekaan eri pituuksilla, vaan sillä, että ne molemmat ovat yksi, koska Jumalia on vain yksi.

        Ja koska Jumala halusi meidän löytävän asiat järjestyksessä, niin ensin löysimme jalan, sitten tuuman (joka on siis 12 jalkaa ja opetuslapsia on 12) ja lopuksi löysimme kymmenen sormea, josta olikin helppo löytää kymmenjärjestelmä, koska kymmenen on molemmissa.

        Tässähän koko Jumalan suuruus ilmenee, että sellaisia asioita voidaan vetää yhteen, joissa ei näytä olevan mitään järkeä. Usko auttaa aina järjen puutteeseen. Yksi tuuma ja yksi sentti yhdistää juuri ykköstä.

      • chris_hitchens
        Apo-Calypso kirjoitti:

        Entäs tuumat ja jalat, jotka olivat olemassa jo kauan ennen metrin keksimistä?

        Eiköhän nuo lie saatanallisia. Ihan samalla tavoin kuin ameriikkalaisten hihhulien mielestä King James Bible on ainoa alkuperäinen :) Vai pitäiskö amerikkalaiset senttejä perkeleen yksikköinä? Ei näistä vajaista aina tiedä :)

      • chris_hitchens
        Toinen lapsi kirjoitti:

        Kyllä yksi tuuma on yksi tuuma.

        Ja yksi sentti on yksi sentti.

        Ne ovat molemmat yksi, mutta toki ne ovat eri pituisia. Merkitystä ei olekaan eri pituuksilla, vaan sillä, että ne molemmat ovat yksi, koska Jumalia on vain yksi.

        Ja koska Jumala halusi meidän löytävän asiat järjestyksessä, niin ensin löysimme jalan, sitten tuuman (joka on siis 12 jalkaa ja opetuslapsia on 12) ja lopuksi löysimme kymmenen sormea, josta olikin helppo löytää kymmenjärjestelmä, koska kymmenen on molemmissa.

        Tässähän koko Jumalan suuruus ilmenee, että sellaisia asioita voidaan vetää yhteen, joissa ei näytä olevan mitään järkeä. Usko auttaa aina järjen puutteeseen. Yksi tuuma ja yksi sentti yhdistää juuri ykköstä.

        Niin tosiaan. Ja 12 tuumaa on yksi jalka. Oisko jeesuksella sitten kuitenkin pitänyt olla 24 opetuslasta kun jalkojakin on kaksi. On nämä vähän hankalia - ICR tai DI varmaan tietäisi ihan suoraan vastaukset.

      • Toinen lapsi
        chris_hitchens kirjoitti:

        Niin tosiaan. Ja 12 tuumaa on yksi jalka. Oisko jeesuksella sitten kuitenkin pitänyt olla 24 opetuslasta kun jalkojakin on kaksi. On nämä vähän hankalia - ICR tai DI varmaan tietäisi ihan suoraan vastaukset.

        Täytyy myöntää, että osuit kipeään kohtaan ja oma uskonikin horjui hetken, kun mietin kuinka tämä on mahdollista, koska kuten osuvasti huomasit, ihmisellä on kaksi jalkaa.

        Ystäväni Harjavallasta, Erno Majuri, käsittelee tätäkin uudessa kirjassaan; Teologia, elämän tiede, joten sieltä voit syksymmällä lukea lisää todisteita evovalheita vastaan.

        Mutta palatakseni takaisin pääaiheeseen, ratkaisin kiperän pulman huomaamalla ratkaisun yllättävältä suunnalta. Minä mietin kahden jalan ongelmaa miettimästä päästyäni ja Jumala todella koetteli uskoani, kuten Hän välillä äityy tekemään, jotta usko vahvistuisi.

        Mutta sitten koin valaistumisen hetken, joka ratkaisi koko ongelman kertaheitolla.

        On vain yksi oikea Jumala, niin tarvitsemme vain oikean jalan.

        Vasemmasta jalasta ei tarvitse välittää, joten yksi (oikea) jalka on 12 tuumaa ja tässä on opetuslasten lukumäärä.

        Kun uskoo niin kaikki ongelmat ovat ratkaistavissa. Ei tarvitse kellua muuttuvan tieon varassa, kuten evovalheisiin uskovat joutuvat tekemään. Aamulla kun heräät, et voi olla enää varma, että onko eilinen tieto vielä voimassa, vaiko jo korvattu kokonaan uudella

      • Kolmannen korvapuusti
        Toinen lapsi kirjoitti:

        Otin esimerkin syntisestä rokkikanavasta, koska silloin evouskovat näkevät tämän suunnitellun tarkoitusmukaisuuden Luojamme tekosista.

        Pelkkä kristillinen kanava esimerkkinä saisi heidät hokemaan vain "sattuma, sattuma, sattuma" -mantraansa.

        Mutta koska sekä YleX ja Dei osoittavat tämän suunnitelmallisuuden, kyse ei ole sattumasta, vaan älykkäästä suunnittelijasta nimeltään Jumala.

        Ja huomasitteko kaikki suurimman todisteen. Kanavan taajuus 96 pitää jakaa juuri neljällä, jotta saamme 24, joka on sama kuin tunnit vuorokaudessa.

