Isästä lähivanhempi?

ovatko jo kuulemisiässä (12v.) myös noin 10-v:sta voidaan kuulla, jos ikäisekseen kypsä.

..erikseen ovat tärkeät. Voihan käydä asiaa pohjustamassa sossuissa ihan luottamuksellisesti ja kertomassa, että haluat lähivanhemmaksi eron sattuessa. Kontakti on syntynyt, se on tärkeää. Kuvaile elettyä arkea, mutta älä mollaa toista... Toisaalla tunnustelisin asioita puolison kanssa, koska kuitenkin on hyvä tietää toisen ajatukset, ja odotukset hyvästä arjesta ja toimivasta parisuhteesta. Liian hyökkäävältä tai valmiiksi pureskellulta sotasuunnitelman vaikutukselta pitää välttyä. Tämähän on asia, joka etenee vuorovaikutussuhteessa muiden kanssa. Luovien löytyy paras ratkaisu, jos puoliso on …normaali ihminen mieleltään terve eikä välillänne ole mitään kostontarpeita.

Lasten vuoksi juuri ja myös teidän kaikkien vuoksi on jo aika toimia. Tottakai se pelottaa ja muutos on iso, mutta kun toinen huomaa, että olet tosissasi, niin keskustelulinja voi löytyäkin.
Lapset ymmärtää paljon ja heilläkään ei ole hyvä olo.

Kokemuksen kautta voin sanoa, että tuollaisessa ilmapiirissä joulut ja muut pyhät ovat kaikkea muuta kun mukavia. Jouluna ja muina pyhinä voi nähdä molempia, jos aikuiset haluavat järjestää asiat.

12-vuotias muuten voi jo sanoa painavan mielipiteensä, kunhan siihen ei vaikuteta.

Jos laitat yksin avioeron vireille, niin se voi avata toisen silmät ja katsotte tilannetta mitä teette.
Tutustu nyt faktoihin ja ota selvää.

Jaksamista.

kommenteista! Kaikki tuntuu vaan niin ylitsepääsemättömän raskaalta.. asioiden pohtiminen ja käytännön asioiden miettiminen. Sukulaisten ja ystävien reaktiotkin mietityttää, monelle meidän mahdollinen ero tulee ihan yllätyksenä. Eihän sitä sosiaalista painetta pitäis miettiä, meidän elämähän tässä on kyseessä, mutta miettiipä sitä kuitenkin..

Joku joskus viisaasti kyllä sanoikin, että raskain vaihe on eroa edeltävä prosessointi ja päätöksenteko. Se vaihe kun ei tiedä mitä pitäis tehdä ja mikä ois oikein ja parastsa. Jäädä vai lähteä? Jäädä vielä vähäksi aikaa ja lähteä vasta vähän myöhemmin, kun kersat on isompia? Kun tietäiskin, että sillä se helpottaa kun saa vain sen päätöksen aikaiseksi!! Onko se niin, sanokaa te muut eronneet? Pirun kuluttavaa on tämäkin, elää elämäänsä näin.. oottaen vain päivää jota kenties ei koskaan edes tule! Tätä nykyä kaikista onnellisin ja tyytyväisin olen vain silloin, kun vaimo on jossain ja ollaan lasten kanssa keskenään kotona. Kaipa sekin ois onnellisempi jonkun muun kanssa..

Voimaton- kirjoitti:

kommenteista! Kaikki tuntuu vaan niin ylitsepääsemättömän raskaalta.. asioiden pohtiminen ja käytännön asioiden miettiminen. Sukulaisten ja ystävien reaktiotkin mietityttää, monelle meidän mahdollinen ero tulee ihan yllätyksenä. Eihän sitä sosiaalista painetta pitäis miettiä, meidän elämähän tässä on kyseessä, mutta miettiipä sitä kuitenkin..

Joku joskus viisaasti kyllä sanoikin, että raskain vaihe on eroa edeltävä prosessointi ja päätöksenteko. Se vaihe kun ei tiedä mitä pitäis tehdä ja mikä ois oikein ja parastsa. Jäädä vai lähteä? Jäädä vielä vähäksi aikaa ja lähteä vasta vähän myöhemmin, kun kersat on isompia? Kun tietäiskin, että sillä se helpottaa kun saa vain sen päätöksen aikaiseksi!! Onko se niin, sanokaa te muut eronneet? Pirun kuluttavaa on tämäkin, elää elämäänsä näin.. oottaen vain päivää jota kenties ei koskaan edes tule! Tätä nykyä kaikista onnellisin ja tyytyväisin olen vain silloin, kun vaimo on jossain ja ollaan lasten kanssa keskenään kotona. Kaipa sekin ois onnellisempi jonkun muun kanssa..

Lue lisää

kyllä, jo se helpottaa hiukan kun on saanut postitettua erohakemuksen, siitähän vielä pakollinen 6kk harkinta-aika, joka ainakin meillä asuttiin vielä yhdessä ja tosiaan harkittiin sitä mitä halutaan. Erohakemuksen vireillepano tekee asiasta konkreettisen ja silloin asia on helpompi mieltää ja se on oikeasti olemassa. Hakemukseen voi pyytää puolison nimen ja tehdä sen yhdessä tai tehdä sen oma-aloitteisesti, jolloin puolisolle tulee paperit postitse... ei ehkä kaikista kivoin tapa saada tietää. Mutta joka tapauksessa, konkretisoi tilanne ja sano että nyt tässä on se 6kk aikaa harkita, revitään paperit jos siltaä tuntuu, mutta vasta kun harkinta-aika on ohi, usko pois se auttaa ainakin sinua, puolisoasi en tunne joten hänen reaktiotaan on aika vaikea ennustaa...

Olisin kyllä sinun kanssasi sama mieltä. Kannattaa mennä miettimään vaikka sinne mökille. Niin minäkin olen käynyt miettimässä omaa suhdetta, kun se välllä tökkii

Voimaton- kirjoitti:

kommenteista! Kaikki tuntuu vaan niin ylitsepääsemättömän raskaalta.. asioiden pohtiminen ja käytännön asioiden miettiminen. Sukulaisten ja ystävien reaktiotkin mietityttää, monelle meidän mahdollinen ero tulee ihan yllätyksenä. Eihän sitä sosiaalista painetta pitäis miettiä, meidän elämähän tässä on kyseessä, mutta miettiipä sitä kuitenkin..

Joku joskus viisaasti kyllä sanoikin, että raskain vaihe on eroa edeltävä prosessointi ja päätöksenteko. Se vaihe kun ei tiedä mitä pitäis tehdä ja mikä ois oikein ja parastsa. Jäädä vai lähteä? Jäädä vielä vähäksi aikaa ja lähteä vasta vähän myöhemmin, kun kersat on isompia? Kun tietäiskin, että sillä se helpottaa kun saa vain sen päätöksen aikaiseksi!! Onko se niin, sanokaa te muut eronneet? Pirun kuluttavaa on tämäkin, elää elämäänsä näin.. oottaen vain päivää jota kenties ei koskaan edes tule! Tätä nykyä kaikista onnellisin ja tyytyväisin olen vain silloin, kun vaimo on jossain ja ollaan lasten kanssa keskenään kotona. Kaipa sekin ois onnellisempi jonkun muun kanssa..

Lue lisää

Pysy kotonasi! Vaimosi kanssa yhdessä olette vastuussa kodin ilmapiiristä jossa yhteiset lapsenne kasvavat. Rakkaus on tahdon asia! Hyvä arki, hyvä parisuhde ei ole ylivoimaista saavuttaa!

En ole mies, mutta jotain ajatuksia kirjoituksesi kuitenkin herätti.. Oletko koskaan kuullut sanontaa, jonka mukaan parasta mitä isä voi tehdä lapsilleen on rakastaa heidän äitiään?

Lähinnä naisena ja vaimona jäin itse pohtimaan sitä, haluaisinko elää ihmisen kanssa joka on luonani vain velvollisuudesta ja yhteisten lasten vuoksi, eikä puhtaasti rakkaudesta minua kohtaan. En. Minua puistatti ajatus, että mieheni niin toimiessaan tavallaan huijaisi minua (eri asia tietysti, jos näin on sovittu ja molemmat tietävät mikä on pelin henki). Muutoin perusoletus mielestäni on, että yhdessä pysytään rakkauden ja yhteisen tulevaisuuden vuoksi. Voi olla jonkun mielestä naiivia, mutta olkoon.. Jokainen on kuitenkin oman onnensa seppä eikä kukaan sinun elämääsi muuta, ellet sinä tee sitä itse. Mikään ei pelkästään valittamalla parane, vaan täytyy toimia!! Voimia se tietysti kysyy mutta kuten yllä Karikin kirjoitti, niin kyllä sekin päivä aina tulee kun vaivat palkitaan!

Entä luuletko tai luuletteko, etteivät lapset huomaa että jokin on vialla?? Eikö ole lasten aliarvioimista kuvitella, että he eivät ymmärrä tai tiedä mistään mitään, mitä kotona tapahtuu? Ei lapset tyhmiä ole, varsinkaan kouluikäiset, vaan yllättävänkin skarppeja aistimaan ilmapiiriä ja tunnelmaa..

j0ulumuori kirjoitti:

En ole mies, mutta jotain ajatuksia kirjoituksesi kuitenkin herätti.. Oletko koskaan kuullut sanontaa, jonka mukaan parasta mitä isä voi tehdä lapsilleen on rakastaa heidän äitiään?

Lähinnä naisena ja vaimona jäin itse pohtimaan sitä, haluaisinko elää ihmisen kanssa joka on luonani vain velvollisuudesta ja yhteisten lasten vuoksi, eikä puhtaasti rakkaudesta minua kohtaan. En. Minua puistatti ajatus, että mieheni niin toimiessaan tavallaan huijaisi minua (eri asia tietysti, jos näin on sovittu ja molemmat tietävät mikä on pelin henki). Muutoin perusoletus mielestäni on, että yhdessä pysytään rakkauden ja yhteisen tulevaisuuden vuoksi. Voi olla jonkun mielestä naiivia, mutta olkoon.. Jokainen on kuitenkin oman onnensa seppä eikä kukaan sinun elämääsi muuta, ellet sinä tee sitä itse. Mikään ei pelkästään valittamalla parane, vaan täytyy toimia!! Voimia se tietysti kysyy mutta kuten yllä Karikin kirjoitti, niin kyllä sekin päivä aina tulee kun vaivat palkitaan!

Entä luuletko tai luuletteko, etteivät lapset huomaa että jokin on vialla?? Eikö ole lasten aliarvioimista kuvitella, että he eivät ymmärrä tai tiedä mistään mitään, mitä kotona tapahtuu? Ei lapset tyhmiä ole, varsinkaan kouluikäiset, vaan yllättävänkin skarppeja aistimaan ilmapiiriä ja tunnelmaa..

Lue lisää

Jos vielä kuitenkin sinnittelisit muutaman vuoden..Pitkissä liitoissa ne intohimot sammuu ja rakkauskin laimenee,mutta onhan elämässä muutakin.. Jos vain pystyy olemaa samankaton alla, niin enpä lähtis kotia rikkomaan, jos perheessä ei pahemmin riidellä ja viina ei oo ongelma..
Itse kärsin aikani kun huomasin mieheni rakkauden laantuneen ja itse olisin halunnut vielä kovasti rakkautta ja hellyyttä.. seksikään ei maistunut ,kun toinen vaikutti kylmältä..Muutaman vuoden itkeskelin ja yritin asiasta puhua, mutta mieheni ei osallistunut millään lailla keskusteluun, väitti minua vain kahjoksi..
Pikkuhiljaa tuska sydämmen ympäriltä hellitti ja itkeminenkin loppui ja huomasin jollakin tapaa oloni helpottuvan..
Tänä päivänä olen tasapainossa,lapsilla on turvallinen koti meidän kahden toisiaan kuitenkin hyvin kohteleva aikuisen kanssa ja kaikki ovat tyytyväisiä.Ero asiaa mietimme seuraavan kerran, kun lapset lähtevät parin vuoden päästä opiskelemaan.
Se rakkaus on ihana asia,mutta se vaan loppuu aikanaan..Olen itse elämäni aikana rakastanut 3 miestä ja aina se on loppunut. Nyt en enää haluakaan rakastua, sillä mikään ei loukkaa pahemmin, kuin toisen kylmyys ja välinpitämättömyys. Ainoa rakkaus, mikä kestää on rakkaus lapsiin ja sitä vaalin ikäni!
Sanotaan että pitkässä liitossa rakkaus laantuu ja tilalle tulee muuta,no se muu on jonkinlaista ystävyyttä ja tasapainoa itsensä kanssa ja voin sanoa sanoa,että tämä on ihana olotila, kun sydän ei enää ole kipeänä!
Seksi ei tunnu niin hyvältä kuin ennen,jonkinlainen suorituspano, mutta tämänikäisenä se ei tuntuisi enää varmaan muutenkaan samalta, kuin nuorena.
Yritä vain sinnitellä liitossasi, jos vaimosi on muuten hyvä ihminen, ei sitä yksinkään ole kiva olla ja rakkautta on vaikea löytää ja jos sen vähäksi aikaa löytääkin,se loppuu aikanaa. ikuista rakkautta eiole.. Keksi itsellesi harrastuksia ja vietä aikaasi lastesi kanssa,kohta ne sinultakin lipeävät taivaan tuuliin..

myös miehen/ vaimon rakastamista. Jotkut luulee että vain se alkuvuosien rakastuminen on rakastamista, ja kun se hiippuu, he ilmoittavat nyt olevansa kuin sisko ja veli. Ei se ihan niinkään aina mene. Siinä on montaa erilaista välissä.

eräsvaan kirjoitti:

myös miehen/ vaimon rakastamista. Jotkut luulee että vain se alkuvuosien rakastuminen on rakastamista, ja kun se hiippuu, he ilmoittavat nyt olevansa kuin sisko ja veli. Ei se ihan niinkään aina mene. Siinä on montaa erilaista välissä.

Lue lisää

Hyviä kommentteja on tullut puolesta ja vastaan.. kiitos niistä. Oon menneenä viikonloppuna tuntenut eniten surua siitä, että tunnen itseni niin loputtoman yksinäiseksi tässä suhteessa. On mulla kavereita ja harrastuksia, mutta parisuhteesta ei vain löydy mitään sisältöä ja se saa tuntemaan oloni yksinäiskeksi. Ei puoliso ole sanan varsinaisessa merkityksessä elämänkumppani, ihminen jonka kanssa voi jakaa kaiken ja puhua mistä vaan. Hän on vain joku etäinen ihminen, joka asuu täällä. Sanomattakin selvää, että ilmaston ollessa näin viileä, myöskään kamarin puolella ei tapahdu juurikaan mitään.. mikä ei sekään ilahduta suuresti.

Sitten on myös tämä ikä.. Miettinyt sitäkin, että jos tästä nyt lähtee, vieläkö sitä itselleen kumppania löytää? Oiskso pitänyt lähteä jo viis vuotta sitten, jotta vielä ois ollut mahdolisuus löytää vierelleen joku? Onko nyt jo myöhäistä??? Kuka enää huolii tämmöistä pitkästi viidelläkymmenellä huitelevaa ukkoa? Nyt saati sitten jos odotan vielä 5-10 vuotta?? Tämäkö on nyt sitten mun kohtaloni, kasvattaa lapset maailmalle ja sitten vain kuihtua itse hiljaa pois? Ei ihan sitä, mitä elämältä odotin..

Voimaton- kirjoitti:

Hyviä kommentteja on tullut puolesta ja vastaan.. kiitos niistä. Oon menneenä viikonloppuna tuntenut eniten surua siitä, että tunnen itseni niin loputtoman yksinäiseksi tässä suhteessa. On mulla kavereita ja harrastuksia, mutta parisuhteesta ei vain löydy mitään sisältöä ja se saa tuntemaan oloni yksinäiskeksi. Ei puoliso ole sanan varsinaisessa merkityksessä elämänkumppani, ihminen jonka kanssa voi jakaa kaiken ja puhua mistä vaan. Hän on vain joku etäinen ihminen, joka asuu täällä. Sanomattakin selvää, että ilmaston ollessa näin viileä, myöskään kamarin puolella ei tapahdu juurikaan mitään.. mikä ei sekään ilahduta suuresti.

Sitten on myös tämä ikä.. Miettinyt sitäkin, että jos tästä nyt lähtee, vieläkö sitä itselleen kumppania löytää? Oiskso pitänyt lähteä jo viis vuotta sitten, jotta vielä ois ollut mahdolisuus löytää vierelleen joku? Onko nyt jo myöhäistä??? Kuka enää huolii tämmöistä pitkästi viidelläkymmenellä huitelevaa ukkoa? Nyt saati sitten jos odotan vielä 5-10 vuotta?? Tämäkö on nyt sitten mun kohtaloni, kasvattaa lapset maailmalle ja sitten vain kuihtua itse hiljaa pois? Ei ihan sitä, mitä elämältä odotin..

Lue lisää

Olet oikeassa, en itsekkään usko, että vanhemmalla iällä enää saa sitä pyyteetöntä rakkautta toiselta..Ei sitä jaksa enää ja esim. suuteleminenkaan ei tunnu enää samalta kuin nuorena..Eikä mikään muukaan..Sitten sitä huomaa tulleensa itsekkäämmäksikin kuin ennen..Lapset ja mies(vaimo) on tullut passattua ja kaikkensa on omasta mielestä antanut ja mitään ei jääny käteen..
Ehkä se on tämänikäisillä semmonen itsetutkiskelun paikka..hyväkin sellainen..on porskuteltu menemään elin kaaren puoleenväliin ja nyt ollaan siellä laella ja tähyillään alaspäin ja vähän hirvittääkin,jäikö jotain kokematta..
Oot fiksun oloinen mies ja minusta tuntuu,ettet ehkä osaa lähestyä vaimoasi enää,juopa on liian suuri ehkä..kokeileppa tämän naisen neuvoa ja otappa ensi yönä vaimoasi kädestä kiinni ja purista hellästi,älä tee muuta..olet ajatuksissani..tsemppiä!

Vaimoke kirjoitti:

Olet oikeassa, en itsekkään usko, että vanhemmalla iällä enää saa sitä pyyteetöntä rakkautta toiselta..Ei sitä jaksa enää ja esim. suuteleminenkaan ei tunnu enää samalta kuin nuorena..Eikä mikään muukaan..Sitten sitä huomaa tulleensa itsekkäämmäksikin kuin ennen..Lapset ja mies(vaimo) on tullut passattua ja kaikkensa on omasta mielestä antanut ja mitään ei jääny käteen..
Ehkä se on tämänikäisillä semmonen itsetutkiskelun paikka..hyväkin sellainen..on porskuteltu menemään elin kaaren puoleenväliin ja nyt ollaan siellä laella ja tähyillään alaspäin ja vähän hirvittääkin,jäikö jotain kokematta..
Oot fiksun oloinen mies ja minusta tuntuu,ettet ehkä osaa lähestyä vaimoasi enää,juopa on liian suuri ehkä..kokeileppa tämän naisen neuvoa ja otappa ensi yönä vaimoasi kädestä kiinni ja purista hellästi,älä tee muuta..olet ajatuksissani..tsemppiä!

Lue lisää

Ihan hyvä idea Vaimoke muuten mutta.. vuosien saatossa olen tullut torjutuksi hänen suunnaltaan niin paljon, että suojelen jo itseäni siltlä pettymykseltä. Ei kukaan mies kestä tulla torjutuksi vuosi vuodelta, kerta toisensa jälkeen. Hän ei päästä minua lähelleen fyysisesti, eikä henkisesti. Jos koitankin lähestyä häntä, hän ehkä korkeintaan vain hetken viihtyy vierelläni ja sitten vetäytyy pois. Elämämme pyörii tasan vain lastenhoidon ja laskujen maksamisen ympärillä, ja kyllähän arki siltä osin toimiikin ihan ok. Ainakin niin kauan kun minä jaksan raataa. Tuntuu vain yhä useammin kuin olisi aivan elävältä haudattu. Kuin minulla ei olisi lainkaan oikeutta onneen. Edes toimivaan ja tyydyttävään parisuhteeseen.
Itse päinvastoin kuin sinä, olen nähnyt ja tiedän montakin tuttua jotka vasta "varttuneempana" ja toisella kierroksella ovat löytäneet elämänsä rakkauden ja elävät elämänsä parasta aikaa. Omalta kohdalta tuo vain tuntuu täysin mahdottomuudelta, utopialta.. olen vain jotenkin niin pettynyt itseeni, ettei minulla ole voimaa ja rohkeutta lähteä muuttamaan elämääni. Kukaan muukaan ei taida sitä puolestani tehdä..

Voimaton- kirjoitti:

Ihan hyvä idea Vaimoke muuten mutta.. vuosien saatossa olen tullut torjutuksi hänen suunnaltaan niin paljon, että suojelen jo itseäni siltlä pettymykseltä. Ei kukaan mies kestä tulla torjutuksi vuosi vuodelta, kerta toisensa jälkeen. Hän ei päästä minua lähelleen fyysisesti, eikä henkisesti. Jos koitankin lähestyä häntä, hän ehkä korkeintaan vain hetken viihtyy vierelläni ja sitten vetäytyy pois. Elämämme pyörii tasan vain lastenhoidon ja laskujen maksamisen ympärillä, ja kyllähän arki siltä osin toimiikin ihan ok. Ainakin niin kauan kun minä jaksan raataa. Tuntuu vain yhä useammin kuin olisi aivan elävältä haudattu. Kuin minulla ei olisi lainkaan oikeutta onneen. Edes toimivaan ja tyydyttävään parisuhteeseen.
Itse päinvastoin kuin sinä, olen nähnyt ja tiedän montakin tuttua jotka vasta "varttuneempana" ja toisella kierroksella ovat löytäneet elämänsä rakkauden ja elävät elämänsä parasta aikaa. Omalta kohdalta tuo vain tuntuu täysin mahdottomuudelta, utopialta.. olen vain jotenkin niin pettynyt itseeni, ettei minulla ole voimaa ja rohkeutta lähteä muuttamaan elämääni. Kukaan muukaan ei taida sitä puolestani tehdä..

