Kun on seurannut viime vuosien tapahtumia niin täällä ollaan aina herätty vasta kun jotain on jo toteuttamisasteella. Ikeaa ei edes tänne yritetty, Ideaparkkia ei edes markkinoitu Sukarille niinkuin Pieksänmäki, ja nämä valtatiet. Viitostie putosi alempaan EU kategoriaan ja nyt Kuopio on muuttamassa Eurooppatie 63 tai 9 tie jatkumaan Joensuuhun. Miksi tuommoinen mutka kun 23 linjauksella olisi suora yhteys Joensuuhun eli yli 50km lyhyempi. Se tie tulee jatkossa jatkumaan Petroskoihin laadukkaana Joensuusta. Samalla se yhdistäsi parempilaatuisena koko itäsuomen eikä niin kuin nyt kinttupolkuna n:o23. Herää kysymys onko Varkaus ollut Joensuuhun yhteydessä niinkuin Kuopio asian tiimoilta. Onko meidän kansanedustajat ottaneet asian esille. Veikkaan ettei asiaa olla edes ajateltu.
Onko Varkaus askeleen jäljessä
50
847
Vastaukset
- Varkkila
Kun 5-tien ohitus saatiin aikaiseksi ja nyt mennään satasta kaupungin ohi. Lisäksi kuuluu kummia, kun sillä tieprojektillahan piti olla työllistävä vaikutus...Taisi olla joku kartellituomiokin jossain vaiheessa uutisissa, kun asfalttihommia selasin :) Se nyt on vaan tyhmää maksaa liikaa...
Noooo Bruuno, milloin alkaa se eläkeläisten massamuutto kaupungin suuntaan? Millainen on sinun veikkaus?
Jos tehdas loppuu, niin väitän, että 2015v täällä on alle 20 000 asukasta. Jos ei lopu, niin täällä asuu nippa nappa 20 000 verran. Se eläkeläisten joukkotulo ei näy mielestäni silloin edes uudella 23-tielinjalla.
Mitäs sanot, mitä tehdään tyhjille omakotitaloille ja kerrostaloille?Tehtaan lopetus ei ole vielä sanottu varmaksi ja kun kaksi merkittävää tieväylää risteää täällä niin se tuo sekä työpaikkoja että verotuloja kun liikekiinteistöjä ilmestyy varmasti sen risteysalueelle. Elkeläisten paluumuutto on tehtaanloppumisesta kiinni.
- Varkkila
bruno2 kirjoitti:
Tehtaan lopetus ei ole vielä sanottu varmaksi ja kun kaksi merkittävää tieväylää risteää täällä niin se tuo sekä työpaikkoja että verotuloja kun liikekiinteistöjä ilmestyy varmasti sen risteysalueelle. Elkeläisten paluumuutto on tehtaanloppumisesta kiinni.
Mitä tehdään tyhjeneville asunnoille ja kerrostaloille Köpessä, Kommilassa ja Joutenlahdessa...Pistetäänkö ne puskutraktorilla nurin?
- .heh.
...olla useammankin askeleen jäljessä...
- Äläs ny
ikealle paikkaa varkauteen, että ei se ihan toimetonta meinikiä ole ollut, eikä varkauteen edes mahdu mitään ideaparkin kokoista sydeemiä. Kiva että tuli kuitenkin tuo patteritehdas, sampilaitos, biojutut ja pelastus myös tälle jauhotehtaalle betoni sellaiselle, että kyllä sitä kaikenlaista tapahtuu kun vain heittää välillä sen negatiivisen vaihteen vapaalle ja katselee leppoisasti ympärilleen. Olisi hyvä jos ideaparkki toteutuisi Pieksämäelle siitä olisi hyötyä myös Varkaudelle.
- herkules-63
Äläs ny kirjoitti:

olet aivan oikeassa siinä, että muutama vuosi eteenpäin niin varkaudessa on asukkaita paljon alle 20 tuhatta. Tällä hetkellä varkaudesta tuntuu olevan aivan paniikinomainen muutto käynnissä. Patteritehdas on jo vanha syntyessään ja sampilaitos työllistää kolme henkilöä ja loppuu enson lopetuksen kanssa yhtäaikaa. Bio juttu on koelaitos ja loppuu myös yhtäaikaa enson kanssa ja mitä tulee jauhotehtaaseen niin minne se sitä jauhoa myy, kun tänne ei mitään enää tulevaisuudessa rakenneta. Tehkää kuten minä, laittakaa asuntomyyntiin vielä kun ennätätte tai lahjoittakaa pois koska sillä ei ole kohta mitään arvoa ja eikun kytkin ylös ja karkuun tästä kuolevasta kylästä.
