Ihminen jää oman onnensa nojaan...

Oman onnen varassa

Kyllä se on tosiasia, ettei yhteiskunta loppujen lopuksi kanna mitään huolta ihmisten toimeentulosta.
Jos ihminen ei itse pysty hankkimaan toimeentuloa työssä, yrittäjänä tai oma aloitteisesti hae tai pysty hakemaan yhteiskunnalta tukea työttömäksi joutuessaan, niin silloin jää kyllä tyhjän päälle tai pärjää jonkin aikaa jos on vähän säästöjä kertynyt.
Verottajalla on kyllä tiedot siitä, että jollakin ihmisellä ei ole mitään tuloja, mutta nehän jäävät tässä tapauksessa verottajan tietoon, eikä asiasta informoida eteenpäin.
Jos olisi toisinpäin, että on tuloja, niin ne tiedot kyllä siirtyvät välittömästi sinne mistä ihmiselle maksetaan jotakin yhteiskunnan tukea, että saadaan perittyä kaikki turhaan maksettu tuki takaisin.
Jos ihminen ei oma alotteisesti laita tukihakemusta, niin mitään tukea ei makseta, eikä perään kysellä, vaan jää ihminen ihan oman onnensa nojaan.

Yhteiskunnalle ei ole mitään merkitystä sillä jääkö osa ihmisistä vaille mitään tuloja/tukea, vaan kunhan saadaan säästettyä mahdollisimman paljon rahaa.
Vielä väittävät, että syrjäytynyt ihminen maksaa niin ja niin monta miljoonaa euroa yhteiskunnalle.
Jos yhteiskunta ei maksa syrjäytyneelle mitään, niin eihän silloin mitään menojakaan synny yhteiskunnalle ja vielä kehtaavat näin valehdella ihmisille.

17

465

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • puhut

      Jos ihminen, syystä tai toisesta jää yhteiskunnan rattaisiin, on peli menetetty. Vielä jos sattuu olemaan ulosottovelkaa, niin ei hyvältä näytä. Ja jos vielä satut olemaan konkan tehnyt yrittäjä, olet kaikkien asteikkojen alapuolella. Työkkäri ja Kela vittulee kilpaa sinulle ja saavat siitä vielä palkankin. Ja jos sossusta yrität apua saada, niin sinne pitäisi mennä vissiin paskahousuissa ja Siwan kaljapussi kädessä. Ja olla muutenkin laitapuolen kulkija. Ja jos ei muuten rahaa heltiä niin uhkaa tulla poikain kans käymään kylässä jonakin yönä??? Oma kohtalo on sinetöity jo kolme kertaa. Mutta koska olen "Lannistumaton Luke", nousen vielä tästäkin suosta. Monesti on tullut mieleen jättää koko maallinen elämä ja poistua takavasemmalle. Joskus, jostakin löytyy se sielunkumppani, joka on samassa veneessä ja kun on soutajia kaksi, mahdollisuus paranee kaksinkertaiseksi.

    • Pahasisuinen Akka

      Lainaus :
      "Verottajalla on kyllä tiedot siitä, että jollakin ihmisellä ei ole mitään tuloja, mutta nehän jäävät tässä tapauksessa verottajan tietoon, eikä asiasta informoida eteenpäin.
      Jos olisi toisinpäin, että on tuloja, niin ne tiedot kyllä siirtyvät välittömästi sinne mistä ihmiselle maksetaan jotakin yhteiskunnan tukea, että saadaan perittyä kaikki turhaan maksettu tuki takaisin.
      Jos ihminen ei oma alotteisesti laita tukihakemusta, niin mitään tukea ei makseta, eikä perään kysellä, vaan jää ihminen ihan oman onnensa nojaan."

      Miten osuitkaan niin hyvin juuri asiaan! Samaa olen itse monesti miettinyt. Kun meistä kaikki tiedot muutenkin kaikki on rekisteröity moneen kertaan, niin on se kumma, ettei muka saada virallista tietoa siitä, kuinka moni meistä on köyhä ja avun tarpeessa. Enkä tarkoita nyt niitä Urpiaisen köyhiä, joiden raukkojen tarttee tulla toimeen kolmen tonnin kk-palkalla.

      Monesti köyhällä on paljon muutakin murhetta elämässä eikä välttämättä kykene enää itse edes apua hakemaan. Ja nyt puhun sellaisista ihmisistä, jotka ovat kyllä yrittäneet aina selvitä itse eivätkä siksi pidä melua itsestään. Kyllä noita pulsuja riittää örisemään torille, mutta minäkin tässä yritän vaan sinnitellä vuosiansioilla, joita en kehtaa edes sanoa. Omassa elämässäni koen joka päivä pelkoa, huolta tulevaisuudesta, kun katson tilille ja mietin erääntyviä laskuja. Usein iskee lamaannus ja tekisi mieli jäädä vain pimeään huoneeseen peiton alle. Lapsen vuoksi on pakko kuitenkin joka päivä nousta.