        Neljällä siksi, koska evankeliumeita on neljä!! Jos evoluutio olisi totta, joutuisimme jakamaan taajuuden vaikkapa 5.7:llä tai jollain muulla satunnaisesti valitulla luvulla ja vastaus olisi aivan muuta kuin 24.

        Todennäköisyys tälle olisi niin häviävän pieni, että en edes vaivaudu laskemaan sitä, mutta luku on sellainen jossa on ainakin sata miljoonaa triljoonaa nollaa.

        Ja kun katsomme tarkasti Dein taajuutta 96, niin huomaamme symmetrian siinäkin, että vaikka katsomme lukua pää alaspäin, luku on edelleen 96. Tässä ei voi olla kyse sattumasta, vaan suunnittelusta. Jos kyse olisi evoluutiosta, pää alaspäin näkisimme luultavasti 82 tai jotain täysin sattuman varaista.

        Kaikki nämä asiat ovat niin merkittäviä, että kukaan itseään uskovana pitävä ei voi olla sivuuttamatta näitä kiistattomia todisteita. Ja pakanoidenkin pitäisi miettiä kahdesti pakanuuttaan, ennen kuin muuttuvat itse apinoiksi, joka päivä voi evoluutioteoriaan uskovilla olla hyvinkin lähellä.

        Kyllä 96 on paras. Paitsi että sitä voi katsella vaikka pää alaspäin ja se vastaa neljällä jaettuna yhden vuorokauden tunteja, niin se on myös 4 korillista kaljapulloja, määrä jonka raavas mies helposti kantaa kaupasta kotio. Net kun tempasee yhdeltä seisomalta niin jo on olo symmetrinen ja suunniteltu.

      • Apo-Calypso
        Toinen lapsi kirjoitti:

        Kyllä yksi tuuma on yksi tuuma.

        Ja yksi sentti on yksi sentti.

        Ne ovat molemmat yksi, mutta toki ne ovat eri pituisia. Merkitystä ei olekaan eri pituuksilla, vaan sillä, että ne molemmat ovat yksi, koska Jumalia on vain yksi.

        Ja koska Jumala halusi meidän löytävän asiat järjestyksessä, niin ensin löysimme jalan, sitten tuuman (joka on siis 12 jalkaa ja opetuslapsia on 12) ja lopuksi löysimme kymmenen sormea, josta olikin helppo löytää kymmenjärjestelmä, koska kymmenen on molemmissa.

        Tässähän koko Jumalan suuruus ilmenee, että sellaisia asioita voidaan vetää yhteen, joissa ei näytä olevan mitään järkeä. Usko auttaa aina järjen puutteeseen. Yksi tuuma ja yksi sentti yhdistää juuri ykköstä.

        "Usko auttaa aina järjen puutteeseen. "

        Niinhän se taitaakin olla. Vetäydyn nurkkaan häpeämään ja verhoudun tuhkaan...

      • viksumpi
        Apo-Calypso kirjoitti:

        Entäs tuumat ja jalat, jotka olivat olemassa jo kauan ennen metrin keksimistä?

        suunnitelmallisesti siten että kun tulet Kauhavalle, niin minäpäs tuumaan että missäs olisikaan sopiva tervetuliaishalko ja silloin Apo saa jalat alleen.

      • viksumpi
        Toinen lapsi kirjoitti:

        Kyllä yksi tuuma on yksi tuuma.

        Ja yksi sentti on yksi sentti.

        Ne ovat molemmat yksi, mutta toki ne ovat eri pituisia. Merkitystä ei olekaan eri pituuksilla, vaan sillä, että ne molemmat ovat yksi, koska Jumalia on vain yksi.

        Ja koska Jumala halusi meidän löytävän asiat järjestyksessä, niin ensin löysimme jalan, sitten tuuman (joka on siis 12 jalkaa ja opetuslapsia on 12) ja lopuksi löysimme kymmenen sormea, josta olikin helppo löytää kymmenjärjestelmä, koska kymmenen on molemmissa.

        Tässähän koko Jumalan suuruus ilmenee, että sellaisia asioita voidaan vetää yhteen, joissa ei näytä olevan mitään järkeä. Usko auttaa aina järjen puutteeseen. Yksi tuuma ja yksi sentti yhdistää juuri ykköstä.

        evot ovat yksituumaisesti ihan vaan nollia.

    • -_-

      Tästä aiheesta saisi hyvän satiirin vaikkapa youtubeen.

      • -..-.-.--

        Täytyy myöntää, että trollilla on panostusta, kappalejaot ja kaikki.

      • Apo-Calypso

        Saattaisi piestä jopa Kirk Cameronin banaanin esimerkkinä luomisen ihmeestä...

    • Kymmensormi

      Kirjoituksesi on hyvä, mutta luulen kuitenkin, että ihmiset ovat joskus määrittäneet metrin ja sitten jakaneet sen osiin. Voihan se olla tietenkin myös Jumalan suunnittelema, joka on ollut kätkettynä ja sitten joku viisas ihminen on sen voinut löytää.