niin siitä ideaparkista ja ikeasta vielä sen verran, että kukaan ei näitä ollut edes kysynyt ainakaan lehden mukaan. - Varkkila
herkules-63 kirjoitti:
olet aivan oikeassa siinä, että muutama vuosi eteenpäin niin varkaudessa on asukkaita paljon alle 20 tuhatta. Tällä hetkellä varkaudesta tuntuu olevan aivan paniikinomainen muutto käynnissä. Patteritehdas on jo vanha syntyessään ja sampilaitos työllistää kolme henkilöä ja loppuu enson lopetuksen kanssa yhtäaikaa. Bio juttu on koelaitos ja loppuu myös yhtäaikaa enson kanssa ja mitä tulee jauhotehtaaseen niin minne se sitä jauhoa myy, kun tänne ei mitään enää tulevaisuudessa rakenneta. Tehkää kuten minä, laittakaa asuntomyyntiin vielä kun ennätätte tai lahjoittakaa pois koska sillä ei ole kohta mitään arvoa ja eikun kytkin ylös ja karkuun tästä kuolevasta kylästä.
niin siitä ideaparkista ja ikeasta vielä sen verran, että kukaan ei näitä ollut edes kysynyt ainakaan lehden mukaan.Mutta aika vauhdilla pitää ruveta niitä eläkeläisiä tulemaan, jos meinaavat tasapainon saada aikaiseksi. Vaikka minä olen kuulemma se pahanilman lintu, peräti Kuopiolaisten palkkaama onnettomuuden manaaja, niin eipä ole vielä pystyneet väittämään minun valehdelleen tiedoissani ja ennustuksissani...
Näin se vaan menee, kun sen oivaltaa.
Vai laitoit kämpän myyntiin. Toivottavasti tulee kaupat äkkiä ja sopuhintaan. - Faktaa.
herkules-63 kirjoitti:
olet aivan oikeassa siinä, että muutama vuosi eteenpäin niin varkaudessa on asukkaita paljon alle 20 tuhatta. Tällä hetkellä varkaudesta tuntuu olevan aivan paniikinomainen muutto käynnissä. Patteritehdas on jo vanha syntyessään ja sampilaitos työllistää kolme henkilöä ja loppuu enson lopetuksen kanssa yhtäaikaa. Bio juttu on koelaitos ja loppuu myös yhtäaikaa enson kanssa ja mitä tulee jauhotehtaaseen niin minne se sitä jauhoa myy, kun tänne ei mitään enää tulevaisuudessa rakenneta. Tehkää kuten minä, laittakaa asuntomyyntiin vielä kun ennätätte tai lahjoittakaa pois koska sillä ei ole kohta mitään arvoa ja eikun kytkin ylös ja karkuun tästä kuolevasta kylästä.
niin siitä ideaparkista ja ikeasta vielä sen verran, että kukaan ei näitä ollut edes kysynyt ainakaan lehden mukaan.Varkkila höpisee omiaan tuttuun tapaansa. Jos kuntaliitoksia tulee kuten on jo kaavailtu, niin Varkauden väkiluku tietenkin kasvaa, eikä laske. Varkaus on ainoa kaupunki, jonne esim. Leppävirran kannattaa yhdistyä, sillä muualle on aivan liian pitkä matka.
- Varkkila
Faktaa. kirjoitti:
Varkkila höpisee omiaan tuttuun tapaansa. Jos kuntaliitoksia tulee kuten on jo kaavailtu, niin Varkauden väkiluku tietenkin kasvaa, eikä laske. Varkaus on ainoa kaupunki, jonne esim. Leppävirran kannattaa yhdistyä, sillä muualle on aivan liian pitkä matka.
Fak-taa tyyppi höpisee omiaan tuttuun tapaansa. Jos kuntaliitoksia tulee, kuten on jo tapahtunut Kangaslammin kanssa, niin asukasluku hetkellisesti kohoaa ja sitten loppupeleissä laskee alle alkuperäisen. Varkaus on ainoa kaupunki, joka onnistui tekemään senkin :)
Katso Fak-taa tyyppi tilastot ja ylläty. Lopetat sen tyhjänpäiväisen suitsutuksen. - faktaa.
Varkkila kirjoitti:
Fak-taa tyyppi höpisee omiaan tuttuun tapaansa. Jos kuntaliitoksia tulee, kuten on jo tapahtunut Kangaslammin kanssa, niin asukasluku hetkellisesti kohoaa ja sitten loppupeleissä laskee alle alkuperäisen. Varkaus on ainoa kaupunki, joka onnistui tekemään senkin :)
Katso Fak-taa tyyppi tilastot ja ylläty. Lopetat sen tyhjänpäiväisen suitsutuksen.Tilastot kertovat vain menneistä, eivät tulevista, joten niiden tavaaminen on sinultakin aivan turhaa touhua. On 100% varmaa, että pienet kunnat joutuvat yhdistymään, sillä niiden rahkeet eivät riitä erikois- ym vaativaan sairaahoitoon, eivätkä hyvään vanhuuspalveluun. Varkaudessa ne toimivat aivan normaalisti. Täällä toimii 10 vuoden sopimuksella mm. Terveystalo, joka valtakunnallisestikin merkittävä suuri toimija. Eihän se Varkauteen olisi tullut lainkaan, ellei siellä olisi uskottu, että bisnes tällä kannattaa.
