Painoindeksit uusiksi

Nyt sitten on todistettu, että tuo ihannepainoindeksin yläraja ei meidän ikäluokassa olekaan 25, vaan suunnilleen 30.
30 indeksillä varustettu on sen tutkimuksen mukaan terveempi ja elää noin 10v vanhemmaksi.

12

268

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pilvi*

      Noin sanoi lääkärini minullekin, kun kyselin laihduttamisesta sydämen takia. Painoindeksi on 26 tällä hetkellä, mutta hän tähdensi jojo laihduttamisen olevan paljon vaarallisempaa. En siitä tiedä, mutta tyytyväinen olen olotilaani, paino kun on pysynyt jo kauan samoissa lukemissa.

      Nyt vetää sänky päiväunille hetkeksi, kaipa se lumenluonti antoi hyvän ruokahalun! Ja nokoset sen päälle, mikäs olis sen ihanampaa:D

      • paljon parempi

        on pysytellä kauan sitten hyväksi kokemissaan lukemissa, olin 22-vuotiaana saman painoinen kuin
        nykyäänkin, en laihduta ikinä, ja koska lihon herkästi, kartan joulutorttu-tyyppisiä ruokia,
        joista en pidä. En syö siis kohteliaisuudesta emäntää kohtaan, jos olen sellaisessa pöydässä,
        vaan jollain konstilla osaan olla tekemättä numeroa asiasta, yleensä aina onnistun.

        Jos on vaarana loukata, silloin syön senkin. Täytekakkua synttäreillä otan hiukan,
        siitä hitusesta ei kukaan muukaan ole koskaan mitään haloota nostanut.

        Ravinnon hyötysuhde kohdallani on erinomainen, kantsii vähän katsoa mitä syön.

        Miksikö pidän lukua painostani?
        - Tärkein asia on tuntea olonsa hyväksi, ja minulla se on se tietty paino,
        lapsia odottaessani olen muutakin kokenut.
        (Jollakin toisella taas jokin muu kilomäärä, yksilöllistä tämäkin, - sen olen aina ymmärtänyt.)

        - Toinen vähemmän tärkeä syy on vaatekoko, on käytännöllistä pitää paino samana.

        - Ja kolmas sitten on se, etten halua laihduttaa ikinä, en ikinä puhu siitä seurassakaan.
        Kuuntelen silti sujuvasti, jos joku siitä puhuu, mutta se on kyllä käynyt tosi harvinaiseksi
        puheenaiheeksi nykyisin. Ja hyvä niin.

        Sellaista tuli nyt kirjoitettua. Olisi voinut jäädä kirjoittamattakin.
        Tulin juuri sisään ulkoiltuani pienessä porukassa pitkään, lunta riittää! On tää ihme talvi! :)

      • Seku
        paljon parempi kirjoitti:

        Vaikka olet pysynyt hoikkana, et tee siitä suurta numeroa.
        Minä olen jojo laihduttaja, eli laihdun ja lihon taas takaisin. Sellaisen sanotaan olevan hyvin epäterveellistä.

        En osaa olla niin kohteliaskaan kuin sinä. Kieltäydyn jyrkästi makeista ja rasvaisista herkkupaloista kyläilyreissullakin, siis silloin kun laihdutan. Vieläpä toitotan suureen ääneen, että olen laihdutuskuurilla, ja laihtunut jo kilon.

        Viime viikolla roudasin kirjastosta sellaisen uutuuskirjan kuin "Hoikistu viisaasti".

        Se tuntuu pohjautuvan paljolti psykologiaan. Neuvotaan kuinka tunnesyöpöttelyä voi välttää.
        Tunnesyöminen on kuulemma sitä, että menee hyvin tai huonosti, niin kaikkeen sopii ruoka, jotkut syövät suruunsa, jotkut tylsistyneeseen oloonsa, toisilla hyvä mieli saa syömään liikaa.

        Olen vasta aloittanut kirjan lukemisen, ja nyt kun vilkaisin sitä vähän eteenpäin, niin näkyy siinä olevan muutakin kuin psykologiaa, jopa ruokareseptejä.

        En ole mikään kovin lihava, mutta laihduttamisesta, varsinkin siitä puhumisesta on muodostunut eräänlainen harrastus.

