Arghh! Kohta menee hermot !

Miksi päiväkodissa suositeltiin, että hoidat häntä kotona? Minusta vilkas lapsi tarvitsee muita virikkeitä kuin äiti ja isä, eikä useimmat lapset pienestä iästään huolimatta kiukuttele päiväkodin tädeille samoin kuin vanhemmilleen. Olen mummo ja lapsellani on toinen lapsista 'villi ja uhmaikäinen eemeli'. mutta päiväkodissa hän on saanut hyviä tovereita ja täditkin ovat mukavia. Lisäksi ruoka kuin ruoka on siellä hyvää. Päiväunien aikana kaikkien ryhmän lasten on levättävä, joten tämäkin lapsi on ihan sopeutunut ruotuun. - Olkaa määrätietoisia, mutta rakastavia ja kärsivällisiä - kyllä se sitten pikkuhiljaa. Ja huomaatte, että teillä on mitä fiksuin ja älykkäin, hyvin sosiaalinen pikkupoika! Tsemppiä!

poikalapsi löytyy täältäkin.ikää on 2v8kk. samoja juttuja, jos ei saa jotain periksi, niin huutaa ja raivoaa....kiusaa parivuotta vanhempia sisaruksiaan, mutta toisaalta se kuuluu tuohon ikään....ja 3v uhmakin on tuloillaan. mutta lapset vissiin ovat vaan NIIN erilaisia. isommat sisarukset ovat olleet vauvoinakin "kilttejä", mutta tämä nuorimmainen tulta ja tappuraa....jaksamisia sinulle, kyllä se varmasti helppaa jossainvaiheessa....entäs jotku kerhot, joihin voisit yhdessä lapsen kanssa mennä. siellä voisi kotioloista poiketen touhuta, mutta lyhyemmän aikaa kun päiväkodissa....ja samalla itse pitää silmällä:)

alkaa huutamaan!
Eli:
Nyt on ruoka-aika, tule syömään! Kysyt, kumpaan mukiin otat maitoa, siniseen vai punaiseen, mehu on LOPPU!
(piilota vaikka) jos alkaa raivoamaan että mehua, älä anna periksi, elä ole kuulevinasikaan!
Ja uloslähtiessä sama juttu, siniset vai punaset tumput/kengät/mitä lie...
ja mehuhetkellä...kumpaan mukiin otat mehua...
Eli anna rajat minkä sisällä liikku, ja että saa itse "päättää"...mukamas!
Päiväunille mennessä samaa, NYT mennään nokosille, ei tarvitse nukkua, kumman otat, pupun vai turren (ihan sama mitä) mutta pidä kii siitä lepohetkelle menosta. (eikä sataa tavaraa mukaan!)
Ja tuohon puremiseen, en tiedä, onko nöyryyttävää tai ei, mutta osta purulelu ja sano että tätä saat purra, muuta et! KIELLÄ! EI! ET SAA! Ihan isoilla kirjaimilla...kuin koirakoulussa!
Jotkut lapset tarvitsee tiukkaa puhetta, kuin koirakoulussa konsanaan! Oikeesti!
(ihmettelen miekii tuota päiväkodin asennetta...pitäs osata jo erottaa, tarviiko erityistä tukea vai onko vaan persoonakysymys, ei sais syyttää vanhempia...kyseessä voi olla voimakastahtoinen lapsi)
Ai niin, lainaa temperamentti-kirja, Tahkokallion kirjoja ja Sinkkosen kirjoja, ne on ihan"tavallisella järjellä" kirjoitettuja ja niistä ymmärtää tavallinenkin ihminen miten voi tehdä tuommoisen vahvatahtoisen kanssa!
Mutta elä litistä sen vekaran itsetuntoa, anna olla vahvatahtoinen, mutta ohjaa niinkuin laivaa karikossa!

...kirjoituksen mukaan SUOSITELLUT lapsen hoitamista kotona, vaan "moittivat poikaa hankalan käytöksen takia" ja sitten aloittaja jäi hoitamaan lapsiaan kotiin. (Eli oma ratkaisu moittimisten vuoksi?!)

Joten jos yhtään tuntuu muuten sinulle ja perheellesi sopivalta ratkaisulta, laita vaan lapsesi päivähoitoon. Kyllä siellä on haastavia lapsia ennenkin nähty ja hoidettu (nimimerkillä kokemusta löytyy) eli ei kannata olla liian herkkänä moitteita kuulemassa. Se on tietenkin ongelma jos lapsesi nähdään työntekijöiden puolelta liian yksipuolisessa valossa "hankalana", mutta harvoinpa näinkin on. Usein päivähoidon kanssa saa hyvän yhteistyön jos/kun ollaan suht samoilla linjoilla muuten - eli tässä tapauksessa molemmissa päissä (pk:ssa ja kotona) nähdään lapsen haastava käytös. Ne tilanteet on paljon hankalampia, joissa ollaan eri linjoilla...mutta ei niistä tähän enempiä.

Jossain vaiheessa lapsesi on kuitenkin sopeuduttava ryhmässä toimimiseen (koulu viimeistään) ja jos sitä ennen on pystynyt pääosin saamaan tahtonsa läpi (koska kotihoidossa pystyy aina paremmin luovimaan asioissa kuin päiväkotiryhmässä), ongelmat saattaa olla vielä suurempia. Tai sitten tilanne korjaantuu/rauhoittuu ennen kouluikää, kuka tietää...

Joillekin tuo pettymysten sieto on vaan hankalampaa kuin toisille. Muistan päiväkotityöstä erään pojan jonka piti aina voittaa liikunnallisissa jutuissa ja peleissä. Ja koska hän oli taitava näissä, hän usein voittikin. Silloin harvoin kun hän hävisi, tulos oli ihan järkyttävä raivari. Koulun lähestyessä päätimme henkilökunnan ja vanhempien kesken, että teemme pojalle hieman enemmän näitä vastoinkäymisiä (kuitenkin niin, että onnistumisenkokemuksiakin tulee!!!). Koulun aloittaminen ja kouluyhteisössä oleminen tuottaa niitä joka tapauksessa (päiväkodissa on helppo voittaa kun on porukan isoin, mutta mites pienimpänä koululaisena...) ja olisi sääli jos poika joutuisi silmätikuksi raivareittensa takia. No, muutama kuukausi oli melkoista myllytystä, mutta niin sekin kuumakalle eteni sietämään paremmin pettymystä. Olennaista oli yhteistyö ja -ymmärrys vanhempien ja päivähoidon kesken. Ettei esim. kotona tätä "siedätysprojektia" nähty lapsen kiusaamisena.

Se huuto ei pidä olla lapsella mikään ase! Jos poika huutaa, niin anna huutaa (minä laitan omaan huoneeseen huutaan), joten ÄLKÄÄ PELÄTKÖ pojan huutoo, vaan komentakaa, niin kuin oikein on!

Joten anna huutaa, äläkä missään nimessä IKINÄ anna periksi, vaan pidä huoli että sanomiset menevät AINA perille, ja jos et ole valmis sanojasi toteuttamaan aivan varmasti, niin jätä mielummin sanomatta...

Mutta nosta ne omatkin sarvesi päähän, että kyllä kuule se olen minä, joka täällä määrää, piste! Luonnetta se vaatii luonnekkaan lapsen kasvattaminenkin! Mutta jos toteuttatte sen mm. edellisillä neuvoilla todella tunnollisesti, asiat aina selittäen (ei tietenkään silloin, kun lapsi huutaa), ja johdonmukaisesti toimien, niin ei mene pitkä aika, kun tulokset ovat näkyvissä, joten sitkeys palkitaan, mutta lapselle on opetettava, että sitkeydestä huolimatta vanhemmat sanovat miten asiat ovat! Ja nenille ei pompita.

Jaksamisia, sitä te tarvitsette keskustelun lasten isän kanssa yhteisistä kasvatus menetelmistä!

Vaikea tuo ikä eikä se helpommaksi muutu vuosien saatossa. :) Ihmettelen päiväkodin suhtautumista lastasi kohtaan. Eihän töissä käyvä äiti jää pois töistä sen takia että lapsi on hoidossa vaikea hoidettava.Päinvastoin hoidon ammattilaisilla pitäisi olla sinulle ohjeita ja yhteistyössä sopia lasta kohtaan asetettavista rajoista.
Eihän lapsi vain ole ymmärtänyt sitä että lapsen käytöksen takia jäit kotiin?

Mikä sinulle nyt vain on oikea tapa suhtautua lapseen, valitse linja mitä menet ja pysy siinä.Meillä on kaksi erittäin aktiivista lasta joskin myös kilttejä. Pojat kyllä valitsisivat kaiken mahdollisen itse jos pystyisivät. Jos päätät esim. että aina aamulla juodaan punaisesta mukista.Juotte punaisesta mukista. Päivässä voi olla jossain tilanteessa se että lapsi saa itse valita esim. päiväunilla mennesssa satu tai jotain...

Jos lapsi on sinun perääsi kovastikin voihan olla että lapsi on arka ja tukeutuu sinuun vahvasti. Tällöin tarkat rajat ja rutiinit voivat olla tavallistakin tärkeämpää. Meillä kotona joudun päivittäin olemaan tarkkana isomman pojan huomiosta että sitä riittää hänellekin.. Vaativan lapsen on vai ymmärrettävä ettei aina saa huomiota kun sitä haluaa..
Meillä lapset huomaavat välittömästi jos minä itse epäröin ja käyttävät sitä hyödykseen välittömästi. Olenkin joutunut tekemään radikaalin päätöksen siinä että jotkin asiat menevät joka päivä näin vaikka päätä löisivät seinään.

Tuo päiväunishow oli meillä 3-vuotiaana lähestulkoon samanlaista. Oisko sitten ikään liittyvää. Pidimme tauon unissa ja nyt 4,5 vuotiaana lähtee sänkyyn mielellään ja nukahtaa jos nukahtaa.

Saat neuvoja varmaan huimasti mutta sinä ja miehesi olette asiantuntijoita lapsesi tarpeisiin.Kun tutustut lapsesi mieleen vieläkin tarkemmin ajatuksella huomaat mistä langasta vedetään. Ja kuten joku sanoikin siihen meteliin ja itkuun ei monikaaan
olekuollut.

Lapsella voi olla vaikka Asperger-syndrooma. Tuli mieleen tuosta mukin väristä. AS-lapsi voi todellakin kieltäytyä juomasta "vääränvärisestä" mukista, hän pitää tietynlaisia vaatteita,pinnoista jne.

Sanaa Asperger älä pelkää. Yleensä nämä lapset ovat normaalia paljon älykkäämpiä,mutta valitettavasti myös vaativat paljon, sillä heillä voi olla erikoislahjakkuutta,mutta esim.sosiaalisissa suhteissa tökkii.

Voimia, oli mitä oli "Einsteinilla"tai ilman.

"lapseni ovat kasvattaneet minua"

Aivan hyvin lapsellasi voi olla joku erityistä huomiota vaativa "juttu", jolloin kasvattajaltakin vaaditaan enemmän. (onko tutkittu?) Toisaalta, kasvatustavat ovat samat oli kyse jostain diagnosoidusta vaivasta tai muuten vaan vilkkaammasta tapauksesta. Johdonmukaisuus ja tiukkuus on tärkeää. Jos olet katsonut super-nanny -ohjelmia, niissä on päästy tuloksiin sillä että vanhemmat ottavat perheessä paikkansa. Lapsi kokee olonsa turvalliseksi, kun tietää että perheessä on joku, joka ei anna periksi venkoilulle. Ehkä voisi ajatella niin, että helpomman temperamentin lapselle voikin antaa joskus periksi vaikkapa jos itse aikuisena huomaa olleensa liian tiukka, mutta kaikkia lapsia kun ei voi kasvattaa samalla tavalla... Sinun nuorempi poikasi ei hyödy periksiantamisesta, ei ainakaan tässä vaiheessa ja näin pienenä. Siksipä sinun täytyy kasvattajana miettiä, että asettamasi ehdot ja kiellot ovat järkeviä ja että voit pitää niistä kiinni viimeiseen asti riippumatta siitä, mitä poikasi haluaa. Esim. huutaminen ei ole hyväksyttävää käytöstä ja siitä pitää seurata rangaistus, esim. jäähy. Ja jäähyllä ei saa huutaa eikä sieltä saa karata ja aika (2 min) ajan laskeminen aloitetaan alusta niin kauan kunnes lapsi istuu paikallaan huutamatta.
Tsemppiä kasvattajan tehtävässä!

Lapsellasi voi olla ADHD. Se ei ole vakavaa mutta aiheuttaa ylivilkkautta ja tempperamenttia. Sitä ei kannata hävetä eikä salailla vaan puhua lääkärille. Nykyisin siihen on oivat selviytymiskeinot. Lukaiseppa asiasta netistä, Googlella löytyy paljon tietoa.
Meillä sitä on jo useammassa polvessa ja hyvin on pärjätty.

Minkähänlainen piru tuollainen poika on murkkuiässä? Haette neuvolan kautta apua ja asiat pitää panna järjestykseen mitä pikimmin. Koiran pureminen voi joskus johtaa siihen että poikaa purraan takaisin. Kaikki koirat eivät siedä agressiivistä käytöstä esim. vieraalta lapselta.

Heippa väsynyt äiti. Tilaa aika yksityiselle lastenneurologille,luulen että apua löytyy
ensimmäisellä käynnillä.Jaksamisia.

Kannattaa lopettaa tuollainen käytös ajoissa ennen kuin homma muuttuu liian vaikeaksi, näis siis suojaat itseäsi ja takaat lapsellesi paremman tulevaisuuden.
Lapsi EI ole vertainen, et siis voi neuvotella/väitellä lapsen kanssa. Vaikka lapsi tykkää saada haluamansa, niin hänen elämänsä muuttuu kaaottiseksi ja turvattomaksi jos hän aina saa tahtonsa läpi.

Tukistamista ja etenkään läimäyttelemistä ei voi suositella, mutta jos lapsi käyttäytyy huonosti niin: mene lapsen eteen ja ota puristavalla otteella häntä ranteista kiinni, katso silmiin ja samalla komennat tiukasti. Lasta voi puristaa ranteista kovaakin, mutta huutamaan ei sinun ei kannata alkaa sillä se kuluttaa auktoriteettiasi ja lapsi vain lakkaa kuntelemasta.
Jos jälkiruoat eivät lapselle kelpaa, niin olkoot ilman. Lapsen valittaessa esimerkiksi "vääränlaisesta" jäätelöstä voit suruttaa heittää tötterön roskiin ja todeta: "söitpä nopeasti - se oli siinä"

Näin saat osaltaan lapsen takaisin ruotuu, jos kyse on opitusta toimintamallista jonka lapsi on huomannut toimivaksi. Jos taas kyseessä on muista ongelmia, niin sitten vain lääkärille tenavan kanssa. Joka tapauksessa sinun tulee tehdä kaikkesi lapsen hyväksi, sillä muuten tulevaisuudesta tulee raskas niin lapselle itselleen kuin muullekin perheelle. Häirikkölapsenkin voi kasvattaa kuuliaiseksi, jos sen tekee oikein, eikä siinä vaadita yhtään väkivaltaa.