Lue lisää

Hei,
Kirjoitan nyt vasta eronnen naisen näkökulmasta sinulle. Mieheni ja minun lähes kaksikymmentä vuotta kestänyt liitto oli jo vuosia kitkuttelua, jota emme halunneet toisillemme vain myöntää. Kuten monissa lapsiperheissä; työ, lasten kasvatus ja (meillä mieheni urakiito), eriyttävät helposti tunetasolla puolisoiden välistä kiintymystä. Lopulta tämä johti kylmyyteen, yksinäisyyden kokemukseen(kun en saanut henkistä vastakaikua) ja kaikki nämä elementit yhdessä mieheni syrjähyppyyn. Päätimme ottaa puolen vuoden asumuseron ja miettiä omilla tahoillamme tunteitamme.
Lopulta päädyimme laittamaan paperit lopullista eroa varten...ja kuinka ollakkaan, olemme pystyneet hoitamaan kaiken hienosti ja aikuismaisesti ja lapsia ajatellen hyvässä sovussa tästä eteenpäin. Eli ainakin ero meidän kohdallamme tuntui vuosien sitkeän "yrittämisen" jälkeen vapauttavalta ja jopa välejämme henkisellä tasolla lähentävältä ratkaisulta. Kesti vain oman aikansa, ennen kuin molemmat olivat kypsiä tähän ratkaisuun.

Voimaton- kirjoitti:

Ihan hyvä idea Vaimoke muuten mutta.. vuosien saatossa olen tullut torjutuksi hänen suunnaltaan niin paljon, että suojelen jo itseäni siltlä pettymykseltä. Ei kukaan mies kestä tulla torjutuksi vuosi vuodelta, kerta toisensa jälkeen. Hän ei päästä minua lähelleen fyysisesti, eikä henkisesti. Jos koitankin lähestyä häntä, hän ehkä korkeintaan vain hetken viihtyy vierelläni ja sitten vetäytyy pois. Elämämme pyörii tasan vain lastenhoidon ja laskujen maksamisen ympärillä, ja kyllähän arki siltä osin toimiikin ihan ok. Ainakin niin kauan kun minä jaksan raataa. Tuntuu vain yhä useammin kuin olisi aivan elävältä haudattu. Kuin minulla ei olisi lainkaan oikeutta onneen. Edes toimivaan ja tyydyttävään parisuhteeseen.
Itse päinvastoin kuin sinä, olen nähnyt ja tiedän montakin tuttua jotka vasta "varttuneempana" ja toisella kierroksella ovat löytäneet elämänsä rakkauden ja elävät elämänsä parasta aikaa. Omalta kohdalta tuo vain tuntuu täysin mahdottomuudelta, utopialta.. olen vain jotenkin niin pettynyt itseeni, ettei minulla ole voimaa ja rohkeutta lähteä muuttamaan elämääni. Kukaan muukaan ei taida sitä puolestani tehdä..

Lue lisää

Toivon sinulle voimia tehdä päätöksesi joko lähteä tai sitten jäädä ja hyväksyä tilanne! Ja jos päätät lähteä, PUHU vaimosi kanssa että sinulla on sellaisia ajatuksia ja sopikaa asioista ennen kuin tulee joku toinen jonka vuoksi lähdet. Jotenkin minusta tuntuu että vaimosi varmaan tahollaan miettii samaa mutta ei uskalla/ halua lähteä kun hänellä on kuitenkin muuten hyvä mies (alkoholi ei ilmeisesti ole ongelma?) joka hoitaa kaiken. (Mistä tuollaisia miehiä löytyy???)
Minulla oli sama tilanne; minä käytännössä hoidin kaiken, 4 lasta, koiran, kodin ja työni mutta en pystynyt vain hyväksymään mieheni juomista joka ei ollut mitään pientä vaan alkoi kun tuli töistä ja loppui siihen kun meni nukkumaan eikä hän juurikaan osallistunut perheemme elämään. Minä yritin saada häntä tekemään ongelmalleen jotain, puhuin, hain itse apua pariterapiasta johon mies ei enää ensimmäisen kerran jälkeen saapunut; mielestäni tein kaiken mahdollisen mutta läheisyyteen en hänen kanssaan pystynyt juurikaan ja viime kesänä oikeastaan "luovutin" oman henkisen hyvinvointini kannalta ja pohdin paljon tuota samaa mitä sinä nyt. Mies ei sanallakaan maininnut että hän olisi miettinyt eroa ja kuukausi sitten iski pommi: 20 vuoden avioliiton jälkeen hän ilmoitti ykskaks hakeneensa eroa, löytäneensä toisen naisen ja muuttavansa tämän kanssa asumaan (mikä tapahtuikin viikko sitten). No niin eipähän tarvi miettiä enää ja nyt sitten kokoilen sydämeni sirpaleita ja opettelen elämään lasten kanssa (jota minä käytännössä olen viime vuodet tehnytkin).
Tämän vuoksi sanoin sinulle tämän viestini alussa että sopikaa yhdessä mitä teette, lapset selviävät kyllä jos vanhemmat ovat yhteistoiminnassa keskenään ja jotenkin uskon että jopa voisit saada lapset itsellesi! Uskon myös että se uusi kumppanikin jostain kävelee vastaan, näin naisena voin sanoa että jostain syystä naisiin vetoaa lapsirakas mies koska se osoittaa että miehellä on tunteita =) mulle ainakin kelpaisi...
Tsemppiä sinulle!

Voimaton- kirjoitti:

Ihan hyvä idea Vaimoke muuten mutta.. vuosien saatossa olen tullut torjutuksi hänen suunnaltaan niin paljon, että suojelen jo itseäni siltlä pettymykseltä. Ei kukaan mies kestä tulla torjutuksi vuosi vuodelta, kerta toisensa jälkeen. Hän ei päästä minua lähelleen fyysisesti, eikä henkisesti. Jos koitankin lähestyä häntä, hän ehkä korkeintaan vain hetken viihtyy vierelläni ja sitten vetäytyy pois. Elämämme pyörii tasan vain lastenhoidon ja laskujen maksamisen ympärillä, ja kyllähän arki siltä osin toimiikin ihan ok. Ainakin niin kauan kun minä jaksan raataa. Tuntuu vain yhä useammin kuin olisi aivan elävältä haudattu. Kuin minulla ei olisi lainkaan oikeutta onneen. Edes toimivaan ja tyydyttävään parisuhteeseen.
Itse päinvastoin kuin sinä, olen nähnyt ja tiedän montakin tuttua jotka vasta "varttuneempana" ja toisella kierroksella ovat löytäneet elämänsä rakkauden ja elävät elämänsä parasta aikaa. Omalta kohdalta tuo vain tuntuu täysin mahdottomuudelta, utopialta.. olen vain jotenkin niin pettynyt itseeni, ettei minulla ole voimaa ja rohkeutta lähteä muuttamaan elämääni. Kukaan muukaan ei taida sitä puolestani tehdä..

Lue lisää

Harmi kun vaikutat niin alakuloiselle..Ehkä sinun kuitenkin sitten kannattaisi ottaa se riski ja ajatella enempi itseäsi..Poltat itsesi loppuun toivottomuudellasi,eikä sinusta sitten ole iloa lapsillekkaan.. Itse tiedän jaksavani näin vielä pari vuotta,mutta olenkin asian kanssa sinut..Sinä vaikutat kuitenkin niin väsyneeltä tilanteeseesi,että ihan itkettää jo täälläpäässäkin..
Etkä sinä mikään vanha ole! Osaat kuitenkin puhua naisen kanssa asioista,mitä nainen haluaa kuulla,vaikka vaimosi kuulo on mennytkin! En epäile hetkeäkään,ettetkö löytäisi vielä rakkautta,jos uskallat vielä lähteä leikkiin mukaan!
Tiedän minäkin pareja, jotka ovat löytäneet toisensa vanhempana..Itse olen vaan jo kyynistynyt,mutta ei minun kohdalle ole osunutkaan sinunlailla ajattelevaa miestä,siis yleensäkkään miestä, joka ajattelee syvällisiä..
Ala katsella vähän ympärillesi ja yritä piristyä,on meitä ilopillerinaisiakin olemassa.jos vaikka katseesi kohtaisi sellaisen..Anna itsellesi mahdollisuus..toinen mahdollisuus..

Voimaton- kirjoitti:

Ihan hyvä idea Vaimoke muuten mutta.. vuosien saatossa olen tullut torjutuksi hänen suunnaltaan niin paljon, että suojelen jo itseäni siltlä pettymykseltä. Ei kukaan mies kestä tulla torjutuksi vuosi vuodelta, kerta toisensa jälkeen. Hän ei päästä minua lähelleen fyysisesti, eikä henkisesti. Jos koitankin lähestyä häntä, hän ehkä korkeintaan vain hetken viihtyy vierelläni ja sitten vetäytyy pois. Elämämme pyörii tasan vain lastenhoidon ja laskujen maksamisen ympärillä, ja kyllähän arki siltä osin toimiikin ihan ok. Ainakin niin kauan kun minä jaksan raataa. Tuntuu vain yhä useammin kuin olisi aivan elävältä haudattu. Kuin minulla ei olisi lainkaan oikeutta onneen. Edes toimivaan ja tyydyttävään parisuhteeseen.
Itse päinvastoin kuin sinä, olen nähnyt ja tiedän montakin tuttua jotka vasta "varttuneempana" ja toisella kierroksella ovat löytäneet elämänsä rakkauden ja elävät elämänsä parasta aikaa. Omalta kohdalta tuo vain tuntuu täysin mahdottomuudelta, utopialta.. olen vain jotenkin niin pettynyt itseeni, ettei minulla ole voimaa ja rohkeutta lähteä muuttamaan elämääni. Kukaan muukaan ei taida sitä puolestani tehdä..

Lue lisää

Niin sen kuuluukin tuntua mahdottomalta nyt. Jotkut vaihtaa lennossa uuteen suhteeseen mutta tee sinä toisin. Paree on mennä pitemmän kaavan kautta niin sitten se tulee vastaan. Onni ja rakkaus.
Sitä ennen on tiedossa paljon kipua ja tuskaa. Vihaa ja katkeruutta. Surua ja ikävää. Kaikkea mihin luulee kuolevansa.
Ja suosittelen syvälle peiliin katsomista. Kun jäät yksin on otettava uudestaa selvää itsestään ja siitä mitä oikeasti haluaa ja mitä luulee haluavansa.
Laastarisuhteet on sallittuja sillä ne minun mielestä jollakin tapaa kuuluu asiaan ja auttaa itsetuntemukseen.
Sitten on hyvä pysähtyä kun laastaritkin alkaa oksettaan eikä oikotietäkään onneen ole. Kirjallisuutta ja vertaistukea ei kannata väheksyä. Joskus jonkun toisen tarina on niin paha että oma kriisi tuntuu pienemmältä ja kun huomaa että monet on selviytyneet katkeroitumatta tietää että mahdollisuudet on olemassa.
Teidän kuvio on niin tuttu monelle ja minullekkin.
Selvisin erosta viidessä vuodessa kuiville ja tänään voin kittää exääni siitä että hän kykeni silloin tekemään sen lopullisen ratkaisun. Minä en olisi nyt tämä ihminen mikä olen ilman niitä kipuja ja sitä eroa joka pakotti minut pysähtymään ja sitä kautta tutustumaan itseeni.
Olin siinä parisuhteessa sellainen ihminen mitä en edes sietänyt.
Sain uuden mahdollisuuden ja niin sai exäkin. Nyt ikävien välivuosien jälkeen olemme hyvissä väleissä.

Jos jotakin olisin tehnyt toisin niin ehkä lasten asiat olisi voinut hoitaa paremmin. Olin niin katkera että ikävä kyllä lapset kärsivät siitä ja nyt se on jälkikäteen kostautunut.
Kolmen murrosikäisen kanssa käydään pitkiä keskusteluja ja asioita on uudelleen puitava vaikka itse ei enään välittäisi. Niin paljon niitä silloin mietti ja kun pää lopulta tyhjeni niin helpotus oli suuri.

Kuitenkin ainoa tapa selvitä on anteeksiantaminen itselle ja toiselle. Minä olen ihminen ja ihminen tekee virheitä. Ero on kauhea pettymys. Mutta se on myös mahdollisuus kasvaa paremmaksi ihmiseksi.
Nöyrtyminen on vapauttavaa ja kun mitään ei enään odota niin sitten saa kaiken.

Voimaton- kirjoitti:

Hyviä kommentteja on tullut puolesta ja vastaan.. kiitos niistä. Oon menneenä viikonloppuna tuntenut eniten surua siitä, että tunnen itseni niin loputtoman yksinäiseksi tässä suhteessa. On mulla kavereita ja harrastuksia, mutta parisuhteesta ei vain löydy mitään sisältöä ja se saa tuntemaan oloni yksinäiskeksi. Ei puoliso ole sanan varsinaisessa merkityksessä elämänkumppani, ihminen jonka kanssa voi jakaa kaiken ja puhua mistä vaan. Hän on vain joku etäinen ihminen, joka asuu täällä. Sanomattakin selvää, että ilmaston ollessa näin viileä, myöskään kamarin puolella ei tapahdu juurikaan mitään.. mikä ei sekään ilahduta suuresti.

Sitten on myös tämä ikä.. Miettinyt sitäkin, että jos tästä nyt lähtee, vieläkö sitä itselleen kumppania löytää? Oiskso pitänyt lähteä jo viis vuotta sitten, jotta vielä ois ollut mahdolisuus löytää vierelleen joku? Onko nyt jo myöhäistä??? Kuka enää huolii tämmöistä pitkästi viidelläkymmenellä huitelevaa ukkoa? Nyt saati sitten jos odotan vielä 5-10 vuotta?? Tämäkö on nyt sitten mun kohtaloni, kasvattaa lapset maailmalle ja sitten vain kuihtua itse hiljaa pois? Ei ihan sitä, mitä elämältä odotin..

Lue lisää

Täällä mietitään melko samoja ajatuksia mutta lähtökohta on meillä se, että minä naisena, äitinä olen ruvennut miettimään asioita siltä kannalta, että Isä olisi parempi lähivanhempi kuin minä itse...niin kauhealta kuin se kuulostaa...Olen vain niin etääntynyt omasta perheestäni työ-ja opiskelukiireiden takia sekä oma jaksaminen ollut koetuksella, että mies on jo pitkään pääasiassa pyörittänyt perhettä..toki kotityöt ym. ovat edelleen minun heiniä! Olemme jo pidemmän aikaa eläneet mieheni kanssa saman katon alla kuin ystävät ilman mitään romantiikkaa, lämpöä ja keskusteluja..Tällä hetkellä tuntuu siltä, että haluan ottaa etäisyyttä koko hommaan ja saada hieman tilaa, toki huolehtisin edelleen lapsista esim.tällä viikko-viikko systeemillä tai jotenkin..

sarir kirjoitti:

Täällä mietitään melko samoja ajatuksia mutta lähtökohta on meillä se, että minä naisena, äitinä olen ruvennut miettimään asioita siltä kannalta, että Isä olisi parempi lähivanhempi kuin minä itse...niin kauhealta kuin se kuulostaa...Olen vain niin etääntynyt omasta perheestäni työ-ja opiskelukiireiden takia sekä oma jaksaminen ollut koetuksella, että mies on jo pitkään pääasiassa pyörittänyt perhettä..toki kotityöt ym. ovat edelleen minun heiniä! Olemme jo pidemmän aikaa eläneet mieheni kanssa saman katon alla kuin ystävät ilman mitään romantiikkaa, lämpöä ja keskusteluja..Tällä hetkellä tuntuu siltä, että haluan ottaa etäisyyttä koko hommaan ja saada hieman tilaa, toki huolehtisin edelleen lapsista esim.tällä viikko-viikko systeemillä tai jotenkin..

Lue lisää

Teet ihan oikein noin ajatellessasi! Kyllä nykyajan isät pystyy hoitaan sen lähivanhemmuuden siinä kuin naisetkin!!! Ei kuulosta kauhealta,ennemminkin järkevältä! Et ole tuleva katkera entinen,joka kiusalla riitelee lapsista,vaan nykyaikaisesti ajatteleva itsenäinen nainen!
Olet 50% vanhempi,miehesi toiset 50%,poisturha syyllisyys ja tsemppiä sulle!!

Voimaton- kirjoitti:

Hyviä kommentteja on tullut puolesta ja vastaan.. kiitos niistä. Oon menneenä viikonloppuna tuntenut eniten surua siitä, että tunnen itseni niin loputtoman yksinäiseksi tässä suhteessa. On mulla kavereita ja harrastuksia, mutta parisuhteesta ei vain löydy mitään sisältöä ja se saa tuntemaan oloni yksinäiskeksi. Ei puoliso ole sanan varsinaisessa merkityksessä elämänkumppani, ihminen jonka kanssa voi jakaa kaiken ja puhua mistä vaan. Hän on vain joku etäinen ihminen, joka asuu täällä. Sanomattakin selvää, että ilmaston ollessa näin viileä, myöskään kamarin puolella ei tapahdu juurikaan mitään.. mikä ei sekään ilahduta suuresti.

Sitten on myös tämä ikä.. Miettinyt sitäkin, että jos tästä nyt lähtee, vieläkö sitä itselleen kumppania löytää? Oiskso pitänyt lähteä jo viis vuotta sitten, jotta vielä ois ollut mahdolisuus löytää vierelleen joku? Onko nyt jo myöhäistä??? Kuka enää huolii tämmöistä pitkästi viidelläkymmenellä huitelevaa ukkoa? Nyt saati sitten jos odotan vielä 5-10 vuotta?? Tämäkö on nyt sitten mun kohtaloni, kasvattaa lapset maailmalle ja sitten vain kuihtua itse hiljaa pois? Ei ihan sitä, mitä elämältä odotin..

Lue lisää

moi, olen itse kutakuinkin samassa tilanteessa oleva vajaa neljäkymppinen isä. kotiöiden ja "ruletin pyörittämisestä" en voi vetää vastaavia pisteitä kotiin, vaikka minä se meillä kaupassa käyn, ruuat laitan ja lasten kanssa pullat paistan.

meidän suhde on ollut jäkikäteen katsottuna lähtenyt väärille raiteille heti alkuhetkillä n. 18 vuotta sitten. kaikki pyöri vaimon ajatusten ympärillä. jos sen tahto ei mennyt läpi, sitä ei jaksanut katsella sitten kukaan - mutta rakkaus oli nuorta ja vahvaa. hommat lähti pahasti lapasesta vuosituhannen alussa kun vaimolla oli polttava vauvakuume. uutta perheenjäsentä työstettiin kalenterin, kellon avulla parin epäonnistumisen kera pari vuotta. älä ymmärrä väärin. lapset ovat parasta, mitä elämässäni on. esikoisen ollessa vajaa parivuotias ja vaimon vingutessa toista kävin henkistä taistelua: toinen lapsi vai avioero. tällöin päädyin ensimmäiseen, onneksi.

jossain vaiheessa alkoi hieman kyrsimään. alle 35sena elin suhteessa, jossa ei ollut hellyyttä ja seksiä harrastettiin 2-4 kertaa vuodessa. aloin katselemaan muita ihmisiä. suorastaan v.tutti kun näin kuusikymppisiä eronneita, karanneita tai ikuisesti yhdessä olleita ihmisiä, jotka selkeästi olivat korviaan myöten rakastuneita. onnellisia pareja näki marketeissa, kaupungilla yms. prosentuaalisesti näitä superonnekkaita näkyy kuitenkin yllättävän vähän. siihenkin kiinnitin huomiota, että keski-euroopassa näitä vaikutti olevan enemmän, mitä suomessa. mistä sitten johtuukaan.

oma lopputulemani on se, että onni ja rakkaus ei ole iästä kiinne. jostain ne kuusikymppisetkin ne rakkautensa löytää! itsesääliin ei kannata jäädä pyörimään. kannattaa panostaa itselleen läheisiin ihmisiin ja omaan henkiseen ja fyysiseen terveyteen - sisältää ne lähimmäiset sitten vaimon tai ei. omat vanhempani kuolivat noin viisikymppisinä, mutta isäni ehti opettaa tärkeän läksyn. onni ei ole iästä, ajasta tai rahasta kiinne!

Jälleen kiitos kommenteistanne ja rohkaisusta! Kunpa sitä vain jotenkin tietäisi, että eropäätöksen jälkeen asiat vain jotenkin järjestyvät parhain päin.. Kun vain jotenkin saisi luottamusta huomiseen ja siihen, että eropäätös on lähtölaukaus parempaan huomiseen. Ja että jossain olisi vielä joku minua varten.. toinen mahdollisuus.

Tieädn varsin hyvin, että vaikka tässä nyt on puhuttukin vain toisen puoliskon vioista, niin vikaa on minussakin. Yrittänyt kuitenkin olen. Tehnyt parhaani ollakseni hyvä isä, kantanut kaikin tavoin vastuuni yhteisestä taloudsta ja yrittänyt koota avioliiton palasiakin takaisin yhteen. Yksin en kuitenkaan siihen pysty. Eikä toista ihmistä voi muuttaa. Jokainen kai ansaitsee tulla rakastetuksi omana itsenään? Sellaisena kuin on?

Tiedän, että lähipiirin mielipiteitä ei saisi liikaa miettiä ratkaisuja tehdessään, mutta ei sille mitään voi että sitä miettii kuitenkin. Jos jotain hyvää pitää etsiä, niin onnkesi meillä molemmilla asuu lähistöllä sisaruksia ja vanhemmat, joiden uskoisin auttavan lastenhoidossa yms. käytännön asioissa tarvittaessa. Niitäkin yh-tuttuja on, joilta tuollainen tukiverkosto puuttuu eikä heidän asemaansa käy kateeksi.. silti hekin vain jotenkin porskuttaa!! Kun sitä olisi itse edes puoliksi yhtä sinnikäs..

Voimaton- kirjoitti:

Jälleen kiitos kommenteistanne ja rohkaisusta! Kunpa sitä vain jotenkin tietäisi, että eropäätöksen jälkeen asiat vain jotenkin järjestyvät parhain päin.. Kun vain jotenkin saisi luottamusta huomiseen ja siihen, että eropäätös on lähtölaukaus parempaan huomiseen. Ja että jossain olisi vielä joku minua varten.. toinen mahdollisuus.

Tieädn varsin hyvin, että vaikka tässä nyt on puhuttukin vain toisen puoliskon vioista, niin vikaa on minussakin. Yrittänyt kuitenkin olen. Tehnyt parhaani ollakseni hyvä isä, kantanut kaikin tavoin vastuuni yhteisestä taloudsta ja yrittänyt koota avioliiton palasiakin takaisin yhteen. Yksin en kuitenkaan siihen pysty. Eikä toista ihmistä voi muuttaa. Jokainen kai ansaitsee tulla rakastetuksi omana itsenään? Sellaisena kuin on?

