"Lautaa, lahjarahaa ja syrjähyppy". kirjoitti Euroopan luetuin laatulehti Frankfurter Allgemeine Zeitungin tiistaisessa otsikossaan vapaasti suomennettuna. Suomalaisen politiikan kiemuroista ja pääministeri Matti Vanhasen kujanjuoksusta kertova juttu oli näyttävästi esillä. Sitä ei lehteä lukeva eurooppalainen eliitti voinut olla huomaamatta.
Lehti valistaa lukijoitaan Vanhasen vetäytymispäätöksestä ja syyksi ilmoitetusta polvileikkauksesta. Siihen ei usko enää kukaan, lehti toteaa. Sen sijaan kaapista voi löytyä useampia luurankoja: lautakasoja, vaalirahaa ja varastettuja valokuvia.
Saksalaislehden maalaama Suomi-kuva ei välttämättä vastaa brändityöryhmän pohjoisesta ihmemaasta vaalimaa imagoa. Kaukaisilta tuntuvat myös muutaman vuoden takaiset Suomi-hehkutukset Pisa-tuloksista ja teknologiaparatiisista.
Keskustan puheenjohtajakisaan ja sitä kautta seuraavaksi pääministeriksi on ilmoittautunut entinen ulkoministeri Paavo Väyrynen. Saksalaislehden mukaan hän on sen sortin poliitikko, joka ei kieltäydy vallan mahdollisuudesta. Väyrynen on myös poliitikko, joka 1980-luvulla pyysi KGB-agentilta apua vaalityöhönsä.
Väyrysestä juttu jatkuu luontevasti Urho Kekkoseen. Lehden mukaan ex-presidenteistä kosmopoliitti-Mannerheim sopii nuoren polven idoliksi paremmin kuin itsevaltainen neuvostoystävä Kekkonen. Muutenkaan korruptoituneen suomettuneisuuden ajan menettelytavoilla ei enää pärjää politiikassa, lehti toteaa. Vanhaa Suomea ei enää ole, vaan maa etsii nyt uutta itseään.
Tällaista Suomi-kuvaa meille siis luo Suomen Keskusta ja Matti Vanhanen. Niinpä.
Vanhaselle nauretaan nyt Saksassakin
69
579
Vastaukset
- oljäolk
Skogbergin tapaisten KEPUKAUNAISTEN telaketjufemistien keittämää mediaa soppaa levitetään ympäri Eurooppaa. Ei mitään uutta !! Samaa perätöntä valehtelua vaan jatketaan !!
LIPPOSPATEN NAISSEIKKAILUSTA OLTIIN NIIN SAATANAN HILJAA, vaikka PATE JA PÄIVI OLIVAT MOLEMMAT NAIMISISSA ja Pate alko punkeen isteään tyttärekseen sopivan PÄIVIN viereen JA SUOMEN PÄÄMINISTERI PATE SEISOI KUKKAPUSKA KÄDESSÄ SATEESSA PÄIVIN IKKUNAN ALLA vonkaamassa kuin kiimanen KOLLI.
ETELÄNMETIA oli hiljaa; SKOGBERGin varmaan vaan ihasteli, että on se PATE ihana, kun se on RAKASTAUNU, NÄKI VARMAAN ITEKKI MÄRKIÄ UNIA SUPERPATESTA KAALIMAAN VASTIJANA !!!- Rehellisempi
Pitävät varmaan molemmat kommentit paikkansa. Kumpikin Suomelle turmioksi.
- lesbo punatukka
Rehellisempi kirjoitti:
Pitävät varmaan molemmat kommentit paikkansa. Kumpikin Suomelle turmioksi.
Kyllä niissä pieru kauan kiertää ja demarin haju tulee pian ulos
- demarien rahat jäi k
lesbo punatukka kirjoitti:
Kyllä niissä pieru kauan kiertää ja demarin haju tulee pian ulos
Kyllä natsit propagandan osaa
- mauri nahkatukka
lesbo punatukka kirjoitti:
Kyllä niissä pieru kauan kiertää ja demarin haju tulee pian ulos
Kepuloinen kiehuu raivosta, eikä nahda mitään.
- hahhahhahhaaaa!!!!
demarien rahat jäi k kirjoitti:
Kyllä natsit propagandan osaa
eihän nauraminen ole propagandaa, hehhehheehheee, menikö
kepuloisella pönttö sekaisin. ootte te pellejä!!!
- kestääkö kepu?
Suomi tarvitsisi kurssinmuutoksen politiikassa ja nurkat pitäisi siistiä Eduskunnassamme. Nythän meille nauraa jo vieraan maan koiratkin. Saksassa nauretaan meille ja arvostettu saksalaislehti kertoo skandaalien ryvettämistä suomalaispoliitikoista.
UUSI SUKUPOLVI
Saksalaislehden juttu käynnistyy uutta poliitikkosukupolvea edustavasta ulkoministeri Alexander Stubbista. (JENNI GÄSTGIVAR)
SURKEA SUOMI
Arvovaltaista Frankfurter Allgemeine Zeitungia lukee koko Euroopan eliitti.
