Vakuutuslautakunnan lausunto

Pari vuotta sitten marjametsässä nyrjäytin selkäni ja oli pari päivää sairaalan käytävällä.siitä olen kertonut.

Erikoista oli se,että vakuutusyhtiöillä oli erilainen käsitys asioista joten laitoin asian vakuutuslautakuntaan.koska Tapiola korvasi ja AEG ei vakuutuslautakunta oli saanut käsiinsä tutkimustulokset joten mitään rappeutumaa ei löydetty.Joten kiitos uudesta lausunnosta terveyskeskukseen.
Tänään siis tuli vakuutuslautakunta miltei rikulleen tapahtumasta kahden vuoden päästä ja VAKUUTUSLAUTAKUNTA KATSOO ETTÄ AIG VAKUUTUSYHTIÖN TULEE KORVATA TAPATURMA.

Eli taas suuria yhtiöitä vastaan tapellessa voitto kotiin. aikanaan Kelaa ja Kunnallista eläkelaitosta vastaan.MK

2

274

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kurkooooo

      Eipä tossa ole mitään ihmeellistä, että eri vakuutusyhtiöillä voi olla erilainen tulkinta samasta tapauksesta. Koska maailmassa nyt konsensus olisi vallinnut ja ihmisethän noita päättävät.

      Suurta voittoa en nyt kuitenkaan neuvottelisi tuulettamaan, sillä tommonen mitätön vahinko on täysin rutiinijuttu vakuutusyhtiöille, eikä Vakuutuslautakunnan lausunnon pyytämisessä ole mitään ihymeellistä. Niitä pyydetään päivittäin ja vaikka kuinka monta. Tosin oikeinkirjoitustaidoillasi on ihme, että ovat ymmärtäneet, mihin olet ollut tyytymätön ja hakenut muutosta.

      • Kun ei ole muuta asiaa olla vanhan asian kanssa sanomassa olet henkilö joka haluaa olla koko ajan niskassa kuin piru rastakan kanssa, nimimerkintakana toimien.
        Tiedän että kohta taas lainaat jotakin osaa kirjoituksesta ja sehän antaa sinulle tyydytyksen.

        Mutta varsinainen asia on kuitenkin se,että sanot asian olevan mitätön juttu vakuutusyhtiölle mutta se ei ole mielestäni kuitenkaan ihmiselle joka joutuu tuulimyllyjä vasten taistelemaan ja varsinkin silloin kun ei sairauden vuoksi siihen pysty.Mutta nyt on asia selvinnyt ja oikaistu ja myöskin sain tarkentavan lausunnon terveydenhuollosta joten nekin kannattaa aina tarkistaa mitä ne sisältävät ja siihen on oikeus potilaalla.
        Olet kuin kelan asiantuntija? eli näitä lausuntoja pyydetään päivittäin, hieman tuttua tarinaa ja tyylistä mitä ole kokenut joiltakin virkamieheltä aikanaan. miten onkaan niin tuttua. niin tuttua pirukehtamista.MK


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen

      Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.
      Maailman menoa
      656
      4740
    2. Harmi että

      Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o
      Ikävä
      20
      2245
    3. Ajattele miten

      Paljon ottajia sinulla olisi
      Ikävä
      103
      1414
    4. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      22
      1314
    5. Tekisitkö jotain toisin

      Kaivattusi kanssa alusta alkaen? 😍
      Ikävä
      86
      1289
    6. Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!

      Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia
      Kajaani
      126
      1084
    7. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      67
      1026
    8. Jos saan sinut elämääni

      niin minun täytyy nukkua ihan ensimmäiseksi 2vk putkeen. Sopiiko se sinulle? Väsynyt olen ollut ja niin levollinen olo
      Ikävä
      75
      945
    9. Kun Zele jenkeissä kävi

      Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi
      Kitee
      252
      935
    10. Tulee ikävä

      Ja toivon että saan anteeksi ❤️
      Ikävä
      65
      906
    Aihe