Tiedän, että lähipiirin mielipiteitä ei saisi liikaa miettiä ratkaisuja tehdessään, mutta ei sille mitään voi että sitä miettii kuitenkin. Jos jotain hyvää pitää etsiä, niin onnkesi meillä molemmilla asuu lähistöllä sisaruksia ja vanhemmat, joiden uskoisin auttavan lastenhoidossa yms. käytännön asioissa tarvittaessa. Niitäkin yh-tuttuja on, joilta tuollainen tukiverkosto puuttuu eikä heidän asemaansa käy kateeksi.. silti hekin vain jotenkin porskuttaa!! Kun sitä olisi itse edes puoliksi yhtä sinnikäs..

Lue lisää

Kuuleppa,kun olet jo vähän asioita jo päättänyt mielessäsi..Vaimosi kanssahan et enää lähde yrittämään yhteistä onnea,niinhän olet antanut ymmärtää,että se on turhaa,etkä enää jaksa.
Jospa se olisi aika nostaa kissa pöydälle ja kertoa vaimolle liiton lopettamisesta.Miettiä yhdessä,miten asiat järjestelette ja lasten kohtalo..Se tärkein asioista kanssasi päättävä on kuitenkin vielä se vaimo..
Jos puhuisit asiasta hyvässä hengessä,ilman riitelyä,tunnustelisit vähän maaperää..
Anna kuitenkin Joulun ensin tulla ja mennä,ei kannata joulua pilata keneltäkään..Mutta vuoden alussa voisit ottaa asian puheeksi,saisit vielä muutaman viikon aikaa asiaa mietiskellä..Kyllä minustakin tuntuu noita sun juttuja lukiessa,että olet kaikkesi yrittänyt ja kun siihen Tangoon kuitenkin tarvitaan kaksi..
Hyviä, kannustavia neuvoja olet saanut eronneilta ja huomaatko,sinusta ollaan täälläkin jo kiinnostuneita!!
Miksi siis pelkäät,ettet löytäisi rinnallesi uutta kumppania?
Vapaita varmasti löytyy ja niinkuin huomaat,paljon on eronneitakin,jotka arvostavat sinunlaisia miehiä..
Niin että pois turha synkistely! Itsekkin toivon myöhemmässä elämänvaiheessani parin vuoden päästä löytäväni kaltaisesi miehen... jokos ne suupielet vähän ees nousi hymyyn..?

Vaimoke kirjoitti:

Kuuleppa,kun olet jo vähän asioita jo päättänyt mielessäsi..Vaimosi kanssahan et enää lähde yrittämään yhteistä onnea,niinhän olet antanut ymmärtää,että se on turhaa,etkä enää jaksa.
Jospa se olisi aika nostaa kissa pöydälle ja kertoa vaimolle liiton lopettamisesta.Miettiä yhdessä,miten asiat järjestelette ja lasten kohtalo..Se tärkein asioista kanssasi päättävä on kuitenkin vielä se vaimo..
Jos puhuisit asiasta hyvässä hengessä,ilman riitelyä,tunnustelisit vähän maaperää..
Anna kuitenkin Joulun ensin tulla ja mennä,ei kannata joulua pilata keneltäkään..Mutta vuoden alussa voisit ottaa asian puheeksi,saisit vielä muutaman viikon aikaa asiaa mietiskellä..Kyllä minustakin tuntuu noita sun juttuja lukiessa,että olet kaikkesi yrittänyt ja kun siihen Tangoon kuitenkin tarvitaan kaksi..
Hyviä, kannustavia neuvoja olet saanut eronneilta ja huomaatko,sinusta ollaan täälläkin jo kiinnostuneita!!
Miksi siis pelkäät,ettet löytäisi rinnallesi uutta kumppania?
Vapaita varmasti löytyy ja niinkuin huomaat,paljon on eronneitakin,jotka arvostavat sinunlaisia miehiä..
Niin että pois turha synkistely! Itsekkin toivon myöhemmässä elämänvaiheessani parin vuoden päästä löytäväni kaltaisesi miehen... jokos ne suupielet vähän ees nousi hymyyn..?

Lue lisää

Kiitos Vaimoke, olet varmaan oikeassa. Aivan kuten moni muukin kantaa ottanut. Muutos on vain iso ja pelottava.. Eikä vähiten siksi, että tottakai huolestuttaa sekin miten puoliso asiaan suhtautuu jos/kun hänelle kerron että yhteiselämä vetelee viimeisiään. Olen kai vähän jänishousu, kun sen kissan nostaminen pöydälle on niin kovin vaikeaa. Emme ole kumpikaan kovin taitavai riitelijöitä, emme sanan varsinaisessa merkityksessä riitele juurikaan ksokaan. Siksi kai kynnys keskustelun avaamiselle on niin korkea.. mutta eihän tässä löyhässä hirressäkään voi ikuisesti roikkua. Kai se on vain saatava suunsa auki, meni syteen tahi saveen.. jos sitten joulun jälkeen yrittäisi.

Ajatus uudesta kumppanista tuntuu kovin kaukaiselta. Monta mutkaa on matkassa ennen sitä. Kaipa sen onnen ja onnellisuuden löytäminen on mahdollista, kun vain antaa sille mahdollisuuden.. Enkä minä lppujen lopuksi kaipaa kuuta taivaalta. Rauhallista perusarkea ja vierelle ihmistä, joka jakaa kanssani saman arvomaailman, jonka kanssa pystyy puhumaan ihan kaikesta. Ihminen joka oikeasti täyttää tämän henkisen tyhjyyden, joka oikeasti ja aidosti on jokaisella tavalla läheinen. Yhteiset harrastukset ja kiinnostuksen kohteet, joiden pohjalta voisi viettää mukavaa vapaa-aikaa yhdessä.. se riittäisi. kaikki asioita jotka nykyisestä liitosta tyystin puuttuvat..

Voimaton- kirjoitti:

Kiitos Vaimoke, olet varmaan oikeassa. Aivan kuten moni muukin kantaa ottanut. Muutos on vain iso ja pelottava.. Eikä vähiten siksi, että tottakai huolestuttaa sekin miten puoliso asiaan suhtautuu jos/kun hänelle kerron että yhteiselämä vetelee viimeisiään. Olen kai vähän jänishousu, kun sen kissan nostaminen pöydälle on niin kovin vaikeaa. Emme ole kumpikaan kovin taitavai riitelijöitä, emme sanan varsinaisessa merkityksessä riitele juurikaan ksokaan. Siksi kai kynnys keskustelun avaamiselle on niin korkea.. mutta eihän tässä löyhässä hirressäkään voi ikuisesti roikkua. Kai se on vain saatava suunsa auki, meni syteen tahi saveen.. jos sitten joulun jälkeen yrittäisi.

Ajatus uudesta kumppanista tuntuu kovin kaukaiselta. Monta mutkaa on matkassa ennen sitä. Kaipa sen onnen ja onnellisuuden löytäminen on mahdollista, kun vain antaa sille mahdollisuuden.. Enkä minä lppujen lopuksi kaipaa kuuta taivaalta. Rauhallista perusarkea ja vierelle ihmistä, joka jakaa kanssani saman arvomaailman, jonka kanssa pystyy puhumaan ihan kaikesta. Ihminen joka oikeasti täyttää tämän henkisen tyhjyyden, joka oikeasti ja aidosti on jokaisella tavalla läheinen. Yhteiset harrastukset ja kiinnostuksen kohteet, joiden pohjalta voisi viettää mukavaa vapaa-aikaa yhdessä.. se riittäisi. kaikki asioita jotka nykyisestä liitosta tyystin puuttuvat..

Lue lisää

Ei se erosta puhuminen kuitenkaan tarkoita,että seuraavassa hetkessä tavaroita aletaan pakata..Se on vaan semmoista valmistautumista tulevaan ja tunnustelua,mitä mieltä toinen on..monesti saa sen kumppanin suuvärkinkin auki,kun pistää kovan kovaa vasten..
Onko lapsesi vielä ala-aste iässä? Kouluhan olisi hyvä käydä tutussa ympäristössä,joten porisemista lasten tulevaisuudestakin riittää.. Maailmanlopun tunnelmiin ei ole aihetta kuitenkaan..terveet lapset,asiat tuntuvat muuten olevan kunnossa..rakkaus vain loppunut ja sen mukana kaikki..
Siltähän se tuntuu..
Oletko ajatellut syrjähyppyä? Vai sotiiko se arvojasi vastaan..Voisi vaan tuo sinun melankoliamielialasi kohentua, kun saisit tuntea naisen ihollasi? Jos mitään ei ole tehtävissä liitossasi ja rakkaus on kertakaikkisen loppu ja jos näyttää,että vaimosikaan ei välitä..niin mikä ettei?

Vaimoke kirjoitti:

Ei se erosta puhuminen kuitenkaan tarkoita,että seuraavassa hetkessä tavaroita aletaan pakata..Se on vaan semmoista valmistautumista tulevaan ja tunnustelua,mitä mieltä toinen on..monesti saa sen kumppanin suuvärkinkin auki,kun pistää kovan kovaa vasten..
Onko lapsesi vielä ala-aste iässä? Kouluhan olisi hyvä käydä tutussa ympäristössä,joten porisemista lasten tulevaisuudestakin riittää.. Maailmanlopun tunnelmiin ei ole aihetta kuitenkaan..terveet lapset,asiat tuntuvat muuten olevan kunnossa..rakkaus vain loppunut ja sen mukana kaikki..
Siltähän se tuntuu..
Oletko ajatellut syrjähyppyä? Vai sotiiko se arvojasi vastaan..Voisi vaan tuo sinun melankoliamielialasi kohentua, kun saisit tuntea naisen ihollasi? Jos mitään ei ole tehtävissä liitossasi ja rakkaus on kertakaikkisen loppu ja jos näyttää,että vaimosikaan ei välitä..niin mikä ettei?

Lue lisää

Kyllä tässä on tullut mietittyä ihan ja kaikkea! Syrjähyppyäkin, kyllä. Ei voi kieltää. Toistaiseksi kuitenkin jäänyt ajatusken asteelle. Oon miettinyt sitä, että jos siitä sais edes vähän voimia rämpiä tätä loputonta suota. Jos sitä tosiaan piristyis itsekin ja sais taas uutta voimaa pyörittää tätä arjen karusellia (ja ehkä liittoakin vielä muutaman vuoden). Fyysistäkin läheisyyttä ja kanssakäymistä kaipaa niin paljon, että juoksee välillä vaikka päin seiniä, mutta kuitenkin sitäkin enemmän sellaista avointa ja lämmintä, läheistäkin keskusteluyhteyttä toiseen ihmiseen. Kaveriporukoissa se on sitä iänikuista huulenheittoa. Oishan se kiva jos ois elämässä ihminen joka osaa kuunnella, ja ymmärtäis. Sellainen ihmissuhde on vain kaukainen haave ja sellaiseksi se taitaa mun kohdallani jäädäkin. Ja mistä mä sellaisen edes löytäisin, ei tadia tulla ihan kadulla vastaan.. "moi, haluisitsä keskustella mun kans?" Eikä kaikkien kanssa edes osaa olla ja jutella. Jotain muutakin kemiaahan siinä on oltava, että hyvä keskusteluyhteys syntyy ja asiotia voi jakaa toisen kanssa täysin avoimetsi. Jotenkin vain järjen ääni on sitten vaientanut tuo syrjähyppyajatuksen.. osaisko sitä elää itsensä kanssa sitten enää sitäkään vähää? Tai kai sitä on jo niin skeptinen ettei edes usko ansaitsevansa enää yhtään mitään. Että ketään edes kävelisi vastaan että moinen edes olisi mahdollsita...

Lapset on ala-asteella kyllä, vanhin siirtyy yläasteelle ensi vuonna. Kyllä kai periaatteessa asumiset sun muut ois järjestettävissä niin että asuinympäritsö, kaverit ja koulu pysyy samana jos nyt osoitetta alkais muuttamaan. sitlä osin tilanne on siis hyvä vaikka eroon päädyttäisiinkin.

Voimaton- kirjoitti:

Kyllä tässä on tullut mietittyä ihan ja kaikkea! Syrjähyppyäkin, kyllä. Ei voi kieltää. Toistaiseksi kuitenkin jäänyt ajatusken asteelle. Oon miettinyt sitä, että jos siitä sais edes vähän voimia rämpiä tätä loputonta suota. Jos sitä tosiaan piristyis itsekin ja sais taas uutta voimaa pyörittää tätä arjen karusellia (ja ehkä liittoakin vielä muutaman vuoden). Fyysistäkin läheisyyttä ja kanssakäymistä kaipaa niin paljon, että juoksee välillä vaikka päin seiniä, mutta kuitenkin sitäkin enemmän sellaista avointa ja lämmintä, läheistäkin keskusteluyhteyttä toiseen ihmiseen. Kaveriporukoissa se on sitä iänikuista huulenheittoa. Oishan se kiva jos ois elämässä ihminen joka osaa kuunnella, ja ymmärtäis. Sellainen ihmissuhde on vain kaukainen haave ja sellaiseksi se taitaa mun kohdallani jäädäkin. Ja mistä mä sellaisen edes löytäisin, ei tadia tulla ihan kadulla vastaan.. "moi, haluisitsä keskustella mun kans?" Eikä kaikkien kanssa edes osaa olla ja jutella. Jotain muutakin kemiaahan siinä on oltava, että hyvä keskusteluyhteys syntyy ja asiotia voi jakaa toisen kanssa täysin avoimetsi. Jotenkin vain järjen ääni on sitten vaientanut tuo syrjähyppyajatuksen.. osaisko sitä elää itsensä kanssa sitten enää sitäkään vähää? Tai kai sitä on jo niin skeptinen ettei edes usko ansaitsevansa enää yhtään mitään. Että ketään edes kävelisi vastaan että moinen edes olisi mahdollsita...

Lapset on ala-asteella kyllä, vanhin siirtyy yläasteelle ensi vuonna. Kyllä kai periaatteessa asumiset sun muut ois järjestettävissä niin että asuinympäritsö, kaverit ja koulu pysyy samana jos nyt osoitetta alkais muuttamaan. sitlä osin tilanne on siis hyvä vaikka eroon päädyttäisiinkin.

Lue lisää

Että ihmiset on pässejä!! Mitä jos lakkaisit ruikuttamasta ja tekisit elämälles jotain?!! Jokainen on oman onnensa seppä...

seppänen kirjoitti:

Että ihmiset on pässejä!! Mitä jos lakkaisit ruikuttamasta ja tekisit elämälles jotain?!! Jokainen on oman onnensa seppä...

Ja siinä taas kunnon neuvo oikein minäminäminä kummajaiselta!! Kuule: toisten pitää aatella vähä muitaki ku itteesä ja omaa pientä napaansa.Jotku pohtii asioita vähä syvällisemmin ku tommonen
pintaliitäjä.Höh!
On sitä nähty noita eronneitten pentuja,mitä mummunpotkijoita niistä tuleekaan,kun vanhemmat alkaa "etsii sitä ihtiään"..Parempi vaan, ku miettii,miten jatkaa suhetta ees niin kauan,että mukulat kasvaa isommaksi.( Jos kerran kotona ei juopotella ja riidellä!)
Ja hyvä, jos helpotusta saa ajatusten vaiholla!
Hyvät neuvot on aina tarpeen,ite kullekkin..

Riitta oon mä kirjoitti:

Ja siinä taas kunnon neuvo oikein minäminäminä kummajaiselta!! Kuule: toisten pitää aatella vähä muitaki ku itteesä ja omaa pientä napaansa.Jotku pohtii asioita vähä syvällisemmin ku tommonen
pintaliitäjä.Höh!
On sitä nähty noita eronneitten pentuja,mitä mummunpotkijoita niistä tuleekaan,kun vanhemmat alkaa "etsii sitä ihtiään"..Parempi vaan, ku miettii,miten jatkaa suhetta ees niin kauan,että mukulat kasvaa isommaksi.( Jos kerran kotona ei juopotella ja riidellä!)
Ja hyvä, jos helpotusta saa ajatusten vaiholla!
Hyvät neuvot on aina tarpeen,ite kullekkin..

Lue lisää

Oot saanu vähä neuvoja muiltakin..
Niin..siitä vieraissa käymisestä sen verran,että kun meillä oli liitossa vaihe,etten saanut mieheltä huomiota ja kaikki yritykseni liiton korjaamiseksi mollattiin kylmällä välinpitämättömyydellä ja toisen aliarvioimisella..ja kun tarve käsitellä asiaa oli kova,soitin ex-miehelleni toiselle paikkakunnalle ja tavattiin..ja päädyttiin sänkyyn ja HYVÄÄ TEKI!
Sain keskustella liitostani ihmisen kanssa,joka joskus kauan sitten oli ollut rakkauteni ja joka ymmärsi ja sai minut tuntemaan itseni haluttavaksi naiseksi.
En ole katunut päivääkään..eikä tulisi mieleenikään kertoa siitä siipalle.. Tiedän hänelläkin olevan juttunsa,enkä ole itsekkään niistä enää kiinnostunut..
Joskus on tehtävä,niinkuin itsestä tuntuu hyvälle..ketään loukkaamatta ja oman itsetunnon takia..

Viisaita kommentteja edellisellä kirjoittajalla! Nostaisin sieltä tärkeimmiksi nämä:

1. Selittäkää lapsille että edelleen rakastatte heitä, ettekä häviä heidän elämästään minnekään. Olette edelleen, aina ja ikuisesti heidän isä ja äiti. Tehkää selväksi, että olette edelleen kiinteä osa heidän elämäänsä tästäkin eteenpäin, että olette olemassa edelleen heitä varten. Muistakaa painottaa kerta toisensa jälkeen, ettei ero ole heidän vikansa.
2. Varokaa mustamaalaamasta toisianne lapsille. Lasten tulee voida ehdoitta rakastaa molempia vanhempiaan, heitä ei pidä pakottaa tilanteeseen jossa joutuvat valitsemaan puolia. Aikuisten asiat keskustellaan aikuisten kesken ja lapsille kerrotaan asioista heidän ikätasolleen sopivassa mittakaavassa. Varatkaa aikaa heidän kanssaan puhumiselle, puhumiselle ja puhumiselle, syliä unohtamatta.
3. Sama kuin edellä: hanki ihminen jolle voit puhua avoimesti kaikesta ja purkaa tuntojasi. Muutos voi olla rankka (tai sitten helpotus!), mutta siitä selviää hengissä - monet muutkin ovat selvinneet!! Muutosta ja sopeutumista pehmentää puhuminen, puhuminen ja taas puhuminen. Asioita ei kannata pyöritellä vain itsekseen omassa päässään, usein asiat saavat näin vain suhteettoman mittakaavan. Puhuminen toisen ihmisen kanssa antaa monasti perspektiiviä ja ihan uutta näkökantaa!!

Tsemppiä ja mukavaa jouluaikaa siltikin!

sinkkuäiti hki kirjoitti:

Viisaita kommentteja edellisellä kirjoittajalla! Nostaisin sieltä tärkeimmiksi nämä:

1. Selittäkää lapsille että edelleen rakastatte heitä, ettekä häviä heidän elämästään minnekään. Olette edelleen, aina ja ikuisesti heidän isä ja äiti. Tehkää selväksi, että olette edelleen kiinteä osa heidän elämäänsä tästäkin eteenpäin, että olette olemassa edelleen heitä varten. Muistakaa painottaa kerta toisensa jälkeen, ettei ero ole heidän vikansa.
2. Varokaa mustamaalaamasta toisianne lapsille. Lasten tulee voida ehdoitta rakastaa molempia vanhempiaan, heitä ei pidä pakottaa tilanteeseen jossa joutuvat valitsemaan puolia. Aikuisten asiat keskustellaan aikuisten kesken ja lapsille kerrotaan asioista heidän ikätasolleen sopivassa mittakaavassa. Varatkaa aikaa heidän kanssaan puhumiselle, puhumiselle ja puhumiselle, syliä unohtamatta.
3. Sama kuin edellä: hanki ihminen jolle voit puhua avoimesti kaikesta ja purkaa tuntojasi. Muutos voi olla rankka (tai sitten helpotus!), mutta siitä selviää hengissä - monet muutkin ovat selvinneet!! Muutosta ja sopeutumista pehmentää puhuminen, puhuminen ja taas puhuminen. Asioita ei kannata pyöritellä vain itsekseen omassa päässään, usein asiat saavat näin vain suhteettoman mittakaavan. Puhuminen toisen ihmisen kanssa antaa monasti perspektiiviä ja ihan uutta näkökantaa!!

Tsemppiä ja mukavaa jouluaikaa siltikin!

Lue lisää

Itselläni aika lailla samanlainen tilanne. Itku melkein tuli viestejä lukiessa. Niin samanlaisia tunteita ja tuskaa olen parin viime vuoden aikana kokenut.
40-v on ikää ja suhdetta kestänyt pian 20v, joista 10 avioliitossa.
Lapsia useampi 2 ala-asteella 2 yläasteella ja 1 ammattikoulussa.

Lasten takia oon jaksanut ,ne on mulle kaikkein tärkeintä elämässä.
Reilu vuosi sitten tajusin etten oo onnellinen mutta en osannut sitä kellekään
sanoa. Tiedän että vaimoni rakastaa minua ja sen myös kertoo aikaajoin.
Itse en voi sanoa mitään vastaavaa , koska en yksinkertaisesti tiedä välitänkö hänestä enää tarpeeksi!
Hän myös haluaisi läheisyyttä ja hellyyttä mutta en pysty sitä antamaan.
Lisäksi ongelmana on vaimon alkoholismi ,päivittäin menee n.10 olutta ja tai siideriä välillä enempikin.
Tähän juomiseen olen puuttunut sanomalla etten pidä siitä ja oma juomiseni rajoittuu muutamaan saunaolueen viikonloppuisin. Tosin yleensä olen viikonloppuyöt töissä kapakassa.

Tiedän ettei suhteen hoitamiseen ole ollut aikaa moniin vuosiin ,joka hyvin pitkälti myös omaa syytäni.
Vaimo on 1/3 vuodesta työttömänä.
Olen kieltäytynyt viikonlopputöistä useamman kuukauden , jo tta saisin asiat kuntoon kotirintamalla.
Mutta ei vaan onnistu jotenki mulla halut asioiden selvittämiseen loppuu ku seinään ku näen juodut tyhjät tölkit.....