VALLANHIMOINEN
Saksalaislehden mukaan Paavo Väyrynen on sen sortin poliitikko, joka ei kieltäydy vallan mahdollisuudesta. (PEKKA AHO / LAPIN KANSA)
KUJANJUOKSU
Edes Euroopassa ei uskota enää Vanhasen ihmeellisiin selityksiin. (JOHN PALMÉN). "Lautaa, lahjarahaa ja syrjähyppy". Näin kuului Euroopan luetuimman laatulehden Frankfurter Allgemeine Zeitungin tiistainen otsikko vapaasti suomennettuna. Suomalaisen politiikan kiemuroista ja pääministeri Matti Vanhasen kujanjuoksusta kertova juttu oli näyttävästi esillä. Sitä ei lehteä lukeva eurooppalainen eliitti voinut olla huomaamatta.
Lehti valistaa lukijoitaan Vanhasen vetäytymispäätöksestä ja syyksi ilmoitetusta polvileikkauksesta. Siihen ei usko enää kukaan, lehti toteaa. Sen sijaan kaapista voi löytyä useampia luurankoja: lautakasoja, vaalirahaa ja varastettuja valokuvia.
SUOMI-BRÄNDI ON PILATTU
Saksalaislehden maalaama Suomi-kuva ei välttämättä vastaa brändityöryhmän pohjoisesta ihmemaasta vaalimaa imagoa. Kaukaisilta tuntuvat myös muutaman vuoden takaiset Suomi-hehkutukset Pisa-tuloksista ja teknologiaparatiisista.
Arktisesta Ankkalinnasta kertova artikkeli alkaa kuvauksella uutta poliitikkosukupolvea edustavan ulkoministeri Alexander Stubbin työhuoneen seinällä riippuvasta kuvasta. Siinä Aku Ankka-hahmoinen Stubb lepuuttaa räpyläänsä EU:n perustuslain päällä.
Vaalirahajupakasta Nuorisosäätiö-kuvioineen päästään entisajan politiikan tapakulttuuriin Suomessa.
PAAVO VÄYRYNENKIN SAA HUOMIOTA
Keskustan puheenjohtajakisaan ja sitä kautta seuraavaksi pääministeriksi on ilmoittautunut entinen ulkoministeri Paavo Väyrynen. Saksalaislehden mukaan hän on sen sortin poliitikko, joka ei kieltäydy vallan mahdollisuudesta. Väyrynen on myös poliitikko, joka 1980-luvulla pyysi KGB-agentilta apua vaalityöhönsä.
Väyrysestä juttu jatkuu luontevasti Urho Kekkoseen. Lehden mukaan ex-presidenteistä kosmopoliitti-Mannerheim sopii nuoren polven idoliksi paremmin kuin itsevaltainen neuvostoystävä Kekkonen. Muutenkaan korruptoituneen suomettuneisuuden ajan menettelytavoilla ei enää pärjää politiikassa, lehti toteaa. Vanhaa Suomea ei enää ole, vaan maa etsii nyt uutta itseään.
Osa kiitosta kuuluu lehden mukaan ärhäköityneelle iltapäivälehdistölle, joka vaatii poliittisilta toimijoilta avoimuutta aivan eri tavalla kuin parikymmentä vuotta sitten.- 204756
Suomen maaolmankartalle!
- natsit äänessä
204756 kirjoitti:
Suomen maaolmankartalle!
Minun Saksa-kuvani on sellainen, että se on kansa, joka murhasi keskitysleireillä miljoonia ihmisiä tuholaismyrkyllä ja aloitti kaksi maailmansotaa ja alisti miljoonia ihmisiä valtaansa, ennen kuin Venäjä ja Usa pelastivat Euroopan. Saksalaisilla ei ole mitään meriittiä sanoa mitään asiaa kenestäkään. Hävetköön vaan omia toimiaan ikuisesti. Natsien touhua.
- lipposista
natsit äänessä kirjoitti:

Olisi siinä varmasti saksalaisille nauru maistanut, kun olisivat nähneet Lipposen Päivin ikkunan alla runoja lausumassa, kuten Päivi kirjassaan kertoi. Olisin itsekin nauranut, vaikken olekaan saksalainen. Lipponen oli silloin vielä naimisissa, mutta se ei estänyt häntä juoksemasta Päivin perässä pitkin Eurooppaa. Riitti tällaiseenkin aikaa pääministerinä ollessaan.
- pellepuolue-kepu
natsit äänessä kirjoitti:
Minun Saksa-kuvani on sellainen, että se on kansa, joka murhasi keskitysleireillä miljoonia ihmisiä tuholaismyrkyllä ja aloitti kaksi maailmansotaa ja alisti miljoonia ihmisiä valtaansa, ennen kuin Venäjä ja Usa pelastivat Euroopan. Saksalaisilla ei ole mitään meriittiä sanoa mitään asiaa kenestäkään. Hävetköön vaan omia toimiaan ikuisesti. Natsien touhua.
puolusteluyritykset, ei totuus miksikään muutu, julkaistaan se minkä hyvänsä maan lehdistossä.
