Katselin tuon Studio 55 tv-ohjelman. Siellä pyydettiin kertomaan, mikä kukkiin mummon ikkunalla?
Se on tuo Studio 55 niin nuoriin vetoava ohjelma, että eihän ne vielä tiedä, mutta me jo tiedetään.
Mummon ikkunalla kukkii kukka nimeltä Dementia.
Se on niin mukava ja positiivinen kukka, että se naurattaa meitä ihan joka päivä jollain tavalla.
Mikä kukkii mummon ikkunalla?
20
449
Vastaukset
Minun ikkunalla kukki azaleea.
Ovatko nuoret nykyisin niin nuoria, etteivät tunne tuotakaan laulua? Sehän on evergriini.
Nuoret tuntuvat olevan aivan eri maailmasta kuin me vanhat ja viisaat. :)- 5+20 on 25
tullut mieleen, kuin "vanha Belarguunia, on mummon akkunalla." En kyllä vielä haluaisi Dementia-nimistä kukkaa ikkunalleni, oli kuinka mukava hyvänsä.
- *Kukkahame*
Katsoin studio55 ja olihan se ihan itse laulun tekijä Kari Kuuva siellä, siitä varmaan Jobelkin sai aiheen avaukseen.
En millään huolisi dementiaa ikkunalleni enkä itselle, olen sen verran asiasta perillä ettei ole mikään kiva kaveriksi, päinvastoin.
Ikkunallani kukkii vaaleanpunainen SantPaulua parasta aikaa ja kerrottuna kuin mini ruusu, ollut useita vuosia ja näin maaliskuulla avaa ensimmäiset nuppunsa, valkoinen Santtu on vasta nuppuja kehittelemässä, kyllä sekin vielä ilahduttaa.
Pelargooneja sitten ulos Juhannukseksi! - tulenlieskat
*Kukkahame* kirjoitti:
Katsoin studio55 ja olihan se ihan itse laulun tekijä Kari Kuuva siellä, siitä varmaan Jobelkin sai aiheen avaukseen.
En millään huolisi dementiaa ikkunalleni enkä itselle, olen sen verran asiasta perillä ettei ole mikään kiva kaveriksi, päinvastoin.
Ikkunallani kukkii vaaleanpunainen SantPaulua parasta aikaa ja kerrottuna kuin mini ruusu, ollut useita vuosia ja näin maaliskuulla avaa ensimmäiset nuppunsa, valkoinen Santtu on vasta nuppuja kehittelemässä, kyllä sekin vielä ilahduttaa.
Pelargooneja sitten ulos Juhannukseksi!Santpauliathan ne siinä, monen väriset. Pelargoniat kesällä terassilla. Mummoilla on kaikille oma kukkamakunsa. Kari Kuuva lauloi upeasti ja se jäi oikein sydämiin.
- *Kukkahattu*
Jopel kirjoitti:
se kukka, mistä Kari Kuuva lauloi? En sitten millään muista, minulla kun on tuo belarkoonia?
Tästä kun klikkaat...
http://www.youtube.com/watch?v=iCVOwbcGRks
Hän mummolleni laulaa!! - ajatin
Jopel kirjoitti:
se kukka, mistä Kari Kuuva lauloi? En sitten millään muista, minulla kun on tuo belarkoonia?
tais laulu olla Karikuuva ja esittäjä Jopel Belarkoonia. niin sen täytyi olla.
- Katl,,eija
ajatin kirjoitti:
tais laulu olla Karikuuva ja esittäjä Jopel Belarkoonia. niin sen täytyi olla.
Kuules Jopel, Katleijan ikkunalla kukkii huumorin kukka ja orkideat tiätty.
- Tähtisilmä **
Katl,,eija kirjoitti:
Kuules Jopel, Katleijan ikkunalla kukkii huumorin kukka ja orkideat tiätty.
katulaulaja:D Olishan se kivaa jos siellä joku Giovanni laulais upeasti, niinkuin kotitalon pihalla ennen Giovanni meille tytöille lauloi posetiivia soittaen, ja ostettiin pikkulappusia, jossa oli jotakin romanttista tarinaa.
Tuo mies oli muuten aito italialainen, harmaatukkainen charmikas vanha mies ja keräsi aina naisväkeä ympärilleen. Ala vaan Jobel siihen hommaan ! Näin laman aikana saat mummokultien silmät ilosta tuikkimaan, ja voit vielä povatakin niin johan kolikoita tulee....O sole mio.... la la lalla laa la Tähtisilmä ** kirjoitti:
katulaulaja:D Olishan se kivaa jos siellä joku Giovanni laulais upeasti, niinkuin kotitalon pihalla ennen Giovanni meille tytöille lauloi posetiivia soittaen, ja ostettiin pikkulappusia, jossa oli jotakin romanttista tarinaa.