Olen saanut apua yhdeltä vanhalta naisystävältäni , jonka kanssa minulla oli suhde ennen liittoani.
Hänen kanssaan olen voinut puhua kaikesta ja myös miettinyt mitä voin ja mitä pitäisi tehdä.
Se on kovasti helpottanut oloani mutta toisaalta pahentanut kun käsitän että samalla tavalla pitäisi pystyä myös vaimon kanssa puhumaan.

Joulu on jo ovella ja olen päättänyt ottaa sen kissan pöydälle heti vuoden 2010 alussa.
Huoli on suuri paitsi lapsista myös vaimosta ,miten käy jos ero tulee!

Varmasti tulen tätä keskustelua seuraamaan kun satuin löytämään tänne.
Paljon järkeviä kirjoituksia ja mielipiteitä , tosin jokunen idioottikin seassa.
Mutta näinhän se menee!

Mukavaa Joulun aikaa ja parempaa uutta vuotta 2010 Kaikille!!!!

Marde69 kirjoitti:

Itselläni aika lailla samanlainen tilanne. Itku melkein tuli viestejä lukiessa. Niin samanlaisia tunteita ja tuskaa olen parin viime vuoden aikana kokenut.
40-v on ikää ja suhdetta kestänyt pian 20v, joista 10 avioliitossa.
Lapsia useampi 2 ala-asteella 2 yläasteella ja 1 ammattikoulussa.

Lasten takia oon jaksanut ,ne on mulle kaikkein tärkeintä elämässä.
Reilu vuosi sitten tajusin etten oo onnellinen mutta en osannut sitä kellekään
sanoa. Tiedän että vaimoni rakastaa minua ja sen myös kertoo aikaajoin.
Itse en voi sanoa mitään vastaavaa , koska en yksinkertaisesti tiedä välitänkö hänestä enää tarpeeksi!
Hän myös haluaisi läheisyyttä ja hellyyttä mutta en pysty sitä antamaan.
Lisäksi ongelmana on vaimon alkoholismi ,päivittäin menee n.10 olutta ja tai siideriä välillä enempikin.
Tähän juomiseen olen puuttunut sanomalla etten pidä siitä ja oma juomiseni rajoittuu muutamaan saunaolueen viikonloppuisin. Tosin yleensä olen viikonloppuyöt töissä kapakassa.

Tiedän ettei suhteen hoitamiseen ole ollut aikaa moniin vuosiin ,joka hyvin pitkälti myös omaa syytäni.
Vaimo on 1/3 vuodesta työttömänä.
Olen kieltäytynyt viikonlopputöistä useamman kuukauden , jo tta saisin asiat kuntoon kotirintamalla.
Mutta ei vaan onnistu jotenki mulla halut asioiden selvittämiseen loppuu ku seinään ku näen juodut tyhjät tölkit.....

Olen saanut apua yhdeltä vanhalta naisystävältäni , jonka kanssa minulla oli suhde ennen liittoani.
Hänen kanssaan olen voinut puhua kaikesta ja myös miettinyt mitä voin ja mitä pitäisi tehdä.
Se on kovasti helpottanut oloani mutta toisaalta pahentanut kun käsitän että samalla tavalla pitäisi pystyä myös vaimon kanssa puhumaan.

Joulu on jo ovella ja olen päättänyt ottaa sen kissan pöydälle heti vuoden 2010 alussa.
Huoli on suuri paitsi lapsista myös vaimosta ,miten käy jos ero tulee!

Varmasti tulen tätä keskustelua seuraamaan kun satuin löytämään tänne.
Paljon järkeviä kirjoituksia ja mielipiteitä , tosin jokunen idioottikin seassa.
Mutta näinhän se menee!

Mukavaa Joulun aikaa ja parempaa uutta vuotta 2010 Kaikille!!!!

Lue lisää

Näinhän se on.. elämä on täynnä valintoja ja jokainen kantaa vastuun omasta onnellisuudestaan. Sitä kun ei voi toiselle valmiina kantaa, kuten ei vettä kaivoonkaan. Monen suusta olen kuullut minäkin tuon aiemmin mainitun "moni katuu naimisiin menoaan, muttei eroamistaan". Useat tuntuvat katuvan eroossaankin vain sitä, ettei tajunnut tai osannut tehdä sitä jo kauan aiemmin! Velvollisuudentunnosta uhrautuminen syö ihmisen voimavaroja aivan kohtuuttomasti, ja aivan turhan valitettavan usein myös katkeroittaa ihmisen mielen. Tutulta ja turvalliselta junaraiteelta pois hyppääminen on hyppy tuntemattomaan ja pelottavaakin, mutta paineen allahan ne timantitkin hiotaan..

Moni elämän viimeisillä hetkillään tuntuu kuitenkin katuvan enemmän tekemättä jääneitä, kuin tehtyjä tekoja..

Marde69 kirjoitti:

Itselläni aika lailla samanlainen tilanne. Itku melkein tuli viestejä lukiessa. Niin samanlaisia tunteita ja tuskaa olen parin viime vuoden aikana kokenut.
40-v on ikää ja suhdetta kestänyt pian 20v, joista 10 avioliitossa.
Lapsia useampi 2 ala-asteella 2 yläasteella ja 1 ammattikoulussa.

Lasten takia oon jaksanut ,ne on mulle kaikkein tärkeintä elämässä.
Reilu vuosi sitten tajusin etten oo onnellinen mutta en osannut sitä kellekään
sanoa. Tiedän että vaimoni rakastaa minua ja sen myös kertoo aikaajoin.
Itse en voi sanoa mitään vastaavaa , koska en yksinkertaisesti tiedä välitänkö hänestä enää tarpeeksi!
Hän myös haluaisi läheisyyttä ja hellyyttä mutta en pysty sitä antamaan.
Lisäksi ongelmana on vaimon alkoholismi ,päivittäin menee n.10 olutta ja tai siideriä välillä enempikin.
Tähän juomiseen olen puuttunut sanomalla etten pidä siitä ja oma juomiseni rajoittuu muutamaan saunaolueen viikonloppuisin. Tosin yleensä olen viikonloppuyöt töissä kapakassa.

Tiedän ettei suhteen hoitamiseen ole ollut aikaa moniin vuosiin ,joka hyvin pitkälti myös omaa syytäni.
Vaimo on 1/3 vuodesta työttömänä.
Olen kieltäytynyt viikonlopputöistä useamman kuukauden , jo tta saisin asiat kuntoon kotirintamalla.
Mutta ei vaan onnistu jotenki mulla halut asioiden selvittämiseen loppuu ku seinään ku näen juodut tyhjät tölkit.....

Olen saanut apua yhdeltä vanhalta naisystävältäni , jonka kanssa minulla oli suhde ennen liittoani.
Hänen kanssaan olen voinut puhua kaikesta ja myös miettinyt mitä voin ja mitä pitäisi tehdä.
Se on kovasti helpottanut oloani mutta toisaalta pahentanut kun käsitän että samalla tavalla pitäisi pystyä myös vaimon kanssa puhumaan.

Joulu on jo ovella ja olen päättänyt ottaa sen kissan pöydälle heti vuoden 2010 alussa.
Huoli on suuri paitsi lapsista myös vaimosta ,miten käy jos ero tulee!

Varmasti tulen tätä keskustelua seuraamaan kun satuin löytämään tänne.
Paljon järkeviä kirjoituksia ja mielipiteitä , tosin jokunen idioottikin seassa.
Mutta näinhän se menee!

Mukavaa Joulun aikaa ja parempaa uutta vuotta 2010 Kaikille!!!!

Lue lisää

Koettaisit sentään malttaa/sinnitellä yhteiseloa vielä muutama kuukausi joulun jälkeenkin.
Kokemuksesta voin sanoa, että jos pudotat heti uudelta vuodelta pommisi, kukaan ei tule ymmärtämään moneen vuoteen, miksi ilveilit vielä perheesi viimeisen joulun.

Marde69 kirjoitti:

Itselläni aika lailla samanlainen tilanne. Itku melkein tuli viestejä lukiessa. Niin samanlaisia tunteita ja tuskaa olen parin viime vuoden aikana kokenut.
40-v on ikää ja suhdetta kestänyt pian 20v, joista 10 avioliitossa.
Lapsia useampi 2 ala-asteella 2 yläasteella ja 1 ammattikoulussa.

Lasten takia oon jaksanut ,ne on mulle kaikkein tärkeintä elämässä.
Reilu vuosi sitten tajusin etten oo onnellinen mutta en osannut sitä kellekään
sanoa. Tiedän että vaimoni rakastaa minua ja sen myös kertoo aikaajoin.
Itse en voi sanoa mitään vastaavaa , koska en yksinkertaisesti tiedä välitänkö hänestä enää tarpeeksi!
Hän myös haluaisi läheisyyttä ja hellyyttä mutta en pysty sitä antamaan.
Lisäksi ongelmana on vaimon alkoholismi ,päivittäin menee n.10 olutta ja tai siideriä välillä enempikin.
Tähän juomiseen olen puuttunut sanomalla etten pidä siitä ja oma juomiseni rajoittuu muutamaan saunaolueen viikonloppuisin. Tosin yleensä olen viikonloppuyöt töissä kapakassa.

Tiedän ettei suhteen hoitamiseen ole ollut aikaa moniin vuosiin ,joka hyvin pitkälti myös omaa syytäni.
Vaimo on 1/3 vuodesta työttömänä.
Olen kieltäytynyt viikonlopputöistä useamman kuukauden , jo tta saisin asiat kuntoon kotirintamalla.
Mutta ei vaan onnistu jotenki mulla halut asioiden selvittämiseen loppuu ku seinään ku näen juodut tyhjät tölkit.....

Olen saanut apua yhdeltä vanhalta naisystävältäni , jonka kanssa minulla oli suhde ennen liittoani.
Hänen kanssaan olen voinut puhua kaikesta ja myös miettinyt mitä voin ja mitä pitäisi tehdä.
Se on kovasti helpottanut oloani mutta toisaalta pahentanut kun käsitän että samalla tavalla pitäisi pystyä myös vaimon kanssa puhumaan.

Joulu on jo ovella ja olen päättänyt ottaa sen kissan pöydälle heti vuoden 2010 alussa.
Huoli on suuri paitsi lapsista myös vaimosta ,miten käy jos ero tulee!

Varmasti tulen tätä keskustelua seuraamaan kun satuin löytämään tänne.
Paljon järkeviä kirjoituksia ja mielipiteitä , tosin jokunen idioottikin seassa.
Mutta näinhän se menee!

Mukavaa Joulun aikaa ja parempaa uutta vuotta 2010 Kaikille!!!!

Lue lisää

hakeutumaan hoitoon? Teidän suhteenne ei ole terve enkä usko, että vaimosikaan on onnellinen. Alkoholismi on sairaus ja vaimosi tarvitsee apua. Myös sinä hyötyisit vertaistuesta, samoin lapsenne.

Puhua pitäisi joo, vaan kun ei paljon huvita. Tää suhde on vain niin umpisolmussa ja lopussa. Joulumielikin teillä tietämättömillä.. Ootan vain että vuosi tässä vaihtuu ja päästään miettimään miten tämä solmu avataan ja käytännön asumisasioita sun muita hoidetaan.

Ja onnittelut sulle Marde69, pidä tiukasti kiinni ihmisestä jonka kanssa pystyt puhumaan kaikesta mitä mielen päällä liikkuu!! Se on kultaakin kalliimpaa ja toivoisinpa että sellainen minunkin elämässäni olisi.. helpottaisihan se varmasti oloa, jos voisi ajatuksiaan purkaa vähän muutenkin kun vain näin keskustelupalstan kautta.

Mutta Hyvää Joulua teille kaikille ja ennenkaikkea: Parempaa Vuotta 2010!!!

Voimaton- kirjoitti:

Puhua pitäisi joo, vaan kun ei paljon huvita. Tää suhde on vain niin umpisolmussa ja lopussa. Joulumielikin teillä tietämättömillä.. Ootan vain että vuosi tässä vaihtuu ja päästään miettimään miten tämä solmu avataan ja käytännön asumisasioita sun muita hoidetaan.

Ja onnittelut sulle Marde69, pidä tiukasti kiinni ihmisestä jonka kanssa pystyt puhumaan kaikesta mitä mielen päällä liikkuu!! Se on kultaakin kalliimpaa ja toivoisinpa että sellainen minunkin elämässäni olisi.. helpottaisihan se varmasti oloa, jos voisi ajatuksiaan purkaa vähän muutenkin kun vain näin keskustelupalstan kautta.

Mutta Hyvää Joulua teille kaikille ja ennenkaikkea: Parempaa Vuotta 2010!!!

Lue lisää

Mietinkin,joko kyllästyit neuvojen tulvaan ja suljit tämän osion elämässäsi..
Ihan meinasi jo ikävä tulla!! Toivottavasti olet saanut kuitenkin toivoa toivottomuuteesi ja jaksat eteenpäin päivä kerrallaan.. Ja ei sitä tulevaisuuttaan voi koskaan tietää..se on sellaista arpapeliä!
Puhuminen auttaa ja se,että tietää muillakin olevan samanlaisia ongelmia.
Toivon niin,että pukki tuo sulle säkissä iloisen,puheliaan empaattisen ja tietenkin kauniin naisen joulunpyhien ratoksi! Pistä se jonnekkin hyllyn taka piiloon!! ja ota käyttöön aina tarpeen mukaan..taidankin kömpiä itse sinne säkkiin.. :D

vaimoke kirjoitti:

Mietinkin,joko kyllästyit neuvojen tulvaan ja suljit tämän osion elämässäsi..
Ihan meinasi jo ikävä tulla!! Toivottavasti olet saanut kuitenkin toivoa toivottomuuteesi ja jaksat eteenpäin päivä kerrallaan.. Ja ei sitä tulevaisuuttaan voi koskaan tietää..se on sellaista arpapeliä!
Puhuminen auttaa ja se,että tietää muillakin olevan samanlaisia ongelmia.
Toivon niin,että pukki tuo sulle säkissä iloisen,puheliaan empaattisen ja tietenkin kauniin naisen joulunpyhien ratoksi! Pistä se jonnekkin hyllyn taka piiloon!! ja ota käyttöön aina tarpeen mukaan..taidankin kömpiä itse sinne säkkiin.. :D

Lue lisää

Kuinka sulla (ja miksei muillakin ketjuun osallistuneilla) sujui nämä pyhät?

Enkel1 kirjoitti:

Kuinka sulla (ja miksei muillakin ketjuun osallistuneilla) sujui nämä pyhät?

Itse sairastin flussaa koko joulun..ja nyt seurannut surullisena tuota sellon kauppasurmien juttua telkkarista..käsittämätöntä..

vaimoke kirjoitti:

Itse sairastin flussaa koko joulun..ja nyt seurannut surullisena tuota sellon kauppasurmien juttua telkkarista..käsittämätöntä..

Huomioni kiinnittyin asioihin, että ei usko enään vanhana löytävänsä itselleen ketään, tai ei seksi tai suutelu tunnu samalta kuin nuorena - ei tunnukkaan, vaan monin kerroin paremmalta, itse olen 45-vuotias nainen ja eronnut parikymmentä vuotta sitten, mutta nyt sitä vasta onkin hullaantunut toisesta, kaikki moninkerroin parempaa ja jotenkin syvällisempää kuin nuorena.
Ehkäpä sitä osaa toisellalailla arvostaakin kun löytää toisen, tietää etteei se toinen ole itsestäänselvyys-uskokaa hyvät ihmiset, ei se hullantuminen kuulu vain nuoruuteen

MIHIN? kirjoitti:

Huomioni kiinnittyin asioihin, että ei usko enään vanhana löytävänsä itselleen ketään, tai ei seksi tai suutelu tunnu samalta kuin nuorena - ei tunnukkaan, vaan monin kerroin paremmalta, itse olen 45-vuotias nainen ja eronnut parikymmentä vuotta sitten, mutta nyt sitä vasta onkin hullaantunut toisesta, kaikki moninkerroin parempaa ja jotenkin syvällisempää kuin nuorena.
Ehkäpä sitä osaa toisellalailla arvostaakin kun löytää toisen, tietää etteei se toinen ole itsestäänselvyys-uskokaa hyvät ihmiset, ei se hullantuminen kuulu vain nuoruuteen

Lue lisää

Oot hyvä esimerkki siitä,että näin voi olla!!
Toivon itsekkin vielä(ehkä) löytäväni uuden rakkauden tulevaisuudessa,vaikka nyt se tuntuukin aivan utopistiselta ajatukselta ja muut asiat alkaa täyttää elämää ja ajatuksiani..
Itsekkin tiedän sen ,että miellyttävään suuteluun ja rakasteluun(en puhu nyt naimisesta..)tarvitaan kunnon hullaantumista ja niitä perhosia vatsassa!
Ja vielä jos löytää ihmisen,joka on samalla ajatusviivalla,niin vot!!
Ihanaa,että löytyy vielä ihmisiä,jotka uskoo rakkauteen vanhemmalla iällä!! Tsemppiä sulle suhteessasi! Pidä siitä hyvää huolta!
Toivottavasti nm.voimaton käy lukemassa tuon kirjoituksesi ja saa voimaa siitäkin toivottomaan elämänvaiheeseensa.. :)

vaimoke kirjoitti:

Oot hyvä esimerkki siitä,että näin voi olla!!
Toivon itsekkin vielä(ehkä) löytäväni uuden rakkauden tulevaisuudessa,vaikka nyt se tuntuukin aivan utopistiselta ajatukselta ja muut asiat alkaa täyttää elämää ja ajatuksiani..
Itsekkin tiedän sen ,että miellyttävään suuteluun ja rakasteluun(en puhu nyt naimisesta..)tarvitaan kunnon hullaantumista ja niitä perhosia vatsassa!
Ja vielä jos löytää ihmisen,joka on samalla ajatusviivalla,niin vot!!
Ihanaa,että löytyy vielä ihmisiä,jotka uskoo rakkauteen vanhemmalla iällä!! Tsemppiä sulle suhteessasi! Pidä siitä hyvää huolta!
Toivottavasti nm.voimaton käy lukemassa tuon kirjoituksesi ja saa voimaa siitäkin toivottomaan elämänvaiheeseensa.. :)

Lue lisää

Kiitos kysymästä, siinähän ne pyhät menivät. Ihan ok suurinpiirtein sulassa sovussa, ilman suuria tunteita suuntaan tai toiseen. Lasten iloa oli tietysti mukava katsella, mutta toisaalta sen katseleminen oli vain lisää puukkoa rintaan. Koko kuvio täällä tuntuu vain niin väärältä, kun oikeasti sydämessään ei pysty enää sitä rakkautta omaa puolisoa kohtaan tuntemaan. Kaikki tuntuu kirjaimellisesti kulissitla. Epäaidolta. Teeskentelyltä. Ollaan kuin mitään ei olisikaan. Vaikka pinnan alla kaikki onkin ihan toisin. Se tuntuu väärätlä kaikkia osapuolia kohtaan, niin itseäni, puolisoa kuin lapsiakin. Ihan kuin oltaisiin jonkin nukketeatterinäytelmän pääosanäyttelijöitä, marionetteja. Välillä tekee mieli huutaa, mutta sitten pitää viedä koira lenkille tai laittaa vaimon autoon lasinpesunestettä, ja arkiset askareet pitävät kiireisenä. Silleen tää elämä vain näkjään nyt kulkee..

Voimaton- kirjoitti:

Kiitos kysymästä, siinähän ne pyhät menivät. Ihan ok suurinpiirtein sulassa sovussa, ilman suuria tunteita suuntaan tai toiseen. Lasten iloa oli tietysti mukava katsella, mutta toisaalta sen katseleminen oli vain lisää puukkoa rintaan. Koko kuvio täällä tuntuu vain niin väärältä, kun oikeasti sydämessään ei pysty enää sitä rakkautta omaa puolisoa kohtaan tuntemaan. Kaikki tuntuu kirjaimellisesti kulissitla. Epäaidolta. Teeskentelyltä. Ollaan kuin mitään ei olisikaan. Vaikka pinnan alla kaikki onkin ihan toisin. Se tuntuu väärätlä kaikkia osapuolia kohtaan, niin itseäni, puolisoa kuin lapsiakin. Ihan kuin oltaisiin jonkin nukketeatterinäytelmän pääosanäyttelijöitä, marionetteja. Välillä tekee mieli huutaa, mutta sitten pitää viedä koira lenkille tai laittaa vaimon autoon lasinpesunestettä, ja arkiset askareet pitävät kiireisenä. Silleen tää elämä vain näkjään nyt kulkee..