      Mutta tuo luku kymmenen on todella hyvä esimerkki Jumalan suunnitelmallisuudesta. Ajatelkaahan! Meillä on kymmenen sormea ja varmasti juuri sen innoittamana on voitu keksiä kymenjärjestelmä. Se on mainio järjestelmä! Millään muulla luvulla laskien ei saada niin helposti tuloksia. Jos meillä ei olisi ollut kymmentä sormea, emme olisi välttämättä koskaan löytäneet niin oivallista järjestelmää. Otetaan vaikka esimerkiksi 6x10. Siitä saa niin helposti 60. Riittää kun vain laittaa nollan perään. Jos olisi vaikka "seitsenjärjestelmä", olisi kaikki huomattavasti hankalampaa. 6x7=42. Ei ensinkään niin mutkatonta. Olisiko edes voitu tehdä kaikkia hienoja keksintöjä, jossei joku olisi keksinyt kuinka helppoa kymmenellä on kertoa. Ja jakaa. Ja tämä kaikki on ollut Aadamista ja Eevasta lähtien kätkettynä ihmisen omaan kehoon. Helposti löydettävissä! Eikö tämä todista vahvasti Jumalan hienon luomistyön puolesta?

      • Toinen lapsi

        Osuit juurikin asian ytimeen.

        Ilman kymmentä sormea ei olisi kymmenjärjestelmää. Samoin kymmenen varvasta todistavat vihjeenä Jumalan suunnattomasta halusta totuuteen ja kymmenjärjestelmään. Jo kymmenen varvasta todistivat ihmiselle Jumalasta ja siitä, että Jumala haluaisi meidän huomaavan myös kymmenen sormea, joka väistämättä johti kymmenjärjestelmän keksimiseen.

        Mikäli evoluutio olisi totta 6x10 olisi luultavasti 76,7 ja seuraavalla kerralla sattuma muuttaisi tuloksen 86.7443:ksi. Ajatelkaa, kuinka vaikeaa olisi matematiikkakin, jos evoluutio olisi totta. Joka kerran tulos muuttuisi sattuman kautta joksikin muuksi. Koko elämämme menisi sekaisin. Mutta Jumala on ja luominen on ja siksikin 6x10 on aina 60. Ja 7x10 on aina 70.

        Jotta lukijat varmasti vakuuttuisivat näistä todisteista, niin kirjoitan tämän vielä kerran: Mutta koska meillä on kymmenen sormea ja kymmenjärjestelmä, jonka Jumala on luonut, 6x10 on aina ja iankaikkisesti 60.

        Me luomiseen uskovat tulemme aina puolustamaan näitä Jumalan suuria lakeja, jotka todistavat Herramme ylivertaisesta älystä ja universaalista rakkaudesta valkoista, keskiluokkaista heteroseksuaalia kohtaan.

        Tietokoneen numeronäppäimistökin todistaa luomisen ja Jumalan puolesta. Laskin juuri, että numerot 0 - 9 tekevät yhteensä 10 numeroa. Laskekaa itse: 0,1,2,3,4,5,6,7,8,9. Numeroja on kymmenen, samoin kuin sormia ja varpaita terveellä, Jumalan luomalla keskiluokkaisella heteroseksuaalilla. Homoja Jumala ei ole luonut, haluan vielä lopuksi sanoa.

      • vai ei...

        Kymmenjärjestelmä on vain yksi lukujärjestelmä, ei sen kummempaa.

        Desimaalijärjestelmän luku 10 on binaarijärjestelmässä 1010, oktaalijärjestelmässä 12 ja heksana A.

        Jos ihmisellä olisi käsissään 8 8 sormea niin kymmenjärjestelmä olisi yhtä outo meille kuin heksajärjestelmä nykyään.

      • Kymmensormi
        vai ei... kirjoitti:

        Jos ihmisellä olisi 8 sormea, olisi kymmenjärjestelmä ollut vaikeampi löytää. 8x8=64, eikä se siitä muuksi muutu, oli järjestelmä mikä hyvänsä.

      • kiitos...
        Kymmensormi kirjoitti:

        Miksi kymmenjärjestelmä olisi sen vaikeampi löytää kuin 8-järjestelmä nyt?

      • Kymmensormi
        kiitos... kirjoitti:

        Miksi kymmenjärjestelmä olisi sen vaikeampi löytää kuin 8-järjestelmä nyt?

        Miksi meidän olisi koskaan pitänyt löytää moinen 8-järjestelmä? En ymmärrä. Vain kymmenjärjestelmä on Jumalallinen, koska se antaa niin helposti vastaukset ja koska Jumala on luonut ihmiselle kymmenen sormea. Kahdeksalla sormella ei sitäpaitsi mikään homma toimisi yhtä hyvin. Joten saimme kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Toimivat ja näppärät kädet ja boonuksena toimivan ja näppärän kymmenjärjestelmän.

        Kuinka ihanaa onkaan huomata samoin ajatteleva uskova näiden evovalheita syöttävien valehtelijoiden keskellä.

        Vain kymmenjärjestelmä on Jumalallinen. Kauniisti sanottu Luojastamme. Kaikki sanasi ovat ihanaa ylistystä Luojalle ja ylistystä Luojan luomistyöstä.

        Juuri näin ajattelen minäkin. Koska Jumala on todellakin luonut kymmenen sormea, voin tätäkin viestiä kirjoittaa Herralle ylistykseksi. Jos evoluutio olisi totta, olisi toisessa kädessäni luultavasti seitsemän sormea ja toisessa viisi ja puoli. Ja varpaani olisivat välimuotoja. Ajatelkaas nyt hetki. Juuri tällaiseen soopaan evouskovat uskovat: varpaani olisivat välimuotoja! Sallikaa minun nauraa Luojani kanssa teille hetki.