Tuo mies oli muuten aito italialainen, harmaatukkainen charmikas vanha mies ja keräsi aina naisväkeä ympärilleen. Ala vaan Jobel siihen hommaan ! Näin laman aikana saat mummokultien silmät ilosta tuikkimaan, ja voit vielä povatakin niin johan kolikoita tulee....O sole mio.... la la lalla laa laMikäs on mummojen silmien tuikkiessa, kun niin monelta on jo harmaakaihin sameuttamat mykiöt poistettu ja tilalle ujutettu akryylista valmistetut kirkkaat linssit.
Huono puoli vain on, että mummojen näön parannuttua myös Jopelin harmaus ja rypyt paljastuvat. Ei oo enää entistä vetovoimaa.- jörgy
Jopel kirjoitti:
Mikäs on mummojen silmien tuikkiessa, kun niin monelta on jo harmaakaihin sameuttamat mykiöt poistettu ja tilalle ujutettu akryylista valmistetut kirkkaat linssit.
Huono puoli vain on, että mummojen näön parannuttua myös Jopelin harmaus ja rypyt paljastuvat. Ei oo enää entistä vetovoimaa.kukka ollut hienostelematta pelargonia!
- Ts **
jörgy kirjoitti:
kukka ollut hienostelematta pelargonia!
vaaleanpunaisista englantilaisista eniten, mutta haisevat pahalle! Ulkona niitä joutuu sateelta varjelemaan kun kukinta menee ruttuun. Ovat silti kauniita varsinkin katoksen alla.
Tummansininen lobelia ja roosa pelakuu on kaunis yhdistelmä.Välissa vielä harsokukka valkoinen niin laatikot penkkini taustalla on viehättäviä. Mulla on kulmapenkki terassilla mökillä, jossa istuskelee kävijät ja itsekin lettuja paistellessani, kun penkille mahtuu kaikki tillpehöörit:D
Tulee se kesäkin taas, kun jaksaa uskoa siihen! Saa olla ulkona vapaana kaikista tamineista, joita nyt joutuu pukemaan yhtenään. Postilaatikolle menen jo paksu flees aamutakki ylläni, enkä ehdi palella yhtään.:D - kihkihkih....
*Kukkahame* kirjoitti:
Katsoin studio55 ja olihan se ihan itse laulun tekijä Kari Kuuva siellä, siitä varmaan Jobelkin sai aiheen avaukseen.
En millään huolisi dementiaa ikkunalleni enkä itselle, olen sen verran asiasta perillä ettei ole mikään kiva kaveriksi, päinvastoin.
Ikkunallani kukkii vaaleanpunainen SantPaulua parasta aikaa ja kerrottuna kuin mini ruusu, ollut useita vuosia ja näin maaliskuulla avaa ensimmäiset nuppunsa, valkoinen Santtu on vasta nuppuja kehittelemässä, kyllä sekin vielä ilahduttaa.
Pelargooneja sitten ulos Juhannukseksi!reeperbahn...sinne veri vetää uudestaan
semmoset ne ikkunalla juu juu... mummullakkii... - niis niis
kihkihkih.... kirjoitti:
reeperbahn...sinne veri vetää uudestaan
semmoset ne ikkunalla juu juu... mummullakkii...http://www.youtube.com/watch?v=zeQyb16kozo
hampuriin nii nii
Menin joku kevät sitten vapunaattoiltana kioskiostoksille pelkillä pitkillä flanellikalsareilla ja reinotossuilla; mutta ei. Olis edes joku kysyny, mistähän hoitolaitoksesta karannu...
- Tähtisilmä **
olla epäkonventionaalinen! Oma suomennos, äkkiseltään tuli, vaan kaipa se on epäsovinnainen! Kyllä maailmaan mahtuu kaikenlaista pukeutumista, se vielä puuttuis että Vapun kunniaksi sonnustautuisi juhla-asuun jos ei ole bileet menossa:D
Minäkin voin ihan hyvin käväistä kaupassa, sonnustautuneena pitkään hameeseen, jonka alla on yöpaita ja jakku ja laukku, eikä eroitu mitenkään sillä hetkellä. On vapauttavaa suoda itselleen luvan tehdä niinkuin sillä hetkellä parhaaksi näkee :D Sitäpaitsi on niin kauniita yöpaitoja, että yläosa käy puserosta ja alaosa aluhameesta! Pikkuhousut ja kengäthän on pakko,.... jaa-a, onkohan sekään kesällä pakko---Ei oo!.... Paljain jaloin kuljin Kreikassakin ja nautin:D Kuntamme uimahallissa unohti yksi meidän ikäinen mies laittaa uimahousuja jalkaan ja meni uimaan.