Kaupunki on perustanut äskettäin Kauppakatu 48 terveyskioskin, joka vähentää ruuhkia terveyskeskuksissa, joissa jonot ovat olleet muutenkin valtakunntasoa lyhyemmät. Etelästä on jo tullut sijoittajia, jotka ovat haistaneet Varkauden edullisen hintason, josta ei enää juuri laskua ole odottettavissa, sillä hinnat ovat jo pohjilla muutenkin. - Varkkila
faktaa. kirjoitti:
Tilastot kertovat vain menneistä, eivät tulevista, joten niiden tavaaminen on sinultakin aivan turhaa touhua. On 100% varmaa, että pienet kunnat joutuvat yhdistymään, sillä niiden rahkeet eivät riitä erikois- ym vaativaan sairaahoitoon, eivätkä hyvään vanhuuspalveluun. Varkaudessa ne toimivat aivan normaalisti. Täällä toimii 10 vuoden sopimuksella mm. Terveystalo, joka valtakunnallisestikin merkittävä suuri toimija. Eihän se Varkauteen olisi tullut lainkaan, ellei siellä olisi uskottu, että bisnes tällä kannattaa.
Kaupunki on perustanut äskettäin Kauppakatu 48 terveyskioskin, joka vähentää ruuhkia terveyskeskuksissa, joissa jonot ovat olleet muutenkin valtakunntasoa lyhyemmät. Etelästä on jo tullut sijoittajia, jotka ovat haistaneet Varkauden edullisen hintason, josta ei enää juuri laskua ole odottettavissa, sillä hinnat ovat jo pohjilla muutenkin.Tottakai kuntia tullaan yhdistämään, se on selvää. Turha sitä on kuitenkaan pitää minään ongelman ratkaisijana. Jos ei ole vientiteollisuutta kunnassa enää, niin alkaa huonot ajat lopulta. Se palveluiden ostaminen toinen toisiltamme ei tuo leipää lopulta pöytään.
Kyllähän terveydenhuoltobisnes kannattaa, siitä ollaan yhtä mieltä. Se ei ole kuitenkaan Varkautelaista bisnestä.
Etelästä on tullut sijoittajia, jotka ehkä ovat ostaneet kiinteistöjä ja liikehuoneistoja. Se ei jätä mitään paikkakunnalle. Tyhjä liikehuoneisto ei ole sen ihmeellisempi meriitti etelässäkään, joten sillä nyt ei kannata paljon hehkuttaa. Yhtiövastikkeet juoksee ja tuloa ei ole...
Hinnat ei ole muuten vieläkään pohjilla, joten siitä ollaan eri mieltä.
Hintoihin ei monessa tapauksessa katsos vielä sisälly lähitulevaisuudessa tapahtuvia remontteja, koska kiinteistöt on vanhoja. Eli kannattaa katsella sitä menneisyyttäkin, että osaa arvostaa sitä tulevaa. - faktaa.
Varkkila kirjoitti:
Tottakai kuntia tullaan yhdistämään, se on selvää. Turha sitä on kuitenkaan pitää minään ongelman ratkaisijana. Jos ei ole vientiteollisuutta kunnassa enää, niin alkaa huonot ajat lopulta. Se palveluiden ostaminen toinen toisiltamme ei tuo leipää lopulta pöytään.
Kyllähän terveydenhuoltobisnes kannattaa, siitä ollaan yhtä mieltä. Se ei ole kuitenkaan Varkautelaista bisnestä.
Etelästä on tullut sijoittajia, jotka ehkä ovat ostaneet kiinteistöjä ja liikehuoneistoja. Se ei jätä mitään paikkakunnalle. Tyhjä liikehuoneisto ei ole sen ihmeellisempi meriitti etelässäkään, joten sillä nyt ei kannata paljon hehkuttaa. Yhtiövastikkeet juoksee ja tuloa ei ole...
Hinnat ei ole muuten vieläkään pohjilla, joten siitä ollaan eri mieltä.
Hintoihin ei monessa tapauksessa katsos vielä sisälly lähitulevaisuudessa tapahtuvia remontteja, koska kiinteistöt on vanhoja. Eli kannattaa katsella sitä menneisyyttäkin, että osaa arvostaa sitä tulevaa.Etelästä on tullut sijoittajia, joita on myös muuttanut Varkauteen ja tiedän niistä kaksi. Verotuloja saadaan kun sijoittajat ostavat kiinteistöjä, joissa toimii Varkautelaisia yrityksiä ja sitä kautta tulee verotuloja.
Kyllä hinnat ovat jo pohjilla ja nousu on enemmän mahdollista kuin lasku, sillä uutta ei kannata rakentaa.
Ammattilainen sijoittaja ei edes osta tyhjää tilaa, vaan valmiiksi vuokratun, jossa on valmiina pitkäaikaisia ja hyviä vuokralaisia. Remontit ovat aina halvempia, kuin uuden rakentaminen ja lisäksi tulee tontin hankinta, joita ei enää hyviltä paikolta keskustasta löydy. - Varkkila1
faktaa. kirjoitti:
Etelästä on tullut sijoittajia, joita on myös muuttanut Varkauteen ja tiedän niistä kaksi. Verotuloja saadaan kun sijoittajat ostavat kiinteistöjä, joissa toimii Varkautelaisia yrityksiä ja sitä kautta tulee verotuloja.