- silminnäkijältä
pellepuolue-kepu kirjoitti:
puolusteluyritykset, ei totuus miksikään muutu, julkaistaan se minkä hyvänsä maan lehdistossä.
Minua nauratti, kun näin Arajärven ruskaretkellä tanssittavan n 25-vuotiasta kaunista tyttöä. Olin itse samalla tanssilattialla. Pieni mies oli Arajärvi. En kuitenkaan ottanut kuvaa ja lähettänyt Seiskaan, vaikka mieleni tekikin.
- 7 pienta kepua
silminnäkijältä kirjoitti:
Minua nauratti, kun näin Arajärven ruskaretkellä tanssittavan n 25-vuotiasta kaunista tyttöä. Olin itse samalla tanssilattialla. Pieni mies oli Arajärvi. En kuitenkaan ottanut kuvaa ja lähettänyt Seiskaan, vaikka mieleni tekikin.
mielilukemista, vahinko ettet kuvannut tuota tilannetta. Olisi tupailloissa lystia riittanur.
- hymyillään taas
7 pienta kepua kirjoitti:
mielilukemista, vahinko ettet kuvannut tuota tilannetta. Olisi tupailloissa lystia riittanur.
Varmasti ovat demarit kunnostautuneet lähettämällä Vanhasesta juttuja Seiskaan ja Hymyssähän onkin oikein kommunistipäätoimittaja.
- "lipponen"
hymyillään taas kirjoitti:
Varmasti ovat demarit kunnostautuneet lähettämällä Vanhasesta juttuja Seiskaan ja Hymyssähän onkin oikein kommunistipäätoimittaja.
Mahtoi Paavolla ääni väristä runoja lausuessaan, kun tiesi pääsevänsä 25 vuotta nuorempaa kohta koittelemaan.
- VITTUSAATANA´´
"lipponen" kirjoitti:
Mahtoi Paavolla ääni väristä runoja lausuessaan, kun tiesi pääsevänsä 25 vuotta nuorempaa kohta koittelemaan.
SAATANAN PERSEREIÄT, ROSVOT, HULLUT KOIRAT!
- näinhän se
7 pienta kepua kirjoitti:
mielilukemista, vahinko ettet kuvannut tuota tilannetta. Olisi tupailloissa lystia riittanur.
Juuri sen takia, että olen keskustalainen, tätä kuvaa ei koskaan nähty Seiskassa. Keskustalaisilla on sentään jokin taso.
- 11111111111111
näinhän se kirjoitti:
Juuri sen takia, että olen keskustalainen, tätä kuvaa ei koskaan nähty Seiskassa. Keskustalaisilla on sentään jokin taso.
tosiaankin, hyvin sanottu.
- 11
VITTUSAATANA´´ kirjoitti:
SAATANAN PERSEREIÄT, ROSVOT, HULLUT KOIRAT!
punikkisika.
- dfshgfsgh
hymyillään taas kirjoitti:
Varmasti ovat demarit kunnostautuneet lähettämällä Vanhasesta juttuja Seiskaan ja Hymyssähän onkin oikein kommunistipäätoimittaja.
Ja Suomenmaassa on oikein agraari-kommunisti päätoimittajana.
- Ikean parkkipaikka
11 kirjoitti:
punikkisika.
Vanhanen ottaa ja rauhoittuu nyt.
Ettei taas tule lisää naurunaiheita.
- Huvittunut.
Matti Vanhasen seksi- ja lahjusskandaaleille on hekoteltu monissa EU-maissa. Ainahan skandaalit kiinnostavat ja varsinkin kun kyseessä on pääministeri. Vanhasen uskottavuus ei ole pelkästää Suomessa nolla. Se on nolla myös kaikissa muissa EU-maissa. :) :) :)
- Ratakadun siivooja
tuo Nurmijärven heinäseiväs puhu kunnolla englantia. Voisi olla hymy euroopassa vielä herkemmässä. Poliittisessa järjestelmässä on jotain pahasti vialla kun, Lipposen ja Vanhasen kyvyillä pääsee pääministeriksi. Kankikaikkosta ei pääministerinä nähdäkkään... Miehellä ikää 35 vee ja poliittinen ruumis. Ei voi kun ihailla :D Supon listat esiin niin saadaan lisää poliittisia ruumiita. Kyllä paska lähtee, kun oikein hinkataan.
- :-)
Ratakadun siivooja kirjoitti:

Heinäseiväs... hehehehehehehe.... Ei saa naurattaa, minulla on rupi huulessa.
Vanhanen on tehnyt itsestään täyden pellen. Ei tuollaista moraalitonta hölmöä ole koskaan ollut minkään maan pääministerinä ennen Vanhasta.
- Tietoa pitää olla
Mutta meillä on presidenttinä.
vanhanen on osoittaunut punikeille varsinaiseksi ongelmaksi, kun SAK7demarimafian kannatus vain laskee Vanhasen kansansuosion johdosta.
kerrohan sinä yhteiskunnan mieliharmi, että mitä virheitä vanhanen on pääministerinä tehnyt?