Meillä on hyvin vahvatahtoinen poika ja ollaan oltu aika pulassa hänen kanssaan. Sitten yhtenä iltana istuttiin alas ja mieititiin, etät mitä tehdään jottei tilanne riistäydy ihan kokonaan käsistä. Minä hommasin kaksi kirjaa ja luettiin ne molemmat läpi ja niiden kirjojen jälkeen aloimme noudattamaan niissä olleita ohjeita ja nyt meillä on ihan tavallisen oloista arkea eli välillä ovi paukahtaa ja äiti ja isä on tyhmiä, tavarat lentää ja hermot menevät kun ei saa tahtoaan läpi, mutta kaikki tämä raivo kestää vain minuutin pari. Olen myös huomannut, että meidän poika on paljon rauhallisempi kun molemmilla vanhemmilla on samat säännöt ja niitä noudatetaan aina -ei vain silloin kun jaksetaan.

Meillä on tällä hetkellä se tilanne, että pojalle kelpaa vain isi. Se tuntuu minusta aika pahalta, mutta nyt olemme kokeilleet sellaista, että mies lähtee vaikka kavereillaan käymään ja sitten minä teen pojan kanssa niitä juttuja, joita tiedän hänen erityisesti rakastavan esim. käsivärien kanssa piirtäminen. Näin olemme saaneet tätä isän kelpaamista lieventymään ja tilanne tuntuu silläkin saralla rauhoittuvan. Vuoden ikäisenä pojalle kelpasi vain äiti ja silloin ei ymmärtänyt miltä se voi isästä tuntua.

Itse suosittelen näitä kirjoja:

Taapero, omistajan opas -Brett R. ja Joe Borgenicht
Lapsityrannit -kehity kasvattajana -Jo Frost

Voimia, Voimia ja vielä kerran Voimia. Itselläni oli hyvinkin usein pinna, hermo, kestävyys ja kaikki muukin loppu, mutta sitten kun päätin noudattaa noita kirjoja niin sen jälkeen kaikki on mennyt paremmin. Alussa kävi niin, että meillä lipsuttiin noista kirjan ohjeista miten kannattaa tehdä asioita niin hommat palasivat ennalleen. Esim jäähylle ei vietykään kun olisi pitänyt tai kun lapsi oli jäähyllä ja huuteli sieltä jotain niin sitä itse meni vastaamaan ja sitten tilanne muodostui sellaiseksi, että lapsi istui jäähytuolilla ja äiti väitteli vieressä...... puuh.

"Ollaan koetettu opettaa pojalle, että aina ei saa haluamaansa, mutta joskus on ihan oikeasti helpompi suostua pojan oikkuihin.."
Tämä oma lauseesi paljastaa missä on syy, hän saa mitä haluaa lopulta.

Meillä oli esikoisen kanssa myös noita raivokohtauksia, mutta silloin lapsi syliin pidetään tiukasti kiinni että hän ei pääse rimpuilemaan. Toistetaan koko ajan heti päästän kun rauhotut. Tätä meillä kesti 1,5v - 3v, sitten pikkasen helpotti.

Ja isänä voin sanoa että lapsi joka on mielummin äidin kuin isän luona, johtuu aivan täysin isän "laiskuudesta" eli enemmän isän syliä!!!!

2 ensimmäisen kohdalla olin mukamas kiireinen ja työt veivät kaiken ajan, samaan aikaan rakennettiin vielä taloa, eli en ollut kotona kuin nukkuma aikaan. Ja meillä oli noita samoja ongelmia, isä ei kelpaa!!

Nyt kun muutaman vuoden tauon jälkeen saimme 3 lapsen ja työtilanne oli helpompi eli menin töihin 7-9 ja tulin säännöllisessti 15-16 kotiin, samoin pidin häntä lenkeilläni mukana joko repussa tai juoksurattaissa, niin nyt on hetkiä kun isällä onkin parempi syli kuin äidillä. Siis yritän sanoa sen että lapsen kanssa vietetty aikä ei todellakaan ole töitä tärkeämpää!!! Nykyään en suostu enää yli/ vkonloppu töihin, koska perheeni on minulle tärkeintä, tietenkin työt pitää hoitaa, mutta 8h päivässä saa riittää, varsinkin nyt kun 4 lapsi on 4 päivää vanha ;=)

Meillä aikoinaan hyvänä apuna oli perheneuvola, siellä keskustelemalla saa asioihin hyviä vinkkejä/ saa avautua, se helpottaa. Mutta varatkaa aika hyvissä ajoin, sillä jonoja voi olla.

T. Väsynyt mutta onnellinen 4 lapsen isä

Näin pikaisella lukemisella sinun tilanteesi kuullostaa todella tutulta.Omasta kokemuksesta voin sanoa että lapsellasi voisi olla AD/HD tai uhmakkuushäiriö tai jokin vastaava sairaus/häiriö,jne.Minulla itsellani on 8 v. poika jolla AD/HD ja 7 v. poika jolla uhmakkuushäiriö.Kertomuksesi kuullostavat sen takia erittäin tutulta.Ehkä hiukan enemmän ne tuntuvat tutulta vanhempaan poikaani verratessa (silloin kun hän oli pari vuotias).

Itselläni on kuusi lasta ja niistä on jotkut ollut helpompia kun taas toiset. Yks nuoremmista tytöistä on 2,8v ja sillä on just niin kuin kirjoitit. esim.jos maito ei anna just silloin kun se haluaa niin on piru irti. Autossa saa aina raivarin joten siks en minnekään liikukaa.
Käytös on ihan normaalia 2-3 vuotiaan käytöstä. Ei siis ole kasvatuksessa vikaa vaikka joku niin väittäiskin.

Sitten kun lapsi tulee kolmen niin sit se saa raivareita taas eri asioista. Meillä tyttö 3,7v ja sillä on ongelmia vaatteitten kanssa. Joku vaate on "muka" liian iso tai ne tippuu päältä vaikka ne olisi kuinka kireät tahansa. Paita on huonosti haalarin alla tai jotain muuta vastaavaa. Aina kuuluu kun 3v suuttuu mä heitän sua jollain ja niin rupeaa tavarat lentelemään.

Ensimmäinen lapseni joka on nyt jo 11v niin oli pienenä kauhea minun "äitin" perään. Jos kauppaan halusin lähteä yksin niin oli ikkunat vaarassa hajota ja sehän juoksi vaikka auton perässä ja potki autoa.

Sitten seuraava lapsi joka on nytten 10v osas tinttailla oikein kunnolla. Pisti maahan maaten ja potki minkä kerkeää ja hakkas päätään seinään.

Poika (7v) oli lapsena todella kiltti mutta nyt ei niinkää. Saas nähä millainen tästä nuorimmasta pojasta tulee (1,7v).

Tärkeintä on muistaa ettet saa menettää pinnaasi täysin. Isäntä vain mukaan kasvattamaan ja viettämään enemmän aikaa varsinkin sen nuorimman kanssa niin se oppii että oin muitakin kuin äiti kenenkaa voi olla.
Jos vain onnistuu niin laita lapset hoitoon vaikka viikonlopuksi niin saatte miehesi kanssa viettää rauhassa aikaa keskenään. Niin ja jos tuntuu että nyt pinna räjähtää niin mene vähäksi aikaa ulos. Jos asutte omakotitalossa niin menet ovesta ulos ja hengittelet syvään ennen kuin tulet sisälle niin pahin suuttumis hetki on mennyt ohi.

Tsemppiä vain sinne. Kyllä ne tinttailut ohi menee ja lapset eivät ole kauan pieniä niin niistä pitäisi myös pystyä nauttimaan. Vaikeeta se välillä on eikä sellaisesta tarvitse yksin selvitä.

Pistä se kiukun tullen yksin huoneeseen ja anna mesota siellä kunnes rauhoittuu , vaikka kesken ruokailun .. Ja aina kun aloittaa kiukuttelun kuskaa sinne huoneeseen ja ovi kiinni .. Kakara huomaa että turhaan huutaa kun kukaan ei tuu .. Tätä käytetään yhdessä päiväkodissa ja hyväks havaittu ..
Ja mitä puremiseen tulee niin pure takaisin, ehkä se auttaa ...
Kaikkein paras olis että lapsi tutkimuksiin onko sitä ylivilkkausjuttua tai jotain vastaavaa , niihin on kaiketi hoitokeinoja ..

anna pojan huutaa,,, kyllä huutoa tänne mahtuu,aikansa huutaa,, se kokeilee rajoja,, älä anna periksi nyt,,

Tiedän tilanteen, enkä ala neuvomaan. Sen vaan sanon, että 2 vuotiaan neuvottelutaidot ovat olemattomat, joten älä edes yritä. Äidin ja isän on oltava ne, jotka määräävät (ja piste)

Meilläkin on kaksi lasta, poika (itse rauhallisuus) täyttää ihan pian 4 ja tyttö, joka on 2 ja puoli vuotias, ehkä olen minäkin häntä hieman hellinnyt, kun on ollut astma-epäilyä, monta kertaa käyty sairaalassa kun henki ei kulje ja saanut siten sitten huomiota. Mutta nyt kun ei ole ollut "kohtauksia" paljoa yhtään kun täytti kaksi, olen hieman löystänyt otetta ja hänkin on huomannut sen, että enää ei koko ajan pidetä sylissä, tulla paikalle kun vähänkin itkettää. Tottunut saamaan kaiken minkä haluaa, ja jos ei saa, alka tekoitku, sitten itku, vanhemmat kieltämässä, toisinaan ei kelpaa äiti, lähes koskaan ei iskä, mutta iskästä haetaan turvaa kun äiti kieltää. Tempperamenttinen ja kun ei saa niin alkaa huutaa ja riehumaan ja ovet paukkuu. Mutta päiväkodissa ei osoita näitä tunteita, kotona vain. Siellä hän on tottunut jo siihen, että aina saa mitä haluaa, tai pitää odottaa, mutta kotona on eri pelisäännöt, joita yritetään mukauttaa päiväkodin sääntöihin, huonolla menestyksellä. Koska piparit kaapista on nostettu ylähyllylle, hän meinaa saada raivarin aina kun huomaa ettei enää yletäkkään sinne ottamaan piparia, joten uusi itkukohtaus alkaa. Mutta se on vain pakko yrittää, vaikka sainkin hermoromahduksen kaksi päivää sitten ja mies on hoitanut nyt lasta viikonlopun, olen hieman ladannut akkuja ja yrittänyt olla lähellä kun tarvitaan, mutta pitää sitä etäisyyttä. Nyt on parempi olo ja tuntuu että taas jaksaa!!
Onnea teille yrittämiseen, ja ota aikalisää KUN SITÄ TARVITSET!!
Terveisin: Tempperamenttisen tytön väsynyt äiti

Moikka Sinulle!
Anna lapsesi purkaa ja ole ettet huomaakkaan hänen vaatimuksiaan.
Hän haluaa ilmeisesti olevansa perheen keskipiste?
Periksi ei kannata antaa, koska hän saattaa ottaa Sinusta yliotteen.
Olet nuori ja kyllä Sinä kestät vastoinkäymiset tässä ja nyt lastesi/ymt:en takia.
Sinä olet joka tapauksessa vahvin kaikista, Muista se.

Tuon kiukuttelun,parkumisen ym.hankalan ja nolottavan käytöksen takia minä en koskaan aio lapsia hankkia,stressiä riittää tarpeeksi ilmankin. Joten otan osaa fiiliksiisi..

Jos kyseessä ei ole joku neurologinen häiriö vaan kasvatuksellinen asia, niin katso supernannya Jo Frostia. Siinä hän koulutti hankalia lapsia sekä avuntarpeessa olleita vanhempia. Hän käytti metodina esimerkiksi varoitusta ja rangaistuspenkkiä huonosta käytöksestä. Jos lapsi käyttäytyi huonosti, häntä varoitettiin ja jos ei totellut, niin penkille istumaan ikää vastaava minuuttimäärä. Sen jälkeen molemmat pyysivät anteeksi. Ja jos homma toistui, niin penkille uudestaan. Periksiantamattomasti. Vanhemmat saivat satinkutia liian löysästä asenteesta, jolloin lapsi sai mahdollisuuden pompotella vanhempiaan. Näsäviisaasti voisi sanoa, että on vanhemman tehtävä olla vanhempi ja asettaa rajat. Ei lapsen.

Nuo TV:ssä nähdyt kauhukakara-ohjelmat olivat hyviä, niissä käsiteltiin juuri tämänkaltaisia ongelmia. Asia tulisi nähdä vähän laajemmin, ei riitä, että lapsen kanssa opetellaan toimimaan toisin, vaan yleensä on tehtävä koko perhettä koskevia muutoksia. Tuohon puremiseen tehoaa hyvin jäähypenkki, 1min/ikävuosi joka puremisesta ja kun lapsi istunut rauhassa 2min, hänet otetaan syliin ja keskustellaan, miksi ei saa purra sekä pyydetään anteeksi vahingon kärssineeltä. Voi olla, että jäähyn opettelemiseen menee alkunn parikin tuntia, joten vanhempien on oltava valmiita siihen. Lapsi viedään aina takaisi, jos tulee pois, ei puhuta mitään, vaan laitetanna takaisin istumaan , kunnes istuu rauhoittuneena 2min ajan. Noita vaihtoehtoja lapsen oman valinnan tekoon eri tilanteissa on annettava vain kaksi. Jos lapsi haluaa muuttaa valintansa, ei pidä antaa periksi. Sanotaan lapselle kerran, että sinä valitsit tämän ja antaa huutaa vaikka tunnin. Ei pidä selitellä enempää, vaan pitää itse aikuiusena tiukasti kiinni lapsen valinnasta joka kerta. Tämä vaatii molemmilta vanhemmilta samankaltaista toimintaa ja muutaman viikon kuluttua lapsi huomaa, että isä ja äiti ovat tosissaan. Samaa rajojen asettamista on käytettävä joka paikassa, jos yhden kerran annat perikis, fiksu lapsi huomaa sen ja saat aloittaa kaiken alusta. Itselläni on 5 lasta, 7 lastenlasta ja ammattikasvattajana 30 vuotta, joten kaikenlaista on tullut kokeiltua ja todennut, että tämä juttu toimii. Toivon voimia teille vanhemmat, teillä olisi hyvä olla joku tukihenkilö, jonka kanssa puhua ja joka välillä pystyisi antamaan teille aikaa kahdenkeskiseen olemiseen.

uusavuttomia nykypäivän pikkulasten, tai välillä isompienkin, äitejä. Isistä nyt puhumattakaan!! Ihan hukassaarmasta pikkulapsukaista ei saa mistään ojentaa tai kieltää ettei vaan tulisi paha mieli!!Luoja!! Omat lapseni ovat jo isoja murrosikäisiä mutta EDELLEENKIN meillä menee ihan hyvin!!! koko heidän ikänsä he ovat tienneet että rakastan heitä eniten koko maailmassa mutta myös sen että se olen minä jota pitää totella. kun sanon jotain niin tehdään. Niin ja olen yh, ei tähän ole miestä tarvittu!

voisi käyttää kasvatuksessa myös maalaisjärkeä.