Kyllä hinnat ovat jo pohjilla ja nousu on enemmän mahdollista kuin lasku, sillä uutta ei kannata rakentaa.
Ammattilainen sijoittaja ei edes osta tyhjää tilaa, vaan valmiiksi vuokratun, jossa on valmiina pitkäaikaisia ja hyviä vuokralaisia. Remontit ovat aina halvempia, kuin uuden rakentaminen ja lisäksi tulee tontin hankinta, joita ei enää hyviltä paikolta keskustasta löydy.Mitäs faktaa-tyyppi sanot noista tyhjistä ok-taloista? Ennätysmääriä myynnissä tällä hetkellä, niinkuin kerroin jo aiemmin keväällä tapahtuvan.
Vaikka et millään haluaisi sitä julkisesti täällä kertoa, niin kerro kuitenkin, mitä niiden kanssa tulisi tehdä? Hinnat tulee laskemaan vielä paljon pyynneistä, ennenkuin kauppa alkaa käymään, vai kuinka?
- Mattiko?
kulkee Turusta samaa reittiä kuin VT 9 Kuopioon asti. Turun keskustassa 9-tie ja E63 kulkevat eri reittiä. VT 9 päättyy Kuopioon. E63 jatkuu Kajaanin kautta Sodankylään. Kantatie 23 kulkee Porista Joensuuhun. Kaikki 3 tietä ovat sama asia Jyväskylän Keljosta Jari Pekan risteykseen Hankasalmella. Kuinka nämä 3 tietä, jotka alkavat eri paikasta ja päättyvät eri paikkaan liittyvät toisiinsa ?
Se kumpiko linjaus on lyhyempi, riippuu siitä, mistä matkaa mitataan. Jos matkaan lähdetään vaikkapa Vaasasta, kulkee lyhyempi reitti Kuopion kautta. Turusta/ Tampereelta lähdettäessä Varkauden reitti on 43 km lyhempi. Helsingistä Joensuuhun ajetaan yleensä VT6 kautta. Tosiasia on, että Joensuun ja Kuopion välillä on enemmän liikennettä kuin Varkauden ja Joensuun välillä, joten sen perusparannus on kiireisempi kuin KT23:n. Tätä tukee myös Itä-Suomen yliopisto hanke, josta Varkaus on valitettavasti ulkona.- Varkkila
"Varkaus on valitettavasti ulkona"...Että sellaista tällä kertaa.
- Äläs ny
Varkkila kirjoitti:
"Varkaus on valitettavasti ulkona"...Että sellaista tällä kertaa.
siellä yleisessä Varkaus keskustelupaneelissa ideoineet uusia käyttömahdollisuuksia storan tiloille, jäi mieleen ainakin se idea että siitä tehtäisiin sisäsuunnistushalli. Voitaisiin sitten sillä elvistellä kun Leppävirralla on se putki jossa suksitaan. Mitäpä tähän sanoo varkkila?

Itse ajattelin voimalaitoksen nurkalle sellaista maailman suurinta krilli-iltaa järjestää...Kokonainen viikko siellä krillattaisiin maajoukkuetason joukkueilla ja porukkaa tulisi ympäri maailman niin maan perhanasti osallistumaan ja kattomaan mahotonta menoa. Tuotteet tietty myytäisiin kojuissa tyyliin "Potkaa ja pontikkaa" pakettihintaan. Tottakai valtava määrä muutakin toimintaa ympäri vuoden sinne tullaan järjestämään. Järjestelyt hoitaa kuitenkin joku yksityinen sektori, niin alkaa tulla sitten jossain vaiheessa sitä voittoakin.... :)
Suunnistushallin ongelmana voi olla valtava määrä terästä ja petonkia siinä ympärillä...Siinä voi suunnistajan kompassi alkaa pahasti pyörimään harhaan, niinkuin budjetin tekijöillä konsanaan.
Koska valtavat eläkeläismassat tulevat täyttämään Varkauden (Näin tiesi Pruuno kertoa), niin sinne tuodaan sellainen TV:stä tuttu suunnittelija ja se pistää tehtaan ihan uusiksi ja sinne rakennetaan asuntoja varakkaille paluumuuttajaeläkeläisille...Siinä on sitten kävelyputki suoraan S-marketin hedelmäpelille tehdasalueelta. Mitäs sanotte tästä? - sinnevievaltatie9
Nykyään VT9 jatkuu Kuopiosta Joensuun kautta Ilomantsiin. Eli entinen VT17 on historiaa. Laulustaan huolimatta Juicekin elossa ollessaan joutui kulkemaan Kuopiosta eteenpäin n.60 kilometria Juankoskelle muuta tietä kuin ysitietä, mutta nykyisin matkaa ysitieltä Juankoskelle olisi enää reilut 20.