Nyt tuo eläkejuttukin on osoittautunut jopa demareiden mielestä välttämättömäksi.
miksei nyt huudeta yleislakkoa?
No siksipä tietenkin, kun SAK7demarimafian piti tuosta asiasta sada päättää.
Etkö sinäkään tollisko muka huomaa sitä, mitä normaaliälyinen kansalainen huomaa, että kun Vanhanen ehdotti vuotta lisää työuran, niin se ei SAK/demarimafialle kelvannut, mutta kun tuo mafia on päässyt itse osallikseksi noihin neuvoteluihin, niin nyt hyväksytään mukisematta jo 3:n vuoden pidennyt työuran.
Naurettavaa pelinpolitiikkaa jopa demareilta.
muistaako tämä känä, yhteiskunnan kuspää, että kun minä tooin tuon eläkeiän noston palstalle jo kolme vuotta sitten, niin te viisaat sanoitte minun höpisevän omiani.
kyllä minä känä tiedän asioista.
katsos kun olin itse paperin nähnyt, minkä oli punapallerotkin olleet mukana suunnittelemassa. Tai oikeastaa olivat sen pääasiallisia arkkitehtejä vakuutusrosvojen ja tietenkin SAK/demarimafian toimeksiannosta.
katos kun molemmat on yhteiskunnan suurinpia ketkuja, ja kansankusettajia.
Eli tulet näkemään, että eläkeikä on vuonna 2015 70-vuotta.
kukaan ei saa mitään muuta kuin työkyvytömyyseläkettä tuota ikää ennen.
Minä tiesin, että 2010 viimeistään nostetaan tuo eläke 68-vuoteen, ja 2015 70-vuoteen.
miksikä demupellet tekevät itsestään noin naurettavia, kuin tekevät.
Nuo käppyrät, ja suunnitelmat ovat olleet ihan julkisesti luentojen aiheina.
Nuo "kaappisopimukset" esiteltiin jo 2002 minullekin ensi kerran.
Eikö olekin ihmeellistä, että minä olen tuon tiennyt, ja sinä "viisas" et.
- Hohohoooo....
Uutinen olisi jos Vanhaselle ei naurettaisi Saksassakin.
- 44+55+66+77
niin että tuntu! Kepun maine on kiirinyt maamme rajojen ulkopuolellekin.
- tollakot
Hienoa Keskusta!
- Neukkuajan jäänne
Ja kepulit Suomessa kertovat kepun olevan sivistyspuolue.....
Kepulainen sivistys, ankaraa pankolla piereskelyä ja älyttömiä mölähdyksiä kaiketi?
Kepupoliitikotkin kaikki samanlaisia tallukoita laidasta laitaan, ei niistä sivistys silmään paista.
Impivaaralaisuus, siinä koko kepun "sivistys" tiivistettynä. - opiksi Jutalle
toimintaa. Mutta varmaan britit evät välitä mitä heistä suomessa ajatellaan
Kolme brittiparlamentaarikkoa ja yksi ylähuoneen jäsen joutuu syytteeseen Britannian politiikkaa ravistelleesta kulukorvausskandaalista. Syyttäjä ilmoitti rikossyytteiden nostamisesta tänään.
Syytettyjen epäillään perineen kulukorvauksia tekaistuja kuitteja vastaan sekä menoihin, joista he eivät olleet oikeutettuja saamaan korvauksia. Yksi syytetyistä oli esimerkiksi nostanut 15 000 euroa vuokrakorvauksia asunnosta, jonka itse omisti. Toinen taas oli saanut 18 000 euroa asuntolainaan, jota ei enää ollut olemassa.
Nelikko on kiistänyt syyllistyneensä mihinkään rikolliseen.
Kansanedustajat kuuluvat pääministeri Gordon Brownin työväenpuolueeseen. Oikeusjuttu tulee pahaan aikaan puolueelle, jolle povataan muutenkin tappiota tämänvuotisissa vaaleissa.- Jatsi Janatuinen
Muistatteko kuinka Vanhanen ikuisena häviäjä kiiruhti sanomaan Obaman edustaman demokraattien olevan kepun sisarpuolue, kun Obama valittiin?
Vissiin jenkkilässä kuulleet sen?
Nauraahan ne sielläkin Vanhaselle.
Kekkosen aikaan ja Kekkosen "ansiosta" ulkomailla suomea pidettiin osana Neuvostoliittoa.
Ja Kekkosta pidettiin Neuvostoliitossa ns. hyödyllisenä idioottina.
Voi tuota Maalaisliittoa, jolle kaikki nauraa. - postirobotti.
oikeus- ja sivistysvaltiossa, jollaisesta Suomi on valovuosien päässä.
- sitten palkkaa
postirobotti. kirjoitti:
oikeus- ja sivistysvaltiossa, jollaisesta Suomi on valovuosien päässä.
Matti Vätys-Vanhasen sirkukseen töihin ja ohjelma numero on taikatemppu TUPPEEN SAHATUN LAUTAKASAN KATOAMINEN .