Ensiksi kieltää sanallisesti. Jos ei muutaman kerran jälkeen mene perille, pieni tukkapölly on paikallaan.

Uskoisin että viesti menee perille ja kun muutaman kerran tätä leikkiä on kokeiltu, alkaa lapsesi käytös varmaan muuttumaan turhan kiukuttelijasta pois.

Tai sitten se ei osaa yhdistää asioita ja se on taas pahempi juttu. Kannattaisi käyttää sitten lääkärissä, josko synnytyksessä olisi tullut happivaje...

Täsmälleen samanlailla nappulasi käyttäytyy, kuin minun poikani uhmaiässä. Kerrankin rauhoittelin poikaa 45 minuuttia kunnon raivokohtauksen aikana, oli alle 3-vuotias. Yritti purra, potkia ja lyödä. Talvella karkasi käsistäni isossa marketissa, heitteli kaikki vaatteet yltään pitkin kauppaa ja kun lopulta sain hänet kiinni, alkoi kamala huuto! Nostin karjuvan pojan olkapäälleeni puolialastomana ja vein hänet autoon. Kassalla sanoin, etten voi tehdä ostoksia nyt, kärry jäi keskelle kauppaa. Käytin poikaa lääkärillä,psykologilla ja lastenneuvolassa, olin huolissani rajusta käyttäytymisestä, samoin tarhassa oltiin. Poika todettiin kuitenkin terveeksi, neuvottiin laittamaan vaan rajoja kasvatuksessa, rajoja, jotka pitää aina, vaikka kuinka huutaisi ja temmeltäisi. Toimin, kuten ehdotettiin, poika rauhoittui hieman.Hän ei ole ikinä rauhoittunut tarhassa unille, on saanut lueskella, kun muut nukkuu. Olen sitten laittanut aikasemmin nukkumaan illalla, että saa tarpeeksi unta. Helppoa ei ole ollut sekään, mutta periksi en ole antanut.
Nyt hän on eskari-ikäinen, sosiaalinen, älykäs, keskittyy hyvin ja tottelee (edelleen hitaanlaisesti mutta tottelee!!). Suosittelen ammattilaisten puoleen kääntymistä, jos rajojen asettaminenkaan ei auta. Hermojen hallintaan tarvitset omaa aikaa ja hyvän tyynyn, jota voit purra vessassa:)))))

Täytyy olla oikeasti Isä ja Äiti.
Nyt tehdään näin...kumman valitset ja sitä ei sitten vaihdeta...oli asia mikä hyvänsä.
Kyllä lapsista tulee äkkiä pompottajia ja mikään ei ole hyvä jos aina antaa vaan periksi ja "suostuu" kuuntelmaan kiukkua vuodesta toiseen.
Jos "raivo-kohtaus" tulee, saat raivota yksin omassa sängyssä, matolla, nurkassa...paikka on aina sama "raivari-nurkka"
Nyt kestää jonkun aikaa kun "voima" nostaa päätään, mutta kyllä sieltä tulee se oikea pikku-ihminen lopulta esiin kun huomaa etei enää "hypätä mun pillin mukaan".
Olen täysin samaa mieltä kuin nimim:putsintätsinpuu, rajat on edottomasti oltava.
Olen nähnyt työkaverini kotona kuinka pikku-tyttö (7v) huoritteli äitiään kun tämä "uskalsi ehdottaa tytölle jotain.
Tätä on tämä vapaa kasvatus.....
Pureminen on heti kitkettävä pois, se sattuu kaikkia, itse antaisin aina luunapin.

Rakkautta ja VOIMIA!!!!

Olisko uhmaikä ? Meillä on kaikkien neljän pojan kanssa käyty tuo läpi, yksi pojista saattoi jopa puolituntia huutaa. Nyt vaan pääkovana, lähde itse vaikka lenkille niin pojan on pakko olla isän kanssa, muuten et itsekään jaksa niitä temppuja. Näitä kausia tulee ja menee, kokeilevat onko äiti ja isä heidän sätkynukkeja, jotka tekee just niin kuin halutaan. Nyt jäähytuoli käyttöön, tuon ikäinen sitten voi olla juomattakin jos ei kelpaa esim. mukin väri, tai se että ensin haluaa maitoa mutta sitten haluaakin mehua, janoon kannattaa muutekin tarjota vettä, ruoalla sitten maitoa.

huumeidenkäyttäjä, rikollinen, raiskaaja, murhamies... On varsin tunnettua että ellei jo syntynyttä narsistista persoonallisuushäiriötä saada pian kuriin, niin se jää määrääväksi osaksi lapsen aikuisuudessakin vallitsevaa luonnetta. Tästä on olemassa vankkaa tutkimustietoa hyvin pitkältä ajalta.

Persoonallisuushäiriön korjaaminen taasen voi olla juridisesti tässä vaiheessa hyvinkin hankalaa. Yritykset kasvattaa lapsesta orastavia rikollisen merkkejä pois, voi johtaa viranomaisväliintuloon. Varsinkin hieman myöhäisemmällä iällä tällainen lapsi on varsin näppärä pompottamaan kouluviranomaisia ja sosiaalivirkailijoita. Voi hyvinkin käydä niin, että aivan normaalirajoista kotiintuloaikojen suhteen etc. lapsi satuilee aivan poskettomia kidutustarinoita silmät ymmyrkäisinä kuunteleville lastensuojeluviranomaisille. Ja ajautumisensa alkoholin, huumeiden ja rikosten pariin tullee lapsi vielä sälyttämään teidän syyksenne täysin.

Varsin karua. Mutta lukemattomien vastaavanlaisten tapausten pohjalta ette todellakaan ole ensimmäisiä vanhempia, jotka ovat kohdanneet aivan saman.

KYSYTÄ MINKÄ VÄRISESTÄ MUKISTA JUODAAN JA MITÄ
JUODAAN VAAN AIKUINEN TEKEE PÄÄTÖKSET JA ON
JOHTAJA.

Tervehdys =) .

Kuulostaa ERITTÄIN tutulta , usko pois =)) .
Luettuani otsikkosi-heräsi mielenkiintoni ja luin tottakai kirjoituksesi , tuntui lukiessa että luen omaa
elämääni n 8 v. taaksepäin ; samoja juttuja ,aivan samoja.
Ensinkin - ET OLE huono äiti tai vanhempi ,sellaiset jutu saat pistää toisesta korvasta sisään ja samantein toisesta ulos !!! Muista tämä !!
Meillä tämänsortin käytös 3 v neuvolassa ( poikamme ei oikeastaan puhunut juuri sanaakaan,jonka vuoksi
terkka laittoi lähetteen kunnan puheterapeutille ). Homma eteni siittä - ja nyt olemme kaikesta huolimatta erittäin tyytyväisiä itseemme ,että lopulta uskaltauduimme -teraputin luo menemään=)) .
Mulla saattaa olla jotakin ajatusta sinule ja koko perhettäkin ajatellen... =).
Jos haluat , voin jatkaa / voimme jatkaa tätä jutustelua s-postin välityksellä.
Voit kirjoittaa os. jasusi65@suomi24.fi .

Saatan tietää mitä käytte läpi tällähetkellä ,niin tutulta kuulostaa =))) - ehkä saatan voida jopa osata auttaa =o - jään odottlemaan postia =).

kyllä menee suukku kiinni kun laittaa koivuniemen herran ovilistan yläpuolelle niin kun ennen vanhaan sillä kun vähän ripsauttaa kintuille heti loppuu turha kiukutelu.

Tämän kikan on todettu toimivan, vaikka se voikin kuullostaa täysin hullulta! alunperin olen kuullut tämän kertomuksen äidiltäni joka oli nähnyt erään toisen äidin kyllästyneen kaupassa lapsensa kiukutteluun! kerron tämän siis tarinan muodossa niinkuin itsekin sen kuulin: elikkäs; kaupassa pienokainen alkoi huutaa ja itkeä kun ei saanut karkkipussia. heittäytyi lattialle rääkyen ja huutaen niin että kaikki kaupan ihmiset tuijottivat äiteä joka ei saanut hiljennettyä lastaan millään keinolla. Muutaman hetken jälkeen äite ei enää jaksanut anoa, raivota ja hyssytellä. KYLMÄSTI ÄITE HEITTÄYTYI LAPSENSA VIEREEN RÄÄKYEN JA PARKUEN PAUKUTTAEN LATTIAA JALOILLAAN JA KÄSILLÄÄN! lapsi hämmentyi niin että hiljeni kerrasta!

Toisin sanoen; lapsi olettaa sinun olevan tällä hetkellä auktoriteetti, mutta huomaa silti pystyvänsä pompottelemaan sinua mielensä mukaisesti! riko lapsen mielikuva äidistä joka tekee normien mukaisesti ja käyttäydy kuin lapsi! Silloin hän kokee, ettei voikaan turvautua sinuun, vaan joutuu eräänlaiseen mietiskelyn maailmaan, ja toivottavasti ymmärtää käytöksensä olevan turhauttavaa ja epäkohteliasta!

Itse olin samanlainen lapsena, purin huusin jne. en ollut helppo lapsi!!!
mutta mielestäni äiti teki oikein, kun purin jotain puri takaisin kun huusin kaupassa kun en saanut jotain hän huusi vieressä, vaikka ollaan pienestä paikkakunnalta kaikki ymmärsivät että tuossa kasvatetaan vaan lasta... joten poikasi huomaa itse kuinka naurettava hän on kun saa samalla mitalla takaisin.

Jyrkkä ei 2-vuotiaalle? Kai sä nyt tajuat, että se ei pitää liittää johonkin epämiellyttävään, jotta lapsi ymmärtää, mitä ei tarkoittaa. Jos suvaitsette kiukuttelua ja mikä vielä pahempaa annatte lapsen saada tahtonsa läpi kiukuttelulla, niin totta kai lapsi kiukuttelee. Sehän manipuloi teitä mielensä mukaan.

Ei ihmekään että saatte kuulla olevanne huonoja vanhempia, koska olette aivan onnettomia. Mutta ei se mitään! Osaatte harrastaa seksiä ilman ehkäisyä ja tehdä lapsia!

Tiedän tunteen, Meillä tytöllä uhma ja temperamentti alkoi näkyä 2,5 v. ja siitä alkoi jatkuva huuto ja itku. Nyt tyttö on 5 v. ja sama jatkuu. Ei ole helppoa! Suosittelen että viet lapsesi päiväkotiin ainakin joitain päiviä viikossa, (Tässäkin tasainen rytmi), Koska tällaiset lapset vaatii yleensä säännöllisyyttä. Ainakin meillä säännöllisyys ja tietyn rytmin pitäminen auttaa. Päiväkotiin vientiä suosittelen, koska omasta kokemuksesta tiedän että Äidinkin voimavarat on rajalliset. Koska kukaan ihminen ei jaksa ympäri vuorokauden siinä rumpassa jota pyörität lapsesi kanssa. Jaksat olla paremmin äiti kun saat itsekin hetken hengähdystaukoa ja jaksat "taístella" lapsesi kanssa. Oma jaksaminen täytyy huomioida tällaisten kanssa. Itselläkin oma ja muiden perheen jäsenten jaksaminen alkoi olla sietokyvyn rajoilla. Puhu isän kanssa selväksi kuinka lapsen kanssa toimitaan. Vahvatahtoisen kanssa joutuu luovimaan asioita todella paljon. Eli pidä rajat, mutta joudut joustamaan ja ennakoi tällaiset tilanteet. Huutoon ei kannata reagoida mitenkään, koska se vaan yltyy mitä enemmän rajoittaa. Meillä tytön huone on paikka, jonne hän joutuu huudon ja räyhäämisen ajaksi. Ja toisinaan hän viettää illasta suurimman osan huoneessa. Mutta josain vaiheessa huuto loppuu ja hän jopa keskittyy leikkimään siellä ja on sitten kuin eri lapsi tullessaan pois huoneesta. Vaatii rauhaa. Eli "asetu lapsen yläpuolelle" ja näytä että sinua ei hetkauta pätkääkään hänen temput. Älä reagoi kuin vasta sitten kun on tarpeen ja toimi sitten rauhallisesti ja määrätietoisesti. Tämä rauhallisena olo vaatii aikuiselta vahvuutta ja ei onnistu jos olet itse puhki ja väsynyt. Näytä että sinä määräät, vaatii todella suuttumista joskus, mutta älä koskaan alennu lyömään lasta. Olen itselleni takonut tämän päähän, älä satuta. Tiedän että satuttaminenkaan hermojen mennessä ei ole kaukana, mutta asetu yläpuolelle ja käännä selkäsi tempuille. Joskus vaan on ikävä kun lapselle joutuu kääntämään toistamiseen selkäänsä, mutta hänen kanssa vaan on sellaista, joutuu jättämään huomiotta. Tukistamiset ym. lisää vaan uhmaa. Meillä huomiotta jättäminen toimii parhaiten. Joskus on oltava niin ankara että aivan itseen sattuu, mutta rajojen luominen tuo pidemmälle mennessä helpotusta arkeen. Joudun joissain tilanteissa antamaan periksi, koska tyttö tiedän että tyttö katsoo tilanteen loppuun asti ja jonnekkin lähtö ei onnistu tai ei keretä paikkaan A. Vahvatahoisen kanssa kun ei päde normi pelisäännöt vaan on luovittava. Yritä järjestää omaa aikaa, sillä tavoin pysyt itse kunnossa ja jaksat taistella. Itselläni työ ym. auttaa ja ettei tarvitse kellon ympäri olla taistelu valmiudessa, eihän sellaista jaksa kukaan. Koeta pärjätä! Ihaniahan ne on tällaisesta huolimatta.