Varmaan täällä odotetaan että jos Varkkila asut vielä täällä niin muuta pois sitä toivoo täällä kaikki. Epäilen että asut Kuopiossa ja siinä mun ennustus on varma se näkyy jo sun jutuista. Tänään taas vaihteeksi savon sanomat putosi postiluukusta kuin kiusaksi jossa oli piilovittuilua mm. Muuttotappiojuttu ja se teollistamis juttu StoraEnson tiloihin. Siinä saa sen kuvan että tehdas on jo päätetty lopettaa ja täällä ei panosteta uusiin työpaikkoihin. Warkauden lehti tehty saman omistajan toimesta hiuksen paksuiseksi. Jos täällä yritetään että Wl lopetetaan ja SS tilalle niin siinä käy niin että sen korvaa joko HS tai Länsisavo. Kuopio kuolee kun valtion rahat loppuu. Varkaus kasvaa luonnollisen sijaintinsa vuoksi vaikka Katainen tekisi mitä.
- Varkkila
Muuten se on aika ankea paikka, joten ei kiitos. Pitänee muuten kysyä kolumnistin paikkaa sieltä sanomista, niin alkais rahaa tulla sieltäkin suunnalta.
Mitä ihmeen piilovittuilua...Miten muuttotappiosta pitää sitten kirjoittaa...."Niin, täällä on tätä luonnollista poistumaa etupainotteisesti ollut viimeiset kymmenen vuotta, mutta Varkauden keskeinen maantieteellinen sijainti ja eläkeläisten muuttotsunami tulee kääntämään tilanteen päälaelleen...Silloin loppuu Varkaudesta asunnot kesken...Tulee hintakupla ja markkinat ylikuumenee.." Jotensakin näinkö?
Kerro nyt Pruuno, mitä tehdään Kommilan tyhjille kerrostaloille lähitulevaisuudessa...Montako puretaan? Etkö uskalla vastata? - Äläs ny
Varkkila kirjoitti:
Muuten se on aika ankea paikka, joten ei kiitos. Pitänee muuten kysyä kolumnistin paikkaa sieltä sanomista, niin alkais rahaa tulla sieltäkin suunnalta.
Mitä ihmeen piilovittuilua...Miten muuttotappiosta pitää sitten kirjoittaa...."Niin, täällä on tätä luonnollista poistumaa etupainotteisesti ollut viimeiset kymmenen vuotta, mutta Varkauden keskeinen maantieteellinen sijainti ja eläkeläisten muuttotsunami tulee kääntämään tilanteen päälaelleen...Silloin loppuu Varkaudesta asunnot kesken...Tulee hintakupla ja markkinat ylikuumenee.." Jotensakin näinkö?
Kerro nyt Pruuno, mitä tehdään Kommilan tyhjille kerrostaloille lähitulevaisuudessa...Montako puretaan? Etkö uskalla vastata?varkkila on ylimääräistä energiaa niin tuhoa ne vaikka esim, tsekkaappa tuo sampo dicme gsm vyyhti niin onpa tekemistä. Jos tulee kuluja tulen ponsoriksi t positiininen varkautelainen
- Varkkila
Kuopio sitä ja tätä ja Varkaus kasvaa luonnollisen sijaintinsa vuoksi....
Sitä kasvua odotellessa. Ottakaa huomioon, että Brunon ennustuksesta on jo 3 vuotta...ja 1100 ihmistä on poistunut kaupungin kirjoilta tuosta hetkestä...Melko reilua kasvua siis sanoisin :) - Faktaa.
Varkkila kirjoitti:
Muuten se on aika ankea paikka, joten ei kiitos. Pitänee muuten kysyä kolumnistin paikkaa sieltä sanomista, niin alkais rahaa tulla sieltäkin suunnalta.
Mitä ihmeen piilovittuilua...Miten muuttotappiosta pitää sitten kirjoittaa...."Niin, täällä on tätä luonnollista poistumaa etupainotteisesti ollut viimeiset kymmenen vuotta, mutta Varkauden keskeinen maantieteellinen sijainti ja eläkeläisten muuttotsunami tulee kääntämään tilanteen päälaelleen...Silloin loppuu Varkaudesta asunnot kesken...Tulee hintakupla ja markkinat ylikuumenee.." Jotensakin näinkö?
Kerro nyt Pruuno, mitä tehdään Kommilan tyhjille kerrostaloille lähitulevaisuudessa...Montako puretaan? Etkö uskalla vastata?Kyllä Kommilan talot kaupaksi menevät, kun hinta on oikea. Viimeksi sieltä myytiin sijoittajalle konainen iso kerrostalo ja muitakin ostajia oli jonossa. Kauppakadulla parhaat liikepaikat viedään käsistä, sillä uusien rakentaminen ei ole enää mahdollista ja uudet tulisivat suhteessa liian kalliiksi, niistä saataviin tuottoihin nähden.
- JJ-m
Varkkila kirjoitti:
Muuten se on aika ankea paikka, joten ei kiitos. Pitänee muuten kysyä kolumnistin paikkaa sieltä sanomista, niin alkais rahaa tulla sieltäkin suunnalta.
Mitä ihmeen piilovittuilua...Miten muuttotappiosta pitää sitten kirjoittaa...."Niin, täällä on tätä luonnollista poistumaa etupainotteisesti ollut viimeiset kymmenen vuotta, mutta Varkauden keskeinen maantieteellinen sijainti ja eläkeläisten muuttotsunami tulee kääntämään tilanteen päälaelleen...Silloin loppuu Varkaudesta asunnot kesken...Tulee hintakupla ja markkinat ylikuumenee.." Jotensakin näinkö?