- Ylellistä paskaa
sitten palkkaa kirjoitti:
Matti Vätys-Vanhasen sirkukseen töihin ja ohjelma numero on taikatemppu TUPPEEN SAHATUN LAUTAKASAN KATOAMINEN .
sopii punikkit korvola & kumppanit, aiheena miten julkaisen keksityn jutun
- niin&näin
sitten palkkaa kirjoitti:
Matti Vätys-Vanhasen sirkukseen töihin ja ohjelma numero on taikatemppu TUPPEEN SAHATUN LAUTAKASAN KATOAMINEN .
Kymmenen vuotta sitten jossakin oli lautakasa, ja nyt sitä ei olekaan! Ajankohtaisen kakkosen kovantason poliittinen analyysi asiasta sekoitti koko maan.
Hyvä niin. Ei tarvi kansan pohtia mitään verojuttuja, eläkkeiden nousua/laskua tai paljonko rahaa Halonen heittää yksityislennoillaan Afrikan ahkerille ihmisille!
Mutta missäs tämä lautakasatiedottaja-totuudentorvi piileskelee? Nyt hänen huippuvirkansa ei katoaisi mihinkään, kun Vanhanen ei jatka pääministerinvirkaa. Niin että esiin vaan lautakasan takaa ja Ajankohtaiseen kakkoseen kertomaan missä ne laudat on ja ostoskuitit tietysti mukaan. Kansa haluuaa tosiasiat esille! - Käytännön faktat
niin&näin kirjoitti:
Kymmenen vuotta sitten jossakin oli lautakasa, ja nyt sitä ei olekaan! Ajankohtaisen kakkosen kovantason poliittinen analyysi asiasta sekoitti koko maan.
Hyvä niin. Ei tarvi kansan pohtia mitään verojuttuja, eläkkeiden nousua/laskua tai paljonko rahaa Halonen heittää yksityislennoillaan Afrikan ahkerille ihmisille!
Mutta missäs tämä lautakasatiedottaja-totuudentorvi piileskelee? Nyt hänen huippuvirkansa ei katoaisi mihinkään, kun Vanhanen ei jatka pääministerinvirkaa. Niin että esiin vaan lautakasan takaa ja Ajankohtaiseen kakkoseen kertomaan missä ne laudat on ja ostoskuitit tietysti mukaan. Kansa haluuaa tosiasiat esille!Vanhanen ei asetu ehdolle ensi kesän puheenjohtajavaaliin.
Toinen tosiasia on, että samalla menee Vanhasen pääministeriys. - asiat asioina
Ylellistä paskaa kirjoitti:
sopii punikkit korvola & kumppanit, aiheena miten julkaisen keksityn jutun
Frankfurter Allgemeinen julkaisemasta Suomen pellepoliitikkoja koskevasta artikkelista.
Koeta pysytellä asiassa, vaikka kepuloinen oletkin. - Pöllöstäjä
Käytännön faktat kirjoitti:
Vanhanen ei asetu ehdolle ensi kesän puheenjohtajavaaliin.
Toinen tosiasia on, että samalla menee Vanhasen pääministeriys.pöllömpi PM? Kepussa piisaa pöllöjä!
- Sonnimies, se oikea
Kepu on tietysti poikkeus. Vanhanen on ainoa suomalainen joka on päässyt Yhdysvalloissa museoon. Washingtonissa esitellään Vanhanen ainoana pääministerinä maailmassa, joka on antanut lemput tyttöystävälle tekstarilla! Vanhasen viesti on siellä näytillä. Amerikan pojilla on hulvattoman hauskaa Vanhasen kustannuksella. Pelle mikä pelle koko kepulainen märännös.
- Mr Lamm
Myös Suomessa :)
- ylihiihtäjä
Puuta, lahjoituksia ja syrjähyppy
http://www.faz.net/s/RubDDBDABB9457A437BAA85A49C26FB23A0/Doc~E202FFC9D8D534AF1A8EEA20025EDFE98~ATpl~Ecommon~Scontent.html
Tuossa on linkki täällä kiinnostusta herättäneeseen FAZ:n 2.2.2010 päivättyyn artikkeliin suomalaisesta eduskuntapolitiikasta ja sen nykyisestä keulahahmosta pääministeri Matti Vanhasesta. Ohessa osittainen referointi kirjoituksesta, alkuperäisen (auf Deutsch) voi lukea netistä.
Hilpeyttä kirjoituksessa edustaa suomalaisten poliitikkojen suuri kiinnostus sarjakuvahahmoihin. Ulkoministeri Alexander Stubbin työhuoneen seinällä oleva ja Kaj Stenvallin maalaama Aku-ankka-taulu ja Paavo Väyrysen aikoinaan EU:ta vastustaessaan ilmestyminen eduskuntataloon poikansa Batman-asuun pukeutuneena ovat tällaisia mainittuja seikkoja. Väyrynen saattaa vielä kerran hypätä esiin Batmanina ja ryhtyä pelastamaan maataan ja puoluettaan.
Väyrysen julkituloon on syynä Matti Vanhanen, joka ei kuulu sarjakuvahahmoja ihailevaan ryhmään vaan maltillisiin, ahkeriin, yksinäisiin suomalaisiin.