      Sen tiedän, että mitään apua ei kotiin tulla tarjoamaan. Eikä kukaan viranomainen sano oma-aloitteisesti, että "sinulla olisi mahdollisuus tällaiseen tukeen..." Itse ne pitää esiin kaivaa.

    • Enemmistö päättää

      Yhteiskunta ollaan me.

      • PahasisuinenAkka

        Oletko ihan tosiaan NOIN sinisilmäinen, että luulet äänestämällä vaikuttavasi johonkin? Vaalit tulee ja menee, mutta mikään ei muutu. Vai onko joskus käynyt niin, että vaalien jälkeen ihan oikeasti asiat ovat kääntyneet parempaan? Miksi sitten vaihdoimme ne aikaisemmin äänestetyt, VIISAT päättäjät näihin nykyisiin pelleihin? Ne vaalit jäi multa näkemättä

      • asdfas

        johan vitsin murjasit tai sitten olet vain niin tyhmä että luulet näin.

    • ?????

      Jos joku haluaa olla ilman rahaa niin olkoon, jokaiselle suomalaiselle on jo peruskoulussa opetettu mistä sitä rahaa, jos ei tajua niin on ilman. Johan menee hulluksi tämäkin, että saamattomille pitäisi jo kotia kantaa rahaa. Sen verran pitää jokaisen nähdä vaivaa itsensä eteen, että hakee tukensa, jos se on ylivoimaista niin on ansainnutkin kurjuutensa.

      • Millä elät?

        Ihmisten pitäisi toimia yhdessä eikä kuin peliä "hajoita ja hallitse". Mielummin opeta ihmiset elämään esimerkiksi kasvattamaan ruokaa itsellensä, hankkimaan vesi joesta ja kaikenlaisia pikkuisia juttuja joilla "elää". Älä tuo rahakeskustelua aiheeksi, vaan opettele sellainen käytäntö että yritetään pitää yhtä, eikä hajoiteta toisiamme sinnetänne.

        Ihmiset puhuvat aina raha, raha raha, mutta missä helvetissä/hornan tuutissa on se kysymys "MILLÄ HELVETILLÄ OIKEIN ELÄMME"????

      • Syömingit
        Millä elät? kirjoitti:

        Se on hieno keksintö ne hydroponic farmit mutta missä ne on???

        EIKÖ KETÄÄN KIINNOSTA TIETÄÄ MITEN SITÄ RUOKAA KASVATETAAN?????

        Ihmiset ajattelevat usein että....Ruoka tulee kaupasta ja sähkö pistokkeesta.... Ja leipä on rahaa. VOIKO SITÄ SYÖDÄ??? Ei todellakaan voi, saat ruokamyrkytyksen koska metallinpaloissa sekä paperinpaloissa on käytetty useita eri myrkkyjä jotka voivat myrkyttää sinut. Bittejä onkin vaikea syödä koneelta.

    • Omatoimisuutta

      ole se että jokainen ihminen vastaa itse toimeentulostaan, hyvinvoinnistaan ja terveydestään. Myös asumisestaan. Jos tähän ei kykene niin valtio tukee tarvittaessaan semmoisia ihmisä kunhan vaan itse anovat kyseiset tarvisemansa tuet. Eihän ihmisten palkkakaan ropsahda tilille ilman mitään toimenpiteitä kuten työntekoa.

      • Yhdistymistä!!!!!

        YHDISTYTÄÄN!!!!

      • Liikkeelle nyt
        Yhdistymistä!!!!! kirjoitti:

        YHDISTYTÄÄN!!!!

        Loistavaa. Kaikki kynnelle kykenevät, nyt mukaan rinkiin. Tehdään yhdessä maailmanennätys ja näytetään "sortajille". Minullakin saattaisi olla varteenotettavia vinkkejä jaettavaksi. Ala sinä " HERÄÄ PAHVI" yhteyshenkilöksi ja pannaan hommat raiteille.

      • vai loppuuko
        Liikkeelle nyt kirjoitti:

        Olisin myös valmis kokeilemaan jotain uutta. Mihin vois ottaa yhteyttä?

      • Rakennellaan kotia
        Liikkeelle nyt kirjoitti:

        Loistavaa. Kaikki kynnelle kykenevät, nyt mukaan rinkiin. Tehdään yhdessä maailmanennätys ja näytetään "sortajille". Minullakin saattaisi olla varteenotettavia vinkkejä jaettavaksi. Ala sinä " HERÄÄ PAHVI" yhteyshenkilöksi ja pannaan hommat raiteille.

        http://www.z-liike.com/ Liity rinkiin mukaan.