Kerro nyt Pruuno, mitä tehdään Kommilan tyhjille kerrostaloille lähitulevaisuudessa...Montako puretaan? Etkö uskalla vastata?Miksi taloja pitäisi purkaa, sehän idioottimaista, sillä aina löytyy sijoittajia, joilla älyä ostaa, jos hinta on sopiva.
- Ajatusten Osmajoki
JJ-m kirjoitti:
Miksi taloja pitäisi purkaa, sehän idioottimaista, sillä aina löytyy sijoittajia, joilla älyä ostaa, jos hinta on sopiva.
Mikä on autiotalolle sopiva hinta ja miksi sijoittaja siihen sijoittaisi? Varkaus ei ole askeleen jäljessä, vaan toinen jalka haudassa.
- Varkkila
Faktaa. kirjoitti:
Kyllä Kommilan talot kaupaksi menevät, kun hinta on oikea. Viimeksi sieltä myytiin sijoittajalle konainen iso kerrostalo ja muitakin ostajia oli jonossa. Kauppakadulla parhaat liikepaikat viedään käsistä, sillä uusien rakentaminen ei ole enää mahdollista ja uudet tulisivat suhteessa liian kalliiksi, niistä saataviin tuottoihin nähden.
Kaikki menee kaupaksi ja parhaat liiketilat suoraan viedään käsistä...Olisinko joskus kuullut Truunon kirjoittelevan tuollaista...Ei mutta Truunohan se siellä onkin:)
- Varkkila
JJ-m kirjoitti:
Miksi taloja pitäisi purkaa, sehän idioottimaista, sillä aina löytyy sijoittajia, joilla älyä ostaa, jos hinta on sopiva.
Kysy Vartalo-kodeista, miksi esim. Louhitiellä purettiin kerrostaloja....Ei tullut kukaan ostamaan niitä, ei edes purkukustannusten hinnalla.
- Toyota Jari
Varkkila kirjoitti:
Kysy Vartalo-kodeista, miksi esim. Louhitiellä purettiin kerrostaloja....Ei tullut kukaan ostamaan niitä, ei edes purkukustannusten hinnalla.
Totta. Ja Relanderinkadulta saat ostaa kerrostaloasuntoja noin 450 egen neliöhinnalla. Eli sehän on jo lahjoittamista. Mutta kun lahjan kylkiäisenä tulee muutaman vuoden sisään tuollaiset 1000 egeä/m2 remonttikulut, niin eipä näy sijoittajat kovin innokkaasti ostavan niitä. Hyvänä esimerkkinä Relanderinkatu 103.
- Faktaa.
Varkkila kirjoitti:
Kaikki menee kaupaksi ja parhaat liiketilat suoraan viedään käsistä...Olisinko joskus kuullut Truunon kirjoittelevan tuollaista...Ei mutta Truunohan se siellä onkin:)
En ole kyllä Truno, vaikka häntä selvästi pelkäätkin. Olet saanut varmaan nenillesi Trunolta, kun hallusinoit hänestä.
- Faktaa.
Ajatusten Osmajoki kirjoitti:
Mikä on autiotalolle sopiva hinta ja miksi sijoittaja siihen sijoittaisi? Varkaus ei ole askeleen jäljessä, vaan toinen jalka haudassa.
Jos saan kerrostalon 200 € m2, niin varmuudella ostan. Viimeksi tarjosin kerrostalosta Kommilasta 600 000 euroa, mutta joku maksoi enemmän.
- Varkkila
Faktaa. kirjoitti:
En ole kyllä Truno, vaikka häntä selvästi pelkäätkin. Olet saanut varmaan nenillesi Trunolta, kun hallusinoit hänestä.
Niin...kukas se hallusinoi noista menestyvistä kaupungeista. Lue viestit ja totea itse, kuka on ollut useammin oikeassa :)
- Ajatusten Osmajoki
Faktaa. kirjoitti:
Jos saan kerrostalon 200 € m2, niin varmuudella ostan. Viimeksi tarjosin kerrostalosta Kommilasta 600 000 euroa, mutta joku maksoi enemmän.
Kerro vielä mitä meinasit kerrostalollasi tehdä? Vuokralle kenties?
Kuka vuokraa, kun kaupungista häviää väkeä 200-300 hengen vuosivauhdilla? Tyhjiä asuntoa alkaa olla jo aika paljon. Siinä mielessä ainakin todella huono sijoitus. - Varkkila
Faktaa. kirjoitti:
Jos saan kerrostalon 200 € m2, niin varmuudella ostan. Viimeksi tarjosin kerrostalosta Kommilasta 600 000 euroa, mutta joku maksoi enemmän.
Fak-taa hoi! Muista, että tämä on Suomipalsta. Täällä nuo nettiostokset ei oikein toimi. Se 600 000:kin olisi ollut 250 000 liikaa koko pajasta, mutta eihän se täällä tunnu missään.
- Faktaa.