Tarinassa kerrataan Vanhasen puolueen puheenjohtajuudesta luopuminen ja spekuloidaan hankalilla taustatapahtumilla, joista merkittävimpänä pidetään Nuorisosäätiön kautta saatuja avustuksia ja Vanhasen yleistä muistamattomuutta tapahtumien todellisesta kulusta. Kuten me hyvin tiedämme, niin ”Jokiniemen pojat”, nuo mainiot Oivan naapurit, ovat ryhtyneet asiaa tutkimaan, eivätkä hommiin ryhdyttyään jätä kiveäkään kääntämättä ja totuus tulee varmasti ilmi. Ohi lehtiartikkelin voidaan todeta M.V:n kuitenkin jääneen kaatuvan ”lautakasan alle”, vaikkei mitään lautakasaa todellisuudessa olisi ollutkaan.
Paavo Väyrynen saa artikkelissa itseään isomman osan, kun hänen kylmän sodan aikaisia tempauksiaan Kekkosen hallitsemassa ”suomettuneessa” Suomessa kuvataan. Myös uskotaan Väyrysen mahdollisena puheenjohtajana ohjaavan puolueen kaksijakoisen kaupunki-maaseutu politiikan takaisin juurilleen maaseudulle, missä puolueen voimavarat ovat.
Kuka/ketkä lehtijutun takana lienee, vaikuttaa heillä olevan pienoisena pelkona Väyrysen uusi nousu. Oma arvaukseni on, että nämä ”pelkurit” löytyvät kokoomuspuoluetta lähellä olevista taustavaikuttajista.
FAZ jutun lopussa
Reilu vuosi ennen uusia parlamenttivaaleja on Vanhasta seuraavien jono käynyt lyhyeksi, kun pääministerin asemaa ovat heikentäneet hänen naisseikkailujensa lisäksi ehdotus lakisääteisen eläkeiän nostosta 63:sta 65 vuoteen. Pääministerin aseman tekee myös vaikeaksi maassa vallitseva raskas taantuma ja korkea työttömyys, jotka eivät yksin ole suomalaista alkuperää, vaan perustuvat maailmantalouden kriisiin. Vanhanen ohjaa kohti repäisevää valtion säästötalousarviota, joka esitellään puoli vuotta ennen vaaleja. Hänen Keskustapuolueensa tulee ehkä vielä olemaan iloinen, jos sillä on vaaleihin saakka Batmanin rinnalla Hessu Hopo pääministerinä.- Paavo Nootti
sopivan puudelin taas johtoonsa ja me Kokoomukselaiset pyöritettään hommia. Vanhanen on ollut tähän mennessä paras kepulainen puheenjohtaja. Väykkyä te että tule valitsemaan, muuten nuoret lähtee karkuun, Kiviniemi on Kokoomuksen kannalta hyvä ja turvallinen valinta keskustalaisille.
- bat-kommentoija
EU-jarrutuspuheissa Väyrynen oli sonnustautunut poikansa bat-huopaan, ei sentään asuun :)
http://poistyopoydalta.blogspot.com/2010/02/kuukauden-bat-fani-paavo-vayrynen.html
- kysyn vaan?
Matti Vanhanen ottaa ohjat omiin käsiinsä ja kehuskelee, että eivät ole tehneet mitään laitonta tässä Nova Groupin konkurssi ja vaalirahoitusasiassa. Kepulaiset ovat puhtaita ja syyttömiä pulmusia ja rötösherra nimittely ei sovi kepulaisiin, vaikka yleisesti maassamme hoetaan, että kepu pettää. Ei sovi, vaikka kepulaiset pääministeriä myöten pitävät yhteisiä kahvikekkereitä pääministerin asunnossa ja taitaahan näillä konkkaveikoilla olla siellä Arkadianmäellä oma neuvottelutilakin.
- Erno Välimäki
Ei naureta punikki. Tulin eilettäin Saksasta.
- Ismo V.
Tämä lehtijuttu on herättänyt paljon huomiota täällä Saksassa. Useampikin henkilö on tullut keskustelemaan kanssani asiasta ja olen aina sanonut miten kyvytön kaveri Suomessa on nyt pääministerinä.
Tässä muuten linkki alkuperäiseen juttuun:
http://www.faz.net/s/RubDDBDABB9457A437BAA85A49C26FB23A0/Doc~E202FFC9D8D534AF1A8EEA20025EDFE98~ATpl~Ecommon~Scontent.html - Aku Ankka
Ismo V. kirjoitti:
Tämä lehtijuttu on herättänyt paljon huomiota täällä Saksassa. Useampikin henkilö on tullut keskustelemaan kanssani asiasta ja olen aina sanonut miten kyvytön kaveri Suomessa on nyt pääministerinä.
Tässä muuten linkki alkuperäiseen juttuun:
http://www.faz.net/s/RubDDBDABB9457A437BAA85A49C26FB23A0/Doc~E202FFC9D8D534AF1A8EEA20025EDFE98~ATpl~Ecommon~Scontent.htmlSiinä puhutaan jotain Batman-puvuista ja Gotham Citystä. Ovatko
nämä sarjakuvasankarimme seikkailleet sielläkin? - Ismo V.
