TEORIA PALLOMAISESTA MAAILMASTA ON PAHIN UHKA KRISTINUSKOLLE!!!
Nykyisin joutuu sietämään yhä useammin sellaista hävytöntä väitettä, että maailma olisi pallon muotoinen! Tämä väite on niin täydellisesti terveen järjen vastainen, että se tekee suoranaista pilkkaa Jumalasta ja hänen luomistyöstään! Uskomus tähän teoriaan on kuitenkin jo niin voimakas, että ei voi kuin ihmetellä saatanan valtaa nykyiseen ihmiskuntaan!
RAAMATUN TOTUUS
Ennen nykyistä saatanallista eksytystä kaikki maailman ihmiset tiesivät, että maailma on ikään kuin litteä neliskanttinen levy, jonka yllä on kupolimainen taivaankansi, joka lepää pylväiden varassa Jumalan kämmenellä! Jumala on kiinnittänyt taivaankanteen uskovaisten iloksi joukon tuikkivia tähtiä, ja Jumala myös liikuttelee luomiaan aurinkoa ja kuuta vuorokaudesta toiseen väsymättä hieman taivaankannen alapuolella! Tätä ei kerrota Raamatussa suoraan, sillä sen pitäisi olla kaikille itsestäänselvyys, mutta maailman litteys käy kuitenkin ilmi lukuisissa raamatunpaikoissa, joita saatanallisen maailmankuvan kannattajat eivät voi ottaa kirjaimellisena totuutena!
Minä näin: Katso, oli puu keskellä maata, ja sen korkeus oli suuri. Puu kasvoi ja vahvistui, niin että sen latva ulottui taivaaseen ja se näkyi kaiken maan ääriin. (Daniel 4:7-8)
Tässä jakeessa esiintyy puu, joka on niin korkea, että se näkyy kaikkialle maailmaan! Jos maailma olisi pallon muotoinen, tällaista puuta EI PYSTYISI OLEMAAN OLEMASSA, mikä VESITTÄISI HERRAN SANAN TOTUUDELLISUUDEN!
Senjälkeen minä näin neljä enkeliä seisovan maan neljällä kulmalla ja pitävän kiinni maan neljää tuulta, ettei mikään tuuli pääsisi puhaltamaan maan päälle eikä meren päälle eikä yhteenkään puuhun. (Ilm 7:1)
Tässä on jae, jossa annetaan selvästi ymmärtää, että maailmalla on neljä kulmaa! KUINKA PALLOLLA VOISI OLLA NELJÄ KULMAA??? Maapalloteoriaan uskominen estää automaattisesti KIRJAIMELLISEN USKOMISEN JUMALAN SANAAN, JOKA ON KOKO NYKYISEN LÄNSIMAISEN SIVISTYKSEN PERUSTA!!!
Pallomaisen maailman humpuukiin liittyy läheisesti myös toinen humpuuki, jonka mukaan aurinko olisi paljon maailmaa suurempi! Kristityt kuitenkin tietävät, että koska aurinko sijaitsee taivaankannen alapuolella, on sen pakostakin oltava maailmaa huomattavasti pienempi! Lisäksi monet uskovat, että jopa taivaan tähdet olisivat huomattavasti maailmaa suurempia!
Ja näkyi toinen merkki taivaassa, ja katso: suuri, tulipunainen lohikäärme, jolla oli seitsemän päätä ja kymmenen sarvea, ja sen päissä seitsemän kruunua; ja sen pyrstö pyyhkäisi pois kolmannen osan taivaan tähtiä ja heitti ne maan päälle. Ja lohikäärme seisoi synnyttämäisillään olevan vaimon edessä nielläkseen hänen lapsensa, kun hän sen synnyttäisi. (Ilm 12:3-4)
Kolmasosa taivaan tähdistä tullaan siis tulevaisuudessa HEITTÄMÄÄN MAAN PÄÄLLE, joka tarkoittaa melkoisen selkeästi, että TÄHTIEN ON OLTAVA HUOMATTAVASTI MAAILMAA PIENEMPIÄ!