Varkkila kirjoitti:
Niin...kukas se hallusinoi noista menestyvistä kaupungeista. Lue viestit ja totea itse, kuka on ollut useammin oikeassa :)
Kumpikaan teistä ei ole ollut oikeassa jatkon suhteen, sillä teillä ei voi olla faktista tietoa tulevaisuudesta, menneisyyden tietävät kaikki muutkin. Paremmin on aiemmin mennyt, mutta se on 100% varmaa, että täällä asutaan vielä sadankin vuoden päästä, kun isommat kaupungit ovat maahanmuuttajien kansoittamia, ahtaita ja vähemmän turvallisia.
- Jusa,
Ajatusten Osmajoki kirjoitti:
Kerro vielä mitä meinasit kerrostalollasi tehdä? Vuokralle kenties?
Kuka vuokraa, kun kaupungista häviää väkeä 200-300 hengen vuosivauhdilla? Tyhjiä asuntoa alkaa olla jo aika paljon. Siinä mielessä ainakin todella huono sijoitus.Jos ostaa 200 eurolla neliö ja myy 300 eurolla, niin kyllä se kannattaa.
Mistään ei saa ostaa 200 eurolla, joten se siitä. - ???
Faktaa. kirjoitti:
Kumpikaan teistä ei ole ollut oikeassa jatkon suhteen, sillä teillä ei voi olla faktista tietoa tulevaisuudesta, menneisyyden tietävät kaikki muutkin. Paremmin on aiemmin mennyt, mutta se on 100% varmaa, että täällä asutaan vielä sadankin vuoden päästä, kun isommat kaupungit ovat maahanmuuttajien kansoittamia, ahtaita ja vähemmän turvallisia.
Taitaa vaan olla niin, että kun väkivaltarikollisuutta katsastellaan suhteutettuna väkilukuun, ovat pienet muuttotappiopaikkakunnat niitä turvattomimpia ...
- Faktaa.
Varkkila kirjoitti:
Fak-taa hoi! Muista, että tämä on Suomipalsta. Täällä nuo nettiostokset ei oikein toimi. Se 600 000:kin olisi ollut 250 000 liikaa koko pajasta, mutta eihän se täällä tunnu missään.
Joku osti talon kuitenkin yli 700 000 eurolla, eikä tehnyt huonoa kaupaa,sillä talo oli täysin saneerattu ja joka asunnossa oli myös sauna. Hieno hissillinen kerrostalo.
- heko heko
Varkkila kirjoitti:
Muuten se on aika ankea paikka, joten ei kiitos. Pitänee muuten kysyä kolumnistin paikkaa sieltä sanomista, niin alkais rahaa tulla sieltäkin suunnalta.
Mitä ihmeen piilovittuilua...Miten muuttotappiosta pitää sitten kirjoittaa...."Niin, täällä on tätä luonnollista poistumaa etupainotteisesti ollut viimeiset kymmenen vuotta, mutta Varkauden keskeinen maantieteellinen sijainti ja eläkeläisten muuttotsunami tulee kääntämään tilanteen päälaelleen...Silloin loppuu Varkaudesta asunnot kesken...Tulee hintakupla ja markkinat ylikuumenee.." Jotensakin näinkö?
Kerro nyt Pruuno, mitä tehdään Kommilan tyhjille kerrostaloille lähitulevaisuudessa...Montako puretaan? Etkö uskalla vastata?Sun pitäis Varkkila kysyä asiaa suoraan Ahlströmmiltä,kun ne "tyhjät" kerrostalot ovat heidän omistuksessaan.Taitaa olla enään olla pari asuntoa vuokraamatta per rappu.Egantiltahan noi näyttää löytyvän.
Meinasitko perheomisteisen Ahlströmin omistamat talot puskutraktoroida?
No ei sulla Varkkia paljon paina tuo kunnioitus muiden yksityisomaisuutta kohtaan.
- Varkkila
Vanhoja juttuja kaivellaan, mutta lisää Ikeaa tulossa ja tällä kertaa Lappeenrantaan...On lottovoitto syntyä Varkauteen...Sellaisen lisänumeron verran, mutta kuitenkin. Tuolla alenpana on veikkaukseni, että 2015 on alle 20 000 asukasta täällä...Olen lähellä oikeaa, vai kuinka?
- optimisti2
Joo ...niin se menee ...mutta luulisin että as.luku voisi olla vuonna 2015 luokkaa 17000 ...mutta silloin luultavasti olisi n.s tyhjätaskut hävinneet rikkaisiin kasvukeskuksiin....kuten Pieksämäki...Mikkeli ..Kuopio..Leppävirta...Joroinen.. Ja tyhjät talot on purettu ja loput ihmiset voivat hyvin....hallinnon kulut ovat päivitetty..Palvelut pelaa hyvin kaikki löytyvät Kuopiosta jonne tulee nonstop bussikuljetus 1.stop IKEA...2. KYS 3.CITY 4. Airport .....ai niin AMK ja lukio !!!??? ja SRK palvelut ???
- pulukkamäkkee
nyt täytyy olla Varkkilan kanssa tuosta asukasluvun arvioinnista samaa mieltä.