Lue lisää

En ole ottanut osaa tähän keskusteluun aiemmin. Lueskelin nyt ketjua ja löysin paljon yhtäläisyyksiä omaan "kohtaloon". Olen kylläkin naisihminen eli en pysty ajattelemaan asiaa täysin sinun "voimaton" kannalta.
Oma suhteeni on ollut kuollut ehkä noin puolitoista vuotta yhteisestä kuudestatoista vuodesta. Ajattelin jo keväällä eroa ja otin sen myös puheeksi puolisoni kanssa. Ehdotin, että oltaisiin ainakin kokeeksi muutettu erilleen, jotta oltaisiin nähty tuleeko suhteestamme vielä mitään. Mieheni ei kuitenkaan ollut kovin innostunut ajatuksesta ja niin jatkoimme vanhaan malliin.
Kesän aikana sitten vielä menin ihastumaan työkaveriin ja syksyllä tein aivan arvojeni vastaisesti eli petin miestäni työkaverin kanssa, johon oli täysin ihastunut. Valitettavasti myös hän oli naimisissa. Pettämisen jälkeen varsinkin työkaverini oli sitä mieltä, että he yrittävät vielä puolisonsa kanssa ja niin tein myös minä puolisoni kanssa. Kerroin luonnollisesti tapahtuneesta, sillä muutoin en olisi pystynyt edes ajattelemaan jatkoa valheen pohjalta.
Ihastus ei kuitenkaan laantunut ja olimme taas yhä enemmän työkaverin kanssa yhteydessä .. lähinnä kuitenkin vain haimme vain toisistamme läheisyyttä.
Tässä vaiheessa en enää pystynyt ajattelemaan, että olisi ollut sopivaan jatkaa puolisoni kanssa. Laitoimme eron viereille juuri ennen joulua. Työkaverini kauhistu eropäätöstäni ja hänen suhteen minulla on käytännössä pattitilanne. Joulua oli haasteellista rakentaa lapsille eropäätöksen jälkeen. Kuljin jouluvalmisteluissa lähinnä zombin lailla. Lapsille koetettiin järjestään kuitenkin hyvä joulu.
Nyt aika kuluu kaikkeen käytännön järjestelyyn: minun asunnon etsintään, osituksen tekoon, lainojen järjestelyihin....
Meillä on neljä lasta, joista koululaiset saavat päättää kumman vanhemman luokse jäävät ja pienemmät ovat aina viikon toisella ja taas toisen viikon toisella.
Eropäätös oli vaikea, mutta kokemuksesta voin kertoa, että sen kannattaa tehdä ennen kuin kuvioihin tulee uusia rakkaita. Tämä tekeen jutusta vielä monin verroin haasteellisemman ja satuttaa aina lisää toista.
Voimia ratkaisuusi.

uupunut (n) kirjoitti:

En ole ottanut osaa tähän keskusteluun aiemmin. Lueskelin nyt ketjua ja löysin paljon yhtäläisyyksiä omaan "kohtaloon". Olen kylläkin naisihminen eli en pysty ajattelemaan asiaa täysin sinun "voimaton" kannalta.
Oma suhteeni on ollut kuollut ehkä noin puolitoista vuotta yhteisestä kuudestatoista vuodesta. Ajattelin jo keväällä eroa ja otin sen myös puheeksi puolisoni kanssa. Ehdotin, että oltaisiin ainakin kokeeksi muutettu erilleen, jotta oltaisiin nähty tuleeko suhteestamme vielä mitään. Mieheni ei kuitenkaan ollut kovin innostunut ajatuksesta ja niin jatkoimme vanhaan malliin.
Kesän aikana sitten vielä menin ihastumaan työkaveriin ja syksyllä tein aivan arvojeni vastaisesti eli petin miestäni työkaverin kanssa, johon oli täysin ihastunut. Valitettavasti myös hän oli naimisissa. Pettämisen jälkeen varsinkin työkaverini oli sitä mieltä, että he yrittävät vielä puolisonsa kanssa ja niin tein myös minä puolisoni kanssa. Kerroin luonnollisesti tapahtuneesta, sillä muutoin en olisi pystynyt edes ajattelemaan jatkoa valheen pohjalta.
Ihastus ei kuitenkaan laantunut ja olimme taas yhä enemmän työkaverin kanssa yhteydessä .. lähinnä kuitenkin vain haimme vain toisistamme läheisyyttä.
Tässä vaiheessa en enää pystynyt ajattelemaan, että olisi ollut sopivaan jatkaa puolisoni kanssa. Laitoimme eron viereille juuri ennen joulua. Työkaverini kauhistu eropäätöstäni ja hänen suhteen minulla on käytännössä pattitilanne. Joulua oli haasteellista rakentaa lapsille eropäätöksen jälkeen. Kuljin jouluvalmisteluissa lähinnä zombin lailla. Lapsille koetettiin järjestään kuitenkin hyvä joulu.
Nyt aika kuluu kaikkeen käytännön järjestelyyn: minun asunnon etsintään, osituksen tekoon, lainojen järjestelyihin....
Meillä on neljä lasta, joista koululaiset saavat päättää kumman vanhemman luokse jäävät ja pienemmät ovat aina viikon toisella ja taas toisen viikon toisella.
Eropäätös oli vaikea, mutta kokemuksesta voin kertoa, että sen kannattaa tehdä ennen kuin kuvioihin tulee uusia rakkaita. Tämä tekeen jutusta vielä monin verroin haasteellisemman ja satuttaa aina lisää toista.
Voimia ratkaisuusi.

Lue lisää

Oma rakas vaimoniko se siinä kertoo meidän tilanteesta!?

---- kirjoitti:

Oma rakas vaimoniko se siinä kertoo meidän tilanteesta!?

uupunut,väsynyt,masentunut ja pettynyt sinuun ja liittoonne?
Jos vastasit,kyllä,niin saattaapi olla sun eukkos..
Pitäskös sun tehdä jotain,vaikka miehentyö,jos siitä yhtään välität,vai
onko ilkkuminen se sun juttus?

mies minäkin44 kirjoitti:

uupunut,väsynyt,masentunut ja pettynyt sinuun ja liittoonne?
Jos vastasit,kyllä,niin saattaapi olla sun eukkos..
Pitäskös sun tehdä jotain,vaikka miehentyö,jos siitä yhtään välität,vai
onko ilkkuminen se sun juttus?

Lue lisää

Joko Vaimoke on toipunut flunssastaan? Entä Marde69, jos olet vielä palstoilla niin miten tilanne siellä teillä on kehittynyt?

Oma tilanne on tätä yhtä ja samaa jahkailua, hangessa tarpomista. Ahistaa välillä niin, että ilma loppuu keuhkoista mutta siltikin päätöksenteko on vaikeaa. Oon nyt heitellyt asiasta vähän "täkyjä" puolisolle ja nuuskinut ilmaa, mutta hän vain kohoauttelee puheilleni olkiaan! Höpisen kuulemma, kun kaikki on "ihan hyvin"!! On varmaan joo - hänen näkökulmastaan! Hän saa kyllä mennä ja tulla kuten haluaa, harrastaa ja kotiuduttuaan istua valmiiseen pöytään! Rouva ei kyllä pistä tikkua ristiin lumitöiden, ruokakaupan tai imuroinnin eteen! Muista ok-talon "ihanuuksista" puhumattakaan.. Varmaan tarviin kotha verenpainelääkeet, kun kiukuttaa taas niin vieetävästi!!

Joulunpyhinä luin yhtä hvyvää artikkelia, jossa mainittiin ettei avioliitto ole ikuinen hoitosuhde. Ihmissuhde, jossa ollaan yhdessä vain koska jompikumpi on riippuvainen toisesta. Kyllä kieltämättä pisti miettimään!! Mikä isä minä olen tuolle naiselle???? Haluaisin olla tasavertainen kumppani, toisen itsenäisen ihmisen rinnalla!! Lapsille haluan olla isä ja heistä huolehtia, mtuta en olla aikuisen naisen aikuinen vanhempi.

Voimia vain teilel muillekin ja varsinkin noille selviytymistarinoille olisi kyllä käyttöä..

Voimaton- kirjoitti:

Joko Vaimoke on toipunut flunssastaan? Entä Marde69, jos olet vielä palstoilla niin miten tilanne siellä teillä on kehittynyt?

Oma tilanne on tätä yhtä ja samaa jahkailua, hangessa tarpomista. Ahistaa välillä niin, että ilma loppuu keuhkoista mutta siltikin päätöksenteko on vaikeaa. Oon nyt heitellyt asiasta vähän "täkyjä" puolisolle ja nuuskinut ilmaa, mutta hän vain kohoauttelee puheilleni olkiaan! Höpisen kuulemma, kun kaikki on "ihan hyvin"!! On varmaan joo - hänen näkökulmastaan! Hän saa kyllä mennä ja tulla kuten haluaa, harrastaa ja kotiuduttuaan istua valmiiseen pöytään! Rouva ei kyllä pistä tikkua ristiin lumitöiden, ruokakaupan tai imuroinnin eteen! Muista ok-talon "ihanuuksista" puhumattakaan.. Varmaan tarviin kotha verenpainelääkeet, kun kiukuttaa taas niin vieetävästi!!

Joulunpyhinä luin yhtä hvyvää artikkelia, jossa mainittiin ettei avioliitto ole ikuinen hoitosuhde. Ihmissuhde, jossa ollaan yhdessä vain koska jompikumpi on riippuvainen toisesta. Kyllä kieltämättä pisti miettimään!! Mikä isä minä olen tuolle naiselle???? Haluaisin olla tasavertainen kumppani, toisen itsenäisen ihmisen rinnalla!! Lapsille haluan olla isä ja heistä huolehtia, mtuta en olla aikuisen naisen aikuinen vanhempi.

Voimia vain teilel muillekin ja varsinkin noille selviytymistarinoille olisi kyllä käyttöä..

Lue lisää

Flunssa on selätetty,mutta töitä on kertynyt senkin eestä sitten!!
Sinustahan huokuu jo muutakin,kuin masennusta! Sillälailla! Ei sitä eteisen mattona jaksa kukaan ikäänsä olla! Taistelutahto sieltä nostelee päätään..
Luin tuossa itekkin sairaana ollessani parisuhteista ja löysin sellaisen yhteisen nimittäjän kuin koti-ihminen..täälläkin on jollakin sivulla asiaa sivuttu..
Pariskunnasta toisesta tulee juuri se kodin hengetär-tai henki,joka pyörittää sitä arkea enemmän ja alkaa huomaamattaan vallata sitä tilaa kotona..toinen sitten menee ja hoitelee sitä arkeansa kaikenmaailman virikkeiden parissa,kun se koti-ihminen siellä kotona näköjään pärjää arjen kanssa muutenkin,ilman toisen panosta!
Näinhän se ei oikeesti ole! Se arki vaan jää sille tunnollisemmalle puurtajalle ja toinen käyttää sitä ominaisuutta hyväkseen ja alkaa elää sitä omaa "elämätöntä" elämäänsä..muualla.
Sitä alkaa oleen vaan semmonen "turvatutti" toiselle,ja sehän ei pitemmän päälle luonnistu,niinkuin itsekkin olet huomannut!
Hyvä kun olet kuitenkin puhunut jo vaimosi kanssa! Älä anna periksi,vaan keskustele aiheesta lisää hänen kanssaan!
Puheyhteys on auki,pidä se auki!

Vaimoke kirjoitti:

Flunssa on selätetty,mutta töitä on kertynyt senkin eestä sitten!!
Sinustahan huokuu jo muutakin,kuin masennusta! Sillälailla! Ei sitä eteisen mattona jaksa kukaan ikäänsä olla! Taistelutahto sieltä nostelee päätään..
Luin tuossa itekkin sairaana ollessani parisuhteista ja löysin sellaisen yhteisen nimittäjän kuin koti-ihminen..täälläkin on jollakin sivulla asiaa sivuttu..
Pariskunnasta toisesta tulee juuri se kodin hengetär-tai henki,joka pyörittää sitä arkea enemmän ja alkaa huomaamattaan vallata sitä tilaa kotona..toinen sitten menee ja hoitelee sitä arkeansa kaikenmaailman virikkeiden parissa,kun se koti-ihminen siellä kotona näköjään pärjää arjen kanssa muutenkin,ilman toisen panosta!
Näinhän se ei oikeesti ole! Se arki vaan jää sille tunnollisemmalle puurtajalle ja toinen käyttää sitä ominaisuutta hyväkseen ja alkaa elää sitä omaa "elämätöntä" elämäänsä..muualla.
Sitä alkaa oleen vaan semmonen "turvatutti" toiselle,ja sehän ei pitemmän päälle luonnistu,niinkuin itsekkin olet huomannut!
Hyvä kun olet kuitenkin puhunut jo vaimosi kanssa! Älä anna periksi,vaan keskustele aiheesta lisää hänen kanssaan!
Puheyhteys on auki,pidä se auki!

Lue lisää

Hyvä että flunssa hellittää, Vaimoke!

Tää turvatutti-systeemi on toiminut meillä jo turhankin pitkään. Ja toisaalta, ymmärtäähän tuon että toisen näkökulmsta "kaikki on ihan hyvin", kun huolto/palvelu pelaa (mun toimestani).. Eikä siinä mitään, voin sen hyvin myöntää että oon koti-ihminen ja viihdyn kotosalla ja lasten kanssa, mutta kaipaan siihen rinnalleni samantasoista KUMPPANIA. Ihmistiä jonka kanssa jakaa noita asioita ja tehdä yhdessä kaikkea.. toisella on vaan niin eri intressit (omat). Puoliso alkaa olal vain joku, joka asuu meillä...

Kontaktia en ole kunnolla saanut, kun tää puheyhteys on kovin yksisuuntainen. Voiko sellaista edes kutsua puheyhteydeksi?! Olen yrittänyt tuoda omia ajatuksiani esille, mutta toinen vain kuittaa ne "höpinäksi".. Vai onko hän tosiaan niin sokea, ettei nää minun lipuvan koko ajan vain kauemmas? Ehkä ei halua nähdä? Silmät (ja korvat) on niin helppo ummistaa todellisuudlta...

Voimaton- kirjoitti:

Hyvä että flunssa hellittää, Vaimoke!

Tää turvatutti-systeemi on toiminut meillä jo turhankin pitkään. Ja toisaalta, ymmärtäähän tuon että toisen näkökulmsta "kaikki on ihan hyvin", kun huolto/palvelu pelaa (mun toimestani).. Eikä siinä mitään, voin sen hyvin myöntää että oon koti-ihminen ja viihdyn kotosalla ja lasten kanssa, mutta kaipaan siihen rinnalleni samantasoista KUMPPANIA. Ihmistiä jonka kanssa jakaa noita asioita ja tehdä yhdessä kaikkea.. toisella on vaan niin eri intressit (omat). Puoliso alkaa olal vain joku, joka asuu meillä...

Kontaktia en ole kunnolla saanut, kun tää puheyhteys on kovin yksisuuntainen. Voiko sellaista edes kutsua puheyhteydeksi?! Olen yrittänyt tuoda omia ajatuksiani esille, mutta toinen vain kuittaa ne "höpinäksi".. Vai onko hän tosiaan niin sokea, ettei nää minun lipuvan koko ajan vain kauemmas? Ehkä ei halua nähdä? Silmät (ja korvat) on niin helppo ummistaa todellisuudlta...

Lue lisää

Ei oo helppoo, ei...just tuo aika ennen eropäätöksen tekoo on se vaikein. Sit helpottaa kun päästään käytännön järjestelyihin.

Hyvä, että oot jo ottanu tilanteen puheeks vaimos kanssa. Mutta älä "tunnustele" äläkä "haistele" vaan sano suoraan, että sun mielestä avioliitto ja yhteiselämänne on menny päin peetä jo pitkän aikaa. Ja että harkitset vakavasti oisko avioero hyvä ratkaisu. Suorasta puheesta on helpompi ymmärtää, että oot tosissas. Nyt sun jutuista saa aika epävarman kuvan. Etkä kai välttämättä vielä olekaan ihan 100% varma, tahdotko kattoo millanen on "tuntematon paratiisi" vaan pysyt mieluummin tutussa helvetissä (ota toi vähän huumorilla)...

Sossu muuten ei MÄÄRÄÄ lapsia jommalle kummalle vaan antaa suosituksen niissä tapauksissa, joissa vanhemmat ei pääse keskenään sopimukseen huoltajuudesta ja asumisesta. Käräjäoikeus on se, joka tekee päätöksen noissa riitatapauksissa.

Sähän saat ihan vapaasti ottaa yhteyttä sos.toimeen (lastenvalvojaan) ja kertoa, millasta roolia oot hoitanu. Oletan, ettei työnjako oo jääny epäselväks teidän sukulaisille tai tutuillekaan?

Ihan hyvin isäkin voi olla lähivanhempi, jos vaan pystyy huolehtimaan lasten arjesta. Ja sun jutuista päätellen sinä huolehdit siitä arjesta nytkin.

Mitä tulee siihen, löydätkö yli 40 v. enää uutta kumppania, niin mikä ettet löytäis?? Ihmiset voi löytää toisensa vielä jopa vanhainkodissa! Mutta sen uuden kumppanin ja sun toivoman "arjen jakajan" aika ei ole vielä. Erosta yli pääsy, sikäli kun se teille tulee, vie oman aikansa ja ennen uusia suhteita kannattaa tasaannuttaa arki lasten kans. 43 v. ei oo todellakaan vielä loppuunkaluttu luu, vaan mies parhaassa iässä.

Alahan toimeen, puhu vaimos kans suoraan ja siitä se homma lähtee. Rakkaus ei ole mikään tahdon asia, tottakai se iän myötä muuttaa muotoaan, ehkä semmoiseen kaveruuteen tai jotain. Mutta yks tärkee juttu, minkä itekin oot huomannu, on se yhdessä yrittämisen ja tekemisen meininki, mikä nyt valitettavasti näyttää teiltä puuttuvan.

Yks kysymys: ootkohan passannut vaimoas liikaa? Siis ottanut asioita ja hommia hoidettavakses, niin ettei toinen tunne mitään tarvetta osallistua niihin? Vai kävikö sulle, kuten naisille monesti käy, että aikas esim. kotitöistä huomauteltuas totesit, että parempi tehdä ite jotta tulee tehtyä? Ja sen jälkeen sitä saakin tehdä ite kaiken...

viljami66 kirjoitti:

Ei oo helppoo, ei...just tuo aika ennen eropäätöksen tekoo on se vaikein. Sit helpottaa kun päästään käytännön järjestelyihin.

Hyvä, että oot jo ottanu tilanteen puheeks vaimos kanssa. Mutta älä "tunnustele" äläkä "haistele" vaan sano suoraan, että sun mielestä avioliitto ja yhteiselämänne on menny päin peetä jo pitkän aikaa. Ja että harkitset vakavasti oisko avioero hyvä ratkaisu. Suorasta puheesta on helpompi ymmärtää, että oot tosissas. Nyt sun jutuista saa aika epävarman kuvan. Etkä kai välttämättä vielä olekaan ihan 100% varma, tahdotko kattoo millanen on "tuntematon paratiisi" vaan pysyt mieluummin tutussa helvetissä (ota toi vähän huumorilla)...

Sossu muuten ei MÄÄRÄÄ lapsia jommalle kummalle vaan antaa suosituksen niissä tapauksissa, joissa vanhemmat ei pääse keskenään sopimukseen huoltajuudesta ja asumisesta. Käräjäoikeus on se, joka tekee päätöksen noissa riitatapauksissa.

Sähän saat ihan vapaasti ottaa yhteyttä sos.toimeen (lastenvalvojaan) ja kertoa, millasta roolia oot hoitanu. Oletan, ettei työnjako oo jääny epäselväks teidän sukulaisille tai tutuillekaan?

Ihan hyvin isäkin voi olla lähivanhempi, jos vaan pystyy huolehtimaan lasten arjesta. Ja sun jutuista päätellen sinä huolehdit siitä arjesta nytkin.

Mitä tulee siihen, löydätkö yli 40 v. enää uutta kumppania, niin mikä ettet löytäis?? Ihmiset voi löytää toisensa vielä jopa vanhainkodissa! Mutta sen uuden kumppanin ja sun toivoman "arjen jakajan" aika ei ole vielä. Erosta yli pääsy, sikäli kun se teille tulee, vie oman aikansa ja ennen uusia suhteita kannattaa tasaannuttaa arki lasten kans. 43 v. ei oo todellakaan vielä loppuunkaluttu luu, vaan mies parhaassa iässä.

Alahan toimeen, puhu vaimos kans suoraan ja siitä se homma lähtee. Rakkaus ei ole mikään tahdon asia, tottakai se iän myötä muuttaa muotoaan, ehkä semmoiseen kaveruuteen tai jotain. Mutta yks tärkee juttu, minkä itekin oot huomannu, on se yhdessä yrittämisen ja tekemisen meininki, mikä nyt valitettavasti näyttää teiltä puuttuvan.

Yks kysymys: ootkohan passannut vaimoas liikaa? Siis ottanut asioita ja hommia hoidettavakses, niin ettei toinen tunne mitään tarvetta osallistua niihin? Vai kävikö sulle, kuten naisille monesti käy, että aikas esim. kotitöistä huomauteltuas totesit, että parempi tehdä ite jotta tulee tehtyä? Ja sen jälkeen sitä saakin tehdä ite kaiken...

Lue lisää

Juu täällä sitä vielä ollaan....Eipä tilanne oo meilläkään muuttunut miksikään.
Vaimo vetää edelleen ku sieni ja saa mut miettimään eroa yhä vakavammin!
pyynnöstäni oli yhden päivän juomatta mutta taas on toistakymmentä tölkkiä tyhjentynyt.... ns. 0-päiviä viimeisen 3kk aikana max 2....
Mutta nuo lapset....ne on mulle edelleen tärkeintä!
Parin kanssa ollu hiukan ongelmia joita selvitelty sossujen kanssa mutta vaimon alkon käyttö ei oo tullu esille vielä! Nää kaks tenavaa ei oo asiasta mitään puhunu vaikka ovat useamman kerran olleet terapeutin juttusilla.
ollu kaikenlaista ja nyt hieman ongelmia koulussakin....
Ehkä mun pitäis tehdä se ratkaisu meleko pian?
Se on vaan niin perhanan vaikeaa!!

Shokki se on vaimolle enkä oikein tiedä miten hän sen ottaa ja mitä sanoo tai tekee kun kuitenkin vähän väliä kertoo mun olevan hänelle niin tärkeä ja niin pois päin......

Hei voimaton! Mulla ne täkytkin jääny heittämättä mut pakko kai meidän on toimia pikkuhiljaa eihän tästä muuten tuu mittää.......

Marde69 kirjoitti:

Juu täällä sitä vielä ollaan....Eipä tilanne oo meilläkään muuttunut miksikään.
Vaimo vetää edelleen ku sieni ja saa mut miettimään eroa yhä vakavammin!
pyynnöstäni oli yhden päivän juomatta mutta taas on toistakymmentä tölkkiä tyhjentynyt.... ns. 0-päiviä viimeisen 3kk aikana max 2....
Mutta nuo lapset....ne on mulle edelleen tärkeintä!
Parin kanssa ollu hiukan ongelmia joita selvitelty sossujen kanssa mutta vaimon alkon käyttö ei oo tullu esille vielä! Nää kaks tenavaa ei oo asiasta mitään puhunu vaikka ovat useamman kerran olleet terapeutin juttusilla.
ollu kaikenlaista ja nyt hieman ongelmia koulussakin....
Ehkä mun pitäis tehdä se ratkaisu meleko pian?
Se on vaan niin perhanan vaikeaa!!

Shokki se on vaimolle enkä oikein tiedä miten hän sen ottaa ja mitä sanoo tai tekee kun kuitenkin vähän väliä kertoo mun olevan hänelle niin tärkeä ja niin pois päin......

Hei voimaton! Mulla ne täkytkin jääny heittämättä mut pakko kai meidän on toimia pikkuhiljaa eihän tästä muuten tuu mittää.......