        Aivan oikein jos joku toteaa, että huvinsa kullakin :)

      • *!*
        Seku kirjoitti:

        siksipä itsekin varon puhumasta varsinkin 'painavassa' seurassa.
        Ja siksi myös jätin nikkini ilmoittamatta äsken.

        Mutta ihan oikeesti: hyvinvointini on parkaimmillaan tässä painossani,
        sen olen lasteni odottamisen jälkeen jääneiden liikakilojen pikkuhiljaa hävittyä huomannut.
        Ja siihen kilojen kulumiseen meni lähes 1½ vuotta molemmilla kerroilla,
        kun yritin normaalilla elämällä saada ne vähitellen häipymään.

        Olen kuullutkin, että lihomisen syynä ovat usein juuri laihdutus"kuurit".
        Pitäisi elää, liikkua, syödä hyvin ja terveellisesti aina.
        Heti aamulla monipuolinen ateria.
        Ja pieniä terveellisiä aterioita koko päivän ajan, säännöllisin väliajoin.

      • Seku
        *!* kirjoitti:

        Tosin laihduttamisesta olen "opiskellut" niin paljon, että voisin vaikka itse kirjoitta siitä kirjan, mutta jatko osaa, "miten pysyä ihannepainossa", en osaisi kirjoittaa.

        Sen, painonhallinnan sanotaan olevan elämänikuinen projekti.

        Telkkarista tulee sellainen ohjelma kuin "Suurin pudottaja".
        Aivan kauhistelin sitä rankkaa liikuntaa, mitä valtavan ylipainoiset joutuivat valmentajan ohjaamana harjoittamaan. Porukalta kyllä tippuu kiloja. Muistaakseni eräskin pudotti viikossa 7 kiloa.

        ....En minä ainakaan sellaista.....Elämäntapojen pikkuhiljaa muuttaminen on ehkä sittenkin se minunkin juttuni.

    • Jostain syystä vähäinenkin liikapaino nostaa meikällä verenpainetta. Meno on takkuista. Painoni heittelee liikunnan mukaan nopeasti. Nyt viikossa paino on tippunut 1.7kg.
      Aamupunnituksen jälkeen saan PI lukeman 22.9. Liikkuminen on suht' kevyenoloista.

      Luin jostain tällä palstalla, että vahva aamiainen on hyvä konsti päästä painonhallintaan. Keho oppii tähän systeemiin viikossa parissa.
      Voihan olla, että tiukka painonhallinta-ohjelmani on epäterveellinen ja elämää lyhentävä. Hyppään ns 'korkeutta' niin kauan että PI ei nouse yli 23.

      Hyvä isä: metusaleiksiko meitin pitäis pyrkiä? Ei helvata. Nyttekii jo 'eläinkunnan' puolelta löytyy vilpittömimmät ystävät!

      • Lorena*

        Olen laihduttanut syksystä monia kiloja aivan pienellä muutoksella ravintotottumuksiin. Kuntosalilla käyn viikottain eikä uintikaan ole unohtunut. Talvi on hiihdon aikaa, nyt tosin kovien pakkasten vuoksi jäähyllä, odotan vain leudompia ilmoja.
        Elämä tuntuu kevyempänä energisenä, jospa tämä laihdutus jäisi pysyväksi, pitänee vain päästä painonhallinnan niskan päälle. Olin 17v miltei anorektikko painoin 46kg, joten näin sitä on menty eteenpäin painon kanssa temmeltäissä. Luuviulu en halua nyt olla joten pieni pyöreys on paikallaan.

      • hoitaa niin kauan

        kuin elän ja pysyn terveenä.
        Kun verenpaine tuli puheeksi, niin sanonpa nyt sitten viime mittauksen tuloksen itsellänikin,
        se oli 118 / 74 käveltyäni pari km tk:seen ystäväni kanssa ja siellä omahoitohuoneeseen,
        jossa hän käy mittaamassa kohollaan olevaa verenpainettaan, hanellä on ylipainoa jnknverran.
        Mittasin siinä sitten omanikin, vaikka olin vain kaverina mukana.
        Luulenpa tuon tuloksen kertovan jotain siitä hyvästä olosta,
        jonka tunnen itsessäni tässä painossa aina.