        Katsoin juuri numeronäppäimistöäni taas kerran ja mitä huomasinkaan: Kun otamme luvut 1,2,3,4,5,6,7,8,9 ja alamme laskea niitä yhteen ottamalla aina lopusta yhden ja alusta yhden luvun, niin mitäpä me saammekaan.
        1 9=10
        2 8=10
        3 7=10
        4 6=10 ja jäljelle jää vielä viisi, jolle ei ole paria, mutta Jumalapa piilotti tähänkin merkin. Viisi on vain yksi enemmän, kuin on evankeliumeita Uudessa testamentissa ja kun lisäämme Jumalan evankeliumien määrään, saamme viisi. Ajatelkaas tätä hetki. Matteus, Markus, Luukas, Johannes ja Jumala on VIISI.

        Ja mikä murskaavin todiste Luomisen puolesta: Mooseksen kirjoja on viisi. Juuri sama viisi, joka jää parittomaksi, kun laskemme 1-9 lopusta alkuun yhteen ja kaikki muut luvut muodostavat 10, paitsi viisi, joka jää yksin puolustamaan Mooseksen kirjoista löytyvää totuutta.

        Miettikää näitä kaikki todisteita, joita löydämme luomisen puolesta.

      • vai nauraa?

        Näistä viesteistä ei siis ota selvää, onko nämä kretujen tosissaan kirjoittamia vai ei.

        Jossain Eddie Murphyn elokuvassa oli hyvä lause: "I'm not listening but Xx is still talking!" (ja piti käsiä korvillaan ja huusi myös "la la la la la la la la laa" :)

      • -..-.--
        Toinen lapsi kirjoitti:

        Kuinka ihanaa onkaan huomata samoin ajatteleva uskova näiden evovalheita syöttävien valehtelijoiden keskellä.

        Vain kymmenjärjestelmä on Jumalallinen. Kauniisti sanottu Luojastamme. Kaikki sanasi ovat ihanaa ylistystä Luojalle ja ylistystä Luojan luomistyöstä.

        Juuri näin ajattelen minäkin. Koska Jumala on todellakin luonut kymmenen sormea, voin tätäkin viestiä kirjoittaa Herralle ylistykseksi. Jos evoluutio olisi totta, olisi toisessa kädessäni luultavasti seitsemän sormea ja toisessa viisi ja puoli. Ja varpaani olisivat välimuotoja. Ajatelkaas nyt hetki. Juuri tällaiseen soopaan evouskovat uskovat: varpaani olisivat välimuotoja! Sallikaa minun nauraa Luojani kanssa teille hetki.

        Katsoin juuri numeronäppäimistöäni taas kerran ja mitä huomasinkaan: Kun otamme luvut 1,2,3,4,5,6,7,8,9 ja alamme laskea niitä yhteen ottamalla aina lopusta yhden ja alusta yhden luvun, niin mitäpä me saammekaan.
        1 9=10
        2 8=10
        3 7=10
        4 6=10 ja jäljelle jää vielä viisi, jolle ei ole paria, mutta Jumalapa piilotti tähänkin merkin. Viisi on vain yksi enemmän, kuin on evankeliumeita Uudessa testamentissa ja kun lisäämme Jumalan evankeliumien määrään, saamme viisi. Ajatelkaas tätä hetki. Matteus, Markus, Luukas, Johannes ja Jumala on VIISI.

        Ja mikä murskaavin todiste Luomisen puolesta: Mooseksen kirjoja on viisi. Juuri sama viisi, joka jää parittomaksi, kun laskemme 1-9 lopusta alkuun yhteen ja kaikki muut luvut muodostavat 10, paitsi viisi, joka jää yksin puolustamaan Mooseksen kirjoista löytyvää totuutta.

        Miettikää näitä kaikki todisteita, joita löydämme luomisen puolesta.

        Että kun luvun 5 laittaa osiin saadaan 2x2 ja 1. Arvaatkin varmaan mihin tämä johtaa? tietenkin 1 ja 2 liittoon eli 12 ja 12 opetuslapseen. Hallelujaa!

      • Toinen lapsi
        -..-.-- kirjoitti:

        Että kun luvun 5 laittaa osiin saadaan 2x2 ja 1. Arvaatkin varmaan mihin tämä johtaa? tietenkin 1 ja 2 liittoon eli 12 ja 12 opetuslapseen. Hallelujaa!

        Toden totta on taas sanasi. Ja miksi näin on?

        Näin on siksi, koska meillä on asiasta mustaa valkoisella Raamatussa.

        Valheita levittävillä evouskovilla on vain suttuisia. taiteilijoiden tekemiä piirustuksia. Ei niillä, kuulkaas, ole mitään arvoa jumalallisen innoituksen vallassa kirjoitetun Raamatun kanssa.

        Jos evoluutio olisi totta, opetuslapsia olisi varmaankin 13 tai ehkä jopa 14. Lisäksi yksi heistä olisi apina, yksi oranki, yksi olisi sisilisko ja niin edelleen. Raamattu ei puhu mistään tällaisesta, joten se on silloin vale.

        Mutta koska Raamattu on totta ja evoluutio on valhetta, opetuslapsia on nimenomaan 12 ja he ovat lihaa ja verta, aivan kuten Kristuksemme, suurin innoittajamme.