        Lisätietoa mitä liike ajaa on parempaa yhteiskuntajärjestelmää.

        http://www.thevenusproject.com/

        Saatais nyt jollekkin alulle tuo ensimmäinen rakentelujuttu. Sinne voi sitten työttömät ja asunnottomatkin muuttaa asustelemaan sitä mukaan kun tilaa avautuu. Meidän pitää yhdistää voimamme, sillä tulevina aikoina asiat on sillä tavalla että sitä pitää olla turvapaikka rakennettuna huonoina aikoina. Rakentelujuttu kuitenkin on maailmanlaajuinen homma että saadaan itsemme irti rahajärjestelmästä ja alamme elää ihan erilaista elämää kuin nyt. Yhteiseloksi voisi sanoa sitä elämää, todelliseksi veljellisyydeksi ja sisaruudeksi tai verellisyydeksi, mitä niitä antiikkisia sanoja löytyykään. :D

        Yhdessä saadaan rakennettua hemmetin iso kommuuni täynnä teknologiaa jolla sitten voimme avustaa rakentamaan seuraavaa samanlaista kommuunia seuraavaan paikkaan, missä lie maapallolla se tapahtuukaan. Kiinnostaako? Itse ainakin olen saanut tarpeeksi rahajärjestelmästä joka rikkoi unelmani mikä minusta olisi pitänyt aikoja sitten tulla.

      • Uusiksi osoite
        Rakennellaan kotia kirjoitti:

        http://www.z-liike.fi/

      • errnoonrre
        Uusiksi osoite kirjoitti:

        http://www.z-liike.fi/

        sinunkaltaisia ihmisiä tarvitaan. Kun tuhansia, satojatuhansia kaltaisiasi yhdistyy niin alkaa tapahtumaan ja asioihin saadaan muutoksia.

    • Ymmärrän toki turhautumisesi, ettei kukaan tule rahaa tarjoamaan, mutta kaikki ylimääräinen kysytään takaisin.

      Toisaalta, aikuisen ihmisen on itse osattava ottaa selvää kaikista mahdollisista valtion tuista ja osata hakea niitä. Ei kenelläkään mielenterveydellisesti terveellä ihmisellä holhoojaa ole, joka perään kyselisi. Lapsen perään vanhemmat kyselevät, mutta aikuisena on osattava itse pitää huolta itsestään. Suomen valtio tarjoaa ilmaiseksi mainiot palvelut Sosiaalitoimistossa. Sen verran täytyy löytyä oma-aloitteisuutta, että ottaa selvää lähimmän sossun toimipisteen sijainnista, varaa ajan sosiaalityöntekijälle ja tulee sovittuna ajankohtana. Siellä sossutäti vääntää vaikka rautalangasta ohjeet; minne mennä ja mitä tehdä. Minusta Suomessa saa erinomaisia ohjeita, tukea ja apua eri elämän tilanteisiin. Monissa muissa Euroopan valtioissa ei ole läheskään näin holhota kansalaisia.

      Toinen vaihtoehto, jos "seinät tuntuu kaatuvan päälle", on mennä valtion rahoittamaan "Lepokotiin" eli sairaalan suljetulle osastolle. Siellä ruokitaan, lääkitään, käytetään kaikissa liikunta- ja terapiarymissä, pidetään perheneuvotteluja, sossutyöntekijä hoitaa taloussasiat, huone siivotaan päivittäin, yms. - elämä tälläisessä paikassa on erittäin huolehtonta, sillä potilaalta vaaditaan vain surullista ilmettä ja koko henkilökunnan haukuntaa.

      • Disneyn Mikki Hiiri

        Kun menee sossuun niin sitten tulee iloiset Mikki Hiiret ja Hessu Hopot ympärille iloisina halimaan ja maailma on paljon parempi paikka, kunhan vain unohtaa ajatella todellisuutta ja muistaa olla tyhmä niin elää kuin huumeissa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen

      Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.
      Maailman menoa
      656
      4830
    2. Harmi että

      Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o
      Ikävä
      20
      2255
    3. Ajattele miten

      Paljon ottajia sinulla olisi
      Ikävä
      103
      1434
    4. Tekisitkö jotain toisin

      Kaivattusi kanssa alusta alkaen? 😍
      Ikävä
      88
      1342
    5. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      23
      1336
    6. Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!

      Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia
      Kajaani
      130
      1141
    7. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1065
    8. Kun Zele jenkeissä kävi

      Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi
      Maailman menoa
      255
      968
    9. Tulee ikävä

      Ja toivon että saan anteeksi ❤️
      Ikävä
      72
      957
    10. Jos saan sinut elämääni

      niin minun täytyy nukkua ihan ensimmäiseksi 2vk putkeen. Sopiiko se sinulle? Väsynyt olen ollut ja niin levollinen olo
      Ikävä
      75
      955
    Aihe