Ihan aluksi haluan antaa kaikki sympatiani puolellesi,olen itse kolmen alle 3vuotiaan kotiäiti ja kärsivällisyyttä,joustoa,omien tarpeiden siirtämistä jne.todella koetellaan,joskus välillä todella kosvasti! HALUAN SAMALLA KUITENKIN ETTÄ ET ALIARVIOI ÄITINÄ OLEMISTA,OLET PARAS HOITAJA LAPSILLESI JA ÄITI. Mutta myös vaimo ja nainen- ehdotankin ottamaan "aikalisää",miehen kanssa kahdestaan(saisitteko lapsia hoitoon yökylään tai edes muutamaksi tunniksi isovanhempien luo tms.??)-saisitte jutella yht.pelisäännöistä keskenänne ilman jatkuvia keskeytyksiä,jutella kasvatusasioista rauhassa ja ihan olla vaan(ilman sanoja) ja näin kerätä voimaa!??Ehdotan myös "lääkkeeksi"kahdenkeskisiä hetkiä kummankin pojan kanssa aina kun vaan mahd.sen lisäksi että koko perhe tekee juttuja ja on kaikki yhdessä-näin voisitte poikien kanssa viettää sitä tärkeää laatuaikaa ja jutella oikeasti mitä kuuluu jne.tehdä jotain kivaa!
kaksivuotias poju näyttää olevan aika samankuuloinen kun nuorin poikani-tarv.paljon enemmän huomiota,kärsivällisyyttä,ohjausta ja rajoja-muista kaikenkeskellä että lapsellasi on ilm.menossa voimakas uhmakausi-se on tärkeä osa lapsen kehitystä ja kasvamiseen kuuluva vaihe joka KYLLÄ MENEE OHI! on turha märehtiä mitä koliikkiaikoina tuli tehtyä,mielestäni olet tehnyt oikein vastaamalla lapsesi viestiin/itkuun tuolloin-luota äidinvaistoosi-se toimii aina!Nyt nenä kohti tulevaisuutta-pitäkääk miehen kanssa yht.pelisäännöistä kiinni,joustakaa tarvittaessa mutta älkää pelästykö jos pikkuherrat hankaavat päätöksissä vastaan,se kuuluu asiaan ja se ei ketään tapa-onhan lapsellakin oikeus olla eri mieltä-lopullisen päätöksen tekee kuitenkin vanhempi:)--annan lapsen pukiessa valittavaksi muutama sukka tms.vaate että pääsee osallistumaan pukemistilanteesee/päätöksentekoon ja kiitä ja kannusta ja kehu kun vaatteet menevät päälle(vaikka nurinpäinkin!)lasta ei voi kehua liikaa ;)!. tästä aiheesta voisin kirjoittaa omia ajatuksia vaikka sata sivua-päiväkoti ei missään nimessä ole noin pienille se ainoa vaihtoehto,on paljon kerhoja yms.missä lapsi saa muita lapsikontakteja,ja näin päähoito tapahtuu kotona(niinkuin sen pitäisi mielestäni olla)...isot lapsiryhmät ja jatkuva meteli ja vilske ei mielestäni ainakaan rauhoita vilkasta lasta vaan päinvastoin!Ja usein ryhmäkokojen vuoksi aito läsnäoleminenkin puuttuu!!
Muista aina myös ottaa omaa aikaa (parturi,shoppailu tms.ulkoilu mistä itse nautit)aina vähän "etukäteen",se on tod.tärkeää-niin jaksat kotonakin paremmin!!Olen ylpeä että valitsit kotona hoi´tamisen:)meitä kotimammoja tuntuu olevan aika vähän!Tsemppiä:)-halatkaa toisianne joka mutkassa!

Väsynytäiti tarinasi kuullostaa niin tutulta. Meillä on 2,5 v. poika ja hyvin samanlaista meilläkin on. Kovasti voimia sinulle!

Ennen vanhaan ei kouluja poltettu. Lapsia lyötiin ja rakastettiin, lyötiin ja rakastettiin. Eestaas. Nykyään ei kukaan lyö ketään. Ei ole hyvä tämä.

Ootko koskaan kuullut sanaa kasvatus? Mamman kullanmurusta ei tullutkaan sellaista, kun mamma olisi halunnut. Harmi vaan lapsissa ei ole palautusoikeutta! Ensin lellitään ipana pilalle ja sitten ollaan pulassa, kun ei se uskokkaan mitään ja on NIIN hankala ja kamala ja vaikka mitä! Kasvatusta pienestä pitäen niin johan oppivat! Turha tänne tulla itkemään jos ei lapsen kasvatuksessa onnistu! Tuollasille pullamössökansalaisille en soisi ainuttakaan ipanaa!

Vastaus kaikkiin ongelmiin lasten kanssa on rajan vetäminen. Se ei missään nimessä ole helppoa, mutta onnistuu sitkeydellä ja palkitsee myöhemmin ruhtinaallisesti. Periksi antaminen ei silloin ole edes vaihtoehto.

Mutta miettikää ensin miehenne kanssa yhdessä mitkä asiat pitää saada toimimaan. Sitten toimitte yhdessä aina, sovitusti ja johdonmukaisesti niin, että asiat saadaan toimimaan.

Ottakaa huomioon, että lapsenne ei välttämättä osaa vielä noudattaa kaikkia ohjeita sanallisesti. Selittäminen ja perustelut eivät siis mene perille. Vasta 12 -vuotias pystyy täysin ymmärtämään loogisia selityksiä. Ei -sana on minusta osoittautunut parhaaksi. Joku täällä puhui koiran koulutuksesta... Olen vähän samoilla linjoilla. Yksinkertaiset otteet toimivat parhaiten: kiinnipito, katsekontakti ja riuska ei-sana.

Vinkki..Huuto on tyypillisin keino saada väsynyt vanhempi lopulta antamaan periksi. Sano lapselle, että huutamalla ei saa mitään ja toimi sitten niin kuin sanoit. Esim kerro lapselle etukäteen rauhallisessa tilanteessa, miten hänen tulee pyytää vaikkapa mehua: - Saisinko mehua.. Kun oma lapseni huusi, vaikka olin opettanut, miten mehua tulee pyytää, pysäytin aina mukin ilmaan ja sanoin, että muki liikkuu vain, jos hän pyytää kauniisti. Eli "pysäytin" välittömästi kaiken toiminnan, enkä suostunut jatkamaan ennen kuin hän osasi tehdä niinkuin pyysin. Samaa tekniikkaa voi soveltaa mihin tahansa ongelmaan.

Lasta ei saa laittaa omaan huoneeseen yksin huutamaan. Tilanne on lapselle niin ahdistava ja pelottava, että huuto jatkuu siitäkin syystä. Lasta voi yrittää ottaa syliin rauhoittumaan. Rauhallinen käytös ja odottaminen yleensä tepsii parhaiten.

Raivoava lapsi herättää helposti niin paljon negatiivisia tunteita, että häntä on vaikea silloin rakastaa. Lapsi vaistoaa tunteet ja vaatii entistä enemmän huomiota raivoamalla. Kierteestä on vaikea päästä ulos.Opettele siis myös palkitsemaan toivottua käytöstä, jolloin lapsi saa enemmän huomiota tehdessään oikein kuin väärin ja alkaa hankkimaan huomiotasi toivotulla tavalla. Ota hänet "hommiin" mukaan, anna hänelle ihan omia tehtäviä kodissa ja kiitä kovasti hänen osaamistaan. Kerro lapselle hiljaisena hetkenä, miten paljon pidät hänestä ja osoita se hyvänäpidolla. Näin lapsen itsetunto kehittyy vähitellen ja hän kestää paremmin pettymyksiä.

Tsemiä! Kasvatus on tähtilaji, jossa vain harjoittelu tekee mestarin.

ihan realistinen keino,antaa pojan huutaa....niin kauan kun haluaa...jossain vaiheessa huomaatte että ei enään jaksa huutaa....jos naapureita ajattelette,niin naapurin tätillekin voi sanoa,että meillä on paha uhma ja sen takia lapsi alinomaan huutaa ja raivoaa..:)...kun ei saakaan tahtoaan lävitse....
meilläkin on joskus raivostuttanut tuo verbaalinen ilmaisu...kun se voi sit pahimmillaan olla vaikkapas kiroilua...joka ei lapsen suusta ainakaan kuullosta erityisen kivalle....mut onneks on jo ohi menossa...
sanoo ihan jyrkästi lapselle että..."ei,vaan nyt tehdään näin!" jos lapsi kiukkuaa..niin sanoo sitten vaan että "ei auta,vaan me tehdään nyt näin miten isi ja äiti sanoo... ja sillä selvä!"
toivottavasti iän myötä helpottuu...ja sit rohkeasti vaan päiväkotiin yhteyttä,ja lääkärin kans vois ehkä myös kekustella,tarviiko lapsi erityishoitoa,kyllä päiväkodissa pitää myös vilkkaammillekin olla hoitoa tarjolla...:)
jokaisella vanhemmalla pitäis olla oikeus tehdä töitä ja hankkia perheelleen rahaa,tai opiskella....

Tuntuupa tutulta.Et varmaan ole ainoa jolla lapsi tuntuu hallitsevan koko perhettä.Olet uskomattoman välittävä äiti kun tuot asia julki.Moni ei kehtaa ettei tulisi leimatuksi. Parasta mitä lapsi ensin tarvii on hyväksyntä ja rakkaus.Niitä me jokainen tarvitaan kun on vaikeaa.Kokeileppa lapsesi kanssa et yhdessä katatte sen ruokailu välineet ja lapsi valitsee siinä millä hän syö.Päivä unille meno itsellämme teimme niin et se tehtiin aina ulkoilun jälkeen.Heti välipalan jälkeen.Kun lapsi raivoaa olet vain koonnut itsesi ja hallitset omat tunteet.Koetappa lempeää puhetta, kaikki se mikä häntä eniten raivostuttaa koeta niitä estää.Aivan kuin ohjaisit niihin joista hän juuri pitää.Puremiseen otat kovan kiellon (ei ketään saa purra ei suakaan).Tiedän tuon puremisen sitä oli meilläkin silloin kun lapset oli pieniä. Pikku siskolla oli kauhun hetkiä kun veli tuli ja puri mistä kerkesi.Opetimme siskoa et hän huutaa kun veli tulee ja aloitta sounsa.Juu ja et senkin olen kokenut et muut ei kelpaa kuin äiti.Olemme monesti miettineet mikä sen sai aikaan.No tulimme siihen tulokseen et minä annoin helpommin periksi en uskaltanut olla auttoriteetti. Pelkäsinki enemmän niitä raivoamisia kuin ohjattua toimintaa. Mutta muistakaa te yhdessä olette silloin vahvoja kun jaksatte tehdä sitä yhdessä.Ottakaa yhteisiä aikoja tehkää se kahdestaan.Sillä yksin kukaan ei jaksa.Hakekaa apua lasten hoitoon.Meillä olikin takana "autismi".Siitäkin on selvitty yhdessä. Voimia teille molemmille.

Aina ei ole lapsessa syy hänen käytökseen. Pyydä apua neuvolasta ja vaadi tutkimuksia kenties lapsesi luonne ei olekaan pippurinen! Ajossa saatava apu voi taata ihan normaalin elämän! Annan esimerkin.

Siskollani oli ensimmäisen kanssa kaikennäköisiä ongelmia ja kyseisen pojan kanssa ei oikein voinut mennä edes kauppaa sillä hän saattoi ruveta huutaa ja karjuu "ne tappaa mut" ja niin pois päin. Tarhoissa oli vaikeeta ja ongelmia ja koulun aloituskaan ei hyvin mennyt. En tietä missä järjestyksessä selvyys alkoi tulla asiaan, mutta syy lapsen käytökseen ei ollut lunteesta. Kyseisellä lapsella oli ollut sydämmen pysähdys synnytyksen yhteydessä, joka salattiin lapsen äidiltä. Papereista hän sai sen luettua puoli vahingossa, kun hoitaja oli mennyt huoneesta pois ja hänen tuli luettua kyseessä olevat paperit. Ulkonäöstä ei huomaa, että pienen pieni aivoissa oleva vaurio vaikutti lapsen myöhempiin oppimisiin. Esim. oli vaikeuksia esim ajoissa havaita oliko lähestyvä linja-auto se johon hänen kuului mennä (eräs kuljettaja rupesi uhkailemaan häntä turhista pysähdyksistä, kun poika tosiaan näytti normaalilta eikä vammaiselta) ym. Lukeminen ja kirjoitus tietysti vaikeeta, mutta esim todella taitava kaikessa mekaanisten laitteiden korjauksissa. Englantia ei ole koulussa opiskellut, mutta silti haka tietokoneiden parissa ym. Nyt tämä poika käy töissä normaalien ihmisten tapaan, omistaa kuorma-auto kortin, on avioliitossa ja hänellä on kolme täysin normaalia lasta. Ps. Toivottavasti asiasi menee parhainpäin.

kyllä pitäis olla selvät säännöt mite lapsi käyttäytyy .esim kaupassa näkyy mite pentu rääkyy ku sika ku ei saa haluamaansa ja sit äiti antaa periks ja senki olen nähny et sylkee vanhempien naamalle.remmiä perseelle ja tukkapöllyä tollasille penskoille ni muistuu käytös tavat mieleen kummasti ja saattaa viel tulla aikuisena normaali ihmine .tai sit vaa kärsi ja anna lapsen pelleillä.

Tiedän kyllä miltä susta tuntuu.Meillä on käyty samoja asioita läpi toiseksi nuorimman pojan kautta,kun sairastui masennukseen.Siinä rinnalla kulki myös käytöshäiriö jonka mallin nuorin poika 3v omaksui itselleen.
Pienempi sai hirveitä hepuleita(saa edelleenkin),huusi jaloissa,raivosi,hakkasi ja kiroili.Oli aivan holtiton.
En enään kehdannut edes kaupungilla kulkea kun aina sai pelätä mitä muksu suustaan suoltaa,teksti oli aivan kaameeta.Pienempi pojista otti kaiken sanavarastoonsa jota isoveli käytti.

Kun sitten saimme apua masentuneen lapsen hoidon myötä,alkoi myös terapeuttinen aika nuorimman suhteen.Ensimmäisenä korotettiin,että meillä äiti on pomo.3v:lle tehtiin kartongista liikennemerkit,pun,kelt ja vihr koska lapsi omaksuu värit helposti.Keltainen on varotus,jos räyhäys jatkuu tulee jäähy,mutta jos pystyy näyttämään että on kiltisti näytetään vihreää ja kehutaan.
Liikennevalot mukana sitten suunnattiin ensimmäiselle kauppareissulle ja selitin että pienet kärryt saa jos noudattaa sovittuja sääntöjä,ei juosta ym muuten viedään pois.Yhden kerran poika lähti juosten hakemaan karkkia,mutta huikkasin perään,että täällä on nyt valoissa keltainen väri(näytin merkkejä) ja samantein karkki takaisin hyllyyn ja poika tuli viereeni. Voi sitä tunnetta kun huomasi että valta onkin minulla eikä muksulla ja kaupassa käynti oli onnistunut ja isot kehut sai poikakin ja oli hymyssä suin.