        Minun täytyy tämäkin yksityiskohta lähettää hyvälle ystävälleni ja loistavalle lääkärille P. Reinikaiselle, jotta hän voi tämän uuden todisteen painaa uuteen kirjaansa, joka tukee luomisen teoriaa mitä erinomaisimmilla kielikuvilla. Syksyllä meillä on taas uusi kirja todisteena, eikä vain suttuisia piirustuksia, kuten evouskovilla.

        Puhut viisauden sanoja. Kuinka ihanaa onkaan huomata, että kunnon ihmiset vielä ymmärtävät käyttää Luojan luomaa loogista ajattelukykyään. Haluaisin vielä lisätä tuohon että jo Raamattu itsessään olemassaolollaan todistaa evoluutiota vastaan. Jos evoluutio olisi totta, löytäisin kirjahyllystäni Raamatun paikalta milloin minkäkin kirjan. Eilen se kenties olisi ollut Kodin Suuri Keittokirja, tänään Täällä pohjantähden alla osa 2, ja huomenna se saattaisi olla vaikkapa Ajan lyhyt historia. (Aivan! Se voisi olla jopa tuo perkeleellinen Ajan lyhyt historia!) Mutta koska evoluutio on täyttä puppua, voin mainiosti luottaa siihen että löydän eilen, tänään ja huomenna Raamatun paikalta vain ja ainoastaan Raamattuni, enkä mitään sokean sattuman arpomaa teosta.

        Siunausta!

        Itselläni on vain yksi kirja kirjahyllyssä ja se on luonnollisesti maailman paras keittokirja, häikäisevä maanviljelysopas, suunnaton matemaattisten kiihokkeiden antaja sekä taivaan ja maan perustan opus, eli Raamattu.

        Jo yksin teologia osoittaa, että raamatussa on järkeä, sillä jos Raamattua ei olisi, ei olisi mitään järkeä myöskään teologiassa, joten tämäkin on vahva todistus Raamatun oikeellisuudesta. Lisäksi teologia on sanana niin lähellä geologiaa, että mikäli Jumala olisi halunnut geologian selviävän meille ilman teologiaa, olisi hän keksinyt geologialle jonkin toisen nimen, joka olisi kauempana teologiasta. Tämäkin kertoo meille, että kaikki, geologiasta myöten, täytyy selvittää Raamatun läpi.

        Ja katsokaapa tätä: ehkä vankin todiste siitä, että geologia on tulkittava Raamatun kautta, sillä kun alamme laskea aakkosia g;n jälkeen ja lopetamme juuri ennen t:tä, (H, I, J, K, L, M, N, O, P, Q, R, S,) jää väliin KAKSITOISTA aakkosta. Sama määrä kuin opetuslapsia. KAKSITOISTA.

        Tämä ei voi olla sattumaa, vaan tämä on todella älykkään suunnittelijan tulosta. JUMALAN.

        Raamattu on vankka perusta, jolle on helppo laskea kaikki inhimillinen. Todellakin sokea sattuma on kauhea isäntä ja vielä surkeampi renki. Ei ole älyä siinä ei.

    • Toinen lapsi

      Kun pitäydymme tiukasti totuudessa, Raamatussa, evouskovilta viedään kaikki aseet, eivätkä he uskalla tulla nolaamaan itseään. Kaikki pahimmat vale-evot, Juutakset, Turkanat, Apo-Calypsot loistavat poissaolollaan, sillä totuus vie aseet valheen kädestä, eikä jäljelle jää kuin Jumalan luomat kymmenen sormea.

      Niitä sitten heiluttelevat itselleen peilin edessä ja pelkäävät, että aamulla herätessä onkin kuusi sormea toisessa kädessä ja toisessa kädessä viisi sormea ja yksi sormen ja varpaan välimuoto, koska siihen he evovalheeseen uskoessaan uskovat ja joutuvat tätä joka aamu pelkäämään.

      Meidän totuuteen uskovien uskovien, Möttöskän, viksumman, Hobon ja muiden pitäisi aina pitäytyä vain totuudessa, niin hitaasti saisimme evo-opin valheet kouluista pois ja luomista vain opetettaisiin kaikkialla Herran, Luojamme nimeen ja vereen. Aamen.

    • Kutjale

      Ja piin likiarvo on kolme nollan desimaalin tarkkuudella kans.

    • Jumala on suuri (vitsi)

      Oletteko huomanneet että jumala on säätänyt desimaalijärjestelmän lisäksi muihinkin tasan 10 numeroa.
      Binäärijärjestelmä: 0,1,10,..
      Oktaalijärjestelmä: 0,1,2,3,4,5,6,7,10,..
      Heksadesimaalijärjestelmä: 0,1,2,3,4,5,6,7,8,9,a,b,c,d,e,f,10,..
      Kaikissa on juuri kantalukunsa verran eri numeroita.
      Ja kaisissa se kantaluku merkinään juuri luvulla 10 kyseisen järjestelmän sisällä.
      Ja aina kun kantaluvulla kerrotaan niin laitetaan vain yksi nolla perään.

      • numerot ovat yliluonnollisia

        ...Kaikissa on juuri kantalukunsa verran eri numeroita...

        Miten voi olla??? Käsittämätön todiste!

        Vielä yksi käsittämätön juttu: kun laittaa taskulaskimeen luvun 0.05135 ja kääntää laskimen toisin päin, tulee näkyviin yksi elämän syntyyn suuresti vaikuttava tekijä. Sen sijaan evot voivat laittaa laskimeensa luvun 0,513513, näkee mikä on evojen suurin ongelma!