MUUT SAATANALLISET TEORIAT
Pallomaisuusteorian lisäksi on myös monia muita demoonisia valheita, jotka syövyttävät kristittyjen sydämen! Kaikki maailman tapahtumat esimerkiksi sattuisivat aivan umpimähkään ilman Herran ohjastusta, ja jopa eläinlajit muuttuisivat aivan itsestään toisiksi! Saatanan kätyrien mukaan kalat olisivat aivan yhtäkkiä vuosimiljoonia sitten muuttuneet apinoiksi ja apinat sitten taas ihmisiksi! Tätä uskomusta lajien muuttumisesta toisikseen sanotaan evoluutioksi, ja lapsikin tajuaa, ettei sellaista oikeasti tapahdu! Sen sijaan muihin satuihin on huomattavasti helpompi uskoa!
DINOSAURUKSET JA MUUT SATUOLENNOT!
Dinosaurus on vapaamuurarien, saatanallisten idän uskontojen ja Hollywoodin keksimä satuolento, joka muka eli miljoona vuotta sitten, kauan ennen kuin JUMALA OLI EDES LUONUT MAAILMAN! Raamatussa ei puhuta satuolennoista yhtään mitään, joten SATUOLENTOIHIN USKOMINEN ON TÄYSIN PERKELEELLISTÄ JA RISTIRIIDASSA JUMALALLE JA JEESUKSELLE KELPAAVAN MAAILMANKATSOMUKSEN KANSSA! Ihmiskunta on jo niin täynnä pimeyttä, että se ei erota, mitä on oikeasti olemassa ja mitä ei!
PAHIN UHKA
Litteän Maan Kreationismi
22
367
Vastaukset
- maan4
Evoluutioteoria ja satuolentouskomukset eivät ole onneksi saaneet kristittyinä itseään pitävien sydämissä vielä niin vahvaa jalansijaa kuin maapallousko! Näin ollen maapallouskovaisuus on huomattavasti pahempi uhka kristilliselle maailmankuvalle kuin mikään muu eksytys, joten sitä vastaan on myös taisteltava!
Esitän seuraavanlaisen lopullisen ratkaisun: kaikki koulujen oppikirjat on poltettava ja korvattava RAAMATUILLA! Lisäksi kaikki tiedotusvälineissä julki tuodut asiat on ensin kierrätettävä TOSIUSKOVAISISTA KOOSTUVAN RAAMATTUKOMISSION KAUTTA, joka poistaa joukosta demooniset valhettelut sun muut raamatunvastaisuudet, jotka saastuttavat kansalaisten sydämet! Ne, jotka julistuksista huolimatta tunnustatavat maapallouskoa, on viskattava JUMALAISIIN UUDELLEENKOULUTUSTYRMIIN, jossa heidän päihinsä kirjaimellisesti taotaan Raamatun totuus!
Ehdotukseni voi kuulostaa radikaalilta, mutta se on NYKYISESSÄ MAAILMASSA VIIMEINEN MAHDOLLINEN KEINO SAADA JUMALA HYVÄKSYMÄÄN EDES OSA IHMISKUNNASTA TAIVAASEEN SEN SIJAAN ETTÄ KAIKKI HEITETTÄISIIN TULISEEN JÄRVEEN!!! SUOKOON HERRA JEESUS, ETTÄ MAAPALLOUSKOVAISUUS JA MUUT EKSYTYKSET SAADAAN MAHDOLLISIMMAN PIAN KITKETTYÄ MAAILMASTA!!! AAMEN!!!- viksumpi
Jos uskovaiset ovat mielestäsi näin luopioita kuin mitä argumentoit niin eikö olisi viisainta palata takaisin Kalevalaiseen uskontoon ja heittää kristinusko takaisin Roomaan ja juutalaisille, erityisesti niille Kreikassa asuneille kreikankielisille juutalaisille joille septuaginta eli raamattu ensimmäisenä markkinoitiin. Minä olen valmis uskonnon vaihtamiseen parempaan uskoon.