Pitäisikö kaupunginjohtajan palkkaa tarkistaa välillä alaspäin. Asukasluku
on jo huolestuttavan alhainen, mutta k-johtajan palkka on keskisuuren
kaupunginjohtajan palkka. - Toyota Jari
Joo, nämä Brunon ennustukset on aina yhtä "paikkansapitäviä". Bruno saattaa vielä uskoa joulupukkiinkin.
Kyllä Varkkila asiaa puhui. Ja kun ei ole näkyvillä mitään, mikä lopettaisi väen vähenemistä. Eiköhän tänäkin vuonna kapungista häivy ainakin 300 ihmistä. Se on paljon se. Ja tällä menolla Varkkilan ennustus 20000 asukkaan rajan rikkomisesta pitää aika hyvin paikkansa. Voi heittää vuodella tai parilla mutta tuskimpa enempää.- ohi menijä
EI MÄÄRÄ VAAN LAATU !!!!!!
- hannu miettinen
Mutta entäpäs kun kumpikin menee alamäkeä? Kun koko kaupungin väestö vaan vähenee ja laatukin laskee kun työtätekevät ihmiset lähtevät pois tästä kylästä? Entäpäs sitten?
- Varkkila1
Tässä Truunon ja Faktaa-tyypin arvioita tulevaisuudesta ja samalla tilannearvio muutaman vuoden takaa. Arvioikaa itse. Truuno muuten laittoi Ikeasta joskus arvionsa, ettei se menesty. Itse arvioin silloin tämän tietävän parille kalusteliikkeelle loppua. Kumpi oli oikeassa siinäkin?
Faktaa tyypille vielä siitä Savontien kerrostalosta sen verran, että vieläkin on ne liiketilat myymättä ja aikaa oli kulunut??????? Lisäksi asuntoja myynnissä alemmalla hinnalla, kuin silloin ekalla kierroksella..Eli hinnat on laskeneet???? Sitähän ei pitäny tapahtua, eihän. Muistakaa nyt, että Faktaa-tyyppi on kovan tason ammattilainen, joka olisi tuosta talosta tarjonnut 600 000 egeä? Että silleen ne arviot menee, kun aika kuluu :)- lopeta jo
Varkkila taas vauhdissa suurena kiinteistöasiantuntijana.
Et sitten vieläkään jaksanut vilkaista niitä toteutuneita kauppahintoja ja verrata niitä vaikkapa vuoden 2008 hintoihin ja toteutuneisiin kauppoihin?
Liiketilat ovat Kommilassa huonolla paikalla,paitsi jos tiloihin ei tule vakuutusyhtiöitä tms toimijoita.
Eikös Savontieltä myyty se keltainen wanha kerrostalo 600 donan hintaan ja asiasta tehtiin kantelu kaupan edullisen hinnan takia.
Itse Varkkila toisessa keskustelussa ulvoit naurusta,että eurolla lähtee.
Ei tainnut lähteä.
Sulla on Varkkila hakusessa tuo varkauslainen kiinteistötietous.
Lakkaisit jauhamasta asiasta.
Ps:Ikean tulo Kuopioon oli kuolinisku varkauslaisillekkin huonekalu ja sisustusalan liikkeille.Toihan on itseselvyys.Truuno ei varmaan ollut koskaan käynyt Ikeassa. - Hiilivoimala
lopeta jo kirjoitti:
Varkkila taas vauhdissa suurena kiinteistöasiantuntijana.
Et sitten vieläkään jaksanut vilkaista niitä toteutuneita kauppahintoja ja verrata niitä vaikkapa vuoden 2008 hintoihin ja toteutuneisiin kauppoihin?
Liiketilat ovat Kommilassa huonolla paikalla,paitsi jos tiloihin ei tule vakuutusyhtiöitä tms toimijoita.
Eikös Savontieltä myyty se keltainen wanha kerrostalo 600 donan hintaan ja asiasta tehtiin kantelu kaupan edullisen hinnan takia.
Itse Varkkila toisessa keskustelussa ulvoit naurusta,että eurolla lähtee.
Ei tainnut lähteä.
Sulla on Varkkila hakusessa tuo varkauslainen kiinteistötietous.
Lakkaisit jauhamasta asiasta.
Ps:Ikean tulo Kuopioon oli kuolinisku varkauslaisillekkin huonekalu ja sisustusalan liikkeille.Toihan on itseselvyys.Truuno ei varmaan ollut koskaan käynyt Ikeassa.Itsestäänselvyys, nyt 108 omakotitaloa myynnissä.
- 112 OK-taloa
Hiilivoimala kirjoitti:
Itsestäänselvyys, nyt 108 omakotitaloa myynnissä.
Oli muuten 112 tänään.
- vilkaisisin
112 OK-taloa kirjoitti:
Oli muuten 112 tänään.
Mistä te saatte nuo numbat?
Oma hakupalvelu käytössä? - 112 OK-taloa
vilkaisisin kirjoitti:
Mistä te saatte nuo numbat?
Oma hakupalvelu käytössä?Vaikkapa jokakoti ja siitä varkaus ja siitä löytyi 270 kohdetta ja siitä valitset valikosta ok-talot, niin jopas löytyi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa1363667- 122396
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos371955Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly211721Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?
Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?301493- 1241448
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul101311- 141246
Se oli siinä sitten
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo4781221- 761135