        Ihmisen makuaisti on äärimmäisen mukautuvaa lajia. Kun lopetat makean syönnin,
        pian alat tuntea paljon uusia hyviä makuja, jotka ennen jäivät sen alle piiloon.
        Kohta et enää 'näe' karamelleja tai viiner-hyllyjä, vaikka ne olisivat miten tarjolle pantu.

        Mutta tosi ikävää, että ne viettelevät pieniä, jotka eivät vielä ymmärrä!
        Pitääkö heidänkin mennä aikuisina "suurimman pudottajan" kautta?

        Se ei hymyilytä!

      • `-´
        hoitaa niin kauan kirjoitti:

        Sen alle jää pieni ihminen.

      • `-´ kirjoitti:

        Sen alle jää pieni ihminen.

        Ranskalaiset ovat pääsääntöisesti hoikempia kuin suomalaiset. Heidän ruokatottumuksinsa ei välipalat kuulu. Aamiainen, lounas ja hyvin myöhäinen päivällinen (illallinen), siinä päivän ruoat.
        Kouluistakin on välipala-automaatit poistettu.

      • ja jatkan hiukan...
        Jopel kirjoitti:

        Ranskalaiset ovat pääsääntöisesti hoikempia kuin suomalaiset. Heidän ruokatottumuksinsa ei välipalat kuulu. Aamiainen, lounas ja hyvin myöhäinen päivällinen (illallinen), siinä päivän ruoat.
        Kouluistakin on välipala-automaatit poistettu.

        Sanoin, etten pidä laihdutuskuureja,
        koska ne ovat juuri se väärä keino painonhallinnan yrityksessä.

        Sen verran lisään, että stressi pitää heittää pois!
        Ja vaaka, en käy vaa'alla kuin ani harvoin.

        Minusta vaatekoko ja sen pitäminen samana on hyvä keino,
        se sallii painon "elämisen" tiettyjen rajojen sisällä.

        Jos menen sovittamaan rintaliivejä C 75 ja se on ympärysmitaltaan käynyt tiukahkoksi,
        siitä tiedän ottaa hiukan pienemmän annoksen hernekeittoa tai mitä tahansa tavallista ruokaa.
        Pidän hyvänä ihan tavallisia makuja, kunhan vaihtelen paljon.

        Sama juttu muiden vaatteiden kohdalla, mitään stressiä en ota pienistä muutoksista.
        Elämäähän tämä on, ja pitäisi olla kivaa, eikö niin!

        Lapset minua säälittävät, kun ihmiset totuttavat heidät makealle,
        ja sitten koko loppuelämä ylipainoa ja diabetesta / verenpainetta tai jotain "kuureja"!
        Jos ei makealle ole tottunut, sitä ei yhtään kaipaa.
        Aivan sama juttu luulisin kuin tupakan kanssa, jos ei altista itseään sille, ei sitä tarvitse.

        .

      • makeuksiksi
        ja jatkan hiukan... kirjoitti:

        marjoja ja hedelmiä, niissä on luonnollista makeutta, ei tehdastekoista.

        Kasvikset ja hedelmät kuuluvat jokapäiväiseen ruokailuun.

        Ja vaaka vain harvoin, ehkä kerran kuukaudessa. Jos painoa on tullut 1kg lisää,
        niin siitä voi päätellä, että tällä ruualla siis 1 kg / kk lisää, se olisi siis vuodessa 12 kg.
        Kannattaa siis hiukan ottaa pienempiä annoksia.

        Näin yksinkertaisesti voi asioihin suhtautua. :)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen

      Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.
      Maailman menoa
      656
      5710
    2. Harmi että

      Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o
      Ikävä
      22
      2487
    3. Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!

      Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia
      Kajaani
      271
      1849
    4. Ajattele miten

      Paljon ottajia sinulla olisi
      Ikävä
      114
      1737
    5. Tekisitkö jotain toisin

      Kaivattusi kanssa alusta alkaen? 😍
      Ikävä
      94
      1566
    6. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      27
      1528
    7. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      39
      1369
    8. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      12
      1325
    9. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      339
      1291
    10. Kun Zele jenkeissä kävi

      Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi
      Maailman menoa
      352
      1286
    Aihe