      • Kääntää toisenkin posken
        numerot ovat yliluonnollisia kirjoitti:

        mutta ilman kovaa ei olisi elämää [Yesaja 12:0]

      • Toinen lapsi
        numerot ovat yliluonnollisia kirjoitti:

        ...Kaikissa on juuri kantalukunsa verran eri numeroita...

        Miten voi olla??? Käsittämätön todiste!

        Vielä yksi käsittämätön juttu: kun laittaa taskulaskimeen luvun 0.05135 ja kääntää laskimen toisin päin, tulee näkyviin yksi elämän syntyyn suuresti vaikuttava tekijä. Sen sijaan evot voivat laittaa laskimeensa luvun 0,513513, näkee mikä on evojen suurin ongelma!

        Juuri tätä olen ajanut takaa koko ajan. Mutta mennäänpä toiseen asiaan, jotta koko Luojan lumoava kauneus paljastuu kaikille evovalheeseen uskoville. Kuten ystäväni Harjavallasta, Erno Majuri, kerran sanoi: koko biologiassa ei ole mitään järkeä ilman Raamattua. Itse sanoisin, että matematiikassa ei olisi mitään järkeä ilman Raamattua, saatikka kemiassa, fysiikassa, geologiassa, taikka edes teologiassa.

        Mutta lisää pähkäilyä heille, jotka ovat kiikun kaakun pakanuuden ja Kristuksen välimaastossa. Tämän jälkeen ei liene mitään syytä hylätä evoluutiota.

        Voi myös ihmetellä, miksi Jumalan poika on ristillä 6 tuntia, jossa on 36o minuuttia, jossa on 21600 sekuntia, minkä sekuntiluvun muunnelmat 216 ja 2160 vastaavat edelleen kuuluisan pedon luvun kuutosen kuutiota ja 12 kulmaisen ristin kulmien astelukua luvun 2160 ollessa vielä niiden kuukausien määrä, joka jää tarkan ja pyöristetyn prekession väliin. (25920 - 25740 = 18o vuotta = 2160 kk.). Kun aramen sana gulgalot (Golgatha) heprealaisessa muodossaan Gilgulot tlglvg tarkoittaa aikasyklejä, ja Golgatan puolipäiväympyrä kattaa ajan 3 hetkestä 9 hetkeen eli vuosiympyränä katsottuna syyspäiväntasauksesta kevätpäiväntasaukseen, ei näihin lukuihin perehtyneelle maallikollekaan jääne epäselväksi, mitä näillä pyhien kertomusten luvuilla ja numeroilla kuin myös niitä vastaavilla nimillä on ajettu takaa. Golgatan tunnit ’sovittavat’ prekessioiden eron 216o kk tai 180 vuotta, joka vastaa vielä ympyrän kuuden tunnin 18o astetta! Näin saa selityksensä myös kuuluisa huudahdus “Se on täytetty”, sillä Gilgulot kertomuksen puolipäivän 36o minuutin 216oo sekuntia vastaavat vuosiympyrän 360 asteen 216oo minuuttia. Ympyrä siis sulkeutuu, apokatastasis panton täyttyy eli kosmoksen tähtisikermät palaavat entisiin asemiinsa ja aika on sovitettu aionista aioniin. (25740 vuodeksi, tieteellinen tarkkuus 1976: 50,29″ vuosi, siis 25770 vuotta.)

        Raamatun gematristen ilmentymien luonteeseen kuuluu , että milloin kehyskertomuksen pintatekstissä on avoin gematrinen luku, ilmenee sama luku myös piilotekstissä. Erinomaisen esimerkin tarjoaa tästä Joh. ev. 21:11, joka sisältää kertomuksen Pietarista ja hänen ihmeellisestä 153 kalaisesta saalistaan. Sillä lähes kaikki tähän kontekstiin liittyvät kreikkalaiset käsitteet ja sanonnat ovat jaollisia saaliin luvulla 153, jolla on muutenkin mielenkiintoisia ominaisuuksia:

        Luku 153 on 17 ensimmäisen kokonaisluvun summa
        1 2 3 4 5 6 7 jne. 17 = 153
        Se on viiden 1. numeron tulojen summa:.
        1 x 2 x 3 x 4 x 5 = 120
        1 x 2 x 3 x 4 = 24
        1 x 2 x 3=6
        1 x 2 = 2
        1 x 1 = 1, yht. 153
        Se on numeroidensa kuutioiden summa:
        1³ 5³ 3³ = 153
        Edelleen 153 on kolmionumero 17, siis: (17² 17)/2 = 153, edellisen numeroista 1 ja 15 ovat nekin kolmionumeroita ja 153:n käänteisluku 351 on kolmioluku 26 (hvhy): (26² 26)/2 = 351. Eivätkä luvun 153 erikoisuudet ole edes vielä tyhjenneet. Mutta esimerkit riittänevät vakuuttamaan, että sen valintaan kuvaamaan Pietarin kalansaalista on täytynyt olla jokin aivan erityinen syy. Etenkin, koska kertomuksessa olevat kaikki tärkeimmät käsitteet ovat siis sillä jaolliset:

        ihmisten kalastajat 14 x 153=2142
        heittää verkko mereen = 20 x 153 =3060.
        tuo verkko, = 8 x 153=1224
        kalat = 8 x 153= 1224
        kalojen määrä 16 x 153=2446