Valtaahan ne lapset usein hakevat ja salaa se niille livahtaakin ja kohta huomaa että arki pyöriikin muksujen ehtojen mukaan. Se on rankkaa kun kupin kääntää nurin ja ilmoittaakin,että äiti/isä on pomo(olen itse yh)ja meillä tehdään näin. Ei lapsen kanssa neuvotella,koska sehän sitä turvaa tuo kun vanhempi sanoo miten eletään.
Pienenkin voi laittaa jäähylle,eihän se siellä nurkassa heti pysy,mutta niin kauan viedään uudestaan,että muksu huomaa,että hitto viä en pääse täältä ennenkun oon rauhottunut.
Itse usein saatan ottaa pojan kun oikeen raivoo syliin,pidän tiukasti kiinni niin ettei kuitenkaan satu ja pidän kunnes rauhottuu.Rauhotus hetki saattaa välillä kestää jopa tunnin ja hikihän siinä on kummallakin,mutta raiviksia ei sitten välttämättä tule useaan päivään.
Nyt olen alkanut käyttämään tekniikkaa:nyt saadaan mennä nukkumaan,saa mennä syömään,saa pestä hampaat jne,se toimii koska kuulostaa muksun korvissa hyvältä kun:saa,eikä ole käsky muodossa.

niitä tulee viellä monta ,joten järki käteen ja on hyvä opettaa lapselle myös jotain,
siis kerätä omat lelut illalla ,laittaa vaattet naulakkoon (koriin), käskeä hakemaan kivan kirjan jos haluu lukea tai piirtää,pelit jne.lapsi täytyy tuntea että hän osaa tehdä myös jotain,,muuten hän alkaa manipuloimaan omia vanhempia ja kasvaa siihen.
Päivä-kodissa on ruutiin ja niihin osallistuu jokainen ,muuten siellä vallitsisi pelkkä kaaos .

Anna piiskaa kunnolla, jojan rupee käytös paranee. Pieni tukkapölly toimii myös hyvin on tullut kokeiltua.

Hei Väsynyt Äiti
En voinut olla vastaamatta ,kun luin kirjoituksesi.perheeseeni kuuluu mies,12 ja15 -vuotiaat tytöt ja ESIKOULUIKÄINEN poika,jonka kanssa ongelmia ilmeni päiväkodissa johon poika ilmoitettiin siksi kun asumme maaseudulla ja naapurissa ei sillä hetkellä ollut saman ikäisiä lapsia. päiväkodilta tuli ensimmäisen 2viikon aikana TODELLA paljon palautetta,sekä positiivista että negatiivista,aina kun oli viimeksi mainitusta kyse täyty ottaa kaveria hartioista kiinni ja SUORA katsekontakti ja neuvoa miten siellä hoitopaikassa ollaan.kieltämättä tuo aika oli rankkaa kun piti koko ajan olla (aidosti läsnä).nyt ollaan tilanteessa että kaveri on eskarissa,sieltäkin tulee palauteeta ja olen samalla tavalla toiminut pojan kanssa.opettajalta tiedustelin huomaako käytöksestä ,että asioita käydään läpi ja ope kehu että kyllä se auttaa.oma neuvoni sinulle ,jämäkkä pitää olla,sitä pinnaa kyllä tarvitaan ,toivottavasti tästäoli hyötyä jos ei muuten niin ainakin helpotukseksi,että et ole yksin.

NYKYAJAN VAPAAN KASVATUKSEN LAPSET VANHEMPINA..

JA ONGELMIA TULEE.
KURIA JA KASVATUSTA, EI SE MUUTA TARVITSE.

TÄMÄ ON SE KAIKKIMULLEHTINYT-SUKUPOLVEA. ITSE EI VIITSI TEHDÄ MITÄÄN, YHTEISKUNNAN PITÄÄ TEHDÄ KAIKKI, JA ITSE VETÄÄ LONKKAA JA VIILETTÄÄ PUMPISSA, SPINNIGISSÄ, HIPISSÄ JA HOPISSA JA MUISSA KOTKOTUKSISSA.

KAKARAT KURIIN, NIIN EI HUUDA KAUPOISSAKAAN.

kuria!

Hei, ihana lukea että on muitakin tempperamenttisia ja vahvatahtoisia pikkuisia.
Itselläni kohta 3v tyttö jonka kanssa olen ollut yksin syntymästä saakka ja kyllä meidän elämässä on lastensuojelu ja perheneuvola sekä kotipalvelun vauvaryhmä mukana ja ihan positiivisesti, vaikkakaan aina eivät ymmärtäneet nuo vauvaryhmäläiset että äiti ei jaksa miniyöunilla mihinkään kerhoihin lähteä harrastelemaan.
Huh, mitä mielipiteitä täällä ihmisillä on laidasta laitaan, mutta niinhän se on kaikkeen joopa joo.
Meillä myös koiria ja ne ovat saaneet olla rauhassa puremisilta, mutta mummi ja minäolemme välillä joutuneet tuon puremisen kohteeksi. Onneksi sain tuon loppumaan, kun kehoitin tyttöä puremaan itseään ja kokeilemaan miltä se tuntuu ja näin tajusi että sehän sattuu *:)
Tuohon tyhjänpäiväiseen huutamiseen sain tosiaan hyvän vinkin tuosta lapsityrannit ohjelmasta eli en välitä alkuunkaan jos ei aihetta todelliseen hätään ole eli ole vain humioimatta tuota pikkuista. Joskus ei tämäkään ole auttanut ja silloin koetan saada huomion johonkin tosi mukavaan ja erilaiseen asiaan.
Nämä puremiset ym. olen ymmärtäneet olevan jonkinlaisia keinoja siihen ettei lapsi osaa pukea asiaansa sanoiksi tai muuten sitä ilmaista oikealla keinolla.
Eräänä päivänä kun olimme menossa päikkäreille niin tyttöni vaan huusi siellä ja sanoin että äiti tulee vasta sitten huoneeseen kun hän on hiljaa ja jonkun aikaa hän huusi, mutta sitten ymmärsi ettei se äiti todellakaan tule jos hän huutaa vaan vasta kun on hiljaa. Nämä lapset ovat kyllä todella viisaita eli siinäkö se syy tähän kommunikointiongelmaan tiedäpä häntä, mutta energiaa ja iloa kyllä löytyy sitäkin enemmän sitten kun kaikki on taas rauhaisaa ja mukavaa.

katsonut TV:stä niitä toisinaan aika mielenkiintoisia Super Nanny-ohjelmia?

Jos et, voin kertoa, että noissa ohjelmissa on kerta toisensa jälkeen kiukuttelevia lapsia ja niin ikään hermoromahduksen partaalla olevia vanhempia. Kerron senkin, että lapset ovat joka ainoa kerta lopettaneet kiukuttelunsa vanhempien noudatettua annettuja ohjeita.

Se mitä olen noista ohjelmista ymmärtänyt on se, että ongelma on yleensä ratkaistavissa vain ulkopuolisella avulla. Vanhemmat ja lapset ovat tavallisesti liian lähellä toisiaan jotta vanhemmat pystyisivät näkemään tilannetta kokonaisuudessaan, ja toisaalta, tuskin monella vanhemmalla olisi siihen edes tiedollisia tai taidollisia edellytyksiäkään.

Suosittelisin käymään jollain lasten käyttäytymiseen perehtyneellä psykiatrilla tai psykologilla kartoittamassa tilannetta.

Muistuttaisin siitäkin, että vaikka lapsesi olisikin synnynäisesti mielenlaadultaan jotain, eivät kaikki käyttäytymismallit ole välttämättä pysyviä, vaan yksinkertaisesti lapsessa ajan mittan jostain syystä syntyneitä tottumuksia. Lapsen kohdalla nuo käyttäytymismallit ovat monesti vielä aika alkeellisia, joten niitä on myös mahdollista muuttaa kunhan vain vanhemmat tietävät mitä tehdä.

Ennen kaikkea tärkeää on muistuttaa itselle siitä mikä on lapselle sopivaa käytöstä ja mikä taas ei. Totta on, että ihmisillä on erilaisia käsityksiä sopivasta käytöksestä. Itse uskoisin että ihmiset eivät tavallisesti halua tai osaa hahmottaa sitä kuinka huonosti heidän lapsi oikeasti käyttäytyykään ja välttelee samalla ammattiauttajalle menoa. Lapsen kannalta se apu voi olla tärkeää, lähteehän lapsi aikanaan kouluun ja kohtaa siellä moninkertaisen määrän ärsyttäviä, inhottavia ja stressaavia asioita. Muistan omilta kouluajoiltanikin eräitä häiritseviä hulivililapsia, jotka eivät ehkä olleet mitenkään vähä-älyisiä tai heidän vanhemmat välttämättä huonoja vanhempia, ehkä vanhemmilla ei ollut aina vain tietoa siitä miten lasten käyttäytymistä olisi voinut muuttaa...

Minä olen auttanut lastani, tätä äitiä, kahden lapsen 3-v ja 5-v nykyisin, mutta tämän nuorimmaisen kanssa hänen syntymästään saakka.

Äiti (tyttäreni) oli erittäin väsynyt. Olihan hän valvonut tämän esikoisensa kanssa jo riittämiin. Oli imetystä, vaipanvaihtoa ym. pyykkiä, johon mies ei harrastuksiltaan osallistunut laisinkaan, koska hän oli se tyypillinen suomalainen mies, jossa vaimo hoitaa kodin ja hän saa pitää harrastuksensa ja PITÄÄ EDELLEEN!!

Onko sinulla mahdollisuutta saada toisen ihmisen apua, esim. mummi tai sisko? Oletko ajatellut, että voit ajaa itsesi väsymyksestä pahaankin masennukseen. Sinun on pakko saada lepoa, koska muuten et jaksa tulevaisuudessa.

Nuori ei ehkä ymmärrä, että meillä on rajallinen kyky hallita työtä, olipa se mitä hyvänsä. Lasten kasvatus on kai joillekkin todella haaste, kun itse sain "työntää" lapseni omalle äidilleni kesiksi ja äidilläni ei tuntunut olevan mitään vaikeuksia heidän kanssaan!!!!!

Olemme usein puhuneet tyttäreni kanssa heidän kesäloma muistoista mummilasta. Heillä (sisar oli myös) oli TODELLA hauskaa. Olihan siellä rantoja uimiseen, eläimiä hoidettavaksi, siis he oppivat jopa lypsämään lehmiä, paistamaan piirakoita, pullaa, leipää ym. mitä "ennenvanhaan" laitettiin.

Sinulle nuori äiti suosittelisin itsellesi lepoa. Onko sinulla mahdollisuutta saada lapsesi jonkun toisen hoitoon? Onko sinulla läheistä, joka voisi tulla auttamaan jokapäiväisesti kotiinne ja saisit itse levätä?

ps. onko sinulla nukkuma paikkaa, jos itselläsi ei ole "mummia", niin voisin tulla ja kokemusta on "hyvästä" hoidosta.

e pillerit ja kortonki on keksitty...

Meillä on kasvattilapsena murrosikäinen poika, joka on voinut elää kuten poikasi manipuloimalla aikuisia. Mitään rajoja ei ole ollut ja jos jotain on käsketty tehdä, ei ole valvottu että poika tekee niin. Hänen äitinsä (yksinhuoltaja) oli sairas eikä siksi jaksanut ja sen lisäksi halusi antaa lapsilleen vapautta, mitä hänellä ei ole mielestään perussairautensa aikatauluttamisen vuoksi ollut. Hän ei ymmärtänyt eikä halunnut nähdä tekevänsä hallaa. No, pojalla on todettu kaikkien somaattisten vaivojensa vuoksi tunne-elämän kehityshäiriö ja siihen hänellä on kaksi kertaa viikossa terapia kolmeksi vuodeksi eteenpäin. Kehityshäiriön syntyyn on vaikuttanut äidin terveydentilan heikkoudesta syntyvä turvattomuus ja suurelta osalta rajojen sekä ohjauksen puute. Meillä on mennyt puolitoista vuotta saada hänet aisoihin. Olemme melko uupuneita, koska hän on haastava ja tarvitseva.

Vanhempien tehtävänä on tuottaa sopiva määrä ahdistusta oikeaan aikaan, jotta lapsen psyyke kehittyy. Suurimman osan ympäristön ja kodin normeista lapset omaksuvat kuuden vuoden ikään mennessä. Kuusi-vuotias hallitsee siten jo kohtuullisen hyvin tunteensa ja pysyy aisoissa. Olen kasvattanut kaksi täysin erilaista poikaa ilman kotiaresteja tai kurittamista. Vanhempi oli kiltti ja helppo. Kuusi vuotta nuorempi veli oli tempperamentiltaan toista maata, ei kuitenkaan vaativa tai paha.Voimakastahtoinen, kuten sanoinkin hänestä että kolme härkää yhdessä pojassa, mutta härkää on äidissäkin. Jos punainen muki ei sovi, ole juomatta. Poikasi koettelee teitä ja jos ette pysty hallitsemaan tilannetta, tarvitsette pian supernannyä. Lapset on erilaisia eikä ole tarkoitus talloa persoonallisuutta alas, mutta hyvät tavat pitää oppia ja oppiminen aloitetaan pienenä. Uskon, että tilanne tuntuu rankalta, mutta jos nyt ette saa kuriin, niin entä murrosiässä?

Vaikka en edes lukenut niin uskon sinun kertova nvain omista tuntemuksistasi ja täten tarvitsevasi "vertaistukea" omaan uskomukseen.

Muutaman neuvon sanoisin!

Alä KASVATA lasta vaan anna lapsen kasvun olosuhteet turvallisesti.
Oman roolin vaativuus on asenteesta ja omasta kyvystä kiinni. Siis sitä ei aseta lapsi vaan itse.

Ikään ja kasvuun liittyvät reaktiot ovat aikusten silmin ja tarpeiden mukaan vääriä mutta usein lapselle aivan normaaleja ja välttämättömiä ja hakevat paikkansa kun aika on. Siis älä muuta väkisellä ja luule että lapsi on aikuisymmäryksen ja käsityksen vastuinen.

Hermoraunioksi poika ei saata ketään vaan aikuiset itse ryhtyvät sellaisiksi.

Siis aikuisuus on myös opittava asia ja täten paljon nopaempi kuin lapsen kasvaa aikuiseksi hetkessä.

ihan mun ad/hd lapselta :)

Meillä poika on se helpompi ja tyttö se kenen kanssa menee hermot. Tyttö on nyt 5 -v ja temperamenttia löytyy laidasta laitaan... Välillä on ollut joitakin tosi hankalia juttuja, kuten vaatteiden päällepukeminen ulos lähtiessä ja illalla nukkumaanmeno. Näistä molemmista hankalista tilanteista selvittiin näin:
ostin ison pahvin ja kasan kivoja tarroja. Pahville tehtiin viikonpäivät kuukauden ajalta.
Selitin lapsille (molemmat oli hommassa mukana), että aina kun ulos lähtö tapahtuu ilman tappeluita, turhaa viityttelyä ja kiukuttelua, niin sujuvasta ulos lähdöstä saa laittaa tarran sen päivän kohdalle. Jokaisesta ulos lähdöstä sai yhden tarran. Sovittiin, että kun on saanut tietyn määrän tarroja, niin sen jälkeen saa valita kaupasta itselleen esim. jonkun kivan lehden (tai jotain muuta mistä lapsi tykkää).
Tämä toimii vain, jos lapsi ei normaalisti saa kaupasta aina kaikkea kivaa mukaansa mitä tahtoo (eli ette osta karkkia yms. normaalisti kauppareissulla).