- Uskossa vahva
Hallelujah
- Hermes111
rollaatirollaa
- maa_tiainen
"Minä näin: Katso, oli puu keskellä maata, ja sen korkeus oli suuri. Puu kasvoi ja vahvistui, niin että sen latva ulottui taivaaseen ja se näkyi kaiken maan ääriin. (Daniel 4:7-8)
Tässä jakeessa esiintyy puu, joka on niin korkea, että se näkyy kaikkialle maailmaan! Jos maailma olisi pallon muotoinen, tällaista puuta EI PYSTYISI OLEMAAN OLEMASSA, mikä VESITTÄISI HERRAN SANAN TOTUUDELLISUUDEN!"
Jos puu on tarpeeksi korkea, niin miksei se voisi näkyä kaikkialle maapallolla?- maa_tiainen
Vanellus kirjoitti:
>
Olihan tämä vitsi, olihan?Katsopas, mitä korkeampi puu, sitä leveämmälle sen oksat ulottuvat.
- Cjaakko
maa_tiainen kirjoitti:
Katsopas, mitä korkeampi puu, sitä leveämmälle sen oksat ulottuvat.
Ymmärrätkö argumentaatiovirheesi?
- asianharrastaja
maa_tiainen kirjoitti:
Katsopas, mitä korkeampi puu, sitä leveämmälle sen oksat ulottuvat.
..jos oksat ulottuisivat maapalloa leveämmälle. Taitaisi silti olla vähän vaikeaa saada puu kasvamaan ja pysymään pystyssä. Mutta ihmeisiinhän voi uskoa.
Mutta. Jos erehtymätön Sana sanoo, että puu näkyi, koska se oli korkea, niin eihän se silloin voi leveytensä takia näkyä. - Apo-Calypso
Kuinka korkea täytyy pohjoisnavalle pystytetyn puun olla jotta se näkyisi eteläiseltä pallonpuoliskolta?
Olet täydellinen tollo. maa_tiainen kirjoitti:
Katsopas, mitä korkeampi puu, sitä leveämmälle sen oksat ulottuvat.
Et ehkä tullut ajatelleeksi, kuinka leveälle niiden oksien täytyykään ulottua. Tämähän selviää laskemalla. Kuinka leveä sitääkään olla puun, jotta sen oksat näkyisivät myös Maapallon toisella puolella olevalle tarkkailijalle?
Maan säde on n. 6378 km. Oletetaan, että tarkkailija on kukkulalla, ehkä jopa tornissa, jolloin hänen etäisyytensä Maan keskipisteestä on 12 km enemmän eli 6390 km. Täsmälleen toisella puolella Maapalloa on puu, suora etäisyys puun kasvupaikan ja tarkkailijan välillä on siis Maan halkaisija 12 km eli 12 768 km. Kun tarkkailija katsoo horisonttiin, hänen katseensa suunta muodostaa 86,488 asteen kulman Maan keskipisteeseen suuntautuvan linjan kanssa. Jotta Maapallon toisella puolella kasvavan puun oksat näkyisivät tarkkailijallemme, niiden pitäisi siis olla vähintään 208 044 km pitkät (jos oksat kasvavat aivan maanpinnan tasolla).- kuvainraastaja
jossarian69 kirjoitti:
Et ehkä tullut ajatelleeksi, kuinka leveälle niiden oksien täytyykään ulottua. Tämähän selviää laskemalla. Kuinka leveä sitääkään olla puun, jotta sen oksat näkyisivät myös Maapallon toisella puolella olevalle tarkkailijalle?
Maan säde on n. 6378 km. Oletetaan, että tarkkailija on kukkulalla, ehkä jopa tornissa, jolloin hänen etäisyytensä Maan keskipisteestä on 12 km enemmän eli 6390 km. Täsmälleen toisella puolella Maapalloa on puu, suora etäisyys puun kasvupaikan ja tarkkailijan välillä on siis Maan halkaisija 12 km eli 12 768 km. Kun tarkkailija katsoo horisonttiin, hänen katseensa suunta muodostaa 86,488 asteen kulman Maan keskipisteeseen suuntautuvan linjan kanssa. Jotta Maapallon toisella puolella kasvavan puun oksat näkyisivät tarkkailijallemme, niiden pitäisi siis olla vähintään 208 044 km pitkät (jos oksat kasvavat aivan maanpinnan tasolla).Tarkoitit varmaan, että oksat kasvavat maan tangentin suuntaisesti.