        Merkittävä on erityisesti 8 x 153´ n tulo 1224, joka vastaa edelleen Raamatun sanontoja Herra Jumala: o curioj o qtheoj, Jumalan luomistyö: krisij qtheu ja Istutus h futeia.
        Nämä kosmoksen ja elämän syntyyn liittyvät sanonnat saavat erityistä painoarvoa tosiasiasta, että luku 1224 on kaksi kertaa sellaisen ympyrän halkaisija, jonka kehä 1925 vastaa nimeä Simwn o Petroj Simon tuo Pietari. Kun tämä kehä saa kokonaislukuina ilmaistuna halkaisijan 612 ja säteen 3o6, tulee säteen puolikkaasta edelleen kalojen lukumäärä 153. Tämä 153 on myös niiden vesica pisciksien (Kalanrakkojen, kuvio syntyy kahden yhtä suuren ympyrän kehän leikatessa toistensa keskipisteet) pituus, jotka muodostavat Pietari-ympyrän sisään mahtuvassa kuudessa limittäisessä ympyrässä kuusilehtisen vesica-ruusukkeen. Kun kaksi Pietari- ympyrää piirretään sisäkkäin, muodostuu yksi suuri vesica ja 12 edellä kuvatun kaltaista pientä. Yhteensä kolmetoista vesicaa, jotka symbolisesti vastaavat niin veneitä, kuin kaloja kuin siemeniäkin. Kaikilla on sama soikea muoto, jota antiikin geometriassa kutsuttiin kaikkien muotojen äidiksi ja pyhäksi mandorlaksi eli kohduksi. Kuvio synnyttää etenkin ortodoksisessa kirkkotaiteessa myös Jeesuksen.
        Ihmeellistä ajatellen nimenomaan luvun 1224 ja sen 8. osan 153 merkityksiä on nyt se, että tämän nimen omaan luomistyöhön ja Jumalan istutukseen viittaava kreikan numero esiintyy heprean gematriassa 7 kertaa vastaten sanaa tvytxt, jonka fem. sing. hntxt on se paikka Adamin ruumiin alapäässä, josta jumalat (tehkäämme ihminen kuvaksemme) ottavat luomiskertomuksessa Eevan ’siemenen.’ Ja hämmästyttävää on sekin, että 1224/8 pituisten 12 pienen vesican a´ 153 yhteinen pituus on 1836 eli luku, joka ’sattumalta’ on kokonaislukuna ilmaistuna sama kuin protonin paino suhteessa elektroniin, kun elektroni on yksi. Tulo 12 x 153 voidaan lisäksi lukea heprealaiseksi sanonnaksi ‘ihmisen isä’ eli ab anash: sna ba!

        Erittäin hätkähdyttävääon vielä se, että kun jaamme tämän luvun 1836 Kristus-kolmion asteluvulla 37, saamme osamäärän 49,6. Sillä luku 496 vastaa heprean samaa valtakunta tvklm, jonka tulo 4×9x6 on edelleen 216 eli risti, voima, leijona, prkessio jne. Luvun 37 moniin syvällisiin merkityksiin ei ole tässä tilaa mennä, mutta todettakoon lyhyesti, että esim. kaikki Jeesuksen nimitysten variaatiot Uudessa testamentissa ovat luvulla jaolliset, esim. Cristos 1480= 4ox37. Genesiksen 1. lauseessa on selvä 37 järjestelmä jne.

        Raamattu ei näy opettavan vain matematiikkaa ja tähtitiedettä vaan myös biologiaa ja fysiikkaa.

    • Akkad

      »Lisäksi metri käy ihmeen hyvin myös tilavuusmittoihin ja painoihin yksiin. Esim ominaispainoltaan 1 oleva aine, vaikkapa vesi... jos vettä on 1 kuutiometri, painaa se tasan 1000 kg. Niin ja se että vesi on tasan 1 on sekin selvää Jumalan käsialaa ja älykästä suunnittelua.»

      Eikö esim. etanoli, jonka tiheys on 0,789 g/cm³ ole sitten älykkäästi suunniteltu? Tai kiinteä (jää) vesi, jonka tiheys on 0,917 g/cm³ ?

      • chris_hitchens

        Nii...in. Äkkiseltään voisi kuvitella noin mutta kysymys onkin väärin aseteltu. Tuhat kiloa etanolia painaa tasan tonnin - yksi ja yksi.

    • luomakunnan kruununperillinen

      Kun Jumala tasan 6*10e3 vuotta sitten järkkäsi kaiken sopimaan yhteen SI-järjestelmän mukaan, niin hän myös asetti tasapainon säätämällä niin, että niin kilo höyheniä kuin kilo rautaakin on oleva massaltaan tasan 1000 grammaa, niin maaan päällä kuin kuussakin. Tätä ei evoluutio ole muuksi pystynyt muuttamaan. Ha!

      Sanonko mihin sen sattumanne voitte evo-maisterit työntää?

    • Jumalan lapsi

      luomisesta ja Jumalan vaikutuksesta meihin. Celsius-asteikko! Erittäin tarkasti juuri 0 asteen tuntumassa vesi muuntuu kiinteään muotoon, eli alkaa jäätymään ja 100 plus asteessa taas vesi alkaa kiehumaan normaalissa ilmanpaineessa ollessaan. Tämä on samaa täsmällisyyttä ja johdonmukaisuutta, kuin metrijärjestelmä, joka sekin on Jumalan johdatusta.