Tarra hommasta tehtiin iso ja tärkeä juttu ja yhdessä kateltiin miten niitä kertyi. Ja välillä ei kertynyt, eikä siitäkään nostettu mitään isompaa haloota....
Minusta tämä auttoi siihen, että se katkaisi sen ulosmeno hankaluus kierteen, ja näin se saatiin unohtumaan ja paremmat tavat tilalle. Meillä auttoi.
Myöhemmin kokeiltiin samaa nukkumaanmenon hankaluuksien voittamiseen ja auttoi siihenkin.

Lisäksi suosittelen tutustumaan erilaiseen kasvatuskirjallisuuteen mm. joku sellainen oli kuin Kiukkukirja, ja joitakin muitakin hyviä löytyy kirjastosta.

hänet on opetettu siihen. Jos kaikki annetaan periksi, lapsi ei osa pettyä ettei kaikkea saa, vaan kiukkuaa se saadakseen.
Vanhemmille on helppo saada kiukkuava lapsi hiljaseksi antamalle hänelle periksi. Tulos on sitten että ei sanaa lapsi ei ymmärrä, että joskus se tarkoittaa hyvää.

En syytä sua, itse olen myös omilleni joskus antanut periksi siksi, etten jaksa kuunnella huutamista.

Itselläni on tempperamenttinen mutta kuuliainen poika, 2,5 vuotta, ja voin sanoa että elämä hänen kanssaan olisi huomattavasti vaikeampaa jos antaisin hänen valita koko ajan. Esim. tuo "haluaakin mehua"; minä tarjoan ruoan kanssa AINA maitoa ja se on sitten herran itsensä päätettävissä, juoko vai eikö. Jos sanoo "mehua", sanon vaan että "eihän me mehua ruoan kanssa juoda, sinulla on siinä maitoa". Ja siinä se.

Karsi lapsesi valinnanvaraa; valitse hänelle vaatteet, tarjoa samaa ruokaa & juomaa kuin muillekin jne. Älä ota tosissasi pyyntöjä mehusta tai niiden sukkien pukemisesta, jotka ovat juuri nyt pyykissä. Jos lapsi näkee että epäröit, hänen perusturvallisuutensa voi järkkyä hieman ja siitä seuraa usein raivareita (lapsi ns. kokee itsensä valtiaaksi, koska vanhemmat eivät pidä "jöötä). Neuvoisin myös lukemaan Sinkkoselta kirjan tai pari, niissä on maalaisjärki mukana ja erittäin helppoa luettavaa.

Opeta lapselle kuka määrää perheessä (isä ja äiti, ja olkaa samoilla linjoilla asioissa, älkää kinatko lasten nähden), äläkä anna periksi, ennen kuin läksy on opittu.
Jos lapsi haluaa maitoa, ja sitten kuitenkin mehua, ja muki on väärän värinen, niin todellisuudessa hänellä ei edes ole jano. Anna vaihtaa yhden kerran tai sitten et kertaakaan, mutta jos lapsi oikuttelee, niin pidä huoli siitä että kun seuraavan kerran juodaan, niin se on juuri sitä mitä on aluksi haluttu tai sitten ei mitään. Älä anna lapsen pompottaa itseäsi, vaan tee selväksi, että äitiä ja isää pitää kunnioittaa.
Lapsen pitää ymmärtää ettei hän ole perheen pää, hän on rakas vanhemmille, mutta vanhempien "alaisuudessa".
Raamatussa on mielestäni täydelliset ohjeet, kunhan ne totuutena rakkaudessa ymmärretään.

Serkkuni oli aivan samanlainen, kun oli tuon ikäinen, kuin nuorempi lapsesi. Aivan samanlaisia raivo-kohtauksia, äiti vain kelpaa ja tahon tota - eiku sitä - siis tuotapas. Seurasin tuota sirkusta ammattikoulu ikäisenä hyvinkin läheltä, sillä asuin ko. perheen kanssa. Serkkuni äiti -eli tätini -yritti olla, niinkuin ei olisi huomannut / kuullut koko pojan huutoa. Usein serkkuni tämän takia huusi äänensä käheäksi, mutta tämä myös auttoi. Pikku hiljaa raivon puuskat vähenenivät ja serkustani alkoi kuoriutumaan ihana "tavallinen" ja ennen kaikkea kiltti poika.

Eikö kukaan ole vielä ehdottanut, että kyseessä on parisuhdeongelma tai sitten kriisiapua?
Varmaan jossakin "parempi ihminen" lehdessä tai kurssilla (250 € alv) jollakin on tähän jonkilainen parisuhdekurssi. Kannattaa kyllä suhtautua kriittisesti näihin ehdotuksiin. Maailamssa on on ollut 2 vuotiaitia jo tuhansia vuosia ennen näitä "mikä sinun on ihminen" kursseja. Eli ihan normi hommaa...hakee vain rajoja ja niitä kannattaa asettaa ihan omaa järkeä käyttäen.

miten lapsia pitää kohdella. Kiukuttelu johtuu tasantarkkaa vanhemmista ja huonosta kasvatuksesta, eli lapsi yrittää päästä vallalle jatkuvasti ja näköjään onnistuu siinä koska jatkaa huonoa käytöstä. Silloin kun lapsi kiukuttelee, viet mukulan yksin omaan huoneeseen ja sanot selvät säännöt, että pois pääsee vasta kun käyttäytyy nätisti ja sen jälkeen ei mitään puhetta. Varmat otteet... Ja kun lapsi käyttäytyy hyvin, annat sitä huomiota. Ei se niin vaikeeta ole saada yksi kakara ojennukseen.

Mä en tollaista katsoisi....

peritään aina vanhemmilta jos vanhemmat ovat uus avuttomia jotka eivät osaa kasvattaa lastaan miten he osaissivat kun ei itseäänkään kasvatettu? kyllä Suomessa aikanaan vielä 70-80 luvullakin osattiin kasvattaa lapsia jopa pienillä luunapeilla eikä heistä tullut invalideja eikä muutoinkaan erikoisiempia ei tarvittu perhekoteja ei liiemmin lastenkoteja se kaikki on hallituksen saamattomuutta ja entäs sitten ne perhepäivä kkodit? nyt niissäkin on ollut ongelmia ja päiväkodeissa taistellaan ja tapellaan ja ohjaajata jätäävät lapsia pakkaseen viruman se on heittele jättöä se.! entä mitä tekevät nyky-ajan lapset&teinit? ovat oikein kurittomuuden perikuvia! se on edellisen ja tämän hallituksen suosimaa vapaaa-kasvatusta.Tuntuu väkistenki että nykynuorison kasvattaja on ehekä sittenkin sosiaaliviraomainen ja poliisi kun ei niillä äideillä ja isillä ole enää aikaa pk seudulla hoitaa tehtäviään.

Nyt alussa oleva uhmaikä tekee homman vielä hankalammaksi, mutta kuten itse jo olitkin havainnut, ehkä taustat ovat liian herkässä reagoimisessa huutoon.
Lapsi on oppinut, että huutamalla saa tahtonsa läpi.
Nyt on edessä se vaihe, jolloin pitää vaan sitkeästi aina uudestaan ja uudestaan kestää sitä huuota.
Osoita positiivista huomiota ja huolenpitoa aina silloin kun hän käyttäytyy "kiltisti".
Huutoa ei pidä palkita huomiolla eikä muutenkaan, muuten hänestä kehittyy epäkypsä aikuinen. Ihminen joka vanhanakin pyrkii huutamalla saamaan tahtonsa läpi.

Kun jaksat, niin edessä on hyviä päiviä. Ei heti, mutta kyllä Sinä onnistut.

"muuten tulee huuto"

Uskoisin kyseessä olevain sen, että lapsi yrittää huutaen saavuttaa sen mitä haluaa. Jos lapsi mieltää, että huutaminen toimii tavoitteen hakemisessa, se jatkaa sitä edelleen. Sinun siis tulee näyttää, ettei huutamisella saavuta päämääräänsä - eli et toteuta sitä vaikka se huutaisi miten, vaan annat väsyttää itsensä. Tämän jälkeen voit kysyä, että "kiltisti pyytäen voit saada sen".

Olen itse jo kauan ollut mummo ja myös päiväkodin täti. Kokemusta on yhdestä riiviöstä. Nuorin poikani oli juuri tuollainen sai raivareita mennen tullen. Hänellä jouduttiin pitämään todella tiukat rajat. Olen kanssasi samaa mieltä, että jaksaminen on koetuksella.
Ehkä voisit neuvolassa keskustella tästä asiasta, sieltä saat neuvoa ja tukea lapsesi kasvun tukemiseen. Tosiasia on, että samankin perheen lapset ovat usein aivan eri luonteisia, kuten omat neljä tenavaakin ovat.
Toisinaan raivareitten takaa saattaa löytyö jokin oireyhtymä ja siihen saa apua.
Koitahan jaksaa ja lähde hakemaan apua itsellesi ja lapsellesi, jotta jaksat tästäkin eteenpäin.

ymmärrä!! Miten voi olla noin avuton ja pullamössövanhempi(vanhempia)??? Ja näköjään heitä on paljon kun on näitä vastauksia lukenut! Ottakaa nyt vihdoinkin itseänne niskasta kiinni ja tehkää edes jotain hyvää!! Kukaan ei kaipaa lisää koulukiusaajia ja muita riiviöitä!

REMMILLÄ SE HEVONENKIN LIIKAHTAA!!

Luettuani tarinasi - niin julmetun tuttua asiaa !!!
Meillä on kaksi autistista lasta - toinen 8 v ja vanhempi 11 v.
Jep - luit oikein =))).
Esikoisemme takoi päätään seiniin,lattiaan , tuoliin,pöytiin - mikä nyt sattui olemaan ensimmäisenä edessään kun kiukku alkoi .
Kiukku = huusi kun palosireeni,joka raaja sätki eri ilmansuuntiin , mikään ei ollut hyvin .
Kyllä siinä tuli mieleen mitä olenkaan tehnyt väärin =o !!???

Kun lopulta saimme diagnoosin .... en halunnut hyväksyä koko asiaa-" ei meidän lapsella voi olla
mitään kehityshäiriötä / kehitysvammaa / autismi !!!!! - APUAAAA !!!!! " .

No , ajan myötä , vertaistuki yms. ovat auttaneet elämäämme paljon .
Yksin ei asian kanssa jaksa - joten älä jää missään nimessä miettimään ja pähkimään oletko huono äiti ?
ET - sitä sinä todellakaan ET OLE !!! =) ; päin vastoin ,olet yleisesti ottaen tarkka lapsesi suhteen-
älä pelkää lähteä etsimään tukea ja apua - sillä mitä aikaisemmassa vaiheessa päästään asiaa veimään eteenpäin- sen parempi lapselle ja ennenkaikkea vanhemmille !!

Tiedän täysin mitä käyt nyt läpi - ja niinpä annan hyvän vihjeen - käyppä sivuilla =
www.elvy.fi =)
Ja - mikäli itse haluat - ota yhteyttä !!!

Voimia ja jaksamista arkeesi !!!

T jasu

Lapsi huomaa, että vanhemmat ovat kiukun edessä voimattomia ja käyttää tätä hyväkseen. Rajoja ja rakkautta tarvitaan tässä, aikuisella pitää olla viimeinen sana, oli tilanne mikä tahansa tai huusi lapsi miten kovaa tahansa. Huuto loppuu aikanaan, kun lapsi tajuaa että sillä ei saavuta mitään. Lapsen voi antaa huutaa pää punaisena ihan rauhassa ja mennä itse vaikka toiseen huoneeseen laskemaan sataan, tai ehkä jopa tuhanteen. Tietenkin täytyy varmistaa, ettei lapsi huutokohtauksensa aikana satuta itseään tai muita. Periksi antaminen on pahinta mitä voi tehdä, korkeintaan neuvotella kun lapsi ja tilanne on rauhoittunut mutta kiukun aikana lapsi ei pysty vastaanottamaan ulkoatulevaa ohjausta.
Tilanteen herraksi pääseminen saattaa vaatia aikuiselta pitkääpitkää pinnaa ja jopa viikkoja aikaa mutta systemaattisuus ja kärsivällisyys palkitaan kyllä aikanaan. Lapsella ei pidä olla liikaa vaihtoehtoja, korkeintaan kaksi, joista hän valitsee, koska lapsen käsityskyky ei vielä riitä enempään ja hänen tulee voida luottaa siihen, että aikuiset asettavat ne rajat joiden puitteissa toimitaan. Säännöt kannattaa miettiä hyvin etukäteen, ettei ne ole liian tiukat tai liian löysät. Sääntöjen tulisi päteä aina. Riehakkaalle lapselle toistuvat rutiinit ovat erityisen tärkeät.
Jos tuntuu, että mitkään kotikonstit ja kärsivällisyys ei pitkänkään ajan kuluessa auta, kannattaa kääntyä lääkärin puoleen. Voihan nimittäin olla, että lapsella on jokin terveydellinenkin seikka, joka tekee hänestä ongelmakäytöksisen.
Jaksamista!

Kuri tuntuu vain nykyisin puuttuvan.

Koeta ns. naughty spottia. Leikkaa kankaasta/huovasta/pahvista tms. ympyra, jossa poikasi mahtuu istumaan tai osta vaikka pieni matto. Aina kun poika kiukuttelee, niin joutuu han istumaan matolle. Selita hanelle mihin mattoa kaytetaan. Matolla kuuluu istua yksi minuutti yhta ikavuotta kohden eli hanen kohdallaan 2 minuuttia. Ennen kuin laitat hanet istumaan, taytyy sinun varoittaa poikaa, etta jos han ei ole kiltisti ja esim. juo maitoaan, niin hanen pitaa menna naughty spotille istumaan. Jos varoitus ei tepsi ja poika kiukuttelee vielakin, niin laita hanet matolle istumaan. Sinun taytyy selittaa miksi han joutui sinne, siten etta han varmasti ymmartaa syyn matolla istumiseen. Ala lyo tai huuda, mutta kayta auktoritaarista aanta. Kyykisty hanen tasolleen, koska se auttaa hanta kuuntelemaan. Jos poika poistuu matolta, vie hanet takaisin. Kun kaksi minuuttia on kulunut, ota poika pois matolta ja pyyda hanta pyytamaan anteeksi. Sano hanelle etta han saa anteeksi ja halaa ja suukota. Varmista etta kaytat samaa metodia joka kerta, etka unohda mitaan naista eri osista; 1. Varoitus 2. Selita miksi han joutui matolle 3. ala ylita tai alita aikaa (2min) 4. Anteeksipyynto.
Tama voi kuulostaa hieman oudolta, mutta yleensa auttaa. Kikka on opittu lastenhoito-ohjelmasta super-nanny. Siskoni kayttaa samaa menetelmaa kaksivuotiaansa kanssa ja se toimii. Ja muista etta sina olet aiti, etka anna hanen hyppia nenallesi. Eli ala anna periksi kaikille hanen oikuilleen olematta kuitenkaan epareilu hanta kohtaan. Onnea!