Aku Ankka kirjoitti:
Siinä puhutaan jotain Batman-puvuista ja Gotham Citystä. Ovatko
nämä sarjakuvasankarimme seikkailleet sielläkin?Gotham City liittyy Alexander Stubbiin ja siinä sanotaan hänen näkevänsä tietynlaisena "pelastajana".
Batman-puvusta taas sanotaan, että Väyrynen esiintyi poikansa Batman-puvussa eduskunnassa kun Väyrynen yritti jarruttaa Suomen EU-hakemuksen jättämistä. - Kiitti käännöksestä
Ismo V. kirjoitti:
Gotham City liittyy Alexander Stubbiin ja siinä sanotaan hänen näkevänsä tietynlaisena "pelastajana".
Batman-puvusta taas sanotaan, että Väyrynen esiintyi poikansa Batman-puvussa eduskunnassa kun Väyrynen yritti jarruttaa Suomen EU-hakemuksen jättämistä.Batman Paavo ja Ihmepoika Alexander, Suomen pelastajat.
Voimme nukkua levollisesti. Gotham Cityn sankarit suojelevat. - kehä 3. sisäpuolella
Ismo V. kirjoitti:
Tämä lehtijuttu on herättänyt paljon huomiota täällä Saksassa. Useampikin henkilö on tullut keskustelemaan kanssani asiasta ja olen aina sanonut miten kyvytön kaveri Suomessa on nyt pääministerinä.
Tässä muuten linkki alkuperäiseen juttuun:
http://www.faz.net/s/RubDDBDABB9457A437BAA85A49C26FB23A0/Doc~E202FFC9D8D534AF1A8EEA20025EDFE98~ATpl~Ecommon~Scontent.htmlOnko pipo jäänyt poispäästä, kun olet ajanut poroja takaa?
Tuliko ihan pysyvä aivovaurio vai onko jotain toivoa paranemisesta? - 2+2+2+2
kehä 3. sisäpuolella kirjoitti:
Onko pipo jäänyt poispäästä, kun olet ajanut poroja takaa?
Tuliko ihan pysyvä aivovaurio vai onko jotain toivoa paranemisesta?Mahtaileeko joku orvelo silla etta asuu keha kolmosen sisapuolella.
Missas slummissa asustelet "stadin kund" - kehä 3
2+2+2+2 kirjoitti:
Mahtaileeko joku orvelo silla etta asuu keha kolmosen sisapuolella.
Missas slummissa asustelet "stadin kund"mahtailen, stadissa ei ole slummeja, täällä on hyviä ja vielä parempia paikkoja asustella.
- pool.set
suomalais? idiootteja, joiden suurin huoli on mitä norsu heistä ajattelee. Huoli se on sekin.
- nakrattaa
Ei se huolestuta yhtään mitä kepusta ajatellaan maailmalla.
Vitsihän se puolue on suurimmalle osalle suomalaisistakin, - kyrsijä
kepulaisidiootteja joita kyrsii kun niille nauretaan.
- Huvittunut.
kyrsijä kirjoitti:
kepulaisidiootteja joita kyrsii kun niille nauretaan.
Kepulaisidiootit antavat koko ajan lisää naurun aihetta. Hauska on esimerkiksi tämä Vanhasen kovasti "raittiina nuorisoidolina" puffaaman Pikku G:n eli Henri Vähäkainun huumesotkut. Vähäkainu oli kepun ehdokas eduskuntavaaleissa ja edusti Vanhasen sanojen mukaan kepun tulevaisuutta. Tulevaisuudessa kepun rahoitus siis ilmeisesti hoidetaan kokaiinikaupoilla. :) :) :)
- Kotiviljeliä ilman t
Huvittunut. kirjoitti:
Kepulaisidiootit antavat koko ajan lisää naurun aihetta. Hauska on esimerkiksi tämä Vanhasen kovasti "raittiina nuorisoidolina" puffaaman Pikku G:n eli Henri Vähäkainun huumesotkut. Vähäkainu oli kepun ehdokas eduskuntavaaleissa ja edusti Vanhasen sanojen mukaan kepun tulevaisuutta. Tulevaisuudessa kepun rahoitus siis ilmeisesti hoidetaan kokaiinikaupoilla. :) :) :)
On sisäistanyt keskustan arvot todella nopeasti... Ulospäin "uskovainen nuorimies" todellisuudessa jotain muuta. Mattikin on jotain muutakin vetänyt kun omenamehua tai sitten se on normi heikkolahjainen, koulukiusattu, keskustalainen. =)))
- lypsyuhri
Niin kuin nyt on ilmennyt tämä Nuorisosäätiö on ollut oikein kepulaisten lypsylehmä ja Nuorisosäätiö on lypsänyt sosiaalisin perustein valituilta vuokralaisilta enemmän vuokraa, kuin säädökset ovat sallineet. Tämä lypsäminen sen takia, että nämä kepulaiset ovat saaneet sitten hövelisti vaaliavustukseen rahaa ja reissata pitkin maailmaa sosiaalisin perustein valittujen nuorien piikkiin. Kyllähän tälle Nuorisosäätiölle on virranut rahaa muualtakin, koska säätiöllä oli alunpitäin hyvä tarkoitus auttaa köyhiä nuoria elämässä eteenpäin. Näin hienolla aatteella repesi rahaa helposti ja kepulaiset osaavat kuoria kerman päältä ja kurria tarjotaan muille. Tuoreen ARA:n tarkastuskertomuksen mukaan Nuorisosäätiön rahoja on käytetty holtittomasti, vuosina 2006-2009 matkailuihin ja seminaareihin kepulaiset upottivat yli 165 000 miljoonaa. Kepulaiset ovat tehneet matkoja tehty milloin Modenaan, Malagaan, Barceloonaan, Prahaan, Pariisiin, Tallinnaan ja milloin mihinkin.