Lue lisää

Minulla on mies,joka toi nuoruuden paheensa,eli viinan suhteeseemme pikku hiljaa pahemmin ja pahemmin!! Ei kuitenkaan päivittäin,mutta jokaviikonloppu oli" tillin tallin "ja viikollakin piti saada "rentoutua!!"
Jos mäkätin,niin häipy baareihin ja silleen..
Riitelyähän se oli ja lapset itkeskeli sängyissään..mieheni isä oli ollut alkoholisti ja mieheni itse kärsinyt ja hävennyt sitä koko lapsuutensa..isänsä kuoli viinaan.
Kun en enää jaksanut,suunnittelin elämäni lasten kanssa eteenpäin ilman miestäni ja kerroin sitten suunnitelmani hänelle tiukasti! Niin TIUKASTI,että mieheni kerrankin ensimmäistä kertaa mietti,mitä menettää,jos viinapullon korkki ei pysy kiinni!! ja korkki on pysynyt kiinni! Pikkurepsahduksia on ollut,mutta aina olen lopettanut ne alkuunsa!
Minä olen se,joka on koko ajan sen pullon ja korkin välissä,enkä tiedä jaksanko ikääni siinä olla,mutta olen ainakin vielä päättänyt sen tehdä!!
Alkoholistin kanssa ollessa sen toisen pitää olla TIUKKA! Pullot mäkeen ja normaali lapsuus lapsille!!
Mieheni on innostunut nykyään urheilusta ja lenkkeilee ja ui ja hiihtelee!!
Sinäkin Marde..olet varmaan jo yrittänyt paljon,mutta itse olen sen huomannut,että pitää olla PALJON tiukempi ihmiselle jolla on riippuvuus ja yrittää saada jotain muuta sen viinan tilalle!!
Juominen ei lopu,jos juoppo ei sitä itse halua,mutta aina voi kiristää toista havahtumaan ja pakottaa olemaan tuomatta niitä pulloja kotiin! Sehän on teidän kaikkien koti,ei vaan sen juopon. Ei hänellä ole mitään oikeutta tuoda sitä salarakastaan,pulloa sinne!!
Voimia sulle..jos ei mikään tehoo,ota ero ja lapset ja juokse..
Mieheni isän alkoholismi meinasi pilata meidä suhteen..periyty pojalle..ethän halua sitä omille lapsillesi?

Marde69 kirjoitti:

Juu täällä sitä vielä ollaan....Eipä tilanne oo meilläkään muuttunut miksikään.
Vaimo vetää edelleen ku sieni ja saa mut miettimään eroa yhä vakavammin!
pyynnöstäni oli yhden päivän juomatta mutta taas on toistakymmentä tölkkiä tyhjentynyt.... ns. 0-päiviä viimeisen 3kk aikana max 2....
Mutta nuo lapset....ne on mulle edelleen tärkeintä!
Parin kanssa ollu hiukan ongelmia joita selvitelty sossujen kanssa mutta vaimon alkon käyttö ei oo tullu esille vielä! Nää kaks tenavaa ei oo asiasta mitään puhunu vaikka ovat useamman kerran olleet terapeutin juttusilla.
ollu kaikenlaista ja nyt hieman ongelmia koulussakin....
Ehkä mun pitäis tehdä se ratkaisu meleko pian?
Se on vaan niin perhanan vaikeaa!!

Shokki se on vaimolle enkä oikein tiedä miten hän sen ottaa ja mitä sanoo tai tekee kun kuitenkin vähän väliä kertoo mun olevan hänelle niin tärkeä ja niin pois päin......

Hei voimaton! Mulla ne täkytkin jääny heittämättä mut pakko kai meidän on toimia pikkuhiljaa eihän tästä muuten tuu mittää.......

Lue lisää

Joo ei ole paljon yhdessä tekemisen meininkiä ollut ihan äskettäin.. vuosiin siis. Se kai tässä osaltaan korpeaakin, ja tekee yksinäiseksi, kun kuitenkin olevinaan olemme PARIskunta. Paria on kuitenkin hankala yksin muodostaa.. ja sitten kaikki vieläpä pitää meitä oikein unlemaparina!! Voi kun vaan tietäisivät.. no, ehkä tämä ulkoisesti näyttääkin siltä. Todellisuus on toista (ei kuitenkaan onneksi alko- tai väkivaltaongelmaa), muuten vaan tätä kylmäkiskoista meininkiä.

Ratkaisut on vaikeita Marde69 täälläkin, vaikka tiedänkin että se olisi lopulta kuitenkin oikein. Väärin olisi jatkaa tätä yhteiselämää näin, teeskennellen. Tämä on liian kuluttavaa. Joku joskus sanoi sitäkin, että pelkästään lasten vuoksi yhdessä pysyminen on vain tekosyy sille, ettei uskalla lähteä. Olen ehkä pikkuhiljaa tunnustanut sen tosiasian itselleni.. siihen on vain niin helppo vedota. Lapset ovat kaikki kaikessa, mutta ehkä asiat kuitenkin järjestyisivät jos vain saisimme järkevästi ja suht. sovussa käytännön asiat sovittua..? Lapsistani en aio täysin luopua vaikka mikä olisi.. en halua viikonloppuisän roolia, mutta mieli alkaa pikkuhiljaa taipua viikko-viikko systeemin kannalle. Epäsäännööllinen työrytmi vähän mietityttää, mutta on kai noita muitakin vuorotyötä tekeviä eronneita jotka hanskaa homman?

Tsemppiä vaan sullekin Marde69 ja pidetään pää pinnalla! Pidä ajan tasalla miten siellä tilanne kehittyy.

Jo 20 vuotta näin.. kirjoitti:

Minulla on mies,joka toi nuoruuden paheensa,eli viinan suhteeseemme pikku hiljaa pahemmin ja pahemmin!! Ei kuitenkaan päivittäin,mutta jokaviikonloppu oli" tillin tallin "ja viikollakin piti saada "rentoutua!!"
Jos mäkätin,niin häipy baareihin ja silleen..
Riitelyähän se oli ja lapset itkeskeli sängyissään..mieheni isä oli ollut alkoholisti ja mieheni itse kärsinyt ja hävennyt sitä koko lapsuutensa..isänsä kuoli viinaan.
Kun en enää jaksanut,suunnittelin elämäni lasten kanssa eteenpäin ilman miestäni ja kerroin sitten suunnitelmani hänelle tiukasti! Niin TIUKASTI,että mieheni kerrankin ensimmäistä kertaa mietti,mitä menettää,jos viinapullon korkki ei pysy kiinni!! ja korkki on pysynyt kiinni! Pikkurepsahduksia on ollut,mutta aina olen lopettanut ne alkuunsa!
Minä olen se,joka on koko ajan sen pullon ja korkin välissä,enkä tiedä jaksanko ikääni siinä olla,mutta olen ainakin vielä päättänyt sen tehdä!!
Alkoholistin kanssa ollessa sen toisen pitää olla TIUKKA! Pullot mäkeen ja normaali lapsuus lapsille!!
Mieheni on innostunut nykyään urheilusta ja lenkkeilee ja ui ja hiihtelee!!
Sinäkin Marde..olet varmaan jo yrittänyt paljon,mutta itse olen sen huomannut,että pitää olla PALJON tiukempi ihmiselle jolla on riippuvuus ja yrittää saada jotain muuta sen viinan tilalle!!
Juominen ei lopu,jos juoppo ei sitä itse halua,mutta aina voi kiristää toista havahtumaan ja pakottaa olemaan tuomatta niitä pulloja kotiin! Sehän on teidän kaikkien koti,ei vaan sen juopon. Ei hänellä ole mitään oikeutta tuoda sitä salarakastaan,pulloa sinne!!
Voimia sulle..jos ei mikään tehoo,ota ero ja lapset ja juokse..
Mieheni isän alkoholismi meinasi pilata meidä suhteen..periyty pojalle..ethän halua sitä omille lapsillesi?

Lue lisää

Voimia kaikille teille,joilla on alkoholisti kumppanina.Niin alkoholisteja he ovat,jotka juovat paljon,jotka ovat riipuvaisia alkoholista.Se on sairaus ja se vaatii hoitoa ja se hoitaja ei ole vaimo tai mies vaan lääkäri,terapeutti,ammattihenkilö siis!Hienoa,että miehesi on saanut otteen elämästään,mutta voi todellakin käydä sinulle raskaaksi olla hänen ja pullon välissä!Sinä et ole hoitaja vaan aviovaimo.Eikö olisi parempi selvittää ne syyt "Miksi se Jeppe juo",oppia tunnistamaan riippuvainen persoonallisuus jne.
Itse en ole alkoholistiperheestä enkä juo itse eikä ex-miehenikään juonut,mutta hänen isänsä oli alkoholisti(kävi töissä viikot ja heti perjantaina veti itsensä tillin tallin mennäkseen taas töihin ma aamuna.Kuoli 63v.syöpään.Heillä oli siis kotona Virtahepo olohuoneessa ja vaikutukset mieheeni oli nähtävissä meidän avioliitossa.Hän ei juonut,lyönyt ym. mutta hänellä on riippuvainen luonne,hän on työnarkomaani.Yleistä juuri alkoholisti perheissä kasvaneille pojille.Ihmettelin aina(aloimme seurustella 20 vuotiaina) miksei kukaan puuttunut hänen juomiseensa?Kukaan ei ohjannut hoitoon.Ym.Nyt on tietysti tullut itsellekin elämänkokemusta.Meidän avioliitto päättyi eroon ja suuri vaikutus oli tuolla työnarkomanialla.Aina tunsin,että minä ja lapsi oltiin aina kakkosia,ensin tuli aina työ.
Olen myös seurannut läheltä ystävättäreni kamppailua alkoholismin kanssa.Hän hakeutui hoitoon Kalliolaan ja on nyt ollut selvänä yli puoli vuotta!Käy AA-kokouksissa ja tapaa tukihenkilöitään ja kohtalontovereitaan.Häneltä olen kuullut paljon Miten alkoholismia hoidetaan.
Vielä kerran tsemppiä kaikille!!!Myös nimimerkille voimaton.

Marde69 kirjoitti:

Juu täällä sitä vielä ollaan....Eipä tilanne oo meilläkään muuttunut miksikään.
Vaimo vetää edelleen ku sieni ja saa mut miettimään eroa yhä vakavammin!
pyynnöstäni oli yhden päivän juomatta mutta taas on toistakymmentä tölkkiä tyhjentynyt.... ns. 0-päiviä viimeisen 3kk aikana max 2....
Mutta nuo lapset....ne on mulle edelleen tärkeintä!
Parin kanssa ollu hiukan ongelmia joita selvitelty sossujen kanssa mutta vaimon alkon käyttö ei oo tullu esille vielä! Nää kaks tenavaa ei oo asiasta mitään puhunu vaikka ovat useamman kerran olleet terapeutin juttusilla.
ollu kaikenlaista ja nyt hieman ongelmia koulussakin....
Ehkä mun pitäis tehdä se ratkaisu meleko pian?
Se on vaan niin perhanan vaikeaa!!

Shokki se on vaimolle enkä oikein tiedä miten hän sen ottaa ja mitä sanoo tai tekee kun kuitenkin vähän väliä kertoo mun olevan hänelle niin tärkeä ja niin pois päin......

Hei voimaton! Mulla ne täkytkin jääny heittämättä mut pakko kai meidän on toimia pikkuhiljaa eihän tästä muuten tuu mittää.......

Lue lisää

Marde69, miten siellä jaksellaan???

Enkel1 kirjoitti:

Marde69, miten siellä jaksellaan???

Heips Enkel1! ja muutkin!

En oo täällä käyny pitkääääään aikaan ja melkein jäi löytämättä tää ketju!
onneks löyty? Meillä Tilanne vähä muuttunu....ainaki sen verran että oon saanu suuni auki ja puhunu erosta ja tästä elämän "tyhjyydestä" useammanki kerran.... Tosin vaati hieman enempi ennenku heräsin....
nimittäin "hajosin" totaalisesti tuossa keväällä en pystynyn oleen töissä tuli itkukohtauksia yms. piti käydä lekurilla ja psykologilla yms. mut nyt tuntuu paremmalta....Viime viikot elo ollu ihan vaan lasten kans toimintaa , oon käyny nuorimpien kaa päivittäin puistoissa ynnä muissa aktiviiteissa....
Juu ero on melekeen varmaa jo tunteita ei oo toista kohtaa ja nii eespäin.... mut Lapsista en luovu ja nyt oon jokseenkin varma että saan ne pitää vaikka joutuisin riiteleen.... soskut on tietoisia mm. alkoholiasiasta....juu mut palataan juttuun jos täällä joku vielä pyörii...

P.S. Tuo mun nimimerkki oli varattu eli piti vaihtaa :(

T:ÄMJiiP33 = EX-Marde69

Hei Vaimoke!
Oon kyllä ulkoilmaihminen ja se kai tässä vielä järjissään pitääkin, muuten en kai jaksaiskaan. Se on mun henkireikä. Oon miettinyt myös ehdottamaasi kirjeen kirjoittamista, mutta sitä asiaa on niin paljon.. vieäkin enemmän kuin mitä tänne jaksaa ja ehtii kirjoittaa.
Eilen juoksulenkillä mietin taas, että kuinka vihainen, kyllästynyt ja elämäänsä väsynyt ihmisen oikein pitää olla että ymmärtää tehdä eropäätöksen?! Kuinka huonosti asioiden on oltava, että ymmärtää ratkaista tilanteen? Entä jäiskö liitosta ja suhteesta molemmille onnellisemmat muistot, jos ratkaisun tekisi mieluummin ns. hyvän sään aikana kuin odottamalla asioiden menevän ihan totaalisen päin h….tiä?! Jotenkin vaan tuntuis että käytännön asioistakin ois vaikeampaa sopia jos sitä kurjuuden maksimointia jää odottamaan, niin eikö se oo aika heikko lähtökohta neuvotella miten ero käytännössä sitten hoidetaan?
Itse koen valtavaa syyllisyyttä että haluan erota. Toisaalta koen syyllisyyttä myöskin siitä, jos jään liittoon vain mukavuudenhalusta, pelkuruudesta ja kyvyttömyydestä tehdä päätöksiä. Tuntuu väärältä, melkeinpä petokselta puolisoa kohtaan ”vaan hengailla” tässä liitossa vailla aitoja ja oikeita tunteita. Ja jos puolisolta oikeasti kysyttäis, niin haluaisko hänkään sitten rinnalleen ihmisen joka on siinä vain lasten takia eikä hänen vuokseen ja täydestä sydämmestä?

Siätkin sivusuhdetta oon miettinyt taas uudelleen, mutta se tuntuis vain hetkelliseltä pakokeinolta. Toivoisko sitä sitten kuitenkin sisimmässään vain kiinnijäämistä ja tilanteen ratkaemista sitä kautta? Tekisihän se varmasti hyvää itsetunnole (ja muutenkin kai), mutta ehkä ei sitten kuitenkaan oo mun juttu. Kovasti kaipaan kyllä toisen ihmisen läheisyyttä, mtutta jospa sen aika tulisi vielä.. Jos nyt viikonloppuna ottaisi vihdoinkin päänsä pois pensaasta ja tarttuisi härkää sarvista???

Voimaton- kirjoitti:

Hei Vaimoke!
Oon kyllä ulkoilmaihminen ja se kai tässä vielä järjissään pitääkin, muuten en kai jaksaiskaan. Se on mun henkireikä. Oon miettinyt myös ehdottamaasi kirjeen kirjoittamista, mutta sitä asiaa on niin paljon.. vieäkin enemmän kuin mitä tänne jaksaa ja ehtii kirjoittaa.
Eilen juoksulenkillä mietin taas, että kuinka vihainen, kyllästynyt ja elämäänsä väsynyt ihmisen oikein pitää olla että ymmärtää tehdä eropäätöksen?! Kuinka huonosti asioiden on oltava, että ymmärtää ratkaista tilanteen? Entä jäiskö liitosta ja suhteesta molemmille onnellisemmat muistot, jos ratkaisun tekisi mieluummin ns. hyvän sään aikana kuin odottamalla asioiden menevän ihan totaalisen päin h….tiä?! Jotenkin vaan tuntuis että käytännön asioistakin ois vaikeampaa sopia jos sitä kurjuuden maksimointia jää odottamaan, niin eikö se oo aika heikko lähtökohta neuvotella miten ero käytännössä sitten hoidetaan?
Itse koen valtavaa syyllisyyttä että haluan erota. Toisaalta koen syyllisyyttä myöskin siitä, jos jään liittoon vain mukavuudenhalusta, pelkuruudesta ja kyvyttömyydestä tehdä päätöksiä. Tuntuu väärältä, melkeinpä petokselta puolisoa kohtaan ”vaan hengailla” tässä liitossa vailla aitoja ja oikeita tunteita. Ja jos puolisolta oikeasti kysyttäis, niin haluaisko hänkään sitten rinnalleen ihmisen joka on siinä vain lasten takia eikä hänen vuokseen ja täydestä sydämmestä?

Siätkin sivusuhdetta oon miettinyt taas uudelleen, mutta se tuntuis vain hetkelliseltä pakokeinolta. Toivoisko sitä sitten kuitenkin sisimmässään vain kiinnijäämistä ja tilanteen ratkaemista sitä kautta? Tekisihän se varmasti hyvää itsetunnole (ja muutenkin kai), mutta ehkä ei sitten kuitenkaan oo mun juttu. Kovasti kaipaan kyllä toisen ihmisen läheisyyttä, mtutta jospa sen aika tulisi vielä.. Jos nyt viikonloppuna ottaisi vihdoinkin päänsä pois pensaasta ja tarttuisi härkää sarvista???

Lue lisää

Juu..Sehän kuulostaa hyvältä! Kyllä se kuitenkin on se puhuminen ainoa keino saada asioihin jotakin tolkkua!! Vielä kun saat aikaiseksi rakentavaa keskustelua välillenne,niin tilanteenne voisi helpottua!
Älä päästä naistasi helpolla! Vaikka hän ei ehkä välittäisi asioista puhua,niin ole jämpti ja sano,että sinä haluat! Voisit pehmentää tilannetta hyvällä viinillä..Itse olen käynyt parhaat keskustelut parin viinilasillisen voimalla,jos on ollut jännitteitä ilmassa.
Älä aloita keskustelua paukauttamalla heti miettimääsi ero asiaa päin näköä,vaan sano,ettet ole ollut
pitkään aikaan enään liittoonne tyytyväinen,että jotain tarttis tehdä!!
Toivottavasti saat jotain aikaiseksi ja jotain ratkaisevaakin tapahtuisi..Voihan se olla,että tilanne muuttuu totaalisesti ja saatkin kaipaamaasi seksiä naiseltasi!!! ;D
"pieni kiusoittelu sallittakoon..:)"

Vaimoke.. kirjoitti:

Juu..Sehän kuulostaa hyvältä! Kyllä se kuitenkin on se puhuminen ainoa keino saada asioihin jotakin tolkkua!! Vielä kun saat aikaiseksi rakentavaa keskustelua välillenne,niin tilanteenne voisi helpottua!
Älä päästä naistasi helpolla! Vaikka hän ei ehkä välittäisi asioista puhua,niin ole jämpti ja sano,että sinä haluat! Voisit pehmentää tilannetta hyvällä viinillä..Itse olen käynyt parhaat keskustelut parin viinilasillisen voimalla,jos on ollut jännitteitä ilmassa.
Älä aloita keskustelua paukauttamalla heti miettimääsi ero asiaa päin näköä,vaan sano,ettet ole ollut
pitkään aikaan enään liittoonne tyytyväinen,että jotain tarttis tehdä!!
Toivottavasti saat jotain aikaiseksi ja jotain ratkaisevaakin tapahtuisi..Voihan se olla,että tilanne muuttuu totaalisesti ja saatkin kaipaamaasi seksiä naiseltasi!!! ;D
"pieni kiusoittelu sallittakoon..:)"

Lue lisää

Niinpä niin Vaimoke, puhua pitäisi vaan mistä löytää aikaa siihen tässä arjen sirkuksessa?! No kyllähän me sitä viikonloppuna koitettiin jopa jonkinlaisella menestyksellä. Nyt päällimäisenä fiiliskenä olo on helpottunut!!

Kerroin puolisolleni etten ole onnellinen, eroajatuksistani ja olen vieläkin aivan ällikällä lyöty! Hän oli kiitollinen rehellisyydestäni ja totesi että kyllä ero todellakin on paras ratkaisu ellen enää rakasta häntä täydestä sydämestäni. Hän ei kuulemma halua kämppäkaveria vaan Rakastetun. Hänenkin tunteensa ovat kai enemmän kiintymystä kuin syvää, vahvaa rakkautta. Ei ole vain uskaltanut kuulemma sitä edes itselleen ennemin tunnustaa. Tosin pyysi kuitenkin vielä miettimään asiaa ja sen lupasin tehdä, vaikka tiedän itsekin syvällä sisimmässäni ettei tässä enää mitään miettimistä ole. Voisimmehan molemmat luvata vaikka seitsemän hyvää ja kymmenen kaunista ja vuoden kuluttua jälleen todeta, ettei mikään ole muuttunut miksikään!! Ja taas aloita sama homma alusta…

Nämä muutamat päivät olemme olleet kuin parhaat kaverit ja jutelleet jatkosta. Näköjään tulemme paljon paremmin toimeen kaveripohjalta, kun ilmassa ei enää ole jännitteitä aviomiehen ja –vaimon velvollisuuksista! Juteltiin juuri eilen, että välitetään toisistamma vieläkin paljon – kuten vanhasta ystävästä (eli ei enää mtn vipinää vällyn alla vaikka ytheinen vuode vielä toistaiseksi jaetaankin!). Tältä pohjalta uskoisin että aika hyvissä yhteistuumin saamme sovittua lasten asiatkin ja yhteistuumin, läheistemme tuella, kasvatettua heidät isoiksi ihmisiksi vaikka sitten eri osoitteista käsin. Tulee varmasti vielä vaikeitakin paikkoja eteen, lapsille ja perheille pitää kertoa yms. yms., mutta nyt olo on kevyt ja ajatukset valoisat kohti alkavaa kevättä! Kiitos Vaimoke ja muut kannustuksesta sekä tsemppiä teillekin!! Marde69sta ois kiva kuulla myös!

Voimaton- kirjoitti:

Niinpä niin Vaimoke, puhua pitäisi vaan mistä löytää aikaa siihen tässä arjen sirkuksessa?! No kyllähän me sitä viikonloppuna koitettiin jopa jonkinlaisella menestyksellä. Nyt päällimäisenä fiiliskenä olo on helpottunut!!