Mutta jos ne taipuvat alaspäin maan pintaa mukaillen esim 1000 km:n korkeudelta lähtien, vähän vaatimattomampikin pituuskasvu riittäisi.
Eipä silti, olisi siinä metsurille arbeetia karsimisessa.
Olihan se Kalevanlan iso tammikin melko kookas :
Esti päivät paistamasta,
kuuhuet kumottamasta.
(tiheät oksat)
Piätti pilvet juoksemasta,
hattarat hasertamasta.
(Erittäin tiheät ja melekosen korkealla) kuvainraastaja kirjoitti:
Tarkoitit varmaan, että oksat kasvavat maan tangentin suuntaisesti.
Mutta jos ne taipuvat alaspäin maan pintaa mukaillen esim 1000 km:n korkeudelta lähtien, vähän vaatimattomampikin pituuskasvu riittäisi.
Eipä silti, olisi siinä metsurille arbeetia karsimisessa.
Olihan se Kalevanlan iso tammikin melko kookas :
Esti päivät paistamasta,
kuuhuet kumottamasta.
(tiheät oksat)
Piätti pilvet juoksemasta,
hattarat hasertamasta.
(Erittäin tiheät ja melekosen korkealla)...tarkoitin, siis puun rungosta kohtisuoraan kasvavia oksia. Lyhimmän mahdollisen oksan pituuden saamiseksi pitäisi kai derivoida, eikä sitä nyt aamusella jaksa. Kyseessä lienee joka tapauksessa ainakin kymmeniä tuhansia kilometrejä pitkät oksat.
- maa_tiainen
asianharrastaja kirjoitti:
..jos oksat ulottuisivat maapalloa leveämmälle. Taitaisi silti olla vähän vaikeaa saada puu kasvamaan ja pysymään pystyssä. Mutta ihmeisiinhän voi uskoa.
Mutta. Jos erehtymätön Sana sanoo, että puu näkyi, koska se oli korkea, niin eihän se silloin voi leveytensä takia näkyä.Kyseessä oli Nebukadnessarin uni. Eivät unet aina ole realistisia.
sinulla on typerän näkoinen hattu?
- maan4
nyt ovat fundamentalistit kusessa
ei kyllä totuus ole heitä ennenkään haitannut
- raven-79
maa on litteä ja kreationismi on totisinta totta. Nämä kaksi aihepiiriä korreloivat toisiaan. Molemmilla on yhtä pitävät todisteet, sitä ei kukaan ole kiistämässä.
Sitäpaitsi, tapahtumat viime aikoina osoittavat, että kreationismi on kiteytetty aatteeseen, jossa pohditaan yleispätevien toimintaohjeiden tavanomaisia käyttökohteita.- maana4
KREATIONISMI ON ABSOLUUTTINEN TOTUUS. JOS JUMALA SANOO ETTÄ MAA ON LITTEÄ NIIN SITTEN SE ON!
- Hallelujaaaa...
maana4 kirjoitti:
KREATIONISMI ON ABSOLUUTTINEN TOTUUS. JOS JUMALA SANOO ETTÄ MAA ON LITTEÄ NIIN SITTEN SE ON!
Maa on litteä, aurinko ja kuu kiertävät maata, tähdet ovat kiinni taivaankannessa. Näin sanassa sanotaan. Vai kiistääkö joku, etteikö kuu kiertäisi maata? Jos ei, niin kreationismi on totta.
- kiitti vaa
Kiitos evokkien tieteellisyyden tason päivityksestäsi.
Olit ihan Turkanan ja Apo-Calypson tapaista tasoa .- maan4
Epäiletkö uskoani jumalaan?
- raven-79
kreationismin ja kristinuskon järjettömyydestä..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6565690Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o222487Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia2711849- 1141727
- 941556
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos271518Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa381336Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly121311Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3391291Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi3481277