- Historiaakin seurann
Saksalaiset kertoivat myös suomalaisista vakoojista DDR:n ja NL:n laskuun. Siinä oli tuttuja nimiä. Oli vonkaaja-demari ja jo edes menneitä. Minkälaisen kuvan ne antavat liittotasavalleja EU:lle yleensä, Kun rahaa tuotiin säkkikaupalla. Siitäkin huolimatta.
Olisiko aika lopetta keskustan ja demarien suoranainen parjaaminen. Ovat olleet samassa hallituksessa 50-vuotta. Olisiko aika ryhtyä hoitamaan tasavallan asioita. Parjaamisella ja mustamaalaamisella ei saavuteta mitään. - eikös vain?
Presidentiltämme on evätty pääsy EU-kokouksiin ja Suomen pääministeri on nyt se yksi ja ainoa, joka edustaa maatamme EU:ssa ja tänäänkin media välitti kuvaa tästä asiasta. Yksi paha asia välittyi näistä kuvista, Matti Vanhasen huono verkostoitumistaito. Matti Vanhanen seisoa toljotti kuvissa tuppeensahatun näköisenä ja tuppisuuna, kun muiden EU-maiden johtajat keskenään kävivät sananvaihtoa erittäin vilkkaasti.
Kyllähän tuolle Italian Berlusconille näyttää käyneen samalla tavalla, kuin meidän Matti Vanhaselle, hänen seuraansa ei ole tungosta. Niin kuin muistamme Paavo Lipponen oli oikea verkostoitumismestari ja hän kielitaitoisena politiikkona myös EU-kokousten välillä lobbasi sen kun kerkisi. Paavo Lipposeen luotettiin laajalti ja hänen esityksilleen annettiin painoarvoa. Ei tarvitse ihmetellä sitäkään asiaa, että tämä EU-johtajamme Barrosso kuuluu Paavo Lipposen perhetutavapiiriin.- Radioterapeutti
Keskustalaiset ministerit ovat yleensä lahjattomia tampioita Matti Vanhasen ja Anneli Jäätteenmäen tapaan. Ei tuollaisten tollakoiden seuraan kukaan halua.
- sivustaseuraaja
natsit olivat KEPULIINIEN parhaita kavereita ja nyt kun SAKSALAISET kirjoittavat kepuliineistä, niin jo pissitään täällä housuihin!! IHAN PELLEJÄ NÄÄPÄ KEPULAISET!!
- pahat pojat
Miksi ei sitten naurettaisi, kysyn vaan? Suomen hallitus Matti Vanhasen johdolla päättää Raha-automaattiyhdistyksen rahojen jaosta yleishyödyllisiin tarkoituksiin ja köyhien auttamiseksi. RAY on jakanut useina vuosina Nuorisosäätiölle kymmeniämiljoonia euroja ja nyt Suomen kansalle on paljastunut, että kepulaisillehan niitä on vaalitukena, matkoina ja kaikenlaisena kepulaisten politiikojen voiteluna uinut. Matti Vanhanen päätti antaa itselleen vaalirahaa 17 860 euroa Nuorisosäätiön kautta ja Matti Vanhanen on ilmoittanut Suomen kansalle, että nämä rahat on hänelle annettu siitä "toisesta kassasta", josta kepulaisten politiikojen voitelu tapahtuu. Suomen kansalle ei ole annettu selvitystä siitä, että miksi Nuorisosäätiöllä pitää olla kaksi kassaa? Näitä Raha-automaattiyhdityksen rahoja oli siellä jakamassa kepulaisten toiseen kassaan Jukka Vihriälä, joka erosi RAY:n johdosta 2009 asioiden paljastuttua. Tätä Nuorisösäätiön lellilapsi ja monelaisella tavalla voideltu Antti Kanki Kaikkonen myös erosi Nuorisosäätiön johtopaikalta, että Suomen kansa unohtaisi hänen likaiset temppunsa siellä.
MIKSI MATTI VANHASELLE EI SAKSASSA NEURETTAISI? - Sapiens dux
Keskusta ei ole puolue. Keskusta on rikollisjärjestö.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa1774834- 123416
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos402233Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly262004Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?
Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?471946Se oli siinä sitten
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo6801906- 1171841
- 1381767
- 451525
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul101431