Kerroin puolisolleni etten ole onnellinen, eroajatuksistani ja olen vieläkin aivan ällikällä lyöty! Hän oli kiitollinen rehellisyydestäni ja totesi että kyllä ero todellakin on paras ratkaisu ellen enää rakasta häntä täydestä sydämestäni. Hän ei kuulemma halua kämppäkaveria vaan Rakastetun. Hänenkin tunteensa ovat kai enemmän kiintymystä kuin syvää, vahvaa rakkautta. Ei ole vain uskaltanut kuulemma sitä edes itselleen ennemin tunnustaa. Tosin pyysi kuitenkin vielä miettimään asiaa ja sen lupasin tehdä, vaikka tiedän itsekin syvällä sisimmässäni ettei tässä enää mitään miettimistä ole. Voisimmehan molemmat luvata vaikka seitsemän hyvää ja kymmenen kaunista ja vuoden kuluttua jälleen todeta, ettei mikään ole muuttunut miksikään!! Ja taas aloita sama homma alusta…

Nämä muutamat päivät olemme olleet kuin parhaat kaverit ja jutelleet jatkosta. Näköjään tulemme paljon paremmin toimeen kaveripohjalta, kun ilmassa ei enää ole jännitteitä aviomiehen ja –vaimon velvollisuuksista! Juteltiin juuri eilen, että välitetään toisistamma vieläkin paljon – kuten vanhasta ystävästä (eli ei enää mtn vipinää vällyn alla vaikka ytheinen vuode vielä toistaiseksi jaetaankin!). Tältä pohjalta uskoisin että aika hyvissä yhteistuumin saamme sovittua lasten asiatkin ja yhteistuumin, läheistemme tuella, kasvatettua heidät isoiksi ihmisiksi vaikka sitten eri osoitteista käsin. Tulee varmasti vielä vaikeitakin paikkoja eteen, lapsille ja perheille pitää kertoa yms. yms., mutta nyt olo on kevyt ja ajatukset valoisat kohti alkavaa kevättä! Kiitos Vaimoke ja muut kannustuksesta sekä tsemppiä teillekin!! Marde69sta ois kiva kuulla myös!

Lue lisää

Tosiasia on ettei kukaan ole kuollut seksin puutteeseen. Jos saat aikaan lämpimän ystävyys suhteen vaimosi kanssa, voisitko kuvitella että jatkaisitte yhtenä terveenä perheenä yhdessä lapsianne hoitaen.
Voittehan te laskea leikkiä ja hassutella "maailman parhaan ystävän kanssa" jokapäiväisiä kuvioita.

Lapset siitä viisveisaa mitä te teette omassa makuuhuoneessanne vai teetteko mitään. Ainoa (kuten itse jo tiedät) mikä heille on tärkeä on se että te olette iloisia ja pysytte yhdessä, että jokainen tukee toisiaan.

Kuka tietää, ehkä seksikin tulee joskus taas kuvioihin mukaan, ehkä ei. Mutta ellette tee siitä tyhmän isoa numeroa teidän liittonne saman katon alla pystyy kehittymään rakentavaksi ja kokonaisuutena kaikkia osapuolia tyydyttäväksi.

oppeliini kirjoitti:

Tosiasia on ettei kukaan ole kuollut seksin puutteeseen. Jos saat aikaan lämpimän ystävyys suhteen vaimosi kanssa, voisitko kuvitella että jatkaisitte yhtenä terveenä perheenä yhdessä lapsianne hoitaen.
Voittehan te laskea leikkiä ja hassutella "maailman parhaan ystävän kanssa" jokapäiväisiä kuvioita.

Lapset siitä viisveisaa mitä te teette omassa makuuhuoneessanne vai teetteko mitään. Ainoa (kuten itse jo tiedät) mikä heille on tärkeä on se että te olette iloisia ja pysytte yhdessä, että jokainen tukee toisiaan.

Kuka tietää, ehkä seksikin tulee joskus taas kuvioihin mukaan, ehkä ei. Mutta ellette tee siitä tyhmän isoa numeroa teidän liittonne saman katon alla pystyy kehittymään rakentavaksi ja kokonaisuutena kaikkia osapuolia tyydyttäväksi.

Lue lisää

Mukava oli kuulla,että tilanne on nyt kuitenkin edennyt toivomallasi tavalla!
Nyt kun se puheyhteys on auki,lisää pökköä pesään vaan!
Tuon "Oppeliinin" neuvot ovat myös hyviä..itse olen noudattanut niitä monessa,mutta tuo yksi ei toimi ainakaan enään omalla kohdallani....seksiä vaan haluis,mut ei sen oman miehen kanssa..ja se johtuu juuri siitä,ettei "kaverin" kans kiinnosta..pitäs kuitenkin olla jotain muutakin..mut se on mun ongelma!..eikä ylitsepääsemätön..ja muut asiat perheessä ovat nyt tärkeämpiä..
Mukavaa kuitenkin,että nyt pyörät ovat lähteneet teillä pyörimään ja kuka tietää,miten vielä käy!
Lapset ovat kuitenkin ne teidänkin paras asia ja hyväntuuliset vanhemmat tekevät lapsetkin onnellisiksi..
Toivon sulle hyvää jatkoa ja onnea pohdinnoillenne! Tuosta on hyvä jatkaa!!

vaimoke kirjoitti:

Mukava oli kuulla,että tilanne on nyt kuitenkin edennyt toivomallasi tavalla!
Nyt kun se puheyhteys on auki,lisää pökköä pesään vaan!
Tuon "Oppeliinin" neuvot ovat myös hyviä..itse olen noudattanut niitä monessa,mutta tuo yksi ei toimi ainakaan enään omalla kohdallani....seksiä vaan haluis,mut ei sen oman miehen kanssa..ja se johtuu juuri siitä,ettei "kaverin" kans kiinnosta..pitäs kuitenkin olla jotain muutakin..mut se on mun ongelma!..eikä ylitsepääsemätön..ja muut asiat perheessä ovat nyt tärkeämpiä..
Mukavaa kuitenkin,että nyt pyörät ovat lähteneet teillä pyörimään ja kuka tietää,miten vielä käy!
Lapset ovat kuitenkin ne teidänkin paras asia ja hyväntuuliset vanhemmat tekevät lapsetkin onnellisiksi..
Toivon sulle hyvää jatkoa ja onnea pohdinnoillenne! Tuosta on hyvä jatkaa!!

Lue lisää

Eihän sitä käy kieltäminen ettei seksi olisi tärkeää.. valehtelisin jos väittäisin muuta. Parisuhde on kuitnkin muutakin kuin seksi, tai se mitä makkarissa tapahtuu. Hellyys, yhteenkuuluvaisuuden tunne, yhteen hiileen puhaltaminen, läheisyys niin fyysisellä kuin henkiselläkin tasolla, yhteinen tekeminen, asioiden jakaminen… mitäs sitten kun kaikki ne puuttuu ja tilalla on vain etäisyys ja puolimuodollinen kaverisudhe? Riittääkö se, että tullaan virallisesti jotenkuten toimeen ja arkirutiinit hoidetaan kuin robotit mutta ei sitten MITÄÄN MUUTA? Eikö siinä tee jälkeläisilleen vain pelkän karhunpalveluksen antamalla heille sellaisen parisuhdemallin??? Noita em. asioita on hankalaa ja teennäistä alkaa lasten vuoksi näyttelemäänkään, jos ei oikeasti tunne enää niin. Sellaiseen teatteriin mnä en lähde.

Samaa mietittiin puolisonkin kanssa, toimisko kämppis-systeemi mutta molemmat olimme yhtä mieltä, että haluamme elämältä ja ihmissuhteelta ylipäätään enemmän kuin ”hyvän kämppäkaverin”. Ja turhautuuko ja kiukustuuko siinä vain entistä enemmän, kun siinä se on metukkaleipä päivittäin nälkäisen miehen silmien edessä muta ei siitä kuitenkaan haukata saa?!! Ja kun samaa huushollia asutetaan, niin oikein kylille syömäänkään ei oisi sopivaa mennä. Tuskin avoimesta suhteestakaan pitkällä tähtäimellä tulis muuta kuin entistä kitkerämpi soppa..

Voimaton- kirjoitti:

Eihän sitä käy kieltäminen ettei seksi olisi tärkeää.. valehtelisin jos väittäisin muuta. Parisuhde on kuitnkin muutakin kuin seksi, tai se mitä makkarissa tapahtuu. Hellyys, yhteenkuuluvaisuuden tunne, yhteen hiileen puhaltaminen, läheisyys niin fyysisellä kuin henkiselläkin tasolla, yhteinen tekeminen, asioiden jakaminen… mitäs sitten kun kaikki ne puuttuu ja tilalla on vain etäisyys ja puolimuodollinen kaverisudhe? Riittääkö se, että tullaan virallisesti jotenkuten toimeen ja arkirutiinit hoidetaan kuin robotit mutta ei sitten MITÄÄN MUUTA? Eikö siinä tee jälkeläisilleen vain pelkän karhunpalveluksen antamalla heille sellaisen parisuhdemallin??? Noita em. asioita on hankalaa ja teennäistä alkaa lasten vuoksi näyttelemäänkään, jos ei oikeasti tunne enää niin. Sellaiseen teatteriin mnä en lähde.

Samaa mietittiin puolisonkin kanssa, toimisko kämppis-systeemi mutta molemmat olimme yhtä mieltä, että haluamme elämältä ja ihmissuhteelta ylipäätään enemmän kuin ”hyvän kämppäkaverin”. Ja turhautuuko ja kiukustuuko siinä vain entistä enemmän, kun siinä se on metukkaleipä päivittäin nälkäisen miehen silmien edessä muta ei siitä kuitenkaan haukata saa?!! Ja kun samaa huushollia asutetaan, niin oikein kylille syömäänkään ei oisi sopivaa mennä. Tuskin avoimesta suhteestakaan pitkällä tähtäimellä tulis muuta kuin entistä kitkerämpi soppa..

Lue lisää

Kyllä isäkin voi olla lähivanhempi. Meidän tyttären luokkakaveri sisaruksineen asuu pääsääntöisesti isänsä luona käytännön syistä. Äiti asuu muutaman kadunkulman päässä ja lapset kulkevat omatoimisesti ja itsenäisesti molempien luona kun haluavat. Perheen lapset (ala-asteikäiset) ovat tuon tuosta tässä meillä leikkimässä ja ihan nuo täysjärkisiltä ja tasapainoisilta vaikuttavat..

Hellu62 kirjoitti:

Kyllä isäkin voi olla lähivanhempi. Meidän tyttären luokkakaveri sisaruksineen asuu pääsääntöisesti isänsä luona käytännön syistä. Äiti asuu muutaman kadunkulman päässä ja lapset kulkevat omatoimisesti ja itsenäisesti molempien luona kun haluavat. Perheen lapset (ala-asteikäiset) ovat tuon tuosta tässä meillä leikkimässä ja ihan nuo täysjärkisiltä ja tasapainoisilta vaikuttavat..

Lue lisää

Näin on! Tiedän itsekkin eronneita,joissa isä on lähivanhempi ja ei kasva "sarvet" kenenkään lapsen päässä! Isä on aivan yhtä hyvä vanhempi kuin äitikin..jos ei ole mitään alkoholi-sun muita ongelmia..Enempi se on tärkeää,ettei riidellä lapsista..Pysytään sovussa..
Sinulle,Voimaton, tahtoisin sanoa, että olen ihan samaa mieltä tuosta "kaverina" puolison kanssa asumisesta,se on piinaa..pitemmällä aikavälillä...
Sen takia olen itsekkin tehnyt aikataulun mielessäni ja melkein lasken,niinkuin armeijassa miehet "kampapiikistä",milloin "Ohi on!"
Minulla on kuitenkin helpompaa siinä mielessä,että piikissä ei ole enää hirveästi piikkejä ja mieheni kanssa ollaan sovussa jo sovittu,että teinien löydettyä opiskelupaikkansa,meiltä lähtee useampi muuttokuorma.. Ja elämäni on kuitenkin muuten hyvin "rikasta" nyt!!
Turhaa on kuitenkin yrittää liekkiä enää saada roihuamaan,kun se on sammunut kokonaan..
Olen kuitenkin itsekkin sen verran vielä "nuori" ja elämän haluinen,etten rupea loppuelämääni jossain "kaverisuhteessa" elämään,koska polte on vielä kuitenkin kova!!
Muistan kuitenkin vielä senkin,miltä Intohimo tuntuu,kun sopiva osuu kohdalle..
Ymmärrän täysin,mitä tarkoitat,Voimaton..varmaan meitä on paljon.

Vaimoke kirjoitti:

Näin on! Tiedän itsekkin eronneita,joissa isä on lähivanhempi ja ei kasva "sarvet" kenenkään lapsen päässä! Isä on aivan yhtä hyvä vanhempi kuin äitikin..jos ei ole mitään alkoholi-sun muita ongelmia..Enempi se on tärkeää,ettei riidellä lapsista..Pysytään sovussa..
Sinulle,Voimaton, tahtoisin sanoa, että olen ihan samaa mieltä tuosta "kaverina" puolison kanssa asumisesta,se on piinaa..pitemmällä aikavälillä...
Sen takia olen itsekkin tehnyt aikataulun mielessäni ja melkein lasken,niinkuin armeijassa miehet "kampapiikistä",milloin "Ohi on!"
Minulla on kuitenkin helpompaa siinä mielessä,että piikissä ei ole enää hirveästi piikkejä ja mieheni kanssa ollaan sovussa jo sovittu,että teinien löydettyä opiskelupaikkansa,meiltä lähtee useampi muuttokuorma.. Ja elämäni on kuitenkin muuten hyvin "rikasta" nyt!!
Turhaa on kuitenkin yrittää liekkiä enää saada roihuamaan,kun se on sammunut kokonaan..
Olen kuitenkin itsekkin sen verran vielä "nuori" ja elämän haluinen,etten rupea loppuelämääni jossain "kaverisuhteessa" elämään,koska polte on vielä kuitenkin kova!!
Muistan kuitenkin vielä senkin,miltä Intohimo tuntuu,kun sopiva osuu kohdalle..
Ymmärrän täysin,mitä tarkoitat,Voimaton..varmaan meitä on paljon.

Lue lisää

Pisti hymyilyttämään tuo "metukkaleipä"..aivan uusi sana minulle..tiedän,että tarkoitit sillä vaimoasi,mutta mitä se tarkoitti..siis leipänä? :D

vaimoke kirjoitti:

Pisti hymyilyttämään tuo "metukkaleipä"..aivan uusi sana minulle..tiedän,että tarkoitit sillä vaimoasi,mutta mitä se tarkoitti..siis leipänä? :D

Se nyt tarkoitti vaan lähinnä sitä että kun nälkä ois kova ja herkkuja tarjolla kotonakin, mutta kun haukata ei saa, niin kyllähän siinä kiltimpikin mies nälissään turhautuu!! ;-) Ja se "kaverin" kanssa touhuaminen... ajatuskin tuntuu vähän samalta kuin siskoansa pa..is. Jotkuthan pystyy kyllä sekstailemaan kenen tahnasa vastaantulijan kanssa, mutta kyllä se oman kokemuksen mukaan monin verroin antoisampaa on kun tuntee jotain toista kohtaan. Siispä luovutan, antaa olla koko homman nyt..

Hattua nostan kuitenkin sulle että olet/olette noin järkevän päätösken pystyneet tekemään! Mulla tuossa kampapiikissä on vain niin paljon piikkejä jäljellä (lähes 10v nuorimmaiseen) että järki lähtee ja varmaan tukkakin ennenkuin ollaan siellä asti!!!

Voimaton- kirjoitti:

Se nyt tarkoitti vaan lähinnä sitä että kun nälkä ois kova ja herkkuja tarjolla kotonakin, mutta kun haukata ei saa, niin kyllähän siinä kiltimpikin mies nälissään turhautuu!! ;-) Ja se "kaverin" kanssa touhuaminen... ajatuskin tuntuu vähän samalta kuin siskoansa pa..is. Jotkuthan pystyy kyllä sekstailemaan kenen tahnasa vastaantulijan kanssa, mutta kyllä se oman kokemuksen mukaan monin verroin antoisampaa on kun tuntee jotain toista kohtaan. Siispä luovutan, antaa olla koko homman nyt..

Hattua nostan kuitenkin sulle että olet/olette noin järkevän päätösken pystyneet tekemään! Mulla tuossa kampapiikissä on vain niin paljon piikkejä jäljellä (lähes 10v nuorimmaiseen) että järki lähtee ja varmaan tukkakin ennenkuin ollaan siellä asti!!!

Lue lisää

Sellaista kaipaan elämääni, nykyisen, kohta exän kanssa ei oo mitään muuta yhteistä kuin 3 lasta, joiden elämästä hän tuntuu määräävän kuten myös minun:( Ei mitään ole suhteesta jäljellä, sielunkumppania olisin toivonut mutta näin ei käynyt ja olen todella surullinen. Ja sinulle tsemppiä voimaton, minä olen kanssa niin voimaton että tuntuu että ei jaksa mutta jospa se aurinko minullekin paistaa ja mieluiten niin että lapsetkin ovat siinä mukana.

vaimoke kirjoitti:

Pisti hymyilyttämään tuo "metukkaleipä"..aivan uusi sana minulle..tiedän,että tarkoitit sillä vaimoasi,mutta mitä se tarkoitti..siis leipänä? :D

meillä metukkaleipää kutsutaan ihanan houkuttelevasti tuoksuvaa metvurstileipää

Möykkyrinnassa kirjoitti:

Sellaista kaipaan elämääni, nykyisen, kohta exän kanssa ei oo mitään muuta yhteistä kuin 3 lasta, joiden elämästä hän tuntuu määräävän kuten myös minun:( Ei mitään ole suhteesta jäljellä, sielunkumppania olisin toivonut mutta näin ei käynyt ja olen todella surullinen. Ja sinulle tsemppiä voimaton, minä olen kanssa niin voimaton että tuntuu että ei jaksa mutta jospa se aurinko minullekin paistaa ja mieluiten niin että lapsetkin ovat siinä mukana.

Lue lisää

Nyt kun tämä eroprosessi tässä hiljakseen nytkähtelee eteenpäin (ei pidetä kiirettä), tuli mieleen kysyä teiltä muilta eronneilta, että miten (kouluikäiset) lapset reagoivat uutisiinne? Itse olin lentää persuksilleni, kun lapsille erosta kerrottuamme he sanoivat arvanneensa! Miten se on mahollista??? Onko ne niin takrkasilmäisiä ja -korvaisia että ne vain vasitoaa tuollaiset asiat? VAikka meillä ei ookaan riidelty isoon ääneen oikeestaan koskaan, ja nytkin näistä eroasioista on keskusteltu vain kahdestaan. Olin ja olen todella hämmästynyt!! HÄmmästyksen ohella oma olo kohentuu päivä päivältä kun asioita alkaa nähdä slevemmin ja on suunta selvillä, mihin keskittyä ja kulkea. Sitä keskustelukumppania kaipailen yhä edelleen kovasti lähes joka hetki, tekisi vain kovin hyvää puhua kaikesta jonkun kanssa joka ihan oikeasti ymmärtää.. mutta olen toiveikas senkin suhteen, kai se paistaa aurinko risukasaankin vielä jonain pävänä!

sivusta seuraava kirjoitti:

meillä metukkaleipää kutsutaan ihanan houkuttelevasti tuoksuvaa metvurstileipää

Kiitosta vaan tiedosta.,sivusta seuraava..hauska nimi leivälle..
Sinullekkin, ex-voimaton,mukavaa aurinkoista kevääseen päin menevää päivää!!
Vai otitte sitten isomman askeleen ja kerroitte suunnitelmistanne heillekkin..
Kyllähän lapset fiksuja ovat..tajuavat paljon enemmän kuin luulisi..pienet korvat padoillakin..vai miten se menee..
Nyt vain pitää lasten kanssa olla paljon ja puhua asioista,ettei tule heille ulkopuolista tunnetta..ja vakuuttaa,ettei asiat nyt niin hirveesti muutu..
Pikkuhiljaa..se on hyvä meininki..senkin takia,että asiat voi muuttua siinä rauhassa miettiessä moneenkin suuntaan..Hötkyillä ei kannata..
Miten teillä muuten menee? Onko keskusteluyhteys vaimon kanssa pysynyt?
Itse vaikutat paljon pirteämmältä,joten ei ainakaan masennusta taida olla enään ilmassa?

Vaimoke kirjoitti:

Kiitosta vaan tiedosta.,sivusta seuraava..hauska nimi leivälle..
Sinullekkin, ex-voimaton,mukavaa aurinkoista kevääseen päin menevää päivää!!
Vai otitte sitten isomman askeleen ja kerroitte suunnitelmistanne heillekkin..
Kyllähän lapset fiksuja ovat..tajuavat paljon enemmän kuin luulisi..pienet korvat padoillakin..vai miten se menee..
Nyt vain pitää lasten kanssa olla paljon ja puhua asioista,ettei tule heille ulkopuolista tunnetta..ja vakuuttaa,ettei asiat nyt niin hirveesti muutu..
Pikkuhiljaa..se on hyvä meininki..senkin takia,että asiat voi muuttua siinä rauhassa miettiessä moneenkin suuntaan..Hötkyillä ei kannata..
Miten teillä muuten menee? Onko keskusteluyhteys vaimon kanssa pysynyt?
Itse vaikutat paljon pirteämmältä,joten ei ainakaan masennusta taida olla enään ilmassa?

Lue lisää

Pakkohan niille oli jo jotain kertoa ja selittää, kun "muutin" takkahuoneeseen nukkumaan. Tuntui jotenkin hyvältä ottaa ihan fyysistäkin etäisyyttä nyt jo toiseen, kun asiat tällä mallilla ovat.. Lasten kanssa paljon on puhuttu, mutta varmaan paljon puhuttavaa riittääkin vielä. Jotenkin hetiä tuntuu onneksi paljon lohduttavan nyt se että elinympäristö, koulu ja kaverit tulee pysymään jatkossakin ennallaan. Uutista ja muutosta tuntuu pehmentävän myös että me molemmat jäädään tähän lähelle. Jotenkin nyt vasta omat silmät avautui, miten isoja kouluikäiset lapset oikeasti ovat ja miten paljon he ymmärtävätkään, kun heille vaan juttelee ja selittää!! Ihan turhaan olen heitä pitänyt tähän asti mukamas liian pieninä ymmärtämään ja sopeutumaan eroon.. (vai oliko se sitten kutienkin vain tekosyy itselle pitkittää ja vitkuttaa asiaa - en tiedä!)