Minulla on viisi lasta, ja keskimmäinen niistä on kuvailemasi lapsi. Odotus oli hankala, vauvaikä oli hankala, lapsuusaika oli hankala, kouluun meno oli helvettiä ja nyt ollaan murrosiässä ja joskus ajattelen, että minut kiusataan hengiltä. Ei mitään "isoja" ongelmia, ei tupakkaa, alkoholia, ei kiusaamista (paitsi kotona sisarusten) tai mitään muuta sellaista, mutta minua kohtaan ylimielistä, ilkeitä sanoja ja piikittelyä, suurin piirtein kaikkea vähätellen mitä saa. En ole lapsiani lellinyt, enkä ole antanut periksi kiukuttelulle, olen yrittänyt antaa tasapuolisesti huomiota ja aineellisia asioita, mutta tämä yksilö on kyltymätön. Lapsi oli n. puolivuotias ja silloin loppui kyläreissut, ei vaan enää jasanut, oltiin kylässä tai jos joku oli meillä, huuto oli jatkuvaa ja isompana oli meidän poika aina se joka kiusasi toisia ja pilasi toisten leikit. Pitäisi olla onnellinen siitä, että ongelmat puretaan kotona, mutta aina ei jaksa, joskus kun puhuttelen poikaa vakavasti ja kahdenkesken on lapsen kasvoilla v....mainen virne, kiristä, uhkaa, lahjo mikään ei auta. Nyt odotan ja varaudun aikaan jolloi hän täyttää 18 ja alkoholi tulee ehkä kuvioihin, mitä jos melkein kaksi metrinen vahva poikani on kovinkin agressiivinen muutaman jälkeen? Näitä mietin ja yritän ymmärtää! Voimia ja jaksamista sinulle ja muulle perheellesi!

Etsipä käsiisi Anna WahlgreninLapsikirja. Ruotsalainen kahdeksan lapsen äiti kertoo lapsen kanssa olemisesta. Kaikkea en allekirjoita, mutta suuren osan ja antaa mukavasti tukea omalle "maalaisjärjelle". Kolmivuotiaana eka uhmaikä, kuusivuotiaana toinen ja murkkuiässä kolmas noin karkeasti ajatellen, sanotaan. Itellä meillä neljä lasta - jo aikuisia kaikkia ja kaikki erilaisia, vaikka samoista värkeistä tehtyjä.
Tsemppiä!

persoona ja jokaisella oma tahto ja mihin ammattiin tuokin menee aikanaan
voi olla hyvin päättäväinen ja lujatahtoinen että pärjää siinä sitten
eli pitää päänsä ,voi olla vaikka jääkiekkoilija tai poliitikko tulossa .
säännöllinen urheiluharrastus kannattaa aloittaa kun on varmaan energiaa
ja illalla ei kannata mitään makeaa juottaa/ syöttää missä on sokerihumalan
ylikierrokset tekemässä levottomaksi .
paras paikka on sylissä ja vierihoidossa sekä paljon ulkoilua ,luonnossa vaan .
karkinsyönti tuo liikaa sokeria porkkana on terveellistä ja omenat .

Olet saanut tässä paljon hyviä neuvoja. Mutta yhden pahasti kiukuttelevan pojan(nyt 5v) isänä ja eräänlaisena "kasvatusammattilaisena" voin sanoa, että ainoa keino joka tepsii on johdonmukaisuus vanhemman puolelta. Ilmoita vaikka, että nyt juodaan maito sinisestä mukista. Jos lapsi nostaa huudon, vie hänet rangaistusnurkkaan(vaikka vessaan) 1 min/per ikävuosi. Ota pois, vaadi anteeksipyyntö ja anna anteeksi. ja sitten...sama uudestaan jos on tarvis...vaikka 50 kertaa. Turha siinä on edes hermostua. Tämä on kasvatusta. Sinun vastuusi on tietenkin se. ettet anna järjettömiä sääntöjä, et lyö tai huuda(korota vain ääntäsi) etkä anna periksi. Ja tämä sama tulee tehdä jokaisessa asiassa, pienestä suureen. Ei se mitään jos tämän takia myöhästytte hoidosta, se on sen arvoista. Kun lapsi oppii kunnioittamaan vanhempien ääntä, sitten hänet voi palkita vaikka uimahallireissulla tyyliin:
-nyt olet koko viikon ollut niin fiksu poika, että huomenna voidaan mennä uimaan ja sitten jätskille.
Samalla voit kertoa, miten uimassa pitää olla: ei huudeta, ei juosta, totellaan uimahallin sääntöjä. JOs hän ei niin tee, sitten lähdetään pois. Ja kiukuttelija ei saa mitään.
Ja eräs hyvä keino on huumori. Kun poika vieläkin joskus mököttää ja kiukuttaa, kysyn vain:- missäs se Känkkäränkkä on? Onko se maton alla piilossa?
Ja sitten yhdessä tallomme Känkkäränkän liiskaksi. Ja sitten voidaan jo nauraa.
Ja Jari Sinkkonen sanoi minusta hyvin"Vanhempien tehtävä on tuottaa lapselle petymyksiä". Se pitää paikkansa.
Toivottavasti näistä on edes jotain apua.

Meilläpä on ihan samat systeemit käyty läpi ja pienokainen on nyt 17 v. Malttia - rakkautta - määrätietoisuutta - jämäkkyyttä - toistensa peesaamista (siis kasvattajien) - rakkautta - epätäydellisyyden sietoa (sekä lapsen, että itsensä) - tomeruutta - rakkautta - syliä ja rakkautta!
Ihan lupaava aikusenalku on nyt valmiina omaan elämäänsä eläjäksi. Empatiakykyinen nuori tulevaisuuttaan myönteisesti suunnitteleva hyvällä huumonrintajulla ja luottamuksella varustettu! Aivan yksinkertaista! Älkää vaan väsykö ja antako periksi - ei kannata!

mun tytär oli pienenä myös tosi rasittava ja jatkuu sitä edelleen, vaikka ikää on 23v. tarhassa olivat sanoneet pienelle lapselle, että kyllä on huonokäytöksinen pentu. muut lapseni 3 poikaa olivat ja ovat edelleen kilttejä ja rauhallisia. mutta tyttärelläni todettiin lievä dysfasia ensimmäisellä luokkaa.

Olen jo mummo pienelle vauvalle. Ja tämä on elämäni parasta aikaa.

Tyttäreni oli aikamoinen kiukkuilija juuri tuossa iässä kuten monet lapset ovat..
Meillä oli lautasongelma ja aina se, joka oli tiskissä olisi pitänyt saada.. tms
Kyllä meilläkin rääyttiin ja raivostuttiin. Kerran jopa pyörtymiseen asti.

Olin aika huonohermoinen kuuntelemaan silmitöntä raivoamista ja usein tuli kaapattua sätkivä ja rimpuileva lapsi kainaloon ja jätettyä kauppareissu kesken tms.
Liian usein tuli karjuttua lapselle rumasti noiden raivarien aikana, vallankin kun jäin jossakin vaiheessa yksinhuoltajaksi. Isä ei pitkään aikaan edes tavannut lastaan. Sukulaiseni asuivat melkein 200km päässä ja olin täysin yksin lapseni kanssa.
Jossakin vaiheessa hain sossusta ja kasvatusneuvolasta apua ja minun kokemus oli kyllä hyvä.
Sain työttömäksi jäätyäni jatkaa tarhapaikkaa lapsella. Ymmärsivät sosiaalivirastossa heti ettei sukulaiseton yh pärjää yksin uhmaikäisen kanssa, kun ei ole kunnollista tukiverkkoa.

Jossakin vaiheessa ilmeisesti kapiasäidin kovan kurin takia meno hiukan rauhottui.
En antanut muuta mahdollisuutta lapselle kuin olla kunnolla. Jos rääkyi kaupassa, niin sinne ei päässyt mukaan pitkään aikaan.
Jos ruoka ei kelvannut väärän värisestä lautasesta niin muutakaan lautasta ei tullut. Olin niin väsynyt raivareihin, että saatoin sanoa, että ole sitten syömättä, enkä kyllä jaksanut valvoa syökö lapsi vai ei.
Päättelin mielessäni, ettäö syö kun on tarpeeksi nälkä. Ja kyllä jossakin vaiheessa soppa lusikoitiin kiltisti lautaselta oli se sitten minkä värinen tahansa.
Luulen että homman juju on siinä että itsepäisenä tyyppinä en antanut periksi.
Olin ihan liian ankara ja äreä äiti omasta mielestäni, mutta raivarit kyllä jossakin vaiheessa alkoivat hiipua alkaakseen taas uudestaan jossakin iässä hiukan lievempinä. Tuo 2,5 - 3,5v oli meillä kaikkein pahinta rääkymisaikaa.
Siinä 13,5-15 vuotiaanakin meillä oli aikamoista ovenpaiskontaa ja rähinää vaatteista ja muusta nuorten naisten jutuista.
Kerran ystävättäreni lohdutti minua sanomalla, että etenkin tyttölapset tarvitsevat oman irtaantumisen äidistään. Mitä raivoisampi tytär on, sen itsenäisempi hänestä tulee. Kiltistä äidin tytöstä tulee helposti muiden hoivaaja vailla omaa tahtoa ja rohkeutta.

Oikeastaan tyttärestäni tuli todella mukava ihminen tuossa pikkuhiljaa rippikoulun jälkeen ja siitä pitäen hän on ollut aivan hurmaava ihminen, vaikka häneltä löytyy edelleen hiukan tempperamenttiakin.

Ei paljon lohduta jos sanon, että kyllä niistä mukavia ihmisiä yleensä tulee..sitten aikanaan viimeistään parikymppisinä.
Ainoa mitä voin sanoa, että minua harmittaa, kun karjuin niin kamalasti aikanaan painokelvotonta tekstiä lapselleni...mutta sitähän se kai on monilla, että katuu niitä kertoja kun ei jaksanut olla sellainen vanhempi kuin haluaisi.

mielestäni täytyy vain ottaa tiukka ote pojasta, katsoa häntä silmiin ja sanoa sitten ettei saa thedä näin. ehkä laittaa hänet huoneeseensa kunnes hän osaa pyytää kiltisti jos haluaa maitoa :)

Ymmärrän että se voi olla vaikeata kuunnella sitä huuto mutta ainoa tapa opettaa häntä on kuunnella sitä. Lastentarhassa oon itse sijaisena, siellä oli 3 vuotias poika joka puri ja oli aika mahdoton mutta vähitellen hän on alkanut ymmärtämään että olemalla kiltti ja rauhallinen niin pääsee helpommalla. Kuri täytyy olla, jos et itse halua olla tämä tyly äiti niin laita isä siihen hommaan. Meidän perheessä isä oli aina se joka kuritti jos joku meistö neljästä lapsesta teki jotain väärin.

Kaikki rauhoittuvat joskus, saattaa olla vain että se tapahtuu vasta kun pojanne löytää naisen joka saa hänet rauhalliseksi :) peukut pystyyn!

Kaksivuotias poika ja huutaa kauheesti.
Jo on. Kaikkea sitä kuulee kun elää.
Joku ihme mutantti.
Tavallisesti kaksivuotiaat istuvat rauhallisesti, hiljaa paikallaan, ja säveltävät oopperoita.

KUKA TEILLÄ OIKEEN MÄÄRÄÄ KAAPINPAIKAN?!? MEILLÄ SAMA HOMMA POJAN KANSSA AIKOINAAN. ENSIN EN MEINANNUT VAIMOANI USKOA, MUTTA KUN VIDEOPÄTKÄN PÄIVÄSTÄ NÄIN, NIIN HOHHOIJAA. TÄMÄN JÄLKEEN OTIN POJAN 5V PUHUTTELUUN. TÄMÄN JÄLKEEN POIKA KÄYTTÄYTYNYT KUIN ENKELI. YSTÄVÄNI TYTÄR OLLUT SAMANLAINEN HÄNEN ÄITINSÄ ANTOI ASIAN OLLA JA TYTTÖ NYKYÄÄN TÄYSI SEKOPÄÄ VAIKKA LAPSESTA EI SAISI NÄIN SANOA. KIDUTTAA PERHEEN KISSAA YMS. YMS. AVIOTON NAINEN JA ISÄNSÄ TÄYSI SEKOPÄÄ MYÖS, NÄKÖJÄÄN KULKEE PERHEESSÄ.

Älä o huomaavinas jos kiukuttelee.Ite oon kasvattanut 3 lasta yx poika ja 2 tyttöö aikuisia jo ovat .Sääntö jos kaupassa narisee joku niistä ei tu namia oppivat äkkiä muutaman narina reissun jälkeen et ei saa mitään .Pistä säännöt tein ite samoin ja se toimi ei saa antaa peris jos ei kelpaa niin on ilman ja saman tekevät omille lapsilleen.

PERKELETTÄ ET EI YHTÄ KAKARAA SAADA KURIIN! En tarkoita mitään PAHOINPITELYÄ et ei kukkahattutätien tartte hermostua.

Antaa huutaa ei se siitä hajoa, arvaappa minkä laisia riminaaleja noista lölökkä kasvatetuista tulee, ennen oli toisin =) nyt vaan lätläteteen, soo noin saa tehdä hyi. Antaa mukoman nutipään karjua itse ainakin tekisin niin.

Hei, kyseessä on pieni lapsi eli 2 vuotias. Vielä on toivoa. Benjamin Spockin klassikko lastenkasvatuskirjassa annetaan ymmärtää, jos lasta ei ensimääiseen 3 vuoteen saada ymmärtämään kuka on se joka käskee ja kuka tottelee niin hän tekee omat johtopäätökset eli hän vie ja perhe vikisee...

anna pojallesi homeopaattista chamomillaa ja jos ei se kiukunpurkauksia rauhoita niin käytä homeopaatin vastaanotolla jotta saa rakennelääkettä.Chamomilla on täysin turvallinen tuote, ei muuta pojan luonnetta vaan katkaisee kiukkuisuuden. Suosittelen lämpimästi ennen kuin menee loput "hermot".terveisin 4 pojan homeopaattiäiti

Voithan puhua ongelmasta neuvolassa. Mutta kokemuksesta tiedän että pojan murrosikä menee helpolla kun nyt jo noin itsenäistyy. Puistotäti olisi ehkä hyvä vaihtoehto ja joskus mummolaan ilman veljeä.

hei,

Samaa oli meillä tytön kanssa. Harmi että minua neuvottiin liian myöhään mutta Holding eli kiinnipitäminen tiukasti sylissä auttaa. Suosittelen! Itse pidät lasta tiukasti sylissä ja annat raivota raivonsa. Ei saa menettää hermoa vaikka hiki tulee itsellekin pintaan. Holding Voi kestää tunninkin (isommilla lapsilla ainakin), ja olen tehnyt sitä vielä tähän päivään asti. Kaksoset nyt 11v. Joka kerta helpottaa eli vähemmän aikaa tarvitsee pitää kiinni. Ei saa antaa periksi vaan täytyy kestää, se kyllä palkitsee kun lapsi rauhoituu. Lapsi tuntee olevansa turvassa. Googlaa myös "kiinnipitäminen" tai holding. Kannattaa kokeilla.

