Kekkonen: Talvisota oli turha

Järkee vai ei

2

131

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Urho Kaleva Kekkonen siirtyi Neuvostoliiton palvelukseen jatkosodan ollessa vielä kesken. Talvisodan aikana hän äänesti jopa rauhantekoa vastaan. Kekkosen takin sai kääntymään oman edun tavoittelu. Taisi Kekkosen sodan aikaisella kovalla ryypiskelylläkin olla asiassa merkitystä.

    • Linkistäsi

      1973 presidentti Urho Kekkonen piti puheen, jossa hän ilmaisi mielipiteenään, että Suomen talvisota oli ollut turha. Kekkosen seuraaja, presidentti Mauno Koivisto esitti 80-luvulla, että Lapin sota oli nähtävä osana fasisminvastaista taistelua, johon Suomikin siten oli osallistunut. Historian tutkijat hymähtelivät kokouksissaan Koiviston tulkintaa. 1970-1980- lukujen taitteen yleinen moralistinen trendi ei kannustanut ymmärtämään Suomen sotavuosien politiikkaa. Täysin selvänä pidettiin, että Suomi oli ehdottomasti hävinnyt niin talvi- kuin jatkosodankin. Laajalle levinneen rauhanliikkeen hallitsemassa ilmapiirissä oikeastaan mikä tahansa sotaa arvostava muistelu oli epätrendikästä. Kenraali Aadolf Ehrnrooth luokiteltiin taisteluhautaan jääneeksi pateettiseksi muinaisuuden ääneksi.

      1990-luvulla kaikki tämä yhtäkkiä muuttui. Glorifioivan kansallisen sotahistorian buumille suurimman nosteen antoi tietenkin Neuvostoliiton hajoaminen vuonna 1991. Tulkinnat Suomen roolista toisessa maailmansodassa muuttuivat. Alettiin nostattaa tunteita vetoamalla sotaveteraanien heikkoon arvostukseen ja sosiaaliseen laiminlyömiseen. Tämä näkyi myös valtiovallan toiminnassa.

      Vuonna 1994 uusi presidentti Martti Ahtisaari julkaisi ainutlaatuisesti ensimmäisen ylipäällikön päiväkäskyn 50 vuoteen ja osoitti kunnioituksen sodan veteraaneille. Mannerheim-ristin ritareista tuli itsenäisyyspäivien juhlien näkyviä kunniavieraita ja Ehrnrootista miltei maanpuolustuksellinen kulttihahmo. Presidentti Tarja Halonen piti Pariisissa Suomen erillissotateesiä alleviivanneen puheen jossa Karjalan kannaksen vuoden 1944 taistelut nähdään nimenomaan torjuntavoittona.

      Vuoden 2004 ”Suurin Suomalainen” - äänestyksen ykkösnimet olivat Mannerheim ja Ryti, Ehrnroot oli seitsemäs.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      177
      4854
    2. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      13
      3463
    3. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      40
      2233
    4. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      26
      2014
    5. Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?

      Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?
      Ikävä
      47
      1956
    6. Se oli siinä sitten

      Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo
      NATO
      682
      1921
    7. Mikä sinua ja kaivattuasi

      Yhdistää?
      Ikävä
      118
      1855
    8. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      138
      1767
    9. Ajelen varmaan siellä suunnalla

      taas yöllä, vahingossa käyn sun pihalla. 😏 m
      Ikävä
      45
      1525
    10. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      10
      1441
    Aihe