      Ajatelkaa että jenkeissä on käytössä vieläkin tuumajärjestelmä, joka ei mene juuri yksiin minkään kanssa, ei edes sikäläisten tilavuusmittojen kanssa ja tarkat teknilliset laskut on muunnettava Jumalalliseen metrijärjestelmään. Heidän Farenheit lämpötila-asteikkonsakin on yhtä saatanasta, koska veden jäätymispiste on heillä 32F ja kiehumispiste 212F plussan puolella, eli täysin järjetön. Muunto toiseen Jumalan antamaan asteikkoon, eli Kelviniin käy sekin vaivalloisesti saatanan asteikolta, kun taas Jumalan luomasta Celcius-asteikosta muunto Kelviniin ja toisinpäin käy leikiten tykö ja poislaskuilla. Selvästikin perkeleen asteikko on Farenheit ja tuumajärjestelmä. Ystävänikin sanoi opiskellessaan amerikkalaisessa korkeakoulussa sähkötekniikkaa, että tuumajärjestelmä on itsensä saatanan keksintö ja ylisti Jumalasta peräisin olevaa metrijärjestelmää laskiessaan siellä harjoitustehtäviä.

      On hyvä että olemme saaneet Jumalan johdatuksella käyttöömme tarkat ja monikäyttöiset mittajärjestelmät, jotka Jumala loi jo aikojen alussa!

      Metri ja Celsius ovat todisteita Jumalasta ja luomisesta!

      Terveiset muillekkin valaistuneille keskustelussa... Pysytään me vain Jumalan ihmisinä, luomisen kliimakseina, eikä muuntuilla milloin miksikin elukaksi evojen sattumaoppien mukaan!

      • asianharrastaja

        Tiesikö kukaan, että vain täsmälleen metrin mittainen ratakiskon pätkä kestää Suomen armeijan alokkaiden antaman käsittelyn. Pitempi taipuu ja lyhyempi häipyy.

      • Apo-Calypso
        asianharrastaja kirjoitti:

        Tiesikö kukaan, että vain täsmälleen metrin mittainen ratakiskon pätkä kestää Suomen armeijan alokkaiden antaman käsittelyn. Pitempi taipuu ja lyhyempi häipyy.

        Vielä hämmentävä lisätodiste:

        100 cm on täsmälleen sama kuin 91.44 cm !!!!

        Anglosaksisten maiden armeijoiden alokkaat käyttävät sanontaa "jaardin mittainen ratakiskon pätkä" *täsmälleen* samasta asiasta!

    • maa_tiainen
      • Hanuristiinnaulittu

        42

    • Kahvia!

      Sehän osaa pitää kylmän kylmänä ja kuuman kuumana.
      Miten se muka osaisi, jos ei toimisi johdatuksen alla?

    • SpyWare

      Aivan, ja Yhdysvaltalaiset ovat matkalla helvettiin tuumien ja jalkojen käyttämisen vuoksi, sillä jokaisen todellisen kristityn tulee uskoa Pyhään Metrijärjestelmään! Ottakaamme esimerkiksi maili: se on kilometreinä täysin sattumanvarainen luku - 1 609,344. Tämmöinen epäloogisuus voi olla lähtöisin vain Saatanasta!

      PS. Sarkasmi on läsnä.

      PPS. Jumala on siis säätänyt metrin matkaksi, jonka valo kulkee 1⁄299 792 458 sekunnissa. Hyvin kaunis ja looginen luku.

    • polski

      Vahvasti todistat veli hyvä, mutta ei unohdeta aikaa tässä jumalaisessa funktiossa. 60 minuuttiahan on yksi tunti ja kaikkihan tietävät, että Jumala loi maailman kuudessa päivässä, seitsemäntenähän hän lepäsi. Siksi juurikin on niin, että 60 minuuttia on tasan tunti, olisihan se nyt perin hassua jos se olisi 70 minuuttia. Tästä yksinkertaisesta päätelmästä tullaan tulokseen, että autolla kun ajetaan tasan 100 niin olemme tunnissa tasan sadan kilometrin päässä.

      • Pentti Hirvonen

        Autolla pääsee satasta ajamalla sadan kilometrin päähän vain jos tie on suora ja ajaa mutkittelematta. Olen havainnut että kun ajaa satasta niin joutuu usein ohittamaan. Varsinkin kesällä kun on karavaanareita liikkeellä. Ja sillon tulee mutkiteltua.

        Kuka senkin sääsi? Se sääntö mistä hankittiin?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen

      Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.
      Maailman menoa
      656
      5660
    2. Harmi että

      Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o
      Ikävä
      22
      2477
    3. Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!

      Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia
      Kajaani
      269
      1822
    4. Ajattele miten

      Paljon ottajia sinulla olisi
      Ikävä
      114
      1717
    5. Tekisitkö jotain toisin

      Kaivattusi kanssa alusta alkaen? 😍
      Ikävä
      94
      1556
    6. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      25
      1484
    7. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      12
      1301
    8. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      336
      1270
    9. Kun Zele jenkeissä kävi

      Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi
      Maailman menoa
      344
      1261
    10. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      37
      1255
    Aihe