Kun tämä kasvuun tukevan aikuisen kyvyttömyys ja toimettomuus sekä haluttomuus tulee esiin on TIEDE joka auttaa. Kun se nivotaan yhteen pyrokratian kanssa niin kyllä työlistää.!?

Keksitään nimiä "oireille" jotka ovat aivan normaaleja lasten kasvuleikkejä vaan kun ne ei mahdu nykyaikuisten elämään!??

Se on sam kuin parisuhdeongelmissa ! On kymmenen eri nimitystä joka parisuhdeversio mallille mutta ei ole mikään perhevastuun ja sen tuoma yhteskunnan perusyksikön arvomaailma kyennyt tuottamaan yhtään parempaa tukea ja turvaa lapsille ja nuorille!?

Sama koskee tätä pienten lasten asemaa ! Nyt on kymmeniä eri oirenimityksiä ja valmisteita lapsille sekä hoitoketjuja sekä suuntautuneisuuksia mutta itse asia vaan paisuu huonommaksi ja kyvyttömyyttä sekä vastuun pakoilua esiintuu yhä enemmän.!

Siis arki on niin simppeliä että sen vain tieteistetty kirjaviisuas ja spegulointi on vienyt täysin hajalle ja täten jälki on seuraamusta kun etsitään kaikkeen tieteellistä selitystä..

On liian helppoa paeta vastuuta nykyään ja siihen ei opita enää juuri misään elämän kaaren vaiheessa . Lapset ansaitsisivat perusturvan joka on paljon tärkeämpi kuin tulosvastuullinen pörssikeinottelu bisneksissä sillä se kuulusia PKT tulee ihmisten hyvinvoinnista eikä TILIEN.

Joo,tuo kuullostaa erittäin tutulta!Mulla tyttö 2v2kk, ja varustettuna suunnattoman kovalla äänellä...
Vehataan ees taas asiaa ku asiaa ja jos tahto ei mee läpi ni sit huudetaan vaikka maailman tappiin asti.Mä pysyn kyllä tiukkana riippuen omasta väsymys tilasta, yleensä päivällä annan huutaa aikansa ja sit nurkkaa miettimään,toimii seuraavaan hepuliin asti. Esim viime yösä typy heräs 5- 7 kertaa ku oli peitto huonosti tai jotain saman tapasta, no me asutaan kerrostalossa ni en kehtais millään ruveta ottaa valituksia vastaan et ku huudetaan keskellä yötä, ni mä sit nousin korjaa peittoa ja painuin nukkumaan vain herätäkseni tunnin päästä seuraavan kerran.Isoveli tuli mun sänkyyn puolen yön jälkee ku ei jaksa kuunnella siskoa.
Meillä vielä sekin rajottaa tota huudattamista et tyttö on sydänvikanen eikä syke sais nousta hyvin korkeelle mikä taas on väistämättä eessä jos huutaa kovin kauan...
No elämä on rankkaa,onneksi mä sentää pääsen töihin huilaamaan!!!!

Älä anna sen riiviön ottaa elämääsi hallintaan. Laita selkeät rajat huudoista ym. kiukuttelusta, uhmasta huolimatta. Tiedän, ettei ole helppo olla selkeä ja johdonmukainen, kun on tunteet mukana, ja on vielä oma lapsi. Pavlovin palkinto-rangaistus -menetelmä voi kuitenkin tehoa. Jos et nyt pistää sitä vintiö "kuriin", olet vaikeuksissa ja opettajat, kun se menee kouluun. Äläkä toteuta sen toiveita huudoista huolimatta - sinä olet vanhempi, ja määrät tahdin, ei pikku riiviö. Palkitse hyvä käytös, aina kun sellaisen huomaat, esim. hanki joku pikku vihkonen, jonne voitte kerätä jotain tarramerkkejä, ja kun on saavutettu tietty määrä, seuraa jokin pieni palkinto. Ja huono käytös pitää jollain tavoin rankaista - poista pöydästä, jos alkaa huuto kupin väreistä, ja pysy päätöksissä. Jos luistat, lapsellekin tulee turvaton olo. Munkin penska oli aika mahdoton ja vilkas pienenä, ja tajusin, että asialle pitää tehdä jotain - sinä olet aikuinen, ja lapsi ei määrää tahtia. Munkin penska alkoi kaiken maailman kitinän, huonon käytöksen esim. kaupassa, poistuimme kaupasta niin monta kertaa, ja selitin syyn, ja ettei saada ruokaa ollenkaan, enkä olis muuten antanut. Sama oli ruokien kanssa, kun mikään ei kelvannut - sanoin pennulle, että joko syöt itse tai syöt ja itket kun syötän väkisin - julmaa, mutta tehosi. Ja yleisesti ottaen kannattaa kiinnittää enemmän huomiota hyvään käytökseen kuin huonoon, varsinkin kun lapsi on saattanut huomata että huonolla käytöksellä saa enemmän huomiota. Sos.viraston lapsipsykologit ovat ihan yes, järjestävät myös kursseja. Itse kävin "vahvuutta vanhemmuuteen" - ryhmässä, jossa oli pari asiantuntijaa ja mulla se kurssi kyllä antoi nimenomaan itsevarmuutta ja luottamusta omaan vanhemmuuteen, vanhempi on pomo ei lapsi.

"Ollaan koetettu opettaa pojalle, että aina ei saa haluamaansa, mutta joskus on ihan oikeasti helpompi suostua pojan oikkuihin.."

On selvää, ettei välillä edes jaksa pistää vastaan voimakastahtoisen ja sitkeän lapsen vaatiessa. Tässä noudatan itse linjaa, että annan periksi HETI tai EN OLLENKAAN. Jos lapsi saa (pitkän) kiukuttelun jälkeen haluamansa, se "opettaa" lapselle, että pitkäkin huutaminen ja vaatiminen kannattaa. Seuraavalla kerralla lapsi jaksaa yrittää vähintään yhtä pitkään. Lapsen vaatiessa mietin, jaksanko kuunnella huudon, vai suostunko "älyttömyyteen". Kun päätös on tehty, niin pysyn siinä, vaikka se alkaisi tuntua väärältä. Se on saanut kiukkukohtauksia kuriin.

lasten annoksina.
Sitten laitat sen lasten raipan oven päälle naulaan.
Ainakun kakru uhittelee niin osoitat raippaa oven päällä ja muistutat käyttäväsi sitä
jos ei tottele.

Näin meillä kotona 1960-luvun alussa tehtiin alle 7-vuotiaille lapsille.

John Grayn, Mars ja venus vanhempina-kirjaa, itse en sitä parempaa kasvatusopasta tiedä, se auttaa esimerkein myönteiseen kasvatukseen. Ei pehmeää eikä jyrkkää kasvatusta, sillä ne eivät pitkälle toimi! Tätä kirjaa ei kyllä enää saa kaupoista mutta kirjastosta luulisin ja ainakin huuto.netistä silloin tällöin.
VOIMIA SULLE!!

Moikka.Aika hurjalta kuulostaa.Kanattaa vaan painaa päälle siis ei anna periksi huom koskaan väärissä asioissa.Joskus meilläkin on kovaa vääntämistä esim jos haen päiväkodista huuto on kamala käskee painua pois ei muuta kun kakara kainaloon ja menoks pahalta se joskus tuntuu mutta ei maha mitään tietty jos vielä yrittäs näitä ns vejätyksiä vois helpottaa.Toinen mikä tulis mieleen niin ei poikkea rutiineista vaan järkähtämättä pysyy niissä vaikka kunka kova tappelu tulis muuta en itse keksi meitin riehuja on 3v poika jolle isi ei ole mitään on menossa äiti jakso. Jaksamisia :)

remmiä rääkyvälle penikalle niin oppii olemaan..

minulla oli ihan sama ongelma.poika kävi kimpuun jos ei saannut mitä halusi jn.siitä puremisesta niin vasta sitten kun ite puret häntä niin että sattuu niin että hän huomaa ett sattuu kun tekee niin, niin sitten hän lopettaa ei ennen sitä. ja sitten kun hän täyttää 4 niin sitten hän alkaa rauhoittua.keksi hänelle paljon tekemistä sellaista mikä saa hänet keskittymään niin hän unhotaa olla ilkeä.mulla oli 4 vuoden "helvetti" juuri tän takia, mutta nyt alkaa pikkuhiljaa rauhottumaan .mun poika täyttää 5 nyt huhtikuussa, tjämppiä ja voimia tiedän miltä sinusta tuntuu, kyllä tilanne laantuu pikkuhiljaa.

Tuossa näet hyvin lasten luonteiden eroavuudet. Ilmeisesti joudut myöhemminkin kasvattamaan lasta hieman toisella tavalla kuin toista rauhallisempaa lastasi. Kasvattaminen on hyvinkin yksilöllistä lapsen luonteen mukaan. Ole tiukkana vaatimuksissasi niinkuin lapsikin on. Jos annat välillä periksi hänelle ei hän usko neuvojasi myöhemminkään. Itse hermostuessa voi tulla lipsumisia kasvastuksessakin. Uhmaikä menee yleensä ohi palatakseen taas jollakin aikaa. Ellei kysymyksessä ole ADHD...
Itselläni oli koliikkilapsi ja kun vaivat katosivat hänestä tuli myöhemmin hyväluonteinen ja kiltti lapsi.

"Joka vitsaa säästää,se lastaan vihaa."
Nyt ois paikallaan pienimuotonen ruumiillinen rangaistus.
Mikään muu mitä "ammatti" kasvattajat ja sosiaalitantat
suosittelee ei tehoa.
Näin se vain on.
Lapset on ottaneet ylipäätänsä ylivallan vanhemmista.
Uusavuttomuutta nykyajan vanhemmissa.
" voi aikoja,voi tapoja".

Hei!
Meillä on niinikään nuoremman lapsen kanssa samanlaisia kokemuksia. Lapsi on hirveän kiukkuinen hoitopäivän jälkeen, ja simputtaa meitä mennen tullen. Tai oli, saatiin asiaan apua. Ja nimenomaan tuo että ensin haluaa kinkkuleipää ja sitten ei saanutkaan olla kinkkua ja taas kohta vaihtuu yms. kuvailemasi asiat. Kuulostaa pikkujutuilta mutta tosiasiassa ja arjessa on ihan helvetillistä. Aina tekee väärin. Ja ongelmat kulminoituu nimenomaan äitiriippuvuuteen.
Tuo on hyvä neuvo että kysyy lapselta, mutta antaa vain kaksi vaihtoehtoa.
Me ollaan käyty lapsen kanssa perheneuvolassa terapiassa ja ollaan siellä tajuttu että lapsi ei ole saanut tarpeeksi huomiota osakseen. Kaikki kärtyäminen vauvasta asti johtuu siitä (meillä) että lapsi kokee kateutta isoveljelleen eikä saa tarpeeksi henkilökohtaista huomiota, silittelyä, paijausta. Kiukuttelemalla lapsi saa huomiota, edes huonoa. Ja mitä enemmän lapsi kaipaa huomiota kiukuttelemalla, sitä enemmän tulee äidillä ahdistusta ja pyrkyä lapsesta kauas, ja sitä enemmän lapsi taas tarvii huomiota ja kiukuttelee enemmän. Oikea lumipalloefekti joka suurenee varmasti aikuisikään saakka!!!
Saatat ajatella että lapsi on saanut tarpeeksi huomiota, ihan kuin esikoinenkin. Kuitenkin kysymys on huomion määrästä lapsen kokemana. Mikä on sinun mielestä tarpeeksi, ei ole välttämättä kyseiselle lapselle riittävä. Ja mikä riitti esikoiselle, ei ehkä riitä toiselle. Meidän lapsi oli tosi kiltti ja rauhallinen pikkuvauvana, ja nyt olen tajunnut että ehkä käytin sitä väärällä tavalla hyväkseni huomaamattani. En osannut pysähtyä viettämään aikaa ja seurustelemaan vauvan kanssa. Vaan aina kun vauva oli syötetty ja vaippa vaihdettu, säntäsin tekemään kotitöitä, käänsin selkäni vauvalle. Esikoinen oli silloin 2-vuotias, joten hommaa riitti kyllä. Sitten neljän kuukauden iässä vauva alkoi oireilemaan ja 3 v iässä haettiin apua perheneuvolan psykologeilta. Jos tätä ei olisi tajunnut, tilanne pahenisi edelleen. Lapsi on edelleen voimakastahtoinen ja saa ollakin, mutta temperamentti ilmenee myös positiivisella tavalla, huonot asiat ovat vähenneet. En tajua miksi tähän keskusteluun pitää liittää jotain huostaanottojuttuja, menee vähän överiksi.
Kantsii lukea jotain Keltikankaan kasvatukirjoja. Myös kirja "Anna minun olla lapsi" on hyvä. Joku Saara on kirjoittaja, en nyt muista nimeä.
Nyt lapselle sellainen läheisyyskuuri. Pidä tiukasti ja turvallisesti sylissä, katso hellästi silmiin. Näytä lapselle että rakastat etkä aio jättää häntä. Syötä suklaata suuhun, paijaa, laula ja heijaa. Menkää käsi kädessä kirjastoon kahdestaan. Osoita jakamatonta huomiota ja hymyile lapselle. Puhu rauhallisesti ja älä hermostu...Tuon ikäinen lapsi ymmärtää jo puhetta, älä anna kiukuttelulle periksi, vaan aseta rajat ja vaihtoehdot lempeästi mutta päättäväisesti.
Edellelleen lapsi meillä kysyy joka päivä että onko hän ihana eli rehellisesti pyytää hyväksyntää. Myös ihan selvästi tekee asioita ihan vaan saadakseen hyväksyntää itselleen. Nyt on tullut mieleen että tällaisesta kai saattaa aikuisena seurata läheisriippuvuutta, vaihtuvia seurustelusuhteita, seksiriippuvuutta, huonommuuden tunnetta, muita addiktioita yms. En halua kasvattaa lapsesta sellaista aikuista joka tuntee huonommutta ja kerjää hyväksyntää, ja ottaa seurustelukaverikseen kenet vaan joka tarjoutuu...