En ollut silloin paikalla, mutta kertoivat, että ei se uimaan meno mitään, mutta kun toiset uimarit sitten housuttomuudesta huomauttivat, niin se poistuminen altaalta pesutiloihin oli ollut ihan huvittavaa.
Sattuuhan sitä, voi voi.- *Kukkahame*
Jopel kirjoitti:
Kuntamme uimahallissa unohti yksi meidän ikäinen mies laittaa uimahousuja jalkaan ja meni uimaan.
En ollut silloin paikalla, mutta kertoivat, että ei se uimaan meno mitään, mutta kun toiset uimarit sitten housuttomuudesta huomauttivat, niin se poistuminen altaalta pesutiloihin oli ollut ihan huvittavaa.
Sattuuhan sitä, voi voi.Nyt alkaa jo naurattaakin, jotain hyväntuulista tänne on kaivattu.
Illanistujaiset oli lopuillaan ja siinä jotain hassuja tapahtumia vielä kesän ajalta muisteltiin, ja eikös vaan joku alkaa ehdottamaan että ihan mukava olisi vielä syödä nakkeja sinapilta, mutta kuka hakee.
Se ratkaistiin pitkällä tikulla ja naapurin rouva, joka aina keksii jotain hauskutusta sai sen merkityn tikun ja hän sanoi vaan että käy kotona.
Jäätiin odottelemaan kun taksi kääntyi kulmasta että pian saadaan makkarat, ja saatiin rouvalla oli päällään maahan asti ulottuvan yöpaita ja miehensä musta isolierinen huopahattu!
Kioskijonossa olivat ihmetelleet, ja puhuneet keskenään että joku näyttelijä varmaan, päästään filmiin.
Nakit taisi unohtua syömättä. - Sirrisilmä **
*Kukkahame* kirjoitti:
Nyt alkaa jo naurattaakin, jotain hyväntuulista tänne on kaivattu.
Illanistujaiset oli lopuillaan ja siinä jotain hassuja tapahtumia vielä kesän ajalta muisteltiin, ja eikös vaan joku alkaa ehdottamaan että ihan mukava olisi vielä syödä nakkeja sinapilta, mutta kuka hakee.
Se ratkaistiin pitkällä tikulla ja naapurin rouva, joka aina keksii jotain hauskutusta sai sen merkityn tikun ja hän sanoi vaan että käy kotona.
Jäätiin odottelemaan kun taksi kääntyi kulmasta että pian saadaan makkarat, ja saatiin rouvalla oli päällään maahan asti ulottuvan yöpaita ja miehensä musta isolierinen huopahattu!
Kioskijonossa olivat ihmetelleet, ja puhuneet keskenään että joku näyttelijä varmaan, päästään filmiin.
Nakit taisi unohtua syömättä.Pienestä se ilo joskus on kiinni! Siitä se onkin kiva kun nuo yöpaitulit on niinkuin mekkoja oloasuja, tarpeeks tyylikkäästi kun tuonkin osaa, niin täydestä menee:D Mökilläkin minulla on sen monenlaista oloasua, joista ei tiedä,ai joo, yks pyjamakin on niin kivan oloinen, että sillä vietin koko päivän:D
Kauppa-autolle tosin viskasin jonkin tunikan, housut oli oikein makeet! - *Kukkahame*
Sirrisilmä ** kirjoitti:
Pienestä se ilo joskus on kiinni! Siitä se onkin kiva kun nuo yöpaitulit on niinkuin mekkoja oloasuja, tarpeeks tyylikkäästi kun tuonkin osaa, niin täydestä menee:D Mökilläkin minulla on sen monenlaista oloasua, joista ei tiedä,ai joo, yks pyjamakin on niin kivan oloinen, että sillä vietin koko päivän:D
Kauppa-autolle tosin viskasin jonkin tunikan, housut oli oikein makeet!Tulin kertomaan että pöydälläni kukkii iso nippu keltaisia tulppaaneja, tuoksuu miedosti tosi ihania ovat, kiva kun vieraita pukkaa, mukanaan monta kaunista kukkaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6564850Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o202255- 1031434
- 881352
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231346Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia1301141Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681075Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi261980- 72967
Jos saan sinut elämääni
niin minun täytyy nukkua ihan ensimmäiseksi 2vk putkeen. Sopiiko se sinulle? Väsynyt olen ollut ja niin levollinen olo75955