Muuten onhan tämä tämmöistä tunnemyrskyä. Samalla kun on hyvä olo siitä että asiat vihdoin muuttuvat ja olo on luottavainen, samalla hyppy tuntemattomaan pelottaa.. luopuminenkin toisaalta koskee, vaikka sitä itse tahdonkin. Ja sitten kuitenkin olen niin varma päätöksestä, ettei ole mitään syytä pyörtää sitä enää. Vaikka tullaankin tässä ihan jotenkuten taas toimeen, ei tätä kuilua noin vain kurota umpeen. En vain yksinkertaisesti pysty uskomaan että me lähennytään enää koskaan niin lähelle toisiamme että se olisi tyydyttävää kummallekaan. En vain jaksa tätä enää, nyt riittää. Kupin reunat tuli vastaan ja tämän parisuhteen yksinäisyys saa luvan loppua. Hän ei pysty täyttämään minun tarpeitani (=odotuksia parisuhteelta yleisesti) yhtä vähän, kuin ilmeisesti minäkään hänen. Nyt on vain tullut aika tunnustaa tosiasiat.. ja jotenkin on mulal joku kumma tunne siitäkin, että jossain on vielä jotain/joku minua varten.

Keskusteluyhteys puolison kanssa vaihtelee paljon. Toisaalta nyt on jo puhuttukin niin paljon, että välillä on päiviä ettei oiekn ole edes sanottavaa! Ei edes jaksa puhua. Muta kyllä tää alakulo alkaa helpottamaan, kun vidhoin pystyy suunnittelemaan ja rakentamaan elämää eteenpäin! Se paikallaan junnaaminen ja päättämättömyys söi kaikki voimat, mtuta nyt ne alkaa hiljalleen palaamaan :-)

Reipasta ja mukavaa keväänodotusta sinullekin Vaimoke! Kuulumiisin!

ex-Voimaton kirjoitti:

Pakkohan niille oli jo jotain kertoa ja selittää, kun "muutin" takkahuoneeseen nukkumaan. Tuntui jotenkin hyvältä ottaa ihan fyysistäkin etäisyyttä nyt jo toiseen, kun asiat tällä mallilla ovat.. Lasten kanssa paljon on puhuttu, mutta varmaan paljon puhuttavaa riittääkin vielä. Jotenkin hetiä tuntuu onneksi paljon lohduttavan nyt se että elinympäristö, koulu ja kaverit tulee pysymään jatkossakin ennallaan. Uutista ja muutosta tuntuu pehmentävän myös että me molemmat jäädään tähän lähelle. Jotenkin nyt vasta omat silmät avautui, miten isoja kouluikäiset lapset oikeasti ovat ja miten paljon he ymmärtävätkään, kun heille vaan juttelee ja selittää!! Ihan turhaan olen heitä pitänyt tähän asti mukamas liian pieninä ymmärtämään ja sopeutumaan eroon.. (vai oliko se sitten kutienkin vain tekosyy itselle pitkittää ja vitkuttaa asiaa - en tiedä!)

Muuten onhan tämä tämmöistä tunnemyrskyä. Samalla kun on hyvä olo siitä että asiat vihdoin muuttuvat ja olo on luottavainen, samalla hyppy tuntemattomaan pelottaa.. luopuminenkin toisaalta koskee, vaikka sitä itse tahdonkin. Ja sitten kuitenkin olen niin varma päätöksestä, ettei ole mitään syytä pyörtää sitä enää. Vaikka tullaankin tässä ihan jotenkuten taas toimeen, ei tätä kuilua noin vain kurota umpeen. En vain yksinkertaisesti pysty uskomaan että me lähennytään enää koskaan niin lähelle toisiamme että se olisi tyydyttävää kummallekaan. En vain jaksa tätä enää, nyt riittää. Kupin reunat tuli vastaan ja tämän parisuhteen yksinäisyys saa luvan loppua. Hän ei pysty täyttämään minun tarpeitani (=odotuksia parisuhteelta yleisesti) yhtä vähän, kuin ilmeisesti minäkään hänen. Nyt on vain tullut aika tunnustaa tosiasiat.. ja jotenkin on mulal joku kumma tunne siitäkin, että jossain on vielä jotain/joku minua varten.

Keskusteluyhteys puolison kanssa vaihtelee paljon. Toisaalta nyt on jo puhuttukin niin paljon, että välillä on päiviä ettei oiekn ole edes sanottavaa! Ei edes jaksa puhua. Muta kyllä tää alakulo alkaa helpottamaan, kun vidhoin pystyy suunnittelemaan ja rakentamaan elämää eteenpäin! Se paikallaan junnaaminen ja päättämättömyys söi kaikki voimat, mtuta nyt ne alkaa hiljalleen palaamaan :-)

Reipasta ja mukavaa keväänodotusta sinullekin Vaimoke! Kuulumiisin!

Lue lisää

Mitäs kuuluu? Onko takkahuoneessa tullut vilu,vai oletko joutunut takkaa lämmitteleen,kun on ollut näitä pakkasiakin? :)
Onko olo edelleen helpottunut,vai alkaako tulla muita mietteitä mieleen..
Se hyöty siinä erillään nukkumisessa on,että saa siihen toiseen semmoisen konkreettisen välimatkan,joten tulee mietittyä sekin tosiasia,onko valmis tosiaan olemaan erossa toisesta ilman ikävää...vai kömpiikö takaisin toisen kylkeen kiinni
läheisyyttä hakeen..sehän ratkaisisi paljon..
Sitten,kun pystyy rehellisesti myöntämään,ettei tosiaan kaipaa enään sen tietyn kumppanin läheisyyttä,olo alkaa helpottaan ja pystyy toiseen suhtautuun kuin kämppikseen.
Jos erot pystyttäisiinkin hoitaan tällä tavalla loppuun asti,ei jäisi niitä eron jälkeisiä katkeruuksia ilmaan ja kumpikin saisi elää tahollaan loppuelämän rauhassa..ainakin jäisi tunne,ettei mitään ollut siinä suhteessa enää tehtävissä..
Tuon" marde 69 "kuulumisiakin olisi mukava kuulla..on vaan hiljaista silläkin suunnalla? Viinaongelmaisen kanssa oleminen on aina haasteellinen juttu..

Vaimoke kirjoitti:

Mitäs kuuluu? Onko takkahuoneessa tullut vilu,vai oletko joutunut takkaa lämmitteleen,kun on ollut näitä pakkasiakin? :)
Onko olo edelleen helpottunut,vai alkaako tulla muita mietteitä mieleen..
Se hyöty siinä erillään nukkumisessa on,että saa siihen toiseen semmoisen konkreettisen välimatkan,joten tulee mietittyä sekin tosiasia,onko valmis tosiaan olemaan erossa toisesta ilman ikävää...vai kömpiikö takaisin toisen kylkeen kiinni
läheisyyttä hakeen..sehän ratkaisisi paljon..
Sitten,kun pystyy rehellisesti myöntämään,ettei tosiaan kaipaa enään sen tietyn kumppanin läheisyyttä,olo alkaa helpottaan ja pystyy toiseen suhtautuun kuin kämppikseen.
Jos erot pystyttäisiinkin hoitaan tällä tavalla loppuun asti,ei jäisi niitä eron jälkeisiä katkeruuksia ilmaan ja kumpikin saisi elää tahollaan loppuelämän rauhassa..ainakin jäisi tunne,ettei mitään ollut siinä suhteessa enää tehtävissä..
Tuon" marde 69 "kuulumisiakin olisi mukava kuulla..on vaan hiljaista silläkin suunnalla? Viinaongelmaisen kanssa oleminen on aina haasteellinen juttu..

Lue lisää

No terve Vaimoke (ja muutkin)! Ja kiitos kysymästä, ihan ookoo täällä voidaan, välillä on parempi päiviä ja välillä niitä huonompiakin. Lasten ja arkirutiinien parissa tämä mielenmylleryksestä huolimatta menee. Paljon on tullut lasten kanssa vietettyä aikaa ja juteltua tulevasta. Siihen saakin kulumaan aikaa ihan yllättävästi mutta kai siihen onkin syytä panostaa, että tuntevat olevansa tästäkin huolimatta edelleen rakastettuja!

Ei siis oo tullut mutia mietteitä mieleen vaan nämä mietteet vain päivä päivältä vahvistuvat. Ei mulla ole kaipausta ollut toista kohtaan enää vuosiin, päivastoin tyytyväien olen olooni milloin hän on maisemista pois. Kyllähän se olis toisaalta helppoa ja ihan mukavaakin kai palata sinne toisen kylkeen, mtuta kun sen tietää että se olis vain tilapäistä. Mennyttä mitä mennyttä, minkäs teet! Elämä on liian lyhyt murehtimiseen. Eiköhän sitäkin ole tässä tehty jo enemmän kuin tarpeeksi! Saattaa kuulostaa tylyltä, mutta tosiasioiden tunnustaminen on kaiken viisauden alku - eikö?

Tietysti ilmassa on luopumisen tuskaa.. onhan se surullista että emme onnistuneet olemaan toisillemme elinikäisiä kumppaneita. Jos Luoja vielä onnea ja rakkautta suo, niin seuraavalla kerralla tiedän ainakin mitä tehdä toisin! :-)

Mukvaa viikonloppua sinulle Vaimoke!

Meillä tilanne,että mies työnpuolesta poissa kotoa suurimman osan ajasta..
Käy siis kotona vain pari kertaa viikossa..Alussa ei ollut näin,mutta yleni töissään ja perhe jäi kakkoseksi.
Olemme myös sopineet erosta nuorimman lähtiessä ensi syksynä opiskelemaan..
Kirjoitin siksi,ettei ainakaan näin vanhempana ihan enää ehkä ajattele noin..
Erota halutaan,mutta emme koe oloamme ahdistavaksi..ei ole enää niin kiirettä..
Lapsia ei enää yli 45 vuotiaat monestikkaan enää halua tehdä..uusioliitossahan niitä voi tulla mukana...
Olemme mieheni kanssa kuin hyvänpäivän tutut..katkeruutta ei tunne,kun ymmärtää,että se on vain niin,että se rakkauspuoli tuli niin huonosti hoidettua,että se sammui..ja siihen on tyytyminen!
Asunto jää liian isoksi,joten senkin takia ratkaisumme on oikea.
Ajattelin itsekkin asioista vielä 30 vuotiaana erillälailla,mutta ikä tuo muutoksen moneen ajatteluun..
Olemme nukkuneet myös erillään jo monta vuotta..se auttaa irtautumista toisesta.
Tsemppiä myös Ex-voimattomalle ja vaimokkeelle,olette ajattelutavoiltanne samanlaisia ;)

Ei ole lasten velvollisuus, eikä tehtävä pitää vanhempien liittoa kasassa, se on liian raskas taakka pienille hartoille!! Tottakai lapset kärsivät tällaisen kohtuuttoman taakan kantamisesta! Itsekin ovat vielä elämänsä alkutaipaleella ja joutuvat aikuisten puolesta kantamaan tuollaista vastuuta... Juuri näin jälkikasvustamme tulee aikanaan sitoutumiskyvyttömiä, avioliittoon uskomattomia ja perheen perustamista vältteleviä aikuisia.

Saattaa olla naiivi ajatus, mutta itse uskon että liiton koossa pitävä voima ja sideaine pitää olla miehen ja naisen välinen Rakkaus, ei lapset, ei maallinen omaisuus, eikä sosiaalinen paine.

Haloo! kirjoitti:

Ei ole lasten velvollisuus, eikä tehtävä pitää vanhempien liittoa kasassa, se on liian raskas taakka pienille hartoille!! Tottakai lapset kärsivät tällaisen kohtuuttoman taakan kantamisesta! Itsekin ovat vielä elämänsä alkutaipaleella ja joutuvat aikuisten puolesta kantamaan tuollaista vastuuta... Juuri näin jälkikasvustamme tulee aikanaan sitoutumiskyvyttömiä, avioliittoon uskomattomia ja perheen perustamista vältteleviä aikuisia.

Saattaa olla naiivi ajatus, mutta itse uskon että liiton koossa pitävä voima ja sideaine pitää olla miehen ja naisen välinen Rakkaus, ei lapset, ei maallinen omaisuus, eikä sosiaalinen paine.

Lue lisää

Tämä aika on näköjään tällaista tunteidenn vuoritsorataa. Eropäätös on nyt kuitenkin tehty ja se on ollut iso helpotus, vaikka asiat eivät missään nimessä helppoja olekaan. Helpotus siinä mielessä, että se asioiden vatkaaminen on nyt loppunut ja pääsemme elämässä eteenpäin. Samalla kun olo on jollain lailla kepeä ja vapautunutkin, on se tietytsi edelleen myöskin surullinen. Mutta ei missään nimessä epätoivoinen!! Jostain on vain kuin ihmeen kaupalla siunaantunut uskoa ja toivoa tulevaan.. se on kai joku tunne tuolla syvällä sisimmässä, että kyllä asiat järjestyvät ja jotain hyvää on vielä minua odottamassa. Ei varmastikaan sormia napsauttamalla, mutta aikanaan.. Siis kevättä rinnassa pikkuhiljaa!! :)

Tällä hetkelä lapset pitää pään pinnalla, antavat elämänvoimaa ja auttavat jaksamaan pelkällä olemassa olollaan. Rutiinit pitää tiukasti arjessa kiinni eikä liialle synkistelylle ole tilaa. Kotian keskittyä hyviin muistoihin ja haudata ne huonot. En tiedä, mitä tekisin ilman lapsia.. olisin varmasti aika alamaissa. Pitäisi vain löytää nyt aikaa ja energiaa suunnitella talon myyntiä ja muita käytännön asioita.. vielä ei olla sinne asti päästy. Enemmän tehty tätä eroa henkisesti ja fyysisesti, kuin käytännön tasolla. Asia kerrallaan.. hiljaa hyvä tulee :=)

ex-Voimaton kirjoitti:

Tämä aika on näköjään tällaista tunteidenn vuoritsorataa. Eropäätös on nyt kuitenkin tehty ja se on ollut iso helpotus, vaikka asiat eivät missään nimessä helppoja olekaan. Helpotus siinä mielessä, että se asioiden vatkaaminen on nyt loppunut ja pääsemme elämässä eteenpäin. Samalla kun olo on jollain lailla kepeä ja vapautunutkin, on se tietytsi edelleen myöskin surullinen. Mutta ei missään nimessä epätoivoinen!! Jostain on vain kuin ihmeen kaupalla siunaantunut uskoa ja toivoa tulevaan.. se on kai joku tunne tuolla syvällä sisimmässä, että kyllä asiat järjestyvät ja jotain hyvää on vielä minua odottamassa. Ei varmastikaan sormia napsauttamalla, mutta aikanaan.. Siis kevättä rinnassa pikkuhiljaa!! :)

Tällä hetkelä lapset pitää pään pinnalla, antavat elämänvoimaa ja auttavat jaksamaan pelkällä olemassa olollaan. Rutiinit pitää tiukasti arjessa kiinni eikä liialle synkistelylle ole tilaa. Kotian keskittyä hyviin muistoihin ja haudata ne huonot. En tiedä, mitä tekisin ilman lapsia.. olisin varmasti aika alamaissa. Pitäisi vain löytää nyt aikaa ja energiaa suunnitella talon myyntiä ja muita käytännön asioita.. vielä ei olla sinne asti päästy. Enemmän tehty tätä eroa henkisesti ja fyysisesti, kuin käytännön tasolla. Asia kerrallaan.. hiljaa hyvä tulee :=)

Lue lisää

Hiljaa hyvä tulee...! Se on pääasia, että voitte rakentavasti keskustella ja rauhassa miettiä tulevaa!
Syyttelyä kun ei ole kummankaan puolelta, ei ole katkeruuttakaan ilmassa!
Kaikkensa kun tietää tehneensä, voi alkaa olemaan armollinen itselleenkin! Sen kun muistaa, että pohjalta ei voi kuin ponnistaa ylös!
Tulittepa mihin ratkaisuun loppujen lopuksi, muista, että pidä vaimoosi kuitenkin hyvät välit tulevaisuudessakin..Itse olen turvautunut exäni tukeen viimeisinä vuosina monesti ja vaikka aikoinaan emme seurustelussa onnistuneetkaan, ystävinä olemme pysyneet...
Tsemppiä sinulle jatkossakin!! Ja ihanaa, että saat lapsistasi voimaa... Muista, ei ne siitä isonakaan minnekkään katoa! Siihen ne tulevat luoksesi tulevaisuudessakin seurustelukumppaniensa kanssa ja murheineen... Muista ulkoilla! Aurinkoinen kevät on tulollaan ja sitten kesä! Muista nauttia niistä! :)

Vaimoke kirjoitti:

Hiljaa hyvä tulee...! Se on pääasia, että voitte rakentavasti keskustella ja rauhassa miettiä tulevaa!
Syyttelyä kun ei ole kummankaan puolelta, ei ole katkeruuttakaan ilmassa!
Kaikkensa kun tietää tehneensä, voi alkaa olemaan armollinen itselleenkin! Sen kun muistaa, että pohjalta ei voi kuin ponnistaa ylös!
Tulittepa mihin ratkaisuun loppujen lopuksi, muista, että pidä vaimoosi kuitenkin hyvät välit tulevaisuudessakin..Itse olen turvautunut exäni tukeen viimeisinä vuosina monesti ja vaikka aikoinaan emme seurustelussa onnistuneetkaan, ystävinä olemme pysyneet...
Tsemppiä sinulle jatkossakin!! Ja ihanaa, että saat lapsistasi voimaa... Muista, ei ne siitä isonakaan minnekkään katoa! Siihen ne tulevat luoksesi tulevaisuudessakin seurustelukumppaniensa kanssa ja murheineen... Muista ulkoilla! Aurinkoinen kevät on tulollaan ja sitten kesä! Muista nauttia niistä! :)

Lue lisää

Vaimoke, sää oot viisas nainen! :=)

Juuri se välien säilyttämienn on yksi syy miksi haluan tehdä tämän nyt enkä myöhemmin (kun se siis edessä on jokatapauksessa ennemmin tai myöhemmin). Tiedän että asia on hautunt jo riittävätsi ja olen yrittänyt enemmän kiun riittävästi. Yksin tätä suhdetta on kuitenkn mahddoton pelastaa. Enkä halua vitkuttaakaan tilannetta siihen pitseesen että vihaamme vain toisiamme. Ei kovin hedelmällinen maaperä hyvälle erolle? Ehkä lapsetkin pärjäävät paremmin kun olemme hyvissä väleissä? Näin olen tätä pähkäillyt..

ex-Voimaton kirjoitti:

Vaimoke, sää oot viisas nainen! :=)

Juuri se välien säilyttämienn on yksi syy miksi haluan tehdä tämän nyt enkä myöhemmin (kun se siis edessä on jokatapauksessa ennemmin tai myöhemmin). Tiedän että asia on hautunt jo riittävätsi ja olen yrittänyt enemmän kiun riittävästi. Yksin tätä suhdetta on kuitenkn mahddoton pelastaa. Enkä halua vitkuttaakaan tilannetta siihen pitseesen että vihaamme vain toisiamme. Ei kovin hedelmällinen maaperä hyvälle erolle? Ehkä lapsetkin pärjäävät paremmin kun olemme hyvissä väleissä? Näin olen tätä pähkäillyt..

Lue lisää

"Vaimoke" tarjoaa sulle "olkapäätä", ja enemmnkin, ja sinä et tartu tilaisuuteen!? Oletko sinä sokea, yliujo vai yksinkertainen?
Molemilla samat ajatukset ja tilanteet. Miksi et yritä? Luo ihmeessä vaikka suomi24.fi sp ja anna palaa. Jos ei synkkaa, lopetatte sovussa yhteydenpidon. Jos et kykene näin alhaisen kynnyksen yli kokeilemaan ystävyyttä fiksun naisen kanssa et kykene iskemään ketään "kovilla markkinoilla".
Onnea silti molemmille!

Sympatiaa 2x kirjoitti:

"Vaimoke" tarjoaa sulle "olkapäätä", ja enemmnkin, ja sinä et tartu tilaisuuteen!? Oletko sinä sokea, yliujo vai yksinkertainen?
Molemilla samat ajatukset ja tilanteet. Miksi et yritä? Luo ihmeessä vaikka suomi24.fi sp ja anna palaa. Jos ei synkkaa, lopetatte sovussa yhteydenpidon. Jos et kykene näin alhaisen kynnyksen yli kokeilemaan ystävyyttä fiksun naisen kanssa et kykene iskemään ketään "kovilla markkinoilla".
Onnea silti molemmille!

Lue lisää

Kyllä nyt täällä "vaimoke" punastelee..sinä senkin sympatia 2x..!! :D :D!!
Kyllä kieltämättä heitin "täkyn" tuolla aikaisemmin.. Mutta ymmärrän täysin, että ex-voimattomalla on nyt täysi työ oman sekavan tilanteensa kanssa, eikä ole oikea aika sekoittaa pakkaa enempää..minun tilanteeni on jo paljon helpompi ja minulla ei ole mitään kiirettä mihinkään..jos voisi sanoa...olen sisäistänyt sanonnan: "elämän sietämätön keveys!"
Ex-voimaton on ajattelutavoiltaan ja arvomaailmaltaan kieltämättä samanlainen kanssani..mutta niin myös monen muunkin :)
Eli..ei vielä tanssita häitä ;D mutta katsastellaan...satun vain pitämään rehellisistä suomalaisista miehistä ja minusta(kin) tuntuu, että ex-voimaton on sellainen!
Tsemppiä sulle Symppis 2x...tämä tyttö lähtee nyt saunaan!!

Vaimoke :D kirjoitti:

Kyllä nyt täällä "vaimoke" punastelee..sinä senkin sympatia 2x..!! :D :D!!
Kyllä kieltämättä heitin "täkyn" tuolla aikaisemmin.. Mutta ymmärrän täysin, että ex-voimattomalla on nyt täysi työ oman sekavan tilanteensa kanssa, eikä ole oikea aika sekoittaa pakkaa enempää..minun tilanteeni on jo paljon helpompi ja minulla ei ole mitään kiirettä mihinkään..jos voisi sanoa...olen sisäistänyt sanonnan: "elämän sietämätön keveys!"
Ex-voimaton on ajattelutavoiltaan ja arvomaailmaltaan kieltämättä samanlainen kanssani..mutta niin myös monen muunkin :)
Eli..ei vielä tanssita häitä ;D mutta katsastellaan...satun vain pitämään rehellisistä suomalaisista miehistä ja minusta(kin) tuntuu, että ex-voimaton on sellainen!
Tsemppiä sulle Symppis 2x...tämä tyttö lähtee nyt saunaan!!

Lue lisää

Vieläkö pelkäät, että yksin jäisit.. :D
Näethän...meitäkin jo täällä keskenään naitetaan!! ;D ;D
Hyvä lomat...kaikille! Lähden teinien kanssa pohjoiseen hiihteleen!! Moicca!!