Laitos vai palveluasuminen tulevaisuus

Laitos vai palveluasuminen?

Katsoin eilen televisiosta miten on vanhustenhoidon tilanne silloin kun vanhukselle ei jää mitään käteen kun henkilö on palveluasumisessa.Kysyn siihenkö olemme menossa miten nuo vanhukset totesivat heidän pitää pihistää jopa ruuasta kun lääkkeet pitää ostaa ja joistakin palveluista luopua esim saunasta joka laskutetaan erikseen.
Tässä oli eroa vanhuksen laitoshuoltoon verrattuna mutta meillä näyttää kehityksen suunta olevan toisinpäin joten vanhuksella jos on maita ja mantuja tai vaikka mummon mökki niin sellainen henkilö ei saa asumistukea todettiin ohjelmassa.
Lieksanlehdessä yksi henkilö kirjoitti,että miten kokee sen että vuosikymmenien yhdessäelon jälkeen vaimon joutuessa laitoshoitoon heidät tavallaan erotettiin kun maistraatti katsoo toisen henkilön osoitteen muualla yhteisestä kodista.Mutta voiko sitten vanhuudessa olla samassa talossa vai jopa eri pitäjissä asumassa ja jos sitten haluaa tulla haudatuksi vaikka jo edesmenneen puolison viereen niin kustannukset ovat eri luokkaa.
Tällainen samainen asia aikanaan kosketti myös vanhaa äitiäni,että hänet EROTETTIIN MIEHESTÄÄN OSOITTEEN VUOKSI eli vaikka yhdessä omistetaan asunto niin siitä huolimatta monta ihmistä loukkaa moinen erottaminen.tuon laitoshuollon vuoksi kysymys tietysti on noista pyrokratian kuvioista saako tukea vai ei esim kelalta miten maksut muodostuu.MK

6

270

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • katsonut eilen

      ... televisiosta sitä ohjelmaa.

      So what?
      Etkös sinä ollut joskus aikoinaan politiikassa mukana?
      Olisit pysynyt remmissä niin voisit olla osallisena päätöksenteossa, eikä tarvitseisi valittaa.

      • Olen ollut politiikassa mukana ja siten näin myöskintätä ihmisten elämää ja tarpeita ja olen tehnyt hyvin myöskin paljon aloitteita ja siksi voinen myöskin keskustella ja keskutteluttaa ihmisiä kun havainnoin jotakin asioita mitä näistä poliittisista kuvioista tulee esiin.Olen muuten vieläkin mukana ainakin varalla kuten sanoin aikaisemmin jopa taivaaseen jonne joku uskoo pääsevän rahan voimalla. Mutta olen vielä joissakin järjestöissä ja teen vapaaehtoistyötä eri tahoilla.
        Tulemme kaikki myöskin ikä ihmisiksi ja monella henkilöllä on myöskin vanhemmat jo ikäihmisiä mutta pyydän sinua tutustumaan mitä eroa on juuri noilla tekijöillä mistä mainitsin.
        On aivan selvää,että lääni on patistamassa kun sitä toisaalla tilattiin jonkun laitoksen lakkauttamisen, mutta kun sitten näitä yksityisiä palveluja sitten laitetaan niin niissä menee koko elämän tarpeet eli jos sattuu hieman olemaaan sukanvarressa niisn ne menee omat ja "varastetut" ja monella vanhuksella siten on jopa nälkä vieraana jatkuvasti tämän se ohjelma osoitti mitä tällä älylläni ymmärsin ja kuitenkaan en ole ihan siellä uimahallin urheilutilassa fossiilina. Jos tämä kirjoitus on henkilöltä joka on jatkuvasti kimpussani kuin piru rastakan kanssa,siitähän se vitsi miksi jonkun henkilön takinliepeessä on monta halkiota ja polkkatukka.MK

      • Krisse*
        markkukorpinen kirjoitti:

        Olen ollut politiikassa mukana ja siten näin myöskintätä ihmisten elämää ja tarpeita ja olen tehnyt hyvin myöskin paljon aloitteita ja siksi voinen myöskin keskustella ja keskutteluttaa ihmisiä kun havainnoin jotakin asioita mitä näistä poliittisista kuvioista tulee esiin.Olen muuten vieläkin mukana ainakin varalla kuten sanoin aikaisemmin jopa taivaaseen jonne joku uskoo pääsevän rahan voimalla. Mutta olen vielä joissakin järjestöissä ja teen vapaaehtoistyötä eri tahoilla.
        Tulemme kaikki myöskin ikä ihmisiksi ja monella henkilöllä on myöskin vanhemmat jo ikäihmisiä mutta pyydän sinua tutustumaan mitä eroa on juuri noilla tekijöillä mistä mainitsin.
        On aivan selvää,että lääni on patistamassa kun sitä toisaalla tilattiin jonkun laitoksen lakkauttamisen, mutta kun sitten näitä yksityisiä palveluja sitten laitetaan niin niissä menee koko elämän tarpeet eli jos sattuu hieman olemaaan sukanvarressa niisn ne menee omat ja "varastetut" ja monella vanhuksella siten on jopa nälkä vieraana jatkuvasti tämän se ohjelma osoitti mitä tällä älylläni ymmärsin ja kuitenkaan en ole ihan siellä uimahallin urheilutilassa fossiilina. Jos tämä kirjoitus on henkilöltä joka on jatkuvasti kimpussani kuin piru rastakan kanssa,siitähän se vitsi miksi jonkun henkilön takinliepeessä on monta halkiota ja polkkatukka.MK

        Kun olet niin noheva ottamaan joka asiaan kantaa, niin tarkistaisit edes sen mitä mikäkin sana tarkoittaa.
        Palveluasuminen on yksi osa vammaispalvelua ja jos henkilö saa palveluasumispäätöksen, ovat kaikki palvelut maksuttomia. Ja vanhuuden perusteella palveluasumista ei voi saada.
        Palvelutaloasuminen on taas aivan eri juttu ja ehkä sitä tarkoitit... eli meniköhän sulla nyt puurot ja vellit sekaisin ??

      • Kuotta
        Krisse* kirjoitti:

        Moikat salmiselle!

      • omahoitsu
        Kuotta kirjoitti:

        Moikat salmiselle!

        Pitäsköhän maketsun keskittyy tuohon kepun petosjuttuun ja muuhun kepun veronmaksajien varojen väärinkäyttöön. Niitä on varmaan jokunen miljoona valunut kepun puoluetukeen ja niillähän olisi vanhuspuolella ollut käyttöä. saatikka taksimaksut ja säätiömaksut.

      • Krisse* kirjoitti:

        Kun olet niin noheva ottamaan joka asiaan kantaa, niin tarkistaisit edes sen mitä mikäkin sana tarkoittaa.
        Palveluasuminen on yksi osa vammaispalvelua ja jos henkilö saa palveluasumispäätöksen, ovat kaikki palvelut maksuttomia. Ja vanhuuden perusteella palveluasumista ei voi saada.
        Palvelutaloasuminen on taas aivan eri juttu ja ehkä sitä tarkoitit... eli meniköhän sulla nyt puurot ja vellit sekaisin ??

        Koska olet asiantuntija niin selvitä tarkemmin jos olet katsonut tuon TV ohjelman

        Kyllä meillä aivan selvästi maksetaan palveluista jotka on taksoitettu mitä nämä palvelut sitten muualla maksaa.
        On aivan selvää,että jos sinä hallitset asian niin selvitä sitten esim mitä tuo ikäihminen on kirjoituksessaan lehdessä kertonut laita sitten noihin velleihin hieman makua.
        Kuitenkin vielä en jaksa uskoa kaikkea mitä sanoit koska on siten erilaista asumismuotoa jolla kupataan vanhusten kaikki rahat ja ovat jopa nälissään.MK

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen

      Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.
      Maailman menoa
      656
      5340
    2. Harmi että

      Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o
      Ikävä
      21
      2367
    3. Ajattele miten

      Paljon ottajia sinulla olisi
      Ikävä
      113
      1592
    4. Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!

      Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia
      Kajaani
      231
      1550
    5. Tekisitkö jotain toisin

      Kaivattusi kanssa alusta alkaen? 😍
      Ikävä
      93
      1477
    6. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      23
      1416
    7. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1175
    8. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      9
      1143
    9. Kun Zele jenkeissä kävi

      Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi
      Maailman menoa
      302
      1105
    10. Tulee ikävä

      Ja toivon että saan anteeksi ❤️
      Ikävä
      72